Tilusrakenteesta kustannustehokkuutta esiselvitys Pohjois-Savo Hankeraportti JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET Sisällysluettelo 1. Hankkeen kuvaus 2. Maatilatalouden rakenneinvestointi 3. Tilusjärjestelyprosessia kehitettävä 4. Maan osto tilusjärjestelyalueelta 5. Tulotukijärjestelmä ja tilusjärjestelyt 6. Perusparannukset peltotilusjärjestelyissä 7. Pienet peltotilusjärjestelyt 8. Peltotilusjärjestelyt väylähankkeissa 9. Vuokrapellot tilusjärjestelyissä 10. Tilusjärjestelyt ja verotus 11. Kannattaako peltoja rakentaa uudestaan pirstottaviksi?
1. Hankkeen kuvaus Kimmoke tähän hankkeeseen syntyi vuonna 2004 TV-uutisista, jossa esiteltiin Pohjanmaalla tehtyä uusimuotoista peltotilusjärjestelyä ja haastateltiin erästä viljelijää, joka oli tyytyväinen järjestelyn tuloksiin. Idea johti lopulta tähän esiselvityshankkeeseen, jonka rahoitti Pohjois-Savon TE-keskus ja jonka hallinnoi Pohjois-Savon maanmittaustoimisto vuoden 2005 aikana. Hankkeen tavoitteena oli tutkia Pohjois-Savon peltotilusrakennetta Väinö Ylikankaan tutkimusta yksityiskohtaisemmin ja selvittää, koetaanko peltojen pirstoutuneisuus maataloudessa todelliseksi ongelmaksi. Levittää tietoa tilusrakenteesta maakuntaan ja selvittää, onko viljelijöillä halukkuutta ryhtyä toimiin asian korjaamiseksi. Lisäksi selvitettiin, soveltuvatko Pohjanmaan tilusjärjestelytyökalut Pohjois-Savon pelloille ja mitä vaikutuksia tulotukiuudistuksella on tilusjärjestelytoimintaan. Tilusrakennetta tutkittiin TIKE:n peltolohkorekisterin ja Maanmittauslaitoksen Jakojärjestelmän avulla ja tulostettiin peltolohkokarttoja, joissa pienet lohkot oli värjätty punaisella. Peltolohkojen kokovaihteluista laadittiin tilastot. Tilusrakenteesta, maatalouden kannattavuudesta ja tilusjärjestelyn keinoista parantaa kannattavuutta kirjoitettiin tiedotusvälineille. EU-tukikoulutustilaisuuksissa kerrottiin asiasta ja kunnissa pidettiin tilusjärjestelytilaisuuksia teemalla Peltolohkojen suurentaminen ja urakointi. Yläsavolaisia viljelijöitä vietiin Pohjanmaalle tutustumaan uusjakoihin ja tutkittiin tilusrakenteen parantamisesta kiinnostuneiden kanssa peltolohkokarttoja ja mietittiin yhdessä, miten tilannetta voitaisiin korjata. Peltolohkokartat yllättivät selkeydellään ja havainnollisuudellaan kaikki karttoja katselleet. Kartoista näki helposti ne alueet, joilla tilusrakennetta voitaisiin korjata kuin myös ne pellot, joille ei ole mitään tehtävissä. Peltolohkojen keskikoko vaihteli kunnittain 1,4 hehtaarista 2,9 hehtaariin. Luokassa 0-2 hehtaaria oli heikoimmissa kunnissa peltoalasta yli puolet ja parhaimmissa n. 20 %. Yli neljän hehtaarin lohkoissa peltoalasta oli heikoimmissa kunnissa vain 19 % ja parhaissa n. 50 %. Tilusjärjestelyasiaa tuotiin esille mm. MTK:n tilaisuuksissa, paikallislehdissä, Iisalmen Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa ja television Itä-Suomen alueuutisissa. Tilusjärjestelytilaisuudet pidettiin Vieremällä ja Kiuruvedellä ja tämän tiivistelmän painoon mennessä niitä on tarkoitus pitää vielä Iisalmessa, Vesannolla, Pielavedellä ja Rautalammilla.
