MTK Keski-Pohjanmaa 2011
|
|
- Miina Päivi Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MTK Keski-Pohjanmaa 2011 Ajankohtaista pellonvuokrauksesta Jouni Ingalsuo 1
2 Pitääkö tukioikeus palauttaa vuokranantajalla silloinkin, kun vuokrasopimus uusitaan? - Lahjaveroseuraamuksia vuokranantajalle?? Tilatukilaki 10 Viljelijän luovuttaessa vuokralle ottamansa tukikelpoisen maatalousmaan perusteella vahvistettavan tukioikeuden vastikkeetta vuokranantajalle, luovutusta ei pidetä perintö- ja lahjaverolaissa (378/1940) tarkoitettuna lahjana, kun tukioikeuden luovutus tapahtuu 28 päivänä huhtikuuta 2006 voimassa olevan vuokrakauden päättyessä, kuitenkin viimeistään 31 päivänä joulukuuta Edellä oleva säädös saattaa johtaa lahjaveroseuraamuksiin, jos voimassa ollut maanvuokrasopimus on uusittu saman vuokranantajan ja vuokramiehen kesken, eikä tukioikeutta ole siinä yhteydessä palautettu vuokranantajalle ja Vuokrasopimuksen päättyessä vuokranantajalle luovutettavan tukioikeuden arvo ylittää perintö- ja lahjaveron kynnysarvon
3 Pitääkö tukioikeus palauttaa vuokranantajalla silloinkin, kun vuokrasopimus uusitaan? - Lahjaveroseuraamuksia vuokranantajalle?? Verohallituksen ohjeen (päivätty ) mukaan tasatukioikeuden arvo on C2-C4 -alueella 150 /ha, josta voidaan poiketa verovelvollisen selvityksen perusteella Vuokranantajalle voisi siis aiheutua lahjaveroseuraamus, kun vuokralainen palauttaa yli 26,67 ha tasatukioikeuden, eikä tukioikeus ole vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä käynyt vuokranantajan hallinnassa Tämän jälkeen ( ) on kuitenkin annettu komission asetusluonnos tukioikeuksien uudelleen muodostamisesta, mikä vaikuttaa oleellisesti (pienentää) nykyisten tilatukioikeuksien arvoon JOHTOPÄÄTÖS: Lahjaveroseuraamuksen uhka vuokranantajalle lienee hyvin pieni. Siitä huolimatta vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä olisi hyvä tehdä vapaamuotoinen asiakirja, jolla todennetaan tukioikeuden välillä palanneen vuokranantajan haltuun. 3
4 Komission asetusluonnos CAP Perustuki Nykyiset tilatukioikeudet lakkautetaan vuoden 2013 lopussa Uudet tukioikeudet myönnetään keväällä 2014 jätetyn tukihakemuksen perusteella Perustuki voidaan muodostaa tasaosasta ja tasaosan korotuksesta. Korotus on sulautettava tasatukeen viimeistään vuodesta 2019 alkaen Viimeistään vuoden 2028 lopussa tukioikeuksien arvot ovat yhtenevät koko EU-alueella. JOHTOPÄÄTÖS: Nykyisten tilatukioikeuksien rahallinen arvo nollautuu vuoden 2013 lopussa?? Huom! YMPin ja LFA tukioikeuksien osalta ei ole esitetty muutoksia nykykäytäntöön. 4
5 Maanvuokrasopimuksen solmiminen MTK:lla on ajan tasalla oleva sopimusmalli, jonka voi ladata MTK:n verkkosivuilta tai hakea maaseutuasiamiehiltä Mallisopimus on ollut käytössä jo noin 10 vuoden ajan ja sitä on päivitetty ajan tasalle lähes vuosittain Parhaillaan selvitetään, pitääkö EU-komission lokakuisen ehdotuksen vuoksi lisätä sopimukseen uusia klausuuleja Maatalouspolitiikan uudistuksesta huolimatta vuokrasopimuksessa on hyvä sopia, mikä tapahtuu tukioikeuksille sopimuksen päättyessä ja maksetaanko vuokramiehelle hyvitystä mikäli hänen toimintansa on lisännyt tukioikeuden arvoa (mm. lisäosat) 5
6 Maanvuokrasopimuksen solmiminen Vuokrasopimuksen uusiminen aiheuttaa aina työtä ja kuluja molemmille osapuolille. Mitä useammin sopimus uusitaan, sitä enemmän siitä on vaivaa. Pitkä sopimuskausi motivoi vuokramiehen hoitamaan maaomaisuutta hyvin ja tekemään jopa perusparannuksia JOHTOPÄÄTÖS: Pitkäkestoinen vuokrasopimus on sekä vuokranantajan että vuokramiehen etu. Lyhyistä, pieniä peltoaloja koskevista vuokrasopimuksista ei koidu hyötyä vuokranantajalle eikä vuokramiehelle! 6
