I. VALONLAPSI! Kuinka ihmeellinen onkaan se hetki, jolloin ensi kertaa kohtaat vastasyntyneen lapsesi katseen. On aivan uskomatonta kuinka syvät ja tarkoituksenmukaiset mysteerit tuovat perheenjäsenet toistensa yhteyteen aikojen saatossa. Pohjana tälle tulkinnalle ovat henkilökohtaiset kokemukseni lapsille ja lapsiperheille tekemistäni astrologisista henkilökohtaisista tulkinnoista viimeisten kymmenen vuoden aikana. Omien kokemusteni lisäksi tukeudun tässä tulkinnassa amerikkalaisen opettajan ja 23 vuoden astrologisen kokemuksen omaavan Kathie Garsian vankkaan tietämykseen lasten astrologiasta. Vanhemman rooli on aina valtava haaste, jonka rinnalla muut pyrkimykset ja ammatilliset tavoitteet menettävät yllättäen aikaisemman merkityksensä. Geneettisiä siteitä vahvempi on lapsen ja häntä hoitavan aikuisen välissä vaikuttava kosminen yhteys, joka heijastuu aina yhtä vakuuttavana lapsesi silmistä ja kaikista hänen eleistään. Kun nyt alat opiskella lapsesi astrologista karttaa, toivon sinun löytävän kasapäin uusia oivalluksia pystyäksesi mahdollisimman suurella rakkaudella ja ymmärryksellä vastaamaan lapsesi sinua kohtaan osoittamaan luottamukseen. Lapsellasi on tähän maailmaan syntyessään harteillaan edellisten elämiensä ilot, pelot, surut ja kokemukset, joista sinä et todennäköisesti tule koskaan saamaan mitään konkreettista näyttöä. Tätä tulkintaa lukiessani voit tulla tietoiseksi siitä, millaisten ongelmien kanssa lapsesi päivittäin kamppailee ja tukea häntä ilman, että sinun tarvitsee tietää pohjimmaisia tapahtumia hänen syntymäänsä edeltäviltä ajoilta. Jo vastasyntynyt pieni vauva kantaa kaikkia tässä esille tulevia piirteitä, valmiuksia ja haasteita sisimmässään. Jokainen näistä olemuspuolista edustaa myös sinulle valtavan suurta mahdollisuutta oman tietoisuutesi kohottamiseen. Niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin lapsesi tärkein tehtävä on saada sinut hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, sillä vain sitä kautta hän voi kokea myös oman olemassaolonsa oikeutetuksi kaikkine haasteineen ja valmiuksineen, iloineen, suruineen ja puutteineen. Vain hyvin selkeän itsesi hyväksymisen kautta pystyt sekä tukemaan lastasi hänen luovuutensa ja lahjakkuutensa toteuttamisessa sekä asettamaan lapsellesi selvät säännöt ja rajat, jotka pohjautuvat sinun elämäntapaasi ja voimavaroihisi. Lapsi seuraa kaikessa käyttäytymisessään sinun asettamaasi mallia ja osoittaa pienestä pitäen omilla reaktioillaan onko sinun elämäsi balanssissa vai ei. Heti kun olet valmis hyväksymään oman sisäisen lapsesi innostumisineen, iloineen, suruineen ja pelkoineen tulet huomaamaan ettei sinun ja lapsesi elämän ja luonteiden välillä ole pienintäkään ristiriitaa. Lapsesi kautta sinulle on annettu mahdollisuus löytää oma polkusi henkisten ja materiaalisten rikkauksien äärelle. Lastasi oikein ymmärtämällä tulet pääsemään kaikissa omissa pyrkimyksissäsi ja tavoitteissasi pidemmälle kuin millään muulla keinolla. Lue siis ajatuksella ja lämmöllä tämä opas lapsesi maailmaan. II. Oletan sinun kunnioittavan seuraavia olettamuksia: 1. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö. Tulet huomaamaan että suurin osa lukemastasi osuu naulan kantaan, mutta aivan yhtä varmasti löydät asioita, joita et ole valmis allekirjoittamaan. Pyrin astrologina ilmaisemaan ennemminkin idean kuin asian ja siksi kaikkia "vertauksia" ei tule ottaa kirjaimellisesti. Sinulle sama idea voi esiintyä hyvinkin erilaisena asiana. 2. Suurin pyrkimyksesi on auttaa rakkaudella lastasi löytämään todelliset lahjansa ja valmiutensa. 3. Ymmärrät että tämä tulkinta vaatii sinua tutkimaan ennenkaikkea itseäsi ja omaa sisintäsi lapsesi opastuksella. Astro.fi Sivu 2/29 Valonlapsi tulkinta
4. Käytät tätä tulkintaa poistaaksesi esteet lapsesi myönteiseltä kehitykseltä, mutta et anna tähän tulkintaan sisältyvien suositusten korvata omaa oikeudentajuasi ja omaa vanhemman vaistoasi. Muista, että kukaan ei tunne lastasi paremmin kuin sinä itse. Astrologian tarkoitus on avustaa, mutta ei korvata sisäistä opastasi! 5. Saadaksesi mahdollisimman paljon irti tästä tulkinnasta, kehotan sinua pitämään nämä ohjeet koko ajan mielessäsi ja sydämessäsi. Tarkkailemalla Lapsesi reaktioita hänen kasvaessaan ja kehittyessään opit ymmärtämään hänen sisäisiä lainalaisuuksiaan yhä paremmin ja paremmin. Joka tapauksessa voit omassa tahdissasi testata tässä esille tulevia kykyjä ja lahjakkuuksia antamalla lapsellesi mahdollisuuden kehittää niitä kuitenkaan koskaan pakottamatta lastasi esimerkiksi musiikki tai tanssitunneille. Mikään ei tukahduta tehokkaammin luontaista lahjakkuutta esimerkiksi musiikkiin kuin pakottaminen musiikkitunneille. Lapsellasi on oma aikataulunsa; kunnioita sitä. Esille tulevat esimerkit konkreettisista kyvyistä ja lahjoista ovat aina viitteellisiä ja sinun tehtäväksesi jää löytää juuri sinun lastasi parhaiten motivoivat tavat toimia näissä tilanteissa. Muista tätä tulkintaa lukiessasi, että kaikki negatiivisilta kuulostavat käyttäytymismallit tulevat muuttumaan positiivisiksi heti kun tiedostat mistä kenkä puristaa. Sinulla on oma akilleen kantapääsi, johon lapsesi tulee aina osumaan erehtymättömällä tarkkuudella, samoin kuin tuskallisen usein myös astrologinen tulkinta lapsesi kartasta. III Avainsanat, jotta saisit mahdollisimman paljon irti lapsesi kartan tulkinnasta 1. Tulkinnassa esiintyvät planeettojen väliset aspektit jaetaan valmiuksia edustaviin ja haasteellisiin aspekteihin. Astrologiassa kolmiot ja sekstiilit sekä semisekstiilit edustavat harmonista energiavirtausta. Neliöt kuvaavat tilanteita, joissa lapsen alitajunta pakottaa hänet testaaman vanhempiensa ymmärryskykyä ja rakkautta ikävältä tuntuvilla keinoilla. Oppositio on samantapainen mutta paljon suorempi ja näkyvämpi ristiriita oman itsen ja ympäristön välillä. Kvinkunssi kuvaa alitajuista ja pakonomaista tarvetta suorittaa annettu kosminen tehtävä tiettyjen energioiden yhteensovittamiseksi. Yhtymä on usein sekä valmiudesta että haasteellisuudesta kertova aspekti, vaikka se tekstinsä perusteella ja planeetoista riippuen painottuu jommaksi kummaksi. Tekstiä lukiessasi viimeistään saat selville kummasta vaihtoehdosta on sinun lapsesi kohdalla kysymys. Oppositiota ja neliötä kutsutaan dynaamisiksi aspekteiksi, sillä niihin kätkeytyy aivan uskomattomat sisäiset voimavarat heti kun niitä oppii kunnioittamaan. Aluksi kunnioituksen oppiminen kuuluu sinulle lapsen vanhempana. Vasta sen jälkeen lapsikin pystyy oivaltamaan tietyt rajoitteensa suuriksi mahdollisuuksiksi. Aina kun löydät tulkinnasta dynaamisia aspekteja voit olla varma, että juuri näillä alueilla lapsesi tarvitsee sinun esimerkkiäsi, ymmärrystäsi ja kärsivällisyyttäsi kaikkein eniten. 