EMOLEHMIEN RUOKINTA JA KUNTOLUOKITUS

EMOLEHMIEN RUOKINTA JA KUNTOLUOKITUS Emolehmien rehustuksella pyritään täyttämään kunkin tuotannollisen vaiheen ravintoaineiden tarve ja ylläpitämään sopiva pötsintäyteisyys. Ylläpitotarve muodostaa 70 75 %, maidontuotannon tarve 10 15 % ja tiineys noin 10 % emolehmän vuosittaisesta kokonaisenergiantarpeesta. Emon kasvu eli aikuiskoon saavuttaminen vaatii noin 5 % kokonaisenergiantarpeesta. Emolehmän syöntikykyyn sekä valkuaisen ja energiantarpeeseen vaikuttaa eläimen aikuiskoko. Suuremmat eläimet tarvitsevat enemmän rehuja elopainon ylläpitämiseen. Emolehmän elopainon noustessa 200 kg rehun kuiva aineen syönti nousee keskimäärin 25 %, energiantarve 20 % ja valkuaisen tarve 15 %. Toisaalta esimerkiksi suurempi maidontuotantomäärä vaikuttaa samansuuntaisesti lisäämällä eläimen valkuaisen ja energiantarvetta. Käytännössä täysikasvuisten emolehmien rehuista saamaa energiamäärää rajoitetaan ylläpitokaudella nostamalla rehuannoksen kuitupitoisuutta ja heikentämällä sulavuutta. Rehujen täyttävyyden nostamisella estetään eläinten liiallinen lihominen sekä pidetään emot kylläisinä. Rehustuksen energiatiheyttä pyritään puolestaan lisäämään maidontuotantokaudella, jolloin tarve on ylläpitokautta korkeampi. Emolehmillä karkearehun sopiva täyttävyys on sekä hyvinvointi että hygieniatekijä. Sisäruokintakaudella kuivituksen tarve lisääntyy olennaisesti, jos emojen karkearehu on ylläpitokaudella hyvin sulavaa. Karkearehun riittävä täyttävyys pitää ruokintapöydän ja pötsin sopivasti täynnä niin, että emoille riittää tekemistä vuorokauden jokaiselle tunnille. Emojen häiriökäyttäytyminen voi lisääntyä, jos ruokintapöytä on useita tunteja vuorokaudessa tyhjänä. Tekemisen puute aiheuttaa stressiä, vaikka emojen energiantarve olisi laskennallisesti täytetty. Emoilla ei ylläpitokaudella ole muuta tekemistä kuin syöminen. Kuntoluokka Emojen ruokinta lähtee kuntoluokituksesta. Kuntoluokka on käytännöllisin tapa seurata emojen ruokinnan onnistumista. Emot kannattaa kuntoluokittaa vuosittain vasikoiden vieroituksen yhteydessä. Silmämääräistä kuntoluokitusta ja emojen yleisilmeen seurantaa ei kuitenkaan tule unohtaa päivittäisistä rutiineista (taulukko 1). Tehdessäsi havaintoja emolehmien kuntoluokasta, huomio erityisesti lavan, takaselän ja reiden ulkonäkö. Tuotannollisesti hyvässä kuntoluokassa olevan emolehmällä linjojen ei kuulu olla koveria. Jos kuntoluokissa tapahtuu selviä muutoksia, rehustusta on hyvä tarkentaa.

Taulukko 1. Emolehmien kuntoluokituksen pääkohdat. Kuntoluokka Havainto 1 2 2,5 3 3,5 4 5 Lihasatrofia Selvä Kyllä Ei yleensä Ei Ei Ei Ei Selkäranka Selvä Selvä Näkyy Tuntuu Tuntuu painaen Ei Ei Kylkiluut, kpl Kaikki 5 3 2 Ei Ei Ei Rasvakudos, helluvainen ja kuve Ei Ei Ei Ei Vähän Kyllä Kyllä Lonkka ja istuinluut Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Vähän Ei Ei Rasvakudos, utare ja häntäluu Ei Ei Ei Ei Vähän Kyllä Kyllä Lihasatrofia on lihasten surkastumista. Alhaisissa kuntoluokissa lihaskudosta käytetään energian tuotantoon, jolloin lihasten koko pienenee. Suomessa emolehmille sovelletaan Skotlannissa 1970 luvulla muodostettua kuntoluokitus asteikkoa. Asteikko on muodostettu 0 5, mutta yleensä emolehmät kuntoluokitetaan asteikolla 1 5. Tavoitteena olisi pitää emolehmien kunto mahdollisimman tasaisena (Kuva 1.). Kuva 1. Tavoitekuntoluokat kevät ja syyspoikivissa karjoissa.

Emolehmän kehon energiavarastojen määrä tuotannon eri vaiheissa on yhteydessä hedelmällisyyteen. Energiantarve ja sitä vastaava ruokinta vaikuttavat emolehmän lisääntymistehokkuuteen. Emolehmän kuntoluokan laskiessa alle kahden vain alle puolella emoista esiintyy säännöllinen kiima. Ruokinta vaikuttaa emolehmän kehon rasvamäärään eli kuntoluokkaan (taulukko 2). Eläin käyttää kudosvarastoja, jos energian saanti on matalampi kuin elimistön energiantarve. Emon laihtuminen alentaa kuntoluokkaa ja vaikuttaa negatiivisesti hormonaaliseen lisääntymiskiertoon. Ajankohdalla, jona kuntoluokkaa menetetään, on merkitystä kiimakierron alkamiseen. Jos kuntoluokka laskee tiineyden lopulla, kiimakierron alkaminen viivästyy. Maidontuotantokauden alussa rasvavarastojen käytöllä ei ole yhtä negatiivista vaikutusta kiimakierron alkamiseen. Poikimisen jälkeistä kiimakierron sujuvaa alkamista voidaan nopeuttaa tarjoamalla emoille niiden tarpeiden mukaisesti energiaa. Taulukko 2. Emolehmän kuntoluokka ja kehon rasvapitoisuus. Kuntoluokka Kehon rasvapitoisuus, % Energiantarve ylläpitotarpeesta, % 0 3,77 1 11,3 115 2 15,07 105 3 22,61 100 3,5 26,21 95 4 30,15 90 5 33,91 85 Eläimet, jotka tarvitsevat suhteessa paljon energiaa ylläpitoon, voivat olla alttiimpia negatiiviselle energiataseelle kuin suhteessa vähän ylläpitoenergiaa tarvitsevat eläimet. Paljon ylläpitoenergiaa tarvitsevat eläi