Pohjanmaan uusjakoalueille tehty matka vakuutti yläsavolaisia viljelijöitä. Myös Pohjois- Savossa tilusrakennetta pystytään parantamaan, jos riittävää yhteishenkeä löytyy. Vieremäläiset tekivät tarveselvityshakemuksen kohta matkan jälkeen. Toisen matkan peruuntuminen osoitti, että asennemuokkaustyö on vasta ihan alussa. Tämä on raportin tiivistelmä. Hankkeesta laadittiin myös 45 sivuinen hankeraportti, jota on saatavissa Pohjois-Savon maanmittaustoimistosta. Toivalassa, marraskuussa 2005 Niilo Puhakka 2. Maatilatalouden rakenneinvestointi Väite, että peltotilusjärjestelyt ovat järkeviä Pohjanmaalla, mutta eivät sovellu Pohjois- Savoon on väärä. Pienet peltolohkot ovat kannattavuushaitta myös Pohjois-Savon pelloilla ja peltotilusjärjestelyillä tilusrakennetta voidaan parantaa. Tuotantorakennuksiin on investoitu viimeiset 15 vuotta kovalla tahdilla, mutta peltojen rakenteisiin eli kuivatus- ja tieverkkoon ei ole sataan vuoteen investoitu juurikaan. Nyt olisi niiden vuoro, jos halutaan turvata maatilojen kannattavuus Pohjois-Savossa. Jos viljelijät heräävät laajasti näkemään tilusjärjestelytoiminnan järkevyyden, tulee varojen kysyntä moninkertaistumaan ja silloin ne tulisi rahoittaa EU:n rakennerahastovaroista ja maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Jos kohteita karsitaan, maatilojen tuotantosuunnat, kuivatus- ja tieverkon kunto ja vuokrapeltojen osuus on otettava tarkasteluun mukaan. 3. Tilusjärjestelyprosessia kehitettävä Suomessa peltolohkojen suurentamista toteutetaan Uusjako-nimisellä prosessilla. Nimeä vierastetaan Pohjois- Savossa viljelijäväestön keskuudessa. Paremmalle nimelle olisi nyt tilaus. Hollannissa toimintaa kutsutaan maan kehittämiseksi (Land Development). Tilusjärjestelytarpeen tutkimista varten tulisi kehittää menetelmiä, joilla lohkojen etäisyydet talouskeskuksesta pystyttäisiin määrittämään nykyistä luotettavammin. Jako-järjestelmän antamat keskietäisyydet vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta. Myös maatilojen maantie- ja ristiinajoa pitäisi pystyä tutkimaan nykyistä tehokkaammin. Peltotilusjärjestelyt laajoine perusparannushankkeineen ovat täysin erilaisia prosesseja kuin muut maanmittaustoimitukset. Jos ne laajenevat Pohjanmaalta muuanne Suomeen, niin kaikkea ei kannata lähteä opettelemaan kantapään kautta uudestaan. Pohjanmaalla
hankittu taito, kokemus ja toimintakulttuuri tulisi pystyä siirtämään tehokkaasti uusille alueille. Prosessia tulisi kehittää kiinteistökohtaisesta käyttöyksikkökohtaiseen tarkasteluun. Ensin tehtäisiin perusparannukset, päätettäisiin peltolohkojen sijainnista ja käsiteltäisiin muutoksista aiheutuvat tilit. Toisessa vaiheessa tehtäisiin tarpeelliset kiinteistönmuodostustoimenpiteet. Viljelijälle peltolohkon virallinen pinta-ala on peltolohkorekisterin osoittama digitoitu ala, jota myös TE-keskukset vaativat noudattamaan. Tilusjärjestelyssä lohkojen pinta-alat voivat muuttua. Muutosten vieminen peltolohko- ja kiinteistörekisteriin tulisi ensi tilassa selvittää kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. 