7 Vuokrahintaan vaikuttavia tekijöitä pohdittavaksi Maataloustuotteiden hinnat? Maatalouden tuet Maatalouden tuotantokustannukset 7
Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen
MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungi
MAANVUOKRASOPIMUS. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen. ha.
MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
Mallien mukana on täyttöohjeet, jotka kannattaa lukea ennen sopimuksen tekoa. Pellon vuokraamisesta ja sen ehdoista tulisi aina sopia kirjallisesti.
Pellon vuokrasopimuksiin kaksi mallia MTK on laatinut avuksesi pellon vuokrasopimusmallin. Tarjolla on kaksi mallia. Malleissa on otettu huomioon maanvuokralain ja EU:n maatalousuudistuksen vaatimukset
MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.
MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
MAANVUOKRASOPIMUS (1)
MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
MAANVUOKRASOPIMUS (1)
MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
MAANVUOKRASOPIMUS (1)
MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
MAANVUOKRASOPIMUS (2)
MAANVUOKRASOPIMUS (2) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
MAANVUOKRASOPIMUS (1)
MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
PELLON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja Vuokralainen Raision kaupunki y 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Tilatunnus 680 036 583 xxx Vuokrauksen kohde Kylä Tila RN.o pinta-ala xxx xxx xxx xxx Vuokra-alueen ja mahdollisten
Tukihakuinfot MTK Keski-Pohjanmaa
Tukihakuinfot 2014 MTK Keski-Pohjanmaa 14.3.2014 Keskeiset asiat Tukien kokonaissumma ja siinä tapahtuvat muutokset Tilatukioikeudet Vuokrasopimukset Tukioikeuksien siirrot Ympäristötukea (ja LFA-tukea)
Tilatuki. 2014 vanhoilla säännöillä 2015 suurten muutosten vuosi Aktiiviviljelijä Tukioikeuksien siirto Ylimääräisten mitätöinti
Tilatuki 2014 vanhoilla säännöillä 2015 suurten muutosten vuosi Aktiiviviljelijä Tukioikeuksien siirto Ylimääräisten mitätöinti Tiedot perustuu valmistelun nykyiseen tilanteeseen. 3.10.2014 P Pethman Haikula
YmpäristöAgro I ja II
YmpäristöAgro I ja II 2008-2012-> jatkohanke 2014 loppuun ProAgria Oulu Maa- ja kotitalousnaiset MTK Pohjois-Suomi Yhteistyökumppanina Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto Katsaus uuden ohjelmakauden
Tilatukioikeudet. 2014 vanhoilla säännöillä 2015 suurten muutosten vuosi Aktiiviviljelijä Tukioikeuksien siirto Ylimääräisten mitätöinti
Tilatukioikeudet 2014 vanhoilla säännöillä 2015 suurten muutosten vuosi Aktiiviviljelijä Tukioikeuksien siirto Ylimääräisten mitätöinti Tiedot perustuu valmistelun nykyiseen tilanteeseen. 28.11.2014 P
Tukioikeuksien mitätöinti. Tuki-infot 2016
1 5.4.2016 Tukioikeuksien mitätöinti Tuki-infot 2016 2 Tukioikeuksien mitätöinti Jos tilalla oli tukioikeuksia hallinnassa 15.6.2015, mutta tila ei jättänyt tukihakemusta 2015, kaikki tukioikeudet mitätöidään
Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku. Huhtikuu 2018
Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku Huhtikuu 2018 Tukioikeuden perusteella maksettava tuki Perustuki (ja lisäosa) + viherryttämistuki + nuoren viljelijän tuki Hinnat näkyvät tukioikeuslomakkeella
