BUDJETOINTIOHJE 1 (6) Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä toisin kuin jäsenyhteisöille lähetetyissä yleiskirjeissä, joissa on kerrottu vain ko. jäsenyhteisön maksuluokkaa koskevat asiat. Tavoitteenamme on pitää kuntatyön sivukuluksi luettavat eläkemaksut eli palkkaperusteinen ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu (varhe-maksu) yksityisen sektorin eläkemaksun (TyEL-maksu) vastaavien komponenttien suuruisina. Vuonna 2014 työnantajalta perittävä palkkaperusteinen maksu nousee 0,3 prosenttiyksikköä 16,75 prosenttiin. Varhe-maksu nousee suhteessa palkkasummaan keskimäärin 0,1 prosenttiyksikköä 1,0 prosenttiin palkkasummasta. Varhe-maksun määrä kuitenkin vaihtelee jäsenyhteisöittäin maksun piirin kuuluvien eläkkeiden alkavuuden mukaan. Eläkemenoperusteisella maksulla katetaan se osa kunnallisen eläkejärjestelmän rahoitustarpeesta, joka ylittää palkkaperusteisen ja varhe-maksun tuoton. Se on riippumaton talousarviovuoden palkoista ja perustuu niihin maksussa oleviin eläkkeisiin, jotka ovat karttuneet ennen vuotta 2005. Vuoden 2014 eläkemenoperusteisen maksun euromäärän ennakoidaan laskevan hieman edellisestä vuodesta. Suhteessa palkkasummaan eläkemenoperusteinen maksu alenee. Nykyisten rahoituslaskelmien valossa työnantajan palkkasummaan suhteutettujen eläkemaksujen arvioidaan laskevan 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2014. Maksun tulevaan kehitykseen vaikuttaa suuresti kunnallisen palkkasumman kehitys, jonka arvioiminen palvelurakenteiden muuttuessa ja ostopalvelujen yleistyessä on haasteellista. Arvion perusteena on KuELin piiriin kuuluvan palkkasumman 3 prosentin kasvu vuonna 2014. Kunkin jäsenyhteisön maksut suhteessa palkkasummaan voivat muuttua eri maksukomponenttien erilaisen kehityksen vuoksi. Maksun ennakoidussa jakautumisessa eri komponenttien kesken olemme käyttäneet Eläketurvakeskuksen lyhyen aikavälin maksuennusteen arvioita palkansaajan eläkemaksusta. Vuoden 2014 KuEL-maksujen budjetointi Olemme koonneet tähän osioon palkkaperusteisen, eläkemenoperusteisen ja varhemaksun budjetointiohjeet.
BUDJETOINTIOHJE 2 (6) Palkkaperusteinen maksu Varhe-maksu Palkkaperusteiset maksut 2014 Arvioitu maksuprosentti KuEL-palkoista Työnantajan palkkaperusteinen maksu 16,75 Palkansaajien eläkemaksu alle 53-vuotiailla 5,55 Palkansaajien eläkemaksu 53 vuotta täyttäneillä 7,05 Pientyönantajan (palkkasumma alle 2,05 M ) varhaiseläkemenoperusteinen maksu 1,0 Muulla perusteella määräytyvät maksut 2014 Arviointikerroin vuodelle 2014 Eläkemenoperusteinen maksu 0,92 Varhaiseläkemenoperusteinen maksu - suuret (palkkasumma yli 32,74M ) ja keskisuuret 1,13 työnantajat (palkkasumma 2,05-32,74 M ) Palkkaperusteinen ennakkomaksu jakautuu kahteen osaan: työnantajan maksuun ja palkansaajan eläkemaksuun. Työnantajan maksuprosentti on kaikille jäsenyhteisöille sama, ja sen ennakoidaan nousevan 0,3 prosenttiyksiköllä vuoden 2013 tasosta eli 16,75 prosenttiin. Tämä merkitsee sitä, että vuonna 2014 palkkasumman perusteella perittävä KuEL-maksuprosentti yhdessä keskimääräisen palkkasummaan suhteutetun varhe-maksun kanssa on samansuuruinen kuin yksityisen sektorin arvioitu keskimääräinen työeläkemaksuprosentti. Koska palkansaajan eläkemaksun suuruus selviää vasta loppuvuodesta 2013, arvioissa on käytetty Eläketurvakeskuksen