GEOLOGINEN YLEISKARTTA

SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA THE GENERAL GEOLOGICAL MAP OF FINLAND LEHDET- SHEETS B7-C7- D7 MUONIO-SODANKYLA-TUNTSAJOKI KIVILAJIKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT - BY ERKKI MIKKOLA HELSINKI 1941

SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA THE GENERAL GEOLOGICAL MAP OF FINLAND LEHDET - SHEETS B 7 -- C 7- D 7 MUONIO-SODANKYLÄ-TUNTSAJOKI KIVILAJIKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT - BY ERKKI MIKKOLA HELSINKI 1941

Helsinki 1941. Valtioneuvoston kirjapaino.

SISÄLLYS - CONTENTS. Sivu ALKULAUSE 6 JOHDANTO 7 TUTKIMUSVAIHEET 10 YLEISIÄ SEIKKOJA, PALJASTUMISSUHTEET 14 ITÄINEN GNEISSIGRANIITTI- JA GNEISSIALUE 16 GNEISSIGRANIITTI JA SEN MUUNNOKSET 18 GNEISSIGRANIITIN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SEN ALUEELLA OLEVAT GRANIITIT 20 VÄRRIÖTUNTURIN JA YMPÄRISTÖN JUOVAISET SARVIVÄLKEGNEISSIT JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT 22 AMFIBOLIITIT JA ULTRAEMÄKSISET KIVET NUORTTITUNTURIN SEU- DULLA JA GNEISSIGRANIITIN SISÄSSÄ 23 TUNTSAN-SAVUKOSKEN SUPERKRUSTINEN MUODOSTUMA 26 MYÖHÄISET EMÄKSISET INTRUSIOT 30 GRANULIITTIMUODOSTUMAN RAJAVYÖHYKKEEN-POMO- KAIRAN ALUE 31 KORVATUNTURIN GNEISSI- JA KVARTSIITTIVYÖHYKE 31 GRANIITTIGNEISSI JA SEN MUUNNOKSET 32 EMÄKSISET KIVILAJIT JA NIITTEN YHTEYDESSÄ OLEVAT SEDIMENTTI- KIVET 33 GABROTUNKEUMIA 35 GRANULIITTIMUODOSTUMAN ALUE 36 SARVIVÄLKEPITOISTEN KIVIEN MUODOSTAMA RAJAVYÖHYKE 37 MUU GRANULIITTIMUODOSTUMA 37 JUONIKIVILAJIT 38 KITISENVARREN-SOMPION-SAVUKOSKEN ALUE 40 POHJASUHTEET JA RAJOILLA OLEVAT KVARTSIITIT 40 VASANIEMEN KVARTSIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT LIUSKEET ALUEEN ETELÄOSASSA 42 TANHUAN-LOKAN KVARTSIITIT JA LIUSKEET 47 PETKULAN-VUOLTTISEN KVARTSIITIT JA LIUSKEET 49 TUMMAT LIUSKEET JA KARBONAATIT PETKULAN-SATTASEN SEU- DUSSA, SODANKYLÄSSÄ JA KEMINNIEMELLÄ 53 AMFIBOLIITIT, VIHREÄKIVET JA NIIHIN LIITTYVÄT ULTRAEMÄKSISET KIVET 56 KOITILAISEN YM. GABROT JA NIIHIN LIITTYVÄT VAALEAMMAT SEKÄ ULTRAEMÄKSISET KIVET 62

4 sivu ALBIITTIKIVET JA ADINOLIMUODOSTUS 66 TANHUAN GRANIITTIUTUNUT ALUE 67 KITTILÄN VIHREÄKIVIALUE 68 VIHREÄKIVET JA AMFIBOLIITIT 68 VIHREÄKIVIEN MUUNNOKSIA (ULTRAEMÄKSISIÄ KIVIÄ, ALBIITTIFEL- SEJÄ YM.) 71 KARBONAATTIERKAUMAT JA JASPISKVARTSIITIT RAUTAMALMEINEEN 73 LIUSKEET JA MUUT SEDIMENTIT 77 JÄRVIJOEN HELKIKOSKEN MUODOSTUVA 78 OUNASJOEN YLÄJUOKSUN-POKAN ALUE 81 KOILLISOSAN AMFIBOLIITTI- JA LIUSKEALUEET 82 KUIVAN TEPASTON-PELTOTUNTURIN AMFIBOLIITTI-, KVARTSIITTI- JA LIUSKEALUE 83 HETAN GRANIITTI 85 GRANIITTIGNEISSI, JUOVAISET JA LAAKAMAISET SEOSKIVILAJIT... 8 7 DIORIITTISET KIVET JA GABROT 88 KITTILÄN-KOLARIN ALUE 89 KIILLELIUSKEET JA GRAUVAKAT. JUVAKAISEN MALMI 89 KVARTSIITIT JA KARBONAATTIKIVET 94 EMÄKSISET KIVILAJIT 95 ALBIITTIFELSIT 96 KALLON SYENIITTIALUE 96 LÄNSI-LAPIN SILLIMANIITTIGNEISSI- JA SYENIITTIRIKAS ALUE 97 GNEISSIKIVILAJIT 97 KVARTSIITIT 101 GNEISSIEN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SITÄ AIHEUTTAVAT GRANIITIT. LINA-GRANIITTI 106 SYENIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT 108 KUMPU--ORANIEMEN MUODOSTUMAN ALUEET MUONIOSTA KESKI-SODANKYLÄÄN 110 KUMPUTUNTURI JA MUUT ITÄ-KITTILÄN PIENET KVARTSIITTIALUEET 112 AAKENUSVAARA-LEVITUNTURI-SOTKASELKÄ (KVARTSIITTEJA), SIRKKA-KONGLOMERAATTI 115 YLLÄSTUNTURI-AAKENUSTUNTURI-LINKUKERO, KVARTSIITTEJA 120 JUUVAROVAN-LOYTTYVAARAIN KVARTSIITTIVYÖHYKE 125 KAARESTUNTURIN ALUE (PÄÄASIASSA KVARTSIITTEJA) 126 PITTIÖVAARAN-KELONTEKEMÄN KVARTSIITTI- JA LIUSKEALUE. VAALAJÄRVEN AKKUNA 127 ORANIEMEN ALUE (ORAKOSKEN YM. KVARTSIITIT, MANTOVAARAN, ORATUNTURIN YM. ALUMINIRIKKAAT LIUSKEET, GABROKIVI- LAJEJA) 130 KAUKOSEN KVARTSIITTI-, GNEISSI- JA EMÄKSISTEN KIVIEN ALUE- 135

ETELAISET GNEISSI- JA GRANIITTIALUEET SEXÄ NATTASEN- GRANIITTI 140 VENEJÄRVEN-ALAKYLÄN KVARTSIITTIPITOINEN MIGMATIITTIALUE 140 PIENET GNEISSIGRANIITTI- JA SUONIGNEISSIALUEET 143 ALA-KITTILÄN JA -SODANKYLÄN GRANIITIT 144 NATTASENGRANIITTI 146 MALMIESIINTYMÄT JA MAHDOLLISUUDET NIIDEN LÖYTÄMISEEN 148 MUITA KÄYTTÖKELPOISIA KIVILAJEJA 150 TO THE READER 153 PREFACE 154 GENERAL CONSIDERATIONS 157 THE MAIN GEOLOGICAL DIVISIONS, THEIR PROBABLE CHRO- NOLOGICAL SEQUENCE, AND CORRELATION WITH OTHER AREAS 159 THE TUNTSA-SAVUKOSKI SERIES 159 GNEISSOSE GRANITE AND GRANITIC GNEISS 160 THE SILLIMANITE-GNEISSES OF W. LAPLAND 164 THE OLDER, >LAPPONIAN> SERIES OF QUARTZITES AND MICA-SCHISTS 166 GREENSTONES, ALBITE-DIABASES, JASPER QUARTZITES, AND AMPHI- BOLITES 170 CORRELATION OF THE )LAPPONIAN> SERIES 176 THE SYENITE SERIES IN W. LAPLAND 178 THE KUMPU-ORANIEMI SEDIMENTARY SERIES 180 THE HETTA GRANITE 189 THE >GRANULITE> SERIES 190 THE GABBROS, DOLERITES, AND DIORITES 194 THE YOUNGEST GRANITES 198 PETROGRAPHY OF THE MORE IMPORTANT ROCK GROUPS.. 200 GENERAL REMARKS 200 THE SILLIMANITE-GNEISSES OF W. LAPLAND 201,>BLACK SCHISTS> 204 THE CARBONATE ROCKS 212 THE HIGHLY ALUMINOUS SCHISTS AND GNEISSES 215 SOME CALCAREOUS SCHISTS AND GNEISSES IN E. LAPLAND 225 GREENSTONES 228 ULTRABASIC ROCKS 228 Amphibole-chlorite rocks 234 The Kittild greenstones 242 Albite-diabases 248 Albite rocks (>Karjalites>), the formation of adinoles.... 25 :3 Amphibolites 256 The average»greenstone magma» of Lapland 259 THE KOITILAINEN GABBROS 261 Granophyre 267 THE SYENITE SERIES 269 GRANITES 278 5 Sivu

Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen kivilajikarttojen ja niiden selitysten tekijä tohtori Erkki Mikkola kaatui taistelussa isänmaansa vapauden puolesta Karjalan Kannaksella Taipaleessa 12. 2. 1940. Mainitut kolme karttalehteä olivat jo sodan syttyessä täysin valmiina ja painettuina, mutta niiden selitysteos oli osittain kesken. Koko suomenkielinen, pääasiassa yleistajuinen selitys oli valmiina, mutta kansainväliselle geologimaailmalle tarkoitettu englanninkielinen selitys oli muutamilta osiltaan kesken. Luku»Granites» on tehty tekijän muistiinpanojen y. m. aineiston nojalla. Englanninkielisen selostuksen viimeisiksi luvuiksi oli tekijä suunnitellut seuraavat : The Scapolitization and Metasomatic Addition of Chlorine, Fluorine, Boron etc. The Mineral Facies and Zones of Metamorphism. Ideas Concerning the Tectonic Development of S. Lapland. Proposal to an Excursion. Näihin lukuihin tekijä oli aikonut kerätä ajatuksensa tutkimansa laajan alueen kivien muutoksista, koko alueen tektoniikan kuvauksen sekä lisäksi esittää suunnitelman retkeilyä varten, jolla pääpiirteissään voisi tutustua alueen geologiseen rakenteeseen. Asianomaisia lukuja ei valitettavasti kukaan toinen voi kirjoittaa. Piirretyt mikroskooppiset kuvat on piirtänyt rvra Toini Mikkola. Hän on myös valokuvannut toht. Mikkolan jälkeen jättämien luettelojen mukaan mikrov,alokuvat. Rva Mikkola on lisäksi tehokkaasti avustanut miestään tutkimuksen eri vaiheissa. Helsingissä joulukuulla 1940. ALKULAUSE. Aarne Laitakari.

JOHDANTO. Esilläolevaan kallioperäkarttalehtikuvaukseen on käytännöllisistä syistä yhdistetty kolmen rinnakkaisen, yhtä aikaa tutkitun ja myös samoihin aikoihin ilmestyneen lehden, Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen karttalehtien selitykset. Näitä karttalehtiä piirrettäessä ei ensinkään ole yritetty saada niitten kivilajirajoja liittymään eteläisempien ennen julkaistujen karttalehtien rajoihin, koska näistä Ylitornion ja Rovaniemen lehdet, painettuina jo v. 1910, oli laadittu vanhalle ja virheelliselle yleiskarttapohjalle, ja tutkimukset 6 :nnen rivin karttain alueella, etenkin niitten pohjoisosissa ovat olleet puutteellisempia kuin tässä käsiteltävällä 7 :nnellä rivillä. Myöskin ovat erinäiset edellisillä karttalehdillä käytetyt kivilajien jako- ja ryhmittelyperusteet sittemmin osoittautuneet, kaikkialla maassa geologisen kartoituksen ja tutkimuksen alalla tapahtuneen edistymisen vuoksi, epätarkoituksenmukaisiksi, samoinkuin värien valinta vähemmän onnistuneeksi. Suomen geologisen yleiskartan eri lehtien saattaminen edes jossain määrin homogenisiksi ja yhteensopiviksi vaatii siksi välttämättä uusien ja korjattujen painosten ottamista Ylitornion Rovaniemen ja Kuolajärven karttalehdistä. Esilläolevilla karttalehdillä on kivilajit koetettu jakaa luonnollisiin ryhmiin niin paljon kuin mahdollista havaittavien petrologisten erojen ja yhtäläisyyksien ja luonnossa todettujen geologisten suhteitten perusteella. Johdonmukaisen ikäjaottelun toteuttamisesta yleensä aikaisemmilla karttalehdillä käytettyyn tapaan on havaittujen tosiseikkojen laadun ja entistenkin ikäjaottelujen välttämättömiksi huomattujen tarkistusten vuoksi katsottu parhaaksi luopua. Värien selityksessä on kokonaan vältetty ikäsuhteisiin viittaavia nimityksiä, samoinkuin vähän aikaa sitten ilmestyneellä Vaasan karttalehdellä. Selityksessä on koko alue tärkeimpien geologisten perusteitten mukaan koetettu jakaa mahdollisimman luonnollisiin ala-alueisiin, jotka kukin on kappaleessaan kuvattu kokonaisuudessaan, ja niidenkin käsittelyssä on alueellisia näkökohtia koetettu pitää mahdollisimman paljon määräävinä. Tekijä toivoo, että selityksen lukijoille tälläinen alueperiaate tekee kuvauksen käyttämisen hel-

8 pommaksi, kuin jos jaottelussa olisi noudatettu etupäässä tai yksinomaan geologisia perusteita, lähinnä enemmän tai vähemmän epävarmoja ikäsuhteita. Tässä selityksessä on asiain järjestys muutenkin melkoisesti toinen kuin aikaisemmissa. Ensiksi on suomenkielinen osa, jossa petrologiset, tektoniset y.m.s. seikat on esitetty varsin ylimalkaisesti. Tämä. osa on tarkoitettu, paitsi kotimaisille asianharrastajille jotka petrologiassa saattavat olla jokseenkin maallikoitakin, myös tuleville tutkijoille alueen»kenttägeologian» suhteen niin runsaasti orientatiopohjaksi ja lähdekokoelmaksi, ettei enää ehdottomasti tarvitsisi perehtyä laajaan ja usein sekavaan ja erehdyttävään päiväkirjaaineistoon. Siten on annettu runsaasti kallioiden t. yleensä paljastumain runsautta, laatua ja sijaintia koskevia topografisia tietoja. Tulevia tutkimuksia ajatellen on samoin useasti huomautettu missä määrin kartan eri osia ja erinäisiä kivilajirajoja yleensä voi pitää luotettavina. Kun paljastumia monilla seuduilla on erittäin vähän, useilla laajoilla alueilla ei ensinkään, perustuvat monet kartassa ehkä erikoisesti silmäänpistävätkin piirteet vain hyvin niukkoihin havaintoihin tai melkeinpä vain tekijän omaan subjektiviseen käsitykseen. Missä suoranaisia havaintoja kallioperästä ei voi tehdä, on usein kuitenkin ollut apua siitä kokemuksesta, mikä tekijällä on kallioperustan vaikutuksesta mm. topografiaan ja kasvillisuussuhteisiin. Muutamilla ilmeisesti hyvin vaihtelevilla, mutta huonosti paljastuneilla alueilla on voitu turvautua sopiviin kaksois- tai seoskivilajimerkintöihin. Kirjan toinen osa on englanninkielinen. Siihen sisältyy tarkempi petrografinen kuvaus, mikroskooppiset rakennekuvat, kemialliset analysit ja niiden perusteella suoritetut laskelmat. Pitemmälle petrologisiin kysymyksiin ei tässäkään ole tilaisuutta mennä, vaan ne jäävät erikoistutkimuksissa esitettäviksi, jollaisiin tekijäkin joskus toivoo saavansa tilaisuutta. Topografista kuvausta valaisemaan ja korvaamaankin olisivat tietenkin omiaan detaljikartat yksityisistä vaihtelevista alueista ja yksityiskohtaiset profilikuviot ja asemapiirrokset kallioryhmistä, jollaisia karttalehtikuvauksiin on tavallisesti liitetty. Sellaisia ei alueella suoritettujen kallioperätutkimusten yhteydessä kuitenkaan juuri ole tehty malmitutkimuksia lukuunottamatta. Tekijä itse on tarkoituksellisesti luopunut aikaa vievistä erikoiskartoituksista, pyrkien itselleen mahdollisimman suoraan muodostamaan ja lukijoille esittämään vain tasapuolisen kokonaiskuvan alueen kallioperästä erilaisine geologisine muodostumineen. Kaikkialla on edelleen rajattomasti vapaata työalaa erikoistutkimusten suorittajille.

