Voiton suhdeluvun vertailua

Transkriptio

1 Saska Heino Voiton suhdeluvun vertailua Teollisuus ja rahoitusmarkkinat vuosina Aluksi [L]iiketoiminta näyttää juuri välittömästi ennen romahdusta miltei kohtuuttoman terveeltä. 1 Marxin mukaan velka ja voitto ovat kytketty toisiinsa pitkällä, mutta erottamattomalla ketjulla. Rahapääoman ja velan kasautuminen seuraavat toisiaan. Vaikka ne voivat olla ajallisesti erotettuja toisistaan, on niiden välillä lähes aina syy-seuraussuhde, jonka alun ja lopun paikantaminen voi olla toisinaan hyvinkin vaikeaa. Marx kiistää rahoitusmarkkinakriisien väistämisen olevan mahdollista. 2 Kapitalistinen tuotantotapa ehdollistuu hänen mukaansa kuuluisaan voiton suhdelukuun, jolla on tendenssi laskea. 3 Rahoitusmarkkinoiden ja tuotannon kehittyminen voivat tapahtua vastakkaisiin suuntiin. Liikepankkitoiminnan kannalta tämä merkitsee, että omaisuuden kasautuminen voi tapahtua aivan eri suuntaan kuin todellinen kasautuminen, mutta se todistaa joka tapauksessa, että he [pankkiirit] pistävät taskuunsa sievoisen osan viimeksi mainitusta. 4 Logiikka esitetyn lainauksen takana on pitävä mikäli tuotantokapitalistit ovat pakotettuja ottamaan luottoa rahakapitalisteilta, joutuvat he maksamaan jälkimmäisille korkoa tavarastaan saamastaan liikevoitosta. Esitetyn pohjalta voidaan esittää hypoteesi: tuotantoalan yritysten voitto ja velka ovat kulkeneet vastakkaisiin suuntiin siten, että niiden välillä on negatiivinen korrelaatio. Hypoteesia on seuraavassa koeteltu kansantalouden tilinpidon 5 avulla. 2. Teoriaa 2.1. Tuottava työ Marxin arvoteorian mukaisesti vain ihmistyö luo uutta arvoa. Näin ollen työvoiman osuudella tuotantokapitalistien kokonaispääomassa on keskeinen merkitys sille, kuinka paljon uutta arvoa tuotannon aikana kasautuu tuotettavaan tavaraan. Tavaralla tarkoitetaan tässä kaikkia hyödykkeitä palveluita, väli- ja lopputuotteita joita vaihdetaan markkinoilla toisiinsa ja rahaan. Ajatellaan, että tuotetaan yhtä tavaraa w 1, jonka valmistaminen edellyttää aikaisempia työvaiheita w 0,25 ja w 0,75. Alaindeksit kuvaavat työvaiheiden luomaa arvonlisäystä tavaraan w 1. Tavara w 1 voi olla vaikkapa leipä, jonka valmistaminen edellyttää viljan kasvatusta ja puintia ( w 0,25 ) ja siementen jauhamista ( w 0,75 ) ja leivän leipomista ( w 1 ). Keskeinen käsite tavaralle ja arvolle on tavara-arvo 6 [sic!]. Tavara-arvo merkitään Marxin mukaan kaavaan w = c + v + s, (1.1.) 1 Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress, Moskova 1980, Marx 1980, Ibid., 50 57, Ibid., Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus < [haettu ] 6 Marx 1980, 34. 1

