Kuntauudistus ja Keva
|
|
|
- Toivo Salonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva
2 Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva tarjoaa kuntasektorille pysyvästi parhaan ja taloudellisimman vaihtoehdon järjestää ja rahoittaa henkilöstön työeläketurva Keva tuottaa julkiselle sektorille työeläkealan parhaat eläkepalvelut Kevan työeläkepalvelujen piirissä vuoden 2012 alusta koko julkinen sektori eli noin 1,3 miljoonaa vakuutettua ja eläkkeensaajaa Keva hoitaa kunta-alan valtion evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan henkilöstön työeläkeasiat Pekka Alanen 2
3 Eläkejärjestelmän nykytila Eläkkeiden maksutasoon vaikuttaa palkkasumman kehitys Kevan tavoitteena pitää eläkemaksut vakaana Kunnallinen eläkejärjestelmä on osittain rahastoiva Palkkasumman kehitys vaikuttaa tulevaisuudessakin Rahasto tasaa vuosikymmenen loppupuolelta lähtien Kuntien eläkevastuut arviolta 96 miljardia Tuleva kehitys on olennainen ja monitahoinen kysymys kuntien kannalta! Eläkemaksut ovat kiinteä osa kuntataloutta työvoimavaltaisella alalla Maksukomponentit strategian mukaisesti yksityisalojen tasolla 2010 lähtien (lukuun ottamatta eläkemenoperusteista maksua) Työnantajan maksut: palkkaperusteinen 16,35 %, varhaiseläkemenoperusteinen 1 %, eläkemenoperusteinen 6,25 % Suuret ikäluokat eläköityvät parhaillaan Pekka Alanen 3
4 Kunta-alan eläkepoistuma Henk luvulla eläkkeelle siirtyy kuntatyöntekijää (KuEL- ja VaEL-vakuutetut) Pekka Alanen 4
5 Työssä jatkamisen tulokset toistaiseksi myönteisiä Kevan työssä jatkamisen mittarit 2000 ja Omaan eläkeikäänsä tai sen yli jatkaneet (%) 38,4 56,1 63-vuotiaana tai vanhempana eläkkeelle siirtyneiden osuus (%) 21,6 47,7 Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus (%) 1,07 0,97 Osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuus kaikista tk-eläkkeistä (%) 17,5 38,9 Eläkkeelle siirtymisiän odote 25-vuotiaalle (v) 58,2 60,5 Työ- ja virkasuhteiset KuEL-vakuutetut Pekka Alanen 5
6 Alkaneiden eläkkeiden keskieläke 2011 Keskieläke, Vanhuuseläkkeet Täysi työkyvyttömyyseläke Kuntoutustuki Osatyökyvyttömyyseläke 709 Osakuntoutustuki 676 Työttömyyseläke 963 Yhteensä Osa-aikaeläkkeet Pekka Alanen 6
7 Mitkä vaikuttavat tulevaan kehitykseen? Rakennemuutokset Palvelujen tuottamistavat voivat vaikuttaa henkilöstön määrään Väestön ikääntyminen Huoltosuhteen heikkeneminen kasvattaa eläkemenoja Elinaikakerroin tasaa eläkemenoja Palvelutarpeiden lisääntyminen lisää henkilöstöä? Eläköitymisikä ja työssä jatkaminen ovat kehittyneet suotuisasti Odote tällä hetkellä 60,6 vuotta Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus ei ole kuitenkaan laskenut Sijoitustuotot Maailmantalous yskähtelee myös tulevaisuudessa Rahoitussuunnittelussa otettu huomioon tuottonäkymien muutos Pekka Alanen 7
8 Keva Jäsenyhteisöjä ( ) kaupungit kunnat kuntayhtymät osakeyhtiöt yhdistykset 12 - säätiöt 9 Henkilöasiakkaita n. 1,3 milj. Vakuutettuja (KuEL) Muita asiakkaita (VaEL, KiEL, KelaL) Eläkkeensaajia (KuEL) Muita eläkkeensaajia (VaEL, KiEL, KelaL) /2012 KuEL-palkkasumma 8,1 mrd KuEL-maksutulo 2,5 mrd Maksettavat eläkkeet (KuEL) 1,9 mrd Maksettavat eläkkeet (VaEL) 1,9 mrd Sijoitukset - rahaston arvo ( ) 31,8 mrd - reaalituotto (v ) 3,2 % Vakinainen henkilöstö ( ) Pekka Alanen 8
9 Palveluntuotantotavat ja KuEL Kunnan oma organisaatio, liikelaitos KuEL:n piirissä Kuntien yhteistyömuodot (kuntayhtymä, seutuyhteistyö, ) Myös KuEL:n piirissä Kunnalliset yhtiöt ja säätiöt Ostopalvelut Valintamahdollisuus: KuEL tai TyEL 100-% kuntasektorin omistus: ei rajoituksia liittymiselle Kuntien määräysvalta (ei 100 %): lakiin perustuvat kunnalliset palvelut ja näitä tukevat palvelut (tai enemmistö henkilöstöstä siirtyy suoraan KuEL:sta) Mahdollistaa joustavan yhteistoiminnan kunnan ja yksityisen välillä Eivät KuEL:n piirissä Pekka Alanen 9
