Ruokintakoe

Transkriptio

1 Ruokintakoe Maiju Pesonen, Johanna Jahkola Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

2 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä Johdanto Mitä tehtiin Tulokset ja tulosten tarkastelu Rehujen ja seoksen koostumus Rehun syönti ja ravintoaineiden saanti Kasvutulokset Teurastulokset Kasvu- ja teurastulosten vertailu kasvatusryhmittäin Lihanlaatu Ultraäänimittaus Ruokintakustannus Yhteenveto ja johtopäätökset Kirjallisuus

3 Tiivistelmä Pihvilihan tasainen markkinoille saanti on koettu haasteelliseksi. Hyödyntämällä liharotujen rotutyypillisiä kasvuominaisuuksia voidaan pihvilihan tasaista markkinoille tuloa tavoitella menestyksekkäämmin. Kokeen tarkoituksena oli ottaa selville, kuinka rotuja ja eri ruokinnan intensiteettejä voidaan hyödyntää suomalaisessa pihvilihaketjussa. Kokeessa oli 200 liharotuista sonnia, viidestä eri rodusta (40 angussonnia, 40 charolaissonnia, 40 herefordsonnia, 40 limousinsonnia ja 40 simmentalsonnia). Sonnit jaettiin kahdelle eri ruokinnalle. 100 liharotuista sonnia sai 40 % väkirehua dieetin kuiva-aineesta sisältävää rehua ja toiset 100 sonnia sai 10 % väkirehua dieetin kuiva-aineesta sisältävää rehua. Ensimmäisen dieetin käsittelyä kutsuttiin lyhyeksi kasvatusryhmäksi ja toisen dieetin käsittelyä kutsuttiin pitkäksi kasvatusryhmäksi. 40 % väkirehua dieetin kuiva-aineesta sisältävää rehua saaneet sonnit ruokittiin koko kasvatuskausi samalla rehustuksella. 10 % väkirehua dieetin kuiva-aineesta saaneiden sonnien ruokinnan intensiteettiä nostettiin ennen teurastusta. Lyhyessä kasvatusryhmässä kokeen lopussa sonnien elopaino ja kasvatusaika oli seuraava: angus (710 kg; 249 pv), charolais (821kg; 333 pv), hereford (687 kg; 261 pv), limousin (715 kg; 326 pv) ja simmental (808 kg; 320). Keskimääräinen teurasikä sonneilla oli 489 vuorokautta. Charolaisten, simmentalin ja limousinin ruhot olivat merkitsevästi painavampia kuin angus- ja herefordruhot lyhyessä kasvatusryhmässä. Samoin luokituksen osalta isot rodut luokittuivat selvästi paremmin kuin keskikokoiset rodut. Päiväkasvuissa ei lyhyessä kasvatusryhmässä ollut rotujen välillä eroja. Charolaisen ja limousinin nettokasvu oli korkein lyhyessä kasvatusryhmässä. Pitkässä kasvatusryhmässä kokeen lopussa sonnien elopaino ja kasvatusaika oli seuraava: angus (832 kg; 445 pv), charolais (852 kg; 473 pv), hereford (805 kg; 433 pv), limousin (695 kg; 417 pv) ja simmental (809 kg; 455 pv). Sonnien keskimääräinen teurasikä oli 650 vuorokautta. Anguksen ja charolaisen ruhot olivat pitkässä kasvatusryhmässä painavimmat sekä limousin ruhot kevyimmät. Lihakkuusluokituksen osalta kaikki rodut luokittuivat tasaisesti korkeisiin lihakkuusluokkiin. Karkearehuvaltaisella ruokinnalla anguseläimet kasvoivat keskimääräisesti parhaiten. Loppukasvatusvaiheessa charolaiseläineten päiväkasvu oli selvästi korkein. Nettokasvu syntymästä muodostui charolaissonneille korkeimmaksi. Angus ulkofile oli merkitsevästi muiden rotujen lihaa mureampaa. Aistinvaraisessa laadun arvioinnissa angus ulkofileet olivat mureimpia, mehukkaimpia ja maukkaimpia. Limousin ulkofileen aistinvarainen laatu oli toiseksi paras. Kasvatuksen pituus lisäsi leikkuuvastetta, mutta ei heikentänyt aistinvaraisen laadun arvioinnin mukaan laatua. Sonnien, joiden luonne oli käsittelytilanteissa hermostunut tai aggressiivinen oli heikompi lihan laatu. Sonnit teurastettiin Paimion teurastamossa. Ruhot luokiteltiin EUROP-järjestelmän mukaan. Ulkofileen laatu määriteltiin Lihateollisuuden tutkimuslaitoksessa. 1. Johdanto Liharodut voidaan jakaa kasvurytmin perusteella kolmeen eri luokkaan: 1. aikainen (angus), 2. keski (hereford) ja 3. myöhäinen (charolais, limousin, simmental) (Phillips 2010). Kasvurytmiin vaikuttavat eläimen aikuiskoko ja kudosjakauma (lihas- ja rasvakudoksen suhde) (Field 2007). Aikuiskooltaan suuremmat ja kudosjakaumaltaan enemmän lihaskudosta omaavat eläimet saavuttavat teuraskypsyyden myöhemmin kuin pienemmän aikuiskoon eläimet. Kasvurytmi määrittää liharotuisen naudan taloudellisen kasvatusajan. Nauta saavuttaa kasvurytmin mukaisesti 3

4 sekä sukukypsyysiän että teuraskypsyyden. Sukukypsyyden jälkeen kehoon kerääntyvä rasvamäärä lisääntyy (Field 2007). Kevätpoikivuus on vallitseva käytäntö suomalaisessa emolehmätuotannossa. 90 % liharotuisista vasikoista syntyy keväällä. Näin ollen teuraskypsyys saavutetaan pääasiallisesti seuraavana syksynä. Syyskuukausina naudan tarjonta on kohtuullisen runsasta laidunkauden loppumisen johdosta. Pihvilihaa tulisi olla markkinoilla ympärivuoden tasaisesti. Tämä helpottaisi markkinointia ja markkinapaikan pysyvyyttä. Erilaisella ruokinnan intensiteetillä voidaan naudan kasvukäyrään tehdä muutoksia (Dubouet 2010). Ruokinnan energiatiheyttä nostamalla eläimet kasvavat nopeammin. Jos ruokinnan energiataso ei vastaa eläimen tarvetta, eläin kasvaa hitaammin. Kun energiatasoa nostetaan naudalla on kyky ottaa kasvua kiinni ns. kompensatorisen kasvun kautta. Kompensatorisen kasvun vaiheessa ruhojen rasvoittuminen voi olla vähäisempää 2-4 viikon ajan, kunnes eläimen kasvurytmi palautuu normaaliksi (Phillips 2010). Naudan kykyä mukautua erilaisiin ruokintaolosuhteisiin käytetään suurissa naudanlihantuotantomaissa hyväksi, kun tavoitellaan tasaisia naudanlihan markkinoita. Vieroituksen jälkeen vasikat voidaan sijoittaa eri pituisiksi ajoiksi karkearehuvaltaiselle ruokinnalle, jossa niiden kasvu on yleensä alle 1,0 kg/päivä. Hitaamman kasvunvaiheen jälkeen eläimet siirretään ns. loppukasvatusvaiheeseen, jossa ruokinnan energiatiheys on korkea ja eläimet saavuttavat teuraspainonsa kohtuullisessa ajassa (Field 2007, Phillips 2010). Kasvatuksen pituus vaikuttaa aina kustannuksiin. Lyhyt kasvatusaika on kustannustehokkaampaa kuin pitempi kasvatusaika (Phillips 2010). Lihan syöntilaatu on pihvilihan asiakastyytyväisyydessä huomioon otettava ominaisuus. Asiakastyytyväisyys on tavoitettu, jos kuluttaja ostaa tuotteen toistuvasti (Grunert ym. 2004, Mullen ym. 2006). Lihan syöntilaatuun vaikuttaa mureus, maku, mehukkuus ja suutuntuma (Crouse ym. 1989, Wheeler ym. 1994). Ostopäätökseen vaikuttavat lihan ulkonäölliset tekijät mm. väri (Mancini & Hunt 2005). Lihan syöntilaadun tasaisuus olisi asiakastyytyväisyyden kannalta tavoiteltava ominaisuus (Grunert ym. 2004, Mullen ym. 2006). Lihan ja ruhon laadun parantaminen on taloudellisesti kannattavaa koko naudanliha ketjulle (Field 2007, Phillips 2010). Ultraäänitekniikkaan perustuva ruhon ominaisuuksien mittaus elävästä eläimestä on kustannustehokas menetelmä (Houghton & Turlinton 1992). Ultraäänitekniikalla pystytään nopeasti ja tarkasti ottamaan selville naudan selkälihaksen pinta-ala, pintarasvan paksuus ja lihaksen sisäisen rasvanosuus (Lambe ym. 2010). Tekniikkaa voidaan hyödyntää jalostuksellisiin tarkoituksiin, koska edellä mainitut ominaisuudet ovat keskinkertaisesti periytyviä (Crews & Kemp 2001, MacNeil & Northcutt 2008). Vastaavalla tekniikalla voidaan haluttaessa ottaa selville ruhoominaisuuksia elävästä eläimestä (Brethour 2006) ja/tai määrittää tarkka teuraskypsyysajankohta (Crews & Kemp 2001, Wall ym. 2004). Eri rotujen erilaiset kasvurytmit ja lihakkuusominaisuudet tulisi ottaa huomioon valittavassa kasvatus- ja rehustusstrategiossa (Albertí ym. 2008). Keskikokoiset angus ja hereford rodut voivat sopia paremmin karkearehuvaltaiseen ja vähemmän intensiiviseen kasvatusmalliin (Dufey ym. 2002, Phillips 2010). Isot rodut hyötyvät intensiivisestä, väkirehuvaltaisesta kasvatuksesta (Dufey ym. 2002, Phillips 2010). Lihaksen kasvukyky on isoilla roduilla hyvä ja luokittuminen hyviin lihakkuusluokkiin tapahtuu jo melko matalissa teuraspainoissa (Phillips 2010). Hyödyntämällä rotujen erilaisia ominaisuuksia ja erilaisia rehustuksia on mahdollista saavuttaa paras mahdollinen lopputulos sekä yksittäisen tilan että markkinoiden kannalta. 4

