VALTAKUNNALLINEN YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOIS- LÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2010-2011. Teppo Heikkilä

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin julkaisuja Publication Series of the Hospital District of Northern Savo No 78 / 2012 VALTAKUNNALLINEN YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOIS- LÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2010-2011 Teppo Heikkilä Kuopion yliopistollinen sairaala Perusterveydenhuollon yksikkö Kuopio 2012

Tekijän osoite: Kuopion yliopistollinen sairaala PL 1777 70211 KUOPIO ISBN 952-9704-81-X ISSN 1235-1105 Kuopion yliopistollisen sairaalan monistamo Kuopio 2012

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN JULKAISUJA PUBLICATION SERIES OF THE HOSPITAL DISTRICT OF NORTHERN SAVO KUVAILULEHTI No 78 / 2012 8.5.2012 Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri): Teppo Heikkilä Julkaisun laji (ks. seur.sivu): Selvitykset Julkaisun nimi: Valtakunnallinen yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arviointi 2010-2011 Julkaisupaikka: Kuopio Tiivistelmä: Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisen arvioinnin tavoitteena oli kuvata koulutuksesta vastaavien yksiköiden koulutusohjelmat ja -järjestelmät, tuottaa vertailutietoa erikoislääkärikoulutuksen laadun parantamiseksi ja suosittaa valtakunnallisia toimia koulutuksen kehittämiseksi. Arviointia varten koottiin arviointiryhmä, jossa oli mukana edustajat yliopistoista, Suomen yleislääketieteen yhdistyksestä, Suomen Yleislääkärit ry:stä sekä Lääkäriliiton yleislääketieteen alaosastosta. Arviointi koostui sähköisestä kyselystä ja arviointikäynneistä. Arviointikyselystä saatuja tietoja hyödyntäen tehtiin arviointikäynnit kaikissa yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta järjestävissä yliopistoissa sekä jokaisen yliopiston yhteydessä kahdessa terveyskeskuksessa. Arvioinnin perusteella yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen ohjelmissa on pieniä eroja. Koulutus on kokonaisuutena hyvällä tasolla. Koulutusta on viime vuosina kehitetty voimakkaasti ja siihen on pyritty tuomaan mukaan enemmän koulutuksellisia elementtejä, kuten erikoistuvan lääkärin henkilökohtaista ohjaamista. Kehitystyö on kuitenkin vielä osin kesken. Erityisesti kehittämistä kaipaavat erikoistuvien lääkärien henkilökohtainen ohjaus, erikoistuvan lääkärin osaamisestaan saaman palautteen antaminen, koulutuksen suunnitelmallisuus käytännön tasolla sekä hallinnollisen koulutuksen vähäisyys. Arvioinnin pohjalta suositellaan erityisesti koulutuksen sisällön ja tavoitteiden valtakunnallista yhtenäistämistä. Avainsanat (asiasanat): MeSH: Education, Medical, Graduate/organization and administration; General Practice/education; General Practitioners/education; Quality Improvement YSA: arviointi; erikoislääkärit; kehittäminen; koulutus; laadunarviointi; yhdenmukaistaminen; yleislääketiede NLM: W 20, W 89 Kokonaissivumäärä: 175 ISSN: 1235-1105 ISBN: 952-9704-81-X Jakaja: KYS / Perusterveydenhuollon yksikkö Tilausosoite: PL 1777 puh. 040 7223 278 70211 KUOPIO siku.kosonen@uef.fi Kpl-hinta: 25 e + alv 9 %

JULKAISUN LAJI Alkuperäistutkimukset Selvitykset Raportit Työryhmämietinnöt Audiovisuaaliset tuotteet

ESIPUHE Perusterveydenhuollon selkärangan muodostavat kokeneet ja taitavat yleislääketieteen erikoislääkärit, joiden osaamista ja näkemystä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Erikoislääkäritutkintojen suorittamisen käytännöt ovat arkikäsitysten mukaan vaihdelleet suuresti - onpa erikoistumista suoritettu pelkästään työtä tekemällä. Näinkin voi omaksua yleislääketieteen erikoislääkärin identiteetin ja oppia hyväksi yleislääketieteen erikoislääkäriksi, mutta helpomminkin se voi onnistua. Jotta erikoislääkäritutkintoa ja sen suorittamista voitaisiin kehittää vastaamaan potilaiden, palvelujärjestelmän ja erikoistuvien tarpeita, tarvittiin lähtökohdaksi selvitys nykytilasta. Kuopiolaisten aloitteelle oli siis olemassa tarve. Selvityksen tekemiseen osallistui eri tavoin satoja yleislääketieteen erikoislääkäreitä tai erikoistuvia. Sähköiseen kyselyyn vastanneita oli yhteensä noin 500. Vastuuyksikköjen ja koulutuspaikkojen käyntejä teki 15 lääkäriä, minkä lisäksi käyntien aikana järjestettyihin kokouksiin osallistui vastuuyksikköjen ja koulutuspaikkojen noin 50 lääkäriä. Selvityksen tuloksiin perustuvat toimenpideehdotukset laadittiin 40 hengen voimin. Suurkiitos kaikille heille! Erityisen kiitoksen ansaitsee LT, sisät. erikoisl. Ulla Idänpään-Heikkilä, jonka osaaminen ja kokemus laadun arvioinnista oli meille, sen alan noviiseille, suureksi avuksi. Kiitämme myös sosiaali- ja terveysministeriötä hankkeen taloudellisesta tuesta. Toimenpide-ehdotukset ovat saaneet hyvän vastaanoton, konkreettisiin toimenpiteisiin on jo ryhdytty monella taholla. Viiden vuoden kuluttua meillä on todennäköisesti tarpeita vastaava, uudistunut, valtakunnallinen yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen ohjelma, ja sen avulla valmistuvia, entistä osaavampia yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Arja Helin-Salmivaara, arviointiryhmän puheenjohtaja

ARVIOINNISSA MUKANA OLLEET HENKILÖT Arviointiryhmä Arja Helin-Salmivaara, puheenjohtaja (Helsingin ja Uudenmaan shp, SYLY) Teppo Heikkilä, sihteeri (Pohjois-Savon shp, projektityöntekijä) Päivi Meriranta (Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon shp) Esko Kumpusalo (Itä-Suomen yliopisto) Johan Eriksson (Helsingin yliopisto) Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi (Oulun yliopisto) Mauri Laakso (Oulun yliopisto, SLL yleislääketieteen alaosasto) Kari Mattila (Tampereen yliopisto, Pirkanmaan shp) Anni Seiskari (Tampereen yliopisto) Paula Vainiomäki (Turun yliopisto, SYLY) Mikko Valkonen (GPF) Ulla Idänpään-Heikkilä (ulkopuolinen asiantuntija) Arvioijat (jo arviointiryhmässä mukana olevien henkilöiden lisäksi) Seija Eskelinen Päivi Hiltula Irma Honkamaa Pekka Honkanen Johannes Kerälä Maarit Matinolli Katarina Näs Merja Toivonen Minna Törnroos Pekka Saloranta Satu-Maaria Walle