10 Kunnallisen eläkejärjestelmän rahastoinnin vaiheet Maksutulot = eläkemenot Maksutulot < eläkemenot Maksutulot > eläkemenot Pekka Alanen 10
11 Kunnallisen eläkemaksun rakenne Pekka Alanen 11
12 Sijoitustoiminnan lähtökohdat KuEL 135 : Eläkevastuurahaston varoja sijoitettaessa on huolehdittava sijoitusten varmuudesta, tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä hajauttamisesta. Kevan johtosäännön 3 :n mukaan hallituksen on laadittava eläkelaitokselle sen varojen sijoittamista koskeva pitemmän aikavälin suunnitelma eli sijoitusstrategia. Sijoitusstrategian tarkoitus on kuvata keskeisimmät periaatteet ja menettelytavat, joilla sijoitustoiminnan pitemmän aikavälin tavoitteet pyritään saavuttamaan osana koko eläkejärjestelmän rahoitusta Pekka Alanen 12
13 Sijoitustoiminnan rooli eläkkeiden rahoituksessa Sijoitustoiminnalle on tarjolla monenlaisia tehtäviä; mutta vain yksi on olemassa: eläkejärjestelmän rahoituksen turvaaminen. Sijoitustoiminnalla on kaksi päätavoitetta: tukea kunnallisen eläkejärjestelmän rahoitusta alentamalla eläkemaksuja sijoitustuottojen avulla vakaa eläkemaksu turvata eläkejärjestelmän likviditeetti siten, että eläkkeiden maksamiseen on kaikissa olosuhteissa riittävästi likvidejä varoja turvattu likviditeetti Pekka Alanen 13
14 Pekka Alanen 14
15 Pekka Alanen 15
16 Kumulatiivinen reaalituotto Pekka Alanen 16
17 Pekka Alanen 17
18 Pekka Alanen 18
19 Työeläkeote ja Omat eläketietosi Kunta-alan vakuutetut saavat työeläkeotteen lokakuusta lähtien Otteesta näkyvät niin julkisen kuin yksityisenkin alan työansiot sekä työeläkettä kartuttavat etuudet Ote on syytä tarkistaa -> tietojen oikeellisuus nopeuttaa eläkehakemuksen käsittelyä Työeläkkeestä on tietoa osoitteessa Jatkossa omia eläketietoja voi katsoa Omat eläketietosi palvelusta: Palvelu avautuu syksyn aikana työeläkeotteen saapumisen jälkeen Palvelussa voi katsoa mm. eläkearvioitaan eri ikävaihtoehdoissa Keva järjestää syksyllä kuntien henkilöstölle Omat eläketietosi kiertueen, jossa kerrotaan eläketurvasta ja uusista palveluista Pekka Alanen 19
20 Hae eläkettä sähköisesti! Eläkeasiamies täyttää eläkehakemuksen hakijan kanssa ja lähettää sähköisen hakemuksen Kuntien eläkevakuutukseen: vanhuus-, osa-aika- ja perhe-eläkkeet Vanhuuseläkkeen hakeminen edellyttää irtisanoutumisilmoituksen jättämistä työnantajalle Vaihtoehtoja voi harkita eläkelaskurin avulla: eläkelaskuri > Pekka Alanen 20
21 Omat rekisteritiedot ja eläkearvio verkosta/kuel Osoitteessa > Eläkkeet > Omat eläketietosi > Kunta-alan eläkelaskuri ja rekisteriote Arvioi eläkkeesi määrä eri ikävaihtoehdoissa eläkelaskurilla Saat arvion myös siitä, miten osa-aikaeläke vaikuttaisi tulevaan vanhuuseläkkeeseesi Tarkista kunnalliset palvelussuhteesi ja päättyneistä palvelussuhteista karttuneen eläkkeesi määrän rekisteriotteesta Katso omat eläketietosi Pekka Alanen 21
22 Kevalla on nyt asiakkaille vain yksi sivusto Ei enää erillistä sivustoa ekstranet-palveluille Työnantajien kaikki ohjeet, tiedotteet ja palvelut ovat samassa paikassa osoitteessa Pekka Alanen 22
23 Yhteenveto Kunnallinen eläkejärjestelmä on kestävällä pohjalla Muutama reunaehto: Henkilöstön määrän ja sitä myöden palkkasumman ei pidä laskea Palvelujen tuotantotavat merkitsevät Kuntien yhtiöt syytä pitää kunnallisessa eläkejärjestelmässä Syytä ottaa huomioon konserniohjeissa Työuria tarvetta pidentää varsinkin keskeltä (vähentää työkyvyttömyyseläkkeitä) Työssä jatkamisen tukeminen tärkeää Vaikuttaa myös työvoiman saatavuuteen, organisaation tuloksellisuuteen, on kustannuskysymys (esim. sairauspäivän hinta) Kuntien taloudellisen tilanteen vakaus tärkeää Pekka Alanen 23
Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL
Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita Kuntajohtajapäivät Lappeenrannassa 26.-27.8.2015 Varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander Keskeisiä kysymyksiä Kuntasektorin kehitys ja rakennemuutokset Eläkemenoperusteisen
työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus
Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet
Satakunnan kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen
Satakunnan kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen Suomen Kuntaliiton ja Satakuntaliiton maakuntatilaisuus 2.11.2011 Päivi von Plato palvelujohtaja Keva Keva palveluksessanne Keva Itsenäinen julkisoikeudellinen
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettu päättää myös eläkeasioista Valtuutettu on mukana tekemässä eläkeasioihin vaikuttavia strategisia päätöksiä miten suuria kunnan
Kainuun kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen
Suomen Kuntaliitto ja Kainuun maakunta ky Maakuntatilaisuus Kajaani 27.9.2011 Kainuun kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen Pekka Alanen Keva 2011 lähtien Keva-nimi ja uusi logo käyttöön Työeläkepalveluita
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius
Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Yleistä kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksesta / 1 Puhdas jakojärjestelmä vuosina 1964 1987 Rahastointi
Tilinpäätöskalvot 2011
Tilinpäätöskalvot 2011 Tuloslaskelma 2011 2010 Maksutulo 4 545 4 327 Eläkemeno -3 524-3 306 RAHOITUSKATE 1 021 1 021 Sijoitusten nettotuotto -446 3 125 Lakisääteiset maksut, nettotoimintakulut ja poistot
Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena
Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen koulutustilaisuus 19.9.2014, TYKS Sanna Filatoff-Rajaniemi Kuntoutusasiantuntija Keva Keva
Mitä kautta työkyvyttömyys
Mitä työkyvyttömyys maksaa? Allan Paldanius / Kuntien eläkevakuutus k Mitä kautta työkyvyttömyys maksaa? Työkyvyttömyyden eri vaiheet työkyvyn menetys alkaa näkyä satunnaiset sairaslomat, sijaisten palkat,
Kuntiin tuloksellisuutta hyödyntämällä työssä jaksamisen työkaluja. Ylilääkäri Lisbeth Forsman-Grönholm Keva
Kuntiin tuloksellisuutta hyödyntämällä työssä jaksamisen työkaluja Ylilääkäri Keva Keva Jäsenyhteisöjä (1.1.2012) 923 - kaupungit 107 - kunnat 229 - kuntayhtymät 164 - osakeyhtiöt 404 - yhdistykset 12
Päijät-Hämeen kuntien eläköitymisnäkymät
Päijät-Hämeen kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen Suomen Kuntaliiton ja Päijät-Hämeen liiton maakuntatilaisuus Päivi von Plato palvelujohtaja Keva Keva palveluksessanne Keva Itsenäinen julkisoikeudellinen
Ilmarisen vuosi 2010. Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011
Ilmarisen vuosi 2010 Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011 1 2 Keskeisiä havaintoja vuodelta 2010 Työeläkevakuutusten myynnin tulos erinomainen Sijoitustuotto alan kärkeä Pitkän aikavälin tuotto hyvällä
Omat eläketietosi - Kevan info 2013
Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Omat eläketietosi - Kevan info 2012
Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettuna päätät myös eläkeasioista Valtuutettuna olet mukana tekemässä strategisia päätöksiä, jotka vaikuttavat eläkeasioihin, siihen
Työeläkelaitos mukana pidentämässä työuria
Työeläkelaitos mukana pidentämässä työuria Eksote 21.1.2015 Ulla Palmroos Kuntoutuspäällikkö Keva Eläketurva Suomessa Työntekijän eläketurva muodostuu joko yhdestä tai useammasta työeläkkeestä sen mukaan,
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.
Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: [email protected] 2011 Mikä TELAn