5 Tämän kokeen tarkoituksena oli ottaa selville ruokinnan intensiteetin ja kasvatusajan vaikutuksia viiden eri liharodun sonnien teuras- ja lihanlaatuominaisuuksiin. 2. Mitä tehtiin Ruokintakoe suoritettiin Lankisen liharotuisten sonnien loppukasvatukseen erikoistuneella tilalla. Vieroituksen jälkeen syksyllä 2011 kokeeseen otettiin HKAgrin pihvirotuisten välityksen kautta yhteensä 200 liharotuista sonnia Rotukarjahankkeen ruokintakokeeseen. Ruokintakokeessa oli edustettuna viisi Suomen yleisintä liharotua. Jokaisesta rodusta kokeeseen valittiin 40 sonnia. Keskimäärin rotukohtaisesti sonnit tulivat viideltä eri emolehmätilalta. Pyrkimyksenä oli valita kokeeseen sonneja, joiden sukutausta olisi vähintään neljä polvea samaa rotua. Kaikki sonnit ruokittiin samalla tavalla 40 % väkirehutasolla ensimmäiseen koepunnitukseen saakka, joka tapahtui tammikuussa Sonnit jaettiin roduittain ja ruokinnoittain karsinoihin kahteen kylmäpihattoon. Jokaiseen karsinaan sijoitettiin 20 sonnia. Punnituksen jälkeen puolet sonneista jatkoi 40 % väkirehutason ruokinnalla ja toisen puolen dieetti sisälsi 10 % väkirehua. Ruokinnat muodostivat kaksi eri ruokintalinjaa. Eläimet ruokittiin dieetillä, joka koostui nurmisäilörehusta, murskeviljasta ja valkuaisrehusta. Murskevilja oli ohraa ja valkuaisrehu Suomen Rehun rypsimixeriä. Eläinten kivennäisten ja vitamiinien tarpeesta huolehdittiin kivennäis- ja vitamiinirehulla. Sonnit jaettiin roduittain ja ruokinnoittain karsinaryhmiin Teuraspainotavoite oli lyhyessä kasvatusryhmässä kaikille sonneille yli 380 kg ja pitkässä kasvatusryhmässä yli 410 kg (Kuva 1.). Kasvatusajaksi tavoiteltiin lyhyessä kasvatusryhmässä keskimäärin 11 kuukautta. Lyhyen kasvatusryhmän teurasikä tavoite oli keskimäärin 17 kuukautta. Pitkässä ryhmässä vastaavasti kasvatusaikatavoite oli keskimäärin 15 kk, jolloin teurasiäksi tuli keskimäärin 21 kuukautta. Sonnien rehustuksessa pyrittiin kahteen eri väkirehutasoon (Kuva 1.). Puolet eläimistä sijoitettiin ns. lyhyeen kasvatusryhmään ja puolet pitkään kasvatusryhmään. Viittä rotua 20 sonnia kutakin rotua, yhteensä100 sonnia kumpaankin ruokintalinjaan. Lyhyen kasvatusryhmän rehustuksessa tavoiteltiin 40 % väkirehutasoa. Pitkän kasvatusryhmän rehustus jaettiin kahteen eri jaksoon. 5

6 Alkukasvatuksessa tavoiteltiin 10 % väkirehutasoa. Keskimäärin 65 päivää ennen teurastusta ruokinnan väkirehutaso nostettiin 40 % dieetin kuiva-aineesta. Kuva 1. Ruokintakokeen suunnitelma. Kaksi eri ruokintalinjaa, joilla erilaiset teurasikä ja painotavoitteet. Tilalla oli seosrehuruokinta, jota sonnit saivat vapaasti. Säilörehun, viljan ja rypsimixerin kemiallinen koostumus määritettiin rehuanalyysillä. Rehuanalyysit oli tehty joko Viljavuuspalvelun tai Valion toimesta. Rehuanalyysien perusteella ruokintasuunnitelmat kokeeseen teki Suomen Rehu. Karsinakohtainen eläinten syömä rehu punnittiin kasvatuksen ajan. Sonnit punnittiin kasvatuksen aikana säännöllisesti keskimäärin 32 päivän välein. Punnituksella pyrittiin seuraamaan sonnien kasvua ja teuraspainon kehittymistä. Lyhyelle kasvatusryhmällä punnituskertoja tuli yhteensä 10. Angus ja hereford seitsemän, charolais ja simmental yhdeksän sekä limousin 10 punnituskertaa. Pitkässä kasvatusryhmässä kaikille ryhmille tuli yhteensä 12 punnituskertaa. Lisäksi sonnit punnittiin teurastuspäivänä. Teurastuspäivän punnitus tapahtui aina ennen sonnien ruokintaa. Punnituksen yhteydessä arvioitiin sonnien luonne, mitattiin kokoluokka (frame score) ja arvioitiin teuraskypsyys. Sonnien luonne ja käyttäytyminen arvioitiin lisäksi lastaus ja teurastamo-olosuhteissa asteikolla 0-3 (0=sonni on rauhallinen, 1=sonni on levoton/pelokas, 2=sonni on selvästi hermostunut, 3=sonni on aggressiivinen/pakoyrityksiä). Sonnien päiväkasvu laskettiin alkupainon ja loppupainon erotuksena, joka jaettiin kasvatuspäivillä. Sonneille laskettiin sekä kokeen aikana tapahtunut nettokasvu ja syntymästä teurastukseen tapahtunut nettokasvu. Kokeen aikana tapahtunut nettokasvu laskettiin teuraspainon ja kokeen alun 6

7 ruhopainon erotuksena jaettuna kasvatuspäivillä. Ruhopainona kokeen alussa käytettiin x 0,5. Syntymästä teurastukseen nettokasvun laskemiseksi dataan lisättiin eläimen lihapaino syntyessä (alkupaino). Alkupainoksi määritettiin 16 kg (Herva ym. 2009). Teurasruhot punnittiin ja luokiteltiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Sonnien ultraäänimittaus suoritettiin norjalaisen yhteistyökumppanin kanssa toukokuun lopussa kahtena päivänä. Sonnit olivat tällöin keskimäärin noin vuoden ikäisiä. Ultraäänimittaustulokset esikäsiteltiin Norjassa tutkija Laila Aassin johdolla. Ultraäänimittauksella pyrittiin arvioimaan selkälihaksen ja pintarasvan paksuuden vaikutusta ruho-ominaisuuksiin sekä lihaksen sisäisen rasvan osuutta lihan syöntilaatuominaisuuksiin. Eläimet teurastettiin maanantaisin Paimion teurastamossa. Lyhyen kasvatusryhmän eläimet teurastettiin kymmenen sonnin ryhmissä, joissa kaikki sonnit edustivat samaa rotua. Lyhyen kasvatusryhmän teurastukset ajoittuivat heinäkuusta lokakuuhun Pitkän kasvatusryhmän eläimet teurastettiin kymmenen sonnin ryhmissä, joissa kutakin rotua oli kaksi sonnia. Pitkän kasvatusryhmän sonnien teurastukset ajoittuivat tammikuusta maaliskuuhun Sonnien teuraskypsyys määritettiin punnitun elopainon ja visualisen teuraskypsyysarvioinnin perusteella. Ruhojen leikkuu suoritettiin Lihatukku Tammisella Vantaalla. Ruhojen leikkuun yhteydessä mitattiin ulkofileen ph-arvo ja väri Minolta-värimittarilla sekä arvioitiin marmoroitumisaste (asteikko 0-5; 0=ei marmoroitumista, 5=erittäin paljon marmoroitunut). Mittauksen jälkeen ulkofileet pakattiin tyhjiöön ja kuljetettiin Lihateollisuuden tutkimuskeskukselle Hämeenlinnaan analysoitavaksi. Kahdeksan päivän raakakypsytyksen jälkeen ulkofileet analysoitiin. Tällöin niistä mitattiin valuma (vakuumipussiin jäänyt neste), leikkuuvaste (WBSF-menetelmällä) sisälämpötilalta noin +70 C:en kypsennetystä näytteestä. Leikkuuvaste on murealla lihalla 4,2-11,30, normaalilla lihalla 11,31-16,80 ja sitkeällä lihalla 16,81-26,00 kg/cm 2. Aistinvaraista laadun arviointia varten ulkofileestä leikattiin 1,5 cm paksut viipaleet, jotka lämmitettiin +68 C sisälämpötilaan tela-grillissä. Näytteet tarjottiin välittömästi LTK:n asiantunitijaraadille, jossa oli 4-6 henkilöä. Raadin jäsenet arvioivat itsenäisesti lihanäytteiden mureuden, mehukkuuden ja maun. Lisäksi he antoivat mahdolliset lisäkommentit sivumausta ja muista huomioista. LTK:n raportti tutkimustuloksista on luettavissa erikseen. 3. Tulokset ja tulosten tarkastelu 3.1. Rehujen ja seoksen koostumus Kokeessa käytetyn säilörehun kuiva-ainepitoisuus oli keskimäärin 233 g/kg ka ja D-arvo 672 g/kg ka. Säilörehu sisälsi muuntokelpoista energiaa keskimäärin 10,68 MJ/kg ka, raakavalkuaista 129 g/kg ka ja NDF-kuitua 480,7. Säilörehun OIV-pitoisuus oli keskimäärin 79,3 g/kg ka ja PVT-arvo 13,3 g/kg ka. Säilörehu oli käymislaadultaan hyvää. Säilörehun ph oli keskimäärin 4,2. Lyhyen ja pitkän kasvatusryhmän seoksessa käytettiin samaa säilörehua. Lyhyen kasvatusryhmän dieetin tavoitteena oli 40 % väkirehutaso dieetin kuiva-aineesta. Väkirehua lyhyen ryhmän sonnit saivat seoksen kuiva-aineessa keskimäärin 38,6 %. Energiaa seos sisälsi keskimäärin 11,23 MJ/kg ka ja raakavalkuaispitoisuus oli 150 g/kg ka (Taulukko 2.). Sonnia kohden seoksessa oli säilörehua 6,62 kg ka ja murskesäilöttyä ohraa 3,35 kg ka. Sonnien oletettiin koko kasvatuskautena syövän keskimäärin 10,85 kg ka/päivä (Taulukko 2.). Seos pidettiin samana koko kasvatuskauden ajan. 7