9 Topografisten kuvausten yhteydessä on ollut pakko mainita paljon paikannimiä, joita ei yleiskartalla ole ja joita ei geologisille karttalehdille ole haluttu lisätä, kun pohjana olevaan y leiskarttaan muutenkin on tahdottu tehdä mahdollisimman vähän muutoksia. Mm. Pohjois-Kittilässä, Luiron keskijuoksun ympärillä ja Etelä- Petsamossa olisi pohjakarttaa kokonaisuudessaankin voitu huomattavasti korjata yleiskarttalehtien ilmestymisen jälkeen suoritettujen kartoitustöitten perusteella. Osasta aluetta on jo ilmestynyt taloudellisia karttalehtiä, ja lähitulevaisuudessa niitä saataneen jo koko Etu-Lapista. Niitten pohjalla voi jo suorittaa monia erikoistutkimuksia, ja niillä näkyvät useimmat selityksen paikannimetkin ; muista paikoista tutkija voi tarvittaessa päästä perille seutuja hyvin tuntevien oppaitten avulla. 2923,-39 2

TUTKIMUS VAIHEET. Tässä selitettyjen kolmen karttalehden alue käsittää suurin piirtein Lapin eteläpuoliskon, jota voidaan nimittää Etu-Lapiksi. Kittilän kihlakunnasta jää tosin pieni osa Kittilästä ja Sodankylästä sekä suurin osa Pelkosenniemestä Rovaniemen karttalehden puolelle, ja Kemin kihlakunnasta kuuluu Kolarin kunnan pohjoispuolisko ja Sallan pohjoisin, melkein asumaton osa, joiden luonto on yhtä»lappalaista» kuin naapuripitäjienkin, nyt käsiteltävään alueeseen. Siihen kuuluvat lisäksi Muonio kokonaisuudessaan, jo mainitut Kittilä ja Sodankylä suurimmaksi osaksi, melkein koko Savukoski sekä Enontekiön, Inarin ja Petsamon eteläisimmät osat. Alueen syrjäinen asema on kauan estänyt Etu-Lappia joutumasta lähempien geologisten tutkimusten piiriin. Varhaisimmat, perin ylimalkaiset tai hajanaiset tiedot voidaan tässä sivuuttaa. Sitä huomattavampaa uranaukaisijan työtä merkitsevät A. Mauritz Jernströmin v. 1868 ja 1870-luvun alussa suorittamat tutkimukset, jotka esitettiin kahdessa teoksessa :»Material till Finska Lappmarkens geologi I. Utsjoki. och Enare Lappmarker» 1, ja saman sarjan osa II,»Kitinendalen i Sodankylä socken» 2. Nämä tutkimukset tapahtuivat kullanetsintämatkojen ja vuodesta 1870 huomattavassa mitassa Ivalojoella alkaneen kullanhuuhdonnan aikana ja yhteydessä ; edellinen teos käsittelee nyt kuvattavaa aluetta vain Ivalojoen latvaaluetta koskevalta osaltaan. Näissä kuvauksissa monet alueen geologiset pääpiirteet jo rupeavat hahmottumaan, samoinkuin A. F. Tigerstedtin v. 1884 ilmestyneessä kirjoituksessa 3 ja Hugo J. Stjernvallin matkakertomuksessa 4. Yksityisiä henkilöitä ja retkikuntia liikkui Ivalon suurena kultaaikana Lapissa paljonkin malmien- ja kullanetsintätarkoituksissa, 1 Bidr. känned. Finl. natur o. folk, 20, 1874. 2 Bidr. känned. Finl. natur o. folk, 24, 1875. 3 A. F. TIGERSTEDT, Beskrifning af de geologiska formationerna i sydöstra delen af Enare och nordöstra delen af Sodankylä socknar. Tjänstförrättande Bergintendentens underdåniga berättelse för år 1882, 1884. ' HUGO J. STJERNVALL, Lisiä Suomen Lapin geologiaan. I. Kertomus kullanetsintäretkestä kesällä v. 1888. Suomen Teollisuushallituksen Tiedonantoja, 14 vihko, 1892.

mutta enimmät olivat kokonaan vailla geologista kouluutusta eivätkä ole jättäneet mitään tietoja havainnoistaan. Geologisen toimikunnan hallussa on C. F. Sundmanin v. 1890 Lappiin tekemästä geologisesta retkestä annettu selostus ja joukko kivinäytteitä. Virallisen geologisen tutkimuksen huomio kohdistui Lappiin ja Pohjois-Suomeen v :sta 1898 alkaen, alussa nytkin lähinnä Ivalon kulta-alueeseen ja yleensä Etelä-Inariin kullan emäkallion löytämisen toivossa. Siitä lähtien kymmenen vuoden kuluessa suoritettiin yleinen geologinen kartoitus Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen karttalehtien alueilla kuten suurimmalta osalta muuallakin Pohjois-Suomessa. Nyt käsiteltävällä alueella työhön ovat allamainittuina vuosina ottaneet osaa seuraavat henkilöt : 1898 J. J. Sederholm, L. H. Borgström, And. Brofeldt, E. Katila ja E. Sarlin (Etelä-Inari, osia Pohjois-Sodankylästä). 1899 And. Brofeldt ja E. Katila (Pohjois-Salla). 1900 A. v. Julin ja E. Sarlin (Keski-Kittilä ja Pohjois-Kolari), E. Katila ja J. H. Saarinen (osia Kittilästä ja Lounais-Inarista). 1901 And. Brofeldt (Länsi-Salla). 1902 L. H. Borgström ja E. Nyholm (Luiron vesialue ja Saariselkä), A. Pönnelin (Pohjois-Sodankylä), A. Heikel (Etelä-Kolari). 1904 A. Lampen ja J. N. Soikero (Keski- ja Etelä-Sodankylä, Pelkosenniemi ja Etelä-Savukoski), J. H. Saarinen (Pohjois-Sodankylä). 1905 J. N. Soikero (Pohjois-Savukoski), J. J. Sederholm ja V. Tanner (osia Sodankylästä, Pelkosenniemestä ja Savukoskesta). 1906 P. Eskola ja J. N. Soikero (Muonio ja Enontekiö). 1907 V. Tanner (osia Savukoskesta). Tutkimustöitä ovat johtaneet prof. J. J. Sederholm ja alkuaikoina osaksi toht. H. Berghell. Prof. Sederholm on useampinakin vuosina käynyt alueella tarkastusmatkoilla, samoinkuin, etupäässä maalajija kvartärigeologisia tutkimuksia silmälläpitäen, valtiongeologi V. Tanner. Viimemainittu oli myös v. 1913 yksityiseltä taholta lähetetyn malmitutkimusretkikunnan johtajana Sodankylässä Kitisen länsipuolella ; tämän retkikunnan aineisto on ollut tekijän käytettävänä ja hyödyksi asianomaisen kartan osan kokoonpanossa. Etupäässä sen ilmeisen periaatteen vuoksi, ettei geologisenkaan yleiskartoituksen harvaan asutussa Lapissa tarvinnut olla niin tarkkaa kuin etelämpänä, ja että kartoittajille siksi annettiin, vaikeammista ja hitaammista kulkuyhteyksistä ja lyhemmästä työkaudestakin huolimatta osalleen kesän aikana tutkittaviksi paljon suurempia alueita kuin etelässä, mutta hyvin oleellisesti myös puutteellisista 1 1

1 2 pohjakartoista (monilla alueilla oli Suomen yleiskartan asianomaisten lehtien ensimmäinen, erittäin virheellinen ja harhaanjohtava painos ainoana pohjakarttana) ja vieläpä kartoittajien tekemistä erehdyksistä johtuen tämän yleiskartoituksen antama geologinen karttakuva oli perin ylimalkainen, puutteellinen ja virheellinen. Melkoisia aloja eri puolilla oli jäänyt aivan kokonaan tutkimatta. Nyt jälkeenpäin voitaneen lisäksi sanoa, että myös muilla alueilla kehitetyt menetelmät ja kartoitusperiaatteet ilmeisesti sopivat huonommin Lapin oloihin kuin muualle. Suoritetun työn tuloksissa näkyvät, kuten yleensä muuallakin, kartoittajain kyvyt ja henkilökohtaiset ominaisuudet, mutta yleensä heidän tunnustuksekseen on sanottava, että he ovat olleet aikaansa katsoen hyvin kouluutettuja, kokeneita ja innostuneita havainnontekijöitä ja sitkeitä, vastuksia pelkäämättömiä pohjolan jokien kulkijoita ja kiveliöitten kävelijöitä. Etu-Lapin karttalehtien lopullisessa revisiotyössä on, kun pyrkimyksenä on ollut saada ne havainnontekomahdollisuuksien rajoissa suurin piirtein yhtä luotettaviksi kuin tähänastiset maan eteläosan lehdetkin, pitänyt edelläesitetyn vuoksi lähteä varsin toisenlaisista edellytyksistä kuin ennen. On hankittu melkein kokonaan uusi, enimmäkseen vasta yleiskartoituksen jälkeen valmistunut pohjakarttamateriali, jonka pohjalla enimmät paikat on käyty ja tutkittu uudestaan vanhain havaintojen sijoittamiseksi oikeille kohdilleen ja uusien paljastumain löytämiseksi. Melkoisilla, ennen unohdetuilla aloilla on vasta nyt suoritettu varsinainen geologinen kartoitus, ja muutenkin on laajoja alueita tutkittu kokonaan uudestaan. Tämän kirjoittaja, jonka työtä on helpottanut ja jouduttanut paitsi parantuneet pohjakartat myös tiestön ja kulkuneuvojen suuri kehittyminen yleiskartoituksen ajoista, on käyttänyt mainittuun tarkistusty öhön kesät joko kokonaan tai osittain vuosina 1929-1935, jolloin hänen avustajanaan on kesinä 1929 ja 1930 ollut yliopp. Th. G. Sahlstein. Revisiotöitten yhteydessä voidaan mainita myös useita muita sekä yksityisiä että julkiselta taholta alullepantuja tutkimuksia. V. 1917 tutkittiin yksityisestä alotteesta Juvakaisenmaan malmikenttää ympäristöineen Kolarissa prof. L. H. Borgströmin johdolla, joka on julkaissut alueesta lyhyen kuvauksen'. V. 1920 suoritti toht. Th. Brenner samoin yksityisten toimesta laajoja malminetsintöjä Kitisen ja Luiron varsilla. Samana vuonna otettiin Geologisen toimikunnan malminetsintätöitten ohjelmaan myös tutkimuksia Lapissa. Tällöin toht. Eero Mäkinen, mm. tohtorien A. Laitakarin ja A. Metzgerin 1 L. II. BORGSTRÖM, The Iron Ore of Juvakaisenmaa. Fennia 50, N :o 20, 1928.

