1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja



Samankaltaiset tiedostot
Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

Liikkujan polku -verkosto

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

1. Illan juontaja erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen toivotti osallistujat tervetulleeksi yhteiseen asukasiltaan

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

MIESLAHDEN KYLÄSUUNNITELMA KEHITTÄMISKOHTEITA: Yhteistyö Kainuun Opiston kanssa Luontomatkailu ja Postikallen reitin hyödyntäminen jatkossa

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Lainahakemus Natura Viva Oy:n Vuosaaren melontakeskusinvestoinnin

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

TULOSKORTTI TULOSKORTTI TOTEUTUS. Kirjasto updated yhteiskehittäminen. KIRJASTO UPDATED yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria hanke 1) LÄHTÖKOHTA

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01.

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6)

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Spectrum kokous , Sturenkatu 2a, Helsinki

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin ja se rekisteröitiin numerolla Yhdistyksen Y-tunnus on

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen

Automaatiojärjestelmät Timo Heikkinen

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Fysiikan labra Powerlandissa

ti klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

nettiluento Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet, Jaana Anglé Lisätietoa:

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Tutustumme Kokoomukseen

Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2007 ( )

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

Meikäläiset. Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2014

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet,

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

Selvitys kuntien avustuksista järjestöille Länsi- Pohjassa

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

Alueellinen jätehuoltojaosto

7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Sisällysluettelo OHJE

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös on kumottava

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

Webinaari Maailman MS päivän tapahtuman järjestäjille Ideoita tapahtuman järjestämiseen Tapahtumasta tiedottaminen ja median lähestyminen

Ohje viranomaisille 8/ (6)

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

Kenen tai keiden kanssa haluaisit harrastaa liikuntaa? (vrt. kysely: 79 % oli valinnut vaihtoehdon Oman vertaisryhmäni kanssa ) Miksi?

LOPPURAPORTTI VILUKKO hanke Hankkeen toteuttaja: KAAKON LUONTO JA KULTTUURI RY Hankkeen nimi ja nro: VILUKKO, 17353

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 9/2015 Tiina Takala

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

DRAJ-SÄÄNTÖMUUTOS, KÄYTTÖBASSETIT

Liikkujan polku -verkosto

Johdanto laadullistamismoduuliin. 1. koulutuspäivä

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Testaustyövälineen kilpailutus tietopyyntö

Liikkuva koulu Ruosniemessä

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta.

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu

Lausuntopyyntökysely

Nopeammin, korkeammalle, rohkeammin toimenpiteitä SYL:n vaikuttamistoiminnan kehittämiseksi

1. Tutustuminen Kirrin päiväkotiin, päiväkodinjohtaja Tiina Tomperi

Transkriptio:

1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet kyläläisten tarpeet ja alitteet. Tisaalta tärkeätä n suunnittelun jatkuvuus, lsuhteiden humiiminen muuttuvissa tilanteissa ja kehittämistavitteiden tarkistaminen ajittain kehitystä vastaaviksi. Uusia tavitteita ja haasteita tulee aina yhteisesti etsiä. Kyläläisten haave ja suuri tive lisi saada ikea kylätal timintaansa varten. Sen tähden laadimme hulella tämän kyläsuunnitelman ja jtta myös tulevat sukuplvet vivat viedä kehitystä eteenpäin. Tivtan kaikille jäsenille työnila ja kauniit kiitkset! Jrma Kskinen Puheenjhtaja 2