SISÄLLYSLUETTELO VALTAKUNNALLINEN YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2010 2011 Esipuhe Arvioinnissa mukana olleet henkilöt 1 Johdanto 1 1.1 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus Suomessa ja Euroopassa 1 1.2 Erikoislääkärikoulutuksen arviointi Suomessa ja Euroopassa 3 1.3 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin tausta 4 2 Arvioinnin tavoitteet ja periaatteet 6 3 Arvioinnin menetelmät 7 3.1 Arviointiryhmän kokoaminen 7 3.2 Valtakunnallisen kyselyn toteutus 8 3.2.1 Kyselylomakkeiden pilottitutkimus 9 3.2.2 Kyselylomakkeiden lähettäminen, vastausten kerääminen ja analysointi 10 3.2.3 Kyselyn tulosten hyödyntäminen 11 3.3 Arviointikäynnit yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastaavissa yksiköissä ja koulutusta antavissa terveyskeskuksissa 11 3.3.1 Erikoislääkärikoulutuksen vastuuyksiköiden yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kriteerit 12 3.3.2 Terveyskeskusten yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kriteerit 13 3.3.3 Arviointikäyntien toteutus 14 3.3.4 Arviointiryhmät ja niiden työskentely 16 3.4 Loppuraportin kokoaminen ja arvioiden esittäminen 17 3.5 Parannusehdotusten toteutumisen seuranta ja uusi arviointi 17 4 Arviointikyselyn tulokset 18 4.1 Taustatietoja 18 4.2 Keskeisiä kyselyistä saatuja tuloksia 21 5 Arviointikäynneillä tehdyt havainnot 25 5.1 Arviointikäynnit yliopistoissa / yleislääketieteen yksiköissä 25 5.1.1 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen rakenne 26 5.1.2 Erikoislääkärikoulutuksen järjestäminen 27 5.1.3 Erikoistuville lääkäreille järjestettävän koulutuksen sisältö 28 5.1.4 Kouluttajalääkäreille järjestettävän koulutuksen sisältö 29 5.2 Arviointikäynnit terveyskeskuksissa 30 5.2.1 Perehdytys 30 5.2.2 Erikoistuvan lääkärin ohjaaminen 31 5.2.3 Työn koulutuksellisuus 31 5.2.4 Toimipaikka- ja teoreettinen koulutus 33 5.2.5 Palaute 33 5.2.6 EVO-rahoitus 34 6 Pohdinta 35 6.1 Menetelmä 35 6.2 Arvioinnin tulokset 36

7 Arvioinnin aikana havaittuja hyviä käytäntöjä sekä syntyneitä ideoita 37 8 Kehittämissuositukset ja toimenpide-ehdotukset yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kehittämiseksi 40 8.1 Erikoislääkärikoulutuksen kehittämissuositukset yliopistoille 40 8.2 Erikoislääkärikoulutuksen kehittämissuositukset terveyskeskuksille 41 8.3 Valtakunnalliset toimenpide-ehdotukset 43 8.3.1 Koulutuksen rakenne ja sisältö 44 8.3.2 Koulutuksen työkalut 46 8.3.3 Erikoistujien verkottuminen 47 8.3.4 Ohjaus, koulutuksen ja koulutuspaikkojen laatu ja arviointi 47 8.3.5 Koulutuksen tieteellisyys 48 9 Kiitokset 49 10 Viitteet 50 11 Liitteet 53

1 JOHDANTO 1.1 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus Suomessa ja Euroopassa Yleislääketieteen erikoisala perustettiin Suomeen vuonna 1970. Yleislääketieteen erikoislääkärin oikeudet myönsi tuolloin Lääkintöhallituksen spesialiteettineuvottelukunta. Ensimmäinen strukturoitu yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusohjelma tuli voimaan vuonna 1976 ja erikoislääkärikoulutuksen tavoitteet ja sisältö määriteltiin ensimmäisen kerran opetusministeriön vuonna 1987 julkaisemassa muistiossa (Opetusministeriö 1987). Yleislääketieteen erikoislääkärioikeudet saadakseen lääkärin tuli työskennellä kolmen ja puolen vuoden ajan erikseen määritetyillä erikoisaloilla yleis- ja erikoissairaaloissa sekä vähintään kaksi ja puoli vuotta kunnanlääkärinä tai terveyskeskuslääkärinä. Lisäksi tuli suorittaa terveydenhuollon hallinnon kurssi. Pitkään kunnanlääkärinä toiminut sai siirtymäkauden ajan anomuksesta yleislääketieteen erikoislääkärin oikeudet suoritettuaan Tampereen yliopiston järjestämän terveydenhuollon hallinnon kurssin (Halonen ym. 2001a, Halonen ym. 2003) Helsingin yliopistoon perustettiin vuonna 1981 Suomen ensimmäinen yleislääketieteen professorin virka, joskin Tampereen yliopistossa oli jo vuodesta 1972 ollut yleislääketieteen erikoisalasta vastaava kansanterveystieteen, erityisesti avoterveydenhuollon, professuuri. Vuonna 1988 yleislääketieteen erikoistumiskoulutuksen järjestäminen siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon alalta yliopistojen vastuulle. Muiden erikoisalojen erikoislääkärikoulutus siirtyi yliopistojen vastuulle vuonna 1986. Vuodesta 1991 lähtien on Suomen kaikissa lääketieteellisissä tiedekunnissa ollut yleislääketieteen professorin virka. Nykyisin erikoislääkärin tutkinto on Suomessa yliopistotutkinto. Tämä järjestely on eurooppalaisittain poikkeuksellinen ja vastaavaan on siirrytty muista Euroopan maista vain Italiassa ja Virossa. (Halonen ym. 2001a, Halonen ym. 2003) Suomessa oli vuoden 2011 alussa 2 806 yleislääketieteen erikoislääkärin oikeudet omaavaa lääkäriä (Suomen Lääkäriliitto 2011) alan ollessa suurin

2 Suomen erikoisaloista. Työikäisiä yleislääketieteen erikoislääkäreitä oli 2 374. Heistä 58 % oli naisia. Vuoden 2009 Lääkärikyselyn mukaan työikäisistä yleislääketieteen erikoislääkäreistä 52 % työskenteli päätoimisesti terveyskeskuksissa, 15 % sairaaloissa, 2 % opetuksessa ja tutkimuksessa, 12 % työterveyshuollossa, 11 % yksityisvastaanotoilla ja 9 % muissa tehtävissä (Suomen Lääkäriliitto 2009). Vuonna 2009 terveyskeskuksissa työskenteli päätoimisesti 3 503 lääkäriä, joista erikoislääkäreitä oli 1 507. Terveyskeskuksissa työskentelevistä erikoislääkäreistä 75 % oli yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Yleislääketieteen suosio erikoistumisalana on aivan viime vuosina hiukan lisääntynyt suhteessa muihin erikoisaloihin. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna suosio on kuitenkin jossain määrin heikentynyt. Esimerkiksi Lääkäri 2008 - tutkimuksessa terveyskeskuslääkärin työn ilmoitti mieluisimmaksi työkseen 17 % nuorista lääkäreistä, kun vuonna 2003 vastaava osuus oli 15 %, vuonna 1998 20 % ja vuonna 1993 24 % vastaajista (Heikkilä ym. 2009). Todennäköisesti viimeisimmän tutkimusvälin aikana tapahtunut terveyskeskustyön suosion hienoinen paraneminen on ollut seurausta voimakkaasta panostamisesta varsinkin nuorten lääkärien koulutukseen ja työviihtyvyyteen useissa terveyskeskuksissa. Perusterveydenhuollon tilasta on viime vuosina esitetty huolestuneita puheenvuoroja (Kumpusalo & Mattila 2006, Meretoja 2008). Tällä hetkellä on valtakunnallisesti käynnissä useita hankkeita perusterveydenhuollon kehittämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011c). Perusterveydenhuollon järjestämistä on käsitelty laajasti myös 1.5.2011 voimaan tulleessa terveydenhuoltolaissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011b). Euroopan tasolla yleislääketiede omana erikoisalanaan on käytössä Pohjoismaiden lisäksi vain muutamissa Euroopan maissa, eikä sitä ole mainittu esimerkiksi ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa direktiivissä (EU 2004). Samassa direktiivissä määritellään kuitenkin yleislääketieteen erityiskoulutus, joka täytyy suorittaa, mikäli lääkäri haluaa toimia yleislääkärin tehtä-

