Valon Polku. 1 Valon Polku Mallinen. Astro.fi Seppo Tanhua
|
|
- Aimo Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aivan mahtavaa, että olet uskaltautunut näin pitkälle. Tämä VALON POLKU tulkinta saattaa osoittautua suurimmaksi lahjaksi, minkä koskaan pystyt lapsellesi antamaan. Sukellamme astrologian syvällisimpään osaan eli karmallisten tekijöiden maailmaan. Sieltä tulet löytämään ison kasan opittavaa ennen kaikkea itsellesi. Jos huomaat tulkinnan pariin kolmeen kertaan luettuasi oman käytöksesi lasta kohtaan muuttuneen arvostavammaksi, kiitollisemmaksi ja paljon ymmärtäväisemmäksi, olet ehdottomasti ansainnut kosmisen kunniamerkin rohkeudestasi nähdä, kuinka suurta luottamusta lapsesi sielu on kokenut valitessaan sinut omaan huoltajakaartiinsa. Tässä tulkinnassa on varmasti keskenään ristiriitaisilta tuntuvia osia, mutta sellaisia me ihmiset vain olemme. Varsin ristiriitaisia olentoja. Älä siis anna toisen osan sulkea toista osaa pois, vaan koeta rakentaa sisimpääsi mielekäs kokonaisuus lapsesi kartan tärkeimmistä tekijöistä. Osa teksteistä toistuu kahteen kertaan ja sekin vain kuuluu asiaan, eikä ole mikään virhe. Vain Sinä voit löytää Sinua eniten koskettavat osat tästä tulkinnasta. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää eikä allekirjoittaa. Löydät tästä oman todellisuutesi ja osaat varmasti parhaiten sovittaa lukemasi tiedon käytäntöön. 1
2 Vanhemmille tai huoltajille suunnattu tulkinta lapsen kartasta Nimi Syntymäaika Syntymäpaikka Koordinaatit Aikavyöhyke 14: Orivesi Pituus: Leveys: :00, kesäaika Sisimmät planeetat: Merkurius ja Venus Merkurius ja Venus kuuluvat Auringon Kuun Ja Marsin kanssa persoonallisiin planeettoihin. Nämä kaksi sisäplaneettaa sijaitsevat Maan ja Auringon kiertoratojen välissä. Venus kuvaa lapsen arvomaailmaa, hänen kokemustaan rakkaudesta ja vielä lisäksi hänen kauneudentajuaan. Merkurius taas edustaa kommunikointia, sopeutumista, oppimiskykyä-- lyhyesti mielen tapaa toimia, ajatella ja kommunikoida. Merkurius: mieli ja kommunikaatio, valehteleminen Merkurius edustaa ideaa, ajatuksia ja kaikkia mielen ja aivojen prosesseja. Kaikki kommunikaatio, puheen, kirjoittamisen, elehtimisen tai jopa telepatian välityksellä kuuluu Merkuriuksen alaisuuteen. Lapsen oppimiskyky, sopeutuminen kouluun ja opettajiin, keskittymiskyky tai sen puute ovat seurausta siitä millaisen mallin me vanhempina lapselle annamme. Merkuriuksen aseman ja sen aspektien mukaisesti kukin lapsi odottaa omilta vanhemmiltaan erityisesti tietynlaista suhtautumista ja sopeutumista äkillisiin ja yllättäviin tilanteisiin. Elämä itsessään on jatkuvassa muutostilassa ja muutoksiin sopeutuminen on aikuisen ihmisen oppimistapahtuma. Ellemme me vanhempina pysty suhtautumaan kypsästi ympärillämme tapahtuvaan asioiden ja ihmisten muutosprosessiin on siitä helposti seurauksena lapselle eriasteisia oppimisvaikeuksia aina puhumisesta koulunkäyntiin ja opiskeluun saakka. Lapsen oppiminen on pääasiassa pelkkää matkimista ja elleivät vanhemmat pysty sopeutumaan elämän tarjoamiin jatkuviin kriiseihin (muutoksiin) oppii myös lapsi olemaan sopeutumatta vanhempiinsa tai muihin auktoriteetteihin. Merkuriuksen asema merkissä ja sen aspektit kertovat mihin juuri tämä lapsi kiinnittää vanhempiensa kommunikoinnissa ja käyttäytymisessä huomiota. Lapselle ei voi valehdella ilman vakavia seurauksia ja niinpä kehoitan sinua lukemaan huolella lapsesi kartalta löytyneen Merkuriuksen tarjoaman opastuksen rehelliseen kommunikointiin kaikkien kanssaihmistesi (myös lapsesi) kanssa. 2
3 Merkurius leijonassa Merkurius Leijonassa lapsen ajatusmaailma on luonnostaan hyvin itsekeskeinen ja mahtipontinen samoin kuin hänen tapansa kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Olipa hän muuten ujo tai rohkea, hiljainen tai vilkas niin hänen sanoissaan on aistittavissa ehdottomuutta ja pelottomuutta. Koska tämä lapsi luonnostaan kokee ilmaisussaan olavan voimalatauksen on hänellä myös varaa leikkiä yhtä paljon ajatuksilla kuin sanoillakin. Ylenmääräinen uhoaminen ja elvistely päättyvät kyllä lyhyeen, jos vain kärsivällisyytesi ja viitseliäisyytesi riittää palauttamaan hänet luita rikkomatta maanpinnalle heti kun huomaat haaveiden ja odotusten siirtyneen jo olemassa olevaksi asiaksi hänen mielessään, vaikka mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut. Hän loukkaantuu ja yrittää ehkä pistää asian leikiksi, mutta älä anna sen hämätä itseäsi. Tämä lapsi haluaa oppia sinulta miten voi ilmaista ylpeytensä siitä mitä itse on tarvitsematta sitoa siihen sen paremmin saavutuksia kuin materiaakaan. Jupiter kolmio