Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus 2015

Samankaltaiset tiedostot
Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja

Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus 2013

Ikäihmisten palvelut

KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN POTILAS- JA ASIAKAS- TURVALLISUUDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus 2016

Turvallisuuden kehittäminen ja vaaratapahtumien raportointiprosessi Marina Kinnunen KTT, Hallintoylihoitaja

Vanhustyö Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Talouden osavuosikatsaus ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport och anhållan om tilläggsanslag

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Terveyslautakunta Tja/

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta

Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen. ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

Talouden osavuosikatsaus ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport och anhållan om tilläggsansanslag

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Kumppanuussopimus Tahto-osa

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 10:02

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 15:48. Hallinto ,8 % 7,1 % 4,9 %

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 8:17. Hallinto ,3 % 14,2 % 9,9 %

Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2013 Terveydenhuolto TERVEYDENHUOLTO

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA

Omavalvonta sosiaali- ja terveydenhuollossa Asiakas- ja potilasturvallisuuden verkostotapaaminen THL Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 8:10. Hallinto ,6 % 15,2 % 12,7 %

Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena


Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Verkostokokous Lahti Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Sosiaalihuollon tiedonhallinta - valmistautuminen Kansaan Case Kallio PPKY Merja Hauhtonen, tietohallintopäällikkö

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti Hallinto ,19 % 18,93 % 30,82 %

Sote-uudistuksen säästömekanismit

Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Sosiaali- ja terveystoimi Toteutumaraportti / 14:24

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

Terveyden edistäminen Kainuussa

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

1-3/15 / 1-3/16 1-3/15 / 1-3/16TA 2016 TP2015 Ta2016/Tp2015

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

OSAVUOSIKATSAUS

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala

Sote ja Lempäälä. Pirkanmaan vanhusneuvostojen maakunnallinen yhteistyötapaaminen. Vesa Helin

ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3.

Jukka Louhija Sosiaali- ja terveyslautakunta

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Tammi-toukokuun tulos 2017

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI

Tammi-elokuun tulos 2017

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Potilasturvallisuuskatsaus

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti

Transkriptio:

KOKKOLA KARLEBY Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus 2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2016

Sisällysluettelo 1. Väestön hyvinvointi ja terveys... 4 2. Sosiaali- ja terveystoimen talous 2015... 5 3. Laadunhallinta... 13 3.1. Kokkolan sosiaali- ja terveyspalvelujen laatujärjestelmä... 13 3.2. Johdon katselmukset... 13 3.3. Itsearvioinnit ja sisäiset auditoinnit... 15 3.4. Prosessien kehittäminen... 15 4. Asiakas- ja potilasturvallisuus... 16 5. Asiakaslähtöisyys ja palautejärjestelmä... 17 5.1 Asukas- ja omaraadit palvelu- ja laitosasumisessa... 17 5.2 Palautejärjestelmä... 17 5.3 Haittatapahtumat, kantelut ja muistutukset... 17 6. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta... 22 7. Vanhuspalvelut... 24 8. Sosiaali- ja vammaistyö... 29 9. Terveyspalvelut... 33 2

Katsaus vuoteen 2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusektorin arjen toimintaan niin valtakunnallisesti kuin myös Kokkolan sosiaali- ja terveyspalveluissa on voimakkaasti vaikuttanut pyrkimys kokonaisvaltaiseen palvelujärjestelmän uudistamiseen, täydellisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation toteuttamiseen, peruspalveluiden vahvistamiseen ja terveyserojen kaventamiseen. Tämän uudistuksen toteuttamiseksi maahan tullaan säätämään uusi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Sote-uudistuksen valmistelu on valtakunnallisesti edennyt kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen nopeasti. Hallitus linjasi toukokuussa hallitusohjelmaa julkistaessaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus toteutetaan palveluiden täydellisellä horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla sekä vahvistamalla järjestäjien kantokykyä. Tavoitteena on saumaton kokonaisuus ja uudistuksella katsotaan myös olevan merkittävä vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ollaan siirtämässä vuoden 2019 alusta 18 maakuntapohjaiselle itsehallintoalueelle. Myös Kokkolan sosiaali- ja terveystoimessa merkittävä osa kehittämispanoksista on suuntautunut valtakunnallisten suuntaviivojen mukaisen uudistuksen toteuttamiseen. Lisäksi kiristyvä kuntatalouden tila niin Kokkolassa kuin Kruunupyyssäkin on pakottanut pitkäaikaisen sote-palveluiden uudistuksen valmistelun ohella tekemään pikaisia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia sekä hakemaan tätä kautta nopeita säästöjä. Lyhyen ja pitkän aikavälin toiminnallisten ja rakenteellisten muutosten valmistelu on sitonut merkittävän osan sotetoimialan kehittämis- ja johtamisresursseista. Keski-Pohjanmaalla palvelut yhteen integroivan hallitusohjelman linjausten mukaisen palvelujärjestelmän tarve on nähty jo pitkään. Sairaanhoitopiirin jäsenkunnat ovat todenneet, että käytännössä ehjien palveluketjujen ja asiakas- ja potilaslähtöisen palvelujärjestelmän luominen ja peruspalveluiden vahvistaminen ei ole mahdollista toteuttaa ilman organisaatiouudistusta ja myöskään sote-menojen huolestuttavaa kehitystä ei kyetä taittamaan alueen kuntien kantokyvyn mukaiselle tasolle ilman merkittävää palveluiden uudelleen organisointia. Joulukuussa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkunnat hyväksyivätkin uudistetun perussopimuksen, jonka myötä sairaanhoitopiirin jäsenkuntien sote-palvelut siirtyvät vuoden 2017 alusta kokonaisuudessaan yhteiselle alueelliselle palveluorganisaatiolle. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmistelu antaa suuntaviivat ja reunaehdot palvelujärjestelmän muutoksen tekemiselle Keski-Pohjanmaalla. Ratkaisevaa on kuitenkin alueella tehtävät omat uudistukset ja muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Näitä alueellisia uudistuksia ja ratkaisuja on aktiivisesti vuoden 2015 aikana ollut hakemassa niin Kokkolan sosiaali- ja terveyslautakunta kuin viranhaltijajohto sekä työntekijät. Loppuvuodesta 2015 aloitettiin valmistelut sähköisen palvelusetelijärjestelmän käyttöönottamiseksi sekä palvelusetelimallin laajentamiseksi yhteistyössä Jyta alueen kanssa. Myös videopuhelu järjestelmän käyttöönottoa on jo pilotoitu ja laajamittaista käyttöönottoa valmistellaan laajassa alueellisessa yhteistyössä. Ajasta ja paikasta riippumattomat palvelut tulevat yleistymään tulevaisuudessa ja Kokkolan sosiaali- ja terveystoimi haluaa olla innovatiivisesti mukana niiden suunnittelussa ja käyttöönotossa. Yhdessä eteenpäin kohti asiakaskeskeistä ja integroitua palvelujärjestelmää. Jussi Salminen sosiaali- ja terveysjohtaja 3

1. Väestön hyvinvointi ja terveys Väestön terveyttä seurataan mm. sairastavuusindeksien ja työkyvyttömyyden ja terveyspalveluiden käyttömäärien kautta. THL:n sairastavuusindeksi kuvaa suomalaisten kuntien ja alueiden väestön sairastavuutta suhteessa koko maan tasoon. Indeksissä on otettu huomioon seitsemän eri sairausryhmää ja neljä eri painotusnäkökulmaa. Indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on ko. sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Indeksin arvo on aikasarjan viimeisenä vuotena koko maassa 100. Vakioinnilla ikä- ja sukupuolirakenteen vaikutus indeksilukuun voidaan poistaa, mikä mahdollista alueittaisen vertailun alueiden välisistä ikä- ja sukupuolirakenteen eroista huolimatta Kokkolan sairastavuusindeksi on koko maata korkeampi, Kruunupyyn indeksi selvästi matalampi kuin maassa keskimäärin. Yksittäisistä sairauksista erottuu muuta maata korkeampana molempien kuntien sepelvaltimotauti-indeksi, Kruunupyyn aivoverisuoni-indeksi sekä Kokkolan mielenterveysindeksi ja dementia-indeksi. Sairastavuuden erojen taustalla on monia syitä. Elintavoista etenkin tupakointi sekä alkoholin runsas käyttö lisäävät sairastumisia. Myös väestön ikärakenne, työllisyystilanne sekä koulutus- ja tulotaso vaikuttavat sairastavuuteen. Monet terveysriskit ja sairaudet kasaantuvat vähemmän koulutetuille, pienituloisille ja pitkäaikaistyöttömille. Sairastavuusindeksin lukuja vertaillessa on huomioitava, että myös hyvin toimiva terveydenhuolto voi näkyä korkeampana sairastavuutena, kun tauteja seulotaan, löydetään ja hoidetaan tehokkaasti. 4