VILJELIJÄTUKIKOULUTUS TUKIOIKEUKSIEN HAKU VARANNOSTA VARANTOON VIENNIT TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT
VILJELIJÄTUKIKOULUTUS TUKIOIKEUKSIEN HAKU VARANNOSTA VARANTOON VIENNIT TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT 05.04.2017 Haku varannosta Viimeinen hakupäivä 15.6.2017 Hakulomake 289, sekä ohjeet osoitteesta: www.suomi.fi/lomakkeet
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin
Maanvuokra Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan tehdyksi 2 vuodeksi. Sopimus
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta 1 Maatalouspolitiikan reformit MacSharry 1992 hallinnolliset hinnat vaihtuivat suoriin tulotukiin Agenda 2000 mm. teurastuspalkkio,
Ajankohtaista maatalouden tukijärjestelmistä
Ympäristöilta Huittinen 23.11.2011 Ajankohtaista maatalouden tukijärjestelmistä Elina Liinaharja MTK-Satakunta EU:n maatalouspolitiikan uudistus EU:n maatalouspolitiikkauudistus CAP 2020 Kommission lainsäädäntöehdotukset
CAP2020 lyhyt versio LUONNOS ja MTK:n näkemykset
CAP2020 lyhyt versio LUONNOS ja MTK:n näkemykset 1 Suorat tuet Nykyiset Suomessa sovellettavat EU:n kokonaan rahoittamien suorien tukien järjestelmät lakkaavat (tilatuki, uuhipalkkio ja 68 art. mukaiset
EU viljelijätukikoulutus 2014
EU viljelijätukikoulutus 2014 LFA ja Ympäristötuki Tilatuki Tilatukioikeuksien siirrot P Pethman Haikula Oy 1.4.2014 1 LFA ja LFA-lisäosa, sekä Ympäristötuki 2014 Päättyviä sitoumuksia voi jatkaa vuodella
Perustuki. MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.
Perustuki MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Koulutuksen sisältö Perusteet Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti
Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin
Maanvuokra Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan
CAP 2020 tilannekatsaus. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013
CAP 2020 tilannekatsaus Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013 1 Tilanne Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa käytössä isossa maatalouspolitiikan uudistuksessa Poliittinen sopimus
TILATUKI Tukioikeuksien siirrot Siirtoehdot ja -ohjeet vuonna 2011
TILATUKI Tukioikeuksien siirrot Siirtoehdot ja -ohjeet vuonna 2011 133 134 Tukioikeuksien siirrot pähkinänkuoressa Tukioikeuksien siirroista on ilmoitettava luovuttavan tilan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle
TILATUKI TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT SIIRTOEHDOT JA OHJEET VUONNA 2007
TILATUKI TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT SIIRTOEHDOT JA OHJEET VUONNA 2007 Muistilista siirroista on ilmoitettava luovuttavan tilan kuntaan 15.6.2007 mennessä koko tilan siirrot ovat mahdollisia 31.8.2007 saakka
Perustuki. (ent. Tilatuki v )
Perustuki (ent. Tilatuki v. 2006-2014) Koulutuksen sisältö Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Tukialueuudistus
Koulutuksen sisältö. Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto
Perustuki Koulutuksen sisältö Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Tukialueuudistus Kuva uudesta jaottelusta Entinen
Tilatukilain 20. 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen
Tilatukilain 20 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen Tausta Tilatukilaki tuli voimaan 1.8.2005 eduskunta lisäsi lakiin 20 3 ja 4 momentin Ennen lain voimaantuloa tehtyjen vuokrasopimusten päättyessä tukioikeudet
LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä.