Merkurius Merkuriuksen ja Jupiterin välinen aspekti kertoo aina jotain lapsesi mahdollisuuksista käyttää omaa puhettaan, kirjoitustaan tai muuta kommunikaatiotaan tehokkaasti hyväkseen silloin kun hän haluaa päästä eteenpäin jonkun asian kanssa tai elämässä yleensä. Kolmio kuvaa yhtymän tavoin suoraa mentaalista yhteyttä ympäröivään maailmaan ja ympärillä oleviin ihmisiin. Lapsesi osaa puhua tavalla, joka jollain tavalla sopii sen hetkiseen tilanteeseen. Näin hän saa tavallista helpommin ympäristönsä tuen ajamilleen asioille. Lapsesi osaa myös yllättävän hyvin hakeutua itseään kiinnostavaan koulutukseen ja itselleen sopiville aloille, jos vain vanhemmat malttavat antaa hänen löytää omat juttunsa nykyajan vaihtoehtojen viidakosta. Jupiter ja Merkurius yhdessä luovat aina edellytyksiä sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Filosofiset, uskonnolliset tai yhteiskunnalliset aihepiirit ovat jossain vaiheessa lähellä lapsesi sydäntä ja näitä sektoreita hän todennäköisesti tulee käyttämään hyväkseen ammattia hankkiessaan. Lapsesi osaa tuoda itselleen tärkeistä asioista esille niiden myönteiset ja kulloistakin kuulijaa kiinnostavat ja hyödyttävät puolet, jolloin hänen ehdotuksiaan on vaikea ja usein tarpeetontakin vastustaa. Saturnus sekstiili Merkurius Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen aspekti kertoo lapsesi tarpeesta pitäytyä puheessaan mahdollisimman lähellä konkreettista todellisuutta. Hänelle on kunnia-asia pystyä pitämään sanansa ja hän tulee kyllä omalla tavallaan valvomaan ettei kukaan muukaan erehdy toimimaan vastoin lupauksiaan. Sekstiili pitää sisällään loistavat valmiudet tuoda myönteisellä tavalla ilmi minkä tahansa asian kehittämiseksi vaadittavat toimenpiteet. Lapsesi pystyy hahmottamaan vaikeitakin ajatuskokonaisuuksia konkreettisella tavalla ja hänellä saattaa olla edessään nousujohteinen ura tutkijana tai suunnittelijana tai vaikkapa konsulttina valitsemallaan alalla. Usein tämä kuvio enteilee tavallista parempaa ja helpompaa koulumenestystä, mutta kartan muut kuviot saattavat asettaa tälle asialle omat haasteensa. Joka tapauksessa täytyy myöntää, että lapsesi kanssa on yllättävän helppo keskustella vaikeistakin asioista ja voit olla varma että hän osaa esittää asiansa oikein myös kodin 3
4 ulkopuolella ja ehkä etenkin siellä. Anna hänen käyttää tätä lahjaansa niin usein kuin mahdollista ja vältä puuttumista hänen tapaansa hoidella omat asiansa niin kauan kun hän pysyy kohtuuden rajoissa. Uranus kolmio Merkurius Merkuriuksen ja Uranuksen välinen aspekti on aina merkki uraa uurtavasta ja enemmän tai vähemmän kumouksellisesta ajattelutavasta, jonka ansiosta lapsellesi ei ole aina lainkaan yksinkertaista ymmärtää mitä sinä milloinkin olet hänelle selittämässä. Hänellä on voimakas sisäinen tarve muuttaa monien puhuttujen asioiden merkitystä enemmän nykyistä todellisuutta vastaaviksi. Kolmio kertoo yhtymän tavoin melkoisesta kekseliäisyydestä ja halusta kokeilla omien ajatusten ja ideoiden toimivuutta käytännössä. Helppoa tämä ei tule olemaan, sillä lapsesi ajattelu on usein niin abstraktisella pohjalla ettei sinulla tai muilla läheisillä ole mitään mahdollisuutta ymmärtää mitä hän on ajamassa takaa. Tästä ei ole syytä olla millään tavalla huolissaan, sillä lapsesi tulee tämän mentaalisen lahjakkuutensa ansiosta menestymään vähintään loistavasti nykyajan nopeasti teknistyvässä maailmassa, missä eilisen tieto todetaan tänään vanhentuneeksi. Lapsesi tapaisilla mielen taitureilla ja keksijöillä on tulevaisuus hallinnassa pärjäävätpä he koulussa miten tahansa, sillä koulun tiedoilla ei lähitulevaisuudessa kukaan tule pärjäämään kilpailussa työpaikoista ja elämän mielekkyydestä. Tänään ja huomenna pärjäävät vain ne joilla on älliä omaksua nopeasti muuttuvaa tietoa ja soveltaa sitä heti käytäntöön. Venus: arvot, rakkaus, taide Venus hallitsee sisäisten arvojen ja sisäisen kauneuden maailmaa. Kaikki asiat, esineet ja ihmiset joista pidämme, joihin ihastumme ja joita rakastamme vastaavat lapsena syntynyttä käsitystä kauneudesta. Jokainen lapsi arvostaa ympärillään olevia asioita ja ihmisiä kosmisista eli sisäisistä lähtökohdistaan käsin, jolloin ratkaisevaa ei ole miltä joku asia tai ihminen näyttää vaan miltä se tuntuu. Lapsi tekee valintansa energian ja värähtelyiden pohjalta, jolloin kahdesta samanlaisesta lelusta vain toinen saa osakseen jatkuvaa huomiota. Asiaan vaikuttaa lelun ostajan mielialat, lelun valmistajan ja sen myyjän energiat ja monet muut asiat, joista me vanhemmat emme voi olla tietoisia. Vanhempina meidän tulisi opiskella ymmärtämään lapsemme arvomaailmaa hänen tekemiensä valintojen perusteella siten että emme loukkaantuisi lapsen osoittaessa omalla käyttäytymisellään ettemme ole olleet vilpittömiä halausta tai lahjaa antaessamme. Mitä lapsi meiltä vanhempina odottaa? Siihen voit hakea vastausta Venuksen merkin ja Venukselle tulevien aspektien tulkinnasta. Venus leijonassa Venus Leijonassa ilmenee lapsesi käyttäytymisessä ennakkoluulottomana hullaantumisena hänelle tärkeisiin ihmisiin ja asioihin. Lapsellasi on iso sydän, jonne mahtuu paljon rakkautta ilman sen suurempia varauksia. Lapsesi on omien rakkaudentunteidensa ilmaisussa hyvin avoin ja rehellinen. Kun hän pitää jostakin niin 4