1 3 avustamana kartoitti ja tutki tarkoin Porkosen-Pahtavaaran malmikentän Kittilässä ; tutkimuksen geologisia tuloksia on jo käsitelty kirjallisuudessa'. Samaan aikaan toht. V. Hackman ryhtyi Länsi- Lapissa (Kittilässä, Kolarissa ja Muoniossa, osaksi myös Sodankylän puolella) laajaperäisempiin tutkimuksiin eräitä yleisgeologisia kysymyksiä, malmien esiintymistä ja tulevaa karttalehtirevisiota silmälläpitäen. Hän työskenteli alueella v. 1920 toht. L. Lokan, v. 1922 toht. G. Pehrmanin ja ins. I. Steningin ja v. 1924 viimemainitun avustamana, ja julkaisi siitä esilläolevalle selitykselle suureksi hyödyksi koituneen tutkimuksen 2. Valitettavasti ei tämän työn yhteydessä vieläkään yleensä käytetty uusia saatavissa olleita pohjakarttoja. V. 1924 myös toht. E. H. Kranck suoritti samoissa tarkoituksissa tutkimuksia Kitisen varrella Pelkosenniemellä ja Keminniemellä Savukoskella. Kesällä 1925 toht. A. Laitakari ja maist. E. Nordenswan tutkivat Kordelinin säätiön avustaman retkikunnan jäseninä kallioperää Laanilan seudussa ja Ivalojoella, ja kesällä 1927 kirjoittaja teki Sohlbergin säätiön avustamana maist. E. Suomisen kanssa matkoja alueen koillisosissa. Eräistä tämän retken havainnoista on myös julkaistu pieni kirjoitus 3. Kirjoittajan seurassa ovat alueella matkustaneet vielä prof. J. J. Sederholm v. 1932, toht. H. Väyrynen v. 1933 ja prof. A. Laitakari ja toht. Olof H. Ödman Ruotsista v. 1937. 1 VICTOR HACKMAN, Porkosen-Pahtavaaran rautamalmikentän geologiasta. Geotekn. julk. N:o 39, 1925. 2 VICTOR HACKMAN, Studien fiber den Gesteinsaufbau der Kittilä-Lappmark. Bull. Comm. gåol. Finl. N :o 79, 1927. 3 ERKKI MIKKOLA, Uber den Nattanengranit im Finnisehen Lapplande Fennia 50, N:o 12, 1928.

YLEISIÄ SEIKKOJA, PALJASTUMISSUHTEET. Etu-Lapin geologisten karttalehtien alue on sekä ulkonaisten luontosuhteittensa (pintamuotojen, kasvillisuuden j. n. e.) että kallioperänsä puolesta vaihtelevaa ja eri osissaan sangen erilaista. Ensinmainituista seikoista on tietoja saatavissa helposti muualta, ja tässä yhteydessä niitä esittävät osaltaan vain kuvat tauluilla I-IV. Kallioperän paljastumissuhteet ja niistä riippuva havaintotiheys ovat alueen eri osissa myös erilaisia. Kokonaisuuteen katsoen havaintopaikkoja on harvassa, mutta suurilla aloilla, ensi sijassa gneissigraniitti-, granuliitti-, graniitti- ja migmatiittialueilla ei tästä seikasta ole ollut sanottavaa haittaa kartan kokoonpanolle. Pinnanmuodostus on yleensä suuripiirteistä, kohoumat laajoja, leveitten laskeumien eroittamia. Suurimmalta osalta paljastumien suhde maakamaran muotoihin on sellainen, että kallioperä on kivisen maan, paljaan kasvipeitteettömän louhikon 1. rakan ja osalta paljaan kallionkin muodossa näkyvissä suhteellisen, osaksi hyvinkin laajoilla aloilla kohoumilla, mutta laskeumissa miltei kokonaan peitossa. Maapeitteen vahvuudessa on tuntuvia alueellisia vaihteluita, jotka ilmenevät siten, että toisilla seuduilla vaarat ja tunturilakiset kohoumatkin ovat täysin morenin verhoamia, toisilla taas rakkaa ja kallioita esiintyy yleisesti matalillakin mailla, puronvarsilla j. n. e. Suurempien jokien törmissä ja rannoilla yleensä kallioita on tiheämmässä. Kallioisimmat ovat Ivalojoen varsi, Kitisen varsi Tankajoelta Kersilöön (kuva 7, siv. 51) sekä Luiron varsi penikulman ylös ja alas Kuisjoen suulta. Paljastumat matalilla paikoilla muuten ovat tavallisimpia Kittilässä Könkään-Rastin-Vesmajärven seuduilla sekä paikoin yllämainitun Kitisenvarren ympäristössä, mitkä ilmeisesti ovat poikkeuksellisen ohutmorenisia alueita. Vahvimmalti moreenia taas tuntuu olevan Pohjois-Kittilässä. Runsaat harju- ja päätemorenimaiset kasaumat rajoittavat kallioitten näkymistä monilla alavilla ja tasaisilla seuduilla, kuten esim. Kolarin-Kallon-Kittilän Alakylän tienoilla, Askan--Sattasen välillä, Pelkosenniemellä, Kitisen ja Luiron yläjuoksuilla j. n. e. Erikoinen laji hyviä, usein laajoja ja yhtenäisiä kalliopaljastumia on myöhäisglasialisen, joko glasifluvialisen tai jääjärvien lasku-

1 5 uomissa tapahtuneen huuhdonnan muodostamat kalliomaat. Niitä esiintyy harvaan ja oikullisesti rinteillä, solissa ja laaksoissa. Jäätymisilmiöt vaikuttavat vesiperäisillä mailla nostamalla lohkareita pintaan ja muodostamalla n. s. juoluja, jotka tarjoavat hyvän tilaisuuden moreenin paikallisuuden ja allaolevan kallioperän laadun päättelemiseksi. Mutta on myös tapauksia, missä morenitutkimus voi viedä harhaan. Sellainen on varmasti todettu Aakenusjoen yläjuoksun ympärillä Kittilässä, missä lännestä päin tapahtunut maajään liike on tuonut proksimalipuolella olevista tuntureista runsaasti kvartsiittiainesta. Se esiintyy laajalti hyvin lohkareisena pintamoreenina, jonka alla kallioperä näkyvien kallioiden mukaan on varmasti liuskeita ja emäksisiä kivilajeja. Yksityiskohtaista käsittelyä varten Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen karttalehtien alue on jaettu geologisten seikkojen perusteella kymmeneen osaan siten, että nämä ovat suhteellisen yhtenäisiä, mahdollisimman harvan kivilajin tai kiviryhmän luonnehtimia. Vain pari näin erotetuista alueista jää kivilajikokoomukseltaan vielä varsin kirjavaksi. Kaksi muuta taas ovat hajanaisia, yhden ison yhtenäisen alueen lisäksi käsittäen pienempiä erillisiä aloja. Aluejako on esitetty kaavamaisesti kuvassa 1.