2. KARTAN RISTIRIITAISUUDET: Astrologinen kartta muodostuu lukematomista osista, joiden tulkinnat saattavat tuntua ensilukemalta keskenään ristiriitaisilta. Koska lapsesi on syntymästään lähtien yhtä monimuotoinen ja monisäikeinen kuin me aikuisetkin, niin tulet kyllä löytämään hänen päivittäisestä käyttäytymisestään suurimman osan tulkinnassa esille tulevista ominaisuuksista. Tarkoituksena onkin, että osaisit tämän tulkinnan avulla valmistautua muuten täysin yllätyksellisiin uusiin tempauksiin ja reaktioihin. Planeetat merkeissä ovat yleisluonnehdintoja, joihin perässä seuraavat aspektitulkinnat antavat lopulliset, joskus hyvinkin voimakkaat mausteet. Merkkitulkinnan sanoma voi muuttua joskus hyvinkin radikaalisti aspektien myötä. 3. TÄRKEYSJÄRJESTYS: Toinen ihmetystä herättävä seikka on se kun jollekin planeetalle tulee useita aspekteja, toiset palkitsevia ja toiset dynaamisia. Ensimmäisenä on aina asteluvultaan tarkin kulma, mutta pääperiaate on se, että palkitsevien valmius-aspektien avulla voit helpommin Astro.fi Sivu 3/29 Valonlapsi tulkinta
kanavoida dynaamisten aspektien energian oikeille raiteille. Mikä aspekti sitten vaikuttaa kulloinkin voimakkaimmin jää täysin sinun selvitettäväksesi. 4. Osissa tätä tulkintaa saatat törmätä sellaisiin valmiuksiin tai haasteisiin, joista tunnet olevasi pihalla kuin lumiukko. Älä turhaan huolestu tällaisista löydöistä, sillä lapsesi tulee aikanaan kohtaamaan juuri oikeat ihmiset tukemaan niitä osa-alueita, joita omat vanhemmat eivät hallitse. 5. Astrologista tietoa ei tule koskaan käyttää sen paremmin lapsen kuin vanhemman tuomitsemiseen, arvostelemiseen tai alas lyömiseen. Löydät tästä tulkinnasta lapsesi herkimmät, pelottavimmat ja kipeimmät alueet. Tämän tulkinnan tarkoituksena on auttaa sinua ymmärtämään lapsesi pelkoreaktioita ilman, että sinun tarvitsee kasvattaa pelkoa suuttumalla hänelle. Sinä olet avainasemassa kun lapsesi kääntää heikkouksiaan vahvuuksiksi. Vain sinä voit auttaa lastasi voittamaan pelkonsa ennen aikuisikää. Lapsesi yrittää opettaa sinua olemaan hyvä ja ankara itselleen samalla kertaa. Ellet opi kunnioittamaan tätä jokaisen vanhemman perusoivallusta niin eipä silloin kannata odottaa, että lapsesi kunnioittaisi sinua tai sinun mielipiteitäsi millään tavalla. IV. Lopuksi Opiskellessasi lapsesi karttaa -- kunnioitukseksi hänen tulevan elämänsä vielä kirjoittamattomille sivuille -- tulet huomaamaan ymmärtäväsi häntä aivan uudella tavalla voidaksesi opastaa, auttaa ja kannustaa häntä tuomaan esille oman ainutlaatuisuutensa, vastaamaan juuri hänen elämänsä valoisaan kutsuun, nostamaan taivaalle oman tähtensä. Ymmärtämällä lastasi opit ymmärtämään paremmin myös itseäsi ja ennenkaikkea omaa sisäistä lastasi. Tämä tulkinta on tarkoitettu peruskiveksi astrologiselle matkallesi -- kiehtovaan seikkailuun. Vastasyntyneen lapsen vanhemmille tämä kirja lapsesta antaa monia sisäisiä oivalluksia, jotka tulevat osoittautumaan hyvin tärkeiksi vuosien kuluessa. Vanhempien lasten vanhemmille tämä tulkintakokonaisuus toimii avaajana sille ymmärrykselle, johon jokainen lapsi on oikeutettu ennemmin tai myöhemmin. Jotkut saattavat käydä läpi oman lapsuutensa tämän teoksen sivujen myötä pystyen samalla löytämään, parantamaan ja kannustamaan omaa sisäistä lastaan. Palautteesi niin tästä kuin muistakin laatimistani tulkinnoista on erittäin tervetullutta. Älä epäröi laittaa sähköpostia, jos tunnet siihen mitään tarvetta. Ilman kannustusta ei jaksa ja ilman kritiikkiä ei kehity, kiitän jo etukäteen molemmista. Seppo Tanhua, Keijärventie 288, 33480 Ylöjärvi puh. 03-3460333 Tulkinnan alusta löydät lapsesi syntymätiedot jotka on hyvä tarkistaa ennen kuin aloitat lukemisen. Astro.fi Sivu 4/29 Valonlapsi tulkinta
Vanhemmille tai huoltajille suunnattu tulkinta lapsen kartasta Nimi Syntymäaika Syntymäpaikka Koordinaatit Aikavyöhyke Malli Mallinen 11:20 5.7.56 Virrat 23:46:12E 62:14:12N -02:00 Neitsyt nousevana merkkinä Luokaamme ensimmäiseksi nopea silmäys lapsesi Askendenttiin eli nousevaan merkkiin. Kokemusteni perusteella lapsi toteuttaa nousevaa merkkiään heti syntymästään lähtien, vaikka olen kuullut monien astrologien väittävän ettei se ala vaikuttamaan ennenkuin murrosiän kynnyksellä. Seuraavien tulkintojen perusteella voit luoda oman kuvasi asiasta. Nouseva merkki kuvaa lapsen tapaa kohdata uusia ihmisiä ja asioita, sillä se symbolisoi syntymähetken (kellonaika) muodossa aikaisinta lapsuudenaikaista kokemusta. Tuo tärkeä itsenäistymisen hetki tulee piirtymään jokaiseen uuteen asiaan lapsesi elämässä. Askendenttinsa avulla hän tulee luomaan oman minäkuvansa. Siksi sinun on hyvä tietää mitä tuo syntymähetki tuo tullessaan niin sinulle kuin lapsellesikin. Vuorokauden aikana syntyy kaikkien nousumerkkien edustajia. Kullekin nousevalle merkille on olemassa sekä omat haasteensa että mahdollisuutensa. Tietäessäsi nämä voit auttaa lastasi voittamaan haasteensa ja hyödyntämään valmiutensa. Lapsesi kartalla on nousevana merkkinä Neitsyt. Se tarkoittaa lyhyesti sitä, että sinun lapsesi tulee aikuiseksi vartuttuaan tarvitsemaan Neitsyen erottelukykyä, tarkkanäköisyyttä ja luontaista auttamishalua pystyäkseen parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaan omaa persoonallisuuttaan ja henkisiä valmiuksiaan. tämä nousumerkki alkaa erottua lapsesi käyttäytymisessä noin parin vuoden ikäisenä, jolloin voit todeta hänen muistavan uskomattoman pieniä yksityiskohtia monista kohtaamistaan asioista. Varttuessaan hän pyrkii myös kasvavassa määrin tarjoamaan apuaan kaikkiin vanhempiensa kohtaamiin ongelmiin. Neitsytnousuinen lapsi kokee myös hyvin tärkeäksi saada tehdä omat asiansa täsmälleen omassa järjestyksessään. Sinulle nämä harjoittelun alla olevat ominaisuudet eivät juurikaan anna aihetta juhlimiseen, sillä lapsen kokemuksellaan hän ei tietenkään voi onnistua sen paremmin auttamispuuhissaan kuin järjestyksenpidossaankaan. Joka paikkaan uteliaan ja neuvoja antavan nenänsä työntävä lapsukainen saa helposti pinnan palamaan kärsivällisemmältäkin vanhemmalta. Sinun on joka tapauksessa tärkeä tietää että lapsesi itsekriittisyys ja velvollisuudentunto kasvaa koko ajan hänen lähestyessään murrosikää vaikka se ei sinusta siltä näyttäisikään. Tee kaikkesi jotta voisit hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on ja jos vielä jaksat kannustaa häntä kaikessa missä hän onnistuu niin aina parempi. Neitsytnousuisen lapsen on myös annettava tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Mitä pienempänä hän saa ihan tosissaan osallistua päivittäisiin kodin askareisiin sitä tasapainoisempi ihminen hänestä tulee kehittymään. Erilaisista tarkkuutta vaativista leikeistä ja harrastuksista tulee olemaan lapsellesi myös paljon iloa sitten joskus aikuisena. Varo leikkimästä marttyyria, sillä lapsesi omaksuu sen liian helposti omaksi käyttäytymismallikseen eikä sellaisen pikku raukan kanssa ole ollenkaan helppo tulla toimeen. Astro.fi Sivu 5/29 Valonlapsi tulkinta