2. Nykytilannekylässä Lautamaan kyläkysely tehtiin maaliskuussa 2007 taluskhtaisena kyselynä. Kyläkyselylmakkeitajaettiin 42 kplja vastauksia saatiin 14 kpl. VASTAUSPROSENTTI n 33,3%,jten tästä vidaan vetää hyvin jhtpäätöksiä kylän kehittämiseksi. Vastanneiden ikäjakauma n seuraava: 20-40 41-60 61-1 hlö 8 hlö 5 hlö Ammattijakauma Työssä Eläkkeellä Muu 7 hlö 7 hlö 1 hlö Kyläkysely Kyläkysely tehtiin kylässä maaliskuussa 2007. Kyselyn vastausprsentti li 33,3 %. Kyselyn perusteella vidaan vetää jhtpäätöksenä, että kyläläiset vat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä Lautamaassa. Kylästä pismuutta ei suunnitellut yksikään. Lasten kerhtiminta Kylällä pidetään askartelukerha, jka kkntuu vähintään 6 kertaa vudessa. Pääsa lautamaalaisista ei tarvitse lasten kerh tms. timintaa. Kaksi vastaajista li sitä mieltä, etteivät palvelut vastaa heidän tarpeitaan. Näiden mielestä timintaa pitää lla useammin ja mnipulisempaa. Ikäihmisten timinta Kylällä n timinut vudesta 2003 alkaen Alatrnin vanhainktiyhdistyksen järjestämänä ikäihmisten kerh -ym. timintaa. Kerh n kkntunut nin kerran kuussa ja kylän mat vapaaehtiset vetäjät pitävät sitä jka tinen kerta. Kerhtiminta ketaan erittäin tarpeelliseksi. Kansalaispist Vastaajista suurin sa sallistui kansalaispistn piirien timintaan Tähän asti kansalaispistn piireissä n piskeltu mm. kasvilla värjäystä, hirsirakennuskursseja sekä kynttilän valmistusta. Uusiksi kerhiksi tivttiin jumppakerha ja kutmapiiriä. Kirjast Kitjastaut kulkee jka tinen viikk Trnista päin. Kirjastauta vastaajista käyttää suurin sa, ja sa käyttää kaupunginkirjasta.

Linia-taksin/linia-aut aikataulut Lautamaantietä kulkee linja-aut kaupunkiin vain kulupäivinä kl 7.25. Kimppakyyti Trnin trstaisin, pysähtyy kaksi tuntia Trnissa ja palaa takaisin. Yli pulet vastaajista li tyytyväisiä k. aikatauluihinja - reitteihin. Tiset livat sitä mieltä, että aika Trnissa n liian lyhyt asiintiin. Myös aikatauluista n vaikea saada tieta. Lisäksi tivttiin kimppakyytejä useammalle päivälle viikssa. Kylätyöntekiiä Kyläkyselyssä kylärengin ja kyläpiian tarve li vastanneiden kesken lennainen. Kylätyöntekijää tarvittiin mm. siivukseen, ikkuniden- ja matn pesuun, plttpuiden tekn, mpelutöihin, vanhusapuun, viriketimintaan ja sadnkrjuuseen. Kylätyöntekijälle lisi viikittaista käyttöä. Kylätyöntekijän palveluista ltaisiin valmiita maksamaan. Liikunta- ia vapaa-aika Lähes kaikki vastaajat livat sitä mieltä että liikunta- ja vapaa-aikatilat eivät vastaa tarvetta. Ei aikuisväestölle, eikä nurislle. Sisäliikuntatilat puuttuvat kknaan, hjattua liikuntaa ja illanviettja ja lauluiltja kaivattiin. Muut palvelut Kyläkyselyssä esille uusista palveluista nusi esille mm. Lapsille => kerhtimintaa, askartelua, urheilukenttä, leikkikenttätimintaa, liikuntaa ja leikkiä. Aikuisille => paikka jssa visi harrastaa, luentja, lyhytkursseja Naisille=> pienimutisia kursseja mm ruka- ja terveys ym Miehille=> harrastuspaikka, metsänhita Vanhuksille => talnmiespalveluita, esitelmiä terveystieta ym. Yleisesti => hnkapirtin laajennus Nuret => heidän mat juttunsa ' <" ~ 4,..",,", '.. ' ~.. "., I... 4