2 jossa w = tavaran kokonaisarvo, c = kiinteän pääoman uusintamiskustannus, v = vaihtelevan pääoman uusintamiskustannus eli työntekijöiden palkka ja s = lisäarvo eli arvo, joka jää jäljelle tavaran tavara-arvosta w, kun siitä on vähennetty uusintamiskustannukset c + v. Kun edellä mainitut kustannukset on vähennetty w:stä ja mikäli c + v < w, jää tavara-arvosta jäljelle lisäarvoa s. Lisäarvo ei itsessään ole täten mitään muuta kuin tuotannossa tavaraan työstettyä arvoa, joka jää yli, kun tuotantokustannukset c + v vähennetään w:stä. Edellä on esitetty, että vain ihmistyö luo uutta arvoa. Täten keskeiseksi tekijäksi w:n arvon kannalta muodostuu se, miten suuret vaihtelevan pääoman eli työvoiman uusintamiskustannukset v ovat suhteessa c:hen ja s:ään. Näin ollen ensimmäinen keskinen kaava tavaran w tavara-arvon muodostumisessa on lisäarvon suhdeluku 7 s'= s v. (1.2.) Kaavan osoittaja on lisäarvo s ja nimittäjä vaihtelevan pääoman uusintamiskustannukset v. Mitä enemmän työntekijät luovat lisäarvoa suhteessa oman palkkansa arvoon, sitä suurempi suhdeluku on. Toinen keskeinen w:n tavara-arvon ja w:tä tuottavan tuotantokapitalistin tuotantoprosessin uusintamisen kannalta on voiton suhdeluku 8 p ' = s C, (1.3.) jossa lisäarvo s jaetaan w:n uusintamiskustannuksin C = c + v. Mikäli tavara-arvo w on suurempi kuin kokonaispääoman C uusintamiskustannukset, on mahdollista, että w:tä tuottava tuotantokapitalisti tekee voittoa. Tämä tapahtuu kuitenkin ainoastaan sillä varauksella, että vaihdantakustannukset w:n vaihtaminen rahaan ei ole yhtä kallista tai kalliimpaa kuin lisäarvosumma s. Tuotannon ja vaihdannan kokonaisketjua voidaan hahmottaa kaavalla M C < v c (w (c+v))=s s t= p M ', (1.4.) jossa rahapääoma M muuttuu tuotannon (ensimmäinen rivi) ja vaihdannan (toinen rivi) kautta summaksi M' joka on suurempi kuin alun rahapääoma M. Vaihdantakustannuksia merkitään kaavassa (1.4.) merkillä t, joka kattaa varastoinnin, kuljetuksen ja kaupan kustannukset. Marx käyttää jaottelua tuottavaan ja tuottamattomaan työhön. Tuottava työ luo välittömästi uutta arvoa, tuottamaton puolestaan osallistuu tähän välittömään arvonluontiin vain välillisesti. Esimerkiksi leivän leipominen on välitöntä, arvoa luovaa työtä, mutta sen kuljettaminen ja myynti ovat vain osatoimia, jotka mahdollistavat leivonnan jatkuvuuden. Toisin sanoen kuljetus ja myynti ovat leivonnan uusintamisen edellytyksiä, mutta ne ovat riippuvaisia siitä arvosta, jonka leipoja siirtää työllään tavaraansa leipään. Kun ymmärretään erotus tuottavan ja tuottamattoman työn välillä, voidaan hahmottaa erikseen vielä tuottamattoman työn teoriaa Tuottamaton työ Huomattavan suuri osa yhteiskunnassa tehtävästä työstä on tuottamatonta. Osa työstä on arvoa säilyttävää työtä, kuten varastointia, vartiointia ja hallinnointia. Osa työstä keskittyy arvon luonnin suunnitteluun. Tällaisia töitä ovat muun muassa insinöörien, suunnittelijoiden ja valmistelevien 7 Ibid., Ibid., 58. 2