Kokkolan ikävakioitu sairastavuusindeksi on suhteessa koko maahan alkanut kohota vuoden 2005 jälkeen. THL:n koordinoiman Alueellisella terveys- ja hyvinvointitutkimukseen on vuosina 2013 2015 vastannut 745 eri-ikäistä kokkolalaista. Tutkimuksella kerätään väestöryhmittäistä seurantatietoa keskeisistä ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä. Näitä ovat esimerkiksi asukkaiden elintavat ja kokemukset. Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi koki 44,8 % vastaajista, vastaavaluku koko Suomessa 38 %. Vähintään kaksi viikkoa jatkunutta masennusoireilua ilmoitti 27,6 % vastaajista (koko maa 25,4 %). Vastaajista 8 % ilmoitti sairastavansa sepelvaltimotauti (koko maa 5,1 %). Työkykynsä heikentyneeksi arvioi 31 % vastaajista, yli 55-vuotiaista 42 %. Neljäsosa yli 75 vuotiaista vastaajista koki arkiaskareissa suuria vaikeuksia ja kolmasosa heistä ilmoitti, etteivät saaneet riittävästi tarvitsemaansa apua. Ylipainoisia (painoindeksi 30) vastaajista oli viidennes. Vapaa-ajalla liikuntaa harrasti 76 % vastaajista, mutta vain n. 12 % harrasti suositusten mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua. Ravinnon osalta kiinnittyy huomio kasvisten ja kasviöljyn vähäiseen käyttöön. Kolmannes vastaajista ilmoitti käyttävänsä vain niukasti kasviksia. Vastaajista 30,6 % (miehistä 38 %) ei ollut kertaakaan käyttänyt kasviöljyä tai kasviöljyvalmisteita viikon aikana. Päivittäin tupakoi 15 % vastaajista. Alkoholia ilmoitti liikaa käyttävänsä neljännes vastaajista. 2. Sosiaali- ja terveystoimen talous 2015 Yleistä Kaupunginhallitus on hyväksynyt Kokkolan sosiaali- ja terveystoimen talousarvion käyttösuunnitelman vuodelle 2015. Vuonna 2015 kaupunginhallitus edellytti toimialoilta rakennemuutosselvitysten tekemistä, jotta talous saataisiin pysymään tiukoissa raameissa. Kokkolan toiminta Kokkolassa kulujen kokonaiskasvu 2014-2015 oli 5.654.111 eli 3,4 % ja se jakaantui seuraavasti: Henkilöstömenot 2.304.260, palveluiden ostot 1.454.432, avustukset 1.192.514 5

ja muut toimintakulut 439.630. Aineet, tarvikkeet ja tavarat menolajin kohdalla kulut kasvoivat 259.084. Tuotot pysyivät edellisen vuoteen verrattuna ennallaan. Kokkolan nettobudjetti alittui 1.785.073 eurolla. Tehtyjen sopeuttamistoimenpiteiden sekä erikoissairaanhoidon loppuvuoden palautusten ansiosta tulos oli 1,77 milj.euroa ennustetta parempi. Kokkolan toimintakulujen kasvu oli 3,4 prosenttia. Hallinto - Toimintatuotot ja -kulut ylittyivät, koska hankkeet koottiin osaksi hallintoa. Toimintakate oli 6 % edellisvuotta parempi. Sosiaalityö - Tuottojen kertymä ylitti tavoitteet 8,2 %, mutta se oli kuitenkin 4,6 % edellistä vuotta pienempi. Toimintakulut toteutuivat lisämäärärahan tarve huomioiden melko odotetusti. Kulut kasvoivat kokonaisuudessaan edellisestä vuodesta 1.043.985 eurolla. Työmarkkinatuen kuntaosuuden alkuperäinen määräraha oli 1.500.000 euroa, mutta se nostettiin lisämäärärahalla 2.700.000 euroon. Keskisin syy työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvuun oli lakimuutos, jonka myötä kustannuksia aiheutui myös 300 päivää työttömänä olleista. Vammaispalvelut Tulokehitys ylitti selvästi tavoitteen. Toimintakulut kasvoivat 12,2 %. Kasvu johtuu asumispalveluista ja taloudellisen tuen lisäyksistä. Henkilökohtaisen avun ja tukipalveluiden tarve on edelleen kasvanut. Lisäksi on huomioita myös, että Mesilän ryhmäkodin osalta kyseessä oli ensimmäinen toimintavuosi ja lisäksi asiakkaat olivat suunniteltua raskaamman hoidon tarpeessa. 670.000 euron lisämäärärahankin jälkeen kustannukset ylittyivät Mesilän ryhmäkodissa, mutta tuottojen ylittyessä toimintakate jäi kuitenkin hieman ennakoitua paremmaksi. Vanhusten palvelut - Tuotot ovat vähentyneet viime vuodesta n. 518. 000 euroa, mutta ne ylittivät silti talousarvion n. 330.000 euroa. Toimintakulut ovat kasvaneet viime vuodesta 7,5 %, mutta talousarvion ylitys oli lisämääräraha huomioiden 0,3 %. Suurimmat haasteet olivat asumispalveluissa ja laitoshoidossa, koska henkilöstön sairauspoissaolot ovat kasvaneet. Siirtymistä kevyempiin palveluihin palvelunohjauksen keinoin painotetaan koko ajan enemmän, jolloin raskaiden palveluiden määrää voidaan vähentää. Kotihoito ja omaishoidon tuki - Toimintatuottojen toteutuma oli hyvä. Kasvua oli yli 21 %. Toimintakulut ovat laskeneet 0,5 % vuoden 2014 tasosta, mutta ylittävät budjetin 2,3%. Kehitys on vanhuspalvelustrategian mukainen. Palvelun ohjausta on kehitetty ja tehostettu edelleen. Myös kotihoidon optimointi on otettu käyttöön. Perusterveydenhuolto - Tulojen kehitys oli tyydyttävä. Tuotot kasvoivat 2,9 %, mutta jäivät tavoitteesta 10,9 % Toimintakulujen kokonaiskasvu oli 4 %. Kustannuksia kasvatti mm. suun terveydenhuollon päivystys. Erikoissairaanhoito - Erikoissairaanhoidon kulujen kehitys oli Kiurulta saadun palautuksen ansiosta erittäin hyvä. Erikoissairaanhoidon menot laskivat noin 0,6 %. Kruunupyyn toiminta Kruunupyyssä kulut pienenivät n. 100.000 verrattuna vuoteen 2014. Tulot kasvoivat ennakoitua enemmän johtuen valtionkonttorilta saadusta kertaerästä. Talousarvion nettotavoite alittui 267.733 eurolla. Tässä ovat mukana pakolaistoiminnan kulut (56.159 ) sekä Kruunupyyn osuus laite-, ohjelmisto- ja kalustohankintojen poistoista (62.948 ). Varsinaisen toiminnan nettoalitus oli siis 340.995. Tulos on ennakoitua parempi. Hallinto - Toimintakulut laskivat hieman viime vuodesta. Budjetin nettotavoite toteutui hyvin. 6