8 Taulukko 2. Lyhyen kasvatusryhmän seoksen keskimääräinen koostumus. Lyhyt kasvatusryhmä: keskimääräinen koostumus seoksessa Väkirehu % 38,63 Kuiva-aine, g/kg ka 358,0 Raakavalkuainen, g/kg ka 150,3 Energia, MJ/kg ka 11,23 OIV, g/kg ka 89,78 PVT, g/kg ka 18,83 Koostumus: kg ka/eläin Säilörehu 6,62 Murskesäilötty ohra 3,35 Farmerin rypsimixeri 0,75 Kivennäinen 0,13 Yhteensä 10,85 Pitkän kasvatusryhmän ruokinnan tavoite oli alkukasvatusvaiheessa 10 % väkirehutaso, joka nostettaisiin ennen teurastusta 40 % väkirehutasoon. Keskimääräisesti rehustus toteutui pitkän kasvatusryhmän osalta odotetusti (Taulukko 3.). Alkukasvatusvaiheessa seos sisälsi energiaa 10,62 MJ/kg ka ja raakavalkuaista oli 134,2 g/kg ka. Loppukasvatusvaiheessa vastaavasti seoksen energiasisältö oli 11,06 MJ/kg ka ja raakavalkuaista seoksessa oli 160 g/kg ka (Taulukko 3.). Sonnia kohden seoksessa oli alkukasvatusvaiheessa säilörehua keskimäärin 9,07 kg ka ja murskesäilöttyä ohraa 0,66 kg ka. Loppukasvatusvaiheessa säilörehun osuus laski 7,88 kg ka:han ja murskesäilötyn ohran osuus nousi 2,75 kg ka (Taulukko3.). Taulukko 3. Pitkän kasvatusryhmän seoksien keskimääräinen koostumus. Pitkä kasvatusryhmä: keskimääräinen koostumus seoksessa Alkukasvatus: 10 % väkirehua Loppukasvatus: 40 % väkirehua Väkirehu % 10,05 40 Kuiva-aine, g/kg ka 308,8 291,0 Raakavalkuainen, g/kg ka 134,2 160,0 Energia, MJ/kg ka 10,62 11,06 OIV, g/kg ka 80,53 96,1 PVT, g/kg ka 14,85 20,3 Koostumus: kg ka/eläin Säilörehu 9,07 7,88 Murskesäilötty ohra 0,66 2,75 Farmerin rypsimixeri 0,30 2,46 Kivennäinen 0,13 0,16 Yhteensä 10,16 13,25 Pitkän kasvatusryhmän sonnien ruokinta oli sama kuin lyhyen kasvatusryhmän ruokinta, kun sonnit saapuivat tilalle. Ruokinta muutettiin matalan intensiteetin alkukasvatusvaiheen ruokinnaksi tammikuussa Sonnien keskimääräinen ikä ruokinnan vaihdoksen yhteydessä oli angus 280, charolais 266, hereford 268, limousin 226 ja simmental 254 päivää. Vastaavasti sonnien paino ruokinnanmuutoksen alkaessa oli angus 342, charolais 363, hereford 307, limousin 258 ja simmental 337 kg. Kokeen aikana sonnit saivat seosrehua vapaasti. 8

9 Laskennallisesti koko kasvatusaikana pitkän kasvatusryhmän sonnit saivat keskimäärin 4,5 % vähemmän energiaa dieetistään. Karkearehuvaltaisella 10 % väkirehua dieetin kuiva-aineesta sisältäneellä dieetillä koko kasvatusaikana lyhyen ja pitkän kasvatusryhmien energiansaannin ero oli keskimäärin 5,4 %. Sonnien syöntimääristä johtuen erot muodostuivat todellisuudessa suuremmiksi Rehun syönti ja ravintoaineiden saanti Rehumenekkiä seurattiin karsinakohtaisesti koko loppukasvatustilalla tapahtuneen kasvatusvaiheen ajan. Rehumenekkiin vaikutti osittain kasvatuspäivien lukumäärä. Lyhyessä kasvatusryhmässä rehun kulutus jäi vähäisimmäksi angusryhmässä ja nousi korkeimmaksi limousinryhmässä. Keskimäärin kasvatuspäivää kohden charolaissonnit söivät 6,8 % vähemmän rehua kuin limousinsonnit, 5,2 % vähemmän kuin simmental sonnit, 4,9 % vähemmän kuin herefordsonnit ja 3,4 % vähemmän kuin angussonnit (Taulukko 4.). Lyhyessä kasvatusryhmässä jokaisessa karsinassa oli 20 sonnia teurastukseen saakka. Taulukko 4. Lyhyen kasvatusryhmän rehunkulutus karsinakohtaisesti. Lyhyt kasvatus Lukumäärä Kg Keskimääräinen Kokonaiskasvatuspäivät 1 syönti kg/karsina/pv Angus Charolais Hereford Limousin Simmental ) Sisältää koko loppukasvatustilalla oloajan. Pitkässä kasvatusryhmässä sonnien lukumäärä vaihteli poistoista johtuen karsinoittain. Ruokintapäiviä pitkässä kasvatusryhmässä oli keskimäärin 147 enemmän kuin lyhyessä kasvatusryhmässä. Kun otetaan huomioon karsinassa olleiden sonnien lukumäärä charolaissonnit söivät 1,4 % vähemmän kuin limousinsonnit, 5,1 % vähemmän kuin simmentalsonnit, 7,4 % vähemmän kuin angussonnit ja 12 % vähemmän kuin herefordsonnit koko kasvatusaikana (Taulukko 5.). Taulukko 5. Pitkän kasvatusryhmän rehunkulutus karsinakohtaisesti. Pitkä kasvatus Lukumäärä Kg Keskimääräinen Kokonaiskasvatuspäivät 1 syönti kg/karsina/pv Angus Charolais Hereford Limousin Simmental ) Sisältää koko loppukasvatustilalla oloajan. 9

10 Elopainoltaan suuremmat eläimet tarvitsevat enemmän rehua ylläpitoon ja kasvuun (Phillips 2010). Pitkässä kasvatusryhmässä sonnien rehunkulutus oli suurempaa (Kuva 2.). Pitkän kasvatusryhmän angussonnien rehun kulutus oli lähes 20 % suurempi kuin lyhyen ryhmän, herefordsonneilla vastaavasti pitkässä kasvatusryhmässä rehun kulutus oli lähes 23 % suurempaa. Pitkän ryhmän limousinsonnien rehunkulutus oli 11,5 % suurempaa, charolaissonnien 16,5 % suurempaa ja simmentalsonnien 16,4 % suurempaa kuin saman rodun lyhyen kasvatusryhmän sonnien (Kuva 2.). Kuva 2. Keskimääräinen päivittäinen rehumäärän ero ruokinnoittain (oikea palkki on lyhyt kasvatusryhmä, vasen palkki pitkä kasvatusryhmä). Lyhyt kasvatusryhmä Lyhyen kasvatusryhmän sonnien syönti muodostui rotujen välillä samanlaiseksi (Taulukko 6.). Charolaissonni söi päivässä rehunkuiva-ainetta 3,3 % vähemmän kuin angussonni, 5,2 % vähemmän kuin herefordsonni, 5,3 % vähemmän kuin simmentalsonni ja 6,8 % vähemmän kuin limousinsonni. Sonnien keskimääräinen syönti lyhyen kasvatusryhmän dieetillä elopainokilogrammaa kohden oli kaikilla roduilla keskimäärin 1,5 %. Charolaissonnien energian saanti oli lyhyessä kasvatusryhmässä 3,5 % pienempi kuin angussonneilla, 5,1 % pienempi kuin herefordsonneilla, 6,9 % pienempi kuin limousinsonneilla ja 5,4 % pienempi kuin simmentalsonneilla. Karsinakohtaisesta rehunkulutusseurannasta laskemalla yksittäisen sonnin kuiva-aineen syönti muodostui kohtuullisen alhaiselle tasolle. Aikaisemmissa kotimaisissa tutkimuksissa liharotuisten eläinten syönti on ollut hieman suurempaa (Huuskonen 2012). Oletettavasti alhaisesta rehunsyönnistä johtuen rehujen hyväksikäyttö oli laskennallisesti poikkeuksellisen tehokasta. Pääsääntöisesti nauta syö yhtä kasvu kilogrammaa kohden yli 6 kg ka rehua (Phillips 2010). 10

