Tutkimuksen laadunvarmistus Oulun yliopiston biologian laitoksella: suuntaviivoja laadunvarmistusjärjestelmän luomiseksi ja tutkimuksen tason seurantaan Tutkimuksen laadunvarmistustyö Oulun yliopistossa Pilottihankkeen raportti Raportin biologian laitokselle laatinut Pasi Reunanen Helmi-Huhtikuu 2005
Sisällysluettelo Prologi... 3 Tiivistelmä... 4 Miksi yliopistossa tehdään laadunvarmistustyötä... 5 Tutkimuksen laatu yliopistossa ja tutkimuksen tieteellinen taso... 6 Tutkimuksen laadun määritelmät korkeakouluissa ja tavoitteet... 7 Tieteellisen tason tavoitteet... 8 Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän piirteitä... 9 Esitys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmäksi ja tutkimuksen tason arvioimiseksi biologian laitoksella... 11 Tutkimuksen laadun varmistus ja kehittäminen... 11 Strategia ja laitoksen toimintamalli... 11 Johtaminen ja vastuunjako... 11 Laitoksen tutkimusstrategia... 12 Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän keinot ja menetelmät... 13 Oppilasmateriaali ja opetuksen merkitys tutkimukselle... 13 Jatko-opintojen ohjauksen periaatteet... 14 Tulevaisuuden työllistymisnäkökohdat... 16 Tutkimushenkilökunnan rekrytointi... 16 Tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR)... 16 Kansainvälinen vuorovaikutus... 17 Tieteenalojen välinen yhteistoiminta biologian laitoksella ja Oulun yliopistossa... 17 Laitoksen julkaisupolitiikka... 18 Ulkopuolinen tutkimusrahoitus... 18 Hyvät työskentelyolot ja tarkoituksenmukainen laitekanta... 18 Henkilökunnan tiedot ja taidot... 19 Työhyvinvointi... 19 Tieteellisen tason arviointi... 20 Yleisimmät käytetyt bibliografiset mittarit... 20 LIITE 1... 23 2
Prologi Tämä raportti on osa pilottihanketta, jonka tavoitteena on luoda suuntaviivoja laadunvarmistusjärjestelmämallin kehittämiseksi Oulun yliopistossa ja pohdiskella miten mallia voidaan käytännössä toteuttaa yliopiston kaikilla laitoksilla. Pilottihankkeessa kartoitetaan kokemuksia tieteellisestä toiminnasta kolmessa tutkimuskäytännöiltään toisistaan poikkeavassa yksikössä (biologian laitos, prosessi- ja ympäristötekniikan osasto ja SILO) ja tunnustellaan tutkimuksen laadunvarmistukseen liittyvien asiakokonaisuuksien joukkoa. Tämän osahankkeen tavoitteena on kehittää tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmää sovellettavaksi Oulun yliopiston biologian laitoksella. Tehtävän keskeinen piirre on tarkastella niitä tutkimuksen laadunvarmistukseen liittyviä tekijöitä, jotka ovat omaleimaisia biologian laitokselle. Johtuen siitä, että selkeää ja valmista toimintamallia ei ollut käytettävänä tehtäväksiantohetkellä, raportti sisältää runsaasti elementtejä, joiden avulla olen pyrkinyt selventämään ja täsmentämään tehtävää ja luomaan itselleni kuvaa siitä, mitä laadunvarmistusjärjestelmällä tutkimuksen yhteydessä tarkoitetaan ja mihin sillä viime kädessä pyritään. Se on myös sekalainen kokoelma käsitteitä ja ideoita, joita olen vapaasti poiminut lukuista eri lähteistä. Koska käsitykset tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän olemuksesta olivat sangen epämääräisiä työn alkuvaiheessa, olen tehnyt joitakin erotteluja ja rajanvetoja, joiden avulla olen tehtäväksiantoa soveltanut. Tämä kaikki on tapahtunut kuitenkin siten, että erilaisten tulkintojen mukaiset tavoitteet on voitu huomioida raportissa. Suosittelen raportin lukemista alusta loppuun, sillä tehtävään liittyy monia sellaisia käsitteitä, joiden määrittely tai merkityksen määräytyminen asiayhteydessä ei todennäköisesti avaudu intuitiivisesti. Epäselvyys käsitteistä aiheuttaa vain väärinymmärryksiä ja johtaa helposti hedelmättömään keskusteluun tutkimuksen laadunvarmistuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Osa ehdotetuista toimenpiteistä voi edellyttää jossain määrin ylimääräisten taloudellisten ja työaikaresurssien allokointia, mutta koska tehtävään ei liittynyt laadunvarmistusjärjestelmää koskevan kustannusarvion tekemistä tai kustannuksien huomioimista ylimalkaan, jää tämä asia kokonaan myöhemmän tarkastelun ja huolen aiheeksi. On mielestäni myös hyvin tärkeää oivaltaa, että käsillä olevalla raportilla on selkeitä liittymäkohtia biologian laitoksen strategiatyön ja laitoksen vuotuisen toimintakertomuksen kanssa. Näitä kolmea tehtävää tulisi edistää rinnan ei erillisinä kokonaisuuksina ja pyrkimyksenä pitäisi olla yhden toimivan ja tarkoituksenmukaisen järjestelmän luominen. Kaiken kaikkiaan edellä mainitut hankkeet ja yliopistomaailman uudistukset yleisemminkin edellyttävät laitokselta uudenlaisten toimintatapojen omaksumista ja eheytymistä. Vain yhtenäinen biologian laitos ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutunut henkilöstö voivat yhdessä vastata ulkopuolisiin haasteisiin. Oulussa 06. 05. 2005 Pasi Reunanen Pasi Reunanen 3
Tiivistelmä Laadunvarmistusjärjestelmät ovat yleinen käytäntö kaikessa tuotantotaloudellisessa toiminnassa. Korkeakoulujen laadunvarmistusvelvoite perustuu viime kädessä Euroopan Unionin julistuksenomaisiin yleiseurooppalaista korkeakoulutusta koskeviin tavoitteisiin. Näiden periaatteiden toteuttamiseen on sitouduttu kansallisessa päätöksenteossa ja laatujärjestelmät on saatettava osaksi yliopistojen toimintaa verraten tiukalla aikataululla. Oulun yliopisto on alkanut toteuttaa tätä tehtävää tarmokkaasti. Laatujärjestelmiä rakennettaessa niitä ei ole kuitenkaan suotavaa kehittää vain itsearvioinnin tarpeisiin vaan myös sellaisiksi, että vertailu laitosten tai yliopistojen välillä käy mahdolliseksi. On myös varauduttava siihen, että ulkopuolisia arviointeja ja vertailuja tullaan väistämättä tekemään ja niissä tullaan käyttämään määrällisiä mittareita tutkimuksen tuloksia ja tasoa arvioitaessa, minkä vuoksi tämäkin seikka olisi hyvä huomioida jo laatujärjestelmien suuntaviivoja vedettäessä. Tässä raportissa on tehty selvä erottelu itse laadunvarmistusjärjestelmän ja tieteellisen tason arvioinnin välillä. Laadunvarmistusjärjestelmän toimintasäde kattaa keskeisesti kaikki hyvää tutkimustyötä edistävät toimet laitoksella, mutta ulottuu toki yliopiston muillekin hallinnon tasoille. Laatujärjestelmä on lyhyesti sanottuna systemaattinen tiedonkeruujärjestelmä, jota hyödynnetään organisaation kehittämistyössä. Tieteellisen tason arviointi tapahtuu tavallisesti yliopiston ulkopuolella ja arviointi suoritetaan riippumattomasti. Raportissa esitellään näkemys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmästä sovitettavaksi biologian laitokselle ja siihen liittyvistä toiminnallisista asiakokonaisuuksista. Raporttiin sisältyy myös lyhyt katsaus tieteellisen tason arvioinnissa käytettävistä mittareista, joita yleisesti käytetään riippumattomissa ulkopuolisissa arvioinneissa. Näiden ohella esittelen ajatuksia, miten tutkimuksen suorituskykyä mittaavan aineiston kokoaminen voidaan järjestää biologian laitoksella. Raportissa ei esitetä mitään sellaista, mikä mullistaisi vallitsevat käsitykset tieteellisen tutkimuksen turvaamisesta instituutiotasolla tai tieteellisen tason arviointimenettelyjä ylipäätään. Olen pyrkinyt käymään läpi tieteellisen tutkimuksen kenttää systemaattisesti ja arvioimaan sitä monesta näkökulmasta. Raportti ei myöskään pyri mullistamaan laitoksen arkipäivää esittämällä huikeita visioita uusista työryhmistä, joissa laitoksen henkilökunta voi tavata toisiaan entistä useammin. Päinvastoin esittämäni asiat ovat tuiki tuttuja kaikille laitoksen työyhteisössä toimiville. Olen halunnut osoittaa ja tähdentää tiettyjä toimia, joihin tulisi kiinnittää järjestelmällistä huomiota ja joiden varaan lopullinen toimintamalli voidaan harkita rakennettavaksi. Kysymyksessä on siis eräänlainen ryhtiliike. Raportin tärkein anti liittyy muiden ohella kysymyksiin, miten tutkijankoulutusta tuetaan tarkoituksenmukaisimmin ja miten laitoksen aikaansaannokset kerätään sellaiseen muotoon, josta aineisto on nopeasti ja kattavasti löydettävissä itsearvioinnin tarpeisiin tai ulkopuolisen arvioijan käyttöön. 4