1. VUOKRANANTAJA 2. VUOKRALAINEN Nimi/Organisaatio Organisaation edustaja/yhteyshenkilö ja asema organisaatiossa Puhelin/Fax Y-tunnus Lähiosoite Pankkiyhteys Luottamuksellisuus (_) Sopimus on luottamuksellinen
LHK. Luonnonhaittakorvaus
LHK Luonnonhaittakorvaus Lohkojen tukikelpoisuus -18 Tilatuessa lohko tukikelpoinen, kun viljelykunnossa 1.1.2018. Pitää olla kasvipeitteinen 1. ilmoitusvuonna. Luonnonhaittakorvaus, ympäristötuki ja luomutuki
Tukiuudistus. Perustuki ja EU:n tuotantosidonnaiset tuet.
Tukiuudistus. Perustuki ja EU:n tuotantosidonnaiset tuet. Pöytyä ja Salo 16.12.2014 Paavo Myllymäki / Aino Launto-Tiuttu MTK-Varsinais-Suomi HUOM! Materiaali perustuu 10.12.2014 tiedossa olleisiin tietoihin
Tukioikeuksien varantoonvienti käyttämättömyyden perusteella 2019
Tukioikeuksien varantoonvienti käyttämättömyyden perusteella 2019 Perusteet - Tukioikeuksien käytön tarkastelu Varantoon viedään se määrä tukioikeuksia, joka ei ole aktivoitunut kahtena peräkkäisenä vuonna
CAP2020 ASETUSLUONNOKSET - EU:n maatalouspolitiikan vaikutukset Suomessa EERO ISOMAA MTK JOHTOKUNTA
CAP2020 ASETUSLUONNOKSET - EU:n maatalouspolitiikan vaikutukset Suomessa EERO ISOMAA MTK JOHTOKUNTA Eteneminen Yhteispäätösmenettely; neuvosto-parlamentti-komissio EU:n budjetti sanelee alkutahdit Vanhojen
Maaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS 13/10 Maaseutuelinkeino-osasto PL 256 00101 HELSINKI Pvm 24.2.2010 Dnro 245/22/2010 Maaseutuviraston määräyskokoelma 13/10 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtävä
Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät. Maitoa lisää markkinoille seminaari, Joensuu Marjukka Manninen
Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät Maitoa lisää markkinoille seminaari, 5.11.2013 Joensuu Marjukka Manninen Esityksestä CAP-uudistuksesta Muuta Brysselistä Markkinakuvioita Maidon pohjoisen tuen mallista
Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi
Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 Joensuuntie 20 31400 Riikka Somero Gustafsson, Someron Maaseutyksikkö Tukioikeuksien mitätöinti vuodelta 2015 Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti johtuu Suomen
VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,
12.8.2015. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on kaksituhatta yhdeksänsataaneljätoista (2 914) euroa (perusvuokra).
2 5 Vuokra 5.1 Vuokra Myöskin vuokramiehellä on oikeus irtisanoa vuokrasopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on kaksituhatta yhdeksänsataaneljätoista
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014
Kilpailutettavat vuokrapellot 2016-2020
Kilpailutettavat vuokrapellot 2016-2020 Tarjousten jättöaika 25.11-16.12.2015 Peltokokonaisuuksia vuokrataan tarjousten perusteella Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi 21 peltokokonaisuutta (yht.
