Onko korkea investointiaste tasoittanut tuloeroja? 10/2015 Saska Heino i. Johdanto 1990-luvun taitteessa alkanutta tuloerojen kasvua on Suomessa tavattu selittää seuraavin sanankääntein: kasvaneet voitot on tuotannollisten investointien sijaan maksettu osinkoina ja muina pääomatuloina. Väitteen todenperäisyyttä on vaikea todentaa täsmällisesti, sillä kasvanut osa yritysten liikevoitosta on 1990-luvun laman jälkeen sijoitettu ulkomaille. Täten Suomessa toimivien yritysten liikevoiton perusteella ei ole sinänsä mahdollista esittää suoraa osingon- ja muun pääomatulon ja investointien välistä suhdetta. 1 Alussa esitetty väittämä pohjaa perusteltuun väittämään: mikäli aiemman suuruinen osa liikevoitoista olisi 1990-luvun mittaan käytetty aiempaan tapaan tuotannollisiin investointeihin, olisi yritysten jakovara omistajilleen ollut alempi. Vastaavaa logiikkaa noudattaen voidaan esittää tuloerojen kaventumista vuosien 1966 92 Suomessa olevan mahdollista selittää korkealla investointiasteella. Yritysten liikevoittojen kasvua on käsitelty tämän kirjoituksen asiayhteydessä runsaasti. Kuvaaja 1. esittää kuitenkin vielä kertauksen vuoksi Suomeen sijoitetun pääoman keskituoton vuosilta 1949 2014. 2 3 2 2 1 Kuvaaja 1. Voiton suhdeluku Suomessa 1949 2014 Lähde: Tilastokeskus (laskelmat S. H.) Kuvaajassa kulkee kaksi käyrää, [1] ja [2]. Näistä ensimmäinen kuvaa ns. voiton suhdelukua eli pääoman keskituottoa Suomessa sellaisenaan. Nähdään, kuten aiemminkin, että näin laskettu keskituotto hupeni vuosien 1951 91 välisenä aikana selvästi. Merkillepantavia jaksoja ovat 1950-luvun vuodet, varsinkin Korean huippusuhdanne vuosina 1950 1 sekä hintasäännöstelyn päättyminen vuonna 1956, mikä johti hintojen voimakkaaseen nousuun näkyen kuvaajassa pääoman keskituoton kasvuna ja nopeana kaventumana vuoteen 1959. Huomionarvoista on tarkastella myös vuosia 1974 8, joiden välisenä aikana Suomi oli öljykriisinä tunnetussa taantumassa. Kaikkein keskeisintä tämän 1 onhan ulkomaille tilitetyt osingot voitu sijoittaa jälleen yrityksiin sidottuun pääomaan. 2 Tarkkaavaisemmat lukijat huomaavat, että näin esitetty pääoman keskituotto on laskettu aiemmasta poiketen. Yleisemmin voidaan kuitenkin luonnehtia, että tässä esitettävä voiton suhdeluku on lähempänä Marxin esittämää kuin aiemmin (ks. Marx 1980 [1894], 58). Se on myös sikäli lähempänä todellisuutta, että se jättää laskuista pois julkisen sektorin palkat ja palkkiot. Havaitaan, että näin saatu suhdeluku on ymmärrettävästi selvästi korkeampi kuin aiemmin esitetty vastineensa. Kuten aiemminkin, tulee esitettävään laskelmaan esiintyä hienoisella varauksella johtuen eri aikoina hieman eri menetelmiä käyttäen laskettujen aineistojen yhteensovittamisvaikeuksista. 1 [1] [2]