Miksi yliopistoissa tehdään laadunvarmistustyötä Yliopistolain 5 :ssä todetaan: Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Yliopistojen on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Yliopiston tulee julkistaa järjestämänsä arvioinnin tulokset. Vaikka lainkirjaimesta ei olekaan suoraan johdettavissa velvoitetta laadunvarmistusjärjestelmän luomisesta yliopistoissa, on siitä luettavissa keskeisiä laadunvarmistukseen liittyviä osatekijöitä: yliopistojen on arvioitava omaa toimintaansa kattavasti ja alistuttava myös tarvittaessa ulkopuoliseen riippumattomaan arviointiin ja kaiken tämän on oltava läpinäkyvää ja avointa. Suomessa valtiovallan ja yliopistojen työn- ja vastuunjako on tehty siten, että opetusministeriö vastaa kansallisen korkeakoulupolitiikan valmistelusta ja sen toimeenpanon edellytyksistä 1. Valtakunnan tasolla Valtion tiede- ja teknologianeuvoston tehtävänä on toimia tiedepoliittisissa kysymyksissä valtioneuvoston ja ministeriöiden apuna. Valtio vastaa korkeakoulujen perusrahoituksesta. Päävastuu opetuksen järjestämisestä ja sen kehittämistoiminnasta, tieteellisestä tutkimuksesta ja muusta toiminnasta sekä sen laadusta on korkeakouluilla itsellään. Kansallinen korkeakoulupolitiikka kytkeytyy myös läheisesti Euroopan Unionin yhteisiin koulutuspoliittisiin tavoitteisiin. Bolognan julistuksessa 1999 korkea-asteen koulutuksen tavoitteeksi hyväksyttiin yhteisen Euroopan korkeakoulutusalueen toteuttaminen vuoteen 2010 mennessä. Berliinin opetusministerikokouksen kommunikeassa vuodelta 2003 Bolognan julistuksen tavoitteita täsmennettiin ottamalla päämääriksi yleiset ja yhteiset arviointikriteerit ja metodit koulutuksessa. Välitavoitteeksi vuoteen 2005 mennessä asetettiin: kaksiportainen tutkintojärjestelmä, laadunvarmistusjärjestelmien käyttöönotto ja tutkintojen tunnustamisen tehostaminen. Kommunikeassa todetaan edelleen, että laadunvarmistusjärjestelmillä tulisi olla yhteiset kriteerit ja menetelmät. Kuitenkin aivan erikseen korostetaan, että korkeakoulut kantavat itse vastuun laadunvarmistuksesta autonomiaperiaatteen mukaisesti. Laadunvarmistukselle asetettiin sisällöllisiä edellytyksiä seuraavasti: 1) eri asianosaisten elinten ja laitosten välinen vastuunjako; 2) koulutusohjelmien ja korkeakoulujen avoin arviointi; 3) perusteltu laadunvarmistusjärjestelmä; 4) osallistuminen kansainväliseen toimintaan, yhteistyöhön ja verkostoihin. Korkeakoulujen laadunvarmistusta tutkinut opetusministeriön työryhmä 2 korkeakoulujen tulisi kehittää laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne esittää, että 1) kattavat korkeakoulun koko toiminnan; 2) tulevat osaksi korkeakoulun normaalia toimintaa; 3) ovat jatkuvia ja hyvin dokumentoituja. Työryhmä esittää tarkoituksenmukaisimmaksi menetelmäksi auditointia yleisesti laadunvarmistuksessa käytettyjen standardimenetelmien (esim. EFQM), akkreditointien ja 1 Ks. Kivinen ja Lumme (1994) Tieteen kehto vai leipäpuu näköaloja korkeakoulupolitiikkaan. Teoksessa kokeneet yliopistokonkarit esittävät käsityksiään korkeakoulupolitiikan kehittämistarpeista. Yleisemminkin korkeakoulupoliittisten tuulien seuraaminen myös laitoksella olisi suotavaa, jotta suurimpiin mullistuksiin voidaan varautua jo silloin kun ne ovat vasta esittelyvaiheessa. 2 Ks. Korkeakoulutuksen laadunvarmistus. OPM:n työryhmämuistio 2004:6 5
sertifikaattien asemasta. Työryhmä esittää edelleen ja edellyttää yliopistoilta aktiivisia toimia kattavan laatujärjestelmän laatimiseksi ja kokonaisvaltaisen laadunvarmistusjärjestelmän luomiseksi. Korkeakoulujen laadunvarmistuksen (sisältää siis myös tutkimuksen) yleiset tavoitteet ovat: 1) laadun hallinta ja kehittäminen; 2) toiminnan näkyväksi tekeminen ja luotettavaksi osoittaminen. Oulun ylipistossa tehtävän laatutyön katsotaan tukevan innovatiivista ja luovaa työskentelyä yliopistoyhteisössä. Keskeisiä laatutyön tunnusmerkkejä ovat: 1) se kattaa korkeakoulun koko toiminnan: tutkimuksen, opetuksen ja palvelut; 2) se on osa yliopiston arkipäivää; 3) se kuuluu toiminnan ohjaus- ja johtamisjärjestelmään; 4) se on jatkuvaa; 5) se on dokumentoitu; 6) se mahdollistaa kaikkien korkeakouluyhteisön jäsenten osallistumisen. Oulun yliopiston oman linjauksen mukaan keskeisiä periaatteita laatujärjestelmiä kehitettäessä ovat toistaiseksi järjestelmien kehittäminen ensisijaisesti ruohonjuuritasolta lähtien ja painopisteen pitäminen sisällössä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että laadunvarmistusjärjestelmiä kehitetään lähtökohtaisesti laitosten omista toimintaympäristöistä ja perinteistä käsin. Toiseksi laadunvarmistusjärjestelmässä määrällinen mittaaminen ei ole ensisijaista, vaan laatujärjestelmän laadullinen kehittäminen. Tutkimuksen laatu yliopistossa ja tutkimuksen tieteellinen taso Tässä vaiheessa on viimeistään tehtävä erottelu laatujärjestelmän ja tieteellisen tason välillä selväksi (kuva 1). Laatujärjestelmässä kiinnitetään huomiota niihin organisaation tukitoimiin, joilla varmistetaan tutkimuksen ja sen tieteellisen laadun jatkuvuus sekä edelleen kehittyminen. Sen sijaan tutkimuksen tieteellistä tasoa (laatua) arvioidaan tiedeyhteisössä sen vakiintuneiden käytänteiden mukaisesti mm. riippumattomat vertaisarvioinnit. Tästä vastaa tiedeyhteisö itse tutkijoiden laatimien yksittäisten tutkimusraporttien kohdalla ja tavallisesti Suomen Akatemia kansallisesti arvioitaessa yksittäisten tutkijoiden, projektien, yliopistojen tai kansallista tieteellistä tasoa laajemminkin. Lisäksi pitää muistaa, että Suomessa Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) arvioi riippumattomasti opetuksen laatu- ja huippuyksiköt ja Suomen Akatemia (SA) tutkimuksen huippuyksiköksi hakevien tahojen tutkimuksen tason. Tohtorinkoulutus muodostaa kiinteän sillan yliopiston ja tiedeyhteisön välille. Tämä silta yhdistää yliopistoissa annettavan tieteellisen ja menetelmällisen opetuksen ja tiedeyhteisön piirissä tapahtuvan tieteellisten tulosten arvioinnin. 6
Yliopiston näkyvyys ja tunnettuus tiedeyhteisössä І ІІ Yliopistossa tehtävä tutkimus Yliopistot Tiedeyhteisö Tohtorinkoulutus KKA Kuva 1. Kaavamainen esitys yliopiston ja tiedeyhteisön välisestä vuorovaikutussuhteesta tutkimuksen kentässä. Laadunvarmistusjärjestelmä (I) on institutionaalinen menetelmä- ja keinovalikoima, jolla tieteellisen tutkimuksen edellytyksiä laitoksella seurataan, ohjataan ja kehitetään. Tieteellisen tutkimuksen tasoa (II) arvioidaan joukolla laadullisia ja määrällisiä mittareita ja tästä vastaa tiedeyhteisö riippumattomasti. Tohtorinkoulutus kytkee nämä kaksi tahoa kiinteästi toisiinsa. Tutkimuksen laadun määritelmät korkeakouluissa ja tavoitteet Nykysuomen sanakirjassa laatu määrittellään sellaisiksi (olennaisiksi t. tilapäisiksi) ominaisuuksiksi, jotka tekevät jnk siksi mitä se on; t. jotka olennaisesti kuuluvat jhk, t. se mikä antaa jllkn sen olennaisen leiman; t. on ominaista jollekin (yl. jossakin tietyssä suhteessa). Laatu on myös 1) ominaisuus, piirre; 2) korkealuokkaisuus, erinomaisuus. Laaduntarkkailulla ymmärretään elinkeinoelämässä massatuotantotuotteista tehtävää otostutkimusta tuotteen laadun määrittämiseksi, jotta voidaan selvittää mitä tulisi tehdä halutun laatutason saavuttamiseksi (Encyclopedia Americana). Tieteellistä tutkimusta tai tutkimuksen laadunvarmistusta yliopistoissa ei tietenkään tule rinnastaa massatuotantoon tai teollisten tuotteiden otostutkimuksiin, sillä kysymyksessä on huomattavasti moniulotteisempi, tasoisempi ja vuorovaikutussuhteiltaan laajempi kokonaisuus. Tutkimuksen laatua ei tule myöskään sekoittaa seuraaviin asioihin: kallis vs. halpa tutkimus, aloitteleva vs. kokenut tutkija, teoreettinen vs. empiirinen tutkimus, kvalitatiivinen vs. kvantitatiivinen tutkimus, pitkäkestoinen vs. lyhytkestoinen tutkimus, perustutkimus vs. soveltava tutkimus jne. Jokin tutkimus voi toki olla vanhanaikaista (ei käytä moderneja metodeja, laitteita tms.) mutta tämä ei välttämättä tee tutkimuksesta laadutonta. SA 7