lyhyen aikavälin maksutasoennusteen lukuja. Mikäli palkansaajan eläkemaksu poikkeaa ennusteesta, työnantajan maksuja muutetaan ottaen huomioon edellä kuvattu pyrkimys yhdenmukaisuuteen yksityisen sektorin eläkemaksujen kanssa. Vuoden 2014 varhaiseläkemenoperusteinen maksu (varhe-maksu) perustuu eläkemenoihin, jotka aiheutuvat 1.2.2011 31.12.2014 alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä, työttömyyseläkkeistä ja yksilöllisistä varhaiseläkkeistä sekä kuntoutustuista. Maksussa on kolme maksuluokkaa, jotka määräytyvät KuEL-palkkasumman suuruuden perusteella. Palkkasummarajat ovat vielä arvioita ja ne täsmentyvät, kun STM vahvistaa vuoden 2014 palkkakertoimen (kerroin, jolla ansiot korotetaan tuon vuoden arvoonsa eläkelaskennassa). Maksuluokka KuEL-palkkasumma pientyönantaja alle 2,05 milj. keskisuuri työnantaja 2,05 32,74 milj. suurtyönantaja yli 32,74 milj.
BUDJETOINTIOHJE 3 (6) Varhe-maksun kokonaismäärä on vuonna 2014 arviolta 1,0 % palkkasummasta. Budjetointia varten eläkemenoon perustuvan maksun euromäärän saa kertomalla vuoden 2013 ennakkomaksun määrän taulukon kertoimella. Ilmoitamme varhemaksujen ennakkomaksun tarkan määrän tammikuussa 2014 samalla, kun lähetämme varhe-maksun euromääräiset laskut. Pientyönantajien varhe-maksu on keskimääräisen maksun suuruinen eli 1,0 % palkkasummasta. Keskisuurten työnantajien varhe-maksuun hyvän budjetointiohjeen antaminen on kaikkein vaikeinta. Keskisuurten varhe-maksussa on palkkasummaperusteinen osa ja eläkemenoon perustuva osa. Keskisuurten työnantajien palkkasummaperusteinen varhe-maksuprosentti on 1,0. Keskisuurilla palkkasummaperusteinen varhemaksuprosentti kerrotaan palkkasummaan perustuvalla suhteutuskertoimella. Oman palkkasummaperusteisen varhe-maksuprosenttinsa kukin työnantaja voi laskea kaavalla 32,74 milj. oma palkkasumma 2014 32,74 milj. 2,05 milj. x 1,0 % = varheprosentti Prosentti vuodelle 2013 ja kertoimen laskenta on selostettu tarkemmin myös vuoden 2013 ennakoiden kirjeissä. Prosentin muuntuminen palkkasumman mukaan on ohjeen lopussa olevassa taulukossa. Keskimäärin palkkasummaperusteinen varhe-maksu keskisuurilla työnantajilla on 1,14 kertaa vuoden 2013 ennakon palkkasummaperusteisen maksun euromäärä. Budjetointia varten eläkemenoon perustuvan maksun euromäärän saa kertomalla vuoden 2013 ennakkomaksun määrän tämän kertoimella 1,13. Kun palkkasumma on lähellä yllä olevassa taulukossa kerrottua alarajaa, maksu olisi lähellä keskimääräistä maksua 1,0 % palkkasummasta. Lähellä ylärajaa maksu määräytyy lähinnä työnantajan omien eläketapausten perusteella. Eläketapausten määrän mahdolliset muutokset vaikuttavat lähellä ylärajaa olevien työnantajien maksuun selvästi, ja ne olisi hyvä pyrkiä huomioimaan budjetoinnissa. Suurtyönantajien varhe-maksu voidaan parhaiten arvioida aikaisemman toteuman perusteella. Mitä suuremmasta jäsenyhteisöstä on kysymys, sitä paremmin maksu voidaan arvioida kertomalla vuoden 2013 ennakkomaksu luvulla 1,13. Muutokset palkkasummassa vuonna 2014 verrattuna vuoden 2013 palkkasummaan kannattaa pienten ja keskisuurten työnantajien ilmoittaa Kevalle. Keva laskee palkkasumman vuoden 2013 työnantajien ennakoiden perusteella ja jos tiedossa on että palkkasumma tulee poikkeamaan kuluvasta vuodesta, se kannattaa ilmoittaa meille elakevakuutusmaksut@keva.fi.