kirjoituksen, miksei myös Suomen sodanjälkeisen talous- ja yhteiskuntahistorian kannalta on katsoa vuosia 1990 3, jonka välillä pääoman keskituotto kävi lähellä nollaa. Tämä tarkoittaa, että hyvin suuri joukko suomalaisyrityksiä teki tänä aikana tappiota, kuvaahan [1] nimenomaisesti pääoman keskimääräistä vuosituottoa. Jälleen pohdinnan arvoisia ovat vuodet 1994 2007, joiden aikana pääoman keskituotto oli selvästi aiempaa parempi. Toinen käyristä, [2], näyttää pääoman keskituoton ilman rahoitus- ja vakuutusalan yrityksiä. 1990 2000-luvuista puhutaan usein näiden alojen kultaisina vuosina. Käyrän [2] tarkoituksena on osoittaa, että alojen huomattavasta kannattavuudesta huolimatta niiden poisjättäminen ei kavenna voiton suhdelukua, pääoman keskituottoa, olennaisella tavalla. Tämä tulee omalta osaltaan tässä esitettävän analyysin paikkansapitävyyttä. 3 Edellä olevan perusteella esitettävä kysymys kuuluu, missä määrin investointi- ja voitonjakotoiminta ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa. Hieman toisin puettuna, voidaanko vuosina 1966 92 kaventuneita ja sittemmin kasvaneita tuloeroja 4 selittää investointitoiminnassa tapahtuneella muutoksella? ii. Joko tai vai sekä että? Kuvaaja 2. Kiinteän pääoman bruttomuodostus ja investointiaste Suomessa 1930 2014 Investointiaste 3 3 2 2 1 900000 800000 700000 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0 Bruttomuodostus (1930=100) Lähde: Tilastokeskus (laskelmat S. H.) Bruttomuodostus Investointiaste [1] Ennen kuin voidaan tarkemmin pohtia kysymystä investointien ja tulonjaon välisestä suhteesta, on katsottava, miten Suomeen sijoitetun pääoman investointiaste on kehittynyt tarkasteluun otetulla ajanjaksolla. Yllä, kuvaajassa 2., näytetään kansantuotteen bruttoarvonlisäykseen suhteutettu investointiaste sekä indeksoitu kiinteän pääoman bruttomuodostus Suomessa vuosina 1930 2014. 5 3 Väitettä lienee syytä perustella parilla virkkeellä. Rahoitus- ja vakuutusalan yritysten toimintaperiaate on sikäli eri kuin teollisuus- ja muiden palvelualan yritysten, että niiden ansainta perustuu velallisten pääoman tuottoon tai muihin tuloihin. Tämän ansaintaperiaatteen toinen nimi on korko. Koron suuruuden rajat määräytyvät Marxin mukaan kuitenkin juuri mainitun pääoman tuoton tai muiden tulojen perusteella. Toisin sanoen»korko voi olla ainoastaan osa lainanottajan realisoimasta voitosta» (ibid., 352). Näin ollen rahoitus- ja vakuutustoimi eivät voi ottaa»täydellistä irtiottoa» velallisistaan, tai marxilaisemmin ilmaistuna arvotuotannosta. Laajemminkin, Marxin mukaan käsitys, jonka mukaan»[raha]pääoma tuottaisi kapitalistisen tuotantotavan pohjalla korkoa toimimatta tuotantopääomana», on mieletön (ibid., 375). 4 Gini-kertoimella mitatut tuloerot saivat Suomessa vuonna 1966 arvon 0,309; vuonna 1971 arvon 0,267; vuonna 1976 arvon 0,215; vuonna 1981 arvon 0,205, vuonna 1987 arvon 0,916; ja vuonna 1991 arvon 0,201. 5 Marx käyttää Pääomassa sekä käsitteitä kiinteä että pysyvä pääoma. Näistä ensimmäisellä viitataan paikallaan pysyvään pääomaan, jälkimmäisillä taas tuotantovälineisiin (muihin kuin ihmistyövoimaan). Kansantaloustieteessä ja kansantalouden tilinpidossa nämä käsitteet ovat synonyymeja. Pirkko Aulin-Ahmavaaran mukaan (näissäkin laskelmissa käytetyllä)»[k]iinteän pääoman bruttokannalla tarkoitetaan tuottajien hallussa ja vielä käytössä olevien kiin- 2