Korkeakoulun laatujärjestelmissä laadunvarmistus määrittyy kokonaisuuden tasolla erinomaisuutena 3 ja huippusuorituksena. Tutkimuksen laatu on tässä yhteydessä määritelty innovatiivisuudeksi ja vaikuttavuudeksi 4. Innovaatio tarkoittaa 1) uudistusta, uutuutta; 2) uutta keksintöä, uutta menetelmää tai olemassa olevan toiminnan parannusta. Innovatiivinen taas on uudistuva, parantuva tai uudistuksiin pyrkivä. Näissäkin määritelmissä on huomattava, että korkeakouluissa tutkimuksen laadun käsite liitetään keskeisesti siihen prosessiin, joka tuottaa hyviä tutkimustuloksia, ei niinkään varsinaisiin tutkimustuloksiin. Tieteellisen tason tavoitteet Oulun yliopiston laatimissa tutkimuspoliittisissa linjauksissa todetaan, ettei tutkimuksen tasolle tulisi asettaa yksiselitteisiä kriteerejä, joita voidaan soveltaa yhdenmukaisesti kaikilla tieteenaloilla. Näin ollen, koska mitään yleisiä tutkimuksen tason mittareita ei ole alun alkaenkaan pyritty luomaan, on katsottu, että laadukasta tutkimusta voidaan luonnehtia monin eri tavoin. Tutkimuksen tason tuntomerkkeinä mainitaan seuraavat seikat: 1) kansainvälisesti korkeatasoinen tiede tutkii tieteellisen kysymyksenasettelun kannalta relevantteja kohteita ja johtaa uusiin kysymyksenasetteluihin; 2) tutkimukset julkaistaan kansainvälisesti arvostetuilla vartaisarviojärjestelmää toteuttavilla foorumeilla; 3) tutkimuksiin viitataan runsaasti; 4) korkeatasoisen tutkimuksen tekijät ovat yleensä alansa tutkijoiden arvostamia; 5) tutkimus on yhä useammin monitieteistä yhteistyötä ja johtaa etenkin teknistieteellisillä aloilla innovaatioihin ja teollisiin sovellutuksiin; 6) tehokas resurssien käyttö on osoitus prosessien laadusta myös tutkimustoiminnassa. Yllä esitettyä luetteloa voidaan tulkita vain laadullisesti, sillä mitään tarkempaa määrällistä määrittelyä edellä mainituille tunnusmerkeille ei anneta. Esimerkiksi, mitä tarkoitetaan, että tutkimuksiin viitataan runsaasti. Edellinen luettelo muistuttaa huomattavasti Suomen Akatemian käyttämää kriteeristöä sen arvioidessa tutkimusryhmien edellytyksiä päästä kansalliseksi tutkimuksen huippuyksiköksi. Huomattavaa on, että myös Suomen Akatemia tekee erottelun tutkimuksen laadun, määrän ja kohdentumisen kesken. Ulkopuolinen rahoitus esim. Suomen Akatemian kautta määräytyy yhä useammin laadullisen arvion ja tieteellisen tason perusteella. Yliopistojen oma rahoitus taas on sidottu tulosohjausjärjestelmään. 5 Yliopistojen toimintaa voidaan arvioida laadullisesti erilaisten asiantuntijakäytäntöjen avulla ja määrällisesti tiedeindikaattorien avulla. Tiedeindikaattoreina tässä tapauksessa käytetään useimmin julkaisuja ja viiteanalyysiä. 3 Laatujärjestelmien yhteydessä erinomaisuus määritellään organisaation johtamiseen ja tuloksellisuuteen liittyvänä käytäntönä, jonka ominaispiirteitä ovat muiden ohessa: tuloshakuisuus, johtajuus, toiminnan päämäärätietoisuus, henkilöstön osallistuminen, jatkuva parantaminen ja innovatiivisuus sekä yhteiskunnallinen vastuu. 4 Kansainvälisesti tutkimuksen laadusta puhuttaessa viitataan usein originaalisuuteen, jota voidaan luonnehtia seuraavasti: Originality is an intellectual advance or significant contribution to knowledge; intellectual (methodological) rigour and coherence and analytical insight; imaginative scope, importance of issues addressed; extant of implications for other researchers; accuracy and depth of scholarship; evidence of familiarity with other work in the field. 5 Huomattakoon, että tuloksellisuusrahaa yliopistoille myönnettäessä huomioidaan: huippuyksiköt, Akatemian rahoitus ensin sitten muut, koulutuksen laatuyksiköt, opistojen kulku, työllistyminen ja kansainvälisyys. 8
Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän piirteitä Suomen Akatemian julkaisussa 10/03 arvioitiin tieteellistä tutkimusta, sen laatua ja vaikuttavuutta Suomessa vuosituhannen alkuvuosina 6. Tämän selvitystyön johtopäätöksissä listataan seuraavat tutkimuksen tekoon, sen infrastruktuuriin, edellytyksiin ja resursseihin keskeisesti vaikuttavat tekijät: 1) riittävä julkinen rahoitus; 2) tutkijankoulutus; 3) tutkijan urakehityksen mahdollistaminen; 4) asiantunteva ja pätevä tutkimushenkilöstö; 5) tohtorit yliopiston ulkopuolisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä; 6) yliopiston tehtävien tasapainottaminen; 7) vaikuttaminen kansainvälisillä tutkimusareenoilla/organisaatioissa; 8) koordinoidut tutkimusohjelmat; 9) tutkimuksen arviointi ja kehittäminen; 10) tutkimuksen laatu ja näkyvyys kansainvälisesti; 11) perustutkimuksen sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Edellä olevassa luettelossa mainitaan, jos ei tyhjentävästi niin ainakin kattavasti, se tutkimuksen viitekehys, jonka varassa menestyksellinen ja luova tieteenteko voi hyvin. Kuten luettelo kohta kohdalta osoittaa, viittaavat useimmat kohdat sellaisiin tutkimuksentekoon saumattomasti liittyviin tekijöihin, jotka voidaan laskea tutkimuksen laadunvarmistuksen piiriin kuuluviksi. Tutkimuksen tuotoksiin: julkaisuihin, innovaatioihin ja patentteihin ei ainakaan suoraan viitata ollenkaan; niitä on lupa odottaa jos tutkimukselle annetaan sen vaatimat toimintaedellytykset. Toimivan laadunvarmistusjärjestelmän voidaan katsoa mahdollistavan ja edistävän seuraavia tutkimuksentekoon olennaisesti liittyviä seikkoja: 1) rahoitus ja uudet hankkeet sekä virat; 2) asiantuntijatehtävät (ulkopuolinen tunnustus); 3) tutkimuksen vaikuttavuus käytännössä (näkyvyys); 4) yhteistyöverkostot ja kiinteät ulkomaiset yhteydet; 5) monipuolinen opetus ja oma opiskelijakanta jatko-opiskelijapoolina; 6) laaja-alainen tutkimuskenttä ja varautuminen painoalojen muutoksiin. Opetusministeriön lista laadunvarmistusjärjestelmiin keskeisesti liittyvistä tekijöistä, joiden huomioiminen on olennaista tutkimukselle, on taas seuraavanlainen: 1) jatkokoulutettavien valinta; 2) aktiivisten jatko-opiskelijoiden määrä; 3) väitöskirjojen ohjauksen suunnittelu; 4) väitöskirjojen tarkastus- ja hyväksymismenettely; 5) tutkijoiden liikkuvuus. Laitoksille kehitettävän laadunvarmistusjärjestelmän luomisessa kantavana ajatuksena tulee olla, että järjestelmä ei saa rasittaa laitoksia tarpeettomasti. Koko yliopistolaitos on 6 Yleisesti ottaen biotieteet saavat hyvät tai erinomaiset arviot raportissa, vaikka monilla tutkimukseen keskeisesti liittyvillä osa-alueilla kehittämistarpeita voitiin osoittaa. 9