3 vissä muiden Euroopan unionin maiden sosiaalivakuutusjärjestelmän piirissä. Suomesta valmistuneelle lääkärille yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on kaksi vuotta (muualla EU:ssa kolme vuotta Belgiaa lukuun ottamatta) ja se on käytännössä osa yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta. Koulutus tunnettiin 1.5.2011 saakka perusterveydenhuollon lisäkoulutuksena, ja sen suorittaminen oli edellytyksenä lääkärien täyslaillistukseen eli toimimiseen itsenäisenä lääkärinä Suomessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011a). Euroopan yleislääkärijärjestö, WONCA Europe, on määritellyt eurooppalaisen sisällön yleislääkärin osaamiselle ja koulutukselle (WONCA 2005). Määritelmä on kuvattu WONCA-puuna, jonka oksia ovat potilas- ja perhekeskeisyys, laajaalainen lähestymistapa, ihmisen kohtaaminen psykososiaalisena, kulttuurisena ja fyysisenä kokonaisuutena, alalle ominaiset ratkaisutaidot, yhteisölähtöisyys sekä perusterveydenhuollon toimintakokonaisuuden hallinta. 1.2 Erikoislääkärikoulutuksen arviointi Suomessa ja Euroopassa Viime vuosina Suomessa on useilla eri erikoisaloilla aktivoiduttu alan erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin toteutuksen aikaansaamiseksi. Taustalla on ollut huoli erikoislääkärikoulutuksen laadusta sekä erikoistuvien lääkärien asemasta ja oikeuksista (Vainiomäki 2008). Toisaalta taustalla on ollut myös eurooppalainen kehitys erikoislääkärikoulutuksen arvioinnissa. Esimerkiksi Ruotsissa on ollut jo vuodesta 1993 lähtien käytössä säännöllisesti tapahtuva erikoislääkärikoulutusten arviointi (Sveriges Läkarförbund 2011). Myös Euroopan erikoislääkärijärjestö UEMS:n eri erikoisalasektiot ja boardit ovat toimineet aktiivisesti eri erikoisalojen erikoislääkärikoulutusten arvioinnin edistämiseksi. UEMS on lisäksi julkaissut suosituksen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin suorittamisesta (UEMS 1997). Suomen Lääkäriliitto on tehdyn pilottihankkeen pohjalta antanut vuonna 2001 suosituksen erikoisalojen koulutuksen arvioinnista (Anttila 1997, Halila 2001). Jo toteutetut arvioinnit ovat osoittaneet arvioinnin tarpeelliseksi. Arvioinnin on

4 todettu edistävän kehittämiskohteiden tunnistamista ja johtavan koulutuksen laadun paranemiseen (Mäkinen ym. 2005, Meretoja & Kantanen 2009). Erikoislääkärikoulutuksen uudistamista pohtineet selvityshenkilöt esittivät loppuraportissaan jatkuvan arvioinnin kehittämistä ja toteuttamista kaikkien erikoisalojen koulutuksessa (Puolijoki, Tuulonen 2007). 1.3 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin tausta Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta on Suomessa arvioitu valtakunnallisesti vuonna 1999, jolloin kerättiin kyselyaineisto koulutuksen sen hetkisestä tilasta. Kyselyn tuloksia on julkaistu Suomen Lääkärilehdessä (Halonen ym. 2001a, Halonen ym. 2001b). Erikoislääkärikoulutusta on arvioitu myös Lääkäri 1998 -aineistoon perustuen (Halonen ym. 2003). Valtakunnallisen arvioinnin lisäksi on tehty muutamia paikallisia arviointeja yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista (Kekki 1999a, Kekki 1999b, Kivelä ym. 1999, Savolainen ym. 2009). Nyt toteutetun yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin lähtökohtana on ollut koulutuksen nykytilan ja kehittämistarpeiden selvittäminen. Arvioinnin toteuttaminen on katsottu tarpeelliseksi, ja sen on arvioitu olevan arvokas lisä suomalaisen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin kokonaisuuden täydentämiseen ja kehittämiseen. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin suunnittelu käynnistyi syksyllä 2009. Arviointia edelsi parin vuoden aikana tapahtunut tunnustelu ja keskustelu arvioinnin tarpeesta. Lopullinen alkusysäys arvioinnin käynnistämiselle oli silloisen Kuopion yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan yleislääketieteen yksikön (nykyisin Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan perusterveydenhuollon yksikkö) päätös palkata puolipäiväinen projektityöntekijä toteuttamaan valtakunnallista yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arviointia. Kuopiossa tapahtuneesta aloitteesta huolimatta arviointi

5 päätettiin heti alusta alkaen toteuttaa laajassa valtakunnallisessa yhteistyössä. Arviointia varten koottiin valtakunnallinen ohjausryhmä, jossa olivat edustettuina kaikkien yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta järjestävien yliopistojen lisäksi Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY), Suomen yleislääkärit ry (GPF) sekä Suomen Lääkäriliiton Yleislääketieteen alaosasto.

6 2 ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Tavoitteet: 1. Kuvata yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastaavien yksiköiden koulutusohjelmat ja -järjestelmät, niiden heikkoudet ja vahvuudet sekä yksiköiden väliset erot. 2. Tuottaa koulutuksen vastuuyksiköiden käyttöön vertailutietoa erikoislääkärikoulutuksen laadun parantamiseksi. 3. Suosittaa valtakunnallisia toimia yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kehittämiseksi. Periaatteet: Kunnioitus Luottamuksellisuus Tasapuolisuus Neutraalius Puolueettomuus Vastuullisuus

7 3 ARVIOINNIN MENETELMÄT Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arviointia varten tehdyssä tutkimussuunnitelmassa määriteltiin arvioinnin kulku seuraavasti: 1. Arviointiryhmän kokoaminen 2. Valtakunnallisen kyselyn toteuttaminen, vastausten analysointi ja hyödyntäminen arviointikäyntien suunnittelussa ja toteutuksessa 3. Arviointikäynnit yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastaavissa yksiköissä (yliopistot ja yleislääketieteen yksiköt) ja koulutusta antavissa terveyskeskuksissa 4. Loppuraportin kokoaminen sekä arvioiden ja parannusehdotusten esittäminen 5. Parannusehdotusten toteutumisen seuranta 6. Uudesta arvioinnista sopiminen 3.1 Arviointiryhmän kokoaminen Yleislääketieteen erikoislääkärikoukutuksen arviointia varten koottiin valtakunnallinen ohjausryhmä, jossa olivat edustettuina kaikkien yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta järjestävien yliopistojen lisäksi Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY), Suomen yleislääkärit ry (GPF) sekä Suomen Lääkäriliiton Yleislääketieteen alaosasto. Ohjausryhmä kokoontui arvioinnin aikana yhteensä 10 kertaa. Ohjausryhmän ensimmäinen kokous pidettiin 15.12.2009 ja viimeinen 26.5.2011. Kokousten lisäksi ohjausryhmä kävi arviointiprosessin aikana runsaasti aktiivista sähköpostikeskustelua prosessiin liittyvistä asioista.

8 Alkuperäisen kokoonpanon lisäksi ohjausryhmä päätti palkata arviointikäyntien suunnitteluun ja toteuttamiseen avuksi ulkopuolisen asiantuntijan, joka osallistui ohjausryhmän toimintaan marraskuusta 2010 alkaen. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin ohjausryhmän kokoonpano oli seuraava: Arja Helin-Salmivaara, puheenjohtaja (Helsingin ja Uudenmaan shp, SYLY) Teppo Heikkilä, sihteeri (Pohjois-Savon shp, projektityöntekijä) Päivi Meriranta (Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon shp) Esko Kumpusalo (Itä-Suomen yliopisto) Johan Eriksson (Helsingin yliopisto) Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi (Oulun yliopisto) Mauri Laakso (Oulun yliopisto, SLL yleislääketieteen alaosasto) Kari Mattila (Tampereen yliopisto, Pirkanmaan shp) Anni Seiskari (Tampereen yliopisto) Paula Vainiomäki (Turun yliopisto, SYLY) Mikko Valkonen (GPF) Ulla Idänpään-Heikkilä (ulkopuolinen asiantuntija) 3.2 Valtakunnallisen kyselyn toteutus Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arviointia varten arvioinnin ohjausryhmässä valmisteltiin kyselytutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä ennakkotietoa yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta ja sen toteutumisesta arviointikäyntejä varten. Kyselyn pohjaksi ohjausryhmä kävi laajan keskustelun yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen keskeisistä sisällöistä ja tavoitteista. Keskustelun tarkoituksena oli hahmottaa yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen ihannetila, jonka toteutumista arvioinnilla pyrittiin selvittämään.

