Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin



Samankaltaiset tiedostot
LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa. Kristiina Tirroniemi

Monitoimijainen perhevalmennus

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

PK Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

LAPSIPERHEPALVELUIDEN MONIAMMATILLISET JA MONITOIMIJAISET PROSESSIT

YHTEISÖLLINEN KEHITTÄMINEN

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

Keski-Suomen SOTE hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Rovaniemen lapset ja perheet

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 ( )

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä Anu Määttä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi

Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 ( )

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika klo Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti. Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10

ARTTU-tutkimuskunnat suurennuslasissa: - case Hämeenlinna. Paras-ARTTU kuntaseminaari Kuntatalolla

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

Lapset puheeksi -menetelmä

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

Otetaanko perheet puheeksi?

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Kainuun sote. Perhekeskus

ISÄN MASENNUS ONKO SIITÄ KUKAAN KIINNOSTUNUT

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

* Selänteen perhekeskus -toimintana

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa

LAPSIPERHEIDEN TOIMIVA ARKI- KYSELY POHJOIS- POHJANMAAN ALUEEN LAPSIPERHEILLE

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN ARJA LIISA AHVENKOSKI

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari Diakonialaitos Martintalo

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HANKEKATSAUS. Tavoite 1. Virtaa vielä Virta II hanke Liite 6 Kuusamon toiminnallinen osakokonaisuus Pärnäsen Syli

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

0 6v. 7 12v v v v v. Yhteensä

Julkisen sektorin uudisraivaajat

Transkriptio:

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin mukaan Keskustelun teemoina : ryhmätoiminta kotikäynti psykososiaalinen tuki yhteistoiminta

Asiakkaat mitä pitävät myönteisenä kehityksenä/ kokemuksena: avoinpäiväkotitoiminta /perhekerhot/isälapsitoiminta loistava tapa lisätä samassa elämän tilanteessa olevien kohtaamista, tukee vertaisverkostojen syntymistä, mahdollistaa perheen arkikokemusten jakamisen ja on perheen tuki (isä lapsisuhteen tukeminen, lapsen ja isän kahdenkeskistä aikaa ) perhevalmennuksessa on saanut tietoa, ryhmäytyminen ei ole onnistunut vertaistuen näkökulmasta, Majakka perhetyö on tukenut voimaantumista masennusryhmä loistava vertaistumiseen, kuulluksi tulemiseen, ystävyyssuhteita syntynyt

Asiakkaat, myönteiset kokemukset jatkuu : kotikäyntityö on mahdollistanut kuulluksi tulemisen, tukenut koko perhettä apua arkeen ; oikeanlaista tukea kotipalveluna, ohjausta tarvittaessa verkostopalaveri tulevaisuuden muisteluna lisännyt ymmärrystä asiakkaan ja toimijoiden välillä mahdollistaa perheen tilanteen kuulemisen (organisaation suositukset /perheen tuen tarpeet esim. masennusta sairastava vanhempi)

Asiakkaat mitä pitävät kielteisenä kehityksenä/ kokemuksena ajoittain liian suuria asiakasmääriä avoimen aukioloajat pitempään ja useammin avoinpäiväkoti käsitteenä harhauttava ; mitä eroa perhekerhoon sisällöllisesti? tiedonsaanti ei riittävää palveluista, epätietoisuutta ; nettisivut eivät ole käyttäjäystävälliset, puskaradio toimii parhaiten

Asiakkaat, kielteisiä kokemuksia jatkuu päivähoitopaikan saannin vaikeus erityisesti lähipäiväkotiperiaatteella isälapsitoiminnan kokeilu vapaaehtoistoimintana liian haavoittuvasta, vertaisen ja työntekijän kumppanuus kantaa ja kannattelee

Asiakasryhmästä mietittäviä asioita resurssit ja niiden käytön priorisointi, kuka arvottaa? kuinka paljon perheitä,jotka ei käytä varhaisen tuen palveluja? ovatko yhdet ja samat jotka käyttävät? avoim(i)en päiväkodin /perheryhmien käsitteen yhtenäistäminen? Oma onnellisuus on löytynyt halvalla asiakkaan kommentti avoimen toiminnasta