edelleenkin merkittävässä muutoksentilassa ja tämä muutosprosessi tuo mukanaan uusia haasteita jokaiselle laitokselle. Nämä uudistukset (esim. tulosohjaus, tutkinnonuudistus, uudenlainen palkkausjärjestelmä yms.), jotka vievät paitsi loputtomasti aikaa niin myös laitosten taloudellisia, fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja, ovat omiaan alentamaan henkilökunnan halukkuutta osallistua täysipainoisesti uusiin hankkeisiin. Tiivis työskentely hallinnollisissa tehtävissä vie aikaa myös tutkijoiden oman tutkimuksen parissa vietetystä ajasta. Tässä kehityksessä piilee vaara, että loitontuminen tutkimustyöstä ruostuttaa tutkijoiden ammattitaitoa ennen pitkää ja seuraukset alkavat näkyä tulevan tutkijasukupolven tiedoissa ja taidoissa. Tutkijan pätevyyttä ylläpidetään vain tutkimusta tekemällä ja alan kehitystä valppaasti seuraamalla. Ei liene asianmukaista edellyttää, että yliopistotutkijoiden tulisi tehdä tutkimusta omalla ajallaan virka-ajan päätyttyä. Näistä seikoista johtuen toteutettavan laatujärjestelmän suuntaviivojen on oltava yksinkertaisia, hyvin perusteltuja, selkeitä ja helposti toteutettavissa, mutta silti efektiivisiä, toimivia ja hyödyllisiä. Järjestelmän luomisvaiheessa ja myöhemminkin laitosten toivomuksia ja esityksiä tulisi tarkoin kuunnella hallinnon ylemmillä portailla. Yksi laadunarviointijärjestelmän pulmista on yliopistojen itsenäisyysperiaate ja autonomiavaatimus. Periaatteen mukaan yliopisto vastaa itse laatujärjestelmästä, sen laatimisesta ja sisällöstä, ja se räätälöidään laitoksille sopiviksi. Järjestelmää ei varsinaisesti akkreditoida mitenkään, mutta se on altis auditoinille. Auditointi 7 voi olla sisäistä itsearviointia tai ulkopuolisen suorittamaa. Auditointiprosessissa ei arvioida suoraan saavutettuja tuloksia tai järjestelmälle keskeisiä periaatteita. Auditoinissa keskittytään vain itse systeemiin ja prosessiin l. toimintamalleihin ja käytänteihin, jotka luovat edellytyksiä laadulle ja ovat omiaan kehittämään laadunvarmistusjärjestelmää. Tulevaisuudessa vertailua tullaan tekemään laajemminkin ja yhdenvertaiset menetelmät tulevat väistämättä käyttöön. Siksi jo laatujärjestelmiä luotaessa pitäisi varautua tähän kehittämällä menetelmiä, joilla tämäkin tavoite voidaan saavuttaa samanaikaisesti. Myös Oulun yliopiston tiedeneuvosto on esittänyt, että tieteenteon laadun vertailu samanlaisten yksiköiden välillä aloittain kansallisesti ja kansainvälisesti tulisi olla mahdollista sovellettavan laadunvarmistusjärjestelmän puitteissa. Vaikka audiointi on nyt katsottu yliopistolle sopivaksi arviointimenetelmäksi, tulisi myös muiden arviointityyppien, kuten EFQM:n ja Benchmarkingin, hyviä ja hyödyllisiä puolia harkita yhdistettäväksi yliopistossa kehitettävään malliin. Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän kehittäminen ja kehittyminen käytännössä tullee todennäköisesti noudattamaan likimain opetuksen vastaavaa, josta Oulun yliopistossa on jo pitkä kokemus. Siitä pitäisi ottaa opiksi. 7 Auditoinnilla tarkoitetaan korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmään kohdistuvaa ulkopuolista riippumatonta arviointia. Itse auditoinnissa kantaa ei oteta laadunvarmistusjärjestelmän tavoitteisiin tai toiminnan tuloksiin sinänsä, vaan niihin prosesseihin, joilla korkeakoulu hallitsee ja kehittää koulutuksensa ja muun toimintansa laatua. Arvioinnissa tarkasteltava aineisto koostuu pääasiassa olemassa olevasta aineistosta, jonka korkeakoulu kokoaa. Menettelyn tavoitteena on osoittaa kansallisille ja kansainvälisille kumppaneille toiminnan laatu ja sen luotettavuus. KKA:n alustavasti laatimassa korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointia koskevassa esityksessä ei sitouduta kansainvälisten standardiarviointimalleihin sellaisenaan, vaan niissä käytettyihin ja hyväksyttyihin yleisiin käsitteisiin. Näitä periaatteita noudattaen sovelletaan omat auditoinnissa käytettävät käsitteet (kattavuus, vaikuttavuus, avoimus ja viestivyys). Arviointikriteerit eivät ole sitovia vaan suuntaa-antavia. Kukin korkeakoulu joutuu tekemään omat tulkintansa edellä mainituista käsitteistä. Kuvaavaa on, että yliopiston valmistautuessaan auditointiin tulee selittää ns. perusdokumentissa mitä käsitteitä on käytetty ja miten ne on tulkittu! 10
Auditoinnin kriteerit: 1) laadunvarmistusjärjestelmän rakenteellista kattavuutta arvioidaan tarkastelemalla järjestelmän kytkeytymistä korkeakoulun toimintaan (ylätaso); 2) vaikuttavuudella tarkoitetaan järjestelmän kykyä kehittää toimintaa, erityisesti koulutuksen ja tutkimuksen laatua (sisäinen vaikutus); 3) avoimuus ja viestivyys tarkoittaa yliopiston tunnettuutta (julkisuus, näkyvyys). Arviointiprosessien yhtenä ongelmana voidaan pitää sitä, käytetäänkö auditoinnin tuloksia aktiivisesti vai passiivisesti päätöksenteossa. Tällä tarkoitetaan käytetäänkö auditioinnin tuloksia suoraan päätöksenteon perusteeksi vai menetelmänä koota tietoa keskustelun pohjaksi. Esitys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmäksi ja tutkimuksen tason arvioimiseksi biologian laitoksella Tutkimuksen laadun varmistus ja kehittäminen Suunniteltaessa laadunvarmistustoimenpiteitä ja niiden toteuttamista korkeakoulun yksiköissä kuuluu ensin kysyä, mitä laatu tällä alalla on tai mitä sen tulisi olla. Mitä on tutkimuksen laatu biologian alalla? Se on tietenkin näkyvyyttä ja arvostusta tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa, vaikkakin nämä hieman eri merkityksissä. Tutkimuksemme on monipuolista ja innovatiivista, ja se jättää jäljen alallemme ainakin tilapäisesti mutta mieluiten pysyvästi. Tutkimuksemme laatu kestää kansallisen ja kansainvälisen vertailun. Mutta jos tarkastelemme laadunvarmistusjärjestelmää erikseen tutkimuksen tason arvioinnista, nousee tarkastelun polttopisteeseen eri asiakokonaisuudet. Tarkastelen näitä kahta eri näkökulmaa seuraavassa erillisinä kokonaisuuksina. Tutkimuksen laadunvarmistus voidaan lyhykäisyydessään kiteyttää seuraavaan malliin: laitoksella on selvä tavoite tutkimuksen laadun ja tason suhteen, joka halutaan saavuttaa ja/tai ylläpitää; tämän tavoitteen saavuttamiseksi valitaan tarkoituksenmukainen toimintamalli; toimintamallia toteutetaan järjestelmällisesti käytännössä; toimintamallin toteutumista tarkkaillaan alati ja arvioidaan ollaanko kulkemassa kohti asetettuja tavoitteita; toimintamallia hiotaan tai parannetaan säännöllisin väliajoin. Strategia ja laitoksen toimintamalli Johtaminen ja vastuunjako Koska yliopiston yksittäinen laitos ei toimi samalla toimintaperiaatteella kuin liiketaloudellista voittoa tavoitteleva yhtiö, laitoksen johtamiseen ja toimintamallien suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen tulee kaikkien laitoksen esimiesasemassa olevien henkilöiden ja tarvittaessa henkilöstönkin edustajien osallistua. Valittujen toimintamallien seuranta ja niiden kehittäminen edelleen on kuitenkin lähtökohtaisesti laitoksen johtajan velvollisuus. Johtajan aktiivisuus ja osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon sekä henkilöstön kannustukseen ovat keskeisiä tehtäviä laitoksen toimintakentässä. Johtajan pitää koko ajan paneutua laitoksen kehittämiseen, sen toiminnan ja toimintaedellytysten parantamiseen arvioimalla saavutettuja tuloksia sekä etsimällä parannuskohteita. Johtaja toimii laitoksen edustajana yliopiston monissa 11