11 Taulukko 6. Lyhyt kasvatusryhmä rehunsyönti, ravintoaineiden saanti rehun hyväksikäyttö. Rotu Angus Charolais Hereford Limousin Simmental Syönti rehulajeittain Syönti, kg ka/päivä 7,79 7,53 7,94 8,08 7,95 Väkirehu, kg ka/pv 3,01 2,91 3,07 3,12 3,07 Karkearehu, kg ka/pv 4,78 4,62 4,87 4,96 4,88 Ravintoaineiden saanti Raakavalkuainen, g/päivä OIV, g/päivä MJ/kg ka/päivä 87,57 84,54 89,13 90,78 89,33 Rehunhyväksikäyttö Syönti kg ka:kasvu kg/pv 5,19 5,17 5,25 5,86 5,35 Kg ka/nettokasvu kokeessa 9,56 8,69 9,68 8,71 8,96 MJ/nettokasvu kokeessa 107,4 97,67 108,7 97,80 100,63 Pitkä kasvatusryhmä Pitkässä kasvatusryhmässä oli kaksi erityyppistä rehustusta. Rehustukset on käsitelty erikseen. Matala (M) rehustus sisältää 10 % väkirehu dieetin kuiva-aineessa ja korkea (K) rehustus 40 % väkirehua dieetin kuiva-aineessa (Taulukko 7.). Karkearehuvaltaisella dieetillä eläinten syöntiä rajoitti rehuannoksen täyttävyys. Keskimäärin 10 % väkirehua dieetin kuiva-aineessa sisältäneen rehustuksen syönti oli noin 8,5 kg ka/päivä. Herefordsonnien kuiva-aineen syönti muodostui korkeimmaksi karkearehuvaltaisella ruokinnalla. Niiden syönti muodostui 3,8 % suuremmaksi kuin angussonnien, 12,2 % suuremmaksi kuin charolaissonnien, 13,5 % suuremmaksi kuin limousinsonnien ja 6,9 % suuremmaksi kuin simmentalsonnien. Korkealla karkearehutasolla herefordsonnit saivat 3,9 % enemmän energiaa kuin angussonnit, 5,2 % enemmän energiaa kuin simmentalsonnit, 12,2 % enemmän energiaa kuin charolaissonnit ja 13,5 % enemmän energiaa kuin limousinsonnit Karkearehuvaltaisella dieetillä keskimääräinen elopainokiloa kohden muodostunut syönti oli 1,8 %. Vaihdellen charolaisen 1,48 %, anguksen 1,77 %, simmentalin 1,82, limousinin 1,83% ja herefordin 1,94 % elopainosta. Herefordsonnit söivät eniten myös ruokinnanmuutoksen jälkeen 40 % väkirehua sisältänyttä dieettiä. Niiden syönti ja ravintoaineiden saanti oli 9 % suurempi kuin angussonneilla, noin 7 % suurempi kuin charolais- ja simmentalsonneilla ja 12 % suurempi kuin limousinsonneilla. Pitkän kasvatusryhmän limousin-sonneja toukokuussa 2012 Tässä rehustusmallissa limousinsonnien syönti ja ravintoaineiden saanti muodostui kaikista pienimmäksi (Taulukko 7.). 11

12 Taulukko 7. Pitkän kasvatusryhmän rehunsyönti, ravintoaineiden saanti ja rehun hyväksikäyttö. Rotu Angus Charolais Hereford Limousin Simmental Syönti rehulajeittain M K M K M K M K M K Syönti, kg 8,76 9,09 8,0 9,24 9,11 9,99 7,88 8,80 8,64 9,29 ka/päivä Väkirehu, kg 0,88 3,61 0,80 3,67 0,92 3,97 0,79 3,49 0,87 3,69 ka/pv Karkearehu, 7,88 5,48 7,20 5,57 8,20 6,03 7,09 5,31 7,76 5,60 kg ka/pv Ravintoaineiden saanti Raakavalkuain en, g/päivä OIV, g/päivä MJ/kg 93,03 101,1 84,96 102,7 96,79 111,1 83,7 97,8 91,73 103,2 ka/päivä Rehunhyväksikäyttö Syönti kg ka:kasvu kg/pv 8,76 9,09 7,12 5,18 7,58 6,34 7,67 6,42 7,24 6, Kasvutulokset Lyhyt kasvatusryhmä Lyhyen kasvatusryhmän sonnien tuloikä vaihteli keskimäärin päivän välillä (Taulukko 8.). Limousineläimet olivat keskimäärin nuorimpia ja herefordeläimet vanhimpia. Ryhmäkohtaisesti angus-, charolais- ja simmentalsonnein tulopaino oli hyvin samanlainen. Sonnien keskimääräinen tulopaino oli korkein charolaissonneilla ja matalin limousinsonneilla (336 kg vs. 267 kg). Lyhyen kasvatusryhmien sisällä tulopaino kuitenkin vaihteli: charolais ±40 kg, hereford ±106 kg, simmental ±124 kg, limousin ±138 kg ja angus ±140 kg. Lyhyen kasvatusryhmän simmental-sonnit matkalla punnitukseen huhtikuussa

13 Säännöllisillä punnituksilla seurattiin sonnien kasvua ja teuraspainon kehittymistä 13

14 Kuva 3. Elopainojen kehitys lyhyessä kasvatusryhmässä. Elopainojen kehitys muodostui lyhyen kasvatusryhmän osalta rotutyypilliseksi (Kuva 3.). Tilalle tulopainoiltaan angus-, charolais- ja simmentalsonnit olivat saman painoisia. Varsinkin charolaisen painokehitys oli nopeaa. Hereford- ja limousin jäivät hieman elopainojen kehityksessä. Charolaisja simmentalsonnit saavuttivat korkeimmat elopainot. Taulukko 8. Lyhyen kasvatusryhmän kasvutulokset. Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Tuloikä, pv Tulopaino, kg Teurasikä, pv Loppupaino, kg Loppupaino, kg (tyhjä pötsi) Kasvu kokeessa, kg/pv 1,50 1,46 1,51 1,38 1,49 Nettokasvu kokeessa, g/pv Nettokasvu syntymästä, g/pv Ruhokasvu kokeessa, kg Kasvatusaika loppukasvatustilalla, pv Lyhyessä kasvatusryhmässä sonnien päivä kasvu muodostui kohtuullisen korkeaksi kaikilla roduilla (Taulukko 8.). Angus- ja herefordsonnien keskimääräinen päiväkasvu muodostui korkeammaksi 14

15 kuin isojen rotujen. Myös Albertí ym. (2008) sai vastaavan tuloksen, jossa angussonnien päiväkasvu oli merkitsevästi korkeammalla tasolla kuin limousinsonnien. Lyhyen kasvatusryhmän sisällä keskimääräinen koko kasvatusajan päiväkasvu vaihteli (Kuva 4.). Kaikkien sonnien keskimääräinen kasvu koko kasvatusaikana ylitti 1,0 kg/päivässä. Angusryhmässä koko kasvatuskauden keskimääräisen päiväkasvun vaihtelu oli 668 g/päivä, charolaisryhmässä 675 g/päivä, herefordryhmässä 594 g/päivä, limousinryhmässä 467 g/päivä ja simmentalryhmässä 638 g/päivä. Ryhmän sisällä parhaiten ja heikoiten kasvaneiden sonnien välillä oli keskimäärin 21,7 kg ero elopainon muutoksessa joka kuukausi (53 kg/kk vs. 31,4 kg/kk). Teuraspainotavoitteen ollessa 400 kg nopeammin kasvava eläin saavuttaa teuraspainon keskimäärin 164 päivää aikaisemmin kuin hitaammin kasvava sonni (Taulukko 9.). Taulukko 9. Kasvun eron vaikutus kasvatuspäivien lukumäärään. Teuraspainotavoite, Elopainotavoite, Tilalle tulopaino, kg Vaadittava elopainon lisäys, kg kg kg Sonnien A ja B vertailu Sonni A keskimääräinen kasvu, kg/pv Elopainon lisäys kuukaudessa, kg Tarvittavat kasvatuspäivät elopainotavoitteeseen, pv 1, Sonni B keskimääräinen kasvu, kg/pv Elopainon lisäys kuukaudessa, kg Tarvittavat kasvatuspäivät elopainotavoitteeseen, pv 1,03 31,4 402 Kuva 4. Lyhyen kasvatusryhmän keskimääräisen päiväkasvun vaihtelu roduittain. Korkein on ryhmän paras 10 % ja matalin ryhmän alhaisin 10 %. Lyhessä kasvatusryhmässä kokeen aikana tapahtuneessa nettokasvussa ei ollut merkittäviä eroja rotujen välillä. Kaikkien lyhyen kasvatusryhmän sonnien nettokasvu kokeessa oli keskimääräistä korkeammalla tasolla. Limousinsonnien nettokasvu oli jopa erittäin hyvää. Limousinsonnien nettokasvu oli noin 12 % korkeammalla tasolla kuin angus- ja herefordsonnien sekä 4-6 % 15

16 korkeammalla tasolla kuin simmental- ja charolaissonnien. Tämä on samansuuntainen tulos kuin Huuskonen (2012) raportoi. Lyhyen kasvatusryhmän ruhokasvukilogrammoissa oli merkittävä ero ryhmien välillä. Angusryhmän ruhokasvukilogrammat muodostuivat 100 kg matalimmiksi kuin limousinryhmän keskimäärin (203 kg vs. 303 kg) (Taulukko 8.). Vain limousinryhmän ruhokasvu ylitti 300 kg. Osittain tämä johtuu matalimmasta tilalle tulopainosta. Toisaalta kysymyksessä on limousineläinten erinomaiset teurasominaisuudet, jotka tulevat esille jo kohtuullisen matalissa teuraspainoissa ja teurasiässä (Dubouet 2010). Lyhyen kasvatusryhmän matalin teurasikä ja kasvatusaika muodostui angusryhmälle (Taulukko 8.). Teurasikä oli 15,5 kuukautta angusryhmässä, 16 kuukautta herefordryhmässä, 16,5 kuukautta limousinryhmässä, 17,4 kuukautta charolaisryhmässä ja 17,5 kuukautta simmental ryhmässä. Angusryhmän keskimääräinen kasvatusaika oli 11 päivää lyhyempi kuin herefordryhmän, 71 päivää lyhyempi kuin simmentalryhmän, 77 päivää lyhyempi kuin limousinryhmän ja 84 päivää lyhyempi kuin charolaisryhmän. Kasvatusaika ja teuraskypsyyden saavuttaminen ovat yhteydessä toisiinsa. Aikaisin teuraskypsyyden saavuttavan rodun kasvatusaika muodostuu lyhyemmäksi (Field 2007). Ylimääräinen rasvoittuminen voi heikentää teurastulosta, jos kasvatusaikaa pidennetään energiatiheällä ruokinnalla (Phillips 2010). Charolais-sonnit ovat juuri tulleet vaa alta. Edessä lyhyen ja pitkän kasvatusryhmän pihatot Pitkä kasvatusryhmä Pitkän kasvatusryhmän sonnien tilalle tuloikä vaihteli keskimäärin päivän välillä (Taulukko 9.). Charolaiseläimet olivat nuorimpia ja herefordeläimet vanhimpia. Tilalle tulopaino oli keskimäärin korkein caharolaisryhmässä ja matalin limousinryhmässä. Pitkän kasvatusryhmän tulopaino vaihteli ryhmien sisällä seuraavasti: angus ±114 kg, charolais ±126 kg, hereford ±128 kg, limousin ±100 kg ja simmental ±118 kg. Kokeen alussa painojen vaihtelu oli seuraava: angus ±121 kg, charolais ±119 kg, hereford ±110 kg, limousin ±80 kg ja simmental ±120 kg. Karkearehuvaltainen ruokinta vaikutti sonnien elopainon kehitykseen (Kuva 5.). Charolaissonnien tilalle tulopaino oli keskimäärin merkitsevästi korkeampi kuin muiden rotujen. Limousinsonnien painon kehitys oli hitainta ja jäi selvästi muista ryhmistä. Angussonnien keskimääräinen paino 16

