MIKKELI SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA VUORILAJIKARTAN GEOLOGINEN TOIMISTO SELITYS LEHTI C 2 BENJ. FROSTERUS HELSINKI 1903 ARVID PÖNNELIN TEHNYT

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TOIMISTO SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHTI C 2 MIKKELI VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNYT BENJ. FROSTERUS SUOMENTANUT ARVID PÖNNELIN 27 KUV. JA 2 TAULULLA HELSINKI 1903

2 KUOPIO K. MALMSTRÖM'IN KIRJAPAINO.

3 Sisältö. ESIPUHE Siv. 1-4 JOHDANTO 5-6 VUORIRAKENNUKSEN PÄÄPIIRTEET 7-8 VANHEMPIA LIUSKEITA JA GNEISSEJÄ (ainakin osaksi prebottnisia). Kiillegneissi 8-11 Suonigneissi 10 Sarvivälkegneissi, sarvivälkeliuske ja kiilleliuske Sarvivälkekivi Sarvivälkeliuske 14 Kiilleliuskemainen gneissi 14 Konglomeraattiliuske 15 Grafiitti Kidemäinen kalkkikivi VANHEMPIA GRANIITTEJA (prebottnisia) Vanhempaa graniittia yleensä 20 Gneissigraniittia 21 Porfyyrigraniittia Sulkeumia vanhemmassa graniitissa 23 Emäksisiä erittymiä 23 NUOREMPIA LIUSKEITA (bottnisia) Fylliittejä 25 Kiilleliuskemaisia liuskeita Leptiittiä 26 Västilän liuskeita 27 Nuorempien liuskeitten rajasuhteet Sarvivälkegneissimäisiä liuskeita Uraliittiporfyyrisiä liuskeita Konglomeraattimaista liusketta 32

4 IV siv. NUOREMPAA GRANIITTIA VANHEMPIA GABBROVUORILAJEJA NUOREMPIA GRANIITTEJA Suomen keskusmassiivi Tasarakeisia nuorempia graniitteja Rannikkograniittityypi Sisämaantyypin graniittia Porfyyrisesti muodostuneita nuorempia graniitteja Pegmatiittimaisesti muodostunutta nuorempaa graniittia Juoni- ja pahkumaisesti esiintyviä nuorempia graniitteja Hieno- ja keskirakeista graniittia 46 Pegmatiittigraniittia Kvartsijuonia 48 Nuoremman graniitin rajat ja sulkeumat siinä Suonigneissi 48 Rajat nuoremman graniitin ja sarvivälkegneissin välillä Rajat nuoremman graniitin sekä gabbro- ja diabaasimaisten vuolajien välillä 50 Emäksiset osueet nuoremmassa graniitissa, jotka ovat syntyneet differentiatioonin kautta PALLOGRANIITTI LABRADOORIKIVI, GABBRO JA DIABAASI (jotuunisia) Eri rakennemuodot Keski- ja hienorakeinen rakennemuoto 59 Karkearakeinen ja plagioklaasirikas rakennemuoto Porfyyrinen rakennemuoto 60 Graniittoidinen rakennemuoto 60-6I Muutoksia diabaasivuorilajeissa Dynamometamorfoosin kautta syntyneitä 62 Rapautumisen», Koskemusmetamorfoosin»» Muita diabaasilöydöksiä RAPAKIVIVUORILAJEJA Rapakivigraniittia yleensä Tyypillistä rapakiveä 77 Rapakivimaista graniittia 78 Tasarakeista rapakivigraniittia 78 Kvartsiporfyyrimaista rapakivigraniittia 78 Rapakivimassiiveihin kuuluvia juonimuodostumia Keski- ja hienorakeista rapakivigraniittia 79 Apliittia 80

5 Esipuhe. Mikkelin lehden, C. 2, vuorilajikartta on ensimäinen lehti Suomen uutta geologista yleiskarttaa mittakaavassa 1 : 400,000, joka jätetään yleisön käsiin. Myöskin saman lehden vastaava maalajikartta sekä molemmat lähinnä W:ssä ja E :ssä olevat karttalehdet Tampere ja Savonlinna ovat nykyään painettavina. Tämän uuden kartan ilmestyessä lakkaa vanhemman erityiskartan julkaiseminen mittakaavassa 1 : 200,000, jonka viimeiset lehdet, N :o 36, Rautu, ja N:o 37, Pyhäjärvi, ovat äskettäin ilmestyneet. Tutkimukset yleiskarttaa varten uudessa mittakaavassa alotettiin jo syksyllä v. 1890, jolloin Tampereen lehden kartottamisen lopetettua, joka vielä tapahtui saman suunnitelman mukaan kuin ennenkin, yleistutkimuksia toimitettiin koetteeksi Näsijärven ympärillä olevissa seuduissa. Näitä yleistutkimuksia jatkettiin E. kohti osina kesistä 1891 ja 1892, jolloin Näsijärven ja Päijänteen välillä sekä viimeksi mainitun järven eteläosan E puolella olevat seudut tulivat tutkituiksi karttaa varten tässä mittakaavassa. Näillä koetteeksi toimitetuilla tutkimuksilla saavutetun kokemuksen nojalla ehdotti Geologinen toimisto marraskuussa 1892 muutettavaksi geologisen karttateoksen julkaisemisen suunnitelman siten, että aikaisempi mittakaava kokonaan hylättäisiin ja mittakaava 1 : 400,000 tulisi käytäntöön niissä seuduissa, jotka ovat 61 leveysasteen N puolella. Tämän ohella mainittiin niistä suurista vaikeuksista, jotka kohtaavat seikkaperäistä kartottamista niissä seuduissa, missä topografikartat kokonaan puuttuvat. Oli myöskin huomattu, että kartta niin pienessä mittakaavassa kuin 1 : 200,000 ei voisi hyödyttää käytännöllisiä tarkoituksia, joita varten erityiskartta varsinaisesti olisi tarkoitettu, vaan pääasiallisesti voisi vain antaa yleisen kuvan maan geologiasta. Sellainen yleissilmäys maan geologisesta rakennuksesta ja käyttökelpoisten kivennäisten tai maalajien varoista voitaisiin kuitenkin saada paljoa nopeammin ja halvem-

6 2 malla, jos ryhdyttäisiin julkaisemaan todellista yleiskarttaa pienemmässä mittakaavassa, joka esittäisi eri lehdillä vuoriperän ja maapeitteen laadun. Teoreettisessa ja käytännöllisessä suhteessa tärkeimmistä seuduista voitaisiin sen ohella julkaista erityiskarttoja suuremmassa mittakaavassa. Kun tämä ehdotus oli tullut korkeimmassa paikassa hyväksytyksi, lakkasivat lähinnä seuraavina vuosina tutkimukset karttaa varten mittakaavassa 1 : 200,000, kun itäisimmät, lähinnä Laatokkaa sijaitsevat lehdet tätä karttaa sekä Lavansaari ja muut saaret Suomen lahdessa oli ennätetty kartottaa. Vuodesta 1895 alkaen on Toimiston koko työvoima, mikäli erikoistutkimukset eivät ole estäneet, ollut kartottamistyössä karttaa varten uudessa mittakaavassa 1 : 400,000. Työkartat tätä karttaa varten, jonka jokaisen lehden suuruus on 338 x 447 mm, tehdään kuitenkin edelleen samassa mittakaavassa kuin ennenkin, nim. 1 : 100,000, Maanmittausylihallituksen n. k. kihlakunnankarttojen perustalla, ainoat tarkoitukseen sopivat kartat, jotka ovat saatavissa. Tutkimus voi kuitenkin edistyä paljoa pikemmin kuin ennen, koska ei kuten ennen myös yksitoikkoisilla seuduilla tarvitse käydä jokaisella yksityisellä kalliolla. Joka vuosi tutkitaan noin 10,000 neliökm, johon lisäksi nykyään tulee vähintään 5,000 neliökm Lapissa. Suomen jälellä olevan osan kartottaminen tulee ottamaan aikaa noin vuotta, kun se vanhan suunnitelman mukaan olisi kestänyt vähintään kolme kertaa kauemman aikaa ja, jos se olisi edistynyt kuten ennen jälkeen 1890, olisi se tuskin ollut lopetettu ennen kuin 50 vuotta myöhemmin. Tutkimus uuden suunnitelman mukaan asettaa tietenkin paljoa suurempia vaatimuksia sekä vakinaisen että apulaisgeoloogin arvostelulle ja huomiokyvylle, kuin entinen, paremmin mekanisesti tapahtuva kartottaminen. Alussa varsinkin näytti vaikealta määrätä, miten seikkaperäisesti, tai toisin sanoen, millä nopeudella tutkimuksen kussakin eri seudussa piti tapahtua. Yleistutkimuksen alussa oltiin kenties liian innokkaita näyttämään suuria työtuloksia, ja liiankin suuri liikunta-ala annettiin usein tottumattomien ylimääräisten geoloogien arvostelulle niitten ilmiöitten suhteellisesta merkityksestä, jotka piti selittää. Tarkastettaissa ensin tutkittuja karttalehtiä, Tampere ja Mikkeli, onkin tullut esille useita epätasaisuuksia, joita jälestäpäin ei ole voitu kokonaan poistaa. Vasta kun oli ennätetty koota hieman kokemusta tämän työn toimittamisessa, joka oli jossain määrin laadultaan uutta, on tutkimus voinut tulla oikeaan käyntiin, joten myöhemmin ilmestyvien karttojen pitäisi voida kestää ankarampaa tarkastusta kuin nämä ensimäiset, joita on arvosteltava mainittuja asianhaaroja silmällä pitäen.