4. Maan osto tilusjärjestelyalueelta Lisämaan osto tilusjärjestelyalueelta on ehkä tärkein edellytys sille, että järjestely onnistuu. Lohkoja ei pystytä riittävästi suurentamaan Pohjois-Savon pienillä peltoaukeilla, jos kukaan alueella ei ole valmis myymään omaa peltoaan tai vaihtamaan sitä metsään. Viljelijä ei lähde järjestelyyn mukaan, jos hänen peltoalansa voi siinä pienentyä. Pienenkin lisäpellon saaminen taas on viljelijöille suuri houkutin osallistua yhteisen hyvän
edistämiseen myös omista eduista tinkien ja naapurin etua edesauttaen. Suomen EU:hun liittymisen yhteydessä TE-keskusten maaseutuosastojen maanjärjestelytoiminta ajettiin alas suurimmassa osassa maata. Etelä-Pohjanmaalla maanostotoiminta on edelleen jatkunut. Lakipykälät TE-keskusten maanostolle ovat olemassa, mutta useissa TE-keskuksissa siihen ei löydy henkilöresurssia eikä ole enää ammattitaitoakaan. Voisiko maanhankinnan organisoida niin, että Seinäjoen TE-keskus tai uusi maaseutuvirasto olisi toimeenpaneva elin ja maassa toimisi muutama ostohenkilö. Heidän ostoalueet rajattaisiin TE-keskus- ja maakuntarajojen yli tilusjärjestelyiden ehdoilla. Jos osaa ostaa peltoja Nivalassa, voi ostaa niitä yhtä hyvin Kiuruvedellä Vieremällä ja Juvalla. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen osastopäällikkö Esko Koskenkorva esitti syksyllä 2004 Sievissä tilusjärjestelypäivillä, että maan osto siirrettäisiin uusjakoprosessille. Keski- Pohjanmaalla tämä menettely onkin jo kokeiluluontoisesti toiminnassa. Menettely toimii hyvin, mutta toiset ovat sitä mieltä, että menettelyssä voi syntyä jääviysongelmia. Jos TEkeskusten maanostotoimintaa ei saada kuntoon, tulisi tämä vaihtoehto tutkia perusteellisesti ja selvittää, löytyisikö sille riittävä kannatus. Tilusjärjestelytoimitus aktivoi myyntitoimintaa, mutta kypsyminen maan myyntiin tapahtuu hitaasti, koska maan on tunneasia ja luopuminen on vaikeaa. Siksi on parempi, että järjestelyt kestävät riittävän kauan. Osa maan omistajista lämpenee peltojensa myynnille ainoastaan sillä ehdolla, että he saavat tilalle metsämaata. Jos kukaan tilusjärjestelyalueella ei ole halukas luopumaan metsästä, kauppoja ei synny. Tätä varten tulisi olla laajempi maavaranto. 5. Tulotukijärjestelmä ja tilusjärjestelyt Tukien osuus on noin puolet viljelijöiden tuloista. Tärkeimmät pellon kautta maksettavat tuet ovat LFA- ja ympäristötuet sekä CAP-tuet. Lisäksi on olemassa ns. paikkaan sidottuja tukia eli erityisympäristötukia. Näitä ovat luomutuki, suojavyöhykesopimukset ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät hoitosopimukset Vuodesta 2006 alkaen CAP-tuki muuttuu. Uusi CAP- tilatukioikeus on mahdollista siirtää pellolta toiselle sekä myydä tai vuokrata. Tuki maksetaan sille, jolla on sekä tukioikeus että sitä vastaavat hehtaarit. Suomessa 80 % tuesta tullaan maksamaan tasatukena kaikille hehtaareille ja 20 % tilakohtaisina lisäosina, jotka alenevat asteittain nollaan. Koska tilusjärjestelyissä peltoa vaihdetaan toiseen peltoon, on sillä suora