Nähdään selvästi, että investointiaste 6 kasvoi Suomessa merkittävästi vuosina 1945 53 ja pysyi vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta varsin korkeana aina lamavuosiin 1991 3. Tämän jälkeen investointiaste on ollut selvästi annettua ajanjaksoa edeltäneitä vuosia 1953 90 matalampi. 1990-luvun murros nähdään myös kiinteän pääoman bruttomuodostusta kuvaavassa indeksiaikasarjassa (1930=100) sen merkittävänä supistumana aina vuosien 1985 6 lukemiin vuoteen 1993 tultaessa. Tämän jälkeen bruttomuodostuksen kulmakerroin ja nopeus ovat olleet vuosia 1945 90 loivempia. Kuvaaja 2. ei sellaisenaan kerro vielä mitään tulonmuodostuksesta tai tuloeroista. Näiden selvittäminen vaatii itse tulojen syntymisen tarkastelua suhteessa investointeihin. Tiedetään, että yritykset tekevät osan sijoituksistaan ja maksavat osinkonsa ja muut pääomatulonsa siitä liikevoitosta, jonka ne vuotuisesti tekevät. Mikäli yritysten vuotuiset investoinnit ylittävät niiden edellisen tilinpäätöksen liikevoiton, on niiden hankittava investointiensa edellyttämä pääoma muualta. Kuvaaja 3. näyttää suomalaisyritysten tuotannolliset investoinnit suhteessa pääoman keskituottoonsa, voiton suhdelukuun vuosina 1949 2014. 3 2 2 1 Kuvaaja 3. Investointiaste ja voiton suhdeluku Suomessa 1949 2014 Lähde: Tilastokeskus (laskelmat: S. H.) Investointiaste [2] Voiton suhdeluku Kuvaajasta huomataan, että aikasarjan ensivuosien 1949 61 aikana suomalaisen pääoman voiton suhdeluvulla ilmaistu tuottoprosentti ylitti selvästi tässä lasketun investointiasteen [2]. 7 Nähdään, kuten kuvaajasta 2., että suomalaisyritysten investointiaste kasvoi voimakkaasti vuosina 1970 5, ja pysyi tämän jälkeenkin varsin korkeana aina vuosiin 1990 3 asti. Käytännössä kuvaajasta 3. voidaan lukea kaksi asiaa: ensinnäkin suomalaisyritysten investointitoiminnan rahoittaminen vieraalla pääomalla (historiallisesti, suoralla pankkirahoituksella) vuoden 1961 jälkeisellä ajanjaksolla sekä teiden varojen arvoa arvotettuna uutta vastaavin hinnoin». Aulin-Ahmavaaran mukaan kiinteän, so. pysyvän pääoman»[n]ettokanta, tai paremmin kuvaavalta nimeltään varallisuuskanta, mittaa pääoman varallisuusarvoa». Aulin- Ahmavaaran mukaan»[b]ruttopääomakanta koostuu menneiden investointien kumuloituneesta arvosta vähennettynä poistumilla. Nettokanta taas koostuu investointien kumuloituneesta arvosta» (Jalava, Eloranta ja Ojala (toim.) 2007, 93 94). Marxinsa lukeneet ymmärtänevät, kuten kirjoittaja sen tulkitsee, kiinteällä pääomakannalla viitattavan Pääomassa määriteltyyn pysyvään pääomaan ja sen kantasuureeseen. Kuvaajan aikasarjojen vaihteluväli on sinänsä valittu mielivaltaisesti vuosiksi 1930 2014. 6 Investointiaste [1] on tässä laskettu kiinteän pääoman bruttomuodostuksen suhteena bruttokansantuotteeseen. 