5 silloin hän on myös valmis laittamaan kaikkensa peliin ja samaa kohtelua hän tietysti odottaa myös itseään kohtaan. Lapsesi varauksettomuus ja seikkailunhalu johtavat väistämättä selkkauksiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka odottavat lapseltasi vastapalveluksia omiin uhrauksiinsa. Venus Leijonassa lapsi on vapaa rakkaudessaan eikä hänelle ole syytä asettaa turhia odotuksia. Kuninkaallisin elkein hän ohittaa mutruhuuliset huomion kerjääjät siirtyessään paremmille ja rehellisemmille kokemusten metsästysmaille. Vielä aikuisenakin hänen elämässään tulee olla menoa ja lentoa ennenkuin pysyvän ihmissuhteen voi odottaa toimivan. Venus sekstiili Kuu Kuun ja Venuksen sekstiili kertoo lapsesi luonnollisesta kyvystä yhdistää turvallisuudentunteet omaan arvomaailmaansa ja siksi hän osaa olla uskomattoman viehättävä kaikille niille joista hän pitää. Tämä lapsi ihastuu vain sellaisiin asioihin, jotka herättävät hänessä samanaikaisesti hyvin varman ja turvallisen olon. Lapsesi välittömät ihastumisreaktiot ovat niin luonnollisia, että vastapuoli usein kuvittelee pelissä olevan paljon enemmän kuin mihin lapsesi on kuitenkaan valmis. Tästä ei aiheudu sen suurempaa ongelmaa kunhan vain osaat hyväksyä sen, että muut lapset ja myöhemmin lapsesi ihastuksen kohde tulevat aina vähän pettymään kun mielnkiinto kääntyy samalla intensiteetillä toiseen suuntaan. Neptunus oppositio Venus Kauneuden planeetta Venus aspektissa alitajunnan ja illuusion planeetta Neptunukseen on melkoisen varma merkki lapsesi taiteellisista lahjoista. Hän on hyvin herkkä kaikelle kauneudelle ympärillään ja hän on aina valmis luomaan kauneutta ympärilleen niistä elementeistä, joita on saatavilla. Lapsesi on herkkä myös rakkauden tunteille ja hän ottaa rakkaudenosoitukset usein liiankin tosissaan ja joutuu silloin tällöin pettymään omissa haaveissaan. Vanhempana et pysty lapsesi luovuutta ja herkyyttä tietoisesti edesauttamaan, sillä useimmiten hän ei pysty selvittämään edes itselleen miten hän haluaisi luovuuttaan toteuttaa. Oikeat alueet kyllä löytyvät ihan itsestään, kunhan lapsi saa itse vastata aikataulusta ja toteutuksesta. Oppositio esittää tässä planeettaparissa omat ehdottomat vaatimuksensa tuon sisäisen luovuuden todelliselle puhkeamiselle. Lapsen on opittava elämään tämän karun ja valheellisen maailman säännöillä omasta herkkyydestään huolimatta. Anna sinä tälle lapselle lupa ja mahdollisuus pettyä omiin haaveisiinsa uudelleen ja uudelleen, anna hänen surra menetyksiään niin kauan kun hän tuntee siihen tarvetta. Näin lapsesi oppii tulemaan toimeen omien kuvitelmiensa ja niiden vastaisen todellisuuden kanssa eikä hänen tarvitse tutustua tähän realismiin kipeiden ihmissuhde draamojen kautta aikuiseksi vartuttuaan. Pluto kolmio Venus Venuksen ja Pluton aspekti on merkki hyvin vahvasta sitoutumisesta kaikkiin sellaisiin asioihin ja ihmisiin, joista lapsesi pitää. Hänen arvomaailmassaan ei ole juurikaan 5
6 välimuotoja. Lapsesi joko todella nauttii ja iloitsee jostakin tai sitten hän ei kertakaikkiaan välitä koko asiasta. Tällainen mustavalkoisuus on joskus kiusallista vanhemmille, mutta tämä lapsi kokee asiat omalla vahvalla tavallaan, eikä hän voi ymmärtää miksi pitäisi valehdella, jos kerran ei pidä jostakin asiasta tai ihmisestä. Kolmio helpottaa kuitenkin sinun asemaasi melkoisesti, sillä lapsesi osaa sanoa mielipiteensä niin varmalla ja lämpimällä tavalla, ettei monikaan lopulta koe tulleensa loukatuksi. Ja sitoumuksissaan tämä lapsi osaa mennä hyvinkin pitkälle antamatta kenellekään silti mahdollisuutta hallita itseään. Joku saattaa kuvitella, että voittamalla lapsesi luottamuksen hän pystyisi ohjaamaan tämän elämää, mutta niin ei koskaan tule käymään tai ainakaan tuollainen tilanne ei voi kovin pitkään säilyä. Rennossa ehdottomuudessaan lapsesi herättää suurta luottamusta muissa ihmisissä ja hän pystyy tulemaan toimeen mitä hankalimpien tyyppien kanssa. Hän osaa olla hyvin rakastettava, mutta se harvoin tarkoittaa mitään sen enempää. Jos joku sellaista kuvittelee niin ottakoon seurauksista opikseen. 6