elimissä ja laitoksen ulkopuolisia yhteyksiä vaalittaessa. Laitoksen toiminnalla on sen johtajan kasvot. Laitoksen tutkimusstrategia Laitoksen tutkimusstrategiassa esitetään laitoksen tutkimuksen kuva, sen tavoitteet ja toimintaympäristö. Strategiset tutkimuslinjaukset 8 puetaan tässä yhteydessä suunnitelmaksi, jolla on täsmälliset tavoitteet. Tässä tulee selkeästi osoittaa laitoksen tutkimuskenttä ja miten sitä kehitetään (määrällinen ja laadullinen). Välitavoitteet ovat hyödyllisiä sen arvioimiseksi, miten vakiintuneita tutkimussuuntauksia kehitetään ja miten uusille hankkeille varataan mahdollisuuksia laitoksella. Laitos esittelee itsensä sellaisena, millaisena se haluaa näyttäytyä ulkopuoliselle tutkimuksen kentässä. Strategia ei saa olla lattea toteamus tai maailmaasyleilevä julistus, vaan tarkkaan harkittu ja selkeä kuvaus laitoksen toiminnasta ja tavoitteenasetteluista. Strategian luomiselle luonteenomaisia piirteitä ovat: 1) organisaation tärkeimmän osaamisalueen ja toiminnan tarkka rajaaminen organisaation sijoittamiseksi sen toimintaympäristöön; 2) organisaation toiminnan sovittaminen käytettävissä oleviin resursseihin. Strategiasta päättämisellä on aina suoria resurssivaikutuksia, siksi strategian tulee olla tasapainossa käytännön toteuttamismahdollisuuksien kanssa; 4) strategiassa pitää huomioida myös organisaation tavoitteet (yliopiston toimintaperiaatteet) ja yhteiskunnan odotukset (tiedepolitiikka); 5) strategia vaikuttaa organisaation toimintaan pitkällä aikajänteellä. Laitoksen tutkimusstrategiaa pohdittaessa on hyvä täsmentää, mikä on Thule-instituutin rooli laitoksen tutkimuksessa ja sen kehittämisessä. Thule-instituutti koordinoi Oulun yliopiston pohjoisuus ja ympäristö -painoalaa 9 ja siihen lukeutuu yliopiston ympäristöalan tutkijakoulu. Thule-instituutista olisi tehtävä laitoksen tehokas liittolainen tutkimustyön kehittämishankkeissa. Laitoksen on empimättä tartuttava mahdollisuuksiin, jotka Thule-instituutti tarjoa ja tarvittaessa osoitettava aktiivisesti tutkimuksen tukemiseen liittyviä kehittämistarpeita. Myös yhteistyömahdollisuuksia Biocenter Oulun kanssa pitäisi alkaa tunnustella tosissaan 10. Strategian toteuttamisesta organisaatiossa kantaa vastuun sen johtoporras. Vaikka johtajan taidot punnitaan laitoksen toiminnan koordinoinnissa, ei johtaja yksin kykene toteuttamaan laitoksen toimintastrategiaa vaan vastuunkantaminen tämän tehtävän hoidossa on koko laitoksen henkilökunnan velvollisuus. 8 Strategia on oppi sodan voittamisesta, sodan johtamisen taito; se on yhteisön/henkilön toiminnassaan, suhtautumisessaan toisiin käyttämä suunnitelmallinen menettely; menettelytapojen järjestelmä. Taktiikkaa on miten nuo tavoitteet käytännössä saavutetaan. 9 Yliopiston hallituksen päätöksen mukaan Oulun yliopiston pohjoisuus- ja ympäristöpainoalojen (NorNetyhteistyö) toisiaan tukeva osaaminen kootaan yhden painoalanimikkeen Pohjoisuus ja ympäristö alle 01. 01. 2005 alkaen. 10 Suomen Akatemian raportissa 11/02, jossa arvioidaan bioteknologian tilaa Suomessa, mainitaan Biocenter Oulun kohdalla mm. seuraavaa: Although the two campuses of the University are separated by six kilometres, the Biocenter has presence on both sites, successfully bringing together activities in the University Hospital and in the medical, technical and science faculties (but currently not the Biology Department). Tämä lienee riittävä kehotus ryhtyä selvittämään yhteistyön kehittämismahdollisuuksia, mikäli sitä ei vielä ole tehty. 12
Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän keinot ja menetelmät Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmä on niiden tutkimuksen osa-alueiden keinovalikoima, jota tarvitaan laitoksen strategiassa tavoitteekseen ottamien asioiden saavuttamiseksi konkreettisesti. Näitä keinoja ovat kaikki ne välilliset tukitoimet pitkällä aikajänteellä, joiden katsotaan suoraan vaikuttavan tutkimuksen tekemiseen yksikössä. Näiden keinojen tehtävänä on vähintäänkin ylläpitää hyvää ja tuotteliasta tutkimusympäristöä laitoksella mutta parhaassa tapauksessa (tavoitteena tietenkin on) parantaa sitä. Tutkimuksen laatujärjestelmän yhteydessä käytettynä termi standardi 11 herättää varmasti ansaittua epäilystä. Se ei olekaan paras termi semminkin, kun muissa yhteyksissä sitä on tieten tahtoan pyritty välttämään. Tässä yhteydessä sillä ei tarkoiteta tiukkoja ohjeita siitä, mitä tulee tehdä ja kuinka usein, vaan pikemminkin ehdotetaan käytännön keinoja ja menetelmiä, joille voitaisiin luoda uusia käytänteitä tai menettelytapoja. Standardin kuten strategian suhteen pätee sama sääntö: on tärkeää päättää miksi ja mitä varten standardeja pystytetään. Standardisoidut menettelytavat ja erilaiset suorituskyvyn mittarit helpottavat seuraamaan onnistutaanko tavoitteen saavuttamisessa, tai sen avulla voidaan kontrolloida suoritusta suhteessa asetettuun tavoitetasoon. Standardit voivat tässä yhteydessä olla arvoja (minimit) tai tasoja, joilla viime kädessä voidaan mitata ja arvioida määrällisesti saavutetaanko tavoite-/haluttu taso. Standardeilla pyritään ennakointiin ja ennustettavuuteen. Erilaisille standardimalleille ja tavoitteille on tyypillistä, että erityisesti laadun minimiarvoa valvotaan ja kontrolloidaan tarkasti. Laaduntarkkailu ei voi pitkällä aikajänteellä olla joustavien käsitteiden tai väljän ohjeistuksen varassa. Standardien käyttö täsmällisinä apuvälineinä tarjoaa objektiivisen referenssin johdonmukaisen päätöksenteon tarpeisiin. Standardit sisältävät sitovia määräyksiä, jotka ovat numeerisia ja/tai laadullisia. Standardein määritetään paitsi raja- ja kynnysarvot niin myös tavoite- ja ohjearvoja. Oppilasmateriaali ja opetuksen merkitys tutkimukselle Uudet tutkijasukupolvet kasvavat siitä oppilasmateriaalista, joka kulloinkin seuraa laitoksella annettavaa luento-opetusta ja osallistuu laboratorioharjoituksiin. Suuri osa jatkokoulutettavista tutkijanuralle suuntaavista opiskelijoita on peräisin tästä joukosta. Vaikka nykyään jatkokoulutettavia rekrytoidaan toisista yliopistoista ja ulkomailta asti, muodostaa oma opiskelija-arsenaali keskeisen resurssin laitoksilla tehtävälle tutkimustyölle. Siksi ei ole yhdentekevää miten opiskelijoita luennoilla ja laboratorioissa koulutetaan. Opetuksen tasosta tinkiminen näkyy suoraan opiskelijoiden teoreettisissa tiedoissa ja käytännön taidoissa sekä edelleen valmiuksissa alkaa tutkijan uralle. Opetuksen kehittämistyötä tehdään systemaattisesti laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmässä ja tällä työllä voidaan katsoa jossain määrin olevan jo perinteitä. Työryhmässä tehtävä opetuksen kehittäminen on arvokasta, ja se luo riittävät puitteet tasokkaan yliopistollisen koulutuksen edistämiselle. Tässä on kuitenkin huomattava, että myös maisterin tutkintoon kuuluvat tutkielmat lukeutuvat opetuksen kehittämisen piiriin. Tutkielma on usein opiskeluvaiheen ensimmäinen ja tuntuvin linkki tutkimusmaailmaan. Siksi ehdotankin, että tutkielmien aiheita ja niiden toteuttamista suunniteltaessa otetaan päämääräksi, että siihen kerättävä aineisto täyttää hyvälle tiedeartikkelin aineistolle asetetut edellytykset ja tutkielmat pyritään julkaisemaan 11 Standardi tarkoittaa normaalimääräystä, normia, normaalityyppiä ja vakiota. 13
myöhemmin. Jokainen tutkielma on tieteellisen jutun tai perustellun pilottikokeen arvoinen ja ohjaajan on panostettava työhön sen mukaisesti. Laitoksella annettavan opetuksen tulee olla riittävän syvällistä, monipuolista ja tuoreimpaan tutkimustietoon perustuvaa. Eri luentokurssien päällekkäisyydet tulee karsia pois ja näiden aihekokonaisuuksien opetus on järjesteltävä opettajien kesken tarkoituksenmukaisella tavalla. Laitoksella on jo totunnaisesti annettu opetusta englannin kielellä, mistä johtuen ulkomaisten opiskelijoiden saattaminen luentoopetuksen piiriin ei ole pulmallista. Tavanomaisen luento-opetuksen lisäksi laitoksella tulisi järjestää kohdennettua opetusta kaikille laitoksen jatko-opiskelijoille yhteisesti. Tällaiset tietoiskunomaiset seminaarit voisivat käsitellä esimerkiksi tieteellistä metodiikkaa, tieteenfilosofiaa ja teorian muodostusta biologian alalla tai käytännön tietoja tietotaulun valmistamisesta hyvän esitelmänpidon alkeisiin tieteellisiä kokouksia varten. Opetusta voidaan myös harkita kehitettäväksi yhdessä pedagogiikan ammattilaisten kanssa 12. Jatko-opintojen ohjauksen periaatteet 13 Jatkokoulutettavien järjestelmällisen ja tehokkaan ohjauksen antaminen muodostaa käsillä olevan raportin kaikkein keskeisimmän kokonaisuuden 14. Suomen Akatemian teettämät tutkimuksen tilaa Suomessa ja biocentereissä erikseen käsitelleet raportit sekä Oulu yliopistossa Luonnontieteellisessä tiedekunnassa taannoin jatko-opiskelijoiden keskuudessa toteutettu kysely viittaavat vahvasti siihen, että jatko-opintojen ohjauksessa on vielä rutkasti parantamisen varaa 15. Seuraavassa on esitetty muutamia hyvälle ohjauskäytännölle tyypillisiä ominaisuuksia: 1) tutkimuksen teon itsenäinen oppiminen ei nykyään ole jo tiukan opiskeluaikataulun vuoksi mahdollista, vaan oppilaan pitää saada tutkimuksen teon kokemusperäinen lisäarvo kiinteän kanssakäynnin kautta; 2) opettaja ja oppilas ovat yhteistyökumppaneita. Hyvä tuloksellinen tutkimusliitto pitää perustaa alusta alkaen sopimuksenvaraisesti hyville käytänteille 16. Kaikki tutkimuksen teon kulkuun liittyvät yksityiskohdat (odotukset, aikataulut, vastuunjako, projektin yksityiskohtainen päämäärä välivaiheineen tms.) tulisi sopia jo hankkeen alkuvaiheessa epäselvyyksien välttämiseksi; 3) Oppilas toimii tilanteessa vastuullisena kumppanina ja ohjauksessa luodaan edellytykset itsenäiselle tutkimustoiminnalle. Opettaja on velvollinen osallistumaan tähän prosessiin täysipainoisesti, vaikkei olekaan viime kädessä vastuussa oppilaansa oppimisesta. 