9 Kyselylomakkeiden valmistelussa hyödynnettiin vuonna 1999 Kuopiossa tehdyn yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta käsitelleen valtakunnallisen kyselyn, Suomen Lääkäriliiton vuonna 2001 valmistelleen erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin mallikyselyn sekä neurologien vuonna 2008 tekemän erikoislääkärikoulutuksen arvioinnin kyselylomakkeita. 3.2.1 Kyselylomakkeiden pilottitutkimus Kyselyjen onnistumisen varmistamiseksi suoritettiin kyselylomakkeiden pilottitutkimus ennen varsinaisten kyselyjen lähettämistä. Kyselyjen pilotointi toteutettiin Helsingin yliopiston alueella. Kyselylomakkeet lähetettiin viidelle erikoistuvalle lääkärille, viidelle vuonna 2008 ja sen jälkeen valmistuneelle erikoislääkärille ja viidelle kouluttajalääkärille. Valinnassa huomioitiin paikkakunta- ja sukupuolijakauma. Kyselyihin vastattuaan vastaajia pyydettiin ottamaan yhteyttä Helsingin yliopiston Yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osastoon. Yhteydenottojen perusteella haastateltiin yksi erikoistuja, kolme erikoislääkäriä ja yksi kouluttaja. Haastattelijana toimi kurssisihteeri Sini Nykänen. Haastattelun aikana haastateltavilla oli käytössään tyhjä kyselylomake. Haastattelun aluksi esitettiin lomaketta koskevia yleisiä kysymyksiä ja sen jälkeen lomake käytiin läpi sivu sivulta. Haastateltavat saivat tehdä koko ajan omia huomioitaan lomakkeesta. Haastattelussa saadut vastaukset kerättiin yhteen, jonka jälkeen kyselylomakkeisiin tehtiin pieniä muutoksia ja tarkennuksia haastatteluissa esiin tulleiden asioiden perusteella. Lomakkeisiin tarvitut muutokset eivät kuitenkaan olleet merkittäviä.

10 3.2.2 Kyselylomakkeiden lähettäminen, vastausten kerääminen ja analysointi Kyselyt valmisteltiin erikseen tällä hetkellä erikoistumassa oleville lääkäreille, vuonna 2008 ja sen jälkeen valmistuneille lääkäreille sekä kouluttajalääkäreille, terveyskeskusten koulutusvastaaville ja ylilääkäreille. Kouluttajalääkärit, koulutusvastaavat ja ylilääkärit saattoivat vastata kyselyyn samanaikaisesti useammassa eri roolissa. Tällä hetkellä erikoistumassa olevien lääkärien ja vastikään valmistuneiden erikoislääkärien kyselyt olivat sisällöltään samat. Kyselylomakkeet ovat raportin liitteinä 4 ja 5. Erikoistuvien lääkärien ja kouluttajalääkärien, koulutusvastaavien ja ylilääkärien sähköpostiosoitteet saatiin yliopistojen tietokannoista. Erikoistuva lääkäri määriteltiin siten, että hänen tuli olla ilmoittautunut erikoistumaan yleislääketieteeseen sekä ilmoittautunut läsnä olevaksi yliopistoon. Kouluttajalääkäreille, koulutusvastaaville ja ylilääkäreille kysely lähetettiin yliopistojen oman ilmoituksen mukaan. Vuonna 2008 ja sen jälkeen valmistuneiden yleislääketieteen erikoislääkärien osoitetiedot pyydettiin Suomen Lääkäriliitosta, jolla on ajantasainen tieto suomalaisista lääkäreistä. Erikoislääkärien osoitetietoja pyydettäessä heidän valmistumisyliopistoaan ei identifioitu, jolloin heidän kohdallaan ei voida saada yliopistokohtaista vastausprosenttia. Kyselyt toteutettiin kesän 2010 aikana sähköisessä muodossa käyttäen Webropol -ohjelmaa. Kyselyssä erikoistuvia lääkäreitä pyydettiin terveyskeskuksessa tapahtuvaa koulutusta arvioidessaan arvioimaan sitä terveyskeskusta, jossa olivat sillä hetkellä tai olivat viimeksi työskennelleet. Vuonna 2008 tai sen jälkeen valmistuneita erikoislääkäreitä pyydettiin arvioimaan sitä terveyskeskusta, jossa olivat erikoislääkärikoulutuksensa aikana viimeksi työskennelleet yli 6 kuukauden ajan. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan erikoislääkärikoulutuksen käytännön toteutumiseen liittyviä asioita pääsääntöisesti neliportaisella Likertin asteikolla. Lisäksi kyselyssä oli mukana kysymyksiä, joissa vastausta pyydettiin absoluuttisena lukuna sekä myös avoimia kysymyksiä.

11 Arviointikyselyjen tulokset käsiteltiin Webropol-ohjelman analysointityökaluja sekä Microsoft Excel for Macintosh 2008 -ohjelmaa käyttäen. 3.2.3 Kyselyn tulosten hyödyntäminen Kyselyjen vastauksien perusteella valmisteltiin yliopisto- ja vastaajakohtaiset tietopaketit kyselyjen tuloksista arviointikäyntien suorittajien käyttöön. Näissä tietopaketeissa yliopistokohtaisia vastauksia verrattiin valtakunnallisiin keskiarvoihin kunkin kysymyksen kohdalla. Jokainen arvioija sai valtakunnallisten tulosten lisäksi käyttöönsä ainoastaan sen yliopiston alueen vastaukset, jota hän oli menossa arvioimaan. 3.3 Arviointikäynnit yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastaavissa yksiköissä ja koulutusta antavissa terveyskeskuksissa Kyselyissä saatujen tietojen toteutumisen arvioimiseksi ja tarkentamiseksi suoritettiin kaikissa yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta antavissa yliopistoissa arviointikäynnit. Kyselyn lisäksi jokaiseen arviointien aikana vierailtuun yksikköön lähetettiin ennakkoon lyhyt kysely, jossa pyydettiin kyseisen yksikön perustietoja esimerkiksi lääkärien määristä, alueen väestöstä sekä työn ja erikoislääkärikoulutuksen käytännön järjestelyistä. Saadut ennakkotiedot lähetettiin myös etukäteen arviointikäyntien suorittajien käyttöön. Arviointikäyntejä varten ohjausryhmä sopi ennalta arvioinnissa käytettävistä kriteereistä erikseen koulutuksen vastuuyksiköille ja terveyskeskuksille. Kriteerien tarkoituksena oli määritellä erikoislääkärikoulutuksen ihanne- tai optimitila, johon toteutuvaa koulutusta verrattiin. Kriteereihin ei määritelty minimivaatimustasoja. Ensimmäisen Kuopiossa tehdyn arviointikäynnin jälkeen kriteereihin tehtiin vielä pieniä tarkennuksia arviointikäynnin haastatteluissa ilmennei-