ja välitön vaikutus vaihdossa mukana olevien tilojen tukien hakemiseen ja saamiseen. Kun CAP-tukeen tulee vuodesta 2006 eteenpäin tasatuki ja tilakohtainen lisäosa ja tuki on pellosta irrotettavissa, vaikutusmekanismit monimutkaistuvat entisestään. CAP-tukioikeuden on saanut tähän asti kaikille uusjakojen kautta tulleille pelloille. Vuodesta 2006 tilanne muuttuu monimutkaisemmaksi, koska tukioikeus irrotetaan pellosta ja tuki jakautuu tasatukeen ja asteittain pienenevään tilakohtaiseen lisäosaan. CAPtilatukioikeudesta ryhdytään v. 2006 keräämään ns. kansallista varantoa. Varannosta jaetaan ilmaiseksi tukioikeuksia ilman lisäosia ns. väliinputoajille. Väliinputoaja-asemaan pitäisi rinnastaa uusjaossa alat, jotka ovat jäämässä ilman tukioikeutta. Jos tilusjärjestelyt Pohjois-Savossa alkavat, tulee useilla peltoalueella vastaan tilanteita, että keskellä järjestelyaluetta on entistä peltoa, joka on tukijärjestelmän ulkopuolella. Nämä pellot olisi voitava ottaa uudestaan käyttöön ja niille saatava kaikki normaalit peltotuet,
muuten lohkokokoa ei saada kasvamaan kunnolla. Olisi myös luotava järjestelmä, jonka avulla pieniä, kivisiä ja huonomuotoisia peltoja poistetaan tukialasta uusia uusjakopeltoja vastaava määrä. Peltotilusjärjestelyt ovat vaativia, monimutkaisia ja aikaa vieviä prosesseja. Jos tilusjärjestelyjen halutaan leviävän nykyistä laajemmalle, on niiden ja tukijärjestelmän välille kehitettävä toimiva yhteys. Vuonna 2006 voimaan tuleva CAP-uudistus edellyttää, että työhän ryhdytään ripeästi. Ei ole hyvä, että tilusjärjestelyjen aiheuttamia tukioikeusmenetyksiä joudutaan käsittelemään oikeusasteissa. Tilusjärjestelyissä tukioikeuden määrä tulisi muuttua samalla tavalla kuin peltoala. LFA- ja ympäristötukisitoumukset tulisi automaattisesti voida tehdä kaikille tilusjärjestelyssä saaduille lohkoille. Samaa koskee CAP-tilatukioikeutta, joka tulisi antaa kansallisesta varannosta. Tukisäädöksiin ja sopimuksiin olisi liitettävä lisäpykälä, ettei sopimuksia irtisanota, jos kyseessä on tilusjärjestelyn seurauksena tapahtunut muutos eikä maksettuja tukia myöskään peritä takaisin. Luomu-lohkojen sijaan tulleille tavallisille lohkoille tulisi kolmen vuoden puhdistautumisaika eikä mitään muita sanktioita. Tilusjärjestelyjen aiheuttamat pinta-ala- ja tukimuutokset ovat koko maan mittakaavassa marginaalisia, joten säädösmuutoksille ei pitäisi olla mitään konkreettista estettä. Myöskään EU:n säädösten taakse ei voi paeta, sillä tilusjärjestelyjä on tehty vuosikymmeniä muualla Euroopassa ja tehdään koko ajan. Järkevintä olisi, että myös tukioikeustilanteen päivittäminen kuuluisi itse tilusjärjestelyprosessiin. Toinen vaihtoehto olisi, että tilusjärjestelyprosessi ostaisi palveluna tukioikeuksien päivittämisen. 