ITÄINEN GNEISSIGRANIITTI- JA GNEISSIALUE. Tämä, idässä Venäjän rajalta alkava alue on hyvin laaja ja varsin selvärajainen. Tuntsajoen karttalehdestä se käsittää pääosan, ja paitsi koko tällä karttalehdellä olevaa Sallan pitäjän osaa, myös suurimman osan Savukoskesta. Se on osa pitkin maamme itäistä rajaseutua ulottuvasta ns. graniittigneissialueesta. Se myöskin sisältää pääasiassa samoja kivilajeja mitä etelämpää tunnetaan ja joita on kuvattu Joensuun, Nurmeksen ja Kuolajärven karttalehtien selityksistä. Yksitoikkoista kallioperää vastaa jotenkin samanlainen pinnanmuodostus koko alueella. Maa on kohtalaisen epätasaista ; loivia laajoja selkämaita ja jyrkempiä vaaroja, jopa tuntureitakin kohoilee vailla järjestystä kapeahkojen notkelmien erottamina, välistä useampia ryhmänä tai pitkäkkäänä jonona. Koko Savukosken alueella relativiset korkeuserot nousevat harvoin 150-200 metriä suuremmiksi. Matalimmat painanteet sijaitsevat 170 :stä 250 metriin, tunturilakien korkeudet ovat 400-450 m vaiheilla. Sallan puolella nämä luvut suurenevat 50 100 metrillä ; poikkeuksellisen vuorinen seutu on pitäjän pohjoiskolkassa Sorsatunturin ja Sauoivan välimailla, missä toistakymmentä lakea ylittää 500 m korkeuden. - Siellä täällä alueen eri puolilla, etupäässä pitkin jokivarsia, on suhteellisen vähäi- Kuvan 1 selitys (viereinen sivu). 1. Itäinen gneissigraniitti- ja gneissialue. 2. Granuliittimuodosturnan rajavyöhykkeen-pomokairan alue. 3. Granuliittimuodostuman alue. 4. Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alue. 5. Kittilän vihreäkivialue. 6. Ounasjoen yläjuoksun-pokan alue. 7. Kittilän Kolarin alue. 8. Länsi-Lapin sillimaniittigneissi- ja syeniittirikas alue. 9. Kumpu-Oraniemen muodostuman alueet Muoniosta Keski-Sodankylään. 10. Eteläiset gneissi- ja graniittialueet sekä Nattasengraniitti. Explanation to Fig. 1 (opposite page). 1. The eastern block of gneissose granites and gneisses. 2. The boundary zone of the >Granulite Series> and the Pomokaira district. 3. The area o f the,>granulite Series. 4. The region o f Kitinen and Luiro Rivers and of Savukoski. 5. The Kittilä greenstone area. 6. The region of Upper Ounasjoki River-the Pokka district. 7. The Kittilä-Kolari area. 8. The region containing sillimanite-gneisses and syenites in T-Lapland. 9. The areas of the Kumpu-Oraniemi series between Muonio and Central Sodankylä. 10. The southerly areas of gneisses and granites and the Nattanen granite.

Kuva 1. Karttalehtien B 7-D 7 aluejako. Selitys viereisellä sivulla. Fig. 1. Subdivision o f the area o f the map sheets B 7-D 7. Explanation on the opposite page.

18 siä tasaisia tai matalain pintamuotojen alueita. Nuorttijoen aina.100 m syvyiseksi aleneva laakso (kuva 2) ja jotkin pienempien idästä rajan yli pistävien laaksojen latvat ovat erikoislaatuisia, eräitä Inarissa tavattavia jokilaaksoja lukuunottamatta koko karttalehtirivin alueelle vieraita muotoja. GNEISSIGRANIITTI JA SEN MUUNNOKSET. Enimmältä on valtakivilajina gneissigraniitti. Se muodostaa oikeastaan ryhmän erilaisia, mutta toisiinsa läheisesti liittyviä ja ilmeisesti yleensä myös toisikseen vaihettuvia, enemmän tai vähemmän gneissimäisiä graniitteja. Ne sisältävät melkein kauttaaltaan sekä plagioklasia että mikroklinia, jompikumpi vallitsevana. Plagioklasivaltaisissa tässä maasälvässä on tavallisimmin 20-25 % anortiittia, mikroklinivaltaisissa 10-20 o, harvoin vähemmän. Kvartsia ja biotiittia on aina graniiteille tavalliset määrät, muskoviittia useimmin ja epidoottia ja kloriittia usein. Kiven väri vaihtelee harmaasta punertavaan, ja mikroskoopissa esiintyy tavallisimmin vaihtelevan voimakas ns. muuriruukkirakenne. Gneissigraniitin emäksisiä muunnoksia edustavat granodioriitit. Niissä on kvartsia jokseenkin vähän, mikroklinia vähän tai ei ollenkaan, ja tummana aineksena biotiitin lisäksi tavallisesti sarvivälkettä. Plagioklasin kokoomus on An 30 :n vaiheilla. Huomattavin granodioriittialue on Kemijoesta itään Vouhtun S-puolella ; se ulottuu Reutuvaarasta pohjoisessa Ahma- ja Kuruvaaroihin etelässä. Toinen selvä tällainen alue on Arajoen varrella. Purkavaaran granodioriittinen kivi Sallassa on pienempirakeista ja hyvin gneissimäistä. Granodioriittia lähenevää, osalta sarvivälkepitoista gneissigraniittia on paikoin Vaatsimen latvalla, Tuntsan Jääräkosken paikoilla, Maltiojoen E- puolella sekä Värriöjoen varrella. Samoin on laita siellä missä gneissigraniitti sisältää, niinkuin kartallekin on merkitty, tummia sarvivälkerikkaita juovia. Tällaisia näkyy esim. Kemijoen Pahtakoskella Martilta vähän ylös (tämä, Vahtikoski ja Vouhtun suun alapuolinen peridotiittikallioovat ainoat paikat Kemijoen varrella gneissigraniitti alueella, missä jokirannalla on kallioita), idässä Vaatsimen latvoilla sekä siellä täällä Kairijoen ja Nuorttijoen varrella. Gneissigraniittialueella tapaa joskus myös amfiboliittikallion, jonka kivi nähtävästi on edellisessä murskaleena. Sellaisia on esim. Tuntsan Rukouskönkäällä, Karhujoen latvalla ja Tarikkakurussa Maltiojoen ja Ala- Suoltijoen välillä.

Gneissigraniitissa tapahtunut rakeitten ruhjoutuminen on toisinaan mennyt niin pitkälle, että kivi on suurimmaksi osaksi muuttunut hienorakeiseksi, mikä näkyy hyvin sen ulkonaisessa asussakin. Kaikki Kairijoen latvan ja Pihtijoen väliset vaarat ovat tällaista kiveä, joka osalta, kuten Kieltatunturissa Kairijoen latvan S-puolella, on myös Kuva 2. Nuorttijoen säännöllinen, gneissigraniittiseinämien rajoittama laakso Hirvashaudan alta Venäjän rajaa kohti katsottuna. Fig. 2. Youthful valley of Nuorttijoki River, carved into the gneissose granite, in the N. E. of the Tuntsajoki map sheet. vahvasti liuskeista ja viiruista. Tällainen»myloniittinen» gneissigraniitti jatkuu jokseenkin selvänä vyöhykkeenä Kemin haaroille asti. Edellisen pohjoispuolella, nyt puheenaolevan alueen N-rajalla gneissigraniitti, mikäli se täällä on näkyvissä (esim. Hangasrakitsalla Korvatunturin S-puolella), pysyttelee jatkuvasti pienirakeisena ; se on enimmäkseen punaista, köyhää tummista aineksista ja jossain määrin juovaista. Tavallista pienirakeisempaa, punaista mikroklinivaltaista gneissigraniittia on myös Nuorttin latvan ja Tulppiojoen kielisen suurissa vaaroissa (Härkätunturi, Turjanainen ja Saijanvaarat). Samaten pienirakeista, osaksi harmaata, osaksi punaista, vahvemmin juovaista ja enimmäkseen tasaisiin laattoihin lohkeilevaa gneissigraniittimuunnosta on isolla alalla Tenniöjärvestä itään. Naaliojan laakso on tämän kivilajin kulkusuunnan mukainen ; laakojen kaade on loivanpuoleinen SW. Ehkä parhaiten paljastuneena tämä.