7 3 Eräs vaikeus tulee kuitenkin yhä edelleen olemaan vallalla, nim. se, joka on siinä kehittymättömässä tilassa, missä ikivuorigeologia vielä on, ja niitten tehtävien monimutkainen laatu, jotka täällä kohtaavat tutkijaa. On täytynyt itse kartotustyön jatkuessa määrätä ei ainoastaan vuorilajien keskinäinen ikä, vaan myös niitten muodostumistavan itse peruskäsite. Kummassakin suhteessa voi jatkettu tutkimus kenties tuoda esille uusia ehdotelmia, jotka ovat aijotut muuttavasti vaikuttamaan niihin tuloksiin, joihin on aikasemmin tultu. Kaikissa tapauksissa käy jo nyt saavutetusta kokemuksesta selville, että vanhimpien muodostumien geologia ainoastaan yksinäisillä paikoilla esiintyy jotakuinkin selvissä piirteissä, nim. siellä, missä ne poikkeustapauksissa ovat jossain määrin säilyneet erinomaisen väkeviltä maan kuoren poimuttumisliikkeiltä, sulassa tilassa juoksevan tahtaan injektiooneilta y. m., joitten alaisina nämä vanhimmat vuorilajit säännöllisesti ovat olleet, ja jotka enimmäkseen ovat muuttaneet tuntemattomiksi niitten alkuperäisen laadun. On siis itsestään selvää, että ikivuoren geologian selityksen täytyy aina tulla enemmän tai vähemmän epätäydelliseksi ja täyteen aukkoja, kun ainekset ovat sellaisia. Kun siis kartotuksessa on sovitettava kokemus, joka on saavutettu niillä paikoilla, missä olosuhteet ovat verrattain selvät, niitten seutujen tutkimiseen, missä vuorilajit ovat toistensa kanssa sekasin, täytyy näitten vuorilajien jaon tulla yhä epävarmemmaksi, kuta etemmäksi tullaan tyypillisistä alueista. Tasaisesti jatkuvan tutkimuksen aikana tulee myöskin kuten mainittu alituiseen ilmaantumaan uusia näkökohtia, jotka jossain määrin vaikuttavat muuttavasti aikasemmin tutkittujen alueitten käsitykseen - asianhaara, joka muuten on yhteinen kaikille geologisille kartotustöille, mutta erittäinkin esiintyy alueella, joka on niin monimutkainen ja syntynsä suhteen niin vähän tunnettu kuin ikivuori. On siis täytynyt niin valita värit tätä karttaa varten, että muutos muutamien muodostumien käsitteessä työn kuluessa ei varsin häiritsevästi pääsisi esiintymään. Värikaavaa tehdessä on seurattu sitä pääsääntöä, että värit ja merkit ovat saaneet esittää petrografisen laadun ja geologinen ikä on merkitty pääasiallisesti värien väkevyydellä. Heikommat värit ovat käytetyt vanhimmille, väkevimmät nuorimmille, säännöllisesti myöskin selvimmin rajotetuille ja laadultaan parhaite säilyneille vuorilajeille. Graniiteille on vanhan tavan mukaan käytetty erilaisia punasia värivivahduksia, tavallisimmin esiintyville liuskeille, kiilleliuske ja fylliitti, sinistä väriä, kun taas gneissimäiset vuorilajit, jotka laatunsa puolesta ovat liuskeen ja graniitin keskivälillä, ovat saaneet violettisia värejä.

8 4 Sininen ja violettiväri esiintyvät hyvin myöskin keinotekoisessa valossa, kun taas keltanen väri ja sen väriseokset punasen kanssa, joita vanhemmilla kartoilla on usein käytetty merkitsemään liuskeita ja gneissejä, ovat tulen valossa hyvin epäselvästi esiintyviä. Kalkkikiville on käytetty ruskeankeltasta, joka pistää hyvin silmään ympäröivien liuskeitten tai gneissien väristä, diaba as ille ja gabbrolle, jotka ovat pohjoismaissa tavallisesti tummanharmaita väriltään eikä voida siitä syystä merkitä.»vihreäkiviksi», on käytetty tummanruskeita värejä, kun taas vihreä on varattu sarvivälkettä sisältäville vuorilajeille, niinkuin uraliittidiabaasi, uraliittiporfyriitti, sarvivälkeliuske ja gneissi y. m. Tulevaisuus on näyttävä, tokko onnistutaan maan geologisen kartottamisen ohella löytämään uusia malmi- tai muita hyödyllisiä kivennäislöytöjä. Jo nyt toimitetuista tutkimuksista käy varmasti selville, että Suomi on tavattoman malmiköyhä maa, jolla ei kuitenkaan ole sanottu, ettei poikkeustapauksissa tavattaisi arvokkaita löydöksiä. Mutta joskin toiveet tässä suhteessa pettäisivät, niin löytyy kaikissa tapauksissa Suomen suuruisella alueella käyttökelpoisten vuori- tai maalajien muodossa siksi paljon arvokasta, että täytyy kannattaa järjestelmällisen tutkimuksen kautta oppia tuntemaan, mitä keinoja maa näissä suhteissa tarjoaa. Sen ohella voi myöskin geologinen yleiskartta, sellainen kuin nyt alotettu (tämä koskee varsinkin maalajikarttaa, vähemmässä määrässä vuorilajikarttaa), enemmän kuin useimmat muullaiset kartat antaa kansalaiselle tai hallitusmiehelle tietoja maan maantieteestä. Ja vihdoin on meillä myöskin velvollisuutena käsitellä niitä rikkaita tieteellisiä aarteita, jotka omistamme maamme maaperässä, missä me varsinkin, kenties paremmin kuin missään muussa maassa, voimme tutkia ja selitellä maapallon historian vanhimpia vaiheita. Helsinki tammikuulla J. Sederholm.