Väestö; ikärakenne Kylässä n 103 asukasta. Määrä ei sisällä lma-asutusta. Vakituisia lmakäytössä levia talja n n. 10 kpl. Kylän rajauksena n käytetty liitteenä levalle kartalle merkittyä aluetta. Tätä aluetta n käytetty myös kyläkyselyn jakalueena. Ikärakenne: kuluikäiset ja alle kuluikäiset Muut: 22 hlöä 81 hlöä, jiden keski-ikä n nin 45 v. Kylän vetvimatekijät, erikisuudet asutusalue histria lunt Ketaan että Lautamaa ei lisi Lautamaa, js ei lisi asutushistriaa. Kylälle asukkaat vat tulleet ympäri Sumea, ja se n phja kylän timinnalle ja kylätiminnalle. Kylän minaispiirteet vat sen mukaan mninaiset: mm. asutus sijaitsee mnen kilmetrin matkalla ja mnen tien varressa, asukkaat vat yrittäjähenkisiä "mnisaajia" Kyläkyselyssä tuli esille rauhallinen lunt, rauhallinen maalaiskylä, hiihtlatu kulkee rauhallisessa lunnssa. Kylän yhtenäisyys ihmisten kesken Kettiin, että naapuriapu timii vielä "vanhaan hyvään malliin". Me yhdessä henki vie kyläläisiä ja kylätimintaa eteenpäin. kylätiminta; kylätai, muiden mistamat yhteisessä käytössä levat rakennukset, työllistäminen Kylällä n hnkapirtti, jnka kyläyhdistys mistaa. Kylän suunnitelmissa n rakentaa ma ismpi kylätai. Kyläyhdistys viettää v.2007 kymmenvutisjuhlaansa Kylällä ei le työllistetty tähän mennessä, mutta kylätyöntekijän kautta työllistäminen n mahdllista tulevaisuudessa palvelut; julkiset kirjastaut, jka tinen maanantai kimppakyyti, jka trstai kansalaispistn piirit Elinkein/yrittäjät maanviljelijöitä 7 kpl sis., 5 kpl maittilja ja 1 kpllihatila, 1 kpl lammastilja tmi Jari Kskinenmaanrakennus ja metsäurakinti Lautamaan yhteismetsä, 21 sakasta PJ-Metalli, Pekka Törmä Vesa Törmä - LVI-palvelut

Lgistiikka; tiet ja kulkuyhteydet, nettiyhteydet, kelkkareitit, vesiyhteydet, viemäröinti kylälle n saatu adsl-yhteydet kesäkuussa 2007 kelkkareittejä ei kylällä le kylällä n kunnallinen vesijhtverkst, jhn kaikilla kyläläisillä n mahdllisuus päästä viemäröinti hidetaan taluskhtaisesti Lautamaa-Kalli hiihtreitti kylän yhdistykset Lautamaan kyläyhdistys ry. Yhteismetsän hirviseurue Lautamaan Yhteismetsä kaavitusasiat kylällä ei le kunnallista yleiskaavaa kylällä tivtaan, että kaava- ym. muilla määräyksillä ei rajiteta tnttien kkja eikä rakentamista II - - "= - S6pp~.&iwtetfUetappi

LAUTAMAAN KARTTA :\... $..... -- -~~-.. "... -:; Trnin Trnin, Kemiin 7

Lautamaan kylän histriaa Lautamaan kylä n perustettu vusina 1948-1951 rintamamiestiliksi. Tilat n lhkttu yksityisten mistamista maista nin 30 hehtaarin tiliksi. Nimensä kylä n saanut Lautamaan harjusta, jka hallitsee aluetta phjis-eteläsuuntaisena maanselkänä. Asukkaat tulivat ympäri Sumea aina Petsama myöten. Tiljen asukkaat ahersivat ahkerasti, raivasivat pelta, kaivivat lapilla kilmetrien mittaisia sarkajiajängille, rakensivat asuntja ja karjasujia. Työllä ei llut mitään määrää eikä päivän pituudella rajaa. Knevimaa ei llut käytössä, vaan kaikki li tehtävä lapilla, vasaralla, sahalla ja pertuuskalla. Köyhyydestä hulimatta ihmiset livat tyytyväisiä elämäänsä. Käytiin kyläilemässä tisissa ja talkhenki li vahva. Naapureita khtaan ltiin auttavaisia. Siihen aikaan kylällä timivat maamiesseuraja pienviljelijäsast. Niiden timinta hiipui vusikymmeniksi, kunnes nin kymmenen vutta sitten kylällä alettiin miettiä yhteistä timintaa. Päätettiin kutsua kyläläiset phtimaan asiaa ja prukkaa tuli hyvin. Maamiesseuran ja pienviljelijäsastn tavarat ja pieni määrä rahaa yhdistettiin ja perustettiin Lautamaan kyläyhdistys. Se n merkitty yhdistysrekisteriin 6.3.1998. Alussa li n. 20 maksavaa jäsentä. Kknnuttiin kyläläisten luna vurn perään nin kerran kuussa talviaikana ja tehtiin uusia suunnitelmia, mielipiteitä vaihdettiin ajankhtaisista asiista ja suunniteltiin tulevaisuutta. Rahavarja kerättiin kahvin ja makkaran myynnillä sekä arvilla ja narunvedlla. Kyläläiset livat innstuneita yhteiseen harrastukseen. Niinpä alettiin miettiä maa paikkaa, jta kyläläiset mistaisivat ja visivat kehittää. Päätettiin ana Trnin kaupungilta entisen kulun viereistä nin kahden hehtaarin tnttia kyläyhdistykselle. Kaupungilta tuli myönteinen päätös. Mutta ei ilman, juduttiin panemaan vähiä rahja likn. Kun tnttiasia li kunnssa, lähdettiin prukalla yhteismetsään hnkia kaatamaan ja alettiin rakentaa yhteistä tilaa, jsta tuli kuusikulmainen kta. Ympäristökeskukselta saatiin aputyövimaa katn eristykseen ja vaimväki eristi ja tiivisti seinän rat. Sähköliittymä saatiin Trninlaaksn sähkö Itä velituksetta ja itse vedettiin kaapeli. Varast-vessan ja laavun teki ympäristökeskus kyläyhdistyksen tarvikkeista. Kehitys kyläyhdistyksen timinnan parantamiseksi n jatkunut erittäin hyvänä. Jäsenmäärä n lähes klminkertaistunut. Latuverkk Kalli-Lautamaa välillä timii ja siinä järjestetään vusittain laturetkitapahtuma, jka vetää satamäärin sallistujia. Kesällä tntille saatiin vesijhtliittymä, jsta maksettiin tistatuhatta eura. Meille tämän ajan ihmisille tulee mukava yhteenkuuluvaisuuden tunne siitä, että saamme talkvimin pystyttää juhlateltan ja keittää isn kattilan herne- tai lihakeitta. Siinä kahvin ja ruuantuksussa n mukava prista kuulumiset ja hersyvän huumrin parantava vima löytää paikkansa tapahtumien kuluessa niin talkväen kuin vieraidenkin jukssa!