7 Investointiaste [2] on tässä laskettu jakamalla vuoden n kiinteän pääoman bruttomuodostus vuoden n-1 pysyvän pääoman kannalla sekä vuoden n palkansaajakorvauksilla. Käytännössä ero näin lasketun investointiasteen ja voiton suhdeluvun välillä on vain nimittäjän suuruinen; [2] on laskettu käyttämällä osoittajana kiinteän pääoman bruttomuodostusta, kun voiton suhdeluvun yhtälön osoittajana on taasen tuotannossa syntynyt lisäarvo, kirjanpidollisin käsittein toimintaylijäämä (Aulin-Ahmavaaran mukaan»[t]uotantoon osallistuva pääoma saa korvauksensa toimintaylijäämästä» tätä käsitettä voidaan sen smithiläis-ricardolaisesta konnotaatioista huolimatta käyttää Marxin käsitteen lisäarvo (saks. Mehrwert, m) synonyymina (ks. Jalava, Eloranta ja Ojala (toim.) 2007, 95)). 3
jo aiemmin esitetty pääoman keskituoton supistuminen. 8 Vuosina 1949 61 suomalaisyritykset olivat tämän kuvaajan mukaan melko omavaraisia suhteessa rahoitustarpeisiinsa. 9 Samaa ei voida kuitenkaan sanoa vuosien 1962 90 välisestä ajanjaksosta. Tänä aikana suomalaisyritysten pääomasijoitusten suhde niiden pääomakantaan ylitti selvästi niiden voiton suhdeluvulla mitatun kannattavuuden suhteutettuna samaan kantaan. Mielenkiintoista tuloerojen kannalta on, että vaikka yritysten investointitoiminta elpyikin selvästi vuosina 1993 2000, alitti niiden keskimääräisten pääomasijoitusten, investointien, taso selvästi vuosien 1962 90 tason. Tämä on toisin sanoen tarkoittanut sitä, että yrityksillä on ollut mahdollisuus käyttää aiempaa suurempi osa liikevoitoistaan osingon- ja muun pääomatulon jakoon investointitoiminnan sijasta. Samanlaista, keskimääräistä investointiomavaraisuuden aikakautta kuin vuosina 1949 61 ei kuitenkaan ole enää äskeisvuosikymmeninä saavutettu. Tämän näyttää kuvaaja 4. 10 20 15 10 5-5 -10 Kuvaaja 4. Investointiomavaraisuusaste Suomessa 1950 2014 Lähde: Tilastokeskus (laskelmat: S. H.) Kuvaajan käyrä on laskettu yhtälöllä i ' n =( p' n 1 i n ) 1, (1) jossa p' = voiton suhdeluku (%), i = investointiaste (%) ja n = vuosi (yhtälö toisin sanoen laskee Suomeen sijoitetun pääoman keskituoton ja tätä tuottoa seuraavan vuoden kiinteän pääoman bruttomuodostusta). Nähdään, kuten kuvaajasta 3., että suomalaisyritykset olivat vuosina 1950 61 ainakin periaatteessa omavaraisia tekemiinsä sijoituksiin nähden. 11 Vuodesta 1962 eteenpäin yritysten teke- 8 Jaakko Lassilan mukaan 1960-luvun lopulle tultaessa oli eletty tilanteessa, jossa suomalaisyritykset olivat»ulkoisen rahoituksen hankinnassa [nojautuneet] yksinomaan raha- ja luottolaitoksista saataviin luottoihin sekä yrityksen tuloksen kautta syntyvään omarahoitukseen» (Lassila Jaakko, Pääomatuotto ja kustannukset. KAK 1/1968, 1 14). Kun tarkastellaan kuvaajan 3. aikasarjoja, vaikuttaa tämä järkeenkäyvältä; tekiväthän yritykset keskimäärin investointiensa vuosikustannukset ylittänyttä tulosta aina mainittuun vuoteen 1961. 