9 Johdanto. Karttalehti käsittää seuraavat kihlakunnat ja kihlakuntain osat : Hämeenläänistä : koillisen osan Hauhoa sekä pohjoisimman osan Tuuloksen pitäjää Hauhon kihlakunnasta, koko Jämsän kihlakunnan, Asikkalan, Padasjoen sekä pohjoisen osan Lammin pitäjää Hollolan kihlakunnassa, itäiset osat Pälkäneen ja Sahalahden pitäjiä Pirkkalan kihlakuntaa sekä itäisen osan Oriveden pitäjää Ruoveden kihlakuntaa. Uudenmaan läänistä : Pohjoisimmat osat Iitin ja Jaalan pitäjiä Pernajan kihlakuntaa. Viipurin läänistä: Koko Suomenniemen, pohjoiset osat Valkealaa, Savitaipaletta ja Lemiä sekä läntisimmän osan Taipalsaarta Lappeen kihlakuntaa. Mikkelin läänistä : Koko Heinolan ja Mikkelin kihlakunnat, läntiset osat Juvaa ja Joroista, eteläiset osat Pieksämäkeä ja Jäppilää, koko Haukivuoren ja Virtasalmen sekä läntisimmät osat Rantasalmen pitäjää Juvan kihlakuntaa. Vaasan läänistä : Eteläiset osat Keuruun, Petäjäveden, Jyväskylän ja Laukaan pitäjiä Laukaan kihlakuntaa. Kuopion Läänistä : Eteläisen osan Hankasalmen pitäjää Rautalammin kihlakuntaa. Kuten tirehtori Sederholm on esipuheessa maininnut, alotettiin Mikkelin yleislehden geologinen kartottamistyö kesällä Tämä, kuten kaksi seuraavaakin kesää, käytettiin kuitenkin vain osittain yleistutkimuksiin. Kesät käytettiin sitä vastoin kokonaan näihin töihin, kun taas kesällä 1896 yksi ainoa apulainen kartotti jälellä olevan tutkimattoman osan alueesta. Kesällä 1898 kartotettiin lopuksi uudestaan muutamia pienempiä alueita, jotka olivat osottautuneet liian puutteellisesti tutkituiksi. Geologisen kartotuksen ovat toimittaneet seuraavat alla mainittuina vuosina otetut ylimääräiset geoloogit :

10 E.Elo (1891), T.Hirn (1894), Katila 6 Filos. maist. A. A. Andersson (1891), lääket. kand. A. N. Arppe (1861, 1894), insinööri H. Blankett (1892), yliopp. L. R. Fonselius (1891), F. Graeffe (1893), (1895, 1896), K. Kekoni (1891), R. Kolster (1895), M. Lavonius (1891), G. Mattsson (1894, 1895), filos. maist. A. Plathan ( ), yliopp. A. A. Pönnelin (1895, 1896, 1898), J. Uoti (1891) ja W. W. Wilkman (1892). Tutkimuksien johto on ollut v tirehtori J. J. Sederholmilla, joka johti töitä Päijänteen SW puolella olevissa seuduissa, ja allekirjottaneella Frosteruksella, joka samaan aikaan johti tutkimuksia lähinnä Päijänteen SE puolella olevissa osissa aluetta, 1892 geoloogi H. Berghellillä, allekirjottaneella. Kysymyksessä olevan alueen selitys nojautuu osaksi omiin, osaksi kartottaneitten geoloogien havaintoihin. N. k. nuorempien liuskeitten selitys, joka on selittelevä ote toht. J. J. Sederholmin näitä vuorilajeja käsittelevästä erikoisteoksesta» Über eine Archäische Sedimentformation im südwestlichen Finnland», on sitä vastoin pääasiallisesti toht. Sederholmin tekemä. Karttapiirustustyön on allekirjottaneen johdolla toimittanut neiti Elin Akesson. Helsinki tammikuulla Benj. Frosterus.

11 Vuorirakennuksen pääpiirteet. Suuren osan lehden alueesta anastavat gneissimäiset vuorilajit, jotka muodostavat leveän alueen, joka ulottuu SW nurkasta karttalehden keskustan kautta sen itäistä reunaa kohti. Täällä vallitsevat vuorilajit, jotka ovat merkityt kiillegneissiksi, sarvivälkegneissiksi ja suonigneissiksi. Gneissien kanssa vaihtelevat myöskin graniitit (n. k. vanhemmat graniitit), jotka kuitenkin samate ovat suureksi osaksi gneissimäisiä. NE. kohti muuttuvat gneissit usein kiilleliuskemaisiksi gneisseiksi ja oikeiksi kiilleliuskeiksi, joitten yhteydessä esiintyy myöskin sarvivälkeliuske ja kalkkikivi. Tässäkin seudussa löytyy gneissimäisiä harmaita graniitteja. Tämän suuren liuskealueen N puolella löytyy muutamin paikoin pienempiä alueita gabbroidivuorilajeista, jotka ovat vanhempia kuin ainakin osa graniiteista. Suuri alue enemmän tyypillisiä massamaisia graniitteja (n. k. nuorempia graniitteja) löytyy karttalehden NW nurkassa, mistä se pistää kielekkeen SE kohti lähelle Mikkelin kaupunkia. Sekä tämän suuren graniittialueen sisällä, joka on osa sisämaan suuresta graniittialueesta, että sen eteläreunassa löytyy pienempiä liuskealueita, varsinkin fylliittiä, kiilleliusketta, porfyritoidia, sarvivälkeliusketta, mutta myöskin sarvas välkegneissiä ja suonigneissiä, jotka näyttävät olevan erotetut NE nurkassa esiintyvistä liuskejärjestelmistä ja muodostavat nuoremman n. k. bottnisen muodostuman. Eräs toinen alue graniitteja, jotka toisinaan osottavat muutamia analogioita karttalehden NW nurkassa esiintyviin, mutta jotka kuitenkin eroavat niistä granaatinpitoisuuden ja ylimalkaan selvemmän juovaisuuden kautta, löytyy lähinnä karttalehden eteläistä rajaa ja liittyy eteläisillä rannikkoseuduilla vallitseviin graniitteihin. Niitä onkin sen tähden kutsuttu rannikkotyypin graniiteiksi. Tämän graniitin yhteydessä löytyy vihdoin karttalehden SE nurkassa pari aluetta kokonaan massamaisia rapakivigraniitteja, joitten

12 8 yhteydessä myöskin esiintyy tumman värisiä emäksisiä vuorilajeja, diabaasia ja labradoorikiveä. Nämä vuorilajit tulevat seuraavassa mikäli mahdollista selvitettäviksi ikäjärjestyksessään, alkaen vanhimmista karttalehdellä esiintyvistä. Vanhempia liuskeita ja gneissejä (ainakin osaksi prebottnisia). Vanhemmiksi liuskeiksi on merkitty suuri joukko liuskaisia vuorilajeja alueella, jotka näyttävät olevan vanhempia kuin kaikki alueella esiintyvät graniittiset vuorilajit ; ainoastaan gneissimäinen graniitti Joroisissa ja Laukaan eteläosassa karttalehden koillisimmassa nurkassa pitänee mahdollisesti ottaa pois tästä ; sillä siinä tapauksessa että tämä osaksi tai kokonaisuudessaan, kuten ei näytä mahdottomalta, on geologisesti kuuluva yhteen graniittigneissin kanssa Joensuun karttalehdellä, lienee se kuten tämäkin vanhempaa kuin liuskeet tässä osassa karttalehteä, s. o. kuulunee niitten perustaan. Nämä liuskaiset vuorilajit anastavat suuria osia alueesta ja lisäävät siten suuresti sen yksitoikkoista luonnetta. Suurimmaksi osaksi ovat ne kiillegneissejä ja kiilleliuskemaisia vuorilajeja. Pienemmillä alueilla ovat ne liuskaisia sarvivälkevuorilajeja, omfiboliitteja ja sarvivälkegneissejä ; kerrostumina esiintyy niissä kalkkikiviä ja grafiittisia liuskeita. Kiillegneissi. Tällä nimellä on tarkoitettu erästä tavallisesti hyvin selvästi liuskaista, poikkeustapauksessa massamaista, tumman väristä, kiillerikasta vuorilajia graniitin kivennäiskokoomuksella ja keskirakeisella, toisinaan karkea- tai hienorakeisella rakenteella. Selvän liuskaisuuden johdosta on vuorilaji usein pinnassaan lohkeillut liuskoihin, jotka sen ohella ovat usein suuresti rikki ruostuneita, syystä että rikkiraudasta irtaantunut rautaoksiidihydraatti on tunkeutunut vuorilajin lävitse. Kun kerrat sen ohella useimmiten ovat lähes pystysuorassa asennossa, on vuorilajin muodostamilla kallioilla säännöllisesti hyvin epäsäännölliset, ikäänkuin rikki revityt muodot, joten ne ylimalkaan jo pitkän matkan päähän voidaan erottaa graniittivuorista. Vuorilajin aineksista on kiille enin silmään pistävä. Pääasiallisesti on se magnesiakiillettä (biotiittia) ; muutamissa toisinnoissa esiintyy kui-