12 Ks. Ahonen (1997) Mikään ei kuitenkaan muutu miksikään korkeakoulupedagogisen keskustelun ja empiirisen havainnoinnin dialogia kaupallisen korkeakouluopetuksen kehittämismahdollisuuksista. 13 Ks. myös hiljan Oulun yliopistossa ilmestynyt tutkielma: Nyberg ja Rautiainen (2005) Polkuja akateemiselle huipulle vertaileva tutkimus tohtorintutkinnoista meillä ja muualla. 14 Aittola ja Määttä (1998) Tohtoriksi tutkijakoulusta tutkijakoulut tieteellisten jatko-opintojen uudistajina. Tutkimuksessa selvitettiin kattavasti jatko-opiskelijoiden näkemyksiä jatko-opintojen sujumisesta tutkijakoulussa. 15 Biologian laitoksella jatko-opintojen hidasteiksi katsottiin mm. rahoituksen puuttuminen (muut ansiotyöt), yksin tekeminen, ohjauksen taso ja/tai puuttuminen (jos ei ohjausta aikaa kuluu asioiden itseopetteluun), tuntiopettajana toimiminen (voi hidastaa jatko-opintoja 1-2 lukukaudella). Jatkoopiskelijat olivat motivoituneita väitöskirjan tekemiseen, mutta lievästi tyytymättömiä edistymistahtiinsa (itsekritiikkiä). Kirjoittaminen vieraalla kielellä koettiin hankalaksi, mikä on jatkoopintojen alkuvaiheessa ymmärrettävää. 16 Ks. Sakari Karjalaisen laatima muistio: Hyvien käytäntöjen edistäminen tohtorinkoulutuksessa. 14
Jatko-opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien periaatteiden selkiinnyttäminen ja parantaminen pitää saattaa kehitystyön alle viipymättä. Ryhtyessään jatko-opiskelijaksi aloittelevan tutkijan on voitava tietää työn koko kuva (osajulkaisut ja niiden teemat) epävarmuuksineen heti alkuvaiheessa. Työllä pitää olla aikataulu välitavoitteineen, jonka puitteissa toimitaan. Tapaamisia ohjaajan kanssa tulee järjestää säännöllisesti siten, että ohjaaja pääsee perille missä vaiheessa työ on ja miten se edistyy, samalla kun ohjattava saa varmuuden, että kaikki tehty työ on ollut tavoitteiden mukaista eikä turhaa työtä ole tullut tehdyksi. Henkilökohtaiseen ohjaukseen käytettävä minimiaika ja ohjauksen sisältökysymykset tulisi määritellä yhteisten periaatteiden hahmottamiseksi. Edellä esitettyyn liittyy keskeisesti tutkimustyön suunnittelu ja tutkimuksen huolellinen valmistaminen. Jokainen tutkimushanke tulisi kuvata kirjallisesti yksityiskohtiaan myöten ja pohtia jo etukäteen, mitä ongelmia tutkimukseen mahdollisesti liittyy ja miten odottamattomat pulmat voidaan ohittaa tai niihin osataan varautua riittävästi. Tässä vaiheessa tutkijan pitää jo osata vastata (lähes) kaikkiin aineistoa ja menetelmiä koskeviin mitä- ja miksi-kysymyksiin, joita tutkimusraportin tarkastavat ulkopuoliset arvioijat saattavat esittää. Jatko-opiskelijan on hyvä oppia tarkastelemaan tutkimuksensa rakennetta teoriasta käytäntöön läpikotaisin ennen laboratorioon tai maastoon menemistä. Nykyään tutkijankoulutukseen liittyy toisinaan monimutkaisia rahoituskiemuroita. Tutkijakoululainen voi olla samaan aikaan jatko-opiskelija ja yliopiston palkollinen. Opiskelijan rooli ja yliopiston työntekijän tehtävät voivat toisinaan aiheuttaa epäselvyyttä velvollisuuksista. Paitsi jatko-opiskelijan työsuhdeturvan vuoksi niin myös työnantajan ominaisuudessa toimivan ohjaajan etujen takia tulisi tutkimussuhteesta kirjoittaa kirjallinen työsopimus, jossa kaikki työskentelyyn ja opintoihin liittyvät seikat on esitetty yksiselitteisesti. Työsopimusmenettelyn kehittäminen ja järjestäminen on kuitenkin ensisijaisesti yliopiston hallinnon tai tiedekunnan tehtävä. Tässä kohdin on syytä korostaa sitä, että ohjaajan ja tutkijaopiskelijan tuloksen arviointi perustuu ensiksi oppilaan suoriutumiseen ja vasta sitten opettajan rooliin. Jatkoopinnoissa annettavan tutkimusopetuksen laatu pitää katsoa hyväksi, jos tutkimusraportit julkaistaan foorumilla, jolla saman alan tutkimusartikkeleita yleisesti julkaistaan. Oulun yliopiston tutkimusstrategiassa esitetään, että jokaiselle jatko-opiskelijalle perustetaan ns. seurantaryhmät valvomaan jatko-opintojen edistymistä. Seurantaryhmän tehtäviä ja koostumusta on kuitenkin arvioitava huolellisesti, sillä ottamalla huomioon jo pelkästään jatko-opiskelijoiden lukumäärä suhteessa ohjaajien määrään laitoksella, seurantaryhmistä saattaa muodostua raskas ja aikaavievä laaduntarkkailumenetelmä. Toinen vaihtoehto voisi olla yhden ulkopuolisen seurantaryhmän perustaminen, jonka tehtävänä olisi koko jatko-opetuksen ja siihen liittyvien kysymysten seuraaminen laitoksella. Tämä elin voisi kokoontua Ouluun esimerkiksi kerran vuodessa Kaamossymposiumin aikaan ja antaa palautetta jatko-opiskelijoiden tutkimushankkeista myös esitelmien yhteydessä. Seurantaryhmä ei kuitenkaan mitenkään korvaa ohjaajaa eikä se voi olla vastuussa jatko-opintojen ohjauksesta. Siten seurantaryhmän voi katsoa valvovan yhtälailla ohjaajaa kuin ohjattavaakin. Seurantaryhmän tehtäviä määrättäessä on pyrittävä siihen, että ryhmä aidosti kannustaa jatko-opiskelijaa työssään ja että siitä koituva hyöty myötävaikuttaa rakentavasti väitöskirjan tieteelliseen sisältöön. 15
Tulevaisuuden työllistymisnäkökohdat Jatkokoulutuksessa on otettava huomioon jatkokoulutettavan mahdollisuudet hakeutua valmistumisensa jälkeen yliopiston ulkopuolelle ansiotöihin 17. Yliopisto ei millään kykene työllistämään kaikkia tohtoreita tutkimus- tai opetustehtäviin, minkä vuoksi on erityisen perusteltua, että koulutusvaiheessa pidetään silmällä niitä instituutioita, joiden palvelukseen tutkijat voivat valmistuttuaan siirtyä. Instituutioiden välisen strategisen yhteistyön merkitys korostuu nimenomaan tässä. Oulun yliopiston tiedeneuvoston esityksessä verkottuminen ja yhteistyö yliopiston ulkopuolisten tutkimuslaitosten kanssa katsotaan erityisen tärkeäksi. Monitieteisyys ja poikkitieteellisyys ovat myös opetusministeriön palautteessa korostuneesti esillä. Biologian laitoksella on perinteisesti tehty aitoa tutkimusyhteistyötä toisten kotimaisten ja joidenkin ulkomaisten yliopistojen, OYKS:n ja valtion sektoritutkimuslaitoksista ainakin Metlan ja Rktl:n kanssa. Viime vuosina perustetut yhteisprofessuurit mm. Metlan, Rktl:n ja SYKEn kanssa avaavat aivan uusia ovia hedelmällisen yhteistyön tiivistämiseksi ja mahdollistavat tutkimusaiheiden kirjon monipuolistamisen laitoksella. Tätä tilaisuutta ei pidä jättää hyödyntämättä. Tutkimushenkilökunnan rekrytointi Tutkimushenkilökuntaa laitokselle rekrytoitaessa on aina tarkasteltava, mikä on laitoksen senhetkinen tarve tutkimuksessa ja mitkä ovat laitoksen asettamat tutkimuksen kehittämistavoitteet. Tavallisesti tutkimusalan kehittymistä ja tutkimustiedon karttumista voidaan seurata vaivatta ja alan uudet tuulet saattaa osaksi laitoksella tehtävää tutkimusta ja opetusta. Sen sijaan kokonaisten tutkimusalojen (esim. kaupunkiekologia) saattaminen osaksi laitoksen