17 saavutti charolaisryhmän kolmannen punnituksen jälkeen, kun karkearehuvaltaista dieettiä oli syötetty 58 päivää. Pitkän kasvatusryhmän sonnien keskimääräisessä päiväkasvuissa oli eroja rotujen välillä (Taulukko 9.). Pitkässä kasvatusryhmässä sonnien keskimääräinen päiväkasvu jäi alle 1,3 kg/pv kaikilta ryhmiltä. Angussonnit kasvoivat 17 % korkeammalla päiväkasvulla kuin limousinsonnit ja 10 % korkeammalla päiväkasvulla kuin charolaissonnit. Vastaavat erot herefordsonneihin oli 3 % ja simmentalsonneihin 4 %. Kuva 5. Pitkän kasvatusryhmän elopainojen kehitys. Pitkässä kasvatusryhmässä kaikkien sonnien teurasikä ylitti 600 päivää (Taulukko 9.). Angussonnien keskimääräinen teurasikä oli 22 kuukautta, charolaissonnien 21,5 kuukautta, herefordsonnien 21,7 kuukautta, limousinsonnien 20,3 kuukautta ja simmentalsonnien 21,2 kuukautta. Limousinsonnien kasvatusaika oli lyhyin ja simmentalsonnien pisin. Pitkän kasvatusryhmän sonnien nettokasvu oli yli 700 g/päivässä kaikilla roduilla (Taulukko 9.). Pitkän kasvatusryhmän nettokasvu jäi alhaisemmaksi kuin lyhyen kasvatuksen nettokasvu kaikilla sonneilla. Pitkän kasvatusryhmän sonnien nettokasvut olivat keskimäärin 127 g/päivä matalammat kuin lyhyen kasvatusryhmän sonnien. Erot lyhyeen kasvatusryhmään oli keskimäärin suurin limousinsonneilla 207 g/päivä ja pienin angussonneilla 52 g/päivä. Angussonnien nettokasvu muodosti pitkässä kasvatusryhmässä keskimäärin 5 % korkeammaksi kuin muiden rotujen. Pitkän kasvatusryhmän ruhokasvukilogrammoissa oli merkittävä ero ryhmien välillä, johon ruokinta on todennäköisesti vaikuttanut. Limousinryhmän tuottamat ruhokasvukilot muodostuivat 80 kg matalammiksi kuin angusryhmän ja 46 kg matalammiksi kuin charolaisryhmän (Taulukko 9.). Limousinsonnien tuottamat ruhokilogrammat jäivät pitkän kasvatusryhmän ruokinnalla matalammiksi kuin lyhyen kasvatusryhmän ruokinnalla (303 kg vs. 300 kg). Vastaavasti 17

18 angussonnit tuottivat ruhokilogrammoja pitkässä ryhmässä 177 kg, charolaissonnit 58 kg, herefordsonnit 106 kg ja simmentalsonnit 44 kg enemmän kuin lyhyessä kasvatusryhmässä. Taulukko 9. Pitkän kasvatusryhmän kasvutulokset. Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Tuloikä, pv Tulopaino, kg Teurasikä, pv Loppupaino, kg Loppupaino, kg (tyhjä pötsi) Kasvu kokeessa keskimäärin, 1,14 1,11 1,15 0,955 1,15 kg/pv Kasvu karkearehuvaltaisella 1,24 1,12 1,20 1,03 1,19 dieetillä, kg/pv Kasvuloppukasvatusvaiheessa, 1,19 1,79 1,58 1,37 1,37 kg/pv Nettokasvu kokeessa, g/pv Nettokasvu syntymästä, g/pv Ruhokasvu kokeessa, kg Kasvatusaika loppukasvatustilalla, pv Kuva 6. Pitkän kasvatusryhmän kasvujen vaihtelu ruokintaintensiteetin mukaan. Numero 1 on väkirehua 10 % dieetin kuiva-aineessa ja numero 2 on loppukasvatusvaiheen ruokinta. Korkein kasvu on ryhmän paras 10 % ja matalin ryhmän alhaisin 10 %. Kasvujen erot olivat suuria ryhmien sisällä (Kuva 6.). Ryhmän sisäinen vaihtelu oli pienempää karkearehuvaltaisella dieetillä (angusryhmä 439, charolaisryhmä 416, herefordryhmä 392, limousinryhmä 590 ja simmentalryhmä 678 g/päivässä keskimäärin). Ruokinnan muutos aiheutti päiväkasvun lisäyksen kaikilla muilla roduilla paitsi anguksella (Taulukko 9.). Ryhmän sisällä 18

19 kasvun erot loppukasvatusruokinnalla olivat suuria (angus 952, charolais 1206, hereford 1387, limousin 1626, simmental 1714 g/päivässä keskimäärin). Toisaalta kasvun muodostumiseen vaikutti myös eläimen ikä ja se, kuinka paljon kasvu oli dieetin johdosta hidastunut. Keskimäärin keskikokoisilla roduilla sonnit eivät pystyneet nostamaan kasvuaan dieetin muutoksen jälkeen, kun sonnin ikä oli yli 21 kuukautta. Aivan yhtä selvää vaikutusta ei ollut nähtävissä isoilla roduilla. Isoilla roduilla korkeimmat päiväkasvun lisäykset tapahtuivat, jos karkearehuvaltaisella dieetillä keskimääräinen päiväkasvu oli jäänyt alle 950 g/päivässä. Lyhyessä kasvatusryhmässä sonnien loppupainon ja ns. tyhjä pötsipainon ero oli keskimäärin 19 kg ja pitkässä kasvatusryhmässä noin 23 kg. Pötsin sisällön on arvioitu olevan noin 20 % aikuisen naudan painosta. 12 tunnin paasto alentaa naudan elopainoa keskimäärin 7 % (Phillips 2010, Warriss 2010). Tässä kokeessa sonnien elopaino aleni oli keskimäärin 2-5 % Teurastulokset Lyhyt kasvatusryhmä Charolais-sonnien teuraspaino muodostui lyhyessä kasvatusryhmässä korkeimmaksi. Charolaissonnien teuraspaino oli 96 kg korkeampi kuin hereford-sonnien ja 85 kg korkeampi kuin angussonnien (Taulukko 10.). Vastaavat erot limousin ja simmentalsonneihin oli 20 kg ja 6 kg. Charolais ja simmentalsonnien teuraspaino oli merkitsevästi korkeampi kuin muiden rotujen teuraspainot. Keskimääräinen ero teuraspainoissa oli 52 kg. Teurasprosentti kuvaa ruhosta saatavaa hyödynnettävää osaa (Warriss 2010). Teurasprosentit muodostuivat lyhyessä kasvatusryhmässä rotutyypillisiksi (Taulukko 10.). Limousin sonnien teurasprosentti oli korkein keskimäärin yli 60 %. Limousin-sonnien teurasprosentti oli 11,7 % korkeampi kuin angus-sonnien, 14 % korkeampi kuin herefordsonnien, 9,3 % korkeampi kuin simmental-sonnien ja 7,8 % korkeampi kuin charolais-sonnien. Limousin-sonnien keskimääräinen lihakkuusluokka oli korkein lyhyessä kasvatusryhmässä (Taulukko10.). Limousin-sonnien lihakkuusluokka oli 44 % korkeampi kuin hereford-sonnien ja 40 % korkeampi kuin angus-sonnien. Vastaavat erot simmental ja charolaissonneihin oli 21 % ja 13 %. Rasvaisuusluokka oli 2 charolais-, limousin- ja simmentalsonneilla. Angus ja hereford-sonnien rasvaisuusluokka oli keskimäärin 2,95 ja 2,74. Tulokset ovat yhteneväisiä aikaisemmin kotimaassa tehtyihin kokeisiin (Huuskonen 2012). Teurasaineistoon verrattuna tulokset ovat kuitenkin hieman korkeammalla tasolla. Taulukko 10. Lyhyen kasvatusryhmän teurastulokset. Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Teurasikä, pv Teuraspaino, kg 371,2 455,7 360,4 434,5 450,4 EUROP lihakkuusluokka 7,1 10,35 6,65 11,95 9,4 EUROP lihakkuusluokka R- U- R- U+ R+ EUROP rasvaluokka 2,95 2 2, Teurasprosentti, % 54,9 57,3 53,4 62,2 56,4 Kasvatusaika, pv