13 9 tenkin myöskin vaalean värinen kalikiille (muskoviitti). Leveäsuomuiset, yhdensuuntaisesti keskenään järjestyneet yksilöt ovat usein kerrattain tiheämpään kasaantuneet, niin että syntyy kerrosmaiseen viittaava rakenne. Tämä esiintyy toisinaan hyvin selvästi, kun kvartsirikkaammat, harmaan väriset kerrat vaihtelevat kiillerikkaitten kanssa. Vaaleat kivennäiset ovat maasälpä ja kvartsi. Maasälpä on osaksi natronirikasta plagioklaasia (oligoklaasia), osaksi puhdasta kalimaasälpää (ortoklaasia ja mikrokliinia) ; jälkimäinen on tavallisesti yleisempi kuin edellinen. Lisäaineksena huomataan usein sarvivälkettä, joka silloin osaksi korvaa biotiitin. aines. Granaatti on myöskin hyvin tavallinen satunnainen Toisinaan huomataan stauroliittia. Tämä vuorilaji muodostaa vuoriperän suurilla aloilla alueen lounaisissa, keskisissä ja itäisissä osissa. Niinpä kulkee paikkapaikoin noin 30 km leveä ja ainoastaan Päijänteen lounaisella rannalla suurempien graniittialueitten katkaisema kiillegneissivyöhyke W-E :ssä suunnassa alueen poikki Kuhmalahdelta Kuhmoisen, Padasjoen, Sysmän, Hartolan, Heinolan, Mäntyharjun, Ristiinan, Mikkelin ja Puumalan pitäjien kautta. Lähinnä tämän alueen pohjoispuolella, paikoin myöskin eteläpuolella esiintyy siellä ja täällä, kuten kartasta käy lähemmin selville, pienempiä, toisistaan erotettuja gneissialueita, joita ympäröipi graniitti, ja vihdoin tavataan kartta-alueen itäisimmissä osissa Mikkelin ja kartta-alueen koillisen kulman välissä suurempi gneissialue, joka on sen suuren gneissi- ja liuskealueen läntisenä osana, joka anastaa Saimaan seutujen vuoriperän pääjoukon. Maisemat näillä alueilla ovat tavallisesti vähemmin epätasaisia ja ylimalkaan lakeampia kuin mikä on graniittia. on tavallista seuduissa, missä vuoriperä Ainoastaan suuren liuskevyön läntisemmissä osissa, kuten esim. monin paikoin Kuhmoisissa ja Padasjoella, ovat vuoret mainittavan korkeita ja jyrkkiä. Syynä tähän on todennäköisesti osaksi se, että gneissi täällä on suuresti graniitin lävistämää, joten liuskaisuus on usein vähemmän selvästi esiintyvä. Kaikkialla on gneissi hyvin suuresti poimuttunutta, jolloin liuskesälöt ovat usein järkkyneet ja viskautuneet sikin sokin, mikä parhaite käy selville kertojen epäsäännöllisestä kulusta ja kaateesta. Mitään pääkerrallisuutta enemmän tai vähemmän voimakkaasti kohotetuissa kerroissa ei siis ylimalkaan huomata. Muutamilla pienemmillä alueilla on kuitenkin viittauksia pääkulusta ; niinpä esim. on gneissillä Sysmässä ja Heinolassa kuin myös Mäntyharjussa useimmilla paikoilla likimain E- W:nen kulku, ja alueen itäisissä ja koillisissa osissa tavataan jotenkin säännöllinen kertojen järjestyminen NNW-SSE.

14 10 Melkein aina on tähän vuorilajiin seottunut runsaasti graniittia. Varsinkin rajoilla ympäröivää graniittimassiivia vastaan, mutta myöskin liuskealueitten keskisissä osissa on nim. gneissi lukuisain graniittisista vuorilajeista muodostuneitten juonien ja suonien lävistämää, jotka ovat usein niin läheisesti tunkeutuneet liuskesälöjen väliin, että kumpikin vuorilaji on kuin toiseensa kudottu. Nämä suonet ja juonet, joitten leveys vaihtelee muutamasta millimetristä useampaan metriin, lähtevät monin paikoin yhteen sattuvasta suuremmasta graniittimassiivista, mikä siis todistaa, että graniittiaines gneisseissä polveutuu niistä. Tällä liuskeen ja graniitin seotuksella, jota meillä on kutsuttu suonigneissiksi, on hyvin vaihteleva näkö, riippuen siitä, gneissikö vaiko graniitti muodostaa vuoren pääosan. Kun edellinen on vallitseva, näyttää vuorilaji tumman väriseltä liuskeelta vaaleampine juovineen ja suonineen, kun se taas graniitin ollessa vallitsevana näyttää liuskeella täytetyltä juovaiselta graniitilta. Liusketta lävistävällä graniitilla on tavallisesti sama ulkonäkö kuin niillä graniiteilla, jotka suurempina massiiveina esiintyvät gneissialueitten lähellä. Kun nämä geologisessa suhteessa voidaan jakaa kahteen ryhmään (vanhempi ja nuorempi), jotka kumpikin muodostavat liuskeen kanssa suonigneissejä, täytyy olettaa, että se on vanhempi kuin kaikki graniitit. Varma todistus tästä saadaan tietenkin ainoastaan niissä seuduissa, missä löytyy vanhempaa graniittia ja missä se on lävistänyt liuskeen. Sellaisia löytyy myöskin niitten suurempien graniittimassiivien rajoilla, jotka esiintyvät alueen lounaisessa osassa Padasjoen ja Luopioisten pitäjissä, missä graniitti on hyvin tyypillistä vanhempaa graniittia. Useimmilla muilla paikoilla on se n. k. nuorempaa graniittia, joka tulee liuskeen yhteyteen. Meillä ei siis ole tässä mitään suoranaisia syitä asettaa liuske ikäjärjestyksessä vanhemman graniitin alle, vaan riippuu gneissin lukeminen näissä seuduissa vanhempiin liuskeisiin ainoastaan siitä petrografisesta yhtäpitäväisyydestä, mikä sillä on gneissin kanssa niissä seuduissa, missä vanhempi graniitti muodostaa suonigneissejä liuskeen kanssa, kuin myös sen lisäksi että jälkimäinen keskeymättömänä sarjana näyttää ulottuvan koko alueen poikki seutuihin, missä ainoastaan nuorempaa graniittia on suonigneississä. Lävistävä graniitti on varsinkin gneissialueitten rajoilla muodostunut karkearakeisesti, usein pegmatiittimaisestikin sekä rikasta ruskeanpunasista granaateista ikositetraederimuodossa. Tätä kivennäistä löytyy tavallisesti suuret määrät myöskin itse liuskeessa, joka on silloin ulkonäöltään Schwarzwaldin tunnetun kinzigiitin kaltaista. Sellaista pegmatiitin lävistämää ja granaattirikasta gneissiä tavataan