Sosiaalityö Tuottoja kertyi huomattavasti edellistä vuotta paremmin. Pakolaistoiminnan tulot maksetaan suoraan kunnalle. Toimintakulut kasvoivat viime vuodesta, mutta toteutuivat budjetin mukaisesti. Vammaispalvelut - Tuottojen kertymä ylitti budjetin tavoitteen. Kuluissa kokonaisbudjetti ylittyi 5,5 % ja kasvu viime vuoteen verrattuna oli 8,5 %. Vanhusten palvelut, kotihoito ja omaishoidontuki Tuotot ylittivät talousarvion pääasiassa valtionkonttorilta saadun kertaerän vuoksi. Toimintakulut alenivat 2,2 % ja määrärahat alittuivat n. 459 000 euroa. Perusterveydenhuolto - Tuottojen toteutuma alitti hieman talousarvion tavoitteet, mutta kasvoivat viime vuoteen verrattuna 3,4 %. Toimintakulut laskivat viime vuodesta 2,9 % ja alittivat budjetin 2,6 %. Erikoissairaanhoito - Kruunupyyn erikoissairaanhoidon käyttö ja kustannukset kasvoivat 1,6 %, mutta ylittyvät budjetin vain 0,9 %. Malmin sairaalan käyttö on vähentynyt. Yhteenveto Kokkolan osalta tehtiin rakennemuutosselvitys keväällä 2015, mutta vaikutusten muutokset vievät aikaa. Keskeisenä tavoitteena on luoda puitteet raskaiden palvelujen tarpeen vähentämiseen panostamalla kevyempään palvelurakenteeseen. Kruunupyyssä tulos oli talousarvioon nähden erittäin hyvä. 7

1. Toimintatuotot Ta 2015 Tp 2015 Tot.-% Ylitys/alitus Tp 2014 Muutos Muutos 2014-2015 % Kokkolan toiminta Hallinto 556 400 829 369 149,1 % 272 969 341 714 487 655 142,7 % Sosiaalityö 3 161 500 3 419 651 108,2 % 258 151 3 583 102-163 451-4,6 % Vammaispalvelut 756 100 1 021 477 135,1 % 265 377 768 568 252 909 32,9 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 3 917 600 4 441 128 113,4 % 523 528 4 351 670 89 458 2,1 % Vanhusten palvelut 5 400 800 5 731 891 106,1 % 331 091 6 249 981-518 090-8,3 % Kotihoito 1 742 600 1 734 209 99,5 % -8 391 1 430 288 303 921 21,2 % Vanhustyö yhteensä 7 143 400 7 466 100 104,5 % 322 700 7 680 269-214 169-2,8 % Perusterveydenhuolto 5 040 400 4 490 486 89,1 % -549 914 4 362 471 128 015 2,9 % Erikoissairaanhoito 114 500 103 083 0,0 % -11 417 0 103 083 0,0 % Sosiaalityö yhteensä 11 617 400 12 736 596 109,6 % 1 119 196 12 373 653 362 943 2,9 % Terveystoimi yhteensä 5 154 900 4 593 568 89,1 % -561 332 4 362 471 231 097 5,3 % Kokkola yhteensä 16 772 300 17 330 165 103,3 % 557 865 16 736 124 594 041 3,5 % Kruunupyyn toiminta Hallinto 0 0 #JAKO/0! 0 0 0 #JAKO/0! Sosiaalityö 57 700 69 433 120,3 % 11 733 3 737 65 696 1758,0 % Vammaispalvelut 80 900 85 065 105,1 % 4 165 72 023 13 042 18,1 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 138 600 154 498 111,5 % 15 898 75 760 78 738 103,9 % Vanhusten palvelut 1 007 100 1 150 014 114,2 % 142 914 768 367 381 647 49,7 % Kotihoito 282 900 237 598 84,0 % -45 302 406 144-168 546-41,5 % Vanhustyö yhteensä 1 290 000 1 387 612 107,6 % 97 612 1 174 511 213 101 18,1 % Perusterveydenhuolto 728 500 707 516 97,1 % -20 984 684 523 22 993 3,4 % Erikoissairaanhoito 0 0 0,0 % 0 0 0 0,0 % Sosiaalityö yhteensä 1 428 600 1 542 109 107,9 % 113 509 1 250 271 291 838 23,3 % Terveystoimi yhteensä 728 500 707 516 97,1 % -20 984 684 523 22 993 3,4 % Kruunupyy yhteensä 2 157 100 2 249 625 104,3 % 92 525 1 934 794 314 831 16,3 % Sos.- ja terveysltk yht. Hallinto 556 400 829 369 149,1 % 272 969 341 714 487 655 142,7 % Sosiaalityö 3 219 200 3 489 084 108,4 % 269 884 3 586 839-97 755-2,7 % Vammaispalvelut 837 000 1 106 541 132,2 % 269 541 840 591 265 950 31,6 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 4 056 200 4 595 625 113,3 % 539 425 4 427 430 168 195 3,8 % Vanhusten palvelut 6 407 900 6 881 905 107,4 % 474 005 7 018 348-136 443-1,9 % Kotihoito 2 025 500 1 971 807 97,3 % -53 693 1 836 432 135 375 7,4 % Vanhustyö yhteensä 8 433 400 8 853 712 105,0 % 420 312 8 854 780-1 068 0,0 % Perusterveydenhuolto 5 768 900 5 198 002 90,1 % -570 898 5 046 994 151 008 3,0 % Erikoissairaanhoito 114 500 103 083 0,0 % -11 417 0 103 083 0,0 % Sosiaalityö yhteensä 13 046 000 14 278 706 109,4 % 1 232 706 13 623 924 654 782 4,8 % Terveystoimi yhteensä 5 883 400 5 301 084 90,1 % -582 316 5 046 994 254 090 5,0 % Lautakunta yhteensä 18 929 400 19 579 790 103,4 % 650 390 18 670 918 908 872 4,9 % T ilinp äät ö s 2 0 15 Taloushallinto / Tommi Koskinen 8

2. Toimintakulut Ta 2015 Tp 2015 Tot.-% Ylitys/alitus Tp 2014 Muutos Muutos 2014-2015 % Kokkolan toiminta Hallinto 1 824 373 2 053 401 112,6 % 229 028 1 496 494 556 907 37,2 % Sosiaalityö 19 290 821 19 269 691 99,9 % -21 130 18 225 706 1 043 985 5,7 % Vammaispalvelut 18 870 500 18 679 312 99,0 % -191 188 16 651 931 2 027 381 12,2 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 38 161 321 37 949 003 99,4 % -212 318 34 877 637 3 071 366 8,8 % Vanhusten palvelut 25 045 689 25 109 668 100,3 % 63 978 23 347 319 1 762 349 7,5 % Kotihoito 12 395 456 12 678 885 102,3 % 283 429 12 741 839-62 954-0,5 % Vanhustyö yhteensä 37 441 146 37 788 553 100,9 % 347 407 36 089 157 1 699 396 4,7 % Perusterveydenhuolto 33 979 422 34 694 041 102,1 % 714 619 33 373 179 1 320 862 4,0 % Erikoissairaanhoito 61 178 665 58 872 720 96,2 % -2 305 945 59 248 896-376 176-0,6 % Sosiaalityö yhteensä 77 426 840 77 790 957 100,5 % 364 117 72 934 955 4 856 002 6,7 % Terveystoimi yhteensä 95 158 088 93 566 762 98,3 % -1 591 326 92 622 075 944 687 1,0 % Kokkola yhteensä 172 584 927 171 357 719 99,3 % -1 227 208 165 557 033 5 800 686 3,5 % Kruunupyyn toiminta Hallinto 184 359 178 258 96,7 % -6 101 201 673-23 415-11,6 % Sosiaalityö 1 082 671 1 336 714 123,5 % 254 043 1 086 676 250 038 23,0 % Vammaispalvelut 2 073 019 2 187 989 105,5 % 114 970 2 017 336 170 653 8,5 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 3 155 690 3 524 702 111,7 % 369 012 3 104 012 420 690 13,6 % Vanhusten palvelut 5 942 977 5 483 613 92,3 % -459 364 5 608 555-124 942-2,2 % Kotihoito 2 087 280 2 004 415 96,0 % -82 865 2 530 591-526 176-20,8 % Vanhustyö yhteensä 8 030 257 7 488 028 93,2 % -542 229 7 955 154-467 126-5,9 % Perusterveydenhuolto 5 062 588 4 929 120 97,4 % -133 468 5 076 228-147 108-2,9 % Erikoissairaanhoito 7 414 000 7 478 319 100,9 % 64 319 7 361 507 116 812 1,6 % Sosiaalityö yhteensä 11 370 306 11 190 988 98,4 % -179 318 11 260 839-69 851-0,6 % Terveystoimi yhteensä 12 476 588 12 407 439 99,4 % -69 149 12 437 735-30 296-0,2 % Kruunupyy yhteensä 23 846 894 23 598 426 99,0 % -248 468 23 698 574-100 148-0,4 % Sos.- ja terveysltk yht. Hallinto 2 008 732 2 231 659 111,1 % 222 927 1 698 167 533 492 31,4 % Sosiaalityö 20 373 492 20 606 405 101,1 % 232 913 19 312 382 1 294 023 6,7 % Vammaispalvelut 20 943 519 20 867 301 99,6 % -76 219 18 669 267 2 198 034 11,8 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. 41 317 011 41 473 706 100,4 % 156 694 37 981 649 3 492 057 9,2 % Vanhusten palvelut 30 988 666 30 593 280 98,7 % -395 386 28 955 874 1 637 406 5,7 % Kotihoito 14 482 736 14 683 300 101,4 % 200 564 15 272 430-589 130-3,9 % Vanhustyö yhteensä 45 471 403 45 276 581 99,6 % -194 822 44 044 311 1 232 270 2,8 % Perusterveydenhuolto 39 042 010 39 623 161 101,5 % 581 151 38 449 407 1 173 754 3,1 % Erikoissairaanhoito 68 592 665 66 351 039 96,7 % -2 241 626 66 610 403-259 364-0,4 % Sosiaalityö yhteensä 88 797 146 88 981 945 100,2 % 184 799 84 195 794 4 786 151 5,7 % Terveystoimi yhteensä 107 634 676 105 974 200 98,5 % -1 660 475 105 059 810 914 390 0,9 % Lautakunta yhteensä 196 431 821 194 956 145 99,2 % -1 475 676 189 255 607 5 700 538 3,0 % T ilinp äät ö s 2 0 15 Taloushallinto / Tommi Koskinen 9