SWOT-analyysi Lautamaan kylästä VAHVUUDET (vahvista) HEIKKOUDET (pista) sijainti saavat ihmiset kta Lautamaan yhteismetsä Hirviseurue Kalli-Lautamaa reitti kunnan vesi hyvät tieyhteydet Kemi- Keminmaa väen vähyys / aktivi tekemään vähän julkisuutta väki ikääntyy hajallaan asuminen sratie Liakasta väen vähyys UHAT (trju) MAHDOLLISUUDET (käytä) vetäjien väsyminen näivettyminen kuppikuntaisuus lisääntyvä asutus rakentamatn maa ulkilureitti jäsenphjan laajentaminen Lautamaan tunnettavuuden lisääminen kuntalaisille lähellä asutuskeskuksia rauha nurten saaminen kylään naapurikylien aktiviminen 1}

KYLÄN VISIO, LAUTAMAA2012 Lautamaa n elävä lappilainen kylä, jssa n ma kylätai. KylätaI mahdllistaa palveluiden turvaamisen kyläläisille. Kyläyhdistys n kylän etujärjestö ja järjestää kyläläisille timintaa. Kylän kauneus ja hiljaisuus tu kylälle uusia perheitä. ". -*-' ::Ktatatueifa

Timenpiteet Kyläkyselystä. kylän kkuksista ja yleisistä keskusteluista n pimittu seuraavat kehittämisideat ja hankkeet 1. Lautamaan prtti Tehtävät: rakennetaan Hnkapirtin tienlaitaan näyttävä ja hyvin näkyvä prtti. jta vidaan käyttää mm. tapahtumabanderllien alustana - -1 aikataulu: vuden 2008 lppuun mennessä tteuttaja: Lautamaankyläyhdistysry. tteutus: kylän min avuin rahitus: puutavara lahjituksena työ tehdään talkilla "Vi6~" Jaum 1{) (t. tarvittavat kustannukset kyläyhdistykseltä ja kaupungilta... 2. Kylätain rakentaminen tehtävät kylällä n lemassa hnkapirtti jnka kk ja tas n tdettu liian alhaiseksi. Rakennetaan hnkapirtin yhteyteen ismpi kylätai / pyritään saamaan siirrettäväksi vanha hirsital aikataulu vuden 2010 lppuun vastuullinen tteuttaja Lautamaan kyläyhdistys ry. /Jrma Kskinen tteutus haetaan hankerahitus paikalliselta timintaryhmältä / Lapin TE-keskuksen maaseutusastlta rahitus Investintirahitus nin 50% hankkeen kustannusarvista Omarahitus suus; Lautamaan kyläseura ja Lautamaan yhteismetsä Talktyönä 50% yksityisrahasta 11