15 erittäin tyypillisessä muodossa Asikkalan ja Heinolan pitäjissä, mutta on myöskin yleinen Mäntyharjun, Ristiinan ja Mikkelin pitäjissä. Sarvivälkegneissi, sarvivälkeliuske ja kiilleliuske. Yllä mainitulla gneissialueella on hyvin tavallinen eräs sarvivälkerikas vuorilaji, jota mukavimmin kutsutaan yleisellä nimityksellä sarvivälkegneissiksi. Se esiintyy milloin kerros- tai mykiömäisinä osueina, jotka kuitenkin ovat tavallisesti niin pieniä, että niitä ei ole voitu erittäin merkitä kartalle, milloin suurempina yhtäjaksoisina kerroksina, jotka näyttävät olevan jäseninä vallitsevassa gneissi- tai liuskemuodostumassa. Tämä tummanvihreä vuorilaji on säännöllisesti keskirakeista sekä tavallisesti selvästi liuskaista. Viimemainitussa suhteessa huomataan kuitenkin vaihteluja, sillä rakenne ottaa usein jotenkin massamaisen luonteen, joten vuorilaji saa dioriittimaisen ulkonäön. Ainekset ovat : sarvivälke, biotiitti, kvartsi sekä tavallisesti myöskin malmi (titaanirautamalmi ja magnetiitti). Pyriitti puuttuu harvoin. Sarvivälke on tummanvihreää, ohueksi hiotussa laitteessa ruohonpäistä, sekä tavallisesti muodostunut pitkiksi, enemmän tai vähemmän sälöisiksi yksilöiksi, jotka useimmiten ovat järjestyneet siten, että kivennäisen pituussuunta ja vuorilajin lohkeamisliitteet lankeavat yhteen. Se on pääaineksena vuorilajissa ja löytyy sitä toisinaan sellaiset määrät, että muut ainekset saavat aivan ala-arvoisen sijan vuorilajissa. Sellaisissa tapauksissa jää tuo muuten selvä liuskaisuus usein enemmän tai vähemmän takapajulle, vieläpä on se toisinaan kokonaan kadonnutkin, jolloin sarvivälke on tavallisesti muodostunut suuremmiksi yksilöiksi, jotka eivät ole järjestyneet mihinkään määrättyyn suuntaan, t. s. vuorilaji tulee puhtaaksi amfiboliitiksi eli sarvivälkekiveksi. Missä vuorilaji on selvemmin liuskaista, on sarvivälke, joka on silloin tyypillistä uraliittia, usein porfyyrisesti muodostunut läpileikkaukseltaan aina 1 cm pitkiksi kiteiksi, jotka ikäänkuin tasaisesti jaetut tummat pilkut selvästi pistävät silmään rapautumisen viottamien paljaitten kallioitten pinnassa. Vuorilaji on sellaisessa tapauksessa ulkonäöltään hyvin Sederholmin lähemmin kertomien, Tammelan karttalehdellä esiintyvien uraliittiporfyyrien näköistä. Biotiitti esiintyy hyvin vaihtelevissa määrissä, vieläpä, puuttuukin hyvin usein kokonaan. Se on usein läheisesti kasvanut yhteen sarvivälkkeen kanssa ja näyttää ainakin muutamissa tapauksissa olevan tämän kivennäisen muuttumistulos, mikä käy selville siitä, että uraliittinen sarvivälke on usein täynnä biotiittisuomuja tai muuttuu reunoja kohti tummaksi kiilteeksi. 11

16 12 Varsinkin paikoilla, missä sarvivälkegneissi vaihtelee kiillegneissin kertojen kanssa, ja suurempien sarvivälkegneissikerroksien reunoilla esiintyy biotiitti suuremmissa määrissä, jopa toisinaan niinkin, että se syrjäyttää sarvivälkkeen enemmän tai vähemmän täydellisesti. Vuorilaji muuttuu siten kiillerikkaaksi gneissiksi. Maasälpä on suurimmaksi osaksi kaksoisviirukasta, siis plagioklaasia, vähemmässä määrin ortoklaasia. Se on pieninä rakeina tummien aineksien välissä, mutta on toisinaan myöskin runsaammin kasaantunut vaalean värisiksi suoniksi ja juoviksi, jotka liuskesuunnassa halkovat vuorilajia. Kvartsi on jotenkin ala-arvoinen aines. Yllä kerrottu vuorilaji muodostaa suurempia alueita Asikkalan ja Heinolan pitäjissä kuin myös hajanaisissa paikoissa Juvan, Joroisten ja Kangasniemen pitäjissä kartta-alueen eteläisissä ja koillisissa osissa. Vuorilaji Asikkalassa, joka muodostaa suuren osan vuoriperästä mainitun pitäjän Kopson kylän ja Heinolan kaupungin välillä, on useimmilla paikoilla hyvin selvästi liuskaista, vieläpä usein kauniisti suoraliuskaistakin. Muutamilla paikoilla, kuten esim. Kopson kylän S puolella olevissa korkeissa vuorissa sekä useilla niemekkeillä Kyminjoen alkupään kohdalla Ruotsalaisessa, saa se kuitenkin sangen massamaisen luonteen ja dioriittimaisen ulkonäön. Että nämä vuorilajit yhtäkaikki kuuluvat yhteen läheisyydessä olevien tyypillisten sarvivälkegneissien kanssa, on kuitenkin jotenkin varmaa, sillä selviä muuttumisia kummankin vuorilajin välillä on huomattu useissa paikoissa. Tällä ei ole kuitenkaan sanottu, että kaikki nämä vuorilajit ovat geologisesti identtisiä. Päinvastoin voidaan syyllä olettaa, että näitten varsin epätyypillisten amfiboolirikkaitten vuorilajien joukossa löytyy useita eri ryhmiä, joita ei kuitenkaan voida erottaa alueella, missä vuoriperä on niin metamorfoseerautunut kuin täällä. On siis luultavaa, että näitten enimmäkseen liuskaisten vuorilajien joukossa on sellaisia, joilla alkujaan on ollut eruptiivinen luonne, ja että kerrosmainen esiintyminen riippuu alkujaan juoni tai pahkumaisen vuorilajimassan puristumisesta. Kuten ympäröivällä kiillegneissillä, on myöskin liuskaisella sarvivälkevuorilajilla sangen epäsäännöllinen kulku. Kymin virran S puolella on kuitenkin SW-NE :nen tai likipitäen N-S:nen suunta vallitseva, kun taas sama vuorilaji pienillä alueilla Kymin virran N puolella kulkee jotenkin E-W. Heinolan kaupungin tienoilla on kulku NW-SE :nen, kun taas Viilajärven (Heinolasta E.päin) S ja W puolella esiintyvä melkein suoraliuskainen vuorilaji kulkee ENE tai jotenkin E-W. Kaikkialla näillä alueilla lävistävät sarvivälkegneissiä juonet, jotka näissä seuduissa ovat tavallisesti punasesta sekä granaattirikkaasta gra-

17 niitista, jotka juonet ovat milloin hieno-, milloin keski- tai karkearakeisesti, usein myöskin pegmatiittimaisesti muodostuneet. Nämä juonet ovat erittäin lukuisia paikoilla, missä sarvivälkegneissi kohtaa suurempia graniittimassiiveja. Tavattoman opettavia esimerkkejä sellaisesta lävistämisestä on Viilajärven SE puolella, missä graniitti muodostaa usein useita metrejä leveitä juonia sarvivälkegneissiin sekä sen kulkusuunnan kanssa yhdensuuntaisesti että poikittain sitä vastaan. Mutta myöskin hyvin kaukana graniittirajasta löytyy suonia ja lonkareita graniitista. Nämä eivät kuitenkaan näytä ylimalkaan olevan yhtä likeisesti tunkeutuneet sarvivälkegneissiin kuin kiillegneissiin, eikä siis voida varsinaisesti puhua suonigneissistä, jonka graniitti ja sarvivälkeliuske olisivat muodostaneet. Nämä graniittilävistykset todistavat siis, että sarvivälkegneissi näissä seuduissa on vanhempaa kuin täällä vallitseva (nuorempi) arkeinen graniitti. Nyt esiintyy kuitenkin monin paikoin tällä alueella, esim. pitkin Kymin joen rantoja, Ruotsalaisen W puolella sekä lähinnä Heinolan kaupungin E puolella, eräs harmaan värinen graniitti, jonka etempänä lähemmin mainittavien syitten nojalla on oletettu olevan n. k. vanhempaa arkeista graniittia. Tämäkin esiintyy juonina sarvivälkegneississä. Tavallisesti esiintyy se silloin nuoremman graniitin yhteydessä. Selviä esimerkkejä sellaisista lävistyksistä on olemassa sarvivälkegneissialueella Ruotsalaisen S puolella. Kuitenkin esiintyy myöskin rajoja, missä olosuhteet eivät ole niin selvät. Niinpä näyttää uraliittiporfyriittimainen vuorilaji Viilajärven SW puolella Hujansalon kylässä Heinolan pitäjässä kerroksen pohjoissivulla rajoja, jotka ilmaisevat petrografista muuttumista tämän ja yhteensattuvan harmaan graniitin välillä. Varsinaisesta muuttumisesta ei kuitenkaan tässä voi tulla puhetta, kun sarvivälkevuorilajikin kaikin tavoin näyttää olevan graniitista erotettu vuorilaji. Etupäässä käy tämä selville siitä, että se lävistää myöskin muita vuorilajeja (kiillegneissiä) kuin graniittia.»muuttuminen» on siis vain näennäinen ja kenties johtunut harmaan graniitin koskemusta muuttavasta vaikutuksesta sarvivälkevuorilajiin. Sarvivälkegneissi alueen koillisissa osissa eroaa muutamissa suhteissa yllä kerrotusta. Enin silmään pistävä erilaisuus on vuorilajin ylimalkaan säännöllinen kulku, joka on sama koko tässä osassa aluetta. Täällä voidaan siis puhua yhtäjaksoisista kerroksista, joita voidaan seurata pitempiä matkoja, vaikkakin ne siellä ja täällä ovat katkonaisia. Niinpä voidaan, kuten kartasta käy lähemmin selville, seurata erästä sellaista Juvan pitäjässä Vääringin kylän tienoilta NW :ssä suunnassa Vuorenmaan kylään asti. Toisen sellaisen tapaamme Joroisissa, kulkien 13