met menettävät enemmän painoaan, millä voi olla merkitystä kiimakierron myöhempään alkamiseen. Tuotannollinen onnistuminen saavutetaan ainoastaan, jos emolehmän ravintoaineiden tarve täytetään mahdollisimman hyvin. Jos tarjotut rehut eivät täytä emolehmän ravintoaineiden tarvetta tiineyden ja maidontuotantovaiheen aikana, vasikan mahdollisuus kasvaa perimän asettaman potentiaalin mukaan voi olla rajoittunut. Rotujen väliset erot tulevat esiin eläinten kyvyssä säilyttää hedelmällisyys rajallisella rehustuksella. Emolehmien rehunsyöntikapasiteetti Emolehmä on laiduntava märehtijä, jonka ruoansulatuselimistö on kehittynyt käsittelemään runsaat määrät kuitupitoisia rehuja. Emolehmä pyrkii syöntikäyttäytymisellään säilyttämään riittävän pötsintäyteisyyden. Emolehmän rehun syöntimäärä voidaan arvioida laskemalla yhteen ylläpidon, tiineyden, ja maidontuotannon tarpeet. Syöntikapasiteetti ja vapaaehtoinen syöntihalu ovat eri roduilla erilaisia. Täysikasvuiset emolehmät sulattavat kuidun nopeammin kuin hiehot. Täysikasvuisella eläimellä on siten hiehoa paremmat valmiudet hyödyntää karkearehudieettiä. Maidontuotanto voi lisätä emolehmillä rehun sulatusta. Vanhan emolehmän syöntikyky on keskimäärin 20 % korkeampi kuin kaksivuotiaan hiehon. Yksinkertaisin tapa arvioida emolehmän syöntikykyä on tietty prosenttiosuus emolehmän painosta. Syöntikykyyn vaikuttavat tarjottujen rehujen sulavuus ja kuitupitoisuus sekä eläimen ikä (taulukko 3). Taulukko 3. Yksinkertainen tapa arvioida eläinten karkearehun syöntikykyä. Tuotantovaihe vaikuttaa emolehmän kuiva aineen syöntikykyyn. Syöntikyky, % elopainosta Heikkolaatuinen karkearehu D arvo > 540 g/kg ka, olki Kohtalainen karkearehu D arvo > 580 g/kg ka Hyvälaatuinen karkearehu D arvo >650 g/kg ka Tiineet hiehot 1,0 1,6 1,8 2,5 3,0 Emot ylläpitokausi 1,4 1,6 1,8 2,0 2,3 2,6 Emot maidontuotantokausi 1,6 1,8 2,0 2,4 2,5 3,0

Myöhäänkin korjattua apilaa sisältävää säilörehua emot pystyvät syömään hieman enemmän. Jos karkearehun apilapitoisuus on yli 15 % kuiva aineesta, emon kuiva aineen syönti on noin 2 % elopainosta tuotantovaiheesta riippumatta. Emolehmien ylläpitotarve Emolehmän ylläpitotarve muodostaa ¾ sen vuosittaisesta valkuaisen ja energiantarpeesta. Emolehmien ruokinta on pääasiallisesti ns. energiaruokintaa. Emolehmän valkuaisen ja energiantarve muodostuvat eläimen elopainon ja tuotannontason mukaan (taulukko 4). Ylläpitotarpeen täsmyyttämiseksi otetaan emolehmillä huomioon kuntoluokka (taulukko 2). Taulukko 4. Kuntoluokassa 3 olevien emojen energiantarve, MJ/päivä. Megajoulet saat rehuyksiköiksi seuraavalla kaavalla: MJ / 11,7 = RY Emo elopaino, kg Energiantarve, MJ/päivä 500 54,5 550 58,5 600 62,4 650 66,3 700 70,1 750 73,8 800 77,5 850 81,1 900 84,6

Ylläpitotarve vaihtelee jonkin verran yksilöiden ja rotujen välillä. Eniten emojen ylläpitotarpeeseen vaikuttaa kuitenkin emojen koko ja kuntoluokka. Ylläpitotarve on korkea emolehmillä, joiden maidontuotantopotentiaali ja sisäelinten massa on suuri ja joilla on suhteessa vähemmän rasvakudosta. Ylläpitoenergian tarpeella on positiivinen yhdysvaikutus maidontuotantomäärän ja kasvuominaisuuksien kanssa. Yksilöiden ylläpitotarpeiden välillä on havaittu noin 24 29 % vaihtelu, joka on riippumaton eläimen painosta tai tuotannontasosta. Matalan ylläpitotarpeen eläinten valinta uudistuseläimiksi vaikuttaa eniten emolehmäkarjan rehunkulutukseen. Ylläpitotarve periytyy keskinkertaisesti (h 2 =0,52 ± 0,22). Tuotantovaiheeseen sopivan rehun valinnassa on otettava huomioon eläinten ikä, kuntoluokka, koko ja karkearehun sulavuus (Taulukko 5). Karkearehut ovat emolehmätilalla aina myös hyvinvointitekijä. Taulukko 5. Karkearehun energia ja valkuaisvaatimukset eri tuotantovaiheissa. Tuotantovaihe Kuntoluokka, asteikko 1 5 Karkearehun energiasisältö, MJ/kg ka Karkearehun valkuaissisältö, g/kg ka Karkearehun D arvo, g/kg ka Ylläpitokausi, ei kunnostustarvetta Ylläpitokausi, joudutaan kunnostamaan Tiineyden viimeinen kolmannes Imetys eli maidontuotantokausi > 3,0 < 8,0 110 580 600 < 2,5 > 9,5 120 630 640 Tavoite 3,0 > 9,0 120 130 640 Tavoite 2,5 3,0 9,5 140 650 Tiineys Tiineys jaetaan kolmeen eri jaksoon: alku, keski ja lopputiineyteen. Märehtijän sikiön alkutiineyden aikaista ravintoaineiden tarvetta on pidetty merkityksettömänä, koska 75 % sikiön koon kasvusta tapahtuu kahden viimeisen tiineyskuukauden aikana. Sikiön perimä (genotyyppi) vaikuttaa eniten vasikan kasvurytmiin tiineyden alku ja keskivaiheessa. Vastaavasti tiineyden loppuvaiheen kasvurytmi on riippuvainen emon perimästä. Tämä johtuu pääosin tiineyden loppuvaiheen ympäristötekijöiden suuremmasta vaikutuksesta syntyvän vasikan kasvuun. Jotta asia ei olisi näin yksinkertaista syntymättömän vasikan tiineyden loppuvai