Planeettojen väliset aspektit Aurinko ja Kuu Syntymähetken mukaan laaditulla astrologisella kartalla sijaitsevat planeetat kertovat omaa kiehtovaa tarinaansa tuon ainutlaatuisen hetken sisältämästä ajan laadusta. Jokaisella planeetalla on oma tarkoituksensa ihmisen sisäisessä maailmassa. Kaikista kartan sisältämistä tekijöistä vaikuttavimpina monet astrologit pitävät aurinkokuntamme "valoja" Aurinkoa ja Kuuta. Maaplaneetaltamme katseltuna päivisin paistava kirkas aurinko sekä öisin sen valoa heijastava Kuu ovat alituisia seuralaisiamme. Astrologisesti Aurinkoa ja Kuuta voidaan pitää tärkeimpinä oppaina opiskellessamme ymmärtämään lapsiamme, heidän temperamenttiaan, persoonallisuuttaan, heidän suhdettaan omiin vanhempiinsa ja muihin aikuisiin, heidän uskomatonta vaistoaan omasta tehtävästään maan päällä, heidän tunne-elämäänsä ja monia muita lastemme ominaisuuksia. Aurinko ja Kuu antavat tärkeitä vihjeitä lastemme alitajuisista, täynnä rakkautta olevista pyrkimyksistä, joita voimme tämän tulkinnan avulla parhaamme mukaan tukea. Aurinko: identiteetti, tietoinen päämäärä, tahto, isä Aurinko edustaa identiteettiämme ja tietoisia päämääriämme. Siksi Auringon asema lapsen kartalla antaa oman voimakkaan sävynsä kaikille muille kartan tekijöille ja aspekteille. Usein lapsen suurimmat mahdollisuudet ja suurimmat haasteet löytyvät aurinkomerkin tulkinnasta. Viisaat vanhemmat uskaltavat sukeltaa tutkimaan omaa rooliaan lapsen varhaisissa ja myös nuoruuteen liittyvissä kokemuksissa, vaikka se joskus tekeekin vanhempana olemisesta tuskallisempaa kuin kukaan itselleen toivoisi. Aurinkomerkin antama haaste kannattaa tutkia jopa useampaan kertaan, sillä siihen sisältyy aina mahdollisuus vapauttaa itsensä turhasta syyllisyydestä lapsen herättämiä reaktioita kohtaan. Vihan tunteet lasta kohtaan ovat tärkeitä tienviittoja jokaiselle vanhemmalle ja vain tunnustamalla nämä tunteesi voit lopulta vapautua alitajuisista menettämisen peloistasi, joita lapsi sinussa herättää. Auringolle tulevat aspektit antavat joskus hyvin selkeitä lisäohjeita lapsesi ymmärtämiseen ja hänen erityislahjojensa tukemiseen. Aurinko ravussa Sinäkö yrität tulla sinuiksi Rapupojan alati vaihtuvien mielialojen kanssa? Lapsesi on syntynyt aikana jolloin luonnon lämpö on ihanimmillaan ja kasvit keskittyvät hedelmien ja siementen tuottamiseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Myös Rapulapsesi kaipaa ympärilleen turvallista, hellää ja lämmintä ilmapiiriä ja luonnon tavoin hänkin reagoi voimakkaasti kaikkiin poikkeaviin mielialoihin ympäristössään. Tällä kuuplaneetan hallitsemalla lapsella ei todellakaan tunnu olevan mitään portaatonta säätömahdollisuutta rakkauden ja vihantunteiden tai ehkä paremminkin hyvän- ja pahanolon välillä. Hän voi nauraa hekottaa täysin palkein onnensa kukkuloilla ja sinun vielä hymyillessä hänen onnelleen muuttua aivan huomaamatta ja ilman mitään näkyvää syytä mutruhuuliseksi, maailman onnettomimmaksi lapseksi. Sinun vielä miettiessä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, hän tulkitsee sen ilkeydeksi ja heittää päällesi jääkylmän halveksuntansa. Itsekin Rapulapseksi syntyneenä käy kyllä äitiä sääliksi. Eipä ole helppoa saavuttaa Rapulapsen luottamusta. Rapulapsen elämäntehtävä on oppia kuuntelemaan sisäistä ääntään ja toimimaan sen mukaisesti. Lapsena ihminen voi oppia vain vanhemmiltaan, ja niinpä Rapupienokainen heti synnyttyään huomioi, kuinka etenkin äiti toimii, puhuu ja käyttäytyy. Voimakkaimpana alitajunnan merkkinä Ravun tähtikuvio Auringon takana ei jätä lapselle mitään mahdollisuuksia yrityksistään huolimatta toimia äidin toivomalla tavalla. Kun äiti on vihainen, maistuu ruokakin pahalta. Rapulapselle ei riitä pelkkä sylissä pitäminen, sillä jo pienenä vauvana hän lukee äidin tunteita kuin avointa kirjaa ja elää vaistomaisesti niiden rytmissä. Rapulapsi on äidin erehtymätön ilmapuntari, joka reagoi itkun ja suuttumuksen lisäksi usein myös vatsakivuilla äidin pahaan oloon. Jos lapsen reaktioita ja käyttäytymistä pystyy tällä tavalla ymmärtämään niin se auttaa jo todella pitkälle. Kaikillahan meillä Astro.fi Sivu 6/29 Valonlapsi tulkinta
on hyvät ja huonot päivämme, mutta Rapulapsen kanssa saa varautua omien tunteiden kaksinkertaiseen kokemiseen. Uskotko, että herkälle kuulapsellesi ei mikään maailmassa ole niin tärkeää, kuin että äiti on onnellinen. Hän luopuu ilosta kirkuen suurimmasta osasta vaatteitaan ja jopa ravinnostaan saadakseen nähdä, miten sinä uskallat elää todellisten tunteittesi ehdoilla ja elämästäsi nauttien ja jätät omaan arvoonsa kaikkien tekopyhien naapureiden ja sukulaisten mielipiteet, olitpa sitten isä tai äiti. Älä siis yritä miettiä mitä lapsesi tarvitsee vaan mitä itse tarvitset voidaksesi olla joka päivä onnellinen elämästäsi ja lapsestasi. Sama neuvo pätee tietysti isään ja äitiin, mutta Rapu nyt vain sattuu olemaan enemmän äidistään riippuvainen. Rapulapsi on elämän ja rakkauden lottokuponki. Täytä se rakkaudella itseäsi kohtaan ja voitat 100 %:n varmuudella päävoiton. Rapulapsesta kehittyy empaattinen ja rohkea aikuinen silloin kun hän saa elää perheessä, jossa isä ja äiti tulevat hyvin toimeen keskenään. Saturnus sekstiili Aurinko Auringon ja Saturnuksen sekstiili on ihana löytö jokaiselle vanhemmalle, sillä se kertoo lapsen luonnollisesta kyvystä kantaa vastuuta sekä itsestään että muista. Hänellä on pitkäjänteisyyttä viedä päätökseen ne asiat jotka hän ylipäätään ottaa hoitaakseen. Tämä aspekti ilmenee usein hiukan aikuismaisena ja tavallista selkeämpänä käyttäytymisenä, jonka avulla lapsesi saa yllättävän helposti asioitaan hoidettua ilman sinun apuasi. Toivottavaa onkin, että rohkenet antaa lapsellesi tavallista enemmän vastuuta hänen omasta elämästään, sillä