7 Ulkoplaneetat: Mars, Jupiter ja Saturnus Maapallon kiertoradan ulkopuolella sijaitsevat Mars, Jupiter ja Saturnus. Nämä planeetat edustavat ulkoista konkreettista maailmaa lapsen ympärillä. Mars: Lapsen keinot ja tapa vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja lähellään oleviin ihmisiin sekä hänen tapansa puolustautua epämielyttäviltä energioilta, asioilta ja ihmisiltä. Jupiter: Lapsen luonnollinen kyky käyttää hyväkseen pienintäkin mahdollisuutta oppimiseen ja tietoisuutensa lajentamiseen ympärillä olevasta maailmasta. Saturnus: Lapsen kyky tiedostaa omat rajansa ja voimansa suhteessa ympäristön odotuksiin ja vaatimuksiin. Mars: energian kohdistaminen, into, motivaatio, itsensä puolustaminen Mars on energian kohdistamisen ja sisäisen motivaation planeetta. Kun olemme ensin Venuksen avulla selvittäneet mikä meille on tärkeää valjastamme Marsin energiat tekemään haaveistamme totta. Kun Venus kuvaa rakastumista niin Mars kuvaa mitä kaikkea tehdään sen jälkeen, miten tunne toteutetaan käytännössä. Marsin alaisuuteen kuuluvat lisäksi kaikkien niin sosiaalisten kuin henkistenkin tavoitteiden toteuttaminen. Aina kun lapsi innostuu jostakin on hänen Marsinsa asialla. Omilta vanhemmiltaan lapsi yrittää saada selville miten voisi minkäkin tilanteen saada parhaiten järjestymään. Jos vanhemmat eivät usko itseensä ja omiin kykyihinsä järjestää asioita tarpeittensa mukaisesti oppii lapsikin piilottamaan innostuksensa. Jokainen lapsi odottaa näkevänsä miten vanhemmat seuraavat pienimpiäkin innostuksen kohteitaan, sillä tuota esimerkkiä seuraamalla lapsi oppii itse luonnollisella tavalla hankkimaan sen mitä haluaa tarvitsematta läheskään niin paljon vaivata vanhempiaan kaikilla pikkuasioilla. Marsin merkki ja Marsille tulevat aspektit antavat sinulle vanhempana mahdollisuuden ymmärtää lapsesi luonnollista tapaa itsensä toteuttamiseen. Samalla pystyt tukemaan lapsesi kehitystä opettelemalla itse niitä suuria totuuksia joita hänen energisyytensä edustaa. Jokaisen lapsen kanssa pärjää parhaiten silloin kun osaa pelata oikeilla säännöillä. Lapsi kunnioittaa omia lakejaan mukisematta, joten ne kannattaa ehdottomasti opiskella Marsin tulkinnoista. Mars neitsyessä Toiminnan ja motivaation planeetta Mars sijaitsee lapsesi kartalla Neitsyen pikkutarkassa ja velvollisuudentuntoisessa merkissä. Hänen tekemistään ohjaa selkeä ja aina jonkun tietyn päämäärän saavuttamiseen tähtäävä tarkoituksenmukaisuus. Lapsena hänellä on tarve auttaa niin sinua kuin muitakin ympärillään olevia ihmisiä omalla panoksellaan. Koeta parhaasi mukaan keksiä jotakin"todellista"tekemistä lapsellesi, sillä hänelle on hyvin tärkeätä tuntea itsensä tarpeelliseksi ja jonkun arvoiseksi. Ellei lapsi pääse kohtaamaan tätä tarpeellisuuden tunnetta saattaa hänestä kehittyä perheen pikkutarkka"dirty Harry", joka keskittää kaiken energiansa löytääkseen jotain huomautettavaa muista perheenjäsenistä. Vaikka tällaisellekin käyttäytymiselle löytyy syy useimmiten vanhempien sekaisin olevasta tunne-elämästä niin sitä ei ole syytä hyväksyä. Juuri tämän lapsen on mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opittava, ettei kukaan ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitse olla täydellinen 7
8 menestyäkseen tässä maailmassa. Koeta saada lapsesi ymmärtämään sellainen totuus, että vain hyvin epävarma ja itsensä mitättömäksi tunteva ihminen puuttuu turhanpäiten muiden tekemisiin. Kerro lapsellesi, että hänellä on ainutlaatunen kyky vaistota ja oivaltaa miten missäkin tilanteessa tulee toimia, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Rohkaise lastasi tekemään omia ratkaisuja, ottamaan omia tavoitteita ja saattamaan aloittamansa työt loppuun, vaikka tulos ei täyttäisikään hänen pikkutarkkoja kriteereitään. Ongelmien ja pulmatilanteiden ratkojana tämä lapsi on ja tulee aina olemaan omaa luokkaansa, sillä hän pystyy näkemään mikä asia milloinkin on pielessä ja kaiken lisäksi häneltä löytyy useimmiten keino korjata tilanne, ei ennalleen, vaan entistä ehommaksi. Usein Mars Neitsyessä lapsia odottaa aikuisena joku auttamiseen ja parantamiseen liittyvä ammatti ellei sitten satu kohdalle jotain tosi mielenkiintoista tutkimusprojektia, joka vie tämän salapoliisin vastustamattomalla tavalla omiin syövereihinsä. Lapsesi yrittää ihan tosissaan tehdä asiat niinkuin sinä hänen vanhempanaan haluat, hän yrittää täyttää asettamasi kriteerit voidakseen rauhassa kehittää itseään entistä osaavammaksi omalla