heessa sikiön kasvuun vaikuttavat myös aina sukupuoli ja isärotu. Emolehmä kantaa sonnivasikkaa noin pari päivää kauemmin kuin lehmävasikkaa. Emän ja sikiön rotuominaisuudet voivat vaikuttaa eri tavalla emon ravintoaineiden tarpeeseen. Tiineyden kestoon vaikuttaa sekä emän että isän rotu. Anguksen kantoaika on keskimäärin lyhyempi kuin herefordin ja isojen rotujen. Limousinilla tiineys voi kestää jopa 14 päivää kauemmin kuin anguksella. Istukan riittävän tehokas toiminta on välttämätöntä sikiön ravintoaineiden saannin ja kasvun turvaamiseksi. Emolehmien rajoitettu ruokinta tiineyden alkuvaiheessa (tiineyden kesto 30 125 pv) vaikuttaa negatiivisesti istukan kehitykseen ja veren virtaukseen. Jos ruokinnan tasoa nostetaan, osa muutoksista on palautuvia, tosin istukan vasikanpuoleinen veren virtaus jää heikommaksi. Istukan kehittyminen ja sikiön kudokset muodostuvat tiineyden alkuvaiheessa samanaikaisesti. Kahden ensimmäisen tiineyskolmanneksen aikana sikiön kasvu on pääasiassa solujen lukumäärän lisääntymistä. Aivo ja sydänlihaskudos ovat aina etusijalla ravintoaineiden saannissa. Lihaskudos ja sen kehittyminen on haavoittuvaista, jos ravintoaineista on puute tiineysaikana. Sikiöajalla on ratkaiseva merkitys luustolihaksien kehityksessä, koska lihassolujen lukumäärä ei kasva syntymän jälkeen. Lihassolut ja solujen sisäiset lihassäikeet muodostuvat tiineyden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tiineyden aikainen rajoitettu ruokinta voi vaikuttaa jälkeläisten menestymiseen teuraseläiminä sekä uudistuseläiminä. Ravintoaineiden vajeelle altistuneiden emolehmien jälkeläisten vieroitus ja teuraspainot voivat olla matalampia kuin niiden emolehmien jälkeläisillä, joiden ravintoaineiden saanti on ollut tiineyden aikana suositusten mukaista. Emolehmien tiineydenaikaisella valkuaislisällä on vasikoiden syntymäpainoa ja lihaskudoksen muodostumista lisäävä vaikutus, kun karkearehu on heikkolaatuista. Geneettiseltä potentiaaliltaan korkeatuottoisille eläimille on tärkeää tarjota ravintoarvoltaan hyvälaatuisia rehuja tiineyden ja maidontuotantokauden aikana. Emolehmillä, joiden kuntoluokka nousee erittäin hyvin laidunkaudella (kuntoluokka yli 3,5), rasvavarastoja voidaan käyttää tasaamaan ruokinnallisia vajauksia sisäruokintakaudella. Täysikasvuisten emolehmien ja tiineitten hiehojen rehun kuiva aineen syöntikyky laskee 30 35 % tiineyden kolmen viimeisen viikon aikana. Toisaalta sikiön kasvu kiihtyy juuri tänä aikana. Tiineyden viimeisellä kolmanneksella ravintoaineiden (sekä valkuaisen että energian) parempi saatavuus voi lisätä vasikan syntymäpainoa. Lisääntyneellä syntymäpainolla ei ole selvää vaikutusta poikimavaikeuksiin. Poikimavaikeudet aiheutuvat emon ja syntyvän vasikan koon epäsuhdasta ja ennen kaikkea perintötekijöiden vaikutuksesta. Lopputiineyden aikaisen ruokinnan vaikutusta poikimavaikeuksiin ei ole pystytty osoittamaan. Tiineydenaikaista ravinnontarpeen lisääntymistä vastaava rehustus parantaa vasikoiden elinvoimaisuutta ja lisää ter

nimaidon vasta aineiden määrää. Tiineyden viimeisellä kolmanneksella emon ravitsemuksellinen vaje sekä valkuaisaineiden että energian saannissa vähentää vasikan lämmöntuottoa. Heikompi lämmöntuotto puolestaan heikentää vastasyntyneen vasikan elinvoimaisuutta. Heikompi lämmöntuotto voi vaikuttaa vasikan selviytymiseen varsinkin, jos poikiminen tapahtuu lämpötilan ollessa selvästi pakkasen puolella. Keväällä poikivien emojen rehut olisi hyvä vaihtaa sulavuudeltaan ja ravitsemukselliselta laadultaan parempaan karkearehuun poikimakauden alkaessa, jos emojen ylläpitokauden dieetti koostuu heikosti sulavasta karkearehusta. Taulukko 6. Emolehmien energiantarve kuntoluokassa 3 kaksi kuukautta ennen poikimista. Emo elopaino, kg Energiantarve, MJ/päivä 500 78,3 550 82,3 600 86,3 650 90,2 700 93,9 750 97,7 800 101,3 850 104,9 900 108,5 Emo tarvitsee tiineyden lopussa enemmän energiaa vasikan kiihtyvään kasvuun, ternimaidon muodostamiseen ja rasvavarastojen keräämiseen (taulukko 6). Emojen ruokinta tulisi suunnitella niin, että tiineyden viimeisellä kolmanneksella painon lisäystä on noin 0,5 kg/päivä. Maidontuotanto Emolehmän maidontuotantomäärän arvioidaan olevan 1,0 1,2 % eläimen elopainosta. Keskimäärin tämä merkitsee noin 5 9 kg:n maitotuotosta päivässä. Ensimmäistä kertaa poikineet hiehot tuottavat keskimää