6. Perusparannukset peltotilusjärjestelyissä Valtaojat tarvitsevat kunnossapitoa kuten tietkin. Peltojen salaojitus ei toimi, jos peruskuivatus ei ole kunnossa. Lähitulevaisuudessa myös Savon maanviljelysinsinööripiirin 1900-luvulla kaivamia ja kunnostamia valtaojia on jälleen kunnostettava. Peltolohkojen suurentaminen ja muodon parantaminen kannattaisi silloin ottaa suunnitelmiin mukaan. Tuetut perusparannukset ovat tärkeä houkutin viljelijöille ryhtyä peltotilusjärjestelyihin. Ilman niitä tilusjärjestelytoiminnalla ei liene tulevaisuutta. Perusparannukset ovat myös tilusjärjestelyprosessin kallein osa. Siksi niiden suunnitteluun ja toteutukseen kannattaa panostaa. Maanviljelijä Alpo Puroaho hehkuttaa tilusjärjestelyjen etuja pohjoissavolaisille kuulijoille. Perusparannusten suunnittelu on olennaisen tärkeä osa peltolohkojen uudelleen järjestelyssä ja se edellyttää monen eri alan ammattilaisten yhteistyötä. Onnistuminen tulee
vain hyvän, vuorovaikutteisen yhteistyön kautta, jota on opeteltava. Jos peltotilusjärjestelyt laajenevat, Maanmittauslaitoksessa kannattaisi jatkossa palkata lisää perusparannustoimintaan perehtyneitä ammattilaisia, joita sitten käytettäisiin kaikkialla maassa suoritettavissa peltotilusjärjestelyissä. Toinen vaihtoehto olisi, että uusjakoprosessi ostaisi tarpeellisen ammattitaitopalvelun perusparannusasioissa yksityiseltä konsultilta. Ammattitaitoisia ja päteviä toimitsijamiehiä kannattaisi hyödyntää myös toisissa tilusjärjestelyhankkeissa. Pohjois-Savon nykyinen tilustieverkosto pohjautuu vanhoihin lehmi- ja kärrypolkuihin, sotien jälkeen tehtyihin asutusteihin ja yksittäisten maatilojen hankkeina toteutettuihin teihin. Tiestöä ja kuivatusverkkoa ei ole yhdessä suunniteltu yli sataan vuoteen, joten nyt viimeistään olisi sen aika ja laajemmissa tilusjärjestelyhankkeissa siihen on mahdollisuuksia. Nykyinen maatalouskonekanta raskaine rehu- ja lantakuormineen vaatii tilustieverkolta niin paljon kantavuutta, että sepelirunkoiset tiet ovat useilla alueilla ainoa toimiva vaihtoehto. Valtaojien putkitus on kallis, mutta tehokas lohkokoon suurentaja. Pohjois- Savossakin niitä tulisi käyttää, koska se on samalla myös ympäristöteko. 7. Pienet peltotilusjärjestelyt Maassa tulee olemaan tuhansia peltoalueita, joille viranomaisten suorittama laaja tilusjärjestely ei tule koskaan ulottumaan. Siksi tulisi edistää viljelijöiden ja maanomistajien välisiä vapaaehtoisia tilusrakenteen parantamistoimia kaikin mahdollisin keinoin sekä myös ohjata ja painostaa säädöksillä tilusrakenteen kannalta hyviin ratkaisuihin. Maatilalaissa oli ns. pirstomispykälä. Maatila, joka pirstoi perusteetta tiluksiaan, menetti oikeuden saada rahoitustukea jatkossa kehittämishankkeisiin. Vain tonttialueiden ja vastaavien luovutus oli sallittu. Tämä oli tehokas tilusrakenteen pirstoutumista ehkäisevä pykälä ja sen kumoaminen oli huono ratkaisu. Myös maanhankintaoikeuslaki, puutteistaan huolimatta, edisti tilusrakenteen parantamista ja ehkäisi pirstoutumista. Lain kumoaminen oli tilusrakenteen kannalta menetys. Pienilläkin peltotilusjärjestelyillä tulisi olla oikeus valtion lisämaanhankintaan, peltojen perusparannuksiin ja järjestelyn edellyttämää asiantuntityötä tulisi voida tukea valtion varoista, kuten tuetaan uusjaoissa. Laissa ei olekaan määritelty, mikä on pienin