Työterveysyhteistyön vaikuttavuus näkökulmia kunta-alan työkykyjohtamisesta. TTL:n Perjantai meeting 6.11.2015 Sami Riekki Asiantuntijalääkäri Keva
Työterveysyhteistyön vaikuttavuus näkökulmia kunta-alan työkykyjohtamisesta TTL:n Perjantai meeting 6.11.2015 Sami Riekki Asiantuntijalääkäri Keva Keva avainluvut 31.12.2014 (1/2) KuEL palkkasumma KuEL
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan?
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan? erityisasiantuntija Jutta Jylhä Kuntamarkkinat 11.9.2013 Miksi kunnallinen toiminta yhtiöitetään? Siihen päädytään valintojen kautta Laki edellyttää kilpailuneutraliteetti
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille?
1 Kunnat ulkoistavat palvelujaan Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 2 Mitä palveluita uudelleen järjestettäessä on hyvä muistaa? Yksittäinen kuntatyönantaja ei vapaudu kokonaan kunnallisista eläkemaksuista,
Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014
Kevan eläketietoisku 2014 JHL 20.2.2014 Anni Aaltonen-Mäkelä 21.2.2014 1 23.10.2013 2 Kevan palvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä vanhuuseläkelaskuri osa-aikaeläkelaskuri
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot
Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014
Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset
Tulesairaudet ja työkyvyttömyyden kustannukset
Tulesairaudet ja työkyvyttömyyden kustannukset Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia ja terveellinen työ seminaari Rovaniemi 5.-6.6.2014 Marja-Leena Suhonen Keva Työ- ja virkasuhteisia KuEL:n piirissä
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:
Kevan eläketietoisku 2014
Kevan eläketietoisku 2014 Ohjelma Tilaisuuden avaus Omat eläketietosi palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osa-aikaeläke Eläkkeen määrään vaikuttavat seikat Eläkkeen hakeminen Työkyky
Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva
Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo, mrd euroa 2012 Sijoitusten arvo, mrd euroa
Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018
BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
Eläkejärjestelmien erillisyysraportti
Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Kuntaliiton lausunto 25.4.2019, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä valtiovarainministeriölle Minna Punakallio @MinnaPunakallio 24.4.2019 1 Raportin työsti eläkejärjestelmien
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi. Kuntoutussäätiö Tapio Ropponen Johtajaylilääkäri Keva
Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi Kuntoutussäätiö 1.3.2016 Tapio Ropponen Johtajaylilääkäri Keva Avainluvut 31.12.2015 (1/2) KuEL palkkasumma KuEL maksutulo KuEL maksetut
Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:
Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: [email protected] Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji
Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017
BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
Henkilöstöasioista vastaavien yhteistyö- ja perehdytyspäivä Keva
Henkilöstöasioista vastaavien yhteistyö- ja perehdytyspäivä 26.10.2016 Keva Ohjelma Klo 10.00 Tervetuloa! Palveleva Keva - asiakaspäälliköt Marja Nikama ja Sari Huunonen 11.00 Eläkemaksut Lyhyt oppimäärä
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen
Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen 31.10.2014 Hannele Kantanen Keva Lisätietoja: www.keva.fi Kevan eläkeneuvonta, puh. 020 614 2837 Suomen eläkejärjestelmä Perusturva Ansioturva Täydentävä turva
Eteran tilinpäätös
Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin
Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus
Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.