3. Toimintakate Ta 2015 Tp 2015 Tot.-% Ylitys/alitus Tp 2014 Muutos Muutos 2014-2015 % Kokkolan toiminta Hallinto -1 267 973-1 224 032 96,5 % 43 941-1 154 780-69 252 6,0 % Sosiaalityö -16 129 321-15 850 040 98,3 % 279 281-14 642 604-1 207 436 8,2 % Vammaispalvelut -18 114 400-17 657 836 97,5 % 456 565-15 883 363-1 774 473 11,2 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. -34 243 721-33 507 876 97,9 % 735 846-30 525 967-2 981 909 9,8 % Vanhusten palvelut -19 644 889-19 377 776 98,6 % 267 113-17 097 338-2 280 438 13,3 % Kotihoito -10 652 856-10 944 677 102,7 % -291 820-11 311 551 366 874-3,2 % Vanhustyö yhteensä -30 297 746-30 322 453 100,1 % -24 707-28 408 888-1 913 565 6,7 % Perusterveydenhuolto -28 939 022-30 203 555 104,4 % -1 264 533-29 010 708-1 192 847 4,1 % Erikoissairaanhoito -61 064 165-58 769 638 96,2 % 2 294 528-59 248 896 479 258-0,8 % Sosiaalityö yhteensä -65 809 440-65 054 361 98,9 % 755 079-60 561 302-4 493 059 7,4 % Terveystoimi yhteensä -90 003 188-88 973 193 98,9 % 1 029 994-88 259 604-713 589 0,8 % Kokkola yhteensä -155 812 627-154 027 554 98,9 % 1 785 073-148 820 909-5 206 645 3,5 % Kruunupyyn toiminta Hallinto -184 359-178 258 96,7 % 6 101-201 673 23 415-11,6 % Sosiaalityö -1 024 971-1 267 281 123,6 % -242 310-1 082 939-184 342 17,0 % Vammaispalvelut -1 992 119-2 102 924 105,6 % -110 805-1 945 313-157 611 8,1 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. -3 017 090-3 370 205 111,7 % -353 115-3 028 252-341 953 11,3 % Vanhusten palvelut -4 935 877-4 333 599 87,8 % 602 278-4 840 188 506 589-10,5 % Kotihoito -1 804 380-1 766 817 97,9 % 37 563-2 124 447 357 630-16,8 % Vanhustyö yhteensä -6 740 257-6 100 416 90,5 % 639 841-6 780 643 680 227-10,0 % Perusterveydenhuolto -4 334 088-4 221 604 97,4 % 112 484-4 391 705 170 101-3,9 % Erikoissairaanhoito -7 414 000-7 478 319 100,9 % -64 319-7 361 507-116 812 1,6 % Sosiaalityö yhteensä -9 941 706-9 648 879 97,1 % 292 827-10 010 568 361 689-3,6 % Terveystoimi yhteensä -11 748 088-11 699 923 99,6 % 48 165-11 753 212 53 289-0,5 % Kruunupyy yhteensä -21 689 794-21 348 800 98,4 % 340 995-21 763 780 414 980-1,9 % Sos.- ja terveysltk yht. Hallinto -1 452 332-1 402 290 96,6 % 50 042-1 356 453-45 837 3,4 % Sosiaalityö -17 154 292-17 117 321 99,8 % 36 971-15 725 543-1 391 778 8,9 % Vammaispalvelut -20 106 519-19 760 759 98,3 % 345 760-17 828 676-1 932 083 10,8 % Sos.työ ja vamm.palv. yht. -37 260 811-36 878 081 99,0 % 382 731-33 554 219-3 323 862 9,9 % Vanhusten palvelut -24 580 766-23 711 376 96,5 % 869 391-21 937 526-1 773 850 8,1 % Kotihoito -12 457 236-12 711 493 102,0 % -254 257-13 435 998 724 505-5,4 % Vanhustyö yhteensä -37 038 003-36 422 869 98,3 % 615 134-35 189 531-1 233 338 3,5 % Perusterveydenhuolto -33 273 110-34 425 159 103,5 % -1 152 049-33 402 413-1 022 746 3,1 % Erikoissairaanhoito -68 478 165-66 247 957 96,7 % 2 230 209-66 610 403 362 446-0,5 % Sosiaalityö yhteensä -75 751 146-74 703 239 98,6 % 1 047 906-70 571 870-4 131 369 5,9 % Terveystoimi yhteensä -101 751 276-100 673 116 98,9 % 1 078 160-100 012 816-660 300 0,7 % Lautakunta yhteensä -177 502 421-175 376 355 98,8 % 2 126 066-170 584 689-4 791 666 2,8 % T ilinp äät ö s 2 0 15 Taloushallinto / Tommi Koskinen 10