12 den seikkojen perusteella. Tehdyt tarkennukset on huomioitu myös Kuopion arviointikäynnin tuloksissa. 3.3.1 Erikoislääkärikoulutuksen vastuuyksiköiden yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kriteerit 1. Jokainen erikoistuva lääkäri on tehnyt henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). 2. Jokaisella erikoistuvalla lääkärillä on käytössään lokikirja tai portfolio. 3. Jokainen erikoistuva lääkäri on osallistunut starttiseminaariin tai tavannut professorin erikoistumisen alkuvaiheessa. 4. Jokaiselle erikoistuvalle lääkärille on nimetty kouluttaja(ohjaaja)lääkäri. 4.1. Kouluttaja(ohjaaja)lääkäri on yleislääketieteen erikoislääkäri. 4.2. Kouluttaja(ohjaaja)lääkärillä on pedagogista koulutusta. 4.3. Ohjaamiseen on varattu aikaa työjärjestykseen vähintään 2 tuntia kuukaudessa. 5. Vastuuyksiköllä on ajantasainen tieto erikoistuvista lääkäreistä sekä heidän yhteystiedoistaan, työpaikastaan ja erikoistumistilanteestaan. 6. Vastuuyksiköllä on ajantasainen tieto ohjaajalääkäreistä sekä heidän yhteystiedoistaan, työpaikastaan ja kouluttautumistilanteestaan. 7. Vastuuyksiköllä on ajantasainen tieto terveyskeskusten koulutusvastaavista sekä heidän yhteystiedoistaan, työpaikastaan ja kouluttautumistilanteestaan. 8. Erikoistuviin lääkäreihin pidetään säännöllisesti yhteyttä. 9. Ohjaajalääkäreihin pidetään säännöllisesti yhteyttä. 10. Jokaisen koulutusterveyskeskuksen kanssa on tehty koulutussopimus. 11. Koulutusterveyskeskuksiin pidetään säännöllisesti yhteyttä. 12. Jokaisessa koulutusterveyskeskuksessa on nimetty terveyskeskuksen erikoislääkärikoulutuksesta vastaava henkilö/yhteyshenkilö. 13. Jokaisella kouluttajalääkärillä on kouluttajakoulutusta. 14. Koulutuksen vastuuyksikkö järjestää kouluttajille koulutusta. 15. Kouluttajat ovat tietoisia erikoislääkärikoulutuksen ajankohtaisista sisällöistä ja tavoitteista. 16. Erikoislääkärikoulutukselle on määritelty selkeä sisältö ja vaatimukset. 17. Koulutuksen käytännön toteutumista alueella seurataan säännöllisesti (esim. työn koulutuksellisuuden toteutuminen, säännöllisen ohjauksen toteutuminen). 18. Koulutuksen vastuuyksikkö järjestää alueen yleislääketieteen erikoistuville yhteistä koulutusta. 19. Jokainen erikoistuva lääkäri tutustuu yleislääkärin keskeisiin osaamisalueisiin (esim. WONCA-puu, CanMEDS). 20. Toimipaikkakoulutuksen toteutumista alueen terveyskeskuksissa seurataan säännöllisesti. 21. Jokainen erikoistuva lääkäri käy moniammatillisen johtamiskoulutuksen. 22. Erikoistuville lääkäreille tarjotaan mahdollisuutta tutkimukseen.

13 23. Kaikkien alueen sairaaloiden kanssa on tehty sopimukset erikoisalakohtaisen kliinisen palvelun suorittamisesta. 24. Koulutuksen vastuuyksikkö kerää säännöllisesti palautetta erikoistuvilta lääkäreiltä. 25. Koulutuksen vastuuyksikkö kerää säännöllisesti palautetta kouluttajalääkäreiltä. 26. Koulutuksen vastuuyksikkö kerää säännöllisesti palautetta terveyskeskuksilta. 27. Jokainen erikoistuva lääkäri läpäisee erikoislääkäritentin. 28. Valmistumisvaiheessa käydään läpi erikoistuvan HOPSin, lokikirjan ja/tai portfolion toteutuminen. 3.3.2 Terveyskeskusten yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kriteerit 1. Jokaiselle erikoistuvalle lääkärille on nimetty kouluttaja(ohjaaja)lääkäri. 1.1. Kouluttaja(ohjaaja)lääkäri on yleislääketieteen erikoislääkäri. 1.2. Kouluttaja(ohjaaja)lääkärillä on pedagogista koulutusta. 1.3. Ohjaamiseen on varattu aikaa työjärjestykseen vähintään 2 tuntia kuukaudessa. 1.4. Erikoistuvalla lääkärillä on HOPS. Koulutuksen tukena käytetään lokikirjaa ja/tai portfoliota. 2. Jokaisen työjakson alussa on perehdytys. 3. Jokaisella erikoistuvalla on mahdollisuus oppia ohjattuna yleislääkäriltä vaadittavia kädentaitoja. 4. Jokaisella erikoistuvalla on mahdollisuus työskennellä kaikilla perusterveydenhuollon keskeisillä osa-alueilla. 5. Jokainen erikoistuva lääkäri tutustuu yleislääkärin keskeisiin osaamisalueisiin (esim. WONCA-puu, CanMEDS). 6. Jokaisella erikoistuvalla on riittävät konsultaatiomahdollisuudet. 7. Jokaisen erikoistuvan käytössä on yksikössä tehty oma kokoelma paikallisista hoitokäytännöistä, talon tavoista. 8. Jokainen erikoistuva lääkäri saa koulutusta/ohjausta hallinnollisiin asioihin. 9. Jokaisella erikoistuvalla on mahdollisuus osallistua käytännön hallinnolliseen työhön erikoistumisensa aikana. 10. Jokainen erikoistuva lääkäri saa säännöllisesti palautetta oman työnsä/toimintansa tunnusluvuista (esim. potilaskäyntien määristä, eri potilasryhmistä jne.). 11. Jokainen erikoistuva lääkäri saa säännöllisesti palautetta omasta osaamisestaan. 12. Jokainen erikoistuva lääkäri saa käyttää työaikaa itseopiskeluun. 13. Jokaisella erikoistuvalla lääkärillä on mahdollisuus osallistua toimipaikan sisäiseen koulutukseen vähintään 2 tuntia viikossa. 14. Jokaisella erikoistuvalla lääkärillä on mahdollisuus osallistua toimipaikan ulkopuoliseen koulutukseen vähintään 10 päivää vuodessa. 15. Jokainen erikoistuva lääkäri päivystää säännöllisesti.

14 16. Jokaisella erikoistuvalla lääkärillä on työpaikallaan käytössä erikoislääkäritentissä vaadittava kirjallisuus. 17. Jokaisella erikoistuvalla lääkärillä on mahdollisuus valmistautua erikoislääkäritenttiin työajalla (palkallinen virkavapaa). 18. Erikoistuvan lääkärin ja kouluttajalääkärin työhyvinvoinnista huolehditaan. 19. Terveyskeskuksen ja vastuuyksikön välinen tiedonkulku erikoislääkärikoulutukseen liittyvissä kysymyksissä on sujuvaa. 20. Terveyskeskuksen erikoislääkärikoulutuksen järjestämisestä saama EVOrahoitus käytetään erikoislääkärikoulutukseen. 21. Terveyskeskus tukee kouluttajalääkärien koulutustyötä ja kouluttautumista. 3.3.3 Arviointikäyntien toteutus Arviointikäynnit toteutettiin vertaisarvioinnin periaatteiden mukaisesti. Arvioinnit keskittyivät ensisijaisesti yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen järjestämisvastuussa olevien yksiköiden arvioimiseen. Koulutuksen käytännön toteutumisen ja erityisesti käytännön koulutustyötä tekevien koulutuslääkärien ja erikoistuvien lääkärien erikoislääkärikoulutusta koskevien näkökantojen selvittämiseksi katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi arviointikäyntien osana vierailla myös terveyskeskuksissa. Kullekin terveyskeskukselle annettiin myös arviointikäynnin lopulla arviot niiden antaman erikoislääkärikoulutuksen toteutumisesta. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta on mahdollista järjestää lähes jokaisessa yli 250 Suomen terveyskeskuksesta. Arvioinnin ohjausryhmässä arvioitava terveyskeskus määriteltiin siten, että siellä tulee olla arviointihetkellä ohjaajalääkäri ja vähintään kaksi yleislääketieteeseen erikostuvaa lääkäriä. Kriteerit täyttävistä terveyskeskuksista pyydettiin tiedot kultakin yliopistolta. Tällaisia terveyskeskuksia löytyi 45 kappaletta: 5 Helsingin, 8 Kuopion, 10 Oulun, 11 Tampereen ja 11 Turun alueelta. Kriteerit täyttävien terveyskeskusten suuresta määrästä johtuen arviointikäynnit päädyttiin järjestämään kaksipäiväisinä siten, että ensimmäisenä päivänä vierailtiin yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen järjestämisessä vastuussa