rin noin 20 % vähemmän maitoa kuin vanhemmat emolehmät. Yli 15 kg/päivä maitotuotosta ei kannata emolehmillä tavoitella, koska vasikka pystyy harvoin hyödyntämään niin suuria maitomääriä. Emolehmien syöntikyky nousee nopeasti poikimisen jälkeen yli 20 % suuremmaksi kuin ylläpitokaudella. Valkuaisen ja energiantarve kasvavat vastaavasti 20 35 % riippuen maidontuotantotasosta. Yleensä lisääntynyt syönti riittää kattamaan tarpeen, jos annetut rehut ovat ravitsemukselliselta laadultaan kohtuullisia. Ennen vieroitusta tapahtuvan vasikan kasvun ja emon maidontuotantomäärän välillä on vahva geneettinen yhdysvaikutus (r=0,8). Emolehmän suuri maidontuotantomäärä lisää vieroitettavan vasikan painoa. Vasikan kasvun kannalta on tärkeää, että maidontuotannossa olevien emolehmien energiantarve täytetään. Emon koko eli elopaino vaikuttaa maidontuotantokaudellakin energiantarpeeseen. Tämän ns. ylläpitotarpeen lisäksi lasketaan maidontuotannon tarve. Emon tuottamalla maitomäärällä on olennainen osa siihen, kuinka paljon energiaa emo tarvitsee. Haasteeksi muodostuu seikka, että harvoin on tietoa emolehmän päivittäisestä maitotuotoksesta. Rotu ja yksilökohtaista vaihtelua on runsaasti. Usein emojen maidontuotantokauden energiantarve jää paperilla olevaksi karkeaksi arvioksi (Taulukko 7). Taulukko 7. Emojen maidontuotantokauden energiantarve kuntoluokassa 3. Emon elopaino, kg Rotu ja maidontuotanto ekm kg/pv Maidontuotannon tarve, MJ/päivä Imetyskauden energiantarve, MJ/päivä 650 Angus (8,5) 43,8 110,1 700 Hereford (7,5) 38,6 108,7 850 Charolais (8,0) 41,2 122,3 800 Limousin (5,5) 28,3 105,8 850 Simmental (12) 61,8 142,9 ekm = energiakorjattu maitotuotos lasketaan maidon rasva, valkuais ja laktoosipitoisuuksien perusteella. Usein emolehmien maito sisältää enemmän rasvaa ja valkuaista kuin keskimääräinen maidontuotantoon jalostetun lehmän maito. Tämä johtuu osittain ruokinnasta, mutta toisaalta pienemmästä maitomäärästä.

Emolehmien kivennäis ja hivenaineruokinta Suolassa (NaCl) oleva natrium on ainoa kivennäisaine, jota eläimen elimistö pystyy itse säätelemään. Natriumilla on tärkeä rooli useassa eri elimistön toiminnassa. Nk. jauheiset täyskivennäiset sisältävät 10 40 % suolaa. Eläimillä olisi hyvä olla täyskivennäisen rinnalla joko suolakivet tai vapaasti esim. merisuolaa. Suolan vapaasaanti on erityisen tärkeää, jos tilalla on käytössä nk. makukivennäinen tai nuolukivennäinen. Tällaisista kivennäisistä emojen suolan saanti jää usein liian pieneksi. Emolehmien ylläpitokauden kivennäisruokintaan suositellaan kivennäistä, jossa on hyvin imeytyvää magnesiumia ja alhainen kalsiumpitoisuus. Emolehmät syövät pääsääntöisesti esikuivattuja karkearehuja, joiden kaliumpitoisuus on usein hyvin korkea. Korkealla rehustuksen kaliumpitoisuudella on ikävä ominaisuus heikentää muiden kivennäisten imeytymistä. Toisaalta kalsiumin liikasaanti voi muodostua ongelmaksi varsinkin apilapitoisilla rehuilla, jolloin koko ylläpitokauden rehustus voi sisältää liikaa kalsiumia eläinten tarpeeseen. Tällöin emolehmän elimistö ei ehdi valmistautua maidontuotantovaiheen vaatimalle kalsiumaineenvaihdunnan muutokselle. Emolehmillä voi esiintyä poikimahalvausoireita, myös piilevinä. Poikimiset voivat olla ns. laiskoja, jolloin kohdun supistukset ovat heikkoja tai loppuvat kesken poikimisen. Korkea kalsiumpitoisuus yhdessä mahdollisen korkean ammoniumtyppipitoisuuden kanssa heikentää magnesiumin imeytymistä, emot voivat olla alttiimpia sekä laidun että poikimahalvaukselle. Liika kalsiumin saanti vaikuttaa myös eläimen jodin saantiin. Jodin puutos pitkittää poikimista ja heikentää syntyneen vasikan kylmänsietokykyä. Luomutuotetuissa rehuissa haasteeksi voi muodostua myös emojen fosforin riittävä saanti, kun emot ruokitaan pelkällä karkearehuvaltaisella dieetillä. Valittu rehustusmalli vaikuttaa emolehmien kivennäiskoostumukseen, ylläpitokaudelle suositetaan kalsiumin ja fosforin suhdetta 1:1 ja imetyskaudelle vastaavasti Ca:P 2:1. Mikrokivennäisistä erityisesti koboltti (Co), kupari (Cu), seleeni (Se), sinkki (Zn), jodi (I) ja A sekä E vitamiini vaikuttavat hedelmällisyyteen. Tasapainoisesta kivennäisruokinnasta huolehtiminen on tärkeää hedelmällisyyden säilyttämisen kannalta. Useat hivenaineet ja vitamiinit toimivat yhteistyössä, joten kummankin tarve tulee täyttää. Seleenin ja E vitamiinin saanti on turvattava kivennäisruokinnalla, varsinkin käytettäessä luomutuotettuja karkearehuja. A vitamiinin saanti on yleensä turvattu, kun eläimet saavat karoteenia vihreää väriä sisältävistä rehuista. Toisaalta karkearehujen heikko säilönnällinen laatu tuhoaa A vitamiinin. Jos emot ovat olleet ennen poikimista heikkolaatuisilla karkearehuilla, A vitamiinilisästä voi olla hyötyä. On myös huomioitava, että jos eläimellä on sinkistä puutetta A vitamiinin varastot eivät ole hyödynnettävissä. D vitamiinia emot saavat ns. aurinkokuivatuista karkearehuista. Pohjoisella pallon puoliskolla eläinten iholla ei muodostu tarpeeksi D vitamiinia, vaikka emot pääsisivät ulkoilemaan. Riittävän saannin ADE vitamiinien saannin varmistamiseksi ennen poikimista voidaan antaa myös ADE vitamiinilisä. Emon kuparivarastot vaikuttavat siihen, kuinka paljon kuparia siirtyy vasikalle. Ternimaidossa on myös runsaasti kuparia ja sinkkiä, vaikka maidon pitoisuudet ovat verrattain alhaisia. Käytännössä helpoin tapa huolehtia emojen ja vasikoi