18 14 samoin NW :ssa suunnassa Kaitaisen majatalon kautta, kun taas kolmas kulkee Sysmäjärven eteläpäästä Joroisissa NW suunnassa järven pohjoisen pään kautta Jäppilän kirkonkylää kohti. Vuorilajin kulku on säännöllisesti NW tai NNW, jonka ohella SW kohti viettävät kerrat ovat monin paikoin jotenkin loivat (kaade vaakasuorasta.ulkonäöltään on pinnasta) se usein täydellisesti kartta-alueen eteläisissä osissa esiintyvän sarvivälkegneissin kaltaista siinä, että se on milloin hieno, milloin keskirakeista, jälkimäisessä tapauksessa on se usein rikasta vaaleista kivennäisistä sekä usein hyvin massamaisen, dioriittimaisen näköistä. Uraliittinen sarvivälke on myöskin usein porfyyrisesti muodostunut. Muilla paikoilla on vuorilaji merkillisen hienorakeista, kauniisti suoraliuskaista sekä usein täynnä 1-3 cm leveitä mykiöitä ja kerroksia eräästä liuskevuorilajista, jotka sisältävät enemmän vaalean värisiä kivennäisiä kuin vuorilajin päämassa. Nämä vaaleammat suonet ja mykiöt, jotka aina ovat venähtäneet vuorilajin kulkusuunnassa, ovat säännöllisesti hienorakeisia sekä muodostuneet pääasiallisesti maasälvästä ja kvartsista sekä pienemmästä määrästä sarvivälkettä ja kiillettä (suureksi osaksi vaaleata kalikiillettä). Missä mykiöt ovat lukuisammin kasautuneet, on vuorilajilla toisinaan konglomeraattimainen ulkonäkö. Tämä hienoliuskainen vuorilaji jota oikeimmin nimitetään sarvivälkeliuskeeksi, muuttuu normaaliseksi sarvivälkegneissiksi, sillä monin paikoin vaihtelevat kerrokset kummastakin vuorilajista keskenään ja ikäänkuin kasvavat yhteen toistensa kanssa. Samalla tavalla vaihtelee se myöskin gneissin ja varsinkin erään sen kiilleliuskemaisen muodon kanssa. Viimeksi mainittu on hienoliuskaista, kvartsirikasta liusketta usein kauniisti silkkikiiltoisilla kertaliitteillä, joka usein ilman mitään jyrkkää rajaa muuttuu tuoksi maasälpärikkaammaksi gneissiksi. alueen itäisissä ja koillisissa osissa. Tyypillisessä muodossa esiintyy vuorilaji vain Kuten mainitut sarvivälkeliuskeet, tunnetaan se silmään pistävästä suoraliuskaisuudesta sekä siinä olevista kapeista, vaaleamman värisistä, kvartsirikkaammista kerroksista (kvartsiittiliuske), jossa suhteessa vuorilaji on täydellisesti muutamien kiilleliuskeitten kaltaista Karjalan liuskealueella. Granaatti ja stauroliitti ovat tavallisia n. k. satunnaisia aineksia. Vuorilajia lävistävät ylimalkaan lukuisat kvartsisuonet ja mykiöt, kun taas niissä sitävastoin harvemmin kuten suoraliuskaisissa sarvivälkeliuskeissakin tavataan graniittitakertumia. Tämä on kenties yksi tärkeimmistä erilaisuuksista tämän vuorilajin ja samoilla seuduilla esiintyvien gneissien välillä.

19 15 Tokko nämä kiilleliuskeet ja niitä seuraavat sarvivälkeliuskeet ja gneissit kuuluvat yhteen kiillegneissien ja niitten sarvivälkerikkaitten seuralaisten kanssa alueen eteläisissä ja lounaisissa osissa, on kysymys, johon ei voida varmasti vastata. Rajojen täydellinen puuttuminen liuskeitten välillä eri alueilla puhuu sen puolesta, että ne ainakin toistaiseksi ovat vietävät yhteen. Jos tämä käsitys on oikea, voisi ehkä selittää niitten eri luonteet olettamalla, että liuskeryhmä alueen itäisissä ja koillisissa osissa ei ole samassa määrässä ollut lävistävien graniittien metamorfoseeraavan vaikutuksen alaisena, kuin alueen muissa osissa. Konglomeraattiliuske. Jos kerta gneissit ja kiilleliuskeet ovat geologisesti yhteen kuuluvia, silloin ovat myöskin edelliset jäseninä sedimenttisarjassa. Syytä tähän oletukseen antaa erään kiilleliuskeeseen kuuluvan konglomeraatin esiintyminen, jota on tavattu Haukivuoren pitäjässä Hepolammin länsipuolella. Kauniisti liuskaisessa, keskirakeisessa kiilleliuskemaisessa gneississä tavataan täällä joukko pitkäveteisesti mykiömäisiä, ylimalkaan hyvin pyöristyneitä mukuroita eräästä hienorakeisesta, vaalean harmaasta, kvartsirikkaasta liuskevuorilajista, joka on aivan saman näköistä kuin aikasemmin mainitut kerrokset ja mykiöt sarvivälke- ja kiilleliuskeessa. Nämä pallomaiset sulkeumat ovat kaikki suuresti venähtäneitä vuorilajin liuskaisuussuunnassa. Vuoren massa, missä ne ovat, on rakeisuudeltaan jotenkin epäsäännöllistä, milloin keskikarkearakeista ja sisältäen myös paljaalle silmälle hyvin näkyviä kiille- ja kvartsiaineksia, milloin hienorakeista, niin että eri kivennäisiä ei voida tarkemmin tutkimatta määrätä. Grafiitti ja kalkkikivi. Paitsi mykiömäisiä amfiboliittiosueita, jotka monin paikoin esiintyvät sekä tyypillisissä gneisseissä että kiilleliuskemaisissa liuskeissa ja jotka todennäköisesti kuuluvat yllä kerrottuihin sarvivälkegneisseihin, on tässä liuskesarjassa tavattu grafiitti- ja kalkkikivikerrostamia. Grafiitti.Grafiitti esiintyy osaksi pienempinä mykiömäisinä tai suonimaisina ja liusketta vastaan oikein hyvin rajotettuina osueina, jotka ovat suuremmaksi osaksi kokoonpannut grafiitista, jota on osittain runsaasti aineksena muutamissa gneissin kerroissa. Niinpä löytyy kappaleen matkan päässä Kalkkisten virrasta N päin Asikkalan pitäjässä aivan lähellä Kalkkisten kanavaa muutamia jotenkin