15 olevassa yksikössä sekä yliopistokaupungin terveyskeskuksessa. Toisena päivänä vierailtiin toisessa, yliopistokaupungista kohtuullisen matkan päässä olevassa terveyskeskuksessa. Toisena päivänä arvioitu terveyskeskus valittiin kriteerit täyttävistä terveyskeskuksista arpomalla. Lisäksi tälle terveyskeskukselle arvottiin myös varaterveyskeskus, mikäli ensin arvotun terveyskeskuksen arviointi ei jostain syystä onnistuisi. Edellä kuvatuin perustein vierailtaviksi terveyskeskuksiksi valikoituivat seuraavat terveyskeskukset: Espoon terveyskeskus Porvoon terveyskeskus Kuopion terveyskeskus Pielavesi-Keiteleen terveyskeskus Oulun terveyskeskus Muhoksen terveyskeskus Tampereen terveyskeskus Ylöjärven terveyskeskus Turun terveyskeskus Paimion terveyskeskus

16 3.3.4 Arviointiryhmät ja niiden työskentely Arviointikäynnit käytännössä toteuttaneet arviointiryhmät päätettiin koota vertaisarvioinnin periaatteiden mukaisesti. Jokaisessa ryhmässä oli yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen järjestämisestä vastuussa olevan yksikön edustaja, terveyskeskuksessa toimiva kouluttajalääkäri sekä erikoistuva tai juuri valmistunut erikoislääkäri. Jokaista yliopistoa pyydettiin nimeämään yksi henkilö edustamaan kutakin näistä ryhmistä. Marraskuussa 2010 näin valituille arvioijille järjestettiin yhteinen koulutustilaisuus, jossa suunniteltiin arviointikäyntien käytännön toteutus. Samassa tilaisuudessa arvioijat jaettiin viiteen arviointiryhmään siten, että kukaan ei arvioinut omaa yliopistoaan ja jokaisessa arviointiryhmässä oli vähintään kahden yliopiston edustus. Jokainen arvioija osallistui vain yhteen arviointikäyntiin. Arvioinnin projektityöntekijä osallistui jokaiselle arviointikäynnille. Lisäksi arvioinnin ulkopuolinen asiantuntija osallistui kahden ensimmäisen arvioinnin (Kuopio ja Oulu) ensimmäiseen vierailupäivään. Arviointikäynnit toteutettiin tammi-maaliskuun 2011 aikana. Jokainen arviointiryhmä kokoontui ensimmäistä varsinaista arviointipäivää edeltävänä iltana suunnittelukokoukseen käymään läpi arvioinnin kohteesta etukäteen saadut tiedot, sekä sopimaan arviointikäyntiin liittyvistä periaatteista ja käytännön järjestelyistä. Ryhmä sopi muun muassa arviointivierailun tarkan aikataulun sekä haastatteluihin liittyvät vastuutehtävät. Vastuutehtäviä olivat esimerkiksi haastattelijana tai kirjaajana toiminen sekä loppupalautteen antaminen. Arvioinnin ulkopuolinen asiantuntija osallistui jokaista arviointikäyntiä edeltäneeseen valmistelupalaveriin. Asiantuntijan roolina oli erityisesti ohjeistaa arviointikäyntiin liittyvät periaatteet ja käytännön järjestelyt. Näin varmistuttiin siitä, että arvioinnit toteutuivat mahdollisimman yhteismitallisesti. Arviointikäynneillä haastateltiin erikoislääkärikoulutuksessa mukana olevia henkilöitä ohjausryhmän etukäteen arviointikriteerien ja ennakkotietojen pohjalta arviointiryhmän tapaamisessaan valmisteleman suunnitelman mukaisesti.

17 Vastuuyksikössä haastateltiin yhteisessä tilaisuudessa mahdollisuuksien mukaan kaikki erikoislääkärikoulutuksen järjestämisessä mukana olevat henkilöt. Haastatteluun osallistui koko arvioijaryhmä. Terveyskeskuksissa haastateltiin ylilääkäri(t), kouluttajalääkäri(t) ja erikoistuva(t) lääkäri(t). Terveyskeskuksissa kukin ryhmä haastateltiin erikseen, paitsi tilanteissa joissa ylilääkäri ja kouluttajalääkäri olivat yksi ja sama henkilö. Erikoistuvien lääkärien haastattelut toteutettiin aina erillään muista haastatteluista. Jokaisen haastattelun päätteeksi arviointiryhmä antoi kullekin vieraillulle yksikölle alustavan suullisen palautteen arvioinnin aikana tekemistään havainnoista. Koulutuksen järjestämisestä vastuussa olevalle yksikölle suullinen palaute annettiin terveyskeskusvierailun jälkeen ensimmäisen vierailupäivän päätteeksi. 3.4 Loppuraportin kokoaminen ja arvioiden esittäminen Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen arviointikäyntien jälkeen kustakin arvioinnista valmisteltiin kirjallinen palaute kullekin arvioidulle yksikölle. Tämän lisäksi koko arvioinnista valmisteltiin valtakunnallinen julkinen raportti. Raportissa käytiin läpi koko arviointiprosessi, sen toteuttaminen, tulokset kokonaisuudessaan ilman yksittäisten arviointikohteiden tuloksia sekä pohdinta tulosten merkityksestä. Ennen lopullisen raportin julkaisemista arvioinnin havaintoja ja tuloksia käytiin läpi seminaarissa, johon kutsuttiin kaikki arviointiprosessiin eri tavoin osallistuneet henkilöt sekä yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kanssa eri tavoin tekemisissä olevat henkilöt. 3.5 Parannusehdotusten toteutumisen seuranta ja uusi arviointi Suunnitellaan myöhemmin.

18 4 ARVIOINTIKYSELYN TULOKSET Tässä on esitetty arviointikyselyjen keskeisimmät tulokset. Kyselyn tuloksista tehty tarkempi yhteenveto on tämän raportin liitteenä 1. Kyselyistä saatu numeerinen tieto on koottu erilliseen taulukkoon, joka on raportin liitteenä 2. Kaikki kyselyissä annetut avoimet vastaukset on esitetty raportin liitteessä 3. 4.1 Taustatietoja Kyselyt lähetettiin yhteensä 1413 lääkärille (602 erikoistuvalle lääkärille, 169 erikoislääkärille sekä 642 kouluttaja-/ylilääkärille). Sähköpostiviesti palautui osalta kohderyhmästä joko tuntemattoman osoitteen vuoksi tai muusta syystä. Lisäksi muutama kyselyn saanut ilmoitti henkilökohtaisesti, ettei kuulu kyselyn kohderyhmään. Näin ollen kyselyn sai lopulta yhteensä 1346 lääkäriä (Taulukko 1). Kolmen uusintapyyntökierroksen jälkeen kyselyihin vastasi yhteensä 496 lääkäriä vastausprosentin ollessa 37 %. Taulukko 1. Kyselyiden vastausprosentit. Kysely lähetettiin Vastaajia Vastaus-% Erikoistuvat 573 178 31 % Erikoistuneet 160 78 49 % Kouluttaja, koulutusvastaavat ja ylilääkärit 613 240 39 % YHTEENSÄ 1346 496 37 % Kouluttajalääkärit, koulutusvastaavat ja ylilääkärit saattoivat vastata useammassa roolissa. Vastaajista 150 oli kouluttajalääkäreitä, 77 terveyskeskuksen koulutusvastaavia ja 123 ylilääkäreitä. Taulukossa 2 on esitetty eri vastaajaryhmien osuudet näissä ryhmissä.