Työntekijät ; mihin asiakkaiden palaute perustuu? oman toiminnan pohtiminen Alueelliset palvelut (Vaaralampi) lähempänä ;asiakkaat tyytyväisiä iä samat työntekijät alueella; perhevalmennus, perhekerho jne. lisää luonnollisesti yhteistyötä ja yhteistoimintaa avointa päiväkotitoimintaa tulee lisätä eri alueille kaupungissa Saarenkylä, Sinettä keskustan neuvolan vauvaryhmät eivät tavoita asiakkaita vaikka tarvetta olisi perhevalmennus (2 kertaa) nykyisin, tässä ajassa vaikea ryhmäyttää,paljon asiaa ei tavoita samassa määrin asiakkaita tiedottamisesta huolimatta onko vertaisuus, yhteisöllisyys murrosvaiheessa? vasta tulollaan perheenperustamisiässä oleville?

Työntekijöiden pohdinta jatkuu Napero hankkeessa on kyetty peruspalveluissa ennaltaehkäisevää työtä toteuttamaan toimivalla tavalla Avoimen päiväkodin ryhmät ylikuormittuneita, tarvetta väljempään toimintaan mielenterveyspuolelta mahdollistunut kotikäyntityö projektin ansiosta koulutusta järjestetty yhteistyössä hanke & erityispäivähoito mielenterveysongelmaisten perheiden kohtaamisesta päivähoidossa päivähoidossa enemmän vaihtoehtoja perheiden tilanteisiin (kokopv/puolipv/osapvhoito) Perheneuvolassa ei resursseja tehdä varhaisen avun/tuen työtä; hoitotakuun pääsemisessä ongelmia ; nykyiset resurssit ei riitä korjaavaan toimintaankaan

Työntekijäryhmästä pohdittavia asioita alueelliset palvelut lähellä, asiakkaat tyytyväisempiä, samat työntekijät alueella lisää luonnollisesti yhteistyötä ja toimintaa. Saarenkylästä, Sinettästä perheryhmät puuttuu, avoimen päiväkodin ryhmät ylisuuria keskustan neuvolan alueen vauvaryhmät ei tavoita asiakkaita perhevalmennus toteutettu keskustan neuvolan aluella viime syksystä 2 kertaa terveydenhoitajien vetämänä ; ei tavoita asiakkaita siinä määrin kun aikaisemmin mielenterveystyön kotikäyntityö mahdollistunut projektityöntekijän toimesta, miten jatkossa? suuret asiakasmäärät perheneuvolassa ei mahdollista tehdä kotikäyntejä ja avun antaminen varhaisessa vaiheessa nopealla aikataululla ei onnistu ; jonot tällä hetkellä useita kuukausia

Esimiesten pohdintaa asiakkaiden ja työntekijöiden antaman palautteen perusteita ja syitä tarvitaan vuoropuhelua yhteiskunnallisista muutoksista ja niiden heijastumisesta lapsiperheiden elämään sitä kautta lisätä työntekijöiden ymmärrystä asiakkaiden arjesta suora palaute asiakkailta tuntuu hyvältä, tätä täytyy jatkossa saada enemmän. avoimia vertaisryhmiä ja kohdennettuja ryhmiä tulee olla tarjolla jokaisella alueella esim. Saarenkylän alueelta puuttuu ennaltaehkäisevät ryhmätoiminnat

Esimiesten pohdinta jatkuu kuntoutuksen työntekijät tuntevat palvelut ja osaavat ohjata asiakkaat eri palvelujen piiriin. Painopiste on korjaavassa työssä sä,ennaltaehkäisevään työhön ei ole aikaa. Vaaralammen pilotointi on onnistunut hyvin. Erityisesti neuvola, päivähoito ja perhetyön yhteistyö on tiivistynyt. Myös yhteistyö perheneuvolaan ja mt yksikön kanssa tiivistynyt. moniammatillisen yhteistyön jatkuvuus tulee turvata neuvolan ryhmien jatkuminen Syksyllä sovitaan jatkoista. Perhetyöntekijät ovat tervetulleita perhevalmennukseen, saman ammattikunnan vetäjät ei ole, eikä tue tehokasta resurssien käyttöä. Yhteistoiminnallisuus on hyvä asia ja sen pitäisi jatkua. a. kotikäyntityö on paras tapa tukea vauva/pienlapsiperhettä arjessa. konsultaatio apua tilaajapuolelle palvelutarpeista. Vuoropuhelua tulee edistää tilaajan ja tuottajan välillä. Esimiehet tapaavat toisiaan harvoin.