3 virkamiesten työt. Kaikki edellä mainitut työt ovat nykyaikaisen, hyvin monimutkaisen yhteiskunnan kannalta välttämättömiä. Välitön tuottavan työn tekijä, kuten leipuri, ei välttämättä enää kirjoita tavaransa leivän reseptiä, ei vastaa sen kuljetuksesta eikä myynnistä. Voi olla, että leipuri hoitaa myös raha- ja tositeliikenteensä välikäden kautta tilitoimistolla. Yksi suurimmista tuottamattoman työn toimialoista on pankki- ja rahoitusala. Rahoitusalan toiminta voidaan tiivistää seuraavaan yksinkertaiseen kaavaan M C M' (1.5.) jossa alkuperäinen sijoitus M laajenee M':ksi. Tämä tarkoittaa, että rahapääoma M muuntuu sijoitettuna ollessaan tuotantopääomaksi C ja palautuu tuotannossa syntyneen tavara-arvon myynnin jälkeen laajentuneena, korollisena rahasummana M' sijoittajalleen. Toisin kuin tuotantokapitalisti, jonka voitto on riippuvainen w:stä saatavasta lisäarvosta (ks. kaava (1.4.)), on rahakapitalisti riippuvainen korkotulosta. Korkoa ei voi kuitenkaan saada ilman, että tuotantokapitalisti, jolle rahakapitalisti on lainannut rahapääomaansa tuotantopääomaksi, tekee voittoa. Korko on aina rasite tuotantokapitalistille, jonka harjoittaman tuottavan työn hedelmistä on jaettava osa pois lainanlyhennyksinä ja korkomaksuina. Marxin käsitys rahoitusalasta tai sijoitustoiminnasta ei ole järin mairitteleva. Hänen mukaansa [k]oronkiskonta, niin kuin kauppakin, riistää annettua tuotantotapaa eikä luo sitä, suhteutuu siihen ulkopuolisella tavalla. Koronkiskonta pyrkii yksinkertaisesti säilyttämään tuotantotavan voidakseen aina uudestaan riistää sitä; se on vanhoillinen ja vain tekee tuotantotavan yhä kurjemmaksi. 9 Marxin latautunutta toteamusta on mahdollista hahmottaa matematiikan avulla ilman kielen luomaa mielikuvaa. Hahmotetaan tilannetta, jossa tuotantokapitalisti B lainaa rahakapitalistilta A summan euroa viideksi vuodeksi (n = 5) viiden prosentin korolla, jolloin i = 0,05. B aikoo lyhentää lainaansa tasaerin viidessä vuodessa eli euroa kerrallaan. B tietää nykyarvomenetelmän avulla, että PV = 1 (1+i) n (1.6.) eli velan nykyarvo (PV) on yhtä kuin kiinteät maksuerät (FP) jaettuna korolla (i) ja kiinteiden erien määrällä n. Kun tiedetään muuttujat, voidaan ne sijoittaa kaavaan (1.6.) ja saada tulokseksi PV = = (1.6.1) 5 1+0,05 Kun tiedetään, mikä on euron lainan nykyarvo, voidaan se euroa vähentää nimellisarvosta eli ja saada lopputulokseksi B:n lainan korollinen osuus euroa. Tämän verran B joutuu maksamaan A:lle miljoonan euron velastaan. Rasite on selkeästi olemassa, eikä B selviä lainastaan ilman, että hän kykenee lainaamallaan miljoonalla luomaan lisäarvosumman, joka on suurempi kuin edellä mainittu todellinen korkosumma euroa. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se kuitenkin kielii siitä, minkälainen vaikutus tuottamattomalla työllä eli rahakapitalistin sijoituksella on tuottavan työn tekijään eli tuotantokapitalistiin B. Tässä esitettyä on mahdollista hahmottaa myös taulukossa. 9 Ibid.,

4 Y D i = D 1,05 C c v s s' p' I % 25% II % 25% III % 25% IV % 25% V % 25% Taulukossa tuotantokapitalisti ottaa vuonna I velkaa rahakapitalistilta yhteensä miljoonalla eurolla. Näin ollen D = Velan vuotuinen korko on viisi prosenttia eli i = 0,05. Tuotantokapitalisti ostaa koko velallaan pääomaa C ja jakaa sen siten, että kolme neljäsosaa pääomasta on kiinteää pääomaa (c = ) ja neljännes on vaihtelevaa pääomaa, työvoimaa (v = ). Lisäarvon suhdeluku on 100 prosenttia (s = 100 %), jolloin työntekijät luovat työssään palkkaansa vastaavan summan (s = ) lisäarvoa. Kun tuotannon tavara-arvo on täten yhteensä miljoonan euron arvoinen eli w = c v s, kykenee tuotantokapitalisti lyhentämään tavara-arvonsa lisäarvo-osuudella velkaansa vuosittain eurolla. Näin ollen tuotantokapitalisti kykenee taulukossa näkymättömänä vuonna VI tekemään jo voittoa ja maksamaan velkansa takaisin. Taulukon perusteella voidaan sanoa, että kaksi tekijää, (i) pääoman elimellinen koostumus C= c ja (ii) lisäarvon suhdeluku s'= s ovat ratkaisevia tekijöitä sille, v v kuinka paljon lisäarvoa tuotantokapitalisti kykenee tuottamaan välttämättömiin tuotantokustannuksiinsa c + v, joista hän ei pysty luistamaan ilman seuraamuksia. Rahoitusala on tuottamatonta työtä siinä mielessä, että sillä menestyminen pohjautuu muiden, tässä tuotantokapitalistin, menestykseen Rahoitusalan erikoispiirteitä Nykyaikaisilla rahoitusmarkkinoilla, joissa toimii sijoittajia, tallettajia ja sijoitus- ja talletuspankkeja, tuntuu rahoitus helposti eriytyneen omaksi maailmakseen, jossa rahaa syntyy irrallisena tuotannon kahleista. Sijoitus- eli investointipankkien kohdalla tämä voi pitää paikkansa, ainakin osittain. Sijoituspankit lainaavat rahaa talletuspankeilta ja sijoittajilta ja sijoittavat ne edelleen. Sijoituspankit, kuten surullisen kuuluisa Lehman Brothers, elivät näin ollen otto- ja antolainauskorkojensa erotuksesta, korkomarginaalista. Kun Lehman Brothersin ja muiden sijoituspankkien lainoittajat eivät kuitenkaan enää syksyllä 2008 suostuneet lainaamaan pankeille rahaa yhtä halvalla kuin aikaisemmin, ja pankkien velalliset alkoivat ajautua luottotappioihin, oli seurauksena konkurssiaalto. Lehman Brothersin kaltaiset sijoituspankit olivat toimineet pienellä omalla pääomalla ja harjoittaneet vivutusta eli kasvattaneet myöntämiensä luottojen suhdetta omaan pääomaansa niin suureksi, etteivät ne kyenneet enää selviytymään veloistaan. Ajankohtainen toteamus syksyn 2008 aikoihin olikin, että on the left, there is nothing right and on the right there is nothing left. Tällä viitattiin pankkien taseisiin, joissa vasemmalla eli vastaavaa-puolella ei ollut enää tilejä, jotka olisivat taanneet tasaisen rahavirran, jonka avulla pankit olisivat selvinneet omista veloistaan taseen vastattavaa-puolella. Ketjut Lehman Brothersin ja muiden sijoituspankkien tappioiden takana ovat moninaiset. Ne kuitenkin päättyvät tavalla tai toisella yhteiskunnan tuottamaan kokonaisarvosummaan, jota Lehman Brothersin pääkonttori New Yorkissa. Kuva: Wikimedia Commons 4