19 Taulukko 2. Eri vastaajaryhmien osuudet kouluttajalääkäreissä, koulutusvastaavissa ja ylilääkäreissä. Kouluttajalääkärit (n = 150) Koulutusvastaavat (n = 77) Ylilääkärit (n = 123) Kouluttajalääkäreitä 100 % 57 % 44 % Koulutusvastaavia 29 % 100 % 30 % Ylilääkäreitä 36 % 48 % 100 % Kyselyjen vastausprosentit jäivät pieniksi. Tämä on nykyisin yleinen ongelma tämän tyyppisissä kyselytutkimuksissa. Kyselyjen pääasiallisena tavoitteena oli saada ennakkotietoa toteutettavia arviointeja varten, ei pyrkiä ehdottomaan tieteelliseen tarkkuuteen. Tästä syystä esimerkiksi aineiston edustavuutta ei ole tarkemmin selvitetty. Tämä asia on otettava huomioon kyselyjen tuloksia arvioitaessa. Kyselyyn vastanneiden keskimääräiset iät sekä vastaajien sukupuolten osuudet on esitetty taulukossa 3. Taulukko 3. Vastaajien keski-iät ja sukupuolijakaumat vastaajaryhmittäin Kouluttajat, koulutusvastaavat Erikoistuvat Erikoistuneet ja ylilääkäri Ikä (ka.) 34,9 41,3 51,4 Miehiä 18 % 27 % 43 % Naisia 82 % 73 % 57 % Kyselyyn vastanneiden erikoistuvien ja vuonna 2008 ja sen jälkeen erikoislääkäriksi valmistuneiden perustutkinnon suorittamisyliopistot sekä yliopistot, joihin vastaajat ovat ilmoittautuneet erikoistumaan yleislääketieteeseen tai joista ovat valmistuneet yleislääketieteen erikoislääkäreiksi, on esitetty taulukoissa 4 ja 5.

20 Taulukko 4. Kyselyihin vastanneiden erikoistuvien ja valmistuneiden erikoislääkärien osuudet perustutkinnon suorittamisyliopiston mukaan. Erikoistuvat Erikoistuneet Helsingin yliopisto 15 % 21 % Kuopion yliopisto 16 % 21 % Oulun yliopisto 20 % 18 % Tampereen yliopisto 15 % 15 % Turun yliopisto 24 % 10 % Ulkomainen yliopisto 10 % 15 % Taulukko 5. Kyselyihin vastanneiden erikoistuvien ja valmistuneiden erikoislääkärien osuudet erikoistumisyliopiston mukaan Erikoistuvat Erikoistuneet Helsingin yliopisto 24 % 29 % Kuopion yliopisto 15 % 17 % Oulun yliopisto 15 % 12 % Tampereen yliopisto 20 % 35 % Turun yliopisto 25 % 7 % Vastaajien keskimääräiset valmistumisvuodet, ilmoittautumisvuosi yleislääketieteen erikoistumisohjelmaan, erikoistuvien keskimääräinen erikoistumispalvelun suoritusaika ja kyselyyn vastanneiden vuonna 2008 ja sen jälkeen valmistuneiden erikoislääkärien keskimääräinen valmistumisvuosi on esitetty taulukossa 6. Taulukko 6. Vastaajien keskimääräiset valmistumisvuodet ja erikoistumispalvelun suorittamisaika. Erikoistuvat Erikoistuneet Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi vuonna (ka) 2001,9 1995,6 Olen ilmoittautunut erikoistumaan yleislääketieteeseen vuonna (ka) 2006,3 2003,0 Olen suorittanut erikoistumispalvelua (vuotta, ka) 3,6 Valmistuin yleislääketieteen erikoislääkäriksi vuonna (ka) 2008,8

21 Erikoistuvat lääkärit olivat työskennelleet arvioimassaan terveyskeskuksessa keskimäärin 2,8 vuotta ja jo erikoistuneet lääkärit erikoistumisaikanaan keskimäärin 3,3 vuotta. 4.2 Keskeisiä kyselyistä saatuja tuloksia Kouluttajalääkäri oli nimetty 81 %:lle erikoistuvista ja 70 %:lle erikoislääkäreistä (Kuvaaja 1). Tässä vaikuttaisi siis tapahtuneen jonkin verran parannusta viime vuosien aikana. Myös suunnitelmallisen kuukausittaisen ohjauksen määrä oli kasvanut erikoistuvien vastauksissa suhteessa jo erikoistuneiden vastauksiin. Merkille pantavaa oli se, että koulutettavat kokivat kuitenkin saavansa huomattavasti vähemmän suunnitelmallista ohjausta kuin kouluttajat kokivat sitä heille antavansa. Kuvaaja 1. Koulutuksessa olevien lääkärien mahdollisuudet työskennellä yleislääkärin työn keskeisillä osa-alueilla vaihtelivat osa-alueittain suuresti (Taulukko 7). Erityisesti päihdehuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa, hallinnossa ja työterveyshuollossa työskentely ei toteutunut kovin hyvin.

22 Taulukko 7. Koulutuksessa olevien lääkärien mahdollisuus työskennellä yleislääkärin työn keskeisillä osa-alueilla. Melko tai erittäin hyvät mahdollisuudet vastanneiden osuudet. Erikoistuvat Ajanvarausvastaanotto 99 % 99 % Päivystysvastaanotto 93 % 97 % Lastenneuvola 91 % 97 % Äitiysneuvola 84 % 87 % Kotisairaanhoito 79 % 79 % Kouluterveydenhuolto 78 % 78 % Perhesuunnittelu-/ehkäisyneuvola 70 % 66 % Vuodeosasto 66 % 64 % Päihdehuolto 44 % 27 % Opiskelijaterveydenhuolto 41 % 41 % Hallinto ja johtaminen 32 % 34 % Työterveyshuolto 30 % 28 % Erikoistuneet Koulutuksessa olevat lääkärit kokivat pystyvänsä vaikuttamaan työtehtäviensä monipuolisuuteen edellä kuvatuilla työn osa-alueilla kohtuullisen hyvin. Erikoistuvista 81 % ja valmistuneista erikoislääkäreistä 76 % koki voivansa vaikuttaa työtehtävien monipuolisuuteen melko tai erittäin hyvin. Sen sijaan suunnitelmallista kiertoa eri työtehtävissä oli vain noin 10 %:lla vastanneista (Kuvaaja 2). Kuvaaja 2.

23 Erikoistuvien lääkärien ilmoittamassa keskimääräisessä viikoittaisessa ja kouluttajien ja ylilääkärien mielestä optimaalisessa ajankäytössä eri työtehtävissä oli eroa (Taulukko 8) Kouluttajien ja ylilääkärien mielestä kliinisen työn osuuden pitäisi olla pienemmän ja koulutuksen sekä omatoimisen opiskelun osuuden suuremman kuin mitä koulutettavien ilmoittama ajankäyttö oli. Taulukko 8. Koulutettavien ilmoittama keskimääräinen viikoittainen ajankäyttö sekä kouluttajien, koulutusvastaavien ja ylilääkärien mielestä erikoislääkärikoulutuksen kannalta optimaalinen ajankäyttö. Koulutettavien ilmoittama Optimaalinen ajankäyttö ajankäyttö koulutuksen kannalta Erikoistuvat Erikoistuneet Kouluttajat, koulutusvastaavat ja ylilääkäri Kliininen työ 74 % 72 % 64 % Koulutus (toimipaikkakoulutus, ohjaajan tapaamiset ym.) 7 % 8 % 12 % Toimistotyö ja kokoukset (ml. lääke-esittelyt) 16 % 16 % 13 % Omatoiminen opiskelu 3 % 3 % 7 % Tutkimustyö 0 % 0 % 4 % Virka-ajan ulkopuolisen päivystämisen määrä erikoistumisaikana oli viime vuosien aikana laskenut. Erikoistuvista lääkäreistä 44,1 %:lla ja erikoistuneista lääkäreistä 63,6 %:lla vastanneista työhön kuului säännöllistä virka-ajan ulkopuolista päivystystä. Päivystystyötä tekevillä erikoistuvilla lääkäreillä päivystysvuoroja oli keskimäärin 2,4 kuukaudessa. Päivystysvuoron pituus oli keskimäärin 7,3 tuntia, josta aktiivityötä keskimäärin 6,5 tuntia. Koulutuksessa olevista lääkäreistä noin kuudesosa vastasi käyvänsä koulutuksen edistymistä melko tai erittäin säännöllisesti läpi kouluttajalääkärinsä kanssa (Kuvaaja 3). Kouluttajista saman vastauksen antoi hiukan alle puolet.

24 Kuvaaja 3. Myös palautetta omasta osaamisestaan koulutuksessa olevat lääkärit kokivat saavansa vähemmän kuin kouluttajat kertoivat sitä heille antavansa (Kuvaaja 4). Kuvaaja 4.