aikuisena hän tulee menestymään valitsemallaan alalla sitä paremmin mitä enemmän hän saa lapsena mahdollisuuksia tulla toimeen omillaan. Liika huolehtiminen veltostuttaa tämän lapsen ja saa hänet tuntemaan olonsa tyytymättömäksi olivatpa olosuhteet kuinka loisteliaat hyvänsä. Kuu: tunteet, reaktiot, menneisyys, perhe, äiti Tutkiessamme Kuun asemaa lapsen kartalla voimme oppia paljon lapsen tunne-elämästä ja turvallisuuden tarpeesta. Kuu kuvaa myös lapsen alitajuista kokemusta omasta perheestään ja kodistaan. Se miten ymmärrämme lapsen välittömiä reaktioita kaikkiin perheessä ja välittömässä ympäristössä tapahtuviin asioihin luo pohjan hänen itsevarmuudelleen ja käyttäytymiselleen aikuisena. Kuun asemaa ja sille tulevia aspekteja tutkimalla pystymme toivottavasti antamaan lapselle hänen kannaltaan vakaamman ja turvallisemman kasvuympäristön. Seuraavien tulkintojen avulla saat astrologisen näkökulman siihen, mitä lapsesi vanhemmiltaan odottaa jokapäiväisessä elämässä. Odotukset ovat alitajuisia ja vaativat vanhemmilta jatkuvaa halua kasvaa ja kehittyä henkisesti korkeampaan tietoisuuteen itsestään ja ympärillään olevasta maailmasta. Kuu leijonassa Kuu Leijonassa tuo lapsellesi aimo annoksen näyttävyyttä ja valovoimaa. Hän ilmaisee tunteitaan aidosti, välittömästi ja aina ihan tosissaan eikä hänen ole helppo ymmärtää että sinä ja muut aikuiset ette tee samalla tavalla. Kuu Leijonassa lapsen tunnereaktioille ei ole syytä paljon naureskella, sillä silloin tämä pentu loukkaantuu syvällä sisimmässään. Ellet taas ole huomaavinasi lapsesi ilon tai surun ja pahanolon ilmauksia osaa hän kehitellä niille sen verran dramaattisen ilmaisumuodon ettei ohittaminen enää ole mahdollista. Epävarmassa perheympäristössä elävä lapsi on valmis ottamaan vaikka selkäänsä saadakseen kaipaamaansa huomiota. Silloin kun lapsi kokee kodin ja perheen turvalliseksi hänen ei tarvitse heittäytyä hankalaksi vaan päinvastoin hänestä kehittyy lämmin, ystävällinen ja huomaavainen seuralainen niin perheenjäsenille kuin suurimmalle osalle vieraista. Lapsesi on luontainen näyttelijä ja elämän taiteilija. Voidakseen olla onnellinen hänen tulee saada toteuttaa välittömästi jokapäiväisessä elämässä ilmenevää luovuuttaan. Olipa kysymys mistä tekemisestä tahansa niin tämä lapsukainen osaa tehdä siitä näyttävää ja vauhdikasta, josta on silloin tällöin seurauksena isompia tai pienempiä vahinkoja. Koeta parhaan kykysi mukaan ymmärtää lapsesi vauhdikkuutta ja kekseliäisyyttä, sillä juuri tuota kaikkialla esiintyvää luovuutta hän Astro.fi Sivu 7/29 Valonlapsi tulkinta
tulee eniten tarvitsemaan rakentaessaan turvallista perustaa omalle elämälleen. Kuulle tulevat aspektit ovat aspekteista voimakkaimmin vaikuttavia ja siksi kannattaa lukea tarkkaan kaikki tätä tekstiä seuraavat aspektitulkinnat. Saturnus kolmio Kuu Kuun ja Saturnuksen kolmio kuvaa lapsesi järjestelmällistä ja selkeää otetta omiin tunteisiinsa. Hän osaa ottaa suhtautua rauhallisesti niin hyviin kuin huonoihinkin tuntemuksiin, sillä hän tietää ikävistä asioista, että niille voi aina tehdä jotakin ja iloiset asiat sisältävät myös aina joitakin velvoitteita. Saturnus tuo kaikissa aspekteissa tiettyä jäyheyttä ihmisen luonteeseen ja niin tässäkin tapauksessa, mutta se on asia josta lapsellesi tulee olemaan paljon hyötyä elämänsä aikana. Kun muut käpertyvät murehtimaan ongelmiaan niin tämä lapsi aloittaa aina välittömästi ongelman ratkaisemisen eikä murehtimiselle jää juurikaan aikaa. Vanhempana sinun olisi aiheellista antaa lapsellesi tilaisuus kantaa riittävästi vastuuta itsestään, jotta hän saisi tästä aspektista kaiken mahdollisen hyödyn irti sitten aikuisena. Uranus neliö Kuu Uranuksen ja Kuun neliön perusteella voit valmistua kasvattamaan ja valmentamaan tulevaa vapaustaistelijaa, jotta hän oppisi tulemaan toimeen tinkimättömän vapaudenhalunsa ja omalaatuisen käyttäytymisensä kanssa. Kun tämä lapsi havaitsee ympäristössään peiteltyjä tunnetiloja, reagoi hän niihin salamannopeasti ja hyökkäävästi. Heti kun sinä tai kuka tahansa muu on tekemässä tai sanomassa jotain mikä ei vastaa hänen sisäistä totuuttaan tulee tämä lapsi tekemään kaikkensa, jotta valheellinen toiminta tai puhe ei pääsisi jatkumaan. Tunneherkkyytensä vuoksi lapsesi saattaa vaikuttaa hermostuneelta ja levottomalta, mutta mitään syytä huoleen ei ole, sillä levottomuus asuu pysyvänä vieraana hänen sydämessään. Sinun on hyvä muistaa lapsesi synnynnäinen ja tarkoituksenmukainen vallankumouksellisuus aina silloin kun hän joutuu vaikeuksiin tarhassa, koulussa tai muissa laitoksissa, sillä hänen on pakko toimia näissä tilanteissa juuri sen hetken vaatimalla tavalla. Ihmissuhteissa tämä aspekti on perinteisen avioliiton irvikuva, sillä niin tavattoman usein se johtaa toistuviin eroihin. Jotta lapsesi selviäisi helpommalla tarvitsee hän voimakkaan itsetunnon, jonka pohjalta hän voisi uskaltaa olla aidosti ja rehellisesti kapinallinen myös kaikissa yhteiseen elämään liittyvissä asioissa. Lapsesi on syntynyt rikkomaan valheelliset uskomukset ja tätä työtä hän tulee koko ikänsä tekemään. Ymmärrä sinä häntä lapsena ja hän ymmärtää itseään aikuisena. Astro.fi Sivu 8/29 Valonlapsi tulkinta
Sisimmät planeetat: Merkurius ja Venus Merkurius ja Venus kuuluvat Auringon Kuun Ja Marsin kanssa persoonallisiin planeettoihin. Nämä kaksi sisäplaneettaa sijaitsevat Maan ja Auringon kiertoratojen välissä. Venus kuvaa lapsen arvomaailmaa, hänen kokemustaan rakkaudesta ja vielä lisäksi hänen kauneudentajuaan. Merkurius taas edustaa kommunikointia, sopeutumista, oppimiskykyä-- lyhyesti mielen tapaa toimia, ajatella ja kommunikoida. Merkurius: mieli ja kommunikaatio, valehteleminen Merkurius edustaa ideaa, ajatuksia ja kaikkia mielen ja aivojen prosesseja. Kaikki kommunikaatio, puheen, kirjoittamisen, elehtimisen tai jopa telepatian välityksellä kuuluu Merkuriuksen alaisuuteen. Lapsen oppimiskyky, sopeutuminen kouluun ja opettajiin, keskittymiskyky tai sen puute ovat seurausta siitä millaisen mallin me vanhempina lapselle annamme. Merkuriuksen aseman ja sen aspektien mukaisesti kukin lapsi odottaa omilta vanhemmiltaan erityisesti tietynlaista suhtautumista ja sopeutumista äkillisiin ja yllättäviin tilanteisiin. Elämä itsessään on jatkuvassa muutostilassa ja muutoksiin sopeutuminen on aikuisen ihmisen oppimistapahtuma. Ellemme me vanhempina pysty suhtautumaan kypsästi ympärillämme tapahtuvaan asioiden ja ihmisten muutosprosessiin on siitä helposti seurauksena