5 voidaan merkitä w:llä. Vaikka sijoitusalalla ja suoranaisessa keinottelussa liikkuvat rahasummat ovat monikymmenkertaisia koko maailman bruttokansantuotteeseen verrattuna, ovat rahoitusalan summatkin palautettavissa lopulta siihen kansantuotteen arvonlisäykseen, jonka tuottavan työn tekijät luovat työllään. Suurin osa maailmassa olevasta rahasta onkin johdettu johdannaisten avulla kohde-etuuksista. Vaikka osa kohde-etuuksista onkin perinteisiä tavara-arvoja, kuten viljaa, öljyä ja kaasua, on maailmassa mahdollista tehdä rahaa myös periaatteessa vain bitteinä olemassa olevien asioiden, kuten valuuttakurssien muutosten pohjalta. Loppujen lopuksi koko rahoitusala perustuu siihen, miten hyvin luottamus rahan arvoon ja velallisten maksukykyyn säilyy. Tämä luottamus taas on johdettavissa todellisen tuotantotalouden kehitysnäkymistä. Luottamusvaade tekee alasta myös periaatteessa varsin epävakaan, kuten nähdään seuraavaksi (ks. kappale 3.2.). 3. Käytäntöä tuottavan ja tuottamattoman työn vertailua 3.1. Voiton suhdeluku teollisuudessa vuosina Teollisuus on helppo mieltää tuottavan työn alaksi. Teollisuudessa luodaan välittömällä tuottavalla työllä tavara-arvoja joko väli- tai lopputuotekäyttöön. Teollisuuden kohdalla Marxin teoriaa voiton suhdeluvun laskutendenssistä on verrattain helppo koetella. Mikäli pääoman elimellinen koostumus ja lisäarvon ja voiton suhdeluvut ovat muuttuneet käänteisesti suhteessa toisiinsa eli elimellinen koostumus on kasvanut samalla, kun jälkimmäiset suhdeluvut ovat laskeneet, voi Marxin Pääoman kolmannessa kirjassa lausuma hypoteesi pitää paikkansa. 10 Taulukoidaan aluksi ne muuttujat, joita seuraavissa kuvaajissa on käytetty kuvaamaan Marxin kaavoja (1.2.), (1.3.) ja (1.4.). Marx Tilastokeskus Selite s B1NPHT Arvonlisäys, netto perushintaan c TOT Kiinteän pääoman nettomuodostus v D1K Palkansaajakorvaukset p B2NT Toimintaylijäämä Katsotaan tämän jälkeen, miten Suomen teollisuuden pääoman elimellinen koostumus on kehittynyt tarkasteltuna ajanjaksona Kuvaaja 1. Pääoman elimellinen koostumus teollisuudessa % 350% 300% 250% 200% 150% 100% 50% 0% Lähde: Tilastokeskus 10 Ibid.,