alueellaan. Toivottavasti et tule tuomitsemaan tätä lasta hänen tekemisistään, sillä pahimmassa tapauksessa se lamaannuttaa hänen toimintakykynsä pitkäksi aikaa ja joskus koko loppuelämän ajaksi. Rakentava kritiikki menee hänelle kyllä läpi, mutta hänen tarkoitusperiensä kyseenalaistaminen on pahin loukkaus mitä ikinä voit tälle lapselle aiheuttaa. Jos haluat auttaa lastasi vielä pidemmälle niin opeta hänet rentoutumaan millä tahansa itse oivaltamallasi tavalla, sillä suuressa velvollisuudentunnossaan hän liian helposti unohtaa itsensä aivan kokonaan kunnes voimat kertakaikkiaan loppuvat, minkä jälkeen hänen lähellään on lähes sietämättömän vaikea oleskella. Mars sekstiili Aurinko Auringon ja Marsin sekstiili kertoo lapsesi loistavasta kyvystä suunnata hetkellinen energiansa palvelemaan hänen tavoitteitaan ja pyrkimyksiään. Tämä lapsi ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä tavallista paremmin ja hänelle on helppoa seurata annettuja sääntöjä ja ohjeita silloin kun ne jollain tavalla liittyvät hänen odotustensa toteutumiseen. Kaiken tämän ymmärryksen lisäksi lapsellasi on lähes loppumattomat energiavarastot, joiden turvin hän pystyy jo lapsena uskomattomiin suorituksiin. Auringon merkki kertoo miltä sektorilta tämä lapsi tulee löytämään syvimmän tarkoituksen elämälleen. Usein tällä lapsella on ihmeellinen kyky tulla toimeen auktoriteettien kanssa, vaikka hän ei olisi lainkaan samaa mieltä heidän kanssaan. Miksi turhaan taistella ylempäänsä vastaan kun kumminkin voi tehdä asiat omalla tavallaan. Kekseliäisyyttä ja nokkeluutta sitten riittääkin moneen lähtöön, eikä lapsesi kunnioita sellaisia sääntöjä, jotka hän pystyy jollain tavalla kiertämään. Kun lapsesi on asettanut tavoitteensa niin sen jälkeen ovat kaikki keinot sallittuja tavoitteen saavuttamiseksi. Monenmoisesta vilpistä huolimatta hän ei juurikaan jää kiinni tekosistaan, koska osaa peittää jälkensä ja älyää olla leveilemättä saavutuksillaan. Tämä lapsi pystyy kyllä hoitamaan omia asioitaan paljon ikäisiään paremmin kunhan vain annat hänelle riittävästi mahdollisuuksia ja vastuuta omien suunnitelmiensa toteuttamisessa. Mitä enemmän kannustat ja tuet tätä lasta sitä loistavammin hän oppii energiaansa käyttämään ja sitä loistavampi tulevaisuus häntä aikuisena odottaa. 8
9 Jupiter: opettaja, mahdollisuudet, ura ja elämän tarkoitus Hindujen käyttämä sana Jupiterista on Guru. Jupiter todellakin on viisas tietäjä ja sisäinen opas elämänpolkumme ja henkilökohtaisen filosofiamme toteuttamisessa. Ensimmäiset konkreettiset opettajamme ovat omat vanhempamme. Niinpä pieni lapsi heti synnyttyään seuraa tarkoin vanhempiensa käyttäytymistä ympäristöään ja muita ihmisiä kohtaan. Lapsi näkee jokaisessa tapahtumassa jotain uutta ja opittavaa eikä hän voi ymmärtää isän tai äidin negatiivista suhtautumista elämässä eteen tuleviin muutoksiin. Lapselle jokainen pienikin muutos on suuri mahdollisuus ja tämän uskon hän haluaisi säilyttää. Sinusta vanhempana on kiinni miten tuolle elämänuskolle tulee lopulta käymään. Jupiterin merkki ja aspektit antavat viitteitä lapsesi sisäisestä totuudesta jonka hän kaikesta sydämestään haluaisi sinulle oman elämänsä välityksellä opettaa. Ellei lapsi saa sinua ymmärtämään sisäistä totuuttaan ei se ole hänen itsensäkään käytettävissä aikuistumisen kynnyksellä, jolloin hän sitä eniten tarvitsisi. Toivon että Jupiterin merkki ja aspektitulkinnat auttavat sinua löytämään oikean väylän omaan ja sitä kautta myös lapsesi elämään. Tästä tulkintaosuudesta löytyvät menestyksen avaimet sekä sinulle että lapsellesi. Jupiter oinaassa Jupiter Oinaassa kuvaa sellaista noin vuoden sisällä syntynyttä sukupolvea joka löytää uusia yhteiskunnallisia mahdollisuuksia nopean ja välittömän innostumisen kautta. Lapsesi kuuluessa tähän ryhmään hänelle saattaisi olla suurtakin apua siitä että voisit näyttää vanhempana esimerkkiä siitä miten tartut sinulle tarjoutuvaan tilaisuuteen mahdollisimman nopeasti ja päättäväisesti. Persoonallisiin piirteisiin Jupiter vaikuttaa lähinnä aspektiensa kautta, joiden merkitys on toivottavasti jo selvinnyt tähänastisesta tulkinnasta. Jupiterin huonesijainti on myös ihan mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa tämän tulkinnan loppupuolella. Alla on lyhyt kertaus siitä mitä aspekteja Jupiterilla on sinun lapsesi kartalla. Aspektit on tässä osiossa tulkittu suhteellisen lyhyesti pieninä vinkkeinä lapsesi mahdollisuuksista osallistua menestyksekkäästi yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Jupiter neliö Kuu Kuun ja Jupiterin neliö pitää sisällään taipumuksen luulla itsestään enemmän