hyväksyttävä uusjako eli tässä olisikin nyt ns. ennakkopäätöksen paikka. Viljelijöiden kannattaisi hakea vireille pienen uusjaon tarveselvitys ja katsoa, voisiko se saada rahoitusta ministeriöltä. Pelkästä perusparannushankkeesta tai kiinteistötoimituksesta voi kehittyä pieni tilusjärjestelyhanke, jos asioita osattaisiin ja haluttaisiin katsoa avoimin silmin eri virastojen ja järjestöjen pöytien takaa yhteistyössä. Esimerkiksi salaojateknikot voisivat
tulevaisuudessa laajentaa tehtäväkenttäänsä pienten tilusjärjestelysuunnitelmien laatimiseen. Kiinteistönmuodostuslain mukainen tilusvaihto voidaan tehdä myyntivoitto- ja varainsiirtoverovapaasti. Maassa tehdään kuitenkin 100 lohkomista kohti vain noin yksi tilusvaihto. Työkalua kannattaisi käyttää enemmän. Tiehallinnon Vaasan piiri teki 3.11.2005 päätöksen, että se osallistuu kahden viljelijän välisen tilusvaihdon kustannuksiin maksamalla 50 % toimituskustannuksista. Tällainen uusi ajattelu tulisi saada heräämään myös Pohjois-Savon tielaitoksella. Vaihtokaupoilla ei voida parantaa tilusrakennetta, koska verottaja katsoo vaihtokaupan kahdeksi eri kaupaksi, joista molemmista menee myyntivoittovero. Koska tuhansilla maatiloilla on tiluksia kymmenien kilometrien päässä ja niiden takia ajetaan kymmeniätuhansia kilometrejä ristiinajoa, tulisi Ministeriön ja MTK:n sekä Maanmittauslaitoksen lähteä yhdessä ajamaan tähän lakimuutosta.
Koska maanmittaustoimistolla on jo nyt oikeus harkita tuhansien hehtaarien laajuisten uusjakojen sisällä maiden verottomien vaihtojen tarkoituksenmukaisuus, johdonmukaista olisi, että maanmittaustoimisto voisi harkita myös tilusrakennetta parantavien verottomien vaihtokauppojen edellytykset. Maanmittauslaitos myös hallinnoi koko maassa kiinteistötietojärjestelmää, joten sillä on senkin puolesta parhaat työkalut tutkia vaihtokaupat. Todistus tulisi saada myös luonnoskauppakirjalla ja kiinteistökaupan esisopimuksella ja siitä perittävä maksu tulisi olla kohtuullinen suhteessa saatavaan veroetuun. Raivaamalla voi saada nopeasti ja edullisesti suuria hyvänmuotoisia peltolohkoja, jos sopivaa maapohjaa on käytettävissä. Raivauksen jälkeen voitaisiin jättää käytöstä pois pieniä, kivisiä ja/tai kaukana olevia lohkoja. Tällainen olisi hyvää kehitystä tilusrakennemielessä ja sitä pitäisikin edistää. Yhdistetty raivaus- ja tilusvaihtosuunnitelma tehtäisiin kuten salaojituksessa ja suunnitelmaan liittyviä perusparannuksia myös tuettaisiin, jos suunnitelma olisi järkevä. Myös lisämaakaupoilla vaikutetaan tilusrakenteeseen ja varainsiirtoveron ja myyntivoittoveron avulla voitaisiin tehdä paljonkin tilusrakenteen eteen, jos poliittista tahtoa löytyisi. Veroja voitaisiin porrastaa riippuen, miten kauppoja tehdään. Jos myydään julkisella kaupalla, verot olisivat pienemmät, jos ostaja olisi rajanaapuri, verot laskisivat edelleen jne. Maanmittauslaitos voisi ylläpitää verkossa virallista tietokantaa julkisesti myynnissä olevista kiinteistöistä, jonne myös pakkohuutokaupat tulisi laittaa. 