9 1940-luvun lopulta 1950-luvun alkuun istuneen teollistamiskomitean mietinnön mukaan vuonna 1951 elettiin tilanteessa, jossa»[v]erojen maksun jälkeen jäljellä olevasta nettovoitostaan on teollisuus viime vuosina jakanut osinkona osakkaille keskimäärin hieman yli neljänneksen, kun taas lähes ¾ on jätetty yrityksiin» (Komiteanmietintö n:o 12/1951, 106). 10 Tässä kohden on syytä huomioida, ettei esitetty laskelma kerro vielä sellaisenaan, miten suomalaisyritykset ovat investointinsa rahoittaneet. Se kertoo kuitenkin sen, että ainakin periaatteessa suomalaisyrityksillä on ollut vuosina 1950 63 mahdollisuus investointiensa tulorahoitukseen. 11 Olen laskenut voiton suhdeluvun yhtälöllä p' n = m n, jossa m = lisäarvo, c = pysyvä ( kiinteä) pääomakanta (c n 1 +v n ) 4
mät vuotuiset investoinnit ovat kuitenkin ylittäneet selvästi pääoman edeltävän vuoden tuoton. Yritykset ovat toisin sanoen, kuten todettua, tarvinneet vierasta pääomaa sijoituskustannustensa kattamiseksi. Vieraan pääoman tarpeen kasvu ei vielä sellaisenaan implikoi sitä, että Suomeen sijoitetun pääoman keskituotto olisi laskenut. Kuten tiedetään, on toisen velka toisen saaminen, ja säänneltyjen pääomamarkkinoiden olosuhteissa suomalaisyritykset velkaantuivat, kuten Jaakko Lassila toteaa, nimenomaisesti suomalaisille pankeille ja muille rahoitusta tarjonneille tahoille. Näin ollen suomalaisyritysten tarvitsema vieras velkapääoma sikäli, kun se on otettu lainana on tarjonnut rahoitusalan yrityksille tuottoja maksettujen korkojen muodossa. 12 Tätä»kotiinpäin velkaantumisen» vaikutusta Suomeen sijoitetun pääoman keskituotolle on vaikea arvioida. Sitä ei tule kuitenkaan liioitella; oli sen vaikutus nimittäin mikä tahansa, voidaan osoittaa tilastollisesti, että pääoman keskituoton alentuminen osui Suomessa ajallisesti yksiin pääomatulojen supistumisen kanssa. Tämän osoittaa aiemmin pro gradu -työssäni esitetty kuvaaja n:o 5. 13 Kuvaaja 5. Gini-kerroin, osingot sekä omaisuus- ja pääomatulot 1957 2013 4 40 3 35 %/toimintaylijäämä 3 2 2 1 30 25 20 15 10 5 Gini-kerroin 0 Lähde: Tilastokeskus (laskelmat: S. H.) Omaisuus- ja pääomatulot Osingot Gini-kerroin Kuvaajassa on esitetty samanaikaisesti kolme muuttujaa: (i) omaisuus- ja pääomatulot; (ii) osingot; ja (iii) tuloeroja mittaava gini-kerroin. 14 Musta jana osoittaa lopuksi gini-kertoimen trendin. Nähdään vastin selvästi, että niin yritysten liikevoittoihin (tai toimintaylijäämään) suhteutetut omaisuusja pääomatulot sekä osingot kuin tuloeroja kaikkinensa arvioiva gini-kerroinkin ovat laskenet Suomessa vuosista 1957/66 vuoteen 1984 (gini-kerrointa on Suomessa mitattu vuoden 1966 tiedoista ja v = vaihteleva pääoma eli vuoden n työvoimakustannukset (palkat + palkkiot + työnantajan sivukulut). Koska Suomen kansantalouden tilinpidossa ei ole saatavilla yhtenäisiä tietoja pysyvän pääoman nettokannasta Suomessa vuotta 1948 edeltävältä ajalta, voivat tällä yhtälöllä lasketut aikasarjat alkaa aikaisintaan vuodelta 1949. Yhtälö (1) alkaa vuodesta 1950, koska se mittaa yritysten jonakin vuonna Suomessa tekemiä keskimääräisiä pääomainvestointeja suhteessa niiden edellisen vuoden voiton suhdeluvun avulla laskettuun keskimääräiseen tulokseen. 