lapselle eriasteisia oppimisvaikeuksia aina puhumisesta koulunkäyntiin ja opiskeluun saakka. Lapsen oppiminen on pääasiassa pelkkää matkimista ja elleivät vanhemmat pysty sopeutumaan elämän tarjoamiin jatkuviin kriiseihin (muutoksiin) oppii myös lapsi olemaan sopeutumatta vanhempiinsa tai muihin auktoriteetteihin. Merkuriuksen asema merkissä ja sen aspektit kertovat mihin juuri tämä lapsi kiinnittää vanhempiensa kommunikoinnissa ja käyttäytymisessä huomiota. Lapselle ei voi valehdella ilman vakavia seurauksia ja niinpä kehoitan sinua lukemaan huolella lapsesi kartalta löytyneen Merkuriuksen tarjoaman opastuksen rehelliseen kommunikointiin kaikkien kanssaihmistesi (myös lapsesi) kanssa. Merkurius ravussa Merkurius Ravussa lapsen ajatus kulkee aina tunteiden ohjauksessa eikä hän myöskään osaa puhua tai kirjoittaa ilman selvää tunnelatausta. Ollessaan aina sielullaan ja sydämellään mukana siinä mitä sanoo hänellä ei ole enää mahdollisuutta perääntyä tai pyörtää sanojaan niinkuin monet muut näyttävät tekevän. Tälle lapselle sanottu on tehty vaikka siitä sitten tulisi millainen soppa. Sinun harteillesi jää teidän keskinäisten keitostenne seurausten rauhallinen hyväksyminen. Kun tämä lapsi päättää ottaa päälleen ankaran rangaistuksen, koska on mielestään oikeassa niin sinun on tuo kurjuus hänelle suotava. Jos pystyt itse selkeästi pysymään kannassasi lapsesi kärsimyksistä huolimatta oppii hän nopeasti pitämään suunsa kiinni muutamaa sekuntia pidempään, mikä yleensä jo riittää tulossa olevien seuraamusten erittelyyn. Suurin osa hänen ongelmistaan jää tämän jälkeen kokonaan syntymättä. Mars sekstiili Merkurius Merkuriuksen ja Marsin keskinäinen aspekti kuvaa lapsesi tapaa esittää asiansa voimakkaalla ja energisellä tavalla.sekstiili kertoo lapsesi erityisestä valmiudesta ilmaista asiansa niin innostavassa ja mukaansa tempaavassa muodossa, ettei kenellekään tule ensimmäisenä mieleen estää hänen aikeitaan. Hän on osaa käyttää ääntään loistavalla tavalla synnyttämään luottamusta itsensä ja kuulijan välille. Näillä eväillä hän sitten jo pääseekin melko pitkälle omien asioittensa ajamisessa. Anna hänen mahdollisuuksien mukaan aina puhua itse puolestaan, sillä juuri siten hän oppii luottamaan omaan ääneensä ja ilmaisuunsa riittävästi, voidakseen käyttää sitä kunnolla hyväkseen aikuiseksi vartuttuaan. Neptunus kolmio Merkurius Astro.fi Sivu 9/29 Valonlapsi tulkinta
Merkuriuksen ja Neptunuksen välinen aspekti tarkoittaa, että sinun lapsesi ajatusmaailma on hyvin herkkä ja laaja-alainen. Kolmioaspekti tekee lapsestasi melkoisen visionäärin, jolla voi hyvinkin olla tulevaisuutta jonkinlaisena tietäjänä tai selvänäkijänä. Tieteistarinoita samoin kuin muitakin ihmeellisiä kertomuksia saattaa nousta hänen välittämänään jopa kirjalliseen muotoon taltioituna. Vaikka lapsellasi on varsin vilkas ja jopa utopistinen mielikuvitus niin hänellä on ihmeellinen kyky tuoda visionsa ymmärrettävässä muodossa esille. Lapsesi ajatusmaailma on todellisuudessa hyvinkin usvainen myös hänelle itselleen, mutta hän ei epäröi seurata alitajunnastaan nousevia ohjeita, koska ne kerta toisensa jälkeen osoittautuvat toimiviksi. Älä suotta vaadi tältä lapselta mitään ennakkosuunnitelmia ellei hän itse halua sellaisia luoda, sillä tämän aspektin valmius tulee parhaiten esille silloin kun elämään ei sisälly liian rajattuja odotuksia. Pluto oppositio Merkurius Merkuriuksen ja Pluton välinen aspekti kertoo erittäin terävästä älystä ja joskus jopa rasittavan vahvasta oivalluskyvystä. Lapsesi ajatusmaailma seuraa haukan lailla kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita ja hänen korvansa kuulevat nekin sanat, jotka syystä tai toisesta jätetään lausumatta ääneen. Oppositio aspekti merkitsee erittäin vahvaa sisäistä tarvetta päästä aina mahdollisimman nopeasti asian ytimeen ja siksi tämä lapsi usein paukuttelee omat näkemyksensä kaikkien kuultaviksi olivatpa ne kuinka arkaluontoisia tahansa muiden kannalta, eikä hän ole valmis vastaanottamaan muiden kritiikkiä itseään kohtaan. Sanasota syttyy tavallista helpommin juuri tämän lapsen kanssa, koska hän vaatii sekä sinulta että muilta ehdotonta rehellisyyttä. Vanhempana saat olla tarkkana mitä suustasi ulos päästät, sillä lapsesi kuulee ja muistaa kaiken. Edes valkoisiin hätävaleisiin ei ole viisasta turvautua tämän lapsen läsnäollessa, sillä hän kyllä kaivaa totuuden esiin ennemmin tai myöhemmin. Aikuisena tästä lapsesta saattaa hyvinkin kehittyä jonkinlainen valvoja tai kriitikko ellei hän sitten jalosta kykyjään opettajan tai konsultin tehtäviin sopiviksi. Stressi voi alkaa vaivata jo varhain, sillä lapsesi ei koe olevansa valmis ryhtymään mihinkään sellaiseen, josta ei tiedä riittävästi eli kaikkea. Lapsellasi on sisällään enemmän tietoa kuin hän ikinä voisi kuvitella ja siksi sinun tehtäväsi vanhempana on kannustaa lastasi kohtaamaan uusia asioita kylmiltään ilman perusteellista valmistautumista. Näin lapsesi voi oivaltaa suunnattoman lahjakkuutensa ja löytää kokonaan uuden vaihteen omalle elämälleen. Hermostuminen tälle lapselle on mitä suurimmassa määrin oman haudan kaivamista, sillä omaksuessaan sen omaksi käyttäytymismallikseen tiukoissa tilanteissa hän tulee keräämään itselleen valtavasti vaikeuksia ja vihamiehihiä. Venus yhtymä Merkurius Merkuriuksen ja Venuksen yhtymä kuvaa lapsesi arvomaailman ja itseilmaisun välillä olevaa yhteyttä. Hän osaa tuoda itselleen tärkeät ja rakkaat asiat esille kauniilla ja luottamusta herättävällä tavalla. Puheääni ja tapa kirjoittaa ovat jollain tavalla hienostuneita, mistä johtuen lapsesi juttuja on kiva kuunnella. Tämä aspekti suosii etenkin kirjallista ja suullista luovuutta sikäli kun myös muita edellytyksiä tällaiseen luovuuteen on olemassa. Kun lapsesi pitää jostain ihmisestä niin hän osaa kertoa sen hyvin vetoavalla ja kauniilla tavalla, joka tulee helpottamaan hänen tutustumistaan vastakkaiseen sukupuoleen sitten joskus murrosiän kynnyksellä ja sen jälkeen. Venus: arvot, rakkaus, taide Venus hallitsee sisäisten arvojen ja sisäisen kauneuden maailmaa. Kaikki asiat, esineet ja ihmiset joista pidämme, joihin ihastumme ja joita rakastamme vastaavat lapsena syntynyttä käsitystä kauneudesta. Jokainen lapsi arvostaa ympärillään olevia asioita ja ihmisiä kosmisista eli sisäisistä lähtökohdistaan käsin, jolloin ratkaisevaa ei ole miltä joku asia tai ihminen näyttää vaan miltä se tuntuu. Lapsi tekee valintansa energian ja värähtelyiden pohjalta, jolloin kahdesta samanlaisesta lelusta vain toinen saa osakseen jatkuvaa huomiota. Asiaan vaikuttaa lelun ostajan mielialat, lelun valmistajan ja sen myyjän energiat ja monet muut asiat, joista me vanhemmat emme voi olla Astro.fi Sivu 10/29 Valonlapsi tulkinta