Esimiesten ryhmästä pohdittavaksi Esimiesten puheissa toiveita hyvien toimintamallien jatkumisesta.mitkä on esimiehen teot, jotta hyvä tilanne jatkuu? kokevat olevan puun ja kuoren välissä tilaajan asia : konsultaatioapua palvelutarpeista peruspalvelut tulee olla lakisääteisiä, suositukset eivät riitä enää!

Päälliköt ja päättäjät pohtivat kuulemaansa asiakkaan, työntekijän, esimiehen näkökulmasta tiedottamiseen liittyvät pulmat tuttuja, mitä uusia kanavia voisi käyttää? verkostoituminen tärkeää, ei ole edennyt niin pitkälle kuin olisi toivonut 3 43 4 vuotta sitten. Jokainen toimii omasta pisteestä käsin. kotikäyntityö syö suoritetehokkuutta, jos tehdään paljon. Määrärahat ovat olemassa,miten suunnataan?

Päälliköiden ja päättäjien pohdinta jatkuu depressiokoulut auttavat lieviin masennuksiin ; yksilöhoitoa tulee olla ryhmätoimintojen rinnalla eri hallinnonalueille sijoittuvat lapsiperhepalvelut aiheuttavat katkeamisen siirryttäessä eri palveluista toiseen hankkeet alkaa ja loppuu: arviointia voidaan tehdä vasta vuoden päästä hankkeen loppumisesta

Päälliköiden ja päättäjien pohdinta jatkuu keskustelu ja asiakkaiden kertomukset vahvistavat,että ennaltaehkäisevätyö,varhainen apu ja tuki on tärkeää ja edullisempaa miten nämä saadaan päättäjien tiedoksi? Lastensuojelun tarpeet ovat kasvaneet, jos sama resurssi käytettäisiin varhaisemmassa vaiheessa, kyettäisiin tekemään paljon. Miten kohdentaa resurssit? Asukkaiden omavastuun osuus? Hankkeessa ryhmätoimintoja kehitetty ja jalkautettu; mutta mallit pian muuttuu ja supistuu,missä ongelma? Ollaanko valmiita muuttamaan vanhaa?

Päälliköiden ja päättäjien pohdinta jatkuu Kuntalainen on asukas ja palvelut tulisi suunnata asiakkaan lähtökohdista. Epärealistista ajatella, että kun syntyy uusi tarve tulee lisää resursseja. Kysymys on olemassa olevan muuttamista joustavasti asiakkaan lähtökohtia palvellen. Tiedottamisen lisääminen ei välttämättä tietoisuutta auta. Miten saadaan kontakti syntymään? Jos ei tavoiteta palvelulla niitä, jotka pitäisi jollakin palvelulla tavoittaa. Mietittävä, mikä toiminta tuottaa uutta ja mikä pitää ennallaan?

Päälliköiden ja päättäjien pohdinta jatkuu perhepalvelukeskus ideana hyvä. Yhteistyötä tulee syventää. päättäjän ongelma on mistä vähennetään, jos tuotetaan jotain uutta jostakin pitää vähentää. vertaisryhmätoiminnan järjestäminen 3.sektorin tai asiakkaiden järjestämänä. Hankkeen arviointi juuri nyt tärkeää, jotta löydetään ne tärkeät asiat. Luonnollisen, avoimen verkoston olemassaolo tärkeää mutta jos ihmiset kovin vaikeissa tilanteissa pitäisi olla asiantuntijan turvaamassa asioiden eteenpäinvienti. avoin päiväkoti ja päivähoito on erilaisia toimintoja. Tarvittaisiinko mahdollisuus jättää lapsi hoitoon? Naperon kehittämät työtavat jäävät elämään: työtä tehty yhdessä eri toimijoiden kanssa.