11

12

3. Laadunhallinta Terveydenhuoltolain 8 mukaan terveydenhuollon toimintayksiköllä on oltava suunnitelma laadunhallinnasta sekä potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta. Suunnitelmassa on otettava huomioon potilasturvallisuuden edistäminen yhteistyössä sosiaalihuollon palvelujen kanssa. Uuden Sosiaalihuoltolain 47 mukaan sosiaalihuollon toimintayksikön tai muun toimintakokonaisuudesta vastaavan tahon on laadittava omavalvontasuunnitelma sosiaalihuollon laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Suunnitelma on pidettävä julkisesti nähtävänä, sen toteutumista on seurattava säännöllisesti ja toimintaa on kehitettävä asiakkailta sekä toimintayksikön henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella. 3.1. Kokkolan sosiaali- ja terveyspalvelujen laatujärjestelmä Laatutyötä on sosiaali- ja terveyspalveluissa jatkettu systemaattisesti. Esimiesten tukena on laatutyön vuosisuunnitelma, johon on aikataulutettu laadunhallinnan kannalta merkittävät toimenpiteet. Kokkolan vanhuspalveluiden ja terveyspalveluiden laaduntunnustuksen ylläpito auditointi suoritettiin 19-20.5.2015. Ylläpitoauditoinnissa arvioitiin laadunhallinnan etenemistä vuoden 2014 laaduntunnustusauditoinnin jälkeen. Ylläpitoauditoinnissa arvioitiin itsearviointien, sisäisten auditointien ja johdon katselmusten käytäntöjä ja tuloksia, laatupoikkeamia, muistutuksia, kanteluita ja reklamaatioita sekä edellisessä auditoinnissa annettujen kehittämissuositusten johdosta tehtyjä kehittämistoimenpiteitä. Keskeisistä prosesseista valittiin auditoinnin kohteiksi kotiutusprosessi, POK-toiminta sekä selviämis- ja vieroitushoitoyksikön prosessi. Johdon haastattelussa ja prosesseissa arvioitiin laaduntunnustuksen edellytysten täyttymistä ja laadunhallinnan tilaa organisaatiotasolla. Kuvaa tarkennettiin henkilöstöhaastatteluissa. Lisäksi auditointipäivän aikana havainnoitiin organisaation toimintaa ja tiloja. Auditoinnin tuloksena Kokkolan vanhus- ja terveyspalvelut saivat runsaasti erityismainintoja: kehittämistyötä tehdään paljon ja suunnitelmallisesti tahtotila rakentaa maakunnallista yhteistyötä yhteistyötä Kiurun kanssa on edelleen tiivistetty tukipalveluissa ja rakentamishankkeessa terveyskeskussairaalahankkeen ympärillä toiminnallinen suunnittelu, prosessien kautta tehostaminen. Asiakasnäkökulman huomiointi ja henkilöstön osallistaminen tavoitteellisuus kotona asumisen tukemisessa suunnitelmat optimointikeskuksesta ja kotikuntoutusyksiköstä sähköistä asiointia on edelleen laajennettu johdon katselmuksissa laajapohjaista osallistumista ja ne on koettu positiivisina vapaaehtoinen työkiertomahdollisuus koulutusmyönteisyys 3.2. Johdon katselmukset Johdon katselmuksia toteutettiin 12.2.2015 22.5.2015 välisenä aikana laadunhallinnan suunnitelman mukaisesti 13 kappaletta. Johdon katselmukset toteutettiin seuraavissa yksiköissä/toimipisteissä: Sosiaali- ja vammaispalvelut: Regnbågen, Siilinpesä, Duuni, Lumikonkoti Vanhuspalvelut: Kotihoito, alueet 3 ja 6, Palveluohjauskeskus (POK), Leporanta, Honkaharju, laitosasuminen 13

Terveyspalvelut; Kälviän ja Lohtajan terveysasemat, Vuodeosastot, Päihdekeskus Portti Johdon katselmuksiin osallistuivat sosiaali- ja terveysjohtaja ja yksikön palvelujohtaja. Osaan katselmuksista osallistui myös henkilöstön edustaja. Henkilöstöä edustivat: Päivi Maunula, Toni Korkiala, Eija Korkia-Aho ja Päivi Koivisto. Sosiaali- ja terveyslautakunnan edustajina johdon katselmuksissa on ollut läsnä Roy Sabel, Markku Kallinen, Liane Byggmästars ja Stefan Högnabba. Yksikön/toimipisteen edustajina katselmuksiin osallistuivat yksiköiden vastuuhenkilöt, esimiehet sekä henkilöstöä. Johdon katselmuksissa keskusteltiin yksikön toiminnasta, henkilöstötarpeista, toiminnan tavoitteista sekä ongelmista. Kehittämiskohteet: Johdon katselmuksissa on voitu seurata myös edellisen katselmuksen kehitysehdotusten toteutumista ja nähtävissä onkin että katselmusten kehitysehdotuksiin on tartuttu yksiköissä. Johdon katselmuksissa annettujen kehittämisehdotusten toteuttaminen on yksikön esimiesten vastuulla ja toteutettuja toimenpiteitä seurataan aina seuraavissa katselmuksissa. Katselmuksissa tuli esille että henkilöstön perehdyttämiseen tulee edelleen panostaa ja perehdytyksen arviointi tulee myös tehdä suunnitelman mukaan ja se tulee kirjata HRM järjestelmään. Tärkeää on myös tuoda perehdytyksen kehittämisehdotukset esimiehen tietoon. Katselmuksissa todettiin että työn vaativuuden arvioinnit ovat päivittämisen tarpeessa ja myös toimenkuvat tulisi saattaa ajan tasalle. Koulutussuunnitelmien laadinta on edelleen puutteellista ja osaamiskartoituksia tulisi tehdä koulutussuunnitelman pohjaksi. Kertauskoulutusta tarvitaan mm. Abilitan käyttöön. Myös Abilita vastuukäyttäjät tulee nimetä yksiköissä. Henkilökunta toivoo tutustumiskäyntejä järjestettävän. Tutustumiskäynneistä saa henkilökunnan mielestä parhaiten uusia ideoita ja toimintamalleja omaan työhön. Yksiköiden selkeät palaveri- ja tiedon välityskäytännöt ovat tärkeät ja toisaalta myös niihin sitoutuminen. Myös pelisääntöjen määritteleminen nousi esille kehittämiskohteena. Katselmuksissa tutustuttiin myös yksiköiden /toimipisteiden tiloihin, sisäilmaongelmiin, muihin puutteisiin sekä tilatarpeisiin ja laadittiin näistä kehittämisehdotuksia sekä toimenpidesuunnitelmia. Päihdekeskus Portissa tulee toteuttaa työsuojelutarkastajan vaatima varauloskäynti. Terveydenhuollon laitteiden huollossa on edelleen ongelmia vanhustenhuollossa. Myös ulkoisessa auditoinnissa on puututtu tähän kehittämistarpeeseen. Turvallisuustekijöihin kiinnitettiin katselmuksissa huomiota ja keskusteltiin mm. kotikäynneillä tarvittavista vartijapalveluista. Edelleen yksiköissä on tarvetta palveluiden profiloinnille sekä prosessien kehittämiselle, jotta palvelukuvaukset ovat tarpeeksi selkeät niin asiakkaille, omaisille kuin prosessissa työskenteleville. Keskeiset prosessit tulee mallintaa ja niiden toteutumista suunnitelmallisesti arvioida ja kehittää. Myös tehtävänsiirtojen avulla on mahdollista kehittää palveluita ja parantaa niiden saatavuutta. Erilaiset mobiiliratkaisut ovat myös selvityksen alla monissa yksiköissä. 14

Mahdolliset tulevat muutokset palveluverkossa sekä uuden terveyskeskussairaalan rakentaminen nousivat keskusteluun johdon katselmuksissa ja muutos koetaan toisaalta uhkaavana mutta myös mahdollisuutena. 3.3. Itsearvioinnit ja sisäiset auditoinnit Laatujärjestelmän mukaisesti kaikki vanhus- ja terveyspalveluiden yksiköt ovat myös tänä vuonna tehneet itsearvioinnin, jonka pohjalta ovat laatineet kehittämissuunnitelmat toiminnan ja prosessien edelleen kehittämiseksi. Laatujärjestelmän kriteeristöpäivityksen myötä itsearviointien toteutus on siirtynyt sähköiseen portaaliin, Laatuporttiin, joka mahdollistaa entistä paremmin laatujärjestelmän kokonaiskuvan raportointia tulevina vuosina. Kokkolan Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaan tehtiin vuodenvaihteessa 2014 2015 yhteensä 11 sisäistä auditointia. Sisäiset auditoinnit tehtiin seuraaviin yksiköihin: Terveyskeskussairaalan osasto 4 ja Teerijärven osasto, vastaanotto, röntgen, kotisairaala, POK (Palveluohjauskeskus), Kotihoidon alueille 3 ja 4, Honkaharjun laitosasumiseen, Sandbackaan sekä Päihdekeskus Portin selviämis- ja vieroitushoitoyksikköön. Sisäisten auditointien painopisteeksi oli määritelty yksiköiden taloudenhallinta ja tuloksellisuus. Sisäisinä auditoijina toimii terveys- ja vanhuspalveluiden esimiehiä sekä henkilöstöä. Sisäisille auditoijille pidettiin ennen auditointien aloittamista tilaisuus, jossa kerrattiin sisäisten auditointien toimintaohjetta ja suunniteltiin sisäisten auditointien ohjelmaa. Auditointipalautteista on nähtävissä että esimiehet tarvitsevat edelleen koulutusta taloushallinnossa, myös henkilöstöä tulisi kouluttaa ja tiiviimmin informoida yksikön taloudellisesta tilanteesta. Tuotteistamista tulee jatkaa yksiköissä ja tilastointia tulee selkiinnyttää. SoTe Tietopakkia tulee edelleen kehittää informaatioväylänä ja sen käyttöä aktivoida yksiköissä, jotta henkilöstöllä on mahdollisuus saada tietoa ja osallistua yksikön kehittämiseen. Kehityskeskustelut tulee käydä yksiköissä soten linjausten mukaisesti ja edelleen tulee kiinnittää huomiota henkilöstön perehdyttämiseen ja koulutuksen suunnitelmallisuuteen. Myös työn vaativuuden arviointia tulisi tehdä uudestaan ja päivittää tehdyt kuvaukset. Sijaisjärjestelmien käyttämiselle yli yksikkörajojen nähdään olevan tarvetta ja sijaisjärjestelmiä tulisikin kehittää. Prosessien rajapinnoilla on edelleen tarvetta prosessien ja työnjaon selkiinnyttämiseen, jotta asiakkaan palvelussa ei ole katkoja eikä toisaalta päällekkäisyyksiä. Erityismaininnoista voi nähdä että kotihoidon käyttöönottama Optimointi nähdään hyvänä toimintatapana ja sen on tehostanut toimintaa merkittävästi. 3.4. Prosessien kehittäminen Tärkeä osa jatkuvaa toiminnan kehittämistä on prosessien kehittäminen. Prosessien kehittämiseksi sosiaali- ja terveyspalveluissa kokoontuu kaksi ydinprosessien johtoryhmää, joiden ohjauksessa ydinprosessin merkittävimpiä prosesseja mallinnetaan ja kehitetään. Prosessien kehittämisen tavoitteena on: asiakaslähtöisyyden parantaminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen varhainen tuki toimintojen selkiinnyttäminen 15