den kivennäisruokinnasta on tarjota emoille koko ajan sopivaa täyskivennäistä. Kivennäisten syönnissä on huomattavia eroja. Vapaassa kivennäisten syötössä on hyvin vaikeaa tietää syökö kaikki emot tarjolla olevaa kivennäistä riittävästi. Kivennäisten kulutusta on hyvä seurata ja laskea aika ajoin. Jossain tapauksissa on edullista varmistaa kaikkien emojen kivennäisten saanti ns. käsisyötöllä. Käsisyötössä haluttu kivennäismäärä sekoitetaan pieneen määrään jotain herkkua (viljaa, melassia tai melassileikettä). Käsisyöttöä voidaan käyttää mm. pari kuukautta ennen poikimista, jotta varmistetaan riittävä emon seleenin ja E vitamiinin saanti. Ruokinta ajankohta Rehujen syönnistä, sulatuksesta ja märehtimisestä muodostuu aina lämpöä. Emolehmärakennukset ovat pääasiallisesti kylmiä rakennuksia. Vuoden kylmimpänä ajankohtana ruokinta ajan kohdan siirtäminen illaksi, siirtäisi emojen tuottaman suurimman lämmön luovutuksen yöksi. Oletuksena on, että tällöin suurempi osa ravintoaineista jäisi tuotantoon. Emolehmien ruokinta illalla voi vaikuttaa vasikoiden syntymäaikaan. Pötsin täyteisyys ja hormonaaliset tekijät voivat siirtää poikima ajan kohtaa valvojalle suotuisammaksi. Jos ruokinta ajankohta siirretään alkuiltaan (18:00 20:00) noin 80 % emoista voi poikia klo 6:00 18:00 välisenä aikana. Poikimakauden valvonta on helpompaa ja miellyttävämpää, kun poikimisien suurempi todennäköisyys on ns. päiväsaikaan. Emojen syöntikäyttäytyminen muuttuu muutama päivä ennen poikimista. Syöntimäärä vähenee 2 5 kg ka. Emo lopettaa syömisen aikaisemmin ja viettää enemmän aikaa märehtien. Tarkka karjanhoitaja huomaa yksittäisten emojen käytöksen muutoksen ja pystyy kohdentamaan tarkkailun tiettyihin yksilöihin. Emojen ruokinnan suunnittelun vaiheet 1) Tiedä, mitä emosi painavat ja kuinka paljon ne syövät Jos et voi punnita emoja, elopainon arviointiin voidaan käyttää poistoon menneiden emojen teuraspainoa. Teuraspaino on noin 50 % elopainosta. Emon rasvaluokka on kuitenkin hyvä ottaa elopainoja arvioitaessa huomioon. Emoilla rasvaluokka ja kuntoluokka ovat pääsääntöisesti samat. Elopainon arvio tulisi olla kuntoluokassa 3. Yksi kuntoluokka painaa 57 kg. Esimerkki: teuraspaino keskimäärin 398 kg, rasvaluokka 4. Emojen laskennallinen paino on 796 kg. Vähennetään yksi rasvaluokka, 796 kg 57 kg = 739 kg. Aina on tietenkin tarkempaa, jos emot on punnittu esimerkiksi laidunkauden jälkeen vasikoiden vieroituksen yhteydessä.

2) Kuntoluokita emot Kuntoluokita emot ennen sisäruokintakauden alkua. Määritä kunnostus tarve ja selvitä syyt, miksi jotkut emot tarvitsevat kunnostusta. Suunnittele, miten kunnostus suoritetaan, käytetäänkö viljaa vai yritetäänkö paremmalla karkearehulla. Muista, että tavoitekuntoluokka tulisi olla saavutettu kaksi kuukautta ennen poikimista. Kunnostus vaatii huomattavan paljon energiaa ja usein usean ruokintaryhmän erilaiset ruokinnat hankaloittavat ruokinnankäytännön toteutusta. Tasaisen karjan hoitaminen on yleensä helpompaa kuin hyvin hajanaisen. Eläinainekseltaan tasaiseen karjaan ei ole muuta tietä kuin tavoitteitten selvä asettaminen, pitkä jännitteinen periksi antamaton työ ja joukkoon kuulumattomien karsinta. 3) Laske energiantarve ja täsmyytä valkuaisella Rehuanalyysi emoille syötettävistä karkearehuista tuo arvokasta tietoa eläinten ruokintaan ja antaa varmuutta seuraavien vuosien ruokinnan onnistumiseen. Rehuanalyysistä kannattaa erityisesti seurata kuiva ainetta, energiaa, valkuaista ja D arvoa. Syönti indeksi ei yleensä vaikuta emojen syöntiin heikentävästi, jos se pysyy yli 95:ssä. Ilman rehuanalyysiä on hyvin vaikea arvioida eri karkearehujen energia ja valkuaissisältöä ja suunnitella ruokintaa. Karkearehujen kivennäisanalyysi kannattaa tehdä noin joka kolmas vuosi. Korjuuaikanäytteen ottaminen ennen kaikkea ensimmäisen sadonkorjuun yhteydessä antaa pelivaraa siihen, milloin seuraavaa satoa on hyvä ruveta suunnittelemaan. Korjuuaikanäytteellä saadaan tieto karkearehun D arvosta, energiasta ja valkuaisesta. Näillä tiedoilla päästään jo pitkälle, minkälaista rehua tarvitaan täydentämään emojen sisäruokintakautta. 4) Valitse sopiva kivennäinen emojen karkearehuruokintaan Eläimet eivät syö sitä mitä ne tarvitsevat, vaan sitä mitä ne haluavat. Kivennäisten puute tai saannin epätasapaino aiheuttaa melko harvoin heti eläinten sairastumista. Puutosoireet ovat usein epämääräisiä ja niitä voi olla vaikea havainnoida. Ensimmäiset puutosoireet voivat olla vasikoiden heikko kasvu, emojen heikko hedelmällisyys ja vastustuskyky, heikko karvaisuus yms. Pitkään jatkunut jonkun kivennäisen puute aiheuttaa usein usean eläimen samanaikaisen sairastumisen. Harvoin emotilallakaan selvitään yhdellä ainoalla, saman koostumuksen omaavalla kivennäisellä kaikissa tuotantovaiheissa. Luomuemolehmätilalla on erityisen tärkeää huomioida oikean kivennäisen valinta.