Kunta- ja palvelurakenneuudistukset ja Keva
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Lapin kuntapäivä Inari 25.9.2012 Kunta- ja palvelurakenneuudistukset ja Keva Pekka Alanen Keva Missio Visio 2012 lähtien Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo
Eläkeasiamiesten kesäpäivä 4.6.2013. Tampere-talo
Eläkeasiamiesten kesäpäivä 4.6.2013 Tampere-talo Olen nuori ja kaunis ja onnellinen vaikka tarkemmin katsoen en ole enää niin varsin nuori enkä ehkä niin kauniskaan mutta keväässä tässä olen kuitenkin
Eläkeuudistus Kotka OAJ Jaana Stenman
Eläkeuudistus 2017 Kotka OAJ 22.11.2016 Jaana Stenman Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita, JueL voimaan 1.1.2017 Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa
Kuntien eläkevakuutus Vuosikertomus 2005. Vuosikertomus 2005
Kuntien eläkevakuutus Vuosikertomus 2005 1 Vuosikertomus 2005 2 Kuntien eläkevakuutus Vuosikertomus 2005 Tänään työssä hyvän huomisen puolesta. Sisältö Kuntien eläkevakuutus 2 Toimitusjohtajan katsaus
Työkyvyttömyys maksaa
Työkyvyttömyys maksaa - Eläköityminen tilastojen valossa - Työkyvyttömyyden kustannukset esiin Kevan Kaari-laskuripalvelulla - Tiedolla johtaminen kustannuksista säästöihin ja parempaan työhyvinvointiin
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: [email protected] 31.3.2017 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
2013 toimintakertomus
2013 toimintakertomus Toimintakertomus 2013 Sisältö Vt. toimitusjohtaja Pekka Alasen katsaus vuoteen 2013 2 Hallituksen toimintakertomus 2013 4 Hallintoelimet 2013 21 2 Vt. toimitusjohtaja Pekka Alasen
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista. KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin Eläkeuudistuksen välttämättömyys Työmarkkinoiden keskusjärjestöt linjasivat 2009 kunnianhimoisen
Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen
ehkäisee työkyvyttömyyttä Työkyvyttömyyden hinta Suomessa Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuodessa Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy vuodessa Työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 4 171*milj. 18 800 henkilöä
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: [email protected] Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2014
1 (22) 9.12.2013 Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2014 2 (22) Sisällysluettelo 1 Perusteiden soveltaminen... 4 1.1 Soveltamisala... 4 1.2 Työnantaja... 4 1.3 Virastojen tai liikelaitosten aloittaminen,
Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa
Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Kimmo Mikander 1 Eläkeasioiden selvittäminen kannattaa! Säilyvätkö työntekijöiden eläke-edut yhtiöittämistilanteessa? Entä liikkeenluovutuksessa (TSL 1:10)?
VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti
1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)