25 5 ARVIOINTIKÄYNNEILLÄ TEHDYT HAVAINNOT Eri yliopistoissa ja terveyskeskuksissa käytettiin koulutuksen käytännön järjestämiseen osallistuvista eri henkilöistä erilaisia nimikkeitä. Esimerkiksi erikoistuvan lääkärin henkilökohtaisesta ohjaajasta/kouluttajasta käytettiin ainakin nimikkeitä kouluttajalääkäri, ohjaajalääkäri, tutor ja mentor. Tässä raportissa tällaisesta henkilöstä on käytetty nimikettä kouluttaja tai kouluttajalääkäri. Terveyskeskuksiin oli myös nimetty koko terveyskeskuksen järjestämästä koulutuksesta vastaavia ja sitä kehittäviä lääkäreitä, joista käytettiin esimerkiksi nimikkeitä koulutusvastaava, kouluttajalääkäri ja koulutusylilääkäri. Tässä raportissa heistä on käytetty nimikettä koulutusvastaava. 5.1 Arviointikäynnit yliopistoissa / yleislääketieteen yksiköissä Pääsääntöisesti työnjako yliopiston ja yleislääketieteen yksiköiden välillä oli sellainen, että yliopisto vastasi tutkinnon sisällön määrittelemisestä ja tutkinnon hyväksymisestä ja yleislääketieteen yksikkö koulutuksen käytännön järjestämisestä. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen vastuu oli kuitenkin jakautunut yliopistoissa eri tavoin yliopistojen yleislääketieteen laitosten ja yliopistosairaanhoitopiirien yleislääketieteen yksiköiden välillä. Osassa yliopistoista yliopiston yleislääketieteen laitos ja sairaanhoitopiirin yleislääketieteen yksikkö toimivat käytännössä yhtenä yksikkönä ja osassa selkeästi erillisinä yksikköinä. Tässä arvioinnissa yliopistojen ja yleislääketieteen yksiköiden edustajat haastateltiin yhdessä ja tulokset käsitellään yhdessä.

26 5.1.1 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen rakenne Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen rakenne noudatteli pääasiassa seuraavaa: Runkokoulutus 2 vuotta YEK-koulutus. Vähintään 9 kk terveyskeskuspalvelua ja vähintään 6 kk sairaalapalvelua Eriytyvä koulutus 4 vuotta 2 3 vuotta palvelua lääketieteellisen tiedekunnan hyväksymässä opetusterveyskeskuksessa. 1 2 vuotta palvelua kliinisen lääketieteen erikoisaloilla Toimipaikkakoulutus Vähintään kaksi tuntia viikossa erikoislääkärikoulutuksen suorituspaikaksi hyväksytyssä suorituspaikassa niin, että erikoistuja voi osallistua koulutukseen. Teoreettinen kurssimuotoinen koulutus 80 120 t Moniammatillinen johtamiskoulutus 10 30 op 1.8.2009 alkaen opinto-oikeuden saaneille erikoistuville lääkäreille. Koulutuksen rakenteessa oli seuraavia yliopistokohtaisia eroja: Eriytyvä koulutus Eriytyvään koulutukseen kuuluvia kliinisiä erikoisalakohtaisia palveluja vaadittiin Tampereella 1 vuosi, Turussa 1,5 vuotta ja muissa tiedekunnissa 2 vuotta. Terveyskeskuspalvelun pituus vaihteli niin, että eriytyvän koulutuksen kokonaispituus oli kaikissa tiedekunnissa 4 vuotta.

27 Teoreettinen kurssimuotoinen koulutus Vaatimus teoreettisesta kurssimuotoisesta koulutuksesta oli Helsingissä 80 tuntia Kuopiossa 100 tuntia, josta puolet yleislääketieteen koulutusyksikön järjestämää Oulussa 80 tuntia Tampereella 100 tuntia, josta 20 tuntia yleislääketieteen yksikön järjestämää Turussa 120 tuntia, josta vähintään 20 tuntia yliopiston järjestämää Tampereella erikoistuvalta vaadittiin osallistumista ainakin yhteen kansalliseen tai kansainväliseen tieteelliseen kongressiin erikoistumisen aikana. Moniammatillinen johtamiskoulutus Helsingissä moniammatillista johtamiskoulutusta kuului kaikille 30 op. Muissa tiedekunnissa kaikille kuuluvan koulutuksen pituus oli 10 op. Tämän lisäksi pystyi halutessaan suorittamaan 20 op:n jatko-opinnot. 5.1.2 Erikoislääkärikoulutuksen järjestäminen Eri yliopistojen yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastuussa olevat yksiköt olivat erilaisissa kehitysvaiheissa. Osassa koulutusta oli kehitetty jo vuosien ajan, osassa kehitystyötä oli vasta alussa. Kaikissa yksiköissä koulutusta oli kehitetty aivan viime vuosina hyvin voimakkaasti. Koulutuksen kehityksen painopisteet olivat pääasiassa toimivan ohjaajajärjestelmän luomisessa ja koulutuksen rakenteen ja suunnitelmallisuuden kehittämisessä. Kehitystyön painopisteet kuitenkin vaihtelivat, ja eri yliopistoissa oli valittu hiukan toisistaan poikkeavia kehityssuuntia. Toisissa yliopistoissa keskityttiin esimerkiksi yliopistojen/yleislääketieteen yksikköjen kouluttajalääkäreille ja erikoistuville lääkäreille järjestämien koulutusten kehittämiseen, toisten keskittyessä alueen terveyskeskusten tukemiseen ja erikoislääkärikoulutuksen kehittämiseen sitä kautta.

28 Yliopistojen erilainen toimintafilosofia näkyi myös yhteydenpidossa kouluttajiin ja erikoistuviin. Toisissa yliopistoissa yhteyttä pidettiin ensisijaisesti koulutuksessa oleviin lääkäreihin ja toisissa kouluttajalääkäreihin. Myös yhteydenpito terveyskeskuksiin vaihteli. Osa yliopistoyksiköistä pyrki vierailemaan säännöllisesti kaikissa alueen koulutusterveyskeskuksissa, osassa yhteydenpito piti sisällään lähinnä sähköpostiviestien ja kirjeiden avulla ajettavaa informaatiota. Yhteydenpitotapaan vaikuttivat merkittävästi käytettävissä olevat resurssit. Huomionarvoista oli, että eri yliopistoissa oli käytettävissä erilaiset resurssit koulutuksen järjestämiseen ja kehittämiseen. Yhtä yliopistoa lukuun ottamatta yliopistot olivat tehneet alueen terveyskeskusten kanssa koulutuksen järjestämistä koskevat sopimukset, joiden perusteella terveyskeskukset tilittivät 25 % erikoislääkärikoulutuksen järjestämisestä saamistaan erityisvaltionosuuksista yliopistosairaanhoitopiirin yhteyteen perustetuille yleislääketieteen yksikölle (Kuopiossa perusterveydenhuollon yksikkö). Osassa yliopistoista tällaiset sopimukset oli saatu aikaiseksi jo aikaisemmin ja osassa vasta vastikään. Tämä näkyi myös koulutuksen kehittämisen resursseissa ja kehitysvaiheissa. 5.1.3 Erikoistuville lääkäreille järjestettävän koulutuksen sisältö Suurimmassa osassa yliopistoista kaikki yleislääketieteen erikoistumisohjelmaan ilmoittautuneet kutsuttiin koulutuksen starttiseminaariin, jossa käytiin läpi koulutuksen rakennetta ja sisältöä. Yhdessä yliopistossa starttiseminaarin tilalla oli tähän saakka ollut tapaaminen koulutuksen vastuuprofessorin kanssa, mutta sielläkin oltiin aloittamassa starttiseminaaria koulutukseen ilmoittautuneiden kasvaneen määrän vuoksi. Yhdessä yliopistossa erikoistuvaa ei hyväksytty koulutusohjelmaan ennen kuin hän oli osallistunut starttiseminaariin ja palauttanut HOPSin. Osassa yliopistoista myös erikoistuvien lääkärien kouluttajalääkärit kutsuttiin mukaan starttiseminaariin. Heidän osallistumisensa vaihteli aktiivisesta olemattomaan.