2 0 kivi, jota voi nimittää graniittigneissiksi, on Venesuvannonvaarassa Naalivaaran N-puolella. Elsiinvaarassa Naalijärven W-puolella kivi on karkeampirakeista ja paksulaakaista, Tuntsan E-puolella juovat enimmäkseen ovat poimuttuneita. Ehkä samaan vyöhykkeeseen kuuluvia ovat erittäin sekavat yleisluonteeltaan graniittiset kivet Tuntsan karttalehden SE-kulmassa, Repojärvellä ja siitä itään Vaatsimenlakkatunturiin. Kallioperä on täällä (v. 1934 se oli vähäistä aikaisempien metsäpalojen jäljeltä laajalti hyvin näkyvissä) suonista, viiruista ja fragmenttista graniittigneissiä-migmatiittia, osaksi sarvivälkepitoista, paikoin mutkaisesti poimuista, paikoin tasaisen laattamaista, mutta suuntaus suuresti vaihdellen. Seoksessa voi olla myös vanhaa liuskeainesta. Kuplalammen SW-puolella näkyy vaaleassa kivessä pitkälti myös amfiboliittisia, poimuisia juonimaisia juovia. Kartan antama kuva gneissigraniitin levinneisyydestä on pääkohdissaan ehdottomasti varma, sillä kallioperä näkyy suhteellisen tiheässä ja se käy selville myös irtokivistä. Ainoastaan Korvasen kylän lähiympäristöstä ja alueen siitä länteen pistävästä kielekkeestä puuttuvat havainnot kokonaan. GNEISSIGRANIITIN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SEN ALUEELLA OLEVAT GRANIITIT. Kemijoen länsipuolella Savukoskella ja myös Naruskajoen, alemman Tuntsan ja Vaatsimenjoen ympärillä gneissigraniitissa on laajalti etupäässä liuskeisuussuuntaisina juonina ja pahkuina suhteellisen järjestymätöntä, tavallisesti punertavaa graniittia. Se käy paikoin niin runsaaksi, että se tunkee syrjään gneissigraniitin ja esiintyy huomattavilla aloilla suhteellisen tasaisena graniittina. Että tämä pääasiassa on gneissigraniitista erotettava uusi kivilaji nähdään siitä, että se lävistää myös länsipuolisen alueen kvartsiitteja, jotka stratigrafisesti ovat gneissigraniitin päällä. Lännimmäiset graniittialueet, Arajoen varrella ja siitä itään, näkyvät Arajoen kurussa Värriöjärven alapuolella (Pahkakosken palo), Hihnavaaran NW-osassa, Kuivillarovilla Arajärveltä NE ja Pienen Marjavaaran S-hännästä Letsanselkiin. Osittain ne ovat jotenkin tasalaatuisia läheten Nattasengraniittia (ks. siv. 146), vaikka yleensä pienempirakeisia ja vain heikosti punertavia. Osalta ne ovat migmatiittisia vaihettuen ympäröiväksi gneissigraniitiksi, joka täällä on laajalti vain heikosti suuntautunutta, vaaleaa, laimuista ja epähomogenista kiveä. Siinä näyttää Värriöjärven ympärillä olevan melkoisesti myös vielä vanhempaa sedimenttistä ainesta, joka paikoin

2 1 on hyvin tunnettavissa. - Osittain, etenkin pienemmissä pahkuissa, graniitti on pegmatiittista. Kairijoen varrella on melkoinen, nähtävästi jotenkin yhtenäinen graniittialue, jonka W-pää pistäytyy joen W-puolelle Malmettivaaraan, ja itäosa muodostaa mm. laajat Konnattivaaran, Peuranelämävaaran ja Korteselän Kairijoen NE-puolella. Graniitti on suunnilleen keskirakeista, punertavaa, joskus melkein tiilenpunaista. Tyyppi ei ole sama kuin Nattasengraniitin, vaan ilmeisesti vielä mikroklinirikkaampi, eivätkä maasälvät ole silmälle niin selvään toisistaan erotettavissa kuin siinä. Lähinnä pohjoispuolella on migmatiittista graniittia pienemmin, puhtain graniittipahkuin, joista eräs muodostaa jyrkän Järvimuotka-nimisen vuoren Kairijoen W-puolella ; tästä on suuri osa pegmatiittista. Vähän koilliseen, Suksenrovilla ja Urakkaselässä, on taas laajalti melkein tasaista graniittia, jota ei voi selvästi rajoittaa ympäristönsä gneissigraniittia vastaan. Ison Suksen jyrkkä laki on pääasiassa pegmatiittia. Runsaina isoina juonina gneissigraniitissa pegmatiittia esiintyy mm. Vintilätunturissa. Sallassa Naruskan varrella olevassa suurehkossa alueessa, jonka jatko Kuolajärven karttalehdellä on merkitty»postkalevalaiseksi», graniitti on verrattain karkearakeista, osaksi epähomogenista ja nebuliittistakin, usein lievästi porfyristä, ja sisältää sangen vähän tummia aineksia. Väri vaihtelee harmaasta punaiseen. Varsinkin Karhutunturissa ja Kommitsavaaroissa sillä on aika hyvä Pohjois-Suomen graniiteille ominainen horisontalinen rakoilu 1. pengerrys. Alueen länsipäässä raja gneissigraniittia vastaan on verrattain selvä, mutta häipyy itäänpäin. Esim. Aatservaisella kivi on likaisen vaaleanpunervaa, nebuliittista, enemmän t. vähemmän suuntautunutta suurirakeista graniittia, jossa ei voi vanhemman ja nuoremman aineksen rajoja määrätä. Jyrkkä kartiomainen Kanasenkorva heti Sotkajärven N-puolella taas on puhtaampaa gneissigraniittia. Pohjoispuolinen gneissigraniitti, joka on tyypillistä varsinkin Sätsivaaroissa Sätsijärven W-puolella, ei näytä seosgraniitilta vaikka kartalla on tällaista merkintää käytetty, vaan se on välimuodon luontoinen : luja, keskirakeinen, vaaleanpunertava, kuitenkin suuresti plagioklasivaltainen (plagioklasissa 22-23 % An) ja heikosti gneissimäinen graniitti, jossa esiintyy vain kapeita granuloitumisvyöhykkeitä suurten rakeitten välissä. Se vaihettuu pohjoista kohti täysin vähittäisesti harmaaksi tavalliseksi gneissigraniitiksi, mutta vähän idempänä, Sirppatunturissa, gneissigraniitissa taas on punaisiakin graniittijuonia. - Yhtä vaihtelevia ja sekavia suhteet ovat pohjoisempana Maltion ja Ala-Suoltijoen välillä. Jo Aatservaisella graniitti alkaa muistuttaa sitä tyyppiä mikä

2 2 on yleinen kartta-alueen itäisimmässä osassa. Molemmat ovat plagioklasivoittoisia (plagioklasi An 23 25 ), ja idempänä tämä maasälpä on violetin väristä, tehden karkeammat graniittimuunnokset varsin erikoisen näköiseksi. Tällaista graniittia, joka kyllä on suuntautunutta ja osalta nebuliittista, on mm. Tuntsan Uimarilla ja Termussokassa Vaatsimen N-puolella, mihin paikkoihin kartalla on merkitty graniittialueet ; muuten se esiintyy vain pienempinä pahkuina ja juovina. Vaatsimen pohjoispuolinen migmatiittigraniitti, joka ei ole paljoa näkyvissä, on esim. Laistunturissa tavallisen näköistä, punamaasälpäistä. Sorsatunturin graniitissa on hienompirakeisia kiillerikkaita viiruja ja läikkiä suhteellisen karkeassa, heikosti punertavassa pohjassa, ja suuntauksen (venymä, E-W, joks. vaakasuora) saattaa hyvin huomata. Ympäristössä graniitti esiintyy isolla alalla vähemmistönä, punertavina risteilevinä suonina gneissigraniitissa. Värriöjoen alueella esiintyy esim. Siuruvaarassa, Nurusvaaroissa ja Tulppionpäässä gneissigraniitissa nuorempaa migmatitoivaa ainesta, joka tekee kiven vaaleaksi, haamuisen ja laimuisen näköiseksi ja heikommin suuntautuneeksi. Vyöhykkeen SW-päässä, Värriöjoen eteläpuolella on Sompiovaara jotenkin tasaista ja puhdasta, vaaleanpunaista graniittia. Sotataipaleen seudulla on järjestymätöntä graniittia runsaina juonina Raatelmaselässä. Läntisen Sotatunturin kiven Tigerstedt on kuvannut graniittina ja ympäristönsä vastakohtana, mutta vaikka jotenkin karkeaa, punaista ja suurina lohkareina, se epäilemättä kuitenkin on mikroklinivaltainen vaalea gneissigraniitti. Sitävastoin on kaksi läheistä aluetta merkitty graniitiksi : lännenpuolinen Lipakkaja Kontioselissä, idempi Marjavaarassa ja Puntoselässä. Varsinkin Lipakkaselän graniitti on huomattavasti järjestymättömämpää kuin Sotatunturin, mutta suuntausta voi kuitenkin kaikkialla havaita. Kontioselässä tämä graniitti näyttää vähitellen vaihettuvan gneissigraniitiksi. VÄRRIÖTUNTURIN JA YMPÄRISTÖN JUOVAISET SARVIVÄLKEGNEISSIT JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT. Tämä, syntytavaltaan osaksi epäselvä kivilajiryhmä liittyy nykyisessä asussaan lähinnä gneissigraniittiin, vaikka se paikallisesti on myös Tuntsan-Savukosken sedimenttimuodostuman yhteydessä. Toiselta puolen se sisältää myös graniitteja, jotka on kartalla merkitty samalla värillä kuin yllämainitut, sekä amfiboliitteja, jollaisista tulee puhe seuraavassa.