tietoisia. Vanhempina meidän tulisi opiskella ymmärtämään lapsemme arvomaailmaa hänen tekemiensä valintojen perusteella siten että emme loukkaantuisi lapsen osoittaessa omalla käyttäytymisellään ettemme ole olleet vilpittömiä halausta tai lahjaa antaessamme. Mitä lapsi meiltä vanhempina odottaa? Siihen voit hakea vastausta Venuksen merkin ja Venukselle tulevien aspektien tulkinnasta. Venus ravussa Venus Ravussa ilmenee lapsesi käyttäytymisessä nopeina ja arvaamattomina mielialan vaihteluina asioissa, joihin hän on ihastunut. Tällä lapsella on uskomattoman herkkä vaisto itselleen tärkeiden asioiden kulloisestakin tilasta. Hänelle esimerkiksi lelussa asuva tunne-energia on tuhat kertaa itse lelua arvokkaampi asia ja tästä syystä kenenkään ei kannata liikaa miettiä mitä tälle lapselle ostaisi lahjaksi. Tärkeintä tulee aina hänen elämässään olemaan, että lahjan ostaminen ja etsiminen on perustunut aitoon tunteeseen. Täysin turhaa on loukkaantua tämän lapsen nyrpeästä ilmeestä, kun olet yrittänyt järjestää hänelle jotain hauskaa. Älä suotta yritä tehdä mitään hänen mielikseen vaan anna jonkun hauskan jutun tulla kun se on tullakseen. Ihana ja aito yllätys pari kertaa vuodessa on lapsellesi huomattavasti arvokkaampi asia kuin parin viikon välein tapahtuvat lahjomisyritykset. Sama tilanne tulee pätemään hänen rakkauselämässään aikuisena ja siinä sitä onkin kumppanille haastetta kerrakseen. Venus yhtymä Merkurius Merkuriuksen ja Venuksen yhtymä kuvaa lapsesi arvomaailman ja itseilmaisun välillä olevaa yhteyttä. Hän osaa tuoda itselleen tärkeät ja rakkaat asiat esille kauniilla ja luottamusta herättävällä tavalla. Puheääni ja tapa kirjoittaa ovat jollain tavalla hienostuneita, mistä johtuen lapsesi juttuja on kiva kuunnella. Tämä aspekti suosii etenkin kirjallista ja suullista luovuutta sikäli kun myös muita edellytyksiä tällaiseen luovuuteen on olemassa. Kun lapsesi pitää jostain ihmisestä niin hän osaa kertoa sen hyvin vetoavalla ja kauniilla tavalla, joka tulee helpottamaan hänen tutustumistaan vastakkaiseen sukupuoleen sitten joskus murrosiän kynnyksellä ja sen jälkeen. Mars sekstiili Venus Venuksen ja Marsin välinen aspekti kertoo lapsesi arvomaailman ja välittömän toiminnan välisestä suhteesta. Hänelle arvokkaat ja tärkeät asiat vaativat aina mahdollisimman nopeaa toimintaa. Ihastuminen johonkin asiaan tai ihmiseen ei ole tälle lapselle mahdollista ellei hän pääse heti tekemään asialle jotakin. Tässä luonteenpiirteessä ei ole mitään negatiivista, sillä lapsesi tulee juuri sen ansiosta löytämään parhaiten itselleen kuuluvat asiat ja ihmiset. Voit auttaa lastasi tämän luonteenpiirteen kanssa pyrkimällä antamaan hänelle mahdollisuuden tehdä aina jotakin omille innostuksen kohteilleen. Ellei sinulla ole mahdollisuutta ostaa esim. välineitä johonkin harrastukseen niin voit pyytää lastasi ottamaan lajin vetäjältä selville mitä ehdottomasti tarvitaan ja mistä varusteita voisi saada edullisesti. Sekstiiliaspektin myötä lapsellasi on tavallista paremmat edellytykset onnistua näissä tiedusteluissaan yli kaikkien odotusten. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada mistä pitää ja tähän totuuteen voit valmentaa lastasi antamalla hänen kaikkein utopistisimmissakin haaveissa ottaa itse selvää asioista ja sitten toimia niin pitkälle kuin resurssit riittävät. Näin lapsesi oppii yhdistämään arvomaailmansa omiin resursseihinsa, eikä hän sitten enää ole lainkaan niin kärkäs esittämään sinulle uusia vaatimuksia. Hän oppii näkemään mikä on mahdollista ja mikä ei ilman että hänen tarvitsee tuhlata voimiaan turhaan marinaan. Neptunus kolmio Venus Kauneuden planeetta Venus aspektissa alitajunnan ja illuusion planeetta Neptunukseen on melkoisen varma merkki lapsesi taiteellisista lahjoista. Hän on hyvin herkkä kaikelle kauneudelle ympärillään ja hän on aina valmis luomaan kauneutta ympärilleen niistä elementeistä, joita on Astro.fi Sivu 11/29 Valonlapsi tulkinta
saatavilla. Lapsesi on herkkä myös rakkauden tunteille ja hän ottaa rakkaudenosoitukset usein liiankin tosissaan ja joutuu silloin tällöin pettymään omissa haaveissaan. Vanhempana et pysty lapsesi luovuutta ja herkyyttä tietoisesti edesauttamaan, sillä useimmiten hän ei pysty selvittämään edes itselleen miten hän haluaisi luovuuttaan toteuttaa. Oikeat alueet kyllä löytyvät ihan itsestään, kunhan lapsi saa itse vastata aikataulusta ja toteutuksesta. Kolmio antaa kaikki edellytykset hyvin itsevarmalle ja luonnolliselle urakehitykselle taiteellisuuden ja kauneudentajun siivittämänä. Rakkauselämässään tämä sinun lapsesi näyttää varmaan vielä useinkin turhan herkkäuskoiselta, mutta usko tai älä niin hän kyllä tietää mitä tekee ja saa varmasti vastinetta omalle luottamukselleen. Hän vain ei arvosta samoja asioita kuin sinä. Pluto oppositio Venus Venuksen ja Pluton aspekti on merkki hyvin vahvasta sitoutumisesta kaikkiin sellaisiin asioihin ja ihmisiin, joista lapsesi pitää. Hänen arvomaailmassaan ei ole juurikaan välimuotoja. Lapsesi joko todella nauttii ja iloitsee jostakin tai sitten hän ei kertakaikkiaan välitä koko asiasta. Tällainen mustavalkoisuus on joskus kiusallista vanhemmille, mutta tämä lapsi kokee asiat omalla vahvalla tavallaan, eikä hän voi ymmärtää miksi pitäisi valehdella, jos kerran ei pidä jostakin asiasta tai ihmisestä. Lapsen ihastuminen on niin voimallista, että vanhemmat helposti sortuvat hankkimaan lapselle hänen haluamiaan asioita ja tavaroita. Tästä seuraa kuitenkin hurjan nopea syöksykierre yhä suurempiin vaatimuksiin, kunnes ne lopulta ovat aivan mahdottomia. Juuri tälle lapselle on tärkeää osoittaa, ettei valtavakaan ihastus anna mahdollisuutta omistaa sitä jotakin. Lapsen reaktiot ovat todella voimakkaita kun hän on löytänyt esimerkiksi kaupasta tai huoltoaseman myymälästä jonkun tavaran käsiinsä ja sitten joutuukin luovuttamaan sen pois. Huuto saattaa kestää muutamasta minuutista muutamaan tuntiin, mutta sen ei tulisi antaa vaikuttaa tekemääsi päätökseen. Lapsesi tärkein läksy on oppia hyväksymään voimakkaat ihastumisensa ilman mahdollisuutta konkreettiseen omistamiseen. Jos pystyt tämän opetuksen antamaan niin samalla annat lapsellesi valtavat eväät päästä elämässään eteenpäin omaan arvomaailmaansa ja näkemykseensä luottaen. Jos hän saa lapsena tahtonsa liian helposti läpi niin aikuisena hän kuvittelee voivansa ostaa rakkautta ja silloin käy aina köpelösti. Astro.fi Sivu 12/29 Valonlapsi tulkinta