12 Kun suomalaiset osuus-, säästö- ja liikepankit sekä yksityiset sijoittajat ovat investoineet rahojaan suoraan suomalaisiin yrityksiin, ovat ne kuitenkin kärsineet pääoman keskituoton laskusta vuosina 1951 91 kuten kaikki muutkin. Lienee perusteltua esittää, että Suomen verraten kotoperäinen pankkikriisi puhkesi 1990-luvun alussa osin juuri pääoman laskeneen keskituoton vaikutuksesta; olihan se saanut esimerkiksi SKOPin osakaspankit harjoittamaan vastuuttomaksi osoittautunutta kiinteistökeinottelua, joka paljastui vähittäin vuodesta 1989 lähtien kuplaksi. 13 Heino Saska, Uusjako? Vuoden 1993 tuloverouudistus, verohistoria ja pääoma. Turun yliopisto 2015, 102. Kuvaajan oikeanpuoleisen pystyakselin asteikko on muutettu välille 0 40, jotta se on helpompi rinnastaa akseleista vasemmanpuoleiseen. 14 Omaisuus- ja pääomatulot ja osingot on esitetty rinnakkain kansantalouden tilinpidon käsitteellisten epäselvyyksien vuoksi vuosien 1961 8 osalta. Puuttuvat vuodet ovat nekin johdettavissa kansantalouden tilinpidosta. 5
lähtien). Käänteen voidaan nähdä ajoittuvan vuosiin 1987 93. 15 Tuolloin niin omaisuus- ja pääomatulot kuin gini-kerroinkin kääntyivät kasvuun. Kun tapahtunut muutos suhteutetaan kuvaajassa 1. esitettyyn voiton suhdelukuun ja kuvaajissa 2. sekä 3. nähtävään investointiasteen laskuun, voidaan toistaa tämän kirjoituksen alkupuolella esitetty kysymys: missä määrin suomalaisten keskinäisten tuloerojen tasoittumista (ainakin) vuosina 1966 92 voidaan selittää juuri korkealla investointiasteella? iii. Investoinnit, voitot ja tuloerot Pääoman kasautuminen, joka alkuaan näytti vain pääoman määrälliseltä laajenemiselta, tapahtuu siten, että sen kokoonpano alati laadullisesti muuttuu, että sen pysyvä osa lisääntyy jatkuvasti vaihtelevan osan kustannuksella. 16 Kapitalistisen tuotantotavan laiksi on osoittautunut, että tämän tuotantotavan kehityksen mukana tapahtuu vaihtelevan pääoman suhteellinen väheneminen verrattuna pysyvään pääomaan, ja siis verrattuna liikkeeseen pantuun kokonaispääomaan. 17 Marxilaisessa talousopissa voittojen ja investointien nähdään olevan käänteisessä suhteessa toisiinsa, mikäli lisäarvon suhdeluku säilyy vakiona. Kuten on nähty tämän kirjoituksen asiayhteydessä jo useasti, ja kuten nähdään jälleen tämän kirjoituksen kuvaajista, voidaan suomalaisen pääoman keskituoton ja yritysten investointiasteen nähdä kehittyneen ajoittain toisilleen vastakkaisesti. Näin voidaan nähdä käyneen ennen kaikkea tämän kirjoituksen kannalta kiinnostavina vuosina 1961 89. Kuvaaja 6. Voiton suhdeluku selittävä, gini-kerroin selitettävä tekijä 35 n = 31 30 25 20 15 10 5 0 2,0% 4,0% 6,0% 8,0% 1 12,0% Lähde: Tilastokeskus (laskelmat: S. H.) Y = 17,6 + 98,9X R 2 = 0,458 Suhde ei kuitenkaan ole aukoton; kuvaajasta 3. nähdään hyvin, että suomalaisyritysten bruttoinvestointien suhde niiden liikevoittoihin säilyi vuosina 1949 60 varsin vakaana ja on sittemmin, vuosina 15 Se, ettei gini-kerroin laskenut 1990-luvun lamassa juurikaan, kertoo siitä, että myös ansiotulot supistuivat pääomaja omaisuustulojen ohella. Mikäli tarkasteluun otettaisiin ainoastaan ansio- ja pääomatulojen välinen suhde, antaisi kuvaaja erilaisen tuloksen. 16 Marx 2013 [1867], 565. 17 Marx 1976 [1894], 215. 6