6 Pääoman elimellinen koostumus on tässä mitattu jakamalla kiinteän pääoman nettokanta (TOT) työntekijäkorvauksilla (D1K). Tästä saadaan kaava C= TOT D1K (1.7.) Havaitaan mielenkiintoinen muutos elimellisessä koostumuksessa vuoden 1993 jälkeen. Suomen teollisuuden kiinteän pääoman nettokannan rahallinen arvo on tuon vuoden jälkeen laskenut selvästi tarkastelujakson alkuvuotta 1976 alemmas. Tiedetään Marxin teorian pohjalta, että voiton suhdeluvun määrittäjänä on lisäarvon suhdeluku ja lisäarvon luovat työntekijät eli vaihteleva pääoma. Tätä voidaan tehdä ymmärrettävämmäksi yksinkertaisessa taulukossa, jossa lisäarvon suhdeluku on oletusarvoisesti aina sata prosenttia. 11 C c v s s' p' I % 20% II % 60% III % 80% Luettaessa rivejä I III vasemmalta oikealle havaitaan, että s':n ollessa aina 100 %, on voiton suhdeluku p' aina yhtä suuri kuin lisäarvo-osuus s suhteessa vaihtelevaan pääomaan v. Taulukko on selvä yksinkertaistus. Todellisuudessa lisäarvon suhdeluku on ollut huomattavasti korkeampi kuin 1:1 suhteessa työntekijöiden työstään saamiin korvauksiin. Tämä on selkeästi havaittavissa kuvaajasta 2. Kuvaaja 2. Lisäarvon ja voiton suhdeluvut teollisuudessa % 180% 160% 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% 0% s' p' Lähde: Tilastokeskus Lisäarvon suhdeluku s' on ollut paljon korkeampi kuin voiton suhdeluku p'. Suhdelukujen kehitys on ollut suunnilleen saman suuntainen. Pearsonin r on melko pieni 0,385. Suhdelukujen välillä on tästä huolimatta kuitenkin selkeä riippuvuussuhde. Riippuvuuden havaitseminen ei kuitenkaan vaadi edes tilastollisten menetelmien käyttöä, vaan se on todennettavissa silmämääräisestikin. Lisäarvon suhdeluku on kuten aiemmin todettu paljon korkeampi kuin Marxin useimmissa esimerkeissä Lisäarvon suhdeluvun ei luonnollisestikaan tarvitse aina olla 100 %. Historiallisesti suhdeluku on ollut suomalaisessa teollisuudessa paljon korkeampi (ks. kuvaaja 2.). 12 Ks. esim. Marx 1980, 60. 6

7 Kuvaajan 2. lisäarvon suhdeluku on laskettu kaavalla s'= B1NPHT D1K (1.7.) ja voiton suhdeluku kaavalla p' = B2NT B1NPHT. (1.8.) Kuvaajan 1. pääoman elimellisen koostumuksen ja kuvaajan 2. voiton suhdeluvun välillä on negatiivinen korrelaatio (r = 0,550). Tämä tuo vahvistusta Marxin teorialle pääoman elimellisen koostumuksen ja voiton suhdeluvun välisestä suhteesta. Mitä vähemmän kiinteää pääomaa suomalaisilla teollisuusyrityksillä on ollut työntekijäkorvauksiinsa, sitä enemmän ne ovat luoneet lisäarvoa ja voittoa toimintaylijäämän muodossa. Yhteiskuntatieteiden mittakaavassa r = 0,550 on kohtuullisen vahva todiste Marxin teorian puolesta. Se ei kuitenkaan missään nimessä vielä todista teoriaa. Tämän tutkielman piiriin ei kuulu myöskään selvittää niitä moninaisia historiallisia tekijöitä, jotka selittäisivät edellä esitettyjä kuvaajia tässä esitettyä täydellisemmin. Tutustutaan seuraavaksi lisäarvon ja voiton suhdelukujen kehitykseen rahoitusalalla Voiton suhdeluku rahoitusalalla Rahoitusala on marxilaisen teorian mukaisesti tuottamaton ala. Rahoitus elää korkotuloista ja korkomarginaaleista. Talletuspankit ottavat vastaan talletuksia, maksavat niille korkoja ja lainaavat vastaanottamansa talletukset eteenpäin korkeammalla korolla. Talletuspankit ovat täten riippuvaisia yleisön sen tilille tallettamista rahoista. Kuitenkin vain osa pankeista on ainoastaan talletuspankkeja. Suuri osa pankeista harjoittaa myös omaa sijoitustoimintaa ja lainaa muilta pankeilta rahaa toimintaansa. Näin ollen pelkät talletukset, jotka perustuvat palkka- ja pääomatuloihin, eivät ole pankkien rahan lähteenä. Katsotaan seuraavaksi lisäarvon ja voiton suhdelukuja rahoitusalalla vuosilta % 250% Kuvaaja 3. Lisäarvon ja voiton suhdeluvut rahoitusalalla % 150% 100% s' p' 50% 0% Lähde: Tilastokeskus 7