arkea voi tapahtua käytännössä vain uusia alan asiantuntijoita ja tutkijoita rekrytoimalla. Tästä johtuu, että jokaista avoinna olevaa tutkimusvirkaa täytettäessä on luodattava biologian alan viime aikainen kehitys ja pohdittava viran määrittelyä ja sen suuntaamista tätä taustaa vasten. Virkaa täytettäessä tehdään aina laitoksen tutkimusprofiilia koskeva valinta useiksi vuosiksi eteenpäin. Virantäyttö on aina mitä suurimmassa määrin tutkimusstrateginen päätös ja sen pitää nojata tarkkaan ja perusteltuun harkintaan. Tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR) Laitoksille on ehdotettu perustettavaksi tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR) opetuksen kehittämistyöryhmän (OKTR) tapaan. TETR olisi laitoksen kollegiaalinen elin, jossa laitoksen tutkimukseen liittyviä kysymyksiä pohdittaisiin. Työryhmä koostuisi laitoksen henkilökuntajäsenistä, tutkijoista ja jatko-opiskelijoista. Ennen kuin em. elimiä aletaan toteuttaa käytännössä, olisi kuitenkin määriteltävä ja täsmennettävä, mitkä tehtävät laitoksella sille kuuluvat ja mikä on sen suhde yliopiston tiedeneuvostoon. Tiedeneuvoston tehtäviin luetaan muiden ohella tutkimustoiminnan arvioiminen ja seuraaminen sekä yliopiston tutkimuspoliittisen ohjelman laatiminen. TETR:n perustamisen yhteydessä tulee myös päättää, mikä on tutkimuksen laaduntarkkailuun sopiva tarkasteluajanjakso laitoksella ja tiedeneuvostossa. On myös tarkoituksenmukaista pohtia, voidaanko TETR:n tehtävät sopivasti sisällyttää jo olemassa olevien työryhmien toimenkuvaan ja siten välttää ylimääräisen työryhmän perustaminen. Laitoksella voidaan käydä keskustelua yksittäisistä tutkimusasioista 17 Ks. Kivinen, Lehti ja Metsä-Tokila (1991) Tohtoroitumisen ilot ja kirot. 16
näissä elimissä tai esimerkiksi laitosneuvostossa ja edelleen tiedeneuvostossa laitoksen edustajan esityksestä. Jos laitoksella harjoitettavan tutkimuksen tuloksia pidetään ajan tasalla, tiedeneuvostolla on periaatteessa käytössään aina viimeisin laitoksen tutkimuksen tilaa koskeva määrällinen aineisto. Kansainvälinen vuorovaikutus Koska kansainväliset yhteydet ja yhteistyö yli rajojen on saanut merkittävän aseman tieteellisessä tutkimuksessa ja sen rahoituksessa, on kansainvälisiä suhteita hoidettava määrätietoisesti edistämällä yhteistyöhankkeita, rekrytoimalla ulkomaisia postdoctutkijoita aktiivisesti laitoksen tutkimusryhmiin ja kutsumalla vierailevia tutkijoita määräajaksi laitokselle työskentelemään. Opiskelijavaihto eurooppalaisten yliopistojen välillä on vilkastunut viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana huimasti. Vaikka opiskelijavaihdon pääpaino on perustutkintovaiheessa olevissa opiskelijoissa, ei vaihto-opiskeluvuoden vaikutusta tutkimuksenkaan kannalta saa aliarvioida. Useinhan kimmoke tutkimustyöhön saa alkunsa vierailun aikana ja työskentelyssä tutkimuksen parissa. Samalla alkaa myös tuiki tärkeiden henkilökohtaisten kontaktien luominen. Kansainvälistyminen biologian laitoksella on jo nykyään silmiinpistävää ja ulkomaisista opiskelijoista ja tutkijoista on tullut elimellinen osa laitoksen arkipäivää. Tätä kansainvälistymiskehitystä voidaan edistää erilaisin täsmävierailuin, jotka tapahtuvat uusien asioiden tai menetelmien oppimistarkoituksessa ja suhdeverkoston luomiseksi. Ulkomaisten tutkijoiden houkuttelemiseksi laitokselle on tehtävä vielä työtä ja ryhdyttävä aktiivisesti hakemaan rahoitusta tutkijavieraiden saamiseksi laitokselle. Tähän tarkoitukseen sopivia rahoituskanavia ovat esimerkiksi NorFA ja Asla Fulbright -säätiö. Tutkijakokousten järjestäminen Oulussa on toki suuri ponnistus, mutta näkyvyyttä tapahtuma saa varmasti ja voi olla hyvinkin vaivan arvoinen. Tieteenalojen välinen yhteistoiminta biologian laitoksella ja Oulun yliopistossa Tutkimusalojen välisen yhteistyön rakentaminen on syytä alkaa omalta laitokselta. On paikallaan kysyä, onko kaikki synergiaedut otettu aidosti käyttöön opetuksessa ja tutkimuksessa. Jos laitoksen toiminnassa on vielä tässä suhteessa toivomisen varaa, olisi toimiin ryhdyttävä viipymättä. Vaikka biologian laitoksen tutkimusasemia hyödynnetäänkin etenkin kenttäkurssiopetuksessa tehokkaasti, olisi kartoitettava mahdollisuuksia lisätä asemien käyttöä tutkimustyössä vielä entisestään. Tieteenalojen välisessä yhteistyössä olisi biologian laitoksella kohentamisen varaa. Yliopistolaitoksen koko henkistä kapasiteettia voitaisiin hyödyntää tutkimuksessa täydentävänä oheistoimintana. Biologian laitoksen tutkimusryhmien tulisi tehdä aitoa yhteistyötä etenkin esimerkiksi matemaatikkojen ja tilastotieteilijöiden sekä tietojenkäsittelytieteen asiantuntijoiden kanssa. Biologit kohtaavat enenevässä määrin matemaattisia, tilastollisia ja ohjelmointiongelmia työssään, joiden ratkaisemissa asiantuntijoiden mukanaolo säästää aikaa ja auttaa väistämään virheitä. Vaikka laitoksen tutkijoilla on ollut tapana konsultoida em. alojen osaajia ongelmatilanteissa, voi olla hyödyllistä integroida heidät kiinteämmin tutkimusryhmään liitännäisjäseninä. Sama pätee englannin kielen ammattilaisiin (ja mahdollisesti suomen kielen laitokseen). Lähes kaikki tieteelliset raportit laitoksella kirjoitetaan englannin kielellä ja lopulta julkaistaan kansainvälisissä sarjoissa. Ei ole eduksi, jos hyvät tieteelliset tulokset raportoidaan 17
kapulakielellä. Raporttien toimiva ja riittävä kielenhuolto on merkityksellistä erityisesti hyvän ensivaikutelman antajana. Kokeneet tutkijat oppivat kirjoittamaan sujuvaa alansa vierasta kieltä ajan kanssa, mutta koska vieraalla kielellä kirjoittamiseen tottumattomat jatko-opiskelijat tekevät leijonan osan laitoksen tutkimuksesta, tulisi kieliyhteistyön mahdollisuutta harkita rakentavasti. Laitoksen julkaisupolitiikka Tähän kysymykseen on nykytilanteessa vain yksi selvä vastaus: julkaise kansainvälisesti sillä vain se lasketaan! Tieteellisen tason arviointiareenoilla ja rahoituspäätöksiä harkittaessa julkaisut lasketaan ensin ja monilla muilla seikoilla on enemmänkin sivumerkitys. Siksi tutkimusraportoinnin päämääräksi on otettava alan arvostetut kansainväliset julkaisusarjat. Suomenkielistä kirjoittelua ei suinkaan saa unohtaa, sillä kansallisen näkyvyyden kannalta kaikenlainen kirjoittelu suomeksi on usein ainoa tapa viestiä suurelle kotimaiselle yleisölle, mitä tutkimusta laitoksilla tehdään ja kuka tutkimuksesta vastaa. Esimerkiksi jatko-opintoihin voi olla sisällytettävissä kirjallisia suorituksia, jotka laaditaan tieteen popularisoimiseksi ja jotka suuntautuvat suomenkielisiin päivälehtiin tai julkaisusarjoihin (esim. Luonnontutkija). Ulkopuolinen tutkimusrahoitus Biologian alalla tutkimuksen harjoittaminen on jo perinteisesti nojautunut Suomen Akatemialta ja yksityisiltä säätiöiltä tai esimerkiksi ministeriöiden tutkimusohjelmilta haettuun rahoitukseen. Tämä rahoitus on saatu pääsääntöisesti jatko-opintojen edistämiseksi päätoimisesti tai postdoc-tutkimuksiin. Biologian laitoksen voidaan katsoa olleen sangen menestyksellinen ulkopuolisen rahoituksen haalijana, mutta rahoituspohjaa on mahdollista laventaa kartoittamalla kaikkien rahoituslähteiden mahdollisuudet ja potentiaali lisärahoituksen hankkimiseksi. Näitä tahoja voisivat olla EU, NorFA, TEKES, Sitra ym. Eri rahoituslähteitä pohdittaessa joudutaan tarkastelu alkamaan laitoksen tutkimusprofiilin tarkastelemisesta. Monet rahoitustahot rahoittavat ainoastaan soveltavaa tutkimusta tai tuotekehittelyä, mistä johtuen jo laitoksen asettamista tavoitteista ja tutkimuksen painopistealoista johtuu, että kaikkia rahoja ei voida hakea. Instituutioiden välisen yhteistyön kautta saattaa vieraammankin rahoittajan rahakirstun kansi raottua. Pidempiaikaisia tutkijavierailuja varten haettavan rahoituksen järjestämisessä on paljon biologian laitoksella petraamisen varaa. Mahdollisten rahoituskanavien luotaamisen voi alkaa kutsumalla rahoitukseen perehtynyt esittelijä yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluista esittelemään laitoksen tutkimusprofiiliin sopivia rahoituslähteitä ja ohjelmia. Oulun yliopiston sisäisestä rahoituksesta mainittakoon yliopiston oma huippuyksikköohjelma. Laitoksen tutkimusryhmien olisi suotavaa tavoitella aluksi tätä asemaa, sillä se on aina yksi porras eteenpäin matkalla kansalliselle huipulle. Hyvät työskentelyolot ja tarkoituksenmukainen laitekanta Monipuolisen tutkimuksen tekeminen on mahdotonta, jos tutkimustyölle ei ole edellytyksiä. Tutkijoiden pitää päästä esteettä käyttämään kirjastopalveluita ja tietokantoja voidakseen seurata tutkimuksen kulkua muualla. Laitoksella tulee myös olla resurssikapasiteettia, josta tutkijoille voidaan järjestää tietokoneet ja tarvittavat perusohjelmistot käyttöön viipymättä. Ilman tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia laitteita 18