23 Tämän vaihtelevan kompleksin luonteenomaisimpana osana voi pitää jotenkin runsaasti amfiboliittiainesta sisältävää Ahmatunturin-Kuorvusselän-Värriötunturin länsipuolen jaksoa vyöhykkeen NW-laidassa. Kivet ovat verrattain hyvin laakamaisesti lohkeilevia (kaade NW), mutta tämän asun ne ovat saaneet myöhään, sillä varsinkin Värriötunturin pohjoispään katkaisevan, itään laskevan tavattoman jyrkän kurun seinämissä näkee, että amfiboliittisuikaleet ovat vahvasti poimuttuneina plagioklasiapliittisessa perusmassassa ja laakamainen liuskeisuus käy yli vanhemman rakenteen. Apliittinen aines käy itäänpäin yhä runsaammaksi, ja tähän osaan merkityt graniitit ovat ainakin osalta käsitettävät sarjan vaaleiden komponenttien suuremmiksi keräymiksi. Puhdasta tasaista graniittia on laajemmalti vain Sauoivassa ja sen etelä- ja pohjoispuolisiss- tunturilaissa. Tämä graniitti on valkeahkoa tai ruskehtavaa, keskirakeista vähän hienompaa, molempia maasälpiä sisältävää ja jonkin verran suuntautunutta. Se eroaa selvästi Itä-Lapin kaikista muista sekä graniiteista että gneissigraniiteista. - Toiset osat samaa massivia sekä kaksi muuta (Värriötunturissa, Vierimälauttamuristassa ja Junkkerivaarain NE-osassa) ovat vaaleanharmaata t. heikosti punertavaa, heikosti järjestynyttä graniittia, joka sisältää juovina ja laimuina epämääräisiä vanhempia, myös sarvivälkepitoisia aineksia. Värriöjoen varrelta Murhahaarasta alas ei enää ole tiedossa muodostuman paljastumia muuta kuin Verkkomaanselässä joen N-puolella. Tämä on tasaista gneissimäistä granodioriittia, samanlaista kuin gneissigraniitin yhteydessä olevat. Kun se kuitenkin sopii sarvivälkegneissimuodostuman yleiskokoomukseen, on tästä havainnosta riippumatta muodostuman annettu jatkua vielä lounaaseen päin. AMFIBOLIITIT JA ULTRAEMÄKSISET KIVET NUORTTITUNTURIN SEUDULLA JA GNEISSIGRANIITIN SISÄSSÄ. Siinä osassa gneissigraniittialuetta, joka on pohjoiseen viimeksi selitettävästä Tuntsan-Savukosken sedimenttimuodostumasta, huomataan joukko erillisiä emäksisten kivien alueita. Niiden pääkivilajina on amfiboliitti, mutta hyvin monissa on ultraemäksisiä kiviä, monasti amfiboliittialojen reunoina ja kärkinä, ja monet pienimmistä ovat kokonaan ultraemäksisiä kivilajeja. Kyseessä olevat amfiboliitit ovat useimmiten harmaan- tai vihertävänmustia, pieni- tai hienorakeisia, hyvästi liuskeisia ja usein myös jossain määrin juovaisia kiviä. Ainakin painosuhteessa ovat tummat mineralit (sarvivälke, usein diopsidi ja toisinaan huomattavan

24 runsaasti titaniittia) voitolla vaaleista (plagioklasi, vähän kvartsia). Liuskeiset amfiboliitit vaihettuvat myös karkeammiksi ja heikommin järjestyneiksi, sarvivälkegabroa läheneviksi muodoiksi. Etenkin liuskeisemmat amfiboliitit ovat kovasti lohkeilleet ja särkyneet paljon pienemmiksi palasiksi kuin graniittiset kivet, mutta topografiassa ne esiintyvät mielellään muuta ympäristöä jyrkempinä, päältä kuitenkin luonteenomaisen tasalakisina muotoina. Ultraemäksiset kivet esiintyvät täällä, kuten kaikkialla muuallakin, yleensä rosopintaisina, vähän rakoilleina, jyrkkinä, särmäisinä ja säännöttöminä kallioina, joiden rapautumiskuori on ruskea erilaisin vivahduksin. Osittain ne voivat olla päinvastoin erittäin särkyneitä ja voimakkaasti rapautuvia. Niiden mineralikokoomuksessa ovat täällä ensi sijalla väritön amfiboli ja kloriitti, joiden lisäksi voi olla serpentiiniä, olivinia, talkkia y. m., ja sitäpaitsi on olemassa monenlaisia paikallisia muunnoksia. Venäjän rajalla Sallan pohjoiskärjessä kohoava Nuorttitunturi on tälle ryhmälle tyypillistä amfiboliittia, joka jatkuu enimmäkseen karkeampana rajaa pitkin pohjoiseen Törmäojanpakoissa. Yhdessä kohdassa täällä on talkki-serpentini-amfibolikiveä. Kynsikurun S- seinässä tunturin eteläpuolella on suuria ultraemäksisen kiven kallioita. Etelämpää ei ole havaintoja ennenkuin Kuntasjoen latvalta, missä juovainen amfiboliitti ultraemäksisin välikerroksin kulkee Nuorttitunturia kohti. Ei ole juuri epäilystä että vyöhyke jatkuu välillä yhtenäisenä. Vähän lännempänä kulkee ilmeisesti toinen aunfiboliittivyöhyke pitkin Piervulimorustaa. Sen pohjoinen kärki perustuu Rovoivin laen amfiboliittivaltaiseen sora-ainekseen, vaikka tässä vaarassa gneissigraniitti on vallitsevana. Törmäojan latvalle laskevan Piervulinotko-nimisen kurun alaosassa on myös amfiboliittia. Tämä on osaksi vahvasti liuskeista, N-rajallaan vielä breksiaista ja piitynyttä ison kvartsijuonen lähellä. Kivessä on rikkikiisua, ja parissa paikassa siihen on tehty koelouhos. S-puolella on gneissigraniitti niinikään breksiaista, ruosteista ja melkoisten kvartsijuonien lävistämää. - Myös Nuorttitunturin vyöhykkeen W-raja on Pikkuojan latvoilla osalta paljastunut, ja siinäkin on sekä amfiboliitissa että gneissigraniitissa vahvoja mekanisia liuskeutumisilmiöitä. Seuraava amfiboliittialue länteenpäin on huonosti paljastunut ; Nuorttijoen N-puolella siitä ei ole lainkaan havaintoja. Tummin kivi etelässä näkyy parina kalliona Saijanmänniköllä, amfiboliitti vähäisenä kivikkona Kyörtesselän länsilaessa. Tulppiojoen varrella ei ole näkyvissä mitään todistamassa, että tämä massivi olisi erillään Tulppiojoen länsipuolella merkitystä alueesta. Siinä näkyy amfi-