prosessien rajapintojen selkiinnyttäminen moniammatillisen yhteistyön tehostaminen ammatillisuuden lisääminen kustannustehokkuus Vuoden aikana prosessien mallintamista ja kehittämistä on jatkettu aktiivisesti ja merkittäviä parannuksia prosesseihin on aikaansaatu. Mm prosessien rajapintoja on sujuvoitettu ja virtaviivaistettu toimintaa prosesseissa. Henkilöstö on antanut palautetta prosessien kehittämisestä ja kommentoinut että työ on selkiintynyt sovittujen toimintatapojen myötä. Loppuvuodesta prosessien kehittämisen työryhmiin on pyydetty myös Jyta alueen edustajat ja prosessien kehittämistyöstä on suunnattu toiminnan yhtenäistämiseen. 4. Asiakas- ja potilasturvallisuus Potilas- ja asiakasturvallisuustyöryhmä seuraa asiakkaisiin/potilaisiin kohdistuvia riskejä ja kehittää asiakas- ja potilasturvallisuutta. Potilas- ja asiakasturvallisuuden painopistealueet vuodelle 2015 ovat olleet: Haipro-järjestelmän aktiivinen käyttö ja hyödyntäminen, sisältäen potilasosion. Koko sotella tehtiin HaiPro- ilmoituksia yhteensä 2110. Läheltäpiti- ilmoituksia oli yhteensä 478 eli 22.7 %. TK:n ilmoitusten määrä 409, sosiaali- ja vammaispalveluissa ilmoituksia 724 ja vanhuspalveluissa 975 kpl:tta. Potilasosioon ilmoituksia on tullut kaksi. Järjestelmän tuottamia raportteja on käsitelty johtoryhmissä ja yksiköiden kokouksissa. Haipro järjestelmään tuottettujen vaaratilannetapahtumien avulla on kehitetty toimintaa ja pyritty minimoimaan erilaiset vaaratapahtumat ja riskit. Potilasturvallisuuden verkkokoulutuksen järjestäminen sosiaali- ja terveystoimen työntekijöille Potilas- ja asiakasturvallisuuden verkkokoulutusta tarjotaan uusille työntekijöille ja niille jotka eivät vielä ole suorittaneet koulutusta. Perehdytyksessä otetaan käyttöön potilas- ja asiakasturvallisuusosio. Potilas- ja asiakasturvallisuussuunnitelma ja verkkokoulutus on liitetty soten perehdytyskorttiin. Hyödynnetään potilas- ja asiakasturvallisuutta kuvaavia mittareita toiminnan arvioinnissa. Potilas- ja asiakasturvallisuutta kuvaavia mittareita on hyödynnetty arvioinnissa ja suunnittelussa. Yksiköiden omissa palavereissa on käsitelty Haipro- ilmoituksia. Otetaan käyttöön THL:n ohjeet kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi Kotihoitoon on laadittu tarkista koti turvalliseksi - tarkistuslista, jolla kartoitetaan asumisympäristön turvallisuutta. Tarkistuslista käydään läpi jokaisen uuden asiakkaan kanssa palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä (palveluohjaus, kotihoito). Tarkistuslista päivitetään asiakkaan toimintakyvyn äkillisissä muutostilanteissa sekä asiakkaan muuttaessa uuteen asuinympäristöön. Lomake on laadittu seniorikasteen työryhmän toimesta. Kuntalaisten versio lomakkeesta löytyy kokkola.fi sivuilta ja asiasta on myös tiedotettu kaupunkilaisia. 16

Kehitetään yhteistyötä Kiurun potilasturvallisuustyöryhmän kanssa Kiurun ja Kokkolan soten potilasturvallisuustyöryhmät yhdistyvät 2016 vuoden alussa suunnitelman mukaisesti. 5. Asiakaslähtöisyys ja palautejärjestelmä 5.1 Asukas- ja omaraadit palvelu- ja laitosasumisessa Asukas- ja omaisraadit kokoontuvat 2-4 kertaa vuodessa. Asukas- ja omaisraatien tavoitteena on tuoda asukkaiden ja omaisten näkökulmia sekä mielipiteitä esille palvelutalon arjesta, saada heidän mielipiteensä hoitajien ja muiden taloissa toimivien sidosryhmien, kuten esim. ruokapalveluyksikön tietoon. Asukas- ja omaisraadit toimivat keskustelevana osana palvelutalojen hoitokulttuuria. Asukas- ja omaisraatien kokoontumisesta tehdään muistio ja siihen palataan aina seuraavassa tapaamisessa, näin arvioidaan palautteiden ja mahdollisten kehittämisehdotusten eteneminen. 5.2 Palautejärjestelmä Kokkolan sosiaali- ja terveyspalveluiden palautejärjestelmä koostuu asiakkailta kerätystä palautteesta (asiakaskyselyt, asiakaspalautteet yksiköihin ja www sivujen kautta). Henkilöstön antama palaute koostuu henkilöstökyselyn palautteesta sekä johdon katselmusten kautta annetusta palautteesta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sähköisen asiakaspalautejärjestelmän kautta asiakkaat voivat 24/7 antaa palautetta sekä tehdä vaaratapahtuma ilmoituksen. Asiakkailta saatiin 2015 järjestelmän kautta yhteensä 783 palautetta. Alla koko sotelle yhteisten kysymysten keskiarvot, asteikolla 1-5 (1= täysin eri mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä). Asiakaspalautteen tulokset ovat erittäin hyvät ja jopa hieman paremmat kuin viime vuonna. 2014 2015 Sain palvelua äidinkielelläni 4,9 4,9 Henkilökunta kohteli minua hyvin 4,7 4,8 Sain riittävästi tietoa hoidosta/ palvelusta 4,4 4,5 Yksityisyyden suoja oli riittävä 4,7 4,7 Saamani palvelu oli hyvää 4,6 4,7 Sain selkeät ohjeet, mihin ottaa tarvittaessa yhteyttä 4,4 4,5 5.3 Haittatapahtumat, kantelut ja muistutukset Laatupoikkeamat ovat merkittävä osa palautejärjestelmää. Laatupoikkeamia ilmoitetaan organisaatiolle kanteluiden, muistutusten ja selvityspyyntöjen muodossa. Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys antaa myös merkittävää tietoa, jota voidaan käyttää toimintojen kehittämiseksi. Yksiköiden palautelaatikoihin ja sähköisen palautejärjestelmän kautta tulleet palautteet toiminnasta käsitellään yksiköiden palavereissa ja huomioidaan yksiköiden kehittämissuunnitelmissa. Asiakkaalle/potilaalle tapahtuneet haittatapahtumat ja läheltä piti - tilanteet raportoidaan Haipro järjestelmään. Vuoden 2015 aikana Sote:ssa on tehty 2110 (2014/ 1343 kpl, 2013 / 1320) Haipro ilmoitusta. Ilmoitusaktiivisuus henkilökunnan keskuudessa on parantunut merkittävästi, jonka ansiosta vaaratilanteisiin johtaviin syihin päästään entistä paremmin pureutumaan. 17