8. Peltotilusjärjestelyt väylähankkeissa Uusi maantielaki tulee voimaan v. 2006. Sillä pyritään edistämään kiinteistöjen tarkoituksenmukaista käyttöä ja vähentämään tilusten pirstoutumista. Vanhan Vaasan läänin alueella on jo usean vuoden ajan kehitetty tiehankkeiden toteuttamista uuden maantielain hengen mukaisesti. Vieremän lukion parkkipaikka. Kuva Esko Luttinen Valtion maan osto tulisi kytkeä erilaisiin väylähankkeisiin. Sillä saavutettaisiin parempia tuloksia kuin pelkällä lunastusmenettelyllä. Euroopassa tällaista on tehty vuosikymmeniä. Valtion maanhankintaa toteutettiin Pirkanmaalla ns. MOTTI - hankkeessa Hämeen- Pirkanmaan/Kalvolan-Valkeakosken rajalta Lempäälään kulkevan tiejärjestelyn yhteydessä. Eläke ja luopumistukipellot tulivat MOTTI - hankkeessa maan myynnin kompastuskiveksi eli näitäkin säädöksiä olisi muutettava tilusjärjestelyille suotuisampaan suuntaan. Kauhavan Ontonnevan uusjako oli samalla nimenomaan myös väylähanke, joka sai alkunsa uuden Kauhava-Ylivieska tien rakentamisesta. Tien suunnittelija huolestui entisestään pirstoutuvasta tilusrakenteesta ja siitä koituvasta lisähaitasta liikenteelle.
Tielaitoksen, maanmittauslaitoksen, TE-keskuksen ja maanomistajien sekä viljelijöiden yhteishanke käynnistyi v. 1996, tie valmistui v. 1998 ja uusjaon jakosuunnitelma v. 2000. Ontonneva oli pilottihanke, johon on käynyt tutustumassa mm. eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaosto sekä maa- ja metsätalousvaliokunta, jotka kannattivat toiminnan laajentamista koko maahan. Maan vapaaehtoinen hankinta tulisi aloittaa väylähankkeissa riittävän aikaisessa vaiheessa, koska kypsyminen myyntiin vaatii aina oman aikansa. Valtiolla pitäisi olla maata hyllyssä järjestelyalueelta jo vuosia ennen järjestelyn alkamista. Pohjois-Savossa olisi mainio tilaus uusimuotoiselle väylähankkeelle Viitostien ja rautatien liittymäjärjestelyille Siilinjärven ja Iisalmen välillä. Viitostiestä on tulossa runkotie ja junanopeuksien noston takia kaikki tasoylikäytävät on tarkoitus poistaa 15 vuodessa rautatieltä. Rata ja tie kulkevat toistensa välittömässä läheisyydessä ja niiden varrella on paljon maatiloja, mm kotieläintiloja, jotka laajentavat tuotantorakennuksiaan ja haalivat lisää peltoja yhä kauempaa. Hitaasti kulkevat traktorit vaarantavat maantien liikenneturvallisuutta ja hidastavat väylän vetokykyä. Radan tasoylikäytävien poistot lisäävät entisestään kiertotieliikennettä, josta osa tulee Viitostielle. Ajoissa aloitetulla maanhankinnalla ja eri viranomaisten yhteistyöllä voitaisiin Pohjois- Savossa säästää satoja tuhansia euroja, vähentää tilusrakenteen pirstoutumista ja lisätä liikenneturvallisuutta. Tämä edellyttäisi, että maanhankinnan ja tilusjärjestelyjen keinoin ryhdyttäisiin yhteistyöhön Tielaitoksessa, MTK:ssa, Maanmittaustoimistossa ja TEkeskuksessa. Kiinteistörekisteriin on lain mukaan merkittävä mm. yksityiset hautapaikat, mutta ei maan vuokrauksia. Olisi viljelijöiden etu, jos vuokrauksetkin tulisi selvittää ja kutsua vuokramiehet mukaan jo suunnitteluvaiheessa. 