25 boliitti Kiimavaarassa ja ultraemäksinen kivi matalan kangasmaan, Tulppion karisteen vähäisessä laessa. Se on tässä puhdasta olivinikiveä, joka on löyhää ja murenevaa ja pistää vain vähän terveempänä maanpinnasta esiin. Sotatunturin SE-puolella, Jänisselkosella sijaitseva emäksinen alue on hyvästi paljastunut. Ultraemäksinen kivi on vaihtelevaa, kuitenkin pääosalta amfiboli-kloriittikiveä. Reunat ovat osalta vahvasti liuskeutunutta, kloriitti-sädekiviliuskeeksi sanottavaa, osalta sarvivälkekiveä ja karkeahkoa amfiboliittia. Jälkimmäisissä on apliitti- ja graniittisuonia, jotka ilmeisesti kuuluvat ympäristön nuorempaan graniittiin. S-reunalla esiintyy viereisessä gneissigraniitissa rajavyöhyke vahvaliuskeista, kvartsiittiliuskeen näköistä, teräviin sirpaleisiin lohkeillutta kiveä. Kemijoen läheisyyteen ns. Lattunan paikoille ja siitä ylös on merkitty 5 melkoista amfiboliittipahkua, joiden kaikkien erillisyys ei kuitenkaan ole varmaa. Emäksiset kivet esiintyvät vaaroina ja tuntureina, ja monessa tapauksessa näkyy tai on ihmeistä, että sellaiset kivet loppuvat heti jyrkkäin rinteitten juurella. Niinpä eteläisimmän pahkun muodostavan, hyvin jyrkkärinteisen muttei kuitenkaan kallioisen Lattunavaaran E-juurella on suuria gneissigraniittikallioita. Tästä NNE oleva suikale muodostaa pienehkön Kuusivaaran laen, jonka lähiympäristössä kallioperä ei näy ensinkään. Pohjoisimmista Kemijoen W-puolinen muodostaa Kaltinaisenrovan ja Nivatunturin ; näissä on melkoisesti myös ultraemäksistä kiveä. Nivatunturista lounaaseen on jyrkkä Niekka, ja tunturien välissä on lohkareista päätellen graniittisia kivilajeja, kuten heti Niekan SWjuurellakin. Niekan kivi on enimmäkseen karkeaa ja gabromaista. Siinä on apliitti- ja pegmatiittijuonia, joista eräs esiintyy isona kalliona tunturin W-rinteellä. Alue jatkuu kaakkoon Ukonvaaraan, missä amfiboliitin E-puolella on jälleen vaalentunutta ja vahvaliuskeista gneissigraniittia. Kemijoen itäpuolinen näistä alueista muodostaa Kuttusvaaran ja sen E-puolisen korkeamman Palokuttusvaaran. Jälkimmäisen laella on laajalti ultraemäksisiä kiviä, joukossa antofylliitti-karbonaattikiveä. Pieniä, erillisiä amfiboliittialueita muodostavat jyrkkä, kupumainen Naltiotunturi Kemin haaroilta itään sekä samoin jyrkkä, tasapäinen Kärkäsvaara Kairijoen varrella. Värriöjoen varrella, heti joen eteläpuolella on pari melkoisen suurta pahkua yksinomaan ultraemäksistä kiveä. Nämä ovat pinnaltaan suuresti särkyneet ja rapautuneet ilmeten pääasiassa soran 2923,-39 4

2 6 kokoomuksessa ; alempi näkyy osaksi myös kalliotörrnässä vähän Siurujoen suun alapuolella. Hihnavaarasta 4-5 km pohjoiseen sijaitsevassa Pikku Routsikaisessa on pohjoispuolella jyrkkä seinämä karheapintaista amfiboli-kloriitti-serpentinikiveä, joka muodostaa linssin gneissigraniitissa. Tämä on täälläkin tumman kiven rajalla vahvasti liuskeutunut. - Melko suurena kalliona näkyy myös Kemijoen länsirannalla vähän alas Einolasta (Ruuvaojalta) esiintyvä olivinipitoinen kivi. Muut kartalle merkityt ultraemäksisten kivien esiintymät ovat aivan pieniä tai vain irtokivinä todettuja. Kartasta on jäänyt pois eräs Keminhaarasta n. 5 km S, Ritaselän länsilaidalta. Sellaisia on epäilemättä olemassa useampiakin kuin mitä tutkimuksissa on tavattu. Gneissigraniitin ja emäksisten kivien ikäsuhteesta ei ole varmoja todisteita. Edellisen myloniittiutuneitten ja vaalentuneitten muunnosten yleinen esiintyminen jälkimmäisten vierellä, josta havaitut tapaukset on edellä mainittu, todistaa liikuntoja jähmeässä tilassa, jolloin emäksinen pahku on ollut suhteellisen jäykkä ja liikkuminen keskittynyt rajavyöhykkeeseen ja erikoisesti tektonisesti paljon heikompaan ja taipuisampaan gneissigraniittiin. TUNTSAN SAVUKOSKEN SUPERKRUSTINEN MUODOSTUMA. Tämä ikivanha sedimenttikivilajiryhmä käsittää yhtäjaksoisen, vaikka epäsäännöllisen vyöhykkeen, joka ulottuu suurista liuskealueista aivan läheltä Savukosken kylää Venäjän rajalle asti. Sen muodostavat suurimmaksi osaksi jotenkin yksitoikkoiset kiillegneissit, joille aluminimineralien esiintyminen kuitenkin antaa usein mielenkiintoa. Paikoin tavataan myös kvartsiitteja, paikoin mahdollisesti vulkanisia amfiboliitteja ja emäksisiä intrusioita. Lännessä, Tenniö- ja Värriöjokien suupuolten välisellä ns. Kuroniemellä muodostumalle on pääosalta käytetty erikoismerkintää»sekavia gneissi- ja myloniittikivilajeja, pääosaksi sedimenttisyntyisiä». Tässä on hyvin laajalti pieni- tai hienorakeisia, vaaleita, pinnalta melkein valkeita apliittimaisia gneissejä, osaksi sangen tasalaatuisia, osalta juovaisia ja paikoin silloin kiillerikkaita, paikoin kvartsiittia läheneviä. Viimemainitunlaista on esimerkiksi Kemijoen Miekkakosken rantakallioiden kivi. Venymä on aina hyvä, osaksi äärimmäisen voimakas, ja parhaiten kehittynyt koko Itä-Lapissa erikoisesti Miekkakoskelta (siinä N 65 70 E, 15 WSW) Kaitavaaroihin (N 45 E, vaakasuora) ulottuvalla alueella. Tämä loiva asento panee ajattelemaan, että lännessä esiintyvät nuoret liuskeet ovat

ulottuneet melkoista idemmäs, ja että nykyinen maanpinta Kuroniemellä on vain vähän näiden pohjan alla. Vahva mekaninen metamorfosi olisi aiheutunut nuorempien liuskeitten ylityöntymisestä. Mutta alustan kivien alkuperäisen laadun tuntemista vaikeuttaa myöskin, että ne ilmeisesti ovat olleet metasomaattisen vaikutuksen alaisia. Apliittimainen tyyppi sisältää yleensä tuntuvasti turmalinia, ja toisiin kohtiin maasälpää on erkaantunut pegmatiittisen karkeiksi juoviksi, jotka ovat uudelleen osittain ruhjoutuneet. Selvinä sedimenttikivinä Kuroniemellä esiintyy stauroliittikiillegneissiä Kuusikkovaarassa sekä Korkeavaarassa ja Tuorekurolanselässä, ynnä tavallista, vähän ruosteista kiillegneissiä mm. Kaltiovaarassa, Routsikaisessa ja Kouterojoen latvalla. Kvartsiittia on merkitty Pikku Kiimaan ja Korkeavaaraan. Amfiboliittisiakin juovia on paikoin, sekä vähän gabroa Tuorekurolanselässä. Koukkutunturin ja Naruskajoen latvan välillä muodostumassa on verrattain hyvin säilynyttä kiillegneissiä Maltiotunturissa, Lehtotunturissa ja Jousitunturissa (viimemainittu hyvin vähäkivinen). Maltiotunturin kivi, joka ilmeisesti edustaa muodostuman suuren osan alkuperäistä kokoomusta, on esim. Pohjanmaalla laajalle levinneen tapainen biotiitti-plagioklasigneissi. Se sisältää n. puoliksi kvartsia, joka esiintyy selvästi klastillisena. Kullaojan kurun alapäässä on kerros distenipitoista kiillegneissiä, jossa disteni esiintyy usean cm pituisina sälöinä. Ylempänä samalla kurulla esiintyy vaaleaa, pienirakeista, maasälpärikasta, osittain kvartsiittia lähenevää gneissiä, jonka kokoomusta myös lienee pidettävä alkuperäisenä. Samanlaista on myös esim. Petäjäkappalevaarassa Jousitunturin SW-puolella. Sarvivälkepitoisia gneissejä on enimmin tavattu Kullaojan ylimmällä latvalla. -Vielä Koulumaoivassa, heti Naruskan latvan länsipuolella, kiillegneissi on osalta verrattain heikosti muuttunutta. Huomattavin tämän seudun kvartsiittiesiintymistä muodostaa Siriortsa- ja Majavaortsa-nimiset kallioiset vuoret Jousitunturin SEpuolella. Majavaortsasta on kaakkoispuoli vihreää amfiboliittia. Eteläkärjessään vyöhyke näkyy isona pahtana Ala-Suoltijoen varrella. Kivi on serisiittipitoista, vahvasti liuskeutunutta, valkeaa kvartsiittia. Savukosken puolisen Pesosjängänvaaran muodostava kvartsiitti on harmaata, hienojuovaista ja aika maasälpäpitoista. - Hyvää kvartsiittia on kiillegneissin seassa myös Kostertunturissa, joka pääosaksi on huonosti paljastunut. Koukkutunturissa ja koko vyöhykkeen pohjoisosassa sekä yleensäkin reunoilla kiillegneissi on graniittien, pääosalta ilmeisesti gneissi- 2 7