Ryhmätyöskentelyn satoa Mitä pitäisi nyt tehdä? ryhmätoiminnan näkökulmasta Avoimien ryhmätoimintojen jatkuminen ;pidennetty aukiolo keskustassa, alueelliset ennaltaehkäisevät ryhmätoiminnot myös Saarenkylään, Sinettään uudelleen organisointi alueellisen työskentelyn näkökulmastan kulmasta yhteistyön n jatkuminen muiden toimijoiden kanssa isälapsitoiminnan turvaaminen 3.sektorin kanssa neuvoteltu mutta se on myös s maksullista mll perhekahvila, jossa vetäjä ammattilaisilta apk,jossa ammattilainen vetäjä, myös moniammatillisuutta vertaisryhmiin ei aina vetäjää ää,, itseohjautuvuus lisää ääntyy kuppikuntaisuuden vaara? perhevalmennus avoimeen päivp iväkotiin? kohdennettuja ryhmiä kehitettävä edelleen esim. uniongelmaisen vanhemmanv vertaisryhmä

Ryhmätyöskentelyn satoa Mitä pitäisi nyt tehdä? kotikäyntityön näkökulmasta perustyöntekijöitä, konkreettista tukea kotipalvelun muodossa (kodinhoitoapu, lastenhoitoapu) asiakasläht htöisyys tuen tarpeen arvioinnissa yhteiset kotikäynnit : työparity parityöskentely psykiatrisen sh/mielenterveystyön n osaamisen jalkautuminen perhe/neuvola/päiv ivähoitotyöhön n ;selkeä panos osoitettava lapsiperhetyöhön varhaista seulontaa; ei tarvitsisi mennä saman putken kautta asiakkailla ei tietoa,miten asiakkaat valikoituu perhetyön palveluihin

Ryhmätyöskentelyn satoa Mitä pitäisi nyt tehdä? psykososiaalisen tuen näkökulmasta kodin arkeen tukea vaikeat asiat puheeksi työparityöskentely, mielenterveysosaaminen kentälle! voimavarat yhdistetään jos on avoin päiväkoti, ei neuvolassa ehkä keskustelun tarvetta niin paljon Avoin neuvola, tehokas? samat asiat useamman perheen kanssa läpäisevänä kaikissa palveluissa masennus kerhojen jatkumisen turvaaminen

Ryhmätyöskentelyn satoa Mitä pitäisi nyt tehdä? yhteistoiminnan näkökulmasta yhteistyötä on jo paljon, onko epävirallista? pitäisikö yhteistyölle olla näkyvät rakenteet, ennekuin yhteistyötä voidaan sanoa olevan? moniammatillisuus ryhmätoiminnoissa jatkuvuus mahdollista! vaatii omia kokemuksia ja halua,jotta yhteistyö jatkuu säännölliset kohtaamiset hyvien käytänteiden eläviksi tekeminen yhteistoimintaa 3. sektorin kanssa (MLL,srk( ym.) mm.ryhmätoimintojen kanssa

Kestävän kehityksen & hyvien käytäntöjen turvaamiseksi Ryhmätoiminta avoinpäiväkoti, perhekerhojen toiminnan jatkuminen turvattu, hyvä monitoimijainen kumppanuus eri perheiden palvelujen toimijoiden kanssa mahdollistaa myös Saarenkylän ja isälapsitoiminnan koordinoinnin jatkossa kohdennettujen ryhmätoimintojen kumppanuuden edistäminen edelleen ryhmätoiminnan arvokkuuden tunnustaminen yksilötyön lisäksi jatkuu.

Kestävän kehityksen & hyvien käytäntöjen turvaamiseksi Kotikäyntityössä apua, tukea lapsiperheiden kasvuympäristöön eri kumppaneiden työparityöskentelyn edistäminen edelleen psykiatrisen osaamisen mahdollistaminen kasvuympäristöön varhaisen avun,tuen järjestymiseksi jatkuu

Kestävän kehityksen & hyvien käytäntöjen turvaamiseksi Psykososiaalinen tuki läpäisevänä kaikissa toiminnoissa depressioryhmän vetäjiä löytyy useammasta lapsiperheiden yksiköstä ; lisää valmistumassa mt ja sosiaalityön osaamisen käyttö varhaisen tarpeen tunnistamisessa ja tuen järjestymisessä neuvolaan,perhetyöhön ja päivähoitoon huoli puheeksi käytäntöjen edelleen vahvistaminen jatkuu

Kestävän kehityksen & hyvien käytäntöjen turvaamiseksi yhteistoiminta virallista ja luvallista toimintaa suoritteiden/tuotteiden kirjaaminen = yhteistoiminta näkyväksi verkostomaisten työmenetelmien käyttö asiakastilanteiden ja toimijoiden yhteistoiminnan selkiyttämiseksi erityisesti harmaan vyöhykkeen alueella sitoutuminen yhteisesti sovittuihin käytäntöihin