20 Lyhyen kasvatusryhmän angus-sonneista 30 % ylitti rodun keskimääräisen teuraslihakkuusluokan R- (Taulukko 11.). Näiden angus-sonnien teuraspaino oli 17,8 kg korkeampi. Keskimääräistä parempi teuraslihakkuusluokka saavutettiin hieman korkeammalla päiväkasvulla ja 25 g/päivässä korkeammalla nettokasvulla syntymästä kuin keskimäärin lyhyessä kasvatusryhmässä. Charolaissonneista 45 % ylitti keskimääräisen teuraslihakkuusluokan lyhyessä kasvatusryhmässä. Näiden charolais-sonnien kasvutulokset olivat hieman keskimääräistä matalampia. Hereford-sonneista 5 % ylitti keskimääräisen lihakkuusluokkatuloksen. Teuraspaino, teurasikä ja nettokasvu oli tällä eläimellä ryhmän keksimääräistä korkeampi. 35 % limousin-sonneista yli ryhmän keskimääräisen lihakkuusluokan U+. Näiden limousin-sonnien teuraspaino oli 11,6 kg korkeampi ja nettokasvu syntymästä 18 g/päivässä korkeampi kuin ryhmän keskimääräinen. 40 % simmental-sonneista ylitti ryhmän keskimääräisen lihakkuusluokan, joka oli R+. Näiden simmental-sonnien teurasikä oli 18 päivää korkeampi ja teuraspaino 8,9 kg suurempi. Taulukko 11. Millä tuloksella keskimääräistä parempi teurastulos (lyhyt kasvatusryhmä). Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Teurasikä, pv Teuraspaino, kg ,6 370,5 446,1 459,3 EUROP lihakkuusluokka 8,17 12, ,43 10,75 EUROP lihakkuusluokka R U+ R E- U EUROP rasvaluokka 2, Teurasprosentti, % 56,04 57,42 53,70 63,54 58,22 Nettokasvu syntymästä, g/päivä Päiväkasvu, kg/päivä 1,59 1,45 1,47 1,46 1,29 Teuraspaino on olennainen seikka korkean lihakkuusluokan tavoittelussa. Varsinkin keskikokoisten eläinten teurasruhoilla on vaikea saavuttaa korkeita lihakkuusluokkia matalilla teuraspainoilla. Keskimäärin parempi lihakkuusluokka tulos saavutettiin, kun eläinten päiväkasvu ja nettokasvu syntymästä oli keskimääräistä korkeammalla tasolla. Pitkä kasvatusryhmä Charolais-sonnien teuraspaino muodostui korkeimmaksi myös pitkässä kasvatusryhmässä (Taulukko 12.). Charolais-sonnien teuraspaino oli 29,2 kg korkeampi kuin angussonnien, 54,7 kg korkeampi kuin herefordsonnien ja 45,3 kg korkeampi kuin simmentalsonnien. Suurin ero muodostui limousinsonnien teuraspainoon 80,2 kg. Keskimääräinen ero teuraspainoissa oli 52 kg. Teurasprosentit muodostuivat pitkässä kasvatusryhmässä keskimääräistä korkeammiksi kaikilla muilla ryhmillä paitsi limousinsonneilla (Taulukko 12.). Korkeat teurasprosentit voivat olla seurausta keskimääräistä korkeammista teuraspainoista. Limousinsonnien teurasprosentti oli korkein, mutta ero muiden rotujen sonneihin kapeni. Limousinsonnien teurasprosentti oli 8,3 % korkeampi kuin angussonnien, 3,4 % korkeampi kuin charolaissonnien, 8,5 % korkeampi kuin herefordsonnien ja 7,3 % korkeampi kuin simmentalsonnien. Kaikkien sonnien lihakkuusluokat olivat pitkässä kasvatusryhmässä keskimääräistä korkeammalla tasolla (Taulukko 12.). Limousinsonnit luokittuivat edelleen parhaiten. Limousinsonnien luokittuminen oli 19,8 % parempi kuin angussonnien, 1,5 % parempi kuin charolaissonnien, 20,2 % 20

21 parempi kuin herefordsonnien ja 8,9 % parempi kuin simmentalsonnien. Rasvaluokka oli keskimäärin 2 charolais ja simmentalsonneilla. Limousin-sonnit jäivät rasvaluokkaan 1,95 keskimäärin. Tämä voi kertoa sekä liian vähäisestä energiansaannista kasvatusaikana ja liian lyhyestä loppukasvatusruokinnasta. Pitkäkasvatusaika ja korkea teuraspaino nosti angusruhojen rasvaisuutta. Yhtä suurta rasvaisuuden nousua ei ollut havaittavissa herefordruhoissa. Taulukko 12. Pitkän kasvatusryhmän teurastulokset. Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Teurasikä, pv Teuraspaino, kg 470,5 499,7 445,2 419,5 454,4 EUROP lihakkuusluokka 9,94 12,27 9,89 12,4 11,3 EUROP lihakkuusluokka U- U+ U- U+ U EUROP rasvaluokka 3,22 2 2,74 1,95 2 Teurasprosentti, % 57,4 60,5 57,3 62,6 58,0 Kasvatusaika, pv Keskimäärin 32 % pitkän kasvatusryhmän angus-sonneista ylitti keskiarvo lihakkuusluokan, joka oli U-. Teuraspaino oli 13,3 kg korkeampi ja nettokasvu syntymästä 13 g/päivä korkeampi kuin ryhmän keskimääräinen. Päiväkasvukarkearehuvaltaisella ruokinnalla oli hieman matalampi ja loppukasvatusvaiheessa hieman korkeampi kuin keskimäärin samassa ryhmässä. Vastaavasti 53 % charolais-sonneista ylitti ryhmän keskimääräisen lihakkuusluokan, joka oli U+. Teuraspaino näillä charolais-sonneilla oli 13,4 kg korkeampi, nettokasvu syntymästä 12 g/päivässä ja päiväkasvu hieman korkeampi kuin ryhmässä keskimäärin. Hereford-sonneista 32 % ylitti ryhmän keskimääräisen lihakkuusluokan. Teuraspaino näillä sonneilla oli 11,9 kg korkeampi ja loppukasvatusruokinnalla sonnit olivat kasvaneet keskimäärin 150 g/päivässä nopeammin kuin ryhmän keskimääräiset sonnit. Limousin-sonneista 50 % ylitti ryhmän keskimääräisen lihakkuusluokan. Teuraspaino näillä sonneilla oli 11 kg korkeampi ja nettokasvu sekä päiväkasvu keskimäärin hieman korkeammalla tasolla. Simmental-sonneista 60 % ylitti keskimääräisen lihakkuusluokan. Näiden simmentalsonnien teuraspaino oli 7,2 kg korkeampi (Taulukko 13.). Taulukko 13. Millä tuloksella keskimääräistä parempi teurastulos (pitkä kasvatusryhmä). Rotu Ab Ch Hf Li Si Lkm Teurasikä, pv Teuraspaino, kg 483,8 513,1 456,9 430,6 461,6 EUROP lihakkuusluokka 11,17 13,25 11,17 13,5 12,08 EUROP lihakkuusluokka U E- U E- U+ EUROP rasvaluokka 3,17 2 2, Teurasprosentti, % 57,74 60,71 59,48 62,95 59,21 Nettokasvu syntymästä, g/päivä Päiväkasvu 1, kg/päivä 1,21 1,16 1,18 1,04 1,15 Päiväkasvu 2, kg/päivä 1,30 1,82 1,43 1,46 1,38 Päiväkasvu keskimäärin, kg/pv 1,13 1,16 1,13 0,976 1,11 21

22 Pitkän kasvatusryhmän ruhoja R 2, 422 kg R+ 2, 437 kg U- 3, 451,5 kg U 4, 487,5 kg U+ 2, 499 kg U+ 3, 483 kg E 2, 436,5 kg E 2, 462 kg Keskimäärin korkeampi lihakkuusluokka saavutettiin, kun teuraspaino oli suurempi, eläinten nettokasvu syntymästä oli hyvä ja eläimet pystyivät lisäämään kasvuaan loppukasvatusruokinnalla. 22

23 3.5. Kasvu- ja teurastulosten vertailu kasvatusryhmittäin Päiväkasvu Keskimääräinen päiväkasvu ilmaisee, kuinka nopeasti eläin tulee saavuttamaan tavoiteteuraspainonsa ja kuinka hyvin eläin hyödyntää sille tarjotun dieetin. Dieetin ravintoainesisällöllä on vaikutus kasvunopeuteen (Dubouet 2010, Field 2007, Phillips 2010). Ero pitkän ja lyhyen kasvatusryhmän keskimääräisten päiväkasvujen välillä oli merkittävä (Kuva 7.). Angussonnit kasvoivat keskimäärin 264 grammaa heikommin, charolaissonnit 342 grammaa heikommin, herefordsonnit 313 grammaa heikommin, limousinsonnit 355 grammaa heikommin ja simmentalsonnit 304 grammaa heikommin pitkässä kasvatusryhmässä. Keskimäärin kaikki sonnit kasvoivat 312 grammaa heikommin pitkässä kasvatusryhmässä. Tämä todennäköisesti johtuu energiavajeesta, jossa soonit olivat kiihtyvän kasvun vaiheessa ennen ja jälkeen vuoden iän (Phillips 2010). Kuva 7. Päiväkasvun ero lyhyen ja pitkän kasvatuksen välillä. Nettokasvu syntymästä Nettokasvu kertoo, kuinka hyvin eläin on pystynyt muuntamaan sille tarjotut rehut ruhopainoksi (Phillips 2010). Kummankin kasvatusryhmän nettokasvut olivat jokaisella rodulla paremmat kuin teurasaineiston (Huuskonen 2012) nettokasvu syntymästä mitattuna (Kuva 8.). Roduittain oli eroja, kuinka suureksi lyhyen ja pitkän kasvatusryhmän nettokasvun ero muodostui. Angusryhmän ero nettokasvussa oli 72 g/päivässä, charolaisryhmän ero oli 84 g/päivässä ja herefordryhmän ero 54 g/päivässä. Suurimmat erot olivat simmental- ja limousinryhmien välillä 134 ja 185 g/päivä. Erot johtunevat kasvun rajoituksesta, joka on tapahtunut matalammasta energian saannista karkearehuvaltaisella dieetillä. 23

24 Kuva 8. Lyhyen ja pitkän kasvatusryhmän nettokasvu syntymästä verrattuna valtakunnalliseen aineistoon. Ruokinnan ravintoainesisältö vaikuttaa eläinten nettokasvun tasoon (Phillips 2010). Kokeen käsittelyt näkyvät kuvassa 9. selvästi kahtena eri nettokasvutasona kaikilla roduilla. Keskikokoiset rodut ovat matalammalla tasolla ja isot rodut suhteessa korkeammalla tasolla lyhyessä kasvatusryhmässä. Pitkässä kasvatusryhmässä ero on tasoittunut. Limousinryhmän nettokasvuun alhainen ruokinnanenergiataso on vaikuttanut keskimäärin eniten. EUROP-lihakkuusluokan kannalta tarkasteltuna keskimäärin korkeimmat lihakkuusluokat saavutetaan, kun eläimen nettokasvu on keskimääräistä parempi koko kasvatuskauden (Kuva 9.). Kuva 9. Nettokasvu roduittain, kasvatusryhmittäin ja EUROP-lihakkuusluokittain. 24