1990 2014 kehittynyt melko samansuuntaisesti voiton suhdeluvun kanssa. Selvää on kuitenkin, kuten nähdään kuvaajasta 5., että korkea investointiaste on Suomessa vuosina 1961 89 johtanut edeltänyttä tai ko. vuosia seurannutta ajanjaksoa vähäisempään osingonjakoon sekä muiden pääomatulojen suhteelliseen vähäisyyteen. Juuri tämän voidaan ajatella (tai ainakin epäillä) johtaneen ginikertoimen avulla mitatun tulonjaon tasaantumiseen Suomessa vuosina 1966 92. Selvää on kuitenkin myös se, että samanaikaisesti supistunut keskimääräinen pääoman tuotto 18 on jyrkentänyt osingon- ja muun pääomatulon jaon alamäkeä samaisena ajanjaksona. Tämän seikan tarkempi tutkiminen vaatii kuitenkin aikansa ja panoksensa. Voidaan kuitenkin nähdä, kuten edellisen sivun kuvaajassa 6., että gini-kerrointa on mahdollista selittää ainakin jollakin tapaa voiton suhdeluvun avulla, vaikka kuvaajan trendiviiva onkin melko kaukana lineaarista riippuvuutta osoittavasta 45º:n janasta. 19 Yksinkertaisen regressioanalyysilaskelman avulla on mahdollista tarkastella myös investointiasteen vaikutusta voiton suhdelukuun (kuvaaja 7.). Kuvaaja 7. Investointiaste selittävänä, voiton suhdeluku selitettävänä tekijänä 3 n = 66 2 2 1 Lähde: Tilastokeskus (laskelmat: S. H.) Y = 0,176 0,609X R 2 = 0,264 Nähdään, ettei investointiasteen avulla ole mahdollista selittää voiton suhdelukua mitenkään vahvasti. Samaan hengenvetoon voidaan kuitenkin todeta, että niiden välillä on, kuten teorian mukaan tuleekin olla, käänteinen suhde. Tämä kertoo osaltaan mm. Korean huippusuhdanteen (1950 1) vaikutuksesta voiton suhdelukuun sekä siitä, että pääoman keskituotossa tapahtuvat muutokset heijastuvat yritysten investointiasteeseen viiveellä. Tekijöihin, kuten yritysten kykyyn realisoida tavaroi- 18 On mielenkiintoista, että myös tavanomaisemman kansantaloustieteen harjoittajien keskuudessa on esitetty samansuuntaisia näkemyksiä. Vaikkakin marxilaisittain virheellisin sanankääntein perustuuhan pääoman»tuottavuus» Marxin mukaan työvoiman tuottavuuteen on Matti Pohjola esittänyt, että Suomen talouden 1990-luvulla kohtaamat ongelmat olivat seurausta»viime kädessä pääoman heikosta tuottavuudesta» (Pohjola 1996, 13). Pohjola korostaa myös tässäkin kirjoituksessa käsiteltyä investointiastetta. Hänen mukaansa Suomessa voidaan»hyvällä perusteella puhua jopa investoimisen maailmanennätyksestä, sillä yhtä suureen investointiosuuteen» ei hänen mukaansa ollut 1990-luvun alkuun tultaessa»yltänyt yksikään niistä 138 kansantaloudesta, joista on olemassa kansainvälisesti vertailukelpoisia tietoja» (ibid., 36). 19 Yksi tekijä, joka heikentää gini-kertoimen käytettävyyttä ansio- ja pääomatulojen välisen tulonjaon tutkimisessa on, etteivät ansiotulot ovat yhtä jäykkiä kuin toisinaan esitetään. Esimeriksi 1990-luvun lamassa gini-kerroin olisi supistunut voimallisemmin, mikäli ansiotulot eivät olisi laskeneet merkittävästi pääomatulojen ohessa. Tähän on aiemmin viitattu tämän kirjoituksen alaviitteessä 14. 7