Ulkoplaneetat: Mars, Jupiter ja Saturnus Maapallon kiertoradan ulkopuolella sijaitsevat Mars, Jupiter ja Saturnus. Nämä planeetat edustavat ulkoista konkreettista maailmaa lapsen ympärillä. Mars: Lapsen keinot ja tapa vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja lähellään oleviin ihmisiin sekä hänen tapansa puolustautua epämielyttäviltä energioilta, asioilta ja ihmisiltä. Jupiter: Lapsen luonnollinen kyky käyttää hyväkseen pienintäkin mahdollisuutta oppimiseen ja tietoisuutensa lajentamiseen ympärillä olevasta maailmasta. Saturnus: Lapsen kyky tiedostaa omat rajansa ja voimansa suhteessa ympäristön odotuksiin ja vaatimuksiin. Mars: energian kohdistaminen, into, motivaatio, itsensä puolustaminen Mars on energian kohdistamisen ja sisäisen motivaation planeetta. Kun olemme ensin Venuksen avulla selvittäneet mikä meille on tärkeää valjastamme Marsin energiat tekemään haaveistamme totta. Kun Venus kuvaa rakastumista niin Mars kuvaa mitä kaikkea tehdään sen jälkeen, miten tunne toteutetaan käytännössä. Marsin alaisuuteen kuuluvat lisäksi kaikkien niin sosiaalisten kuin henkistenkin tavoitteiden toteuttaminen. Aina kun lapsi innostuu jostakin on hänen Marsinsa asialla. Omilta vanhemmiltaan lapsi yrittää saada selville miten voisi minkäkin tilanteen saada parhaiten järjestymään. Jos vanhemmat eivät usko itseensä ja omiin kykyihinsä järjestää asioita tarpeittensa mukaisesti oppii lapsikin piilottamaan innostuksensa. Jokainen lapsi odottaa näkevänsä miten vanhemmat seuraavat pienimpiäkin innostuksen kohteitaan, sillä tuota esimerkkiä seuraamalla lapsi oppii itse luonnollisella tavalla hankkimaan sen mitä haluaa tarvitsematta läheskään niin paljon vaivata vanhempiaan kaikilla pikkuasioilla. Marsin merkki ja Marsille tulevat aspektit antavat sinulle vanhempana mahdollisuuden ymmärtää lapsesi luonnollista tapaa itsensä toteuttamiseen. Samalla pystyt tukemaan lapsesi kehitystä opettelemalla itse niitä suuria totuuksia joita hänen energisyytensä edustaa. Jokaisen lapsen kanssa pärjää parhaiten silloin kun osaa pelata oikeilla säännöillä. Lapsi kunnioittaa omia lakejaan mukisematta, joten ne kannattaa ehdottomasti opiskella Marsin tulkinnoista. Mars neitsyessä Toiminnan ja motivaation planeetta Mars sijaitsee lapsesi kartalla Neitsyen pikkutarkassa ja velvollisuudentuntoisessa merkissä. Hänen tekemistään ohjaa selkeä ja aina jonkun tietyn päämäärän saavuttamiseen tähtäävä tarkoituksenmukaisuus. Lapsena hänellä on tarve auttaa niin sinua kuin muitakin ympärillään olevia ihmisiä omalla panoksellaan. Koeta parhaasi mukaan keksiä jotakin"todellista"tekemistä lapsellesi, sillä hänelle on hyvin tärkeätä tuntea itsensä tarpeelliseksi ja jonkun arvoiseksi. Ellei lapsi pääse kohtaamaan tätä tarpeellisuuden tunnetta saattaa hänestä kehittyä perheen pikkutarkka"dirty Harry", joka keskittää kaiken energiansa löytääkseen jotain huomautettavaa muista perheenjäsenistä. Vaikka tällaisellekin käyttäytymiselle löytyy syy useimmiten vanhempien sekaisin olevasta tunne-elämästä niin sitä ei ole syytä hyväksyä. Juuri tämän lapsen on mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opittava, ettei kukaan ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitse olla täydellinen menestyäkseen tässä maailmassa. Koeta saada lapsesi ymmärtämään sellainen totuus, että vain hyvin epävarma ja itsensä mitättömäksi tunteva ihminen puuttuu turhanpäiten muiden tekemisiin. Kerro lapsellesi, että hänellä on ainutlaatunen kyky vaistota ja oivaltaa miten missäkin tilanteessa tulee toimia, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Rohkaise lastasi tekemään omia ratkaisuja, ottamaan omia tavoitteita ja saattamaan aloittamansa työt loppuun, vaikka tulos ei täyttäisikään hänen pikkutarkkoja kriteereitään. Ongelmien ja pulmatilanteiden ratkojana tämä lapsi on ja tulee aina olemaan omaa luokkaansa, sillä hän pystyy näkemään mikä asia milloinkin on pielessä ja kaiken lisäksi häneltä löytyy useimmiten keino korjata tilanne, ei ennalleen, vaan entistä ehommaksi. Usein Mars Neitsyessä lapsia odottaa aikuisena joku auttamiseen ja parantamiseen liittyvä ammatti ellei sitten satu kohdalle jotain tosi mielenkiintoista tutkimusprojektia, joka vie tämän salapoliisin vastustamattomalla tavalla omiin syövereihinsä. Lapsesi yrittää ihan tosissaan tehdä asiat niinkuin sinä hänen vanhempanaan haluat, hän yrittää täyttää asettamasi kriteerit voidakseen rauhassa kehittää itseään entistä osaavammaksi Astro.fi Sivu 13/29 Valonlapsi tulkinta
omalla alueellaan. Toivottavasti et tule tuomitsemaan tätä lasta hänen tekemisistään, sillä pahimmassa tapauksessa se lamaannuttaa hänen toimintakykynsä pitkäksi aikaa ja joskus koko loppuelämän ajaksi. Rakentava kritiikki menee hänelle kyllä läpi, mutta hänen tarkoitusperiensä kyseenalaistaminen on pahin loukkaus mitä ikinä voit tälle lapselle aiheuttaa. Jos haluat auttaa lastasi vielä pidemmälle niin opeta hänet rentoutumaan millä tahansa itse oivaltamallasi tavalla, sillä suuressa velvollisuudentunnossaan hän liian helposti unohtaa itsensä aivan kokonaan kunnes voimat kertakaikkiaan loppuvat, minkä jälkeen hänen lähellään on lähes sietämättömän vaikea oleskella. Mars sekstiili Merkurius Merkuriuksen ja Marsin keskinäinen aspekti kuvaa lapsesi tapaa esittää asiansa voimakkaalla ja energisellä tavalla.sekstiili kertoo lapsesi erityisestä valmiudesta ilmaista asiansa niin innostavassa ja mukaansa tempaavassa muodossa, ettei kenellekään tule ensimmäisenä mieleen estää hänen aikeitaan. Hän on osaa käyttää ääntään loistavalla tavalla synnyttämään luottamusta itsensä ja kuulijan välille. Näillä eväillä hän sitten jo pääseekin melko pitkälle omien asioittensa ajamisessa. Anna hänen mahdollisuuksien mukaan aina puhua itse puolestaan, sillä juuri siten hän oppii luottamaan omaan ääneensä ja ilmaisuunsa riittävästi, voidakseen käyttää sitä kunnolla hyväkseen aikuiseksi vartuttuaan. Mars sekstiili Venus Venuksen ja Marsin välinen aspekti kertoo lapsesi arvomaailman ja välittömän toiminnan välisestä suhteesta. Hänelle arvokkaat ja tärkeät asiat vaativat aina mahdollisimman nopeaa toimintaa. Ihastuminen johonkin asiaan tai ihmiseen ei ole tälle lapselle mahdollista ellei hän pääse heti tekemään asialle jotakin. Tässä luonteenpiirteessä ei ole mitään negatiivista, sillä lapsesi tulee juuri sen ansiosta löytämään parhaiten itselleen kuuluvat asiat ja ihmiset. Voit auttaa lastasi tämän luonteenpiirteen kanssa pyrkimällä antamaan hänelle mahdollisuuden tehdä aina jotakin omille innostuksen kohteilleen. Ellei sinulla ole mahdollisuutta ostaa esim. välineitä johonkin harrastukseen niin voit pyytää lastasi ottamaan lajin vetäjältä selville mitä ehdottomasti tarvitaan ja mistä varusteita voisi saada edullisesti. Sekstiiliaspektin myötä lapsellasi on tavallista paremmat edellytykset onnistua näissä tiedusteluissaan yli kaikkien odotusten. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada mistä pitää ja tähän totuuteen voit valmentaa lastasi antamalla hänen kaikkein utopistisimmissakin haaveissa ottaa itse selvää asioista ja sitten toimia niin pitkälle kuin resurssit riittävät. Näin lapsesi oppii yhdistämään arvomaailmansa omiin resursseihinsa, eikä hän sitten enää ole lainkaan niin kärkäs esittämään sinulle uusia vaatimuksia. Hän oppii näkemään mikä on mahdollista ja mikä ei ilman että hänen tarvitsee tuhlata voimiaan turhaan marinaan. Neptunus oppositio Mars Marsin ja Neptunuksen oppositioaspekti vaatii lapseltasi uskomattoman vahvaa itseluottamusta, koska hänellä on erittäin vaikeasti hallittava sisäinen pakko toimia alitajuntansa ohjauksessa. Hän kyllä onnistuu kaikissa tekemisissään silloin kun saa tehdä asiat omassa aikataulussaan ja ennenkaikkea omalla tavallaan. Tiukasti rajatut ohjeet ja normit jonkun asian suorittamiseksi saavat tämän lapsen aiheellisesti hätääntymään, sillä hän voi suoriutua kyseisestä tehtävästä vain omalla ja usein ihmeellisellä tyylillään. Tätä ulospäin hyvin epämääräiseltä vaikuttavaa työskentelytapaa hän harjoittelee koko lapsuutensa ajan. Lapsi saattaa viihtyä pitkiä aikoja ajatuksiinsa vaipuneena jonkun leikin tai tehtävän äärellä ja sitten äkkiä pistää kaikki palikat paikoilleen yhdessä hujauksessa. Et ehkä koskaan voi oppia ymmärtämään lapsesi ajatuksenjuoksua, mutta tärkeintä on että ymmärrät lastasi. Hänellä ei tule myöhemmässä elämässä olemaan helppoa ellet edes sinä pysty oivaltamaan lapsesi lahjakkuutta. Monet tämän kuvion alaisuudessa elävät ihmiset päätyvät taiteilijoiksi tai näyttelijöiksi, koska taiteessa kaikki on sallittua ja he tuntevat olevansa arvostettuja omana mystisenä itsenään. Astro.fi Sivu 14/29 Valonlapsi tulkinta
Pluto kolmio Mars Marsin ja Pluton kolmio on yksi suurimmista astrologiselta kartalta löytyvistä voimalatauksista. Lapsellasi on voimakas sisäinen tarve mitellä voimiaan muun luomakunnan kanssa. Hän on lapsisoturi, joka kyllä tietää mitä pelko on, mutta joka ei anna pelolle valtaa vaan on aina valmis kohtaamaan suurempia ja suurempia haasteita. Kaikella tämän lapsen tekemisellä on hyvin vahva sisäinen motiivi ja hän suhtautuu aina vakavasti omiin pyrkimyksiinsä. Kolmion edustama voima on aina myönteistä ja hallittua. Sinun lapsesi osaa tarttua asiaan kuin asiaan riittävällä voimalla ja oikeilla aseilla. Hänellä tuntuu olevan jokin salainen resepti saada vaikeatkin asiat onnistumaan haluamallaan tavalla. Tämä lapsi on luontainen johtaja ja auktoriteetti, jonka tuttavuuteen riittää tulijoita, vaikka hän vaatiiikin ystäviltään kunnioitusta itseään ja mielipiteitään kohtaan. Anna lapsellesi mahdollisimman paljon tilaisuuksia päästä hoitamaan omia asioitaan itsenäisesti niin kotona, koulussa kuin harrastusmaailmassakin, sillä tehdessään hän oppii enemmän ja enemmän käyttämään tätä ihanaa lahjaansa. Aikuisena hänellä ei tule olemaan mitään saavuttamatonta, sillä tämän kuvion saattelemana vain taivas on rajana hänen mahdollisuuksilleen. Jupiter: opettaja, mahdollisuudet, ura ja elämän tarkoitus Hindujen käyttämä sana Jupiterista on Guru. Jupiter todellakin on viisas tietäjä ja sisäinen opas elämänpolkumme ja henkilökohtaisen filosofiamme toteuttamisessa. Ensimmäiset konkreettiset opettajamme ovat omat vanhempamme. Niinpä pieni lapsi heti synnyttyään seuraa tarkoin vanhempiensa käyttäytymistä ympäristöään ja muita ihmisiä kohtaan. Lapsi näkee jokaisessa tapahtumassa jotain uutta ja opittavaa eikä hän voi ymmärtää isän tai äidin negatiivista suhtautumista elämässä eteen tuleviin muutoksiin. Lapselle jokainen pienikin muutos on suuri mahdollisuus ja tämän uskon hän haluaisi säilyttää. Sinusta vanhempana on kiinni miten tuolle elämänuskolle tulee lopulta käymään. Jupiterin merkki ja aspektit antavat viitteitä lapsesi sisäisestä totuudesta jonka hän kaikesta sydämestään haluaisi sinulle oman elämänsä välityksellä opettaa. Ellei lapsi saa sinua ymmärtämään sisäistä totuuttaan ei se ole hänen itsensäkään käytettävissä aikuistumisen kynnyksellä, jolloin hän sitä eniten tarvitsisi. Toivon että Jupiterin merkki ja aspektitulkinnat auttavat sinua löytämään oikean väylän omaan ja sitä kautta myös lapsesi elämään. Tästä tulkintaosuudesta löytyvät menestyksen avaimet sekä sinulle että lapsellesi. Jupiter kaksosissa Jupiter Kaksosissa kuvaa sellaista noin vuoden sisällä syntynyttä sukupolvea joka löytää uusia yhteiskunnallisia mahdollisuuksia uteliaan ja ennakkoluulottoman asenteensa avulla. Lapsellesi ei olisi pahitteeksi nähdä sinunkin lähes lapsellisesti innostuvan johonkin asiaan tai projektiin, sillä hän kaipaa sellaista esimerkkiä mahtuakseen ikäluokkansa menestyjien joukkoon. Persoonallisiin piirteisiin Jupiter vaikuttaa lähinnä aspektiensa kautta, joiden merkitys on toivottavasti jo selvinnyt tähänastisesta tulkinnasta. Jupiterin huonesijainti on myös ihan mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa tämän tulkinnan loppupuolella. Alla on lyhyt kertaus siitä mitä aspekteja Jupiterilla on sinun lapsesi kartalla. Aspektit on tässä osiossa tulkittu suhteellisen lyhyesti pieninä vinkkeinä lapsesi mahdollisuuksista osallistua menestyksekkäästi yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Saturnus: lainsäätäjä, säännöt, vastuuntunto, voimavarat Saturnus hallitsee materiaalista maailmaa, jossa me kaikki elämme. Saturnus kuvaa sisäisiä rajojamme, joiden avulla pysymme oikealla polulla. Saturnus pitää meitä erillään ja yhdessä edustamalla yksilön kosmista lainalaisuutta, johon jokainen meistä on kehonsa välityksellä sataprosenttisesti sitoutunut. Kullakin meistä on omat velvollisuutemme maapallon ja ihmiskunnan jatkuvassa luomistapahtumassa, emmekä me saa rauhaa ennenkuin otamme oman osuutemme työn alle. Tämän tärkeän tehtävän vastaanottaminen edellyttää maallisten auktoriteettien Astro.fi Sivu 15/29 Valonlapsi tulkinta