25 EUROP-rasvaluokka Keskikokoisten angus- ja herefordrotujen on osoitettu rasvoittuvan ylimäärin EUROPrasvaluokituksen mukaan teurasiän ja teuraspainon noustessa (Huuskonen 2012). Suomalaisen aineiston mukaan teuraspainon tulisi kuitenkin olla yli anguksella yli 376 kg ja herefordilla yli 379 kg, jotta lihakkuusluokka saavuttaa R- -luokan. Näissä teuraspinoissa keskikokoisilla roduilla on kuitenkin suuri riski luokittua rasvaisuuden osalta luokkiin 4-5 (Huuskonen 2012). Tässä kokeessa kaikki charolais- ja simmentalsonnit olivat EUROP-rasvaluokassa 2. Lyhyen kasvatusryhmän osalta myös kaikki limousinsonnit olivat rasvaluokassa 2. Pitkän kasvatusryhmän osalta 5 % limousinsonneista oli rasvaluokassa 1. Lyhyessä kasvatusryhmässä rasvaluokassa 2 oli 35 % anguksista ja 40 % herefordeista. Vastaavasti rasvaluokassa 3 35 % anguksista ja 45 % herefordeista. Rasvaluokkaan meni 3 30 % anguksista ja 15 % herefordeista. Pitkä kasvatus ja korkea teuraspaino lisäsi angussonnien rasvaisten ruhojen osuutta. Pitkässä kasvatusryhmässä rasvaluokassa 4 ja 5 oli 44 % angussonneista. Pitkä kasvatus lisäsi rasvaisten 4-5 rasvaluokkien osuutta angussonneilla 14,4 %. Herefordsonnien rasvaisuus lisääntyi vain marginaalisesti 0,78 % (Kuva 10.). Kuva 10. EUROP-rasvaluokan prosentuaalinen osuus roduittain ja kasvatusryhmittäin. EUROP-lihakkuusluokka Lyhyessä kasvatusryhmässä lihakkuusluokat olivat keskikokoisilla roduilla tavanomaisia. Anguseläimistä 70 % oli R- ja R lihakkuusluokissa. Vastaavasti herefordeläimistä 60 % eläimistä oli R- -lihakkuusluokassa. Charolaiseläinten lihakkuusluokat olivat jakautuneet kaikista suurimmalle lihakkuusluokka alueelle. 30 % charolaiseläimistä ja 35 % simmentaleläimistä oli lihakkuusluokassa R+. Vastaavasti 30 % limusineläimistä oli lihakkuusluokassa U+. Pitkässä kasvatusryhmässä 33 % anguseläimistä ja 32 % herefordeläimistä oli lihakkuusluokassa U-. Vastaavasti charolaiseläimistä 80 % eläimistä oli lihakkuusluokissa U ja E. Simmentaleläimistä 80% ja limousineläimistä 75 % eläimistä luokittui paremmin kuin U+ pitkässä kasvatusryhmässä. Kasvatuksen pidentyessä anguksella ja herefordilla lihakkuusluokka parani keskimäärin kolme 25

26 lihakkuusluokkaa. Charolaisella ja simmentalilla keskimäärin 1,9 lihakkuusluokkaa. Limousinilla keskimäärin 0,45 lihakkuusluokka (Kuva 11.). Kuva 11. EUROP-lihakkuusluokan prosentuaalinen osuus roduittain ja kasvatusryhmittäin. Teurasprosentti EUROP-luokitusjärjestelmä arvio visuaalisesti teurasruhon ulkonäön lihakkuuden ja rasvaisuuden osalta. Visualinen luokitusjärjestelmä ei arvio ruhon myytävän lihan osuutta (Allen 2003). Suuren teuraspainon omaavissa ruhoissa lihan osuus on suhteessa luun osuuteen on korkeampi kuin matalan teuraspainon omaavissa ruhoissa (Purchas ym. 2002). Teurasprosentti ilmaisee ruhosta hyödynnettävän osan, joka sisältää luun osuuden. Teurasprosentilla voidaan arvioida ruhosta saatavaa lihaosuutta (Warriss 2010). Lyhyen kasvatusryhmän ruhoissa teuraspainot olivat keskimäärin 415 kg (Kuva 12.). Herefordruhojen paino oli keskimäärin matalin ja charolaisruhojen keskimäärin korkein. Teurasprosentti lyhyen kasvatusryhmän ruhoilla oli keskimäärin 56,8 %. Herefordinruhojen teurasprosentti oli keskimäärin matalin ja limousinruhojen keskimäärin korkein. Samoin luokittuminen oli keskimäärin matalin herefordruhoissa ja korkein limousinruhoissa. Teurasprosentin, teuraspainon ja EUROP-lihakkuusluokan välinen positiivinen yhteys oli nähtävissä selvimmin angus- ja simmentalruhoissa (Kuva 12.). Teuraspainon lisäys korotti luokittumista. Näissä ruhoissa teurasprosentti kasvoi samassa suhteessa. Muiden rotujen osalta ei ollut havaittavissa yhtä selvää yhteyttä. 26

27 Kuva 12. Teurasprosentin, teuraspainon ja EUROP-lihakkuusluokan yhteys lyhyessä kasvatusryhmässä. Pitkässä kasvatusryhmässä keskimääräinen teuraspaino oli 457,8 kg. Charolaissonnien teuraspaino oli korkein ja limousinsonnien matalin. Pitkä kasvatus lisäsi teuraspainoa keskimäärin 43 kg. Suurimmat lisäykset suhteessa lyhyeen kasvatukseen tuli angusruhoihin 99,5 kg ja herefordruhoihin 85 kg. Charolaisruhot olivat 43,7 kg painavampia ja simmentalruhot 4,4 kg painavampia keskimäärin. Limousinruhot olivat 16,6 kg kevyempiä kuin lyhyessä kasvatuksessa. Pitkässä kasvatusryhmässä teurasprosentti oli keskimäärin 59,2. Keskimääräinen teurasprosentin lisäys oli 2,3 %. Keskimäärin matalin teurasprosentti pitkässä kasvatusryhmässä oli angus- ja herefordruhoilla sekä korkein limousin ruhoilla. Pitkässä kasvatuksessa teurasprosentti lisääntyi eniten herefordruhoilla 3,9 % ja charolaisruhoilla 3,2 %. Angusruhoilla lisäys oli 2,5 %, simmentalruhoilla 1,6 % ja limousinruhoilla 0,4 %. Teurasprosentin, teuraspainon ja EUROPluokittumisen välistä yhteyttä ei korkeissa teuraspainoissa ollut havaittavissa (Kuva 13.). 27

28 Kuva 13. Teurasprosentin, teuraspainon ja EUROP-lihakkuusluokan yhteys pitkässä kasvatusryhmässä. Poistot ja teurashylkäykset Lyhyessä kasvatusryhmässä kaikki sonnit teurastettiin kokeessa. Teurashylkäyksiä oli seitsemällä eläimellä. Hylkäykset johtuivat erilaisista ruhjeista ja paiseista. Pitkässä kasvatusryhmässä kahdeksan sonnia jouduttiin poistamaan kokeesta loukkaantumisten takia. Poistojen lisäksi teurashylkäyksiä oli viidellä eläimellä. Pääasiallisesti hylkäykset johtuivat erilaisista paiseista. Poistojen osuus oli koko aineistossa 4 %, mutta oli selvästi painottunut pitkään kasvatusryhmään. Loukkaantumiset ja eläinten rakenteellinen kestävyys on kasvatuksen riski pitkässä kasvatusmallissa. Dubouet (2010) ei suosittele ranskalaisten rotujen sonneille yli 18 kuukauden teurasikää, koska loukkaantumisriski kasvaa kohtuuttoman suureksi mm. eläinten käyttäytymisestä johtuen Lihanlaatu Lyhyt kasvatusryhmä Lyhyessä kasvatusryhmässä analysointiin yhteensä 25 sonnin ulkofileenäytteet. Jokaisesta rodusta oli viisi sonnia lihanlaatuanalyysissä. Kaikkien lyhyen kasvatusryhmän sonnien ulkofileenäyte oli vähän marmoroitunut. Keskimääräinen marmoroituminen oli 0,97. Keskikokoisten rotujen ulkofilee oli hieman enemmän marmoroitunut kuin isojen rotujen. Angussonnien ulkofilee oli 57 % enemmän marmoroitunut kuin 28

29 charolaissonien, 14 % enemmän kuin herefordsonnien, 43 % enemmän kuin limousinsonnien ja 39 % enemmän kuin simmentalsonnien (Taulukko 14.). Elävän eläimen ph on noin 6. Lihan ph:n tulisi laskea teurastuksen jälkeen noin 5,5. ph:n lasku on edellytys mureutumistapahtumalle (Warriss 2010). Angus-, charolais-, limousin- ja simmentalsonnien lihan ph:n lasku oli tavanomaisella tasolla. Herefordryhmän ph oli hieman keskimääräistä korkeammalla tasolla (Taulukko 14.). Valuma % ilmentää lihan nesteen pidätyskykyä. Valumalla on lihateknologinen merkitys, mutta myös ulkonäöllinen vaikutus. Valmistushävikki muodostuu suuremmaksi lihassa, jonka valuma % on korkeampi (Prevolnik ym. 2010). Usein keskimääräistä suuremman valuman omaava liha koetaan mehukkaammaksi (Warriss 2010). Limousinsonnien lihassa oli 61 % suurempi valuma kuin herefordlihassa, 25 % suurempi valuma kuin charolais- ja simmentallihassa sekä 14 % suurempi valuma kuin anguslihassa (Taulukko 14.). Leikkuuvoimatestissä käytetyn leikkuuvasteen ja makupaneelin mureusarvion välillä on korkea yhdysvaikutus (Warriss 2010). Vähemmän leikkuuvoimaa tarvitseva liha koetaan mureammaksi. Lyhyessä kasvatusryhmässä angussonnien liha vaati 37 % vähemmän voimaa leikkuuvoimatestissä kuin charolaissonnien liha, 41 % vähemmän kuin herefordsonnien liha, 34 % vähemmän kuin limousinsonnien liha ja 52 % vähemmän kuin simmentalsonnien liha. Leikkuuvasteen perusteella lyhyessä kasvatusryhmässä angussonnien liha oli keskimäärin mureaa, charolais-, hereford- ja limousinsonnien liha oli keskimäärin normaalia ja simmentalsonnien liha oli keskimäärin sitkeää (Taulukko 14.). Leikkuuvasteen mittaaminen kypsennetystä lihanäytteestä WBSF-menetelmällä Lihan väri on yksi kuluttajanostopäätökseen vaikuttava seikka. Kuluttajien on osoitettu suosivan kirkkaan punaista lihanväriä (Grunert ym. 2004). Lihan väri on yhteydessä myös lihan ph-arvoon. Vaaleammassa lihassa ph on usein optimaalisempi (Warriss 2010). Ulkofileen vaaleusarvo (L-arvo keskimäärin 38,5) oli naudanlihalle tyypillinen. Charolais- ja limousinsonnien lihan vaaleusarvot olivat keskimäärin 7 % suuremmat kuin simmentalsonnien. Simmentalsonnien liha oli siis tumminta. Keskikokoisten rotujen lihan väri oli näiden kahden ryhmän väliltä (Taulukko 14.). Punaisuutta osoittava a-arvo (keskimäärin 22,7) oli myös tavanomainen. Simmentalsonnien liha oli punaisinta ja charolaissonnien keskimäärin hieman vähemmän punaista (Taulukko 14.). Astinvaraisessa arvioinnissa jokaisesta osa-alueesta on mahdollista saada 1-7 pistettä. Yhteispisteet vaihtelevat 3-21 välillä. Huono liha voi saada yhteispisteet 3,0-9,0. Normaali liha voi saada yhteispisteet 9,1-14,0. Hyvä liha yhteispisteet 14,1-18,0 ja erittäin hyvä liha yhteispisteet 18,1-21,0. 29