9. Vuokrapellot tilusjärjestelyissä Nykyisin Suomen pelloista viljellään vuokrattuina jo n. 750 000 ha. Peltonsa pois vuokranneita vuokramiehiä on yhtä paljon kuin aktiiviviljelijöitä. Vuokrapeltojen kautta he myös rahoittavat maataloutta yhtä suurella pääomasijoituksella kuin rahoitustoimintaan erikoistuneet yritykset ja pankit (Maaseudun Tulevaisuus 8.8.2005, Kyösti Pietola, Sami Myyrä). Kaisa Lehtikangas on diplomityössään tarkastellut vuokrapeltojen asemaa tilusjärjestelyissä. Vuokrapellot ja sopimusten lyhyet vuokra-ajat aiheuttavat monenlaista hankaluutta tilusjärjestelyissä. Omistajien ja vuokraajien edut saattavat mennä ristiin ja halu
osallistua tilusjärjestelyn kustannuksiin on tilanpidosta luopuneella maanomistajalla monesti matala. Kuolinpesät ovat tilusjärjestelyissä varsinainen ongelmavyyhti, koska niillä on harvoin selkeää mielipidettä mistään asiasta. Maanvuokralaki ei salli Suomessa yli 10 vuoden vuokrasopimuksia pelloista ja vuokrasopimusten keskipituus onkin vain 6 vuotta, kun se esimerkiksi Hollannissa ns. Polderialueilla on 50 vuotta. Lyhyet vuokrasopimukset ovat riski maatilojen pitkäjänteiselle kehittämiselle, koko rakennekehitykselle ja ne vaikeuttavat myös tilusjärjestelyitä. Jotain pitäisi tehdä. 10. Tilusjärjestelyt ja verotus Varainsiirtoveroa ei mene uusjaossa tilusten vaihtumisesta eikä tilikorvauksista. Sama periaate on myös yksittäisessä tilusvaihdossa. Perusparannusten osalta uusjaon osakkailla on oikeus vähentää jakotoimituksen yhteydessä ostettujen tavaroiden ja palveluiden ostohintaan sisältyvät arvonlisäverot. Vähennysoikeus koskee myös sitä osuutta, mikä jää valtion lopulliseksi menoksi. 11. Kannattaako peltoja rakentaa uudestaan pirstottaviksi? Onko järkeä sijoittaa valtion varoja peltolohkojen suurentamiseen, kun niitä kuitenkin taas pirstotaan uudelleen. Kysymys on aiheellinen ja vastausta siihen on etsittävä vertaamalla sitä muihin maatalouden rakenneinvestointeihin. Kun viljelijä rakentaa uuden navetan, saa hän siihen tukea. Lisäksi hän voi saada vielä tukea koneinvestointeihin ja navetan vaatiman lisäpellon ostoon ja sen salaojittamiseen. Navetan teknis-taloudellinen käyttöikä on ehkä 15 vuotta, jona aikana siihen on jo investoitava lisää, jotta se pysyy käyttökunnossa. Kun tuotantorakennus on tullut elinkaarensa loppuun, on rahoitettava uusi. Joskus käy myös niin, että tuotanto on esim. heikon kannattavuuden takia lopetettu 10 vuoden kuluttua. Järkevästi tehdyn peltotilusjärjestelyn kustannukset ovat kohtuulliset suhteessa peltohehtaarin hintaan. Investointi maahan on pitkävaikutteisempi kuin rakennuksiin, koneista puhumattakaan. Siitä huolimatta, että tilusten pirstoutuminen jatkuu myös peltotilusjärjestelyn jälkeen, on se investointina vähintään yhtä järkevää kuin rakennuksiin sijoittaminen. Jos rahoittaja haluaisi olla vielä järkevämpi, peltotilusjärjestelyihin kytkettäisiin tulevien pirstomisten varalta erilaisia ehtoja. Järjestelyyn mukaan päässeen tulisi luopumistilanteissa tarjota kaikkia peltojaan ensisijassa rajanaapureille tai TE-keskukselle.