kuin mihin voimat ja kyvyt riittävät. Voit huomata lapsesi odottavan tulevaisuudelta enemmän kuin mikä on mahdollista ja näissä tilanteissa sinun on hyvä pudottaa hänet mahdollisimman nopeasti maanpinnalle vaikka se sitten sattuisikin kovasti hänen toiveikkaaseen sydämeensä. Lapsellesi on annettu tehtäväksi oppia pelaamaan niillä palikoilla, jotka juuri tällä hetkellä ovat saatavilla. Hänellä ei ole aikuisena mitään mahdollisuuksia menestyä minkäänlaisissa suunnitelmissa ellei hän opi ottamaan iloa irti itse tekemisestä eikä tuloksista. Voit auttaa lastasi tämän viisauden sisäistämisessä seuraamalla hänen odotuksiaan ja pitämällä huolta siitä, että et ruoki niitä järjestelemällä asioita lapsesi mieliksi. Jos tämä lapsi kokee että hänen kaikki odotuksensa toteutuvat alkaa hän rakentaa elämäänsä yhä enemmän ja enemmän odotusten varaan eikä osaa aikuiseksi vartuttuaan enää nauttia yhtään mistään. 9
10 Jupiter kolmio Merkurius Merkuriuksen ja Jupiterin välinen aspekti kertoo aina jotain lapsesi mahdollisuuksista käyttää omaa puhettaan, kirjoitustaan tai muuta kommunikaatiotaan tehokkaasti hyväkseen silloin kun hän haluaa päästä eteenpäin jonkun asian kanssa tai elämässä yleensä. Kolmio kuvaa yhtymän tavoin suoraa mentaalista yhteyttä ympäröivään maailmaan ja ympärillä oleviin ihmisiin. Lapsesi osaa puhua tavalla, joka jollain tavalla sopii sen hetkiseen tilanteeseen. Näin hän saa tavallista helpommin ympäristönsä tuen ajamilleen asioille. Lapsesi osaa myös yllättävän hyvin hakeutua itseään kiinnostavaan koulutukseen ja itselleen sopiville aloille, jos vain vanhemmat malttavat antaa hänen löytää omat juttunsa nykyajan vaihtoehtojen viidakosta. Jupiter ja Merkurius yhdessä luovat aina edellytyksiä sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Filosofiset, uskonnolliset tai yhteiskunnalliset aihepiirit ovat jossain vaiheessa lähellä lapsesi sydäntä ja näitä sektoreita hän todennäköisesti tulee käyttämään hyväkseen ammattia hankkiessaan. Lapsesi osaa tuoda itselleen tärkeistä asioista esille niiden myönteiset ja kulloistakin kuulijaa kiinnostavat ja hyödyttävät puolet, jolloin hänen ehdotuksiaan on vaikea ja usein tarpeetontakin vastustaa. Saturnus: lainsäätäjä, säännöt, vastuuntunto, voimavarat Saturnus hallitsee materiaalista maailmaa, jossa me kaikki elämme. Saturnus kuvaa sisäisiä rajojamme, joiden avulla pysymme oikealla polulla. Saturnus pitää meitä erillään ja yhdessä edustamalla yksilön kosmista lainalaisuutta, johon jokainen meistä on kehonsa välityksellä sataprosenttisesti sitoutunut. Kullakin meistä on omat velvollisuutemme maapallon ja ihmiskunnan jatkuvassa luomistapahtumassa, emmekä me saa rauhaa ennenkuin otamme oman osuutemme työn alle. Tämän tärkeän tehtävän vastaanottaminen edellyttää maallisten auktoriteettien hylkäämistä ja oman oikeuden löytämistä. Lapselle vanhemmat edustavat vanhentunutta auktoriteettimallia, joka on pystyttävä pala palalta tuhoamaan hänen omien lakiensa tieltä. Ellemme vanhempina päästä tätä kosmista tapahtumakulkua toteutumaan astuu lapsemme aikuisuuteen korruptoituneen ja sisältäpäin mädäntyneen hallituksen ja oikeuslaitoksen riepoteltavaksi kunnes kovien kolhujen jälkeen oivaltaa sen minkä lapsena tiesi, mutta jota ei koskaan oppinut käyttämään. Saturnuksen merkki ja aspektit antavat tietoa siitä millaista auktoriteettia lapsi sisäisesti on valmis kuuntelemaan ja millaisia rajoja hän kaipaa ympärilleen. Perheessä kaapin paikan osoittava vanhempi on lapsen erityisessä tarkkailussa ja loputtomassa rakkaudessaan lapsi tulee osoittamaan sitä suurempaa kapinaa mitä kauemmaksi tämä määräävä vanhempi on eksynyt omista sisäisistä rajoistaan ja velvollisuuksistaan itseään kohtaan. Saturnus neitsyessä Kaikilla noin 2,5 vuoden sisällä syntyneillä lapsilla on Saturnus samassa merkissä kuin sinunkin lapsellasi ja tästä johtuen Saturnuksen merkkitulkinta ei voi olla kovin henkilökohtainen. Lapsen käyttäytymisessä Saturnuksen merkki ei näyttele juuri mitään roolia. Lähinnä se kuvaakin runsaan parin vuoden aikana syntyneen sukupolven tapaa luoda ympärilleen uudenlaiset yhteiskunnalliset rakenteet sitten kun heidän ikäluokkansa on päättämässä näistä asioista. 10