BUDJETOINTIOHJE 4 (6) Maatalouslomittajien eläkkeiden perusteella syntyvä varhe-maksu esitetään laskulla aina erikseen myös pienillä ja keskisuurilla jäsenyhteisöillä. Maatalouslomituksesta aiheutuu pienille ja keskisuurille työnantajille myös palkkasummaperusteista varhe-maksua, jonka määrän voi laskea kertomalla ko. jäsenyhteisön palkkasummaperusteisella varhe-maksuprosentilla maatalouslomittajien palkkasumma. Menettely antaa mahdollisuuden laskuttaa koko kustannus MELAlta ja yksinkertaistaa laskutusmenettelyä. Menettelystä myös palkkasummaperusteisen varhe-maksun osalta olemme keskustelleet Melan kanssa ja Kevan ja Melan tarkoituksena on lähettää loppuvuodesta asiasta yhteinen ohje. Olemme julkaisseet perinteisesti syyskuussa työnantajille tarkoitetussa Astapalvelussa www.keva.fi edellä kerrottua menettelyä tarkemmin budjetointiin soveltuvan ennusteen varhe-maksusta seuraavalle vuodelle ja seurantatiedot kuluvan vuoden maksusta. Tavoitteemme on tänäkin vuonna tuottaa luvut käytettäväksenne. Varhe-maksu on käsityksemme mukaan yleensä tarkoituksenmukaisinta budjetoida jäsenyhteisöille lähettämämme toimintayksikkökohtaisen erittelymme mukaan toiminnoittain. Eläkemenoperusteinen maksu Eläkemenoperusteisen maksun euromäärä ennakoidaan laskevan noin 80 milj. euroa. Eläkemenoperusteinen maksuosuus voidaan alustavasti budjetoida kertomalla vuodelta 2013 perittävien eläkemenoperusteisten ennakkolaskujen yhteismäärä luvulla 0,92. Yksittäisen jäsenyhteisön eläkemenoperusteisen maksun määrään voivat vaikuttaa esimerkiksi kuntayhtymän purkautuminen tai kuntayhtymästä eroaminen. Eläkemenoperusteista maksua budjetoitaessa on hyvä muistaa, että maksun määräytymiseen vaikuttaa vain ennen vuotta 2005 karttunut maksussa oleva eläkemeno. Maksun suuruuteen eivät vaikuta lainkaan vuoden 2014 palkkamenot, eikä maksun määrään voi vaikuttaa vuonna 2014 tehtävillä henkilöstöratkaisuilla. Tämän vuoksi suosittelemme, että maksuun varaudutaan euromääräisellä summalla, joka ei ole yhteydessä vuoden 2014 palkkoihin. Maksun arvioitu kokonaismäärä voidaan varata yhtenä summana tai jakaa tehtäväkohtaisesti. Tätä varten eläkemenoperusteisen maksun laskujen yhteydessä lähetämme tulosteen maksun jaosta tehtävittäin. Sama tuloste sekä ennakoista että lopullisesta maksusta on nähtävissä Kevan työnantajille tarkoitetussa Asta-palvelussa www.keva.fi. Jotta tehtäväkohtaisen aiheuttamisperiaatteen toteuttaminen olisi helpompaa, eläkemenoperusteisen maksun perusteena olevissa henkilöluetteloissa on toimintayksikkökohtaiset summat. Koska toimintayksikkö on henkilön viimeisen palvelussuhderekisteriimme ilmoitetun palvelussuhteen toimintayksikkö, maksu ei kaikissa tilanteissa kohdistu aivan oikein, mutta aiheuttamisperiaate toteutuu selvästi paremmin kuin jaettaessa maksu palkkojen suhteessa. Olemme julkaisseet perinteisesti syyskuussa työnantajille tarkoitetussa Asta-palvelussa www.keva.fi ennusteen eläkemenoperusteisesta maksusta seuraavalle vuodelle ja seurantatiedot kuluvan vuoden maksusta. Tavoitteemme on tänäkin vuonna tuottaa luvut käytettäväksenne.