20 16 suoraliuskaisia gneissikertoja kululla N 83 W ja N 67 W sekä noin 55 kaateella N kohti, joihin on niin runsaasti sekaantunut grafiittia, että vuorilaji on pehmeätä ja värjäävää. Kuitenkaan ei kivennäistä ole kasaantunut sellaiset määrät, että sitä voitaisiin käyttää hyväksi. Edelleen löytyy Mäntyharjun pitäjässä Peruveden lähellä muutamia jo vanhempina aikoina tunnettuja grafiittiaiheita. Eräs näistä on Pertunmäen kylässä.aivan Peruveden rannalla on siihen tehty kaksi kaivosalkua, joista suurempi on noin 10 m pitkä, 5 m leveä ja 4 m syvä, pienempi 5 m pitkä, 3 m leveä ja 3 m syvä. Nämä ovat kuitenkin niin lähellä rantaa, että ne ovat aina täytetyt vedellä. Muutamat niistä kappaleista, jotka onnistuttiin saamaan ylös kaivoksen pohjasta, näyttivät olevan jotenkin puhdasta grafiittia. Se muodostaa täällä todennäköisesti suonia tai myöskin mykiömäisen osueen suuresti rikkiruostuneeseen, jotenkin E-W kulkevaan gneissiin, josta tämän paikan rantakalliot ovat muodostuneet. Ins. Abrahamsson'in mukaan 1 ), joka myöskin on käynyt paikalla ja kotiin ottamistaan näytteistä toimittanut muutamia kemiallisia analyysejä, vaihtelee hiilenpitoisuus eri näytteissä 43.3 ja 67.7 /o välillä. Eräs hänen toimittamansa analyysi antoi seuraavan tuloksen : Toinen löydös Mäntyharjussa on Höltän kylässä, km Peruvedestä W. Täälläkin esiintyy grafiitti ohuina suonina jotenkin E- W kulkevassa gneississä, johon on tehty 4 pientä kaivosalkua. Graffitin tekevät kuitenkin gneissin ainekset sangen epäpuhtaaksi. Sysmän pitäjässä, noin 1 km Palvolan kylästä E., tavattiin erään karkeasti pilsteisen kiillegneissikallion läheisyydessä moreenisorasta esille pistävä suurempi lohkare jotenkin grafiittirikasta gneissiä. Kiinteätä kalliota vuorilajista ei kuitenkaan huomattu lähitienoilla. Koska kuitenkin pienempiä lohkareita samanlaisesta grafiittigneissistä on tavattu muissakin paikoissa näissä seuduissa moreenisorassa, täytyy otaksua vuorilajia, vaikka 1) Gust. A. Abrahamsson. Teollisuuslehti 1898, S. 89 ja 90.

21 moreenikerroksien peitossa, löytyvän kiinteässä vuoressa jossain tässä seudussa. Kidemäinen kalkkikivi. Kaikki tärkeämmät kalkkikivilöydöt ovat alueen koillisimmissa osissa, missä ne muodostavat kerrosmaisia osueita täällä vallitseviin liuskeisiin. Gneissialueitten muissa osissa ovat löydöt harvalukuisia ja myöskin aivan vähäpätöisiä. Alueen eteläisissä ja lounaisissa osissa on niitä tavattu seuraavilla paikoilla : Luopioisten pitäjässä, noin 1 km Kuohijoenkylästä W Kukkiajärvestä S, esiintyy täällä löytyvässä kiillegneississä N70 W kulkeva kerros kiilteen ja sarvivälkkeen suuresti epäpuhtaaksi tekemää kalkkikiveä, jota kerrosta katkovat paikkapaikoin graniittijuonet. Vuorilajissa on nykyään hyljätty noin 40 m pitkä, 15 m leveä ja 2-3 m syvä pintalouhos. Heinolan pitäjässä Hujansalon kylässä, Viilajärven lähellä, löytyy myöskin hyvin epäpuhdasta, harmaanvihreätä, keskirakeista kalkkikiveä, joka muodostaa pienemmän kerroksen jotenkin E-W kulkevaan sarvivälkegneissiin, joka taas muodostaa kerroksen ympäröivään kiillegneissiin. Täälläkin on muutamia nykyään jätettyjä pienempiä pintalouhoksia. Samalla tavalla esiintyy kalkkikivi uraliittiporfyyrisessa sarvivälkegneississäkin Asikkalassa. Tämä ulkonäöltään melkein massamainen vuorilaji on nim. monin paikoin ainoastaan muutamia sentimetrejä leveitten kalkkikivisuonien ja mykiöitten lävistämää. Sellaista vuorilajia on huomattu Ruotsalaisen rannalla, noin 1 km Liuhtalan talosta NNE sekä Rutalahden lounaisella rannalla. Alueen NE osissa olevista löydöistä on kaksi Mikkelin pitäjässä, muut J oroisissa, Pieksämäellä ja Jäppilässä. Ensimainituista on eräs löydös vähän yli 1 km :n päässä Hiirolan asemalta S ja muodostaa m leveän kerroksen gneissiin. Vuorilaji on suurimmaksi osaksi tumman väristä, hieno-keskirakeista sekä suuresti epäpuhdasta siihen sulkeutuneista liuskelevyistä sekä kiilteestä, pyrokseenista ja rikkikiisusta. Varsinkin missä kerroksen laajuus on pieni, on vuorilajilla aivan hienorakeinen rakeisuus ja muistuttaa ulkonäöltään täydellisesti hienorakeista, harmaajuovaista»marmoria» Ruskealasta. Polyteknikko K. Nordqvistin toimittama analyysi näyttää seuraavan kokoomuksen : 17

22 m², Toinen löydös muodostaa vähäpätöisen kerroksen eräällä niemellä Halpasenjärven koillisella.vuorilaji on rannalla ylimalkaan hiukan hienorakeisempaa sekä puhtaamman väristä kuin edellisellä paikalla. Tämäkin näkyy olevan gneissimäisessä liuskeessa, joka muodostaa ympärillä olevan vuoriperän. Milloin hopeanharmaan, milloin punertavan valkean värinsä kautta on se suuresti eräitten dolomiittisten kalkkikivien kaltaista Pielisjärven länsipuolella olevassa liuskemuodostumassa. Näistä löydöksistä NE on Pieksämäen pitäjässä kaksi löydöstä. Eteläisempi niistä sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Ankeleen talosta N Ankeleen järven koillisella rannalla. Kalkkikivi, joka täällä muodostaa muutamia matalia kallioita, yhteensä alaltaan noin 40 on keskirakeista, valkeata, paikoin harmaata tai punertavaa, selvästi kerrallista suunnissa N70 E tai E-W ; kerrat viettävät N. Lähinnä löydöskohdasta SSE on lukuisia suurempia ja pienempiä lohkareita vuorilajista. Se on ylimalkaan puhdasta ja vapaata vieraista seotuksista. Rajat ympäröivää vuorilajia vastaan ovat maan peitossa, mutta todennäköisesti on kerros suorastaan gneississä, jota löytyy täällä ympäristössä. Pohjoisempi löydös esiintyy kahdella pienellä saarella Längelmäenjärven Kangaslahdessa. Eteläisellä saarella, joka on pinta-alaltaan noin 600 m², 5 E - on kulkevassa 1 kalkkikivi kerroksessa jotenkin N10 jotakuinkin puhdasta, keski- tai hienorakeista ja hyvin selvästi liuskaista. Saaren itäsivulla on se vihreätä ja harmaajuovaista sekä muuttuu lopullisesti tumman väriseksi gneissimäiseksi kiilleliuskeeksi. Pohjoisella saarella on kalkkikiveen kaikkialla seottunut liusketta. Vielä koillisemmassa kartta-alueella tavataan muutamin paikoin Joroisten pitäjässä siellä esiintyvien sarvivälkeliuskeitten yhteydessä muutamia kalkkikivilöydöksiä, joista useammat voitanee geologisen esiintymisensä nojalla katsoa kuuluviksi samaan kerrokseen. Näistä eteläisin, joka sijaitsee noin 2 1 /2 km:n päässä Sysmäjärvestä SE, muodostaa suunnassa N50 W kulkevan kerroksen hienorakeiseen kiilleliuskeeseen. Kalkkikivisuonet ovat sangen vähäiset,