11 Saturnus Neitsyessä ikäpolvi luo omat yhteiskunnalliset sääntönsä hyvin kriittisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioon ottaen. Kun lapsesi sitten joskus aikuisena on päättämässä yhteisistä asioista, hänelle on tärkeätä ymmärtää että maailmassa ei ole vielä koskaan tehty ainoatakaan yhteiskunnallista ratkaisua, jossa ei olisi ollut jotain korjattavaa eikä hänkään tule siihen pystymään. Tärkeintä on että kokonaisuus tuntuu hyvältä, jolloin pikkuseikkoihin ei kannattaisi takertua. Paljon henkilökohtaisemmin pääset tutustumaan Saturnuksen vaikutuksiin lapsesi kartalla Saturnuksen aspektien myötä, joihin oletkin jo ehtinyt tutustua aikaisempien tekstien pohjalta niiltä osin kun Saturnus ylipäätään tekee aspekteja persoonallisiin planeettoihin. Tulkinnan loppuosassa oleva Saturnuksen huonetulkinta toivottavasti antaa myös hyödyllisiä vinkkejä lapsesi tavasta rajoittaa/rakentaa itseään ja elämäänsä. Seuraavassa on vielä lyhyt katsaus Saturnuksen tekemiin aspekteihin. Toivon että siitä selviää lyhyesti ja ytimekkäästi millä elämän sektoreilla lapsesi saattaa asettaa itselleen liian suuret vaatimukset ja missä taas ovat hänen suurimmat valmiutensa ottaa tavallista enemmän vastuuta omasta elämästään. Saturnus neliö Kuu Kuun ja Saturnuksen neliö on varma merkki lapsesi suunnattoman kovasta kriittisyydestä itseään, ajatuksiaan ja käyttäytymistään kohtaan. Hän on saanut tehtäväkseen korjata muutamia suurta huolellisuutta ja tarkkuutta vaativia epäkohtia ympärillään olevasta maailmasta. Tämä tehtävä on täysin mahdoton niin kauan kunnes lapsesi saavuttaa ehdottoman itseluottamuksen kaikkia tekemiään ratkaisuja kohtaan. Hän vaatii itseltään tätä kykyä oikeisiin ratkaisuihin jo lapsena, vaikka ei millään voi vielä tietää miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Sinun tehtäväsi on osoittaa omilla tunteillasi, milloin lapsi on tehnyt sinua kohtaan oikein ja milloin väärin. Sinun on kuitenkin oltava tasapuolinen ja ehdottoman oikeudenmukainen. Jos edes ilmeilläsi osoitat lapsesi suuttumusta tai ahdistusta, silloin kun lapsesi ei ole todellinen syy pahaan oloosi, niin lapsesi kova harjoittelu valuu hiekkaan. Koeta jaksaa uudelleen ja uudelleen toistaa lapsellesi ettei hänellä ole osaa eikä arpaa pahaan oloosi silloin kun tiedät sen johtuvan jostain muusta asiasta. Lapsi ei voi ymmärtää elämäsi koukeroita, mutta hän kyllä ymmärtää ettei syy sinun surkeuteesi ole tällä kertaa hänessä ja niin hän pystyy jatkamaan harjoitteluaan realistiselta pohjalta. Jos lapselle jää sellainen käsitys, että syy on hänen tulee lapsen kehitys kieroutumaan ja äärimmäinen vastuuntunto voi pahimmassa tapauksessa kääntyä täydelliseksi vastuuttomuudeksi omasta ja muiden elämästä. Saturnus sekstiili Merkurius Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen aspekti kertoo lapsesi tarpeesta pitäytyä puheessaan mahdollisimman lähellä konkreettista todellisuutta. Hänelle on kunnia-asia pystyä pitämään sanansa ja hän tulee kyllä omalla tavallaan valvomaan ettei kukaan muukaan erehdy toimimaan vastoin lupauksiaan. Sekstiili pitää sisällään loistavat valmiudet tuoda myönteisellä tavalla ilmi minkä tahansa asian kehittämiseksi vaadittavat toimenpiteet. Lapsesi pystyy hahmottamaan vaikeitakin ajatuskokonaisuuksia konkreettisella tavalla ja hänellä saattaa olla edessään 11
12 nousujohteinen ura tutkijana tai suunnittelijana tai vaikkapa konsulttina valitsemallaan alalla. Usein tämä kuvio enteilee tavallista parempaa ja helpompaa koulumenestystä, mutta kartan muut kuviot saattavat asettaa tälle asialle omat haasteensa. Joka tapauksessa täytyy myöntää, että lapsesi kanssa on yllättävän helppo keskustella vaikeistakin asioista ja voit olla varma että hän osaa esittää asiansa oikein myös kodin ulkopuolella ja ehkä etenkin siellä. Anna hänen käyttää tätä lahjaansa niin usein kuin mahdollista ja vältä puuttumista hänen tapaansa hoidella omat asiansa niin kauan kun hän pysyy kohtuuden rajoissa. 12
13 Kosmiset planeetat Tähän asti olemme käsitelleet planeettoja, jotka voimme nähdä paljain silmin. Nämä näkyvät planeetat edustavat näkyvää elämäämme maapallolla. Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus ja Mars ovat persoonallista olemustamme puhtaimmin kuvaavia, Jupiter ja Saturnus vastaavat sosiaalisesta ympäristöstämme. Näiden takana on vielä kolme planeettaa, joita emme voi nähdä ja joiden kiertojakso on ihmiselämää pidempi. Koska nämä planeetat sijaitsevat aikaa edustavaa Saturnusta kauempana kutsumme niitä kosmisiksi planeetoiksi. Uranus, Neptunus ja Pluto edustavat kaikki niin suurta uudistumista, että vain lapsilla on mahdollisuus toteuttaa sitä niin omassa kuin vanhempiensakin elämässä. Lapset ovat muuttamassa kosmisten lakien mukaisiksi sellaisia asioita, joita me aikuiset emme ikinä pystyisi edes hyväksymään. Mitä muutoksen osaa sinun lapsesi elämässään toteuttaa, selvinnee ainakin osittain näiden kosmisten planeettojen tekemistä aspekteista. Merkkisijainnilla ei ole niin suurta merkitystä, mutta