Tarkista valittavana olevista kivennäisistä seuraavat asiat ennen ostopäätöstä: Ei liikaa kalsiumia (Ca) ylläpitokaudella. Jos tuoteselosteessa kolminumeroinen luku kalsiumin kohdalla, älä valitse ylläpitokauden emojen kivennäisruokintaan. Imetyskaudelle tällainen kivennäinen sopii. Kivennäisen fosfori (P). Pelkällä karkearehuruokinnalla olevien emojen tulee saada kivennäisestä fosforia. Älä valitse kivennäistä, jonka fosfori esitetään yksinumeroisena lukuna. Riittävästi hyvin imeytyvää magnesiumia (Mg). Valitse kivennäinen, jonka tuoteselosteessa on kaksi magnesiuminlähdettä, magnesiumoksidi ja magnesiumfosfaatti. Riittävästi seleeniä (Se) ja E vitamiinia. Valitse kivennäinen, jossa on sekä epäorgaaninen että orgaaninen seleeninlähde 1:1. Tai kivennäinen, jossa on pelkkä orgaaninen seleeni. Luomuemolehmätiloilla seleenin tulee imeytyä hyvin ja olla pitkäkestoisesti käytettävissä. Tämä toteutuu vain orgaanisen seleenin avulla. Yhteenvetona: Nyrkkisääntöjä emojen ruokinnansuunnitteluun Emojen ruokinta usein pelkkää karkearehuruokintaa Karkerehujen analysointi Emojen punnitus Kuntoluokita emot o Vasikoiden vieroituksen jälkeen, sisäruokintakauden alussa o Kaksi kuukautta ennen poikimista o Tavoitekuntoluokka on 3,0 o Tavoitekuntoluokka tulisi olla saavutettu kaksi kuukautta ennen poikimista kunnostusruokinnalla eli paremmilla rehuilla o Ruokintaryhmän sisällä ei tulisi olla yli 0,5 kuntoluokkaa heikompia yksilöitä Kuiva aineen syöntikyky o Pötsi tarvitsee vähintään 6,0 kg ka/100 kg elopainoa karkearehua, jotta se toimii o Ylläpitokausi: Säilörehua 10 15 kg ka/päivä o Imetyskausi: Säilörehua 15 20 kg ka/päivä o Runsaasti yksilö ja karjakohtaista vaihtelua o Karkearehujen kulutuksen seuranta ja tilakohtaisen emojen syöntikyvyn laskenta Energiantarve o Ylläpitokausi: 10,0 MJ/100 kg elopainoa, jos ei kunnostustarvetta (D arvo > 580 g/kg ka) o Ylläpitokausi: 12,0 MJ/100 kg elopainoa, jos kunnostustarve (D arvo > 620 g/kg ka) o Tiineyden kaksi viimeistä kuukautta: 11,5 MJ/100 kg elopainoa (D arvo 620 630 g/kg ka) o Imetyskausi: 16 MJ/100 kg (D arvo > 640 g/kg ka)

Rehuannoksen raakavalkuainen o Ylläpitokausi: 110 g/kg ka o Tiineyden kaksi viimeistä kuukautta: 120 g/kg ka o Imetyskausi: 130 150 g/kg ka o Pötsin toiminta vaatii, että rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus on 50 80 g/kg ka. o Sopivalla valkuaislisällä voidaan parantaa heikkojen karkearehujen sulavuutta ja pötsin toimintaa. Jos karkearehujen raakavalkuaispitoisuus laskea alle 70 g/kg ka, tarvitaan lisäksi energiaa pötsimikrobien toiminnan turvaamiseksi. Kivennäiset o Ylläpitokaudelle kivennäinen, jossa Ca:P 1:1 o Imetyskaudelle kivennäinen, jossa Ca:P 2:1 o Mg pitoinen kivennäinen ennen laidunkautta ennalta ehkäisemään laidunhalvausta o Varmista riittävä suolan saanti kivennäisten lisäksi o Katso kivennäisen tuoteselosteesta annostelu ja seuraa kivennäisen kulutusta! Homeet ja hiivat vähentävät rehujen maittavuutta ja voivat aiheuttaa terveysongelmia (tiinehtyminen, luomiset, heikot vasikat, keuhko oireet yms.) Maittamattomat rikkaruohot voivat olla myrkyllisiä (esim. hevonhierakka). Rikkaruohot ruokintapöydällä eivät kerro emojen ruokinnan hyvästä toteutumisesta. Luomutilalla ongelmallisten rikkaruohojen siemenpankki voi moninkertaistua ruokintapöytäjätteiden ja eläinten ruuansulatuskanavan läpimenneiden siemenien kautta. Maiju Pesonen