3. Tien valaistus tehtävät kylällä ei le tievalaistusta. Rakennetaan yksittäisiä tlppia lapsiperheiden taljen khdalle. Lisäksi Hnkapirtin khdalla levaan tienristeykseen aikataulu vuden 2009 alkupulella vastuullinen tteuttaja Lautamaan kyläyhdistys ry. Etsitään mahdllisia yhteistyökumppaneita mm. tielaitksestaja Trnin kaupungista tteutus Etsitään valmiita, käytöstä pistettuja tlppia Etsitään valmiita, käytöstä pistettuja lamppuja tarkastetaan lupakäytännöt neuvtellaan sähkökulujen krvaamisesta Trnin kaupungin ja tiehallinnn kanssa. 4. Ulkilureitti tehtävät rahitus: kyläyhdistys kyläläisten talktyö Trnin kaupunki Kalli-Lautamaa ulkilureitti n lemassa. Reitti timii pääasiallisesti talvikäytössä ja siihen tarkitukseen se n timiva. Reitti haluttaisiin myös kesäkäyttöön ja sitä varten reittiin tulee tehdä krjaustöitä aikataulu vuden 2009 lppuun mennessä vastuullinen tteuttaja Lautamaan kyläyhdistys ry. "SuA6ia fuuj.alla:'9iml3 u.. tteutus tehdään tasitustöitä reitin phjalle, laitetaan parkkiphja, raivataan! ylitetään erilaiset esteet, laitetaan pitkspuut pyritään saamaan reitti mukaan Trnin kaupungin esitteisiin, nettisivuille sekä muutinkin yleiseen tietisuuteen rahitus haetaan ympäristökeskusta ja kaupunkia yhteistyökumppaneiksi kyläläisten suus tehdään talkilla 12

5. Liikunta- ja pelipaikat tehtävät rakennetaan liikunta- ja pelipaikat kyläläisille; lapsille, aikuisille ja vanhuksille. aikataulu hankitaan vusittain 1 kpl vudessa I jk staen tai rakentaen vastuullinen tteuttaja Lautamaan kyläyhdistys ry. tteutus rahitus Hnkapirtin yhteyteen raivataan alue mistä vidaan tehdä liikuntapaikka, jka sisältää mm. pallkentän ja leikkikentän. kyläyhdistys Trnin kaupunki...-- ---. Laatiminen ja päivitys Lautamaan kyläyhdistys lähti tekemään kyläsuunnitelmaa yhteistyössä Kylät vimavaraksi ja varavimaksi hankkeen kanssa syksyllä 2006. Kyläsuunnitelman testa tiedtettiin kyläläisille avimessa kyläkkuksessa. Kyläkyselyn kyläläisille tteutti Lautamaan kyläyhdistys ry. Kyläkyselylmakkeetjaettiin alueen taluksiinja ne li mahdllista palauttaa jk jhtkunnan jäsenille tai Hnkapirtille. Kyläkysely purettiin jhtkunnan kkuksessa, jssa myös kyläsuunnitelman kirjittamisen vastuut jaettiin. Kyläsuunnitelma n hyväksytty Lautamaan kyläyhdistyksen yleisessä kkuksessa 2.11.2007.. Kylän tulevaisuus Lautamaan kylällä n pitkät yhdessä timimisen perinteet lasutusrakentaminen. Kylällä n kehittämisen traivi päällä ja kun kyläsuunnitelmaa käytetään phjana ja pitkäaikaisena timintasuunnitelmana kylän pririsimat hankkeet auttavat kylän asukkaita pysymään kylässä mahdllisimman pitkään. Myös nurien perheiden hukutteleminen kylään nnistuu, kun kylällä n yhteisiä tilja, lapsilleja nurille virikkeellistä tekemistä ja ennen kaikkea yhteisöllistä "tisista välitetään" - timintaa.

Lasten piirustuksia -- --. I ~".Mm.jam.et6ä",-. ~,.. -~..... fi ~... 8; 4rIt~ ~ :",:,,~.. :Kiia 7u.... ;;-:--~ 25iii ---- "Xul.an, ~emaa" J.nna 12 u.. 1111.......... + \.~ -J.:-~ I I I ) -.,.~ 15