8 Rahoitusalalla on nähtävissä teollisuutta vahvempi yhteys lisäarvon ja voiton suhdelukujen välillä. Näin ollen ei olekaan ihme, että Pearsonin r on 0,663 eli selvästi suurempi kuin kuvaajan 2. pohjalta saatu korrelaatio. Rahoitusalalla lisäarvon ja voittojen kehitykset ovat olleet epätasaisempia kuin teollisuudessa. Tämä johtuu pitkälti alan epävakaisuudesta. Rahoitusmarkkinoilla tuotto-odotusten laadinta ja taloudellinen mikrotason suunnittelu on paljon hankalampaa kuin teollisuudessa, joka seuraa huomattavasti hidasliikkeisempiä kysyntä- ja tarjontakehityksiä. Erityisesti elintarviketeollisuudessa liikkeet ovat yleensä varsin hitaita ruuan kysynnän pysyessä pitkiä aikoja samana. Rahoitusalalla arvopaperikauppaa ohjaa taasen tietokoneiden ja -ohjelmien tuoma kaupankäynnin automaatio ja nopeiden liikkeiden luoma heikko ennustettavuus. Jatkotutkimuksen kannalta lupaavaa on, että teollisuuden ja rahoitusmarkkinoiden voiton suhdelukujen välillä on jonkinlainen tilastollisesti merkittävä side. Pearsonin r = 0,603, joka viittaa keskivahvaan korrelaatioon. 4. Lopuksi Toimialojen välillä on aina kehityseroja. Näin ollen ei olekaan ihme, että verrattaessa esitettyjä teollisuuden ja rahoitusalan kuvaajia koko kansantalouden lisäarvon- ja voiton suhdelukulaskelmiin, saadaan toisiaan muistuttavia, mutta kuitenkin poikkeavia kuvaajia. Koko kansantalouden tasolla on selvää, että toimialojen väliset erot tasoittuvat. Rahapääomat virtaavat verrattain nopeasti tuottamattomilta toimialoilta tuottaville. Toisaalta sijoittajat etsivät jatkuvasti uusia sijoituskohteita, joista käytävä kilpailu on vähäisempää. Tällä sijoittajat pyrkivät luomaan väliaikaisia monopolirahoittajan asemia ja varmistamaan, että kilpailevat sijoittajat eivät alhaisemmilla korkotarjouksillaan heikennä heidän rahapääomansa tuottoja. 13 Kansantuotelaskelmat ottavat huomioon koko taloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvon. Tämä selittää osaltaan, miksi korrelaatio s':n ja p':n välillä on tässä kuvaajassa 4. niinkin suuri kuin r = 0,971. Kuvaaja 4. Lisäarvon ja voiton suhdeluvut Suomessa % 160% 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% 0% s' p' Yhtä kaikki: voiton suhdelukujen vertailu eri toimialojen välillä on kiintoisaa ja parhaimmillaan hyvin valaisevaa. Historiallisesti määräytyneet syyt, kuten talous- ja veropolitiikan muutokset sekä maailmankaupan kehitys ovat välttämättömiä lisäyksiä tässä tutkittuun. Niiden selvittäminen on kuitenkin selvemmin taloushistorian tehtävänä, eikä niitä näin ollen ole otettu mukaan tähän 13 Ibid., 158. Lähde: Tilastokeskus 8

9 teoreettis-tilastolliseen tutkimukseen. Lopputuloksena voidaan kuitenkin sanoa, että tämän tutkielman alussa esitetty hypoteesi on näin ollen kumottu: teollisuuden ja rahoitusalan lisäarvon ja voiton suhdeluvut ovat kehittyneet suunnilleen samansuuntaisesti, eivät päinvastaisesti. Tämä kertoo pikemminkin siitä, että teollisuus ja rahoitus ovat positiivisesti, eivät negatiivisesti keskinäisriippuvaiset. Lähteet WWW-lähteet Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskuksen tietokanta < [haettu ] Kirjallisuus Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress, Moskova

10 10