23 19 mutta ovat pääasiallisesti keskirakeista, melkein puhdasta, valkeata kalkkikiveä. Noin 3 km :n päässä samasta järvestä N on vieläkin muutamia kerroksia. Ne kulkevat suunnassa N45º W ja ovat tyypillisessä sarvivälkeliuskeessa, joka taas on kerrostunut kiilleliuskeeseen. Todennäköisesti kuuluu tämä löytö yhteen sen kanssa, joka on järven S puolella, koska se on jälkimäisen kulkusuunnassa. Kalkkikivi noissa 1-3 m leveissä suonissa on keski- tai hienorakeista, toisinaan marmorimaistakin, milloin harmaata ja epäpuhdasta, milloin valkeata tai punertavaa ja jotenkin vapaata vieraista epäpuhtaisuuksista. Varsinkin rajoilla sarvivälkeliusketta vastaan on siihen kuitenkin monin paikoin sekaantunut runsaasti vaaleanvihreää pyrokseenia, joka usein on muodostunut hyvin pitkiksi ja suuriksi kiteiksi, sarvivälkettä sekä wollastoniittia. Pyrokseenia ja sarvivälkettä on tällöin toisinaan kasaantuneet viljalti ja muodostavat ne silloin karsimaisen vuorilajin, jossa on kiisukivennäisiä, pyriittiä ja vaskikiisua, suuremmat määrät. Polytekn. A. Solitanderin tekemä analyysi hienorakeisesta ruusunpunasesta toisinnosta näyttää seuraavan kokoomuksen : Kuten analyysistä käy selville, on vuorilajissa ei niinkään mitätön määrä mangaanioksiduulia. Todennäköisesti on se juuri tämä, joka on antanut vuorilajille punasen värin. Suunnassa NW tästä löydöstä on vihdoin tavattu pitkin Rummukkajärven - läntistä rantaa muutamia pienempiä kalkkikivikallioita, jotka ovat rivissä perättäin, muodostaen noin 3 km pitkän kerroksen. Vuorilaji täällä on keskirakeista ja ylimalkaan hyvin selvästi kerrallista. Väri on säännöllisesti valkea. Täälläkin on kalkkikivi sarvivälkeliuskeessa sekä muutenkin muistuttaa kaikessa mainittuja löytöjä Sysmäjärven S ja N puolilla, joitten kanssa se todennäköisesti geologisessa suhteessa kuuluukin yhteen.

24 2 0 Vanhempia graniitteja (prebottnisia ). Alueen vuoriperän päämassan valtaavat graniittiset vuorilajit. Nämä ovat milloin porfyyrisesti muodostuneita, milloin tasarakeisia ja harmaan tai punasen värisiä. Lukuunottamatta luonteenomaista rapakivigraniittia, ovat ne kaikki enemmän tai vähemmän muuttuneet vuorijaksopaineen kautta. Tämä muutos on kuitenkin hieman erilainen eri tyypeissä, niin että osa näyttää erittäin voimakkaita jälkiä paineesta, toiset heikompia, Yhtäpitävästi Geologisen toimiston tirehtorin t :ri J. J. Sederholmin tekemän Lounais-Suomen ja erittäinkin Mikkelin karttalehden W puolella olevan Tampereen lehden vuorilajien jaon kanssa ovat edessä olevalla alueella esiintyvät arkeiset graniitit jaetut kahteen geologisesti erotettuun ryhmään n. k. vanhempiin ja nuorempiin graniitteihin. Jälkimäinen osasto käsittää sellaiset graniitit, jotka ovat kaikkia alueella esiintyviä liuskevuorilajeja nuoremmat. Vanhemmat graniitit lävistävät myöskin kaikkia edellä kerrottuja liuskevuorilajeja, mutta näyttävät sitä vastoin Tampereen lehden alueella tehtyjen havaintojen mukaan olevan vanhempia kuin eräs liuskeryhmä, joka seuraavassa tulee kerrottavaksi. Ne ovat siis ikänsä puolesta alueen vanhempien ja nuorempien (bottnisten) liuskeitten välissä. Sellaisen jaon johdonmukaisesti käytäntöön saattaminen kohtaa kuitenkin yhä suurempia vaikeuksia, kuta kauemmaksi tullaan siitä seudusta, missä se on esitetty, ja sellaisissa seuduissa, missä puuttuu ikänsä suhteen varmasti määrättäviä liuskeita ja missä graniittisten vuorilajien ulkonäkö suuresti vaihtelee, tulee jonkun graniitin lukeminen toiseen tai toiseen yllämainituista ryhmistä usein jossain määrin mielivaltaiseksi. Varsinkin on ollut vaikeata sovittaa tämä jakoperiaate alueen koillisiin osiin, missä esiintyy eräs graniittinen vuorilaji, joka mahdollisesti on vanhempi kuin kaikki liuskeet ja siinä tapauksessa identinen Karjalan liuskemuodostumien pohjakerroksen kanssa. Eri graniittien erottaminen tässä on kuitenkin näyttäytynyt olevan käytännöllisesti toteuttamaton, ja graniittialueet ovat sen tähden täällä merkityt vanhemman graniitin värillä, johon on siis mahdollisesti viety useita eri graniitteja. Vanhemmaksi graniitiksi on merkitty eräs säännöllisesti harmaa, milloin tasarakeinen, milloin porfyyrisesti muodostunut, kiillerikas gra-

25 niitti tavallisesti selvästi esiintyvällä juovaisuudella eli n. k. viirukkaisuudella. Vuorilaji voidaan siis useimmissa tapauksissa merkitä gneissigraniitiksi. - Aineosat ovat graniitin tavalliset. Maasälpä on suureksi osaksi plagioklaasia, vähemmäksi osaksi ortoklaasia ja mikrokliinia. Kemialliselta näkökannalta voisi siis vuorilajin merkitä alkali-kalkkigraniitiksi. Kiille on melkein yksinomaan biotiittia ja on usein asettunut niin, että suomujen leveät sivut ovat enemmän tai vähemmän yhdensuuntaiset, joten kivennäinen johonkin määrään saa aikaan vuorilajin juovaisuuden. Kiilteen yhteydessä esiintyy usein myöskin sarvivälkettä, toisinaan jopa enemmän tai vähemmän syrjäyttäen biotiitin. Vuorilajissa näkyy aina vuorijaksopaineen voimakas vaikutus. Kun vuorilaji on siksi karkearakeista, että eri aineosat jo paljaalla silmällä voidaan erottaa, nähdään niitten tavallisesti olevan rikkisärkyneitä ja kivennäismurskaleitten työntyneen toisiaan vastaan. Varsinkin porfyyrisesti muodostuneissa toisinnoissa huomataan tämä selvästi. 21 Harmaan värinen, rikkisärkynyt plagioklaasi tunnetaan tällöin verrattain voimakkaasta, melkein helmiemomaisesta kiillostaan, jota ei ole havaittu muissa vähemmän pitkälle menneissä paineilmiöitä osottavissa Suomen graniiteissa,. Toisena tuntomerkkinä ovat vuorilajissa löytyvät lukuisat pienet ruostepilkut, jotka varsinkin väkevimmin puristuneissa tasarakeisissa toisinnoissa ovat sirottuneet kaikkialle vuorilajiin. Suurennuslasilla tarkastettaissa huomataan toisinaan sellaisen ruostepilkun keskellä samettimusta kiiltävä kivennäisrae, joka todennäköisesti on ortiittia. 1 ) Tyypillisesti muodostuneena muodostaa tämä vuorilaji muutamia suurempia alueita karttalehden lounaisessa nurkassa, joista eräs kulkee Päijänteen lounaiselta rannalta Kuhmoisen ja Padasjoen kirkonkylien välilä E-W :ssä suunnassa Luopioista kohti, samalla kun se S päin pistää leveän kaistaleen Evoisten ruununpuistoa kohti. Tämä gneissisuikaleitten ja nauhojen usein runsaasti täyttämä graniitti on näillä alueilla säännöllisesti keski- ja tasarakeista. Paikkapaikoin on se kuitenkin myös muodostunut selvästi porfyyriseksi. Mitään selvää rajaa eri rakennemuotojen välillä ei ole kuitenkaan voitu missään huomata, vaan näyttää keskirakeinen rakennemuoto vähitellen muuttuvan porfyyriseksi siten, että maasälpäaineosat tulevat yhä suuremmiksi sekä vihdoin muodostavat oikeita hajarakeita vuorilajiin. 1) Aivan samanlaiset ortiittikeskuksella varustetut ruostepilkut ovat luonteenomaisia muutamille eteläsaksalaisille graniiteille (Schwarzwald), jotka petrografisessa suhteessa ovat täydellisesti näitten Suomen graniittien kaltaisia.