aspektit kannattaa lueskella sitäkin tarkemmin. Uranus: herättäjä, rajojen rikkoja, sisäinen oivallus Uranus on planeetta joka kuvaa kykyämme vapauttaa itsemme ajan ja menneisyyden kahleista korkeamman tietoisuutemme avulla. Tämä kosminen äly ja viisaus ilmenee lapsella taipumuksena rikkoa vanhempiensa ja opettajiensa asettamia sääntöjä ja rajoituksia. Vaikka joskus siltä tuntuukin niin tässä ei ole kysymys ilkeydestä tai minkäänlaisesta pahuudesta vaan sisäisestä pakosta muuntaa vanhempien liian rajoittuneeksi käyneitä asenteita paremmin nykyaikaa vastaaviksi. Voimakkaasti aspektoitu Uranus ei tee vanhempana olemisesta helppoa, sillä tehtäväksi annettu lapsen valmentaminen muutosten toteuttajaksi vaatii jatkuvaa itsetutkiskelua ja omien rajoitusten tiedostamista. Mitä luutuneempaa ja pysähtyneempää vanhempien elämä on sitä voimakkaammin Uranuslapsi ilmaisee kapinallisuuttaan. Hän haluaa oppia toteuttamaan ainutlaatuisia valmiuksiaan jo lapsena ja elleivät vanhemmat anna siihen eväitä omalla käyttäytymisellään turhautuu tämä lapsi ja pystyy silloin tekemään vanhempiensa ja opettajiensa elämästä varsin hankalaa. Seuraavista tulkinnoista voit lukea miten sinun lapsesi haluaa omassa elämässään toteuttaa Vesimiehen aikaa. Uranus oinaassa Uranus on samassa merkissä kaikilla noin seitsemän vuoden sisällä syntyneillä lapsilla, jolloin sen merkkisijainnilla ei ole mitään havaittavaa tekemistä sinunkaan lapsesi persoonallisuuden tai hänen lapsuutensa kannalta. Koko hänen ikäpolvensa toteuttaa omaa oinasmaista muutosprosessiaan tavalla, joka on havaittavissa vasta sitten kun nämä muutoksentekijät katselevat maailman muuttumisesta kertovaa dokumenttia vanhainkodin televisiosta, jos silloinkaan. Uranuksen aspektit sensijaan kertovat lapsesi henkilökohtaisesta panoksesta uudistusten toteuttamiseksi ja niistä tärkeimmät oletkin jo ehtinyt lukea ennen tähän kohtaan pääsemistäsi. Mielenkiintoista asiaa lapsesi tavasta toteuttaa omaa tehtäväänsä välttämättömien muutosten aikaansaamiseksi löydät Uranuksen huonetulkinnasta tämän eepoksen loppupuolella. Seuraavassa kuitenkin muistin virkistämiseksi lyhyt kertaus siitä millä persoonallisuuden alueilla sinun lapsesi sisäinen uudistusvimma 13
14 ottaa paikkansa. Uranus neliö Kuu Uranuksen ja Kuun neliön perusteella voit valmistua kasvattamaan ja valmentamaan tulevaa vapaustaistelijaa, jotta hän oppisi tulemaan toimeen tinkimättömän vapaudenhalunsa ja omalaatuisen käyttäytymisensä kanssa. Kun tämä lapsi havaitsee ympäristössään peiteltyjä tunnetiloja, reagoi hän niihin salamannopeasti ja hyökkäävästi. Heti kun sinä tai kuka tahansa muu on tekemässä tai sanomassa jotain mikä ei vastaa hänen sisäistä totuuttaan tulee tämä lapsi tekemään kaikkensa, jotta valheellinen toiminta tai puhe ei pääsisi jatkumaan. Tunneherkkyytensä vuoksi lapsesi saattaa vaikuttaa hermostuneelta ja levottomalta, mutta mitään syytä huoleen ei ole, sillä levottomuus asuu pysyvänä vieraana hänen sydämessään. Sinun on hyvä muistaa lapsesi synnynnäinen ja tarkoituksenmukainen vallankumouksellisuus aina silloin kun hän joutuu vaikeuksiin tarhassa, koulussa tai muissa laitoksissa, sillä hänen on pakko toimia näissä tilanteissa juuri sen hetken vaatimalla tavalla. Ihmissuhteissa tämä aspekti on perinteisen avioliiton irvikuva, sillä niin tavattoman usein se johtaa toistuviin eroihin. Jotta lapsesi selviäisi helpommalla tarvitsee hän voimakkaan itsetunnon, jonka pohjalta hän voisi uskaltaa olla aidosti ja rehellisesti kapinallinen myös kaikissa yhteiseen elämään liittyvissä asioissa. Lapsesi on syntynyt rikkomaan valheelliset uskomukset ja tätä työtä hän tulee koko ikänsä tekemään. Ymmärrä sinä häntä lapsena ja hän ymmärtää itseään aikuisena. Uranus kolmio Merkurius Merkuriuksen ja Uranuksen välinen aspekti on aina merkki uraa uurtavasta ja enemmän tai vähemmän kumouksellisesta ajattelutavasta, jonka ansiosta lapsellesi ei ole aina lainkaan yksinkertaista ymmärtää mitä sinä milloinkin olet hänelle selittämässä. Hänellä on voimakas sisäinen tarve muuttaa monien puhuttujen asioiden merkitystä enemmän nykyistä todellisuutta vastaaviksi. Kolmio kertoo yhtymän tavoin melkoisesta kekseliäisyydestä ja halusta kokeilla omien ajatusten ja ideoiden toimivuutta käytännössä. Helppoa tämä ei tule olemaan, sillä lapsesi ajattelu on usein niin abstraktisella pohjalla ettei sinulla tai muilla läheisillä ole mitään mahdollisuutta ymmärtää mitä hän on ajamassa takaa. Tästä ei ole syytä olla millään tavalla huolissaan, sillä lapsesi tulee tämän mentaalisen lahjakkuutensa ansiosta menestymään vähintään loistavasti nykyajan nopