Kriminologian menetelmät Tutkimusanalyysi Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Kriminologian menetelmät (531192) 5 op Irma Komulainen, 238919 28 29.4.2015 Matti Tolvanen ja Mia Kilpeläinen
1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUKSEN RAKENNE... 5 3 TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT... 6 4 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA TUTKIMUSAINEISTO... 8 5 LOPPUPÄÄTELMÄT... 11
2 1 JOHDANTO Syvennyn esseessäni tutkija Riitta Granfeltin laatimaan kehittämis- ja arviointitutkimukseen Oppisin elämään riippuvuuteni kanssa, jossa kuvaillaan hyvin ytimekkäästi naisvankien vapauteen ohjaavaa päihdekuntoutusta Vanajan vankilassa. Tämä tutkimus on laadittu vuosien 2005 2006 välisenä ajankohtana ja tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on tarkastella Hämeenlinnan vankilan naisvankeihin kohdistuvaa kuntouttavaa päihdetoimintaa. Tutkittavina on ollut kahdessa eri päihdeohjelmassa kaikkiaan 15 naisvankia, joista kolme vapautui kesken ohjelman. Ohjelmassa mukana olleiden naisvankien ikähaitari on sijoittunut 21 49-vuotiaisiin ensi- tai toiskertaisiin. Granfeltin tutkielmassa kuvattu päihdeohjelma asettuu osaksi ns. kuntoutusjatkumoa, joka rakentuu pohjimmiltaan suljetun vankilan päihdekuntoutuksesta. Tutkimuksessa on paneuduttu syvällisesti päihdeohjelman eri vaiheisiin ja sen toimivuuteen, ohjelmassa ilmeneviin ongelmakohtiin sekä siinä syntyviin kehittämismahdollisuuksiin. Vanajan vankila on ns. avovankila ja avolaitokseen pääsyn edellytyksenä on sitoutuminen päihteettömyyteen, hyvä käytös sekä työkyky. Tutkimuksessa on noudatettu laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohtia ja siinä on käytetty etnografista tutkimuslinjaa eli osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja. Laadullisessa tutkimuksessa lähtökohtana on selvittää tapahtumien yksityiskohtaisia rakenteita, ominaisuuksia ja asioiden soveltamista käytännössä. Käytännön soveltamiseen liittyvät läheisesti juuri erilaiset haastattelut ja luonnollisten tilanteiden tutkimiset, kuten tästä päihdeohjelmallisesta tutkimuslinjasta voimme havaita. Pääasiallinen tarkastelu tutkimuksessa on toteutettu laadullisen tutkimuksen strategioita hyödyntäen osallistumalla tutkijan muodossa Vanajan avovankilassa päihdekuntoutukseen ja muihin vankilan toimintoihin sekä haastattelemalla Hämeenlinnan suljetussa vankilassa päihdeohjelmaan osallistuneita naisvankeja sekä kuntouttavaa työtä tekeviä työntekijöitä sekä muuta henkilökuntaa. Lisäksi Granfeltin tutkimusaineistoon sisältyy Hämeenlinnan vankilan päihdeohjaajien, psykologin ja mielenterveyshoitajan haastattelut ja erinäiset keskinäiset keskustelut. Tutkimuksen tavoitteena on ollut halukkuus saada tuotua vankeinhoidon kehittämistyön aineksia, kuten työntekijöiden kokemustietoa ja naisvankien omaa näkökulmaa heihin
3 kohdistuvaan päihdekuntoutukseen. Granfelt kuvaa vankilaympäristöä kuntouttavan toiminnan kannalta erityisen ristiriitaisena ja osiltaan myös vaikeana ympäristönä. Ensinnäkin kuntoutustoiminta asettaa suuria vaatimuksia henkilökunnalle. Toisena haasteena voidaan nähdä erityisen hankalassa asemassa olevat vankiryhmät, kuten vakavasti mielenterveysongelmaiset ja syrjäytyneet huumeriippuvaiset rikoksenuusijat. Naisvangeilla on yleisesti ottaen runsaasti mielenterveysongelmia ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä pelkotiloja. Ryhmämuotoinen kuntoutus ei sovi kaikille, vaan sen rinnalla on kehitettävä myös yksilötyötä. Tutkimus nostaa hyvin esiin naisten avolaitoksessa toteutuvia vangin kunnioittamiseen perustuvia työskentelytapoja kuntoutuksen näkökulmasta katsottuna. Tutkimus on aineistolähtöinen, työntekijöiden ja vankien henkilökohtaisille kokemuksille rakentuva ja tavoitteena on ollut tuottaa realistisesti käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa naisvankien kuntoutuksen kehittämiseen. Granfelt on pitänyt tärkeänä, että tutkimusraportissa esitellään eri ammattiryhmien kuntoutusta koskevia näkemyksiä, vaikka tutkimuksen pääpaino on ollut itse päihdekuntoutuksessa. Tutkimusraporttiin on liitetty runsaasti erilaisia otteita vankien ja työntekijöiden haastatteluista, vapaamuotoisista keskinäisistä keskusteluista sekä päihdekursseilla käydyistä keskusteluista. Laadullisella aineistolla on pyritty saamaan syvempää tietoa kuntoutusta ja laajemminkin vankeinhoitoa koskevista näkemyksistä sen parissa työskentelevien henkilöiden kokemusten perusteella. Granfelt päätyy tutkimuksensa johtopäätöksissä siihen, että moniammatillinen yhteistyö odottaa vielä rakentumistaan. Vaikka päihdeohjelman toteuttamiseen osallistuttiinkin yli työntekijärajojen, työntekijät eivät muodostaneet työryhmää, joka olisi voinut suunnitella päihdeohjelman erillisjaksot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Suunnitelmallisen yhteistyön avulla ohjelma olisi voinut olla kokonaisuutena toimivampi. Granfelt pitää moniammatilliselle yhteistyölle tärkeänä sitä, että ne vartijoista, joiden yhdysvankeja osallistuu päihdekurssille, tuntevat jo ennakolta kurssin sisältöä ja tavoitteita. Työnjako Vanajalla on ollut pääasiassa se, että päihdeohjaaja on järjestänyt vangeille päihdekuntoutusta ja muut vankien sosiaaliset ongelmat, kuten asunnottomuus ja köyhyys olivat ensisijaisesti yhdyshenkilöiden vastuulla. Vartijat pitivät vankien sosiaalisten ongelmien ratkomista vartijakoulutuksen pohjalta myös erityisen haastavina.
4 Kiinnostuin Granfeltin tutkimuksesta, koska olen itse työskennellyt A-klinikalla, jossa sain olla tekemisissä hyvinkin erilaisten ihmisten ja heidän kohtaloidensa kanssa. A-klinikalla on hyvin usein käytössä erilaisia päihdekuntoutukseen liittyviä ohjelmia ja ohjelmista kehittyneitä kuntoutusjaksoja.
5 2 TUTKIMUKSEN RAKENNE Tutkimuksen johdanto muodostaa lyhyehkön osuuden koko tutkimuksesta. Johdannossa esitellään naisvankien päihdekuntoutusohjelman taustaa ja tavoitteet sekä valvontahenkilökunnan ja kuntouttavan henkilökunnan yhteistyöhön liittyviä elementtejä. Lisäksi johdannossa esitellään ohjelman strategiset lähtökohdat ja tutkimusaineisto. Siinä paneudutaan myös eri ammattiryhmien mahdollisuuksiin osallistua naisvankien kuntouttavaan päihdekuntoukseen ja ohjelman läpiviemiseen. Mielestäni johdanto antaa lukijalle suhteellisen suppean kuvan Vanajan vankilan päihdeohjelman lähtökohdista, vankilan toiminnasta, ohjeistuksista ja laitosturvallisuudesta. Vaikka johdanto on osittain aika suppea, saa naisvankien päihdekuntoutukseen liittyvistä aihealueista johdannossa selkeän kuvan ja se toimii hyvänä tietopakettina Vanajan vankilan toiminnasta ja päihdekuntoutuksen käynnistämisestä naisvankien ja eri ammattiryhmien lähtökohdista käsiteltyinä. Johdantoa seuraavassa luvussa siirrytään käsittelemään tutkimuskysymyksiä ja tutkimuksen perimmäistä tarkoitusta. Granfelt esittelee tässä luvussa myös lyhyesti oman tutkimuksellisen näkökulman, johon liittyvät keskeisimmät viime vuosina tehdyt suomalaiset vankeinhoitoa käsittelevät tutkimukset. Muut luvut sisältävät aineiston keruuprosessia, eettisiä kysymyksiä ja päihdekuntoutukseen liittyviä kysymyksiä. Näiden lisäksi mm. tutkimuksen paikkaan liittyvät kysymykset osana vankeinhoidon tutkimus- ja kehittämistoimintaa, etnografista tutkimusotetta, vankeinhoidon päihdekuntoutuksen reunaehtoja ja toteutumismuotoja, psykososiaalista työtä suljetussa vankilassa, Vanajan osastoa, naisvankien vapauteen valmentavaa päihdeohjelmaa, sensitiivisiä aiheita päihdeohjelman osana sekä yhteiskuntaan palaamista. Tutkimuksen viimeisessä luvussa eli johtopäätöksissä käydään kootusti läpi tutkimuksen keskeisiä tuloksia kognitiivisen viitekehyksen avulla ja lopuksi arvioidaan saatuja tutkimustuloksia sekä esitetään joitakin kehittämisehdotuksia. Johtopäätösluvussa on käyty asianmukaisesti läpi tutkimuksessa havaittuja näkökohtia ja kehittämistarpeita sekä ehdotuksia, joka monipuolistaa tutkimuksen omintakeista sisältöä vieläkin laajemmin.
6 3 TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT Tutkimuksessa on noudatettu laadullisen tutkimuksen lähtökohtaa, joka voidaan sijoittaa kriminologian menetelmät -opintojaksolla käytyjen menetelmien joukossa kvalitatiivisiin tutkimus metodeihin. Laadulliseen tutkimukseen syvennyttiin opintojakson luennoilla, ja luennot avasivat yhteyksiä siihen kuinka tutkimuksesta voidaan etsiä vastauksia erilaisten metodien avulla. Laadullisen tutkimuksen metodeista on erotettavissa myös erilaisia tutkinnallisia strategioita, joihin syvennyn laajemmin seuraavissa kappaleissa. Laadullisen tutkimuksen strategioihin liittyy ns. osallistuva havainnointi, jota voidaan kutsua myös soluttautumiseksi eli etnografiaksi. Tässä tutkimuksessa on käytetty etnografista tapaustutkimusotetta, jossa perusajatus on keskittyminen rajattuun tutkimuskohteeseen, jota voidaan lähestyä eri näkökulmista, erityyppisiä aineistoja käyttäen. Granfeltin tavoitteena on ollut paneutua Vanajan avovankilan päihdeohjelmaan suhteellisen pitkällä ajanjaksolla ja useasta eri näkökulmasta arvioituna. Tutkimuksen tuottama tieto on siten paikallista, vuorovaikutuksellista ja subjektiivista. Granfeltin tutkimuksessa painopiste on toimintatutkimuksen alueella, jossa arvioidaan osana Hämeenlinnan vankilan naisvankeihin kohdistuvaa kuntouttavaa toimintaa. Tutkimuksessa syvennytään mm. siihen, miten Vanajan osaston päihdeohjelma asettuu osaksi kuntoutusjatkumoa, joka rakentuu suljetussa vankilassa tarjotusta kuntoutuksesta, Vanajan osaston kuntouttavasta toiminnasta ja mahdollisesta avovankilavaiheen jälkeisestä laitoskuntoutuksesta sekä avohuollon tukitoimista. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota ohjelman integrointiin osaksi kuntoutusjatkumoa. Etnografisen tutkimuslajin menetelmää on Granfeltin tutkimuksessa perusteltu siten, että tämänkaltainen tutkimus, jossa keskitytään rajattuun tutkimuskohteeseen, on pyritty tavoittamaan naisvankien päihdekuntoutuksen erityispiirteitä ja kehittämistarpeita vankien ja työntekijöiden omasta näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksessa on keskitytty päihdeohjelman sisällölliseen ja menetelmälliseen toteutukseen, ei yksittäisten työntekijöiden työskentelyn arviointiin. Tutkimuksen tuottama tieto on silloin paikallista, vuorovaikutuksellista ja subjektiivista. Paikalliseksi tämän tiedon tekee se, että Granfelt on kerännyt aineiston lähes kokonaan Vanajan avovankilassa, menemällä itse fyysisesti paikan päälle ja mm.
7 asumalla vankilan perhetalossa ja osallistumalla kahdelle noin kolmen kuukauden mittaiselle vapauteen valmentavalle päihdekurssille sekä myös muuhun laitoksen arkeen. Näin tarvittava aineisto on rakentunut vuorovaikutuksessa ryhmään kokonaisuutena ja kahdenkeskisissä tapaamisissa naisvankien kanssa. Lisäksi tutkimuksessa on pyritty laadullisella analyysilla selvittämään ja tavoittelemaan toimintaan liittyvien asioiden selvittämistä, toiminnan kehittämistä ja perustiedon tuottamista eri toimijoiden tarpeisiin. Etnografisessa tutkimusotteessa korostuvat kokonaisvaltaisuus ja henkilökohtaisuus. Kirjallisuutta tutkimalla selviää, että etnografinen tutkimus on tutkimusstrategia, jonka tavoitteena on kuvata ja selittää ihmisten toimintaa heidän omissa ympäristöissään tai ryhmän jäsenten tulkintoja ja käsityksiä ympäristöstään sekä toiminnastaan. Granfeltin tutkimuksessa etnografista tutkimusotetta käydään mielestäni hyvin kuvailevasti läpi, ja sitä avataan mielenkiintoisella kirjoitustyylillä. Osallistuvaan ja osallistavaan tutkimusotteeseen perustuva monen kuukauden mittainen etnografinen tapaustutkimus on vaativaa osallistuvuutta kaikille osapuolille. Alkuvaiheeseen liittyy aina tietynlaista epävarmuutta ja onnistuakseen etnografia edellyttää sitä, että kumpikin osapuoli kunnioittaa toisensa tekemistä siinä määrin, ettei ainakaan tahallisesti pyri sitä hankaloittamaan. Tutkimusotteen perustelut vakuuttavat lukijan tämän menetelmän valinnasta.
8 4 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA TUTKIMUSAINEISTO Granfelt on muotoillut etnografisen tapatutkimuksen keskeiset tutkimuskysymykset seuraavasti: (1) miten Vanajan osaston päihdeohjelma asettuu osaksi kuntoutusjatkumoa, joka rakentuu suljetussa vankilassa tarjotusta kuntoutuksesta, Vanajan osaston kuntouttavasta toiminnasta ja mahdollisesta avovankilavaiheen jälkeisestä laitoskuntoutuksesta ja avohuollon tukitoimista? (2) miten päihdeohjelma jäsentyy osaksi eri ammattiryhmien työnkuvaa ja kuinka hyvin kahden perustehtävän, rangaistusten täytäntöönpanon ja kuntouttavan työn, integrointi onnistuu? Ja, (3) mikä on ohjelman merkitys siihen osallistuneille vangeille erityisesti päihderiippuvuuden näkökulmasta, mutta myös laajemmin, työllistymiseen, asumiseen, arjen hallintaan ja ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä? Tutkimuskysymyksiä on yhteensä kolme kappaletta ja monet kysymyksistä on rakennettu siten, että ne sisältävät useamman kysymyksen. Tutkimuskysymykset avautuvat lukijalle selkeästi ja kysymykset kattavat päihdeohjelman kokonaisuuden, jota Granfelt tutkimuksessaan tutkii. Lisäksi kysymykset etenevät loogisessa järjestyksessä, jolloin ne avaavat lukijan mielenkiinnon itse tutkimukseen. Aineisto, jota tutkimuksessa on käytetty, koostuu erityyppisistä kysely ja haastattelu kokonaisuuksista ja aineistoa on analysoitu laadullisesti sekä osittain myös tilastollisesti. Asiakirja-aineiston merkitys on kuitenkin ollut vähäinen lukuun ottamatta kirjallisia hakemuksia, jotka naiset olivat kirjoittaneet päihdekurssille hakiessaan. Granfelt on käyttänyt tutkimusraportissaan empiiristä aineistoa, joka on suurelta osin peräisin haastatteluista. Kaikkein merkityksellisin aineisto on osallistuvan havainnoinnin kautta muodostunut aineisto. Tutkimuksessa käytetty aineisto on kokonaan keskustelunomainen, joka lisää haastateltavien halukkuutta osallistua tutkimukselliseen hankkeeseen. Tutkimuksen laadullisella aineistolla Granfelt on pyrkinyt saamaan syvempää tietoa päihdeohjelmasta. Hän on kartoittanut kuntoutuksen aluksi jokaisen osastolle tulleen vangin kanssa hänen päihdehistoriansa ja elämäntilanteen kokonaisuuden. Lisäksi hän on käynyt kunkin päihdeohjelmaan osallistuvan kanssa määritellyt tavoitteet ja henkilökohtaisen keskustelun.
9 Tutkimustulosten esittely etenee loogisesti aihealueesta toiseen. Tutkimustuloksissa ilmeni, että nykyisellään vapauteen valmentava asiakastyö, yhteistyöverkostojen luominen ja suunnitelmallisten kuntoutusjatkumoiden kehittäminen ei ole Vanajan osastolla kenenkään henkilökohtaisella vastuulla. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että Vanajan osastolle tarvitaan sosiaalityön koulutuksen saanut työntekijä. Granfeltin kehitteillä olevaan naisten päihdeongelmaan keskittyvän kognitiivisen toimintaohjelman tulokset voidaan sitoa naisvankien sosiaalisen tilanteen jäsennykseen perustuviin vapautumissuunnitelmiin. Valitettavasti tutkimuksen mukaan naisvangeilla on runsaasti mielenterveysongelmia, läheisriippuvuutta, lähisuhdeväkivaltaa ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä pelkotiloja. Sen vuoksi naisvankien parissa tehtävässä päihdekuntoutuksessa korostuu moniammatillisen yhteistyön merkitys, jotta pystyttäisiin nykyistä paremmin vastaamaan päihde- ja mielenterveysongelmien esiintyvyyteen. Kaiken kaikkiaan naisvangit ovat ihmisryhmä, joka tarvitsee tukea lähes joka elämänalueella. Tutkimus jatkuu naisvankien vapautumiseen esittelevällä luvulla. Granfelt on kirjoittanut tässä luvussa tapauskertomuksen vapauteen valmentavan päihdekuntoutuksen etenemisestä, siviiliin valmentautumisesta ja yhteiskuntapoliittisista realiteeteista nuoren huumetaustaisen naisen näkökulmasta katsottuna. Luvussa oli syvennytty myös päihdeongelman merkitykseen päihdeohjelmaan osallistuvien eri elämänalueille ja siirryttäessä vapauduttua yhteiskuntaan. Tutkimuksesta selvisi myös, että lähes kaikki päihdekuntoutukseen osallistuneet naiset arvioivat hyötyneensä vapauteen valmentavasta päihdeohjelmasta. Päihdeohjelma aktivoi pohtimaan omaa päihdeongelmaa erilaisista näkökulmista, mahdollisti kokemusten jakamisen toisten ihmisten kesken ja tarjosi tietoa jatkohoitomahdollisuuksista. Tämän lisäksi naiset korostivat päihdekurssin merkitystä siviiliasioitten hoitamiseen aktivoivana ja tarpeellista tietoa yhteiskunnan palvelujärjestelmistä tarjoavana vapauteen valmentavana kurssina. Yksilötyön tarve tuli naisvankien haastatteluissa voimakkaasti esiin ensinnäkin masennukseen ja ahdistukseen liittyvänä, toiseksi siviiliin liittyvien sosiaalis-taloudellisten asioitten monimutkaisuutena ja kolmanneksi lapsiin ja lastensuojeluasioihin liittyvinä huolina.
10 Tutkimuksen johtopäätöksiin on eritelty kaikkiaan 12 erilaista kappaletta, joissa on käsitelty mm. päihdeohjelman teoreettista viitekehystä, vuorovaikutustaitoja, päihdeohjelman käsikirjaa, moniammatillista yhteistyötä päihdeohjelman läpikäymisessä ja naisvankien sosiaalisia ongelmia. Tässä yhteydessä on lyhyesti esitelty myös päihdeohjelmaan liittyvää kokonaisuuden läpikäymistä ja mm. sitä millaisia naisvankeja on osallistunut vapauteen ohjaavaan päihdeohjelmaan sekä kuinka vangit ovat selviytyneet päihdeohjelman läpikäymisestä. Johtopäätöksiin on liitetty myös paljon erilaista teoreettista materiaalia, kuten teoreettista viitekehystä. Mielestäni oli jokseenkin puuduttavaa lukea teoreettisia kappaleita johtopäätösosiosta Hyvin monessa luvussa oli tietynlaista laadullista kvalitatiivista analyysia, kahdenkeskistä ja ryhmissä tapahtuneita naisvankien haastattelutilanteita. Granfelt oli kerännyt tutkimuksessa käytettävän aineiston hyvin nopealla tahdilla ja hänellä oli sitten lopulta jäänyt aineiston keruun ja analyysin väliin aikaa vain vajaa kuukausi. Hän oli kirjoittanut tutkimusraportin vuoden 2006 kesällä ja alkusyksyllä, ja näiden aineistojen valossa on arvioitu kunkin aihealueen asetettuja tavoitteita sekä lähtökohtia. Lukujen lopuksi esitetään mm. kehittämisehdotuksia ja päihdeohjelman läpikäymistä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa on perusteltu hyvin tutkimusmenetelmän valintaa siten, että etnografisin menetelmin on mahdollista etsiä työntekijöiden ja naisvankien omia näkökulmia, joita tutkija voi tulkita, sanallistaa ja kirjoittaa näiden tulkintojen pohjalta sitten lopuksi raportin. Tutkija toimii ainakin pienen aikaa ja pieneltä osin samassa elämänmuodossa tutkimukseen osallistuvien ihmisten kanssa.
11 5 LOPPUPÄÄTELMÄT Granfeltin suorittama tutkimus on kriminologian luentojen mukaan kuvailevaa tutkimusta, sillä sen tarkoituksena on tuottaa tietoa vankilaan sijoitettavasta päihdeohjelman läpikäymisestä. Siinä on käytetty arviointi- ja lainsäädäntötutkimuksen menetelmiä ja aineistot koostuvat erilaisista kokonaisuuksista, joita sitten analysoidaan laadullisesti. Toteuttamistavat on perusteltu ja kuvailtu tutkimuksessa hyvin. Vankilaolosuhteisiin liitetty päihdeohjelman tutkiminen on mielestäni erittäin vaativa tutkimushanke, sillä ohjelman vaikutusten tutkimiseen on oltava paljon erityisiä resursseja mm. oleskella ja asua vankilan alueella. Granfeltin tutkimuksessa jokainen tuloksia esittelevä luku olisi voinut muodostaa oman tutkimusalueensa. mikä on vankilan merkitys tai miten paljon esim. rakenteelliset ja hallinnolliset järjestelyt sekä käytännöt taikka laajemmin ajateltuna kriminaalipoliittiset painotukset edesauttavat tiettyjen ryhmien valikoitumista päihdeohjelmaan. Granfeltin tutkimuksesta ei löydy tarkalleen ottaen haluttua hypoteesia, vaan tämän tutkimuksen tarkoituksena on tiedollinen läpikäyminen ja aineiston monitahoinen tarkastelu. Kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa hypoteesit ovat alun perin joustavia ja tutkimuksen kuluessa kehittyviä ja täsmentyviä, kuten voimme havaita tämän tutkimuksen kulusta. Johtopäätöksissä jäin kaipaamaan tietynlaista tiivistettyä yhteenvetoa, sillä yleensä yhteenveto liitetään johtopäätöksiin muodossa tai toisessa saaduista tutkimustuloksista ja tutkimuksen onnistumisesta. Johtopäätökset on kirjoitettu peräti viidelle sivulle, 12 eri kohtaan. Mielestäni johtopäätökset on tuotu esille liian pitkästi ja päihdeohjelmaan liittyviä asioita on sitten käyty ns. pintapuolisesti läpi jotakin olisi voinut jättää pois ja panostaa enemmän mm. edellä mainittuun yhteenveto kappaleeseen. Granfelt on kirjoittanut tutkimuksessaan, että jotain tämän elämänmuodon erityisyydestä pitäisi saada siirretyksi tekstiin siten, että myös lukijat pääsevät siitä osallisiksi. Omasta mielestäni Granfeltin tutkimus oli hyvin mielenkiintoista luettavaa ja olisin kyllä mielelläni halunnut lukea tutkimuksesta vielä lisää ja erityisesti naisvankien erilaisista elämänkohtaloista. Tutkimuksen tarkastelu menetelmälliseltä kannalta oli hyvinkin opettavaista.