30 Kaikkien sonnien liha arvioitiin hyväksi. Aistinvaraisessa arviossa angussonnien liha sai keskimäärin korkeimmat pisteet ja limousinsonnien liha toisteksi korkeimmat pisteet. Taulukko 14. Lyhyen kasvatusryhmän lihanlaatu roduittain. Rotu Angus Charolais Hereford Limousin Simmental Lkm Teuraspaino, kg 373,5 489,3 352,2 420,9 450,8 EUROPlihakkuusluokka R (7,6) U- (9,6) R- (7,0) E- (12,6) R+ (9,0) EUROPrasvaluokka 2,8 2 3,2 2 2 Marmoroitumisaste 1,4 0,6 1,2 0,8 0,85 Ulkofileen, ph 5,52 5,51 5,67 5,54 5,54 Valuma, % 1,42 1,24 0,64 1,66 1,24 Leikkuuvaste, kg/cm 2 8,32 13,14 14,2 12,62 17,4 Ulkofileen väri L (vaaleus) 38,82 39,5 37,78 39,7 36,8 a (punaisuus) 23,38 21,36 22,32 22,4 24,06 b (keltaisuus) 6,92 6,5 6,64 6,9 6,84 Aistinvarainen arvio Mureus 5,74 4,94 5,02 5,6 4,18 Mehukkuus 5,28 4,78 5,14 5,22 4,78 Maku 5,52 5,36 5,32 5,64 5,2 Yhteispisteet 16,52 15,1 15,48 16,48 14,16 Pitkä kasvatusryhmä Pitkässä kasvatusryhmässä analysoitiin yhteensä 90 sonnin ulkofileenäytteet. Sonnien rotukohtainen jakauma näkyy taulukossa 15. Pitkässä kasvatusryhmässä marmoroituminen oli keskimäärin suurempaa kuin lyhyessä kasvatusryhmässä. Keskimääräinen marmoroituminen oli 1,39 (Taulukko 15.). Angussonnien ulkofilee oli 72 % enemmän marmoroitunut kuin limousinsonnien, 66 % enemmän marmoroitunut kuin charolaissonnien, 49 % enemmän marmoroitunut kuin simmentalsonnien ja 31 % enemmän marmoroitunut kuin herefordsonnien. Pitkässä kasvatusryhmässä ph lasku oli kaikilla ryhmillä tavanomaista (Taulukko 15.). Valuma oli pitkässä kasvatusryhmässä tasainen kaikkien sonnien osalta (Taulukko 15.). Erot tasoittuivat suhteessa lyhyeen kasvatusryhmään. Angus- ja limousinsonnien lihan valuma oli korkein. Näiden valuma oli noin 14 % korkeampi kuin simmentalsonnien, noin 10 % korkeampi kuin herefordsonneilla ja noin 4 % korkeampi kuin charolaissonneilla. Pitkässä kasvatusryhmässä ainoastaan angussonnien liha oli leikkuuvastetestissä mureaa. Muiden ryhmien liha oli normaalia leikkuuvastetestin mukaan (Taulukko 15.). Angussonnien liha vaati 30

31 leikkuuvoimatestissä 21 % vähemmän voimaa kuin charolaissonnien, 9,7 % vähemmän kuin herefordsonnien, 33 % vähemmän kuin limousin- ja simmentalsonnien. Erot tasoittuivat ryhmien välillä verrattuna lyhyen kasvatusryhmän tuloksiin. Ulkofileen vaaleus arvo (L-arvo keskimäärin 37,7) oli naudanlihalle tyypillinen. Väri oli keskimäärin hieman tummempi kuin lyhyessä kasvatusryhmässä. Herefordsonnien liha oli 2,6 % tummempaa kuin simmentalsonnien, 6 % tummempaa kuin angus- ja limousinsonnien liha sekä 9,7 % tummempaa kuin charolaissonnien. Punaisuutta osoittava a-arvo oli tyypillinen keskimäärin 23,7. Punaisuusarvo oli hieman korkeampi kuin lyhyessä kasvatuksessa. Erot ryhmien välillä tasoittuivat verrattuna lyhyeen kasvatusryhmään. Angussonnien liha oli punaisinta ja limousinsonnien vaaleinta (Taulukko 15.). Astinvaraisessa arvioinnissa kaikkien sonnien liha oli hyvää. Angussonnien liha sai parhaimman arvioinnin ja herefordsonnit toiseksi parhaimman arvion (Taulukko 15.). Erot tasoittuivat verrattuna lyhyen kasvatusryhmän sonnien aistinvaraiseen lihanlaadun arviointiin. Taulukko 15. Pitkän kasvatusryhmän lihanlaatu roduittain. Rotu Angus Charolais Hereford Limousin Simmental Lkm Teuraspaino, kg 473,8 499, ,5 459,1 EUROPlihakkuusluokka U- (9,94) (U+) 12,27 U- (9,89) U+ (12,4) U (11,47) EUROPrasvaluokka 3,29 2 2,74 1,95 2 Marmoroitumisaste 2,47 0,83 1,71 0,7 1,26 Ulkofileen, ph 5,51 5,55 5,58 5,58 5,56 Valuma, % 1,85 1,78 1,66 1,83 1,59 Leikkuuvaste, kg/cm 2 10,67 13,43 11,82 15,91 15,84 Ulkofileen väri L (vaaleus) 38,34 39,01 35,98 38,33 36,94 a (punaisuus) 24,32 23,76 23,66 22,69 23,89 b (keltaisuus) 7,68 7,62 7,17 7,24 7,42 Aistinvarainen arvio Mureus 5,89 5,13 5,43 5,41 5,04 Mehukkuus 5,54 4,97 5,32 5,14 5,16 Maku 5,49 5,37 5,37 5,46 5,34 Yhteispisteet 16,95 15,45 16,11 15,99 15,54 Lyhyen ja pitkän kasvatusryhmän välinen vertailu Dieetin energiatiheyden on osoitettu vaikuttavan positiivisesti lihan mureuteen. Ruokinnan energiatiheys vaikuttaa kasvunopeuteen, jolla on myös positiivinen vaikutus lihan mureuteen. Lihan mureus vähenee eläimen ikääntyessä (Warris 2010). Pitkällä kasvatusajalla on negatiivinen vaikutus lihan mureuteen (Hedrick ym. 1983). Pääasiallisesti tämä johtuu sidekudoksen kokonaismäärän ja 31

32 sidekudoksessa olevien ristisidoksien lisääntymisestä, jolloin sidekudoksen liukeneminen vähenee (Jeremiah ym. 2003). Sonneilla sidekudoksen määrän on osoitettu lisääntyvän merkitsevästi kuukaudeniän jälkeen (Phillips 2010). Lyhyen ja pitkän kasvatuksen välillä oli ero lihan leikkuuvoimatestissä. Angus-, charolais- ja limousinsonneilla lyhyen kasvatusryhmän sonnien leikkuuvoimatesti vaati vähemmän voimaa kuin pitkän kasvatusryhmän leikkuuvoimatesti (Kuva 14.). Herefordilla ja simmnentalilla lyhyen kasvatusryhmän sonnien liha oli leikkuuvoimatestissä sitkeämpää. Simmentalilla kaikkien sonnien tulos oli keskimääräistä korkeampi. Herefordilla lyhyessä kasvatusryhmässä kahden sonnin keskimääräistä korkeampi leikkuuvaste nosti keskiarvoa. Anguksella lyhyen kasvatusryhmän leikkuuvoimatesti vaati 2,35 kg/cm 2 vähemmän voimaa lyhyessä kasvatusryhmässä. Limousinilla vastaavasti 3,29 kg/cm 2 ja charolaisella 293 g/cm 2. Herefordilla pitkän kasvatusryhmän liha vaati 2,39 kg/cm 2 ja simmentalin 1,56 kg/cm 2 vähemmän voimaa leikkuuvoimatestissä. Kuva 14. Lyhyen ja pitkän kasvatuksen välinen ero leikkuuvasteessa roduittain. Aistinvaraisen paneelin arvio lihanlaadusta peilasi osittain leikkuuvoimatestin tuloksia (Kuva 15.). Keskimäärin eniten pisteitä sai angusliha sekä lyhyessä että pitkässä kasvatuksessa. Ulkomaalaisista tutkimuksista poiketen aistinvaraisen arvion mukaan pitkän kasvatusryhmän sonnien liha arvioitiin keskimäärin mureammaksi, vaikka leikkuuvoimatestin tulokset olivat korkeampia. Telagrillin läpi tarjottimelle ja aistinvaraisen paneelin maisteltavaksi 32