densa vaihtoarvo rahaksi, ei tässä yhteydessä ole mahdollista ottaa kantaa. Ne on kuitenkin syytä huomioida tulevaisuudessa, kun selvitetään seikkaperäisemmin investointien, voittojen ja tuloerojen keskinäistä suhdetta Suomessa. 20 iv. Lopuksi Väitän, että tämän kirjoituksen otsikossa esitetyn kysymyksen vastaus on»kyllä» ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Korkeasta investointiasteesta on seurannut kaksi asiaa: (i) ensinnäkin se, että nykyistä suurempi osa suomalaisyritysten tuloksista on käytetty tuotannollisiin investointeihin; (ii) ja toiseksi se, että ns. pääoman elimellisen kokoonpanon kasvu, johon on viitattu useasti tässä asiayhteydessä, on sellaisenaan edistänyt voiton suhdeluvun, pääoman keskituoton, laskua, joka on entisestään kaventanut suomalaisyritysten osingon- ja voitonjakomahdollisuuksia. Tämän voidaan ajatella lopulta johtaneen (omalta osaltaan) tuloerojen tasoittumiseen vuosina 1966 92. On syytä korostaa, että tämä johtopäätös on alustava, ja siihen liittyvien»muttien» (ei saksalaisittain!) määrää voidaan vasta arvuutella. Tulonjakoon vaikuttavat tekijät ovat moninaiset, eikä tämän kirjoituksen kannalta kiinnostavaan ansio- ja pääomatulonsaajien väliseen tulonjakoon ole ollut mahdollista pureutua kyllin syvällisesti. Nähdäkseni kirjoitus on kuitenkin jälkeen askel oikeaan suuntaan, kohti suomalaisten tulonjaon historiallisen muutoksen selittämistä toisen maailmansodan jälkeisellä ajanjaksolla. Uskon, ettei tämä ole sellaisenaan liikaa väitetty. 20 Kysymys kuuluu, miten esimerkiksi Granger-kausaalisuustestiä on mahdollista soveltaa investointiasteen ennustamiseen voiton suhdeluvun ollessa riippumattomana tekijänä. 8
Lähteet Heino Saska, Uusjako? Vuoden 1993 tuloverouudistus, verohistoria ja pääoma. Turun yliopisto 2015 Jalava Jukka, Eloranta Jari ja Ojala Jari (toim.), Muutoksen merkit. Kvantitatiivisia perspektiivejä Suomen taloushistoriaan. Tilastokeskuksen tutkimuksia 245. Tilastokeskus, Helsinki 2007. Lassila Jaakko, Pääomatuotto ja kustannukset. Kansantaloudellinen Aikakauskirja 1/1968, 1 14. Marx Karl, Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1. osa. Pääoman tuotantoprosessi. TAtieto, Helsinki 2013 [1867]. Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua, 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Kustannusliike Edistys/Progress, Moskova 1976/1980 [1894]. Pohjola Matti, Tehoton pääoma. Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. WSOY, Porvoo 1996. Teollistamiskomitean mietintö. Komiteanmietintö N:o 12/1951. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki 1951. 9