Ilmoitetuista vaaratilanteista 12,8 % aiheutti lievää haittaa potilaalle/asiakkaalle (13,7 % /2014), 3,9 % Kohtalaista haittaa (4 %/2014) ja 0,5 % vakavaa haittaa (0,5 %/2014). Kanteluista ja muistutuksista sekä erilaisista asiakirjapyynnöistä pidetään tilastoa ja haittatapahtuma hyödynnetään toiminnan kehittämiseksi. Kokkolan terveyskeskus Potilasvakuutuskeskukselle 2013 2014 2015 hoitoon pääsy 1 hoito 5 4 7 kohtelu muu yhteensä terveyskeskusta koskeva 5 4 8 hoito K-PKS:ssa 30 50 55 hoito muualla 42 47 37 Lääninlääkärille (Vaasan lääninhallitus, AVI) hoito 1 3 kohtelu lääkärintodistukset muu Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 22 8 19 kohtelu 3 4 1 tietojen saaminen tietosuoja 1 muu 2 5 Poliisilaitos potilasasiakirjapyynnöt 1 1 Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle hoito Lääkevahinkovakuutuspooli lääkevahinko 2 2 Vakuutusyhtiöille paperipyynnöt 1 Valvira selvityspyynnöt 2 1 3 Asianajajille paperipyynnöt 1 18

Muutoksenhakuasiakirjat 2013 2014 2015 Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle Potilasvahinkolautakunnalle hoito 2 1 2 hoito K-PKS:ssa 3 4 3 hoito muualla 1 2 1 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 62 81 68 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 2 4 10 Lokitietojen tarkistuspyyntö 12 12 13 Kokkolan sosiaali- ja terveystoimi Lastensuojelu 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 0 0 kohtelu 2 0 0 tietojen saaminen 0 0 1 tietosuoja 0 0 0 muu 1 0 2 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 6 5 2 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 2 Asiakirjapyynnöt 17 40 26 Toimeentulotuki 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 0 0 kohtelu 1 0 0 tietojen saaminen 0 1 0 tietosuoja 0 0 0 muu 0 0 0 19

Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 2 0 2 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Asiakirjapyynnöt 4 4 4 Vammaispalvelu 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 4 0 kohtelu 0 0 0 tietojen saaminen 0 0 1 tietosuoja 0 0 0 muu 0 0 0 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 2 1 1 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Kantelut 1 0 0 Asiakirjapyynnöt 6 4 Elatusturva 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 0 0 kohtelu 2 0 0 tietojen saaminen 0 0 0 tietosuoja 0 0 0 muu 0 0 0 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 0 0 0 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Asiakirjapyynnöt 5 3 5 20

Ulkomaalaistoiminta 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 0 0 kohtelu 0 0 0 tietojen saaminen 0 0 0 tietosuoja 0 0 0 muu 0 1 0 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 0 0 0 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Asiakirjapyynnöt 0 0 0 Perheneuvola 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus mukainen muistutus hoito 0 0 0 kohtelu 0 0 0 tietojen saaminen 0 0 0 tietosuoja 0 0 0 muu 0 0 0 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 0 0 0 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Asiakirjapyynnöt 0 1 2 21

Vanhustenhuolto 2013 2014 2015 Potilaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukainen muistutus hoito 0 2 0 kohtelu 0 0 0 tietojen saaminen 0 0 0 tietosuoja 0 0 0 muu 0 0 1 Rekisteritietoja koskevat asiakirjat 2013 2014 2015 Rekisteritietojen tarkistuspyyntö 0 1 1 Rekisteritietojen oikaisuvaatimus 0 0 0 Asiakirjapyynnöt 9 6. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Kokkolan kaupunki on ohjeistanut toimialoja suorittamaan sisäistä valvontaa laatimansa ohjeen mukaisesti ja sosiaali- ja terveystoimen esimiehiä on ohjeistettu toimimaan em. ohjeistuksen mukaan. Sisäinen valvonta perustuu hallintosääntöön ja johtosääntöön, jonka mukaisesti esimiesten tehtävä on valvoa omaa toimintaansa ja siten myös huolehtia sen riskienhallinnasta. Kokkolan sosiaali- ja terveystoimessa on sisäistä valvontaa toteutettu sisäisen seurannan ja sisäisen tarkastuksen avulla. Vuoden 2015 aikana on sisäisen valvonnan toteuttamisessa korostettu erityisesti seuraavia asioita. Henkilöstöhallinto: ohjeistuksen mukainen henkilöstön osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen ja mm kehityskeskusteluiden 100 % kattavuus on otettu tavoitteeksi henkilöstökyselystä saadun palautteen hyödyntäminen aktiivinen yhteistyö työsuojelun kanssa 2015 vuoden johdon katselmusten painopisteenä on ollut henkilöstön osallistaminen ja viestintä Päätöksenteko: sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee johtavien viranhaltijoiden päätökset kuukausittain ja vastaavasti johtavat viranhaltijat tarkastavat alaistensa esimiesten päätökset kuukausittain. päätösten laatiminen toimivallan puitteissa, hyvien perustelujen merkitys ja päätöksistä tiedottaminen asianosaisille ajantasaiset delegointipäätökset. Talouden hoito: osavuosikatsaukset talouden ja toiminnan osalta laaditaan ohjeistuksen mukaan 22

menojen ja tulojen toteutumista tarkastellaan kuukausittain taloudellisia päätöksiä tehdään vain toimivallan puitteissa menotositteet asiatarkistetaan ja hyväksytään ohjeistuksen mukaisesti Tietoturva ja tietosuoja: Tietosuojan ja tietoturvan sisäinen valvonta on vastuutettu sosiaali- ja terveyspalveluiden Tietoturvatyöryhmälle. Työryhmä on työstänyt tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä ohjeistuksia ja työtapoja. Tietosuojavastaavat ovat yhdessä potilas- ja asiakas-tietojärjestelmien pääkäyttäjien kanssa tehneet lokitietojen tarkastuksia valvoakseen henkilötietojen oikeanlaista käyttöä. Lokitarkastuksista tehdään muistiot. Tietosuoja ja tietoturvan sisäisestä valvonnasta raportoidaan Kelalle vuosittain. Tietoturvan ja tietosuojan Granite-verkkokoulutusjärjestelmä on käytössä, jotta jokaisella työntekijällä on mahdollisuus saada koulutusta tietoturvallisuuden eri osa-alueista. Kaikki sosiaali- ja terveystoimen työntekijät ovat, jotka käsittelevät asiakas- tai potilastietoja, ovat suorittaneet Tietoturvan ja tietosuojan verkkokurssin lopputesteineen. Turvaposti järjestelmä on päivitetty ja sen käyttöä on laajennettu. Järjestelmä mahdollistaa arkaluonteisten asiakirjojen sähköisen lähettämisen. Osana sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa on Kanta palveluihin liittyen tehty tietosuojan ja tietoturvan osalta omavalvontasuunnitelma. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelun antajien, apteekkien ja itsenäisten ammatinharjoittajien, Kansaneläkelaitoksen sekä Kanta-välityspalveluiden tuottajien tulee tehdä omavalvontasuunnitelma. (Määräys 2/2015,THL/1305/4.09.00/2014). Suunnitelman avulla ylläpidetään ja kehitetään organisaation tietoturvaa ja tietosuojaa. Sosiaalihuollon omavalvonta: Sosiaalihuoltolain mukaan tulee sosiaalihuollon toimintayksikön tai muun toimintakokonaisuudesta vastaavan tahon laatia omavalvontasuunnitelma sosiaalihuollon laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Valvira on antanut määräyksen omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskevan. Päivitetty määräys tuli voimaan vuoden 2015 alussa. Sosiaali- ja terveyspalvleuissa on laadittu omalle organisaatiolle ohjeistus ja lomake omavalvontasuunnitelman laatimista varten. Omavalvontasuunnitelma julkaistaan kokkola.fi sivuilla. Turvallisuus- ja riskienhallinta työryhmä Riskienhallinnan keinoin tulee pyrkiä poistamaan riski tai pienentämään sitä hyväksyttävälle tasolle sekä samalla tulee pyrkiä turvaamaan toiminnan jatkuvuus. Vuoden 2015 aikana tapahtui suuria muutoksia niin Suomessa kuin Euroopassa, jotka suoraan vaikuttivat myös Kokkolan sosiaali- ja terveystoimen turvallisuus ja valmiussuunnitteluun. Laajamittaisen maahan tulon vuoksi jouduttiin arvioimaan uudelleen mm. evakuointisuunnitelmia ja pandemiasuunnitelmia. Nämä haasteet lisäsivät niin kunnan kuin alueen muiden viranomaisten välistä yhteistyötä, jota jatketaan hyvässä hengessä myös perustettavassa kuntainyhtymässä. Viestintäverkkojen toimintavarmuudessa oli kuluvan vuoden aikana useasti häiriötä, jotka joko estivät normaalin puheliikenteen tai mobiilityöskentelyn sekä aiheuttivat vaaratilanteita turvapuhelin asiakkaille, koska hälytykset olivat estyneet. Näiden ongelmien pohjalta on Sote:ssa tehty jo pitkään työtä normaalin valmiussuunnittelun lisäksi sen eteen kuinka näitä riskejä voitaisiin joko pienentää tai poistaa. Ratkaisuina on useita eri toimintamalleja kuinka häiriötilanteista tulevaisuudessa selvitään; muun muassa Dual-sim puhelinten, viranomaisverkon ja perinteisten lankaliittymien hyödyntäminen entistä paremmin. 23