TILATUKI. Tukioikeudet vuokrapelloilla, sukupolvenvaihdoksissa ja viljelemättömyyssopimuspelloilla
TILATUKI Tukioikeudet vuokrapelloilla, sukupolvenvaihdoksissa ja viljelemättömyyssopimuspelloilla Helmikuu 2006 SISÄLTÖ 1. UUSI TUKIJÄRJESTELMÄ...3 2. TUKIOIKEUDET...3 3. TUKIOIKEUKSIEN VAHVISTAMINEN...4
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Kevät Jussi Joutsiniemi Kati Törmä
Kevät 2017 Tukihakukoulutus 2017 Perustuki Nuoren viljelijän tuki Jussi Joutsiniemi Kati Törmä PERUSTUKI Kaikki alkaa peruslohkoista Tee peruslohkoihin liittyvät jaot ja yhdistämiset sekä täysin uudet
PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS
PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS Kunnan omistamien peltojen vuokrauksen tarkoituksena on peltojen säilyttäminen viljely- ja tukikelpoisena. Vuokra-aika on 1.5.2018 30.4.2023, osassa pelloista
NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS
NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS Kevät 2015. Yleistä Suora tuki Aktiiviviljelijän määritelmä Rahoituskuri Täydentävät ehdot Suorien tukien 200 euron alaraja Maksetaan koko maassa Haetaan
2. VUOKRAMINEN VUOKRSOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet. Alueen maanvuokrasopimus päättyy 31.10.2017 ja yritys on tietoinen asiasta. 2.1 Toiminnan määrittely
VUOKRSOPIMUS 1.1 Sopijapuolet Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hiihtokeskus Ukkohalla Oy, jäljempänä yritys. Oy/Tili-tekno Oy Kauppurienkatu 12, 4 kerros 90100 OULU 1.2
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lisäalue tonttiin
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Naantalin ranta- ja maanrakennus Oy, y-tunnus 2614889-8, Isohaantie
Aktiiviviljelijä, perustuki, nuoren viljelijän tuki, peltokasvipalkkio
Aktiiviviljelijä, perustuki, nuoren viljelijän tuki, peltokasvipalkkio Aktiiviviljelijä CAP uudistuksessa viljelijätuet tuenhakijoille, joiden maataloustoiminta ei ole vähäistä >Aktiiviviljelijä Ulkopuolelle
Maa- ja metsätalousvaliokunnalle
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2005 vp Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 30 päivänä maaliskuuta 2005
Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1
Luomutukiinfo 2015 Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015 Luomutuki-info 9.4.2015 1 Sisältö Luomusopimuksesta sitoumukseen Ympäristökorvaussitoumus Sitoumukset yhdessä Ympäristösopimukset Hakeminen
Tilatukioikeuksien siirrot ja haku kansallisesta varannosta
Tilatukioikeuksien siirrot ja haku kansallisesta varannosta Tukioikeuksien siirrot Tilatukioikeuksien siirrot tehdään lomakkeella 103B JA LIITTEEKSI AINA LUOVUTTAVAN TILAN LOMAKE 103A ALLEKIRJOITUKSIN
Ajankohtaista maatalouden tukijärjestelmissä
Ajankohtaista maatalouden tukijärjestelmissä 13.10.2011 Visa Merikoski toiminnanjohtaja MTK:n organisaatio 2010 MTK-Pirkanmaa 26 tuottajayhdistystä Tuottajaliiton ja maakunnan/vaalipiirin rajat eroavat
Kaikki muuttuu. Tai ainakin moni asia
Tukihaku 2015 Luomutilaisuus 12.3. ilta Uusi tukijärjestelmä luomutilalla yleiskatsaus Luomusitoumus 2015 Tuki- ja luomuehtojen yhteensovittaminen käytännössä NEUVO2020 Kaikki muuttuu. Tai ainakin moni
Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015
Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Materiaali perustuu 21.10.2014 Mavin aineistoon Perustuki Tilatuesta perustukeen 2015 alkaen 2 tukialuetta AB ja C AB tasaosan arvo 113 e/ha (arvio) Pelto, pysyvä
EU viljelijätuki- info 2014
EU viljelijätuki- info 2014 LFA ja Ympäristötuki Tilatuki Tilatukioikeuksien siirrot P Pethman Haikula Oy 31.3.2014 1 LFA ja LFA-lisäosa, sekä Ympäristötuki 2014 Päättyviä sitoumuksia voi jatkaa vuodella
MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS
MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS PIELAVESI, SUOJALA3.4.2019 Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Vuoden 2019 tukihaku aukeaa näillä näkymin huhtikuussa Ennen tukihaun alkua tiloille postitetaan
Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran > vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016
Tuki-infot 2016 Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito 35 % 0 %
Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio.
Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio 1 Aila Rekola Maksatus sidottu tukioikeuksiin Tilatuesta perustukeen Entinen tilatuki
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö.
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / _ Puhelinnumero Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / Puhelinnumero 2. Vuokralainen/vuokralaiset Nimi Henkilötunnus
Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).
Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö
LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013
LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA
CAP Eerikki Viljanen
CAP 2021-2027 21.3.2019 Eerikki Viljanen Komission 9 tavoitetta CAP -uudistukselle Monivuotinen rahoituskehys - MFF EU-komission esityksessä leikkaus kohdistuu suhteellisesti eniten maaseudun kehittämisvaroihin
EU viljelijätuki- info 2014
EU viljelijätuki- info 2014 LFA ja Ympäristötuki Tilatuki Tilatukioikeuksien siirrot P Pethman Haikula Oy 26.3.2014 1 LFA ja LFA-lisäosa, sekä Ympäristötuki 2014 Päättyviä sitoumuksia voi jatkaa vuodella
Viljelijäkoulutukset kevät 2016
Viljelijäkoulutukset kevät 2016 Perustuesta tukioikeuksiin Juha Levomäki Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Koulutuksen sisältö Perustuki Tukialueuudistus Siirrot ja
99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen
648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään
1(5) 23 km Särmö, siirtyvät
1(5) 23 km Särmö, siirtyvät KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA 6 VUOKRA JA MUUT MAKSUT Särkiniemen mökkiläiset ry Helsinki, Lauttasaaressa
Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016
MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)
Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) Alue on tarkoitettu kiipeilypuiston rakentamista varten.
VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA: Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) VUOKRALAINEN: VUOKRAUKSEN KOHDE: KÄYTTÖ TARKOITUS: Juha Malinen Oy Kaisalantie 1 A 80710 LEHMO
Helsinki, Lauttasaaressa Särkiniemen - Veijarivuoren asemakaavan mukaisen kesämaja-alueen ulkopuolella olevan kesämajan(siirtyvä kesämaja)/korvaavaan
1(5) Särmö, siirtyvät kesämajat KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA Särkiniemen mökkiläiset ry 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA Helsinki, Lauttasaaressa Särkiniemen
Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).
1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,
CAP 2020 uudistus loppusuoralla. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 30.1.2014
CAP 2020 uudistus loppusuoralla Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 30.1.2014 1 EU-valmistelu Tilanne Poliittinen sopimus kesäkuussa 2013 Neuvoston ja parlamentin asetukset hyväksytty joulukuussa
CAP2020 Asetusehdotukset ja MTK:n näkemykset
CAP2020 Asetusehdotukset ja MTK:n näkemykset 1 EU:n maatalouspolitiikkauudistus CAP 2020 Kommission lainsäädäntöehdotukset 12.10.2011 7 asetusta: - Suorat tuet - Yhteinen markkinajärjestelmä - Maaseudun
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat - - 2. Vuokralainen/vuokralaiset - - 2 (5) 3. Vuokrauskohde Osoite Postinumero Toimipaikka Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin m². Vuokratun
Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.
1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin
21.10.2014. Tässä esityksessä varmat/ päätetyt asiat on kirjoitettu normaalein kirjasimin ja epävarmat/ valmistelussa olevat asiat on kursivoitu.
VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (8) PERUSTUKI Yleistä Työpaja 1: Perustuki Tässä esityksessä varmat/ päätetyt asiat on kirjoitettu normaalein kirjasimin ja epävarmat/ valmistelussa olevat asiat on kursivoitu.
EU-avustajatilaisuus Pirkanmaa
EU-avustajatilaisuus Pirkanmaa Leena Ala-Orvola MTK / Maatalouslinja Maaliskuu 2013 EU-rahoitteiset pinta-alatuet ja eläinpalkkiot Tilatuki Tasaosa: A-alue 246,76 eur/ha, B-C1 -alue 201,00 eur/ha Lisäosat:
Perustuki, kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali
1 (8) Perustuki, kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali TUKIALUEUUDISTUS Tiloja, joilla on vuoden 2014 tietojen perusteella, lohkoja sekä uudella AB-alueella että uudella C- alueella, on hieman alle
Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020
Maatalouspolitiikan uudistaminen vuosiksi 2014-2020 Päijät-Hämeen viljaklusterin sadonkorjuujuhla Lahti 17.10.2012 Martti Patjas MMM, tukipolitiikkayksikkö 1 Esityksen sisältö Maatalouden tukijärjestelmien
3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen
Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus
Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali
VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI / SAARISTOLAUTAKUNTA Käsityöläiskatu
Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015
Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020 Tammikuu 2015 1 Maatalouspolitiikan tavoitteista ja keinoista Kansallisen maatalouspolitiikan ydintehtävä: maatalous on kotimaisen elintarviketalouden
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain 47 :n muuttamisesta
Lausunto HE VM071:00/2016 Lausunto 22.8.2016 Valtiovarainministeriölle Viite: HE perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta, VM071:00/2016 Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain
VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry
VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa
Vuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin seuraavasti:
MAANVUOKRASOPIMUS Tämä sopimus korvaa 2.4.1994 tehdyn, 13.12.2002 jatketun maanvuokrasopimuksen, joka on päättynyt 31.12.2012. 1. Osapuolet 1.1. Vuokranantaja 1.2. Vuokralainen 2. Vuokrauksen kohde 3.
Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari
VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus 1868028-6 Kyläkonttori, Velkuantie 988, 21180 Livonsaari 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI/TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2
Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 28.3.2011 Dnro 562/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä
KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA
KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA 7.6.2018 IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Niina Lohva Vuokrasopimukset Muista seurata
Vuoden 2014 tukihaun muutokset
Vuoden 2014 tukihaun muutokset Pinta-alaperusteiset tuet Maaseutuvirasto / Maaseutuelinkeino-osasto/ Pinta-alatukiyksikkö Esityksen sisältö Kasvulohkojen merkitseminen liitekartalle/yhteiset asiat Suorat
Lauri Pakka, varatuomari Maanomistajien Arviointikeskus Oy Seinäjoki, Kokkolassa vastaanotto sopimuksen mukaan 0207411066,
Lauri Pakka, varatuomari Maanomistajien Arviointikeskus Oy Seinäjoki, Kokkolassa vastaanotto sopimuksen mukaan 0207411066, lauri.pakka@arviointikeskus.fi www.arviointikeskus.fi 12.1.2012 Vuokralaiselle:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata
maa- ja metsätalousvaliokuntaan samalla
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2008 vp Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä.
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 tilatuen
määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa.
Maanvuokrasopimus : Keuruun kaupunki / Keurusjumppa ry 1 / 7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu
Helsingin Satamasaaren kesämaja-alueella olevan oheiseen karttaan (liite x) merkityn kesämajan nro mukainen maa-ala.
MALLI 1(5) KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA Satamasaarelaiset ry c/o 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS Helsingin Satamasaaren kesämaja-alueella olevan oheiseen karttaan (liite x)
Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi
TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto
TUKIHAKU 2019 Ajankohtaista Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto Aikataulu Ruokavirasto on lähettänyt viikolla 15 muistutuskirjeen tukihaun alkamisesta. Kirjeeseen on koottu myös hakuoppaan Uutta