tutkiminen tyrehtyy alkuunsa. Kalliit modernit tutkimuslaitteet kuuluvat joillakin aloilla tutkimuksen arkipäivään ja niiden hankkiminen on välttämätöntä hyvän tutkimuksen edistämiseksi. Vanhakin tutkimuskalusto on uusittava säännöllisin väliajoin. Kalliiden huippumodernien laitteiden järjestäminen laitokselle ei useinkaan ole mahdollista laitokselle varatun normaalin rahoituskehyksen puitteissa vaan tämä edellyttää erillisrahoitusta. Erillisrahoitusta laitehankintoja varten tulisi voida hakea yliopiston sille erityisesti varaamasta määrärahasta. Henkilökunnan tiedot ja taidot Kun biologian laitoksella puhutaan ammattilaisista tai alansa osaajista ei suinkaan viitata ainoastaan laitoksen tutkijoihin ja opettajiin vaan koko henkilökuntaan, työyhteisöön. Tässä työyhteisössä jokaisen toimijan työpanos liittyy saumattomasti tutkimuksen tekemiseen, sen edistämiseen ja suorituksen parantamiseen. Laboratoriohenkilöstön tekemät mittaukset, eläintarhan ja puutarhan työntekijöiden keskeinen asema tutkimusaineiston kasvattamisessa ja ylläpitämisessä, laitehuollonasiantuntijat sekä kenttä- ja toimistohenkilöstö kaikki ovat osatekijöitä hyvän ja kitkattoman tutkimustyön ominaisuuksia mainittaessa. Pätevä ja ammattitaitoinen henkilöstö on avainasemassa laitoksen tutkimusta kehitettäessä ja myös heidän näkemyksensä pitää huomioida laitoksen toimintakentässä. Laitoksen henkilökunnalle pitää varata säännöllisesti mahdollisuus kouluttautua käyttämään uusia laitteita ja opetella hyödyntämään uusia tutkimusmenetelmiä. Lisäksi tekniset laitteet kaipaavat jatkuvaa huoltoa ja kunnossapitoa, mikä seikka ei voi olla jäänyt huomaamatta yhdeltäkään meistä. Sujuva ja tehokas laitehuolto ja atk-tuki ovat yksi laitoksen tutkimuksen jatkuvuuden peruspilareista. Työhyvinvointi 18 Lienee itsestään selvää, että työssäviihtymisen merkitys työntuottavuudelle on keskeinen. Työpaikalla jokainen joutuu kohtaamaan työtovereitaan ja olemaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa koko ajan. Työtovereiden ja kollegoiden kohtelun pitää perustua tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteille. Laitoksella harjoitettavan toiminnan pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Motivoituneet ja tyytyväiset työntekijät ovat paras hyvien työtulosten tae. Henkilösuhteissa ilmeneviin säröihin on reagoitava nopeasti ja siten pyrittävä estämään työilmapiirin tulehtuminen ja paheneminen. Työyhteisössä kokonaisuuden hyvinvoinnin tulee olla etusijalle yksittäisiin toimijoihin nähden. Työyhteisössä vallitsevan työilmapiirin tarkkailussa laitoksen johtajan rooli on olennainen. 18 Laitoksella toteutetaan parasta aikaa työhyvinvointihanketta. Hankkeessa on selvitetty alkukartoitusvaiheessa muiden ohessa esimiestyötä ja johtamista työyhteisössä sekä keskusteltu työyhteisön henkisestä hyvinvoinnista. Hanke on tärkeä virstanpylväs laitokselle työviihtyvyyden kehittämiseksi työyhteisössä, vaikka ainoastaan 42 % laitoksen henkilökunnasta vastasi kyselyyn ja tätäkin harvempi osallistui järjestettyihin henkilöstön työhyvinvointitilaisuuksiin. 19
Tieteellisen tason arviointi Tiedemaailmassa tutkimuksen laadun/tason arvioiminen perustuu yhä useammin tutkijoiden suoritusten arviointiin määrällisin perustein. Tutkijan urakehitys, päätökset akateemisista viroista, merkittävät rahoituspäätökset ja huippuyksikköarvioinnit kaikki arvioidaan ainakin periaatteessa tieteellisten suoritusten mukaan. Tieteellisen tason arviointi alistetaan tavallisesti riippumattoman ja ulkopuolisen instituution tai työryhmän tehtäväksi. Tieteellistä evaluaatiota tehtäessä tai arviointiraportteja luettaessa on aina huomioitava mihin evaluaatio tarkalleen kohdistuu. Arviointi voi koskea yksittäistä tutkijaa, tutkimusryhmää, laitosta, yliopistoa tai tieteen tilaa koko kansakunnassa. Pitää kuitenkin muistaa, että olipa tarkasteltava taso mikä hyvänsä yksittäiset tutkijat ja heidän saavutuksensa ovat viime kädessä kuitenkin arvioinnin kohteena. Arviointia tehtäessä on myös luonnollisesti huomioitava, mitkä ovat yliopiston/laitoksen tutkimukselleen asettamat suuntaviivat ja tutkimuspolitiikka. Lisäksi on syytä huomioida, onko evaluaatio tehty sisäisesti ja instituution omia tarkoituksia varten vai ulkopuolisen tekemä. Käytetäänkö evaluaatiossa laadullisia vai määrällisiä metodeja ja mitä kriteerejä ja indikaattoreita evaluaatiossa sovelletaan? Kaikista evaluaatioihin liittyvistä yksityiskohdista huolimatta ainakin ulkopuolisissa riippumattomissa arvioissa määrällisten (tilastollisten) aineistojen käyttö, siis julkaisut ja sitaatiot, on hyvin tyypillistä. Epäselvää kuitenkin on, miten julkaisujen ja sitaatioiden luettelointi on vaikuttanut itse arvioinnin johtopäätöksiin. Useimmiten kuitenkin julkaisut on käyty läpi ja niistä on laadittu erilaisia tunnuslukuja, jotka kuvaavat kohdetta ja sen asemaa jossain yhteydessä muihin nähden. Vaikka erilaisiin indikaattorilukuihin ja julkaisun vaikutusta mittaaviin indekseihin on kohdistettu ansaittuakin krittiikkiä (liite 1), kaikki yritykset määrällistää tutkimuksen laatua käyttävät hyväkseen tietoa julkaisuista, niiden lukumäärästä ja artikkeleihiin tehdyistä viittauksista. Yleisimmät käytetyt bibliografiset mittarit 1) julkaisukieli: kansainvälisyysnäkökulma; 2) sivujen lukumäärä julkaisussa: julkaisutyyppi; 3) instituution/tutkijan julkaisuprofiili: tutkimusala(t); 4) julkaisujen lukumäärä: tuotteliaisuus; 5) julkaisujen lukumäärä ISI:n (Institute for Scientific Information) tuottamassa tietokannassa JCR:ssä (Journal Citation Report): näkyvyys; 6) journal impact factor (JIF): odotettavissa olevien sitaatioiden määrä, jonka ko. tiedelehdessä julkaistu artikkeli voi keskimäärin saavuttaa; 7) instituution JIF: (Σ JIF/ (artikkelit JCR:ssä); 8) suhteellinen JIF: kuvaavat instituution asemaa tutkimusalalla muiden samanlaisten toimijoiden suhteen; 9) immidiacy index: ensimmäisen julkaisuvuoden vaikutus l. uutuusarvo; 10) sitaatiofaktorit: sitaatioiden lkm/julkaisujen lkm; 11) suhteelliset sitaatiofaktorit: vertailu saman tutkimusalan muihin yksiköihiin; 12) sitaatioiden puoliintumisaika tiedelehdessä: pysyvyysaspekti l. kuinka kauan siteerauksien voi arvioida jatkuvan (niiden julkaisujen suhteellinen osuus, joihin viitataan > 10 v.). Vilkkaalla alalla vain harvat julkaisut kestävät aikaa, verkkaalla useammat. Erilaisista indekseistä, kriteereistä ja niiden tulkintanäkökulmista johtuen en voi suositella, että em. tunnuslukuja aletaan laitoksella laskea varastoon. Semminkin kun monet indikaattorit muuttuvat ajan myötä. Sen sijaan vuosittain tai sitä mukaa, kun artikkeleita julkaistaan, ne 20