Työryhmän kokoonpanoa muutettiin alkuvuodesta niin, että siihen kuului viranhaltijoita (palvelupäälliköitä) Soten eri toimialoilta sekä tarvittaessa työryhmää voitiin täydentää asiantuntijoilla mm. pelastustoimi ja Tekpa. Tällä muutoksella haluttiin varmistaa se, että turvallisuustyötä voitiin jalkauttaa yksiköihin. Turvallisuusosaamista pyrittiin kehittämään vuoden aikana mm. pelastuslaitoksen laatiman hoitolaitosten henkilöstön turvallisuusosaamisen ylläpidosta -suosituksen avulla. Henkilökunnan turvallisuuskoulutuksen tulee olla suunniteltua, dokumentoitua ja säännöllistä toimintaa, jolloin varmistetaan niin asukas- ja potilasturvallisuus kuin työturvallisuus. Poistumisturvallisuus-selvitysten teossa annettiin yksiköille toimintaohjeita ja vastuutettiin toimialueiden esimiehiä yhdessä tekemään selvitys kolmen vuoden välein tai toiminnan muuttuessa. Laatujärjestelmä osana sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa Tervydenhuoltolain 8 mukaisesti terveydenhuollon toimintayksikön on laadittava suunnitelma laadunhallinnasta. Kokkolan terveyskeskuksella ja vanhuspalveluilla on voimassa oleva SHQS laatujärjestelmän kriteeristön mukainen laaduntunnustus. Laaduntunnustuksen ylläpitoauditointi suoritettiin kesällä 2015 Vanhus ja Terveyspalveluihin. Laadunhallintajärjestelmän ylläpito vaatii itsearviointijärjestelmän käyttämistä ja vuoden aikana sekä terveys- että vanhuspalveluiden kaikki yksiköt ovat suorittaneet itsearvioinnit, joiden epäkohtia korjaamalla kehitetään toimintaa. Laatujärjestelmä sisältää menettelytavat ja ohjeet laatupoikkeamiin reagoimiselle. Laatupoikkeamia seurataan säännöllisesti kaikkien toimintayksiköiden työpaikkapalavereissa ja laatupoikkeamista tehdään yhteenveto. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveystoimessa suoritettiin alkuvuodesta 13 johdon katselmusta, joissa keskusteltiin yksikön toiminnasta, henkilöstötarpeista, toiminnan tavoitteista sekä ongelmista. Katselmuksissa tutustuttiin myös yksiköiden /toimipisteiden tiloihin, niissä oleviin puutteisiin sekä tilatarpeisiin ja laadittiin näistä kehittämisehdotuksia sekä toimenpidesuunnitelmia. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on myös käytössä sähköinen asiakaspalautejärjestelmä, jonka kautta asiakkaat voivat 24/7 antaa palautetta sekä tehdä vaaratapahtuma ilmoituksen. Asiakkailta saatiin järjestelmän kautta vuoden aikana yhteensä 788 palautetta. 7. Vanhuspalvelut Toiminta on perustunut vanhuspalvelulakiin ja hyväksyttyihin kriteereihin tukipalveluissa, kotihoidossa ja laitos- ja palveluasumisessa sekä ostopalveluissa. Tehokkaan palveluohjauksen, tarkasti kohdennettujen tukipalveluiden, palvelutarpeen mukaan järjestetyn kotihoidon sekä kriteerien mukaan tehtävien tehostetun palveluasumisen ja laitosasumisen sijoitusten seurauksena on Kokkolassa päästy valtakunnallisen suosituksen tasolle palvelurakenteessa. Kruunupyyssä suuntaa on saatu muuttumaan tavoitteita kohti. Tukipalvelujen asiakasmäärä on kasvanut strategian mukaisesti. Säännöllisen kotihoidon ja ympärivuorokautisen asumisen osuus ovat pysyneet selkeästi valtakunnallisen tavoitteen mukaisina, kun palveluohjauksen ja tukipalveluiden kohdentamisessa on onnistuttu. Merkittävää on myös se, että ennakointityön ja kuntouttavan työotteen sisäistäminen luo edellytyksen vanhuksen voimavaralähtöiseen kuntoutumiseen, jolloin ns. raskaampien palveluiden tarve siirtyy. 24

Yli 75-vuotiaiden palveluiden %-osuudet verrattuna tavoitteisiin Kokkola Kruunupyy Palvelu / asumismuoto Tavoite Tilanne 12 / 2012 Tilanne 12 / 2013 Tilanne 12 / 2014 Tilanne 12 / 2015 Tilanne 12 / 2012 Tilanne 12 / 2013 Tilanne 12 / 2014 Tilanne 12 / 2015 Kotona asuvia 91 % 89,8 % 90,8 % 91,0 % 91,4 % 84,4 % 88,3 % 87,7 % 88,1 % Omaishoidontuen 5-6 % 4,1 % 5,0 % 4,7 % 3,9 % 7,2 % 6,5 % 4,7 % 5,8 % saajia Säännöllinen 14,5 % 12,5 % 12,4 % 11,5 % 13,8 % 16,7 % 11,0 % 11,2 % 12,1 % kotihoito Palveluasuminen - - Tehostettu 6,5 % 8,5 % 7,9 % 7,8 % 7,6 % 6,0 % 5,3 % 8,1 % 7,6 % palveluasuminen Laitosasuminen 1,9 % 1,4 % 1,3 % 1,2 % 1,0 % 9,6 % 6,4 % 4,2 % 4,3 % Omaishoidontuki yli 65-v Päivätoiminta 89 asiakasta Kuljetuspalvelu 175 asiakasta Kauppakassi 168 asiakasta Ateriapalvelu 215 asiakasta Kokkola Kruunupyy 2012 2013 2014 2015 2012 2013 2014 2015 210, 281, 287, 311, 53, 63, 53, 59, joista yli joista joista joista joista joista joista joista 75-v yli 75-v yli 75-v yli 75-v yli 75-v yli 75-v yli 75-v yli 75-v 156 197 191 137 39 48 34 42 108 175 44 53 48 233 221 202 131 134 127 148 177 278 276-34 34 33 282 458 281 160 127 98 84 Turvapuhelin- 480 557 630 559 97 102 99 99 asiakkaita Ehkot ja palvelu- 273 300 545 1106 78 55 33 81 ohjaus / kotikäynnit Veteraanihoitajan 96 103 132 23 30 asiakasmäärä Aputyömieskäynnit - asiakasmäärä - 361 / 251 / 238 / - - - 159 951 1380 Lumiseteli 208 243 245 331 - - - 6 Asunnonmuutostyöt - 37 45 36 - - - - Muistitiimin asiakasmäärä - 135 147 186 - - - - Sijoituspäätökset 150 151 Omaishoidon tukihenkilötoiminta asiakasta / käyntiä 17 / 333 25