BUDJETOINTIOHJE 5 (6) KuEL-maksuosuudet vuosina 2015 2016 Maksun ennakointi nykyisessä poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa on vaikeaa. Vuosien 2015 2016 maksutaso riippuu keskeisesti kunnallisen palkkasumman kehityksestä. Arvion pohjana on palkkasumman 2,5 prosentin kasvu kumpanakin vuonna. Myös kansainvälisen talouden kehityksestä riippuvaisella sijoitustoiminnalla voi olla maksutasoon oma vaikutuksensa. Tarkasteltavana olevana aikana tavoitteenamme on vakauttaa työnantajalta perittävän maksun kokonaistaso vuoden 2014 tasolle. Maksun jakautuminen komponenttien kesken voi muuttua tässä olevasta arviostamme. Alla olevien taulukoiden lukuja voidaan käyttää, kun maksujen määriä alustavasti arvioidaan vuosiksi 2015 2016. Maksun komponenttijakoa tehtäessä on oletettu, että kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkemaksun komponentit vastaavat keskimääräisellä tasolla toisiaan vuosina 2015 2016. Maksun ennakoidussa jakautumisessa eri komponenttien kesken olemme käyttäneet Eläketurvakeskuksen lyhyen aikavälin maksuennusteen yksityisen sektorin maksuarvioita. Sen pohjalta on suuntaa antavasti arvioitu myös, miten palkansaajan maksu kehittyy arviokaudella. Mikäli palkansaajan eläkemaksun kehitys poikkeaa ennusteesta, työnantajan maksu voi muuttua. Yksityisen sektorin eläkemaksun komponenttien muutokset voivat myös muuttaa KuEL-eläkemaksun jakautumista eri komponentteihin. Maksuennuste 2015-2016 Palkkaperusteiset maksuprosentit vuosi 2015 vuosi 2016 Työnantajat 16,95 17,15 Palkansaajat, alle 53-vuotiaat 5,75 5,95 Palkansaajat, 53 vuotta täyttäneet 7,30 7,55 Pientyönantajan varhaiseläkemenoperusteinen 1,0 1,0 maksu Muulla perusteella määräytyvät maksut Arviointikerroin edelliseen vuoteen verrattuna vuosi 2015 vuosi 2016 Eläkemenoperusteinen maksu 0,96 0,95 Varhe-maksu, suuret ja keskisuuret työnantajat 1,02 1,03 Taloudellisen tuen maksuosuus (työnantajilla, jotka ovat järjestäneet etuuden Kevasta) Taloudellinen tuki on ryhmähenkivakuutusta vastaava etuus. Taloudellisen tuen kustannusten arvioidaan jäävän vuonna 2014 noin 0,04 %:iin taloudellisen tuen alaisista palkoista eli selvästi alle ryhmähenkivakuutuksen maksun. Taloudellisen tuen kustannuksien oletetaan pysyvän suurin piirtein samalla tasolla myös 2015 2016.
BUDJETOINTIOHJE 6 (6) Lisätietoja maksuosuuspäällikkö Arja Kettinen, puh. 020 614 2613 johtaja, rekisteri ja maksuosuudet Jarmo Helminen, puh. 020 614 2387 johtaja, rahoitussuunnittelu Allan Paldanius puh. 020 614 2406 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@keva.fi Keskisuuren työnantajan palkkasummaperusteinen varhe % vuonna 2014 palkkasumma milj. euroa varhe % 3 0,97 4 0,94 6 0,87 7 0,84 8 0,81 9 0,77 10 0,74 11 0,71 12 0,68 13 0,64 14 0,61 15 0,58 16 0,55 17 0,51 18 0,48 19 0,45 20 0,42 21 0,38 22 0,35 23 0,32 24 0,28 25 0,25 26 0,22 27 0,19 28 0,15 29 0,12 30 0,09 31 0,06 32 0,02