Kirjallisuus: Alford, A.R., Café, L.M., Greenwood, P.L. & Griffith, G.R. 2007. The economic effects of early life nutritional constrains in crossbred cattle bred on the NSW North Coast. Economic Research Report No. 33. Armidale: CRC Beef. NSW Department of Primary Industries. 33 s. Saatavilla internetistä: <http://www.dpi.nsw.gov.au/ data/assets/pdf_file/0010/146980/err 33 crossbred cattle.pdf>. Andrews, A.H., Blowey, R.W., Boyd, H. & Eddy, R.G. (toim.) 2004. Bovine medicine. Diseases and husbandry of cattle. Second edition. Blackwell Publishing. Hong Kong. 1218 s. Bailey, C.L., Prado Cooper, M.J., Wright, E.C., Anderson, M., Jones, R., Horn, G.W., Krehbiel, C.R. & Wettemann, R.P. 2008. Effects of maintenance energy requirements of beef cows on cow and calf performance. Verkkodokumentti. 2008 Animal Science Research reports. Saatavilla internetistä: <http://www.ansi.okstate.edu/research/research reports 1/2008>. Broadbent, P. 1984. Suckler cow feeding strategies. North of Scotland College of Agriculture. Digest No. 7. 11 s. Carstens, G.E., Johnson, D.E., Holand, M.D. & Odde, K.G. 1987. Effects of prepartum protein nutrition and birth weight on basal metabolism in bovine neonates. Journal of Animal Science 65: 745 751. CSIRO 2007. Nutrient requirements of domesticated ruminants. CSIRO Publishing, Collingwood, Australia. 270 s. Cundiff, L.V., Wheeler, T.L., Gregory, K.E., Shackelford, S.D., Koohmaraie, M., Thallman, R.M., Snowder, G.D. & Van Vleck, L.D. 2004. Preliminary results from cycle VII of the cattle germplasm evaluation program at the Roman L. Hruska U.S. Meat Animal Research Center. Saatavilla internetistä: <http://www.marc.usda.gov/cattle/gpe/gpe22.pdf>. Derno M., Jentsch, W., Schweigel, M., Kuhla, S., Metges, C.C. & Matthes, H. D. 2005. Measurements of heat production for estimation of maintenance energy requirements of Hereford steers. Journal of Animal Science 83: 2590 2597. DiCostanzo, A., Meiske, J.C. Plegge, S.D., Peters, T.M. & Goodrich, R.D. 1990. Within herd variation in energy utilization for maintenance and gain in beef cows. Journal of Animal Science 58: 2156 2165. Drennan, M.J. & McGee, M. 2004. Effect of suckler cow genotype and nutrition level during the winter on voluntary intake and performance and on the growth and slaughter characteristics of their progeny. Irish Journal of Agricultural and Food Research 43: 185 199.

Dubouet, C. 2010. La production des bovines allaitants. 3e edition. Conduite. Qualité. Gestion. Guides France Agricole, Paris. 414 s. Ferrell, C. L. & Jenkins, T.G. 1984. Relationship among various body components of mature cows. Journal of Animal Science. 58: 222 233. Field, T.G. 2007. Beef production and management decisions. 5th Edition. New Jersey: Pearson Prentice Hall, Upper Saddle River. 718 s. Fisher, D.S. 2002. A review of a few key factors regulating voluntary feed intake in ruminants. Crop Science 42: 1651 1655. Freetly, H.C., Nienaber, J.A. & Brown Brandl. T. 2008. Partioning of energy in pregnant beef cows during nutritionally induced body weight fluctuation. Journal of Animal Science 86: 370 377. Funston, R.N. Larson, D.M. & Vonnahme, K.A. 2010. Effects of maternal nutrition on conceptus growth and offspring performance. Implications for beef cattle production. Journal of Animal Science 88 (E Supplement): E205 E215. Funston, R. N., Martin, J.L., Adams, D.C. & Larson, D.M. 2008. Effects of winter grazing system and supplementation during late gestation on performance of beef cows and progeny. Proceedings of Western Section of American Society of Animal Science 59:102 105. Greenwood, P.L. & Cafe, L.M. 2007. Prenatal and pre weaning growth and nutrition of cattle: longterm consequences for beef production. Animal 1: 1283 1296. Greenwood, P.L., Café, L.M., Hearnshaw, H., Hennessy, D.W., Thompson, J.M. & Morris, S.G. 2006. Longterm consequences of birth weight and growth to weaning for carcass, yield and beef quality characteristics of Piedmontese and Wagyu sired cattle. Australian Journal of Experimental Agriculture 46: 257 269. Greenwood, P.L., Hunt, A.S., Hermanson, J.W. & Bell, A.W. 2000. Effects of birth weight and postnatal nutrition on neonatal sheep: II. Skeletal muscle growth and development. Journal of Animal Science 78: 50 61. Greenwood, P.L., Hearnshaw, H., Cafe, L.M., Hennessy, D.W. & Harper, G.S. 2004. Nutrition in utero and pre weaning has long term consequences for growth and size of Piedmontese and Wagyu sired steers. Journal of Animal Science 82 (Supplement 1): 408 (Abstrakti).

Greenwood, P.L., Wolcott, M., Hearnshaw, H., Hennessy, D.W., Morris, S.G. & Harper, G.S. 2002. Fetal growth capacity influences nutritional satus of Hereford cows during pregnancy. Animal Production in Australia 24: 304. Hess, B.W., Lake, S.L., Scholljegerdes, E.J., Weston, T.R., Nayigihugu, V., Molle, J.D.C. & Moss, G.E. 2005. Nutritional controls of beef cow reproduction. Journal of Animal Science 83 (E Supplement): E90 E106. Hotovy, S.K., Johnson, K.A., Johnson, D.E., Carstens, G.E., Bourdon, R.M. & Seidel Jr., G.E. 1991. Variation among twin beef cattle in maintenance energy requirements. Journal of Animal Science 69: 940 946. Houghton, P.L., Lemenager, R.P., Horstman, L.A., Hendrix, K.S. & Moss, G.E. 1990. Effects of body composition pre and postpartum energy level and early weaning on reproductive performance of beef cows and preweaning calf gain. Journal of Animal Science 68: 1438 1446. Jarrige, R. (toim.) 1989. Ruminant nutrition. Recommended allowances & feed tables. Institut National de la Recherche Agronimique (INRA). John Libbey Eurotext, Paris London Rome. 389 s. Jaeger, J.R., Olson, K.C., DelCurto, T. & Qu, A. 2008. Case Study: Pattern of parturition as affected by time of feeding and prediction of the time of day that parturition will occur in spring calving beef cows. The Professional Animal Scientist 24: 247 253. Jenkins, T.G. & Ferrell, C.L. 2002. Beef cow efficiency revisited. Teoksessa: Beef Improvement federation annual meeting, 34, Omaha, Nebraska. ss. 32 43. Jenkins, T.G. & Ferrell, C.L. 2007. Daily dry matter intake to sustain body weight of mature, nonlactating, nonpregnant cows. Journal of Animal Science 85: 1787 1792. Larson, D.M., Martin, J.L., Adams, D.C. & Funston, R.N. 2009. Winter grazing system and supplementation during late gestation influence performance of beef cows and steer progeny. Journal of Animal Science 87: 1147 1155. Lowman, B.G., Hankey, M.S, Scott, N.A., Deas, D.W. & Hunter, E.A. 1981. Influence of time of feeding on time of parturition in beef cows. Veterinary Record 1009: 557 (Abstrakti). Manninen, M. 2007. Winter feeding strategies for suckler cows in cold climatic conditions. Academic dissertation. University of Helsinki, Department of Animal Science, publications 91. 97 s. Martin, J.L., Vonnahme, K.A., Adams, D.C., Lardy, G.P. & Funston, R.N. 2007. Effects of dam nutrition on growth and reproductive performance of heifer calves. Journal Animal Science

85: 841 847. McDonald, P., Edwards, R.A., Greenhalgh, J.F.D. & Morgan, C.A. 2002. Animal Nutrition. 6th edition. Essex: Pearson Education Limited. 607 s. Miller, S.P. & Wilton, J.W. 1999. Genetic relationships among direct and maternal components of milk yield and maternal weaning gain in a multibreed beef herd. Journal of Animal Science 77: 1155 1161. Murphy, B.M., Drennan, M.J., O Mara, F.P. & McGee, M. 2008. Performance and feed intake of five beef suckler cow genotypes and pre weaning growth of their progeny. Irish Journal of Agricultural and Food Research 47: 13 25. Naazie, A., Makarechian, M.M. & Berg, R.T. 1989. Factors influencing calving difficulty in beef heifers. Journal of Animal Science 67: 3243 3249. NRC 2000. National Research Council. Nutrient requirements of beef cattle. 7th rev. ed. Washington, DC: National academy press. 232 s. Odde, K.G. 1988. Survival of the neonatal calf. Veterinary Clinics of North America: Food Animal Practice 4: 501 508. Petit, M., Jarrige, R., Russel, A.J.F. & Wright, I.A. 1992. Feeding and nutrition of the suckler cow. Teoksessa: Beef Cattle Production, World Animal Science. Jarrige, R. & Beranger, C. (toim.) Amsterdam: Elsevier. s. 191 208. Prado Cooper, M.J., Madden, R.D., Dillwith, J.W., Bailey, C.L., Wright, E.C., Krehbiel, C.R., Step, D.L. & Wettenmann, R.P. 2009. Proteomic analyses in beef cows with low and high maintenance energy requirements. Journal of Animal Science (E. Supplement 2) 87: 296 (Abstrakti). Reynolds L.P. & Redmer, D.A. 1995. Utero placental vascular development and placental function. Journal of Animal Science. 73: 1839 1851 Reynolds, L P. & Redmer, D.A. 2001. Angiogenesis in the placenta. Biology of Reproduction 64: 1033 1040. Ridder, T.A., Young, W., Anderson, K.A, Lodman, D.W., Holland, M.D, Johnson, D.E. & Odde, K.G. 1991. Effects of prepartum energy nutrition and body condition on birth weight and basal metabolism in bovine neonates. CSU Beef Program Report, 119 s.

Robinson, J., Chidzanja, S., Kind, K., Lok, F., Owens, P. & Owen, J. 1995. Placental control of fetal growth. Reproduction Fertility and Development 7: 333 344. Shuey, S.A., Bierklo, C.P. & Marshall, D.M. 1993. The relationship of the maintenance energy requirement to heifer production efficiency. Journal of Animal Science 71:2253 2259. Smith, S.B. & Crouse, J.D. 1984. Relative contributions of acetate, lactate and glucose to lipogenesis in bovine intramuscular and subcutaneous adipose tissue. Journal of Nutrition 144: 792 800. Spitzer, J.C., Morrison, D.G., Wettemann, R.P. & Faulkner, L.C. 1995. Reproductive responses and calf birth and weaning weights as affected by body condition at parturition and postpartum weight gain in primiparous beef cows. Journal of Animal Science 73: 1251 1257. Spörndly, R. (toim.) 2003. Fodertabeller för idisslare. SLU Institutionen för husdjurens utfodring och vård. Rapport 257. Uppsala, Sweden, 96 s. Stalker, L.A., Adams, D.C., Klopfenstein, T.J., Feuz, D.M. & Funston, R.N. 2006. Effect of pre and postpartum nutrition on reproduction in spring calving cows and calf feedlot performance. Journal of Animal Science 84: 2582 2589. Underwood, K.R., Tong, J.F., Kimzey, J.M., Price, P.L., Grings, E.E., Hess, B.W., Means, W.J. & Du, M. 2008. Gestational nutrition affects growth and adipose tissue deposition in steers. Proceedings of Western Section of American Society of Animal Science 59: 29 32. Varel, V.H. & Kreikemeier, K.K. 1999. Low and high quality forage utilization by heifers and mature beef cows. Journal of Animal Science 77: 2774 2780. Vonnahme, K.A., Zhu, M.J., Borowicz, P.P., Geary, T.W., Hess, B.W., Reynolds, L.P., Caton, J.S., Means, W.J. & Ford, S.P. 2007. Effect of early gestational undernutrition on angiogenic factor expression and vascularity in the bovine placentome. Journal of Animal Science 85: 2464 2472. Williams, J.L. Garrick, D.J., & Speidel, S.E. 2009. Educing bias in maintenance energy expected progeny difference by accounting for selection on weaning and yearling weights. Journal of Animal Science 87: 1628 1442. Wu, G., Bazer, F.W., Wallace, J.M. & Spencer, T.E. 2006. Board invited review. Intrauterine growth retardation: implications for the animal sciences. Journal of Animal Science 84: 2316 2337.

Yurchak, T. & Okine, E. 2004. Beef rations rules of thumb. Agri Facts, October 2004. Saatavilla internetistä: <http://www1.agric.gov.ab.ca/department/deptdocs.nsf/all/agdex9146>. Zhu, M.J., Du, M., Hess, B.W., Means, W.J., Nathanielsz, P.W. & Ford, S.P. 2007. Maternal nutrient restriction upregulates growth signaling pathway in the cotyledonary artery of cow placentomes. Placenta 28: 361 368. Zhu, M.J., Ford, S.P., Means, W.J., Hess, B.W., Nathanielsz, P.W. & Du, M. 2006. Maternal nutrient restriction affects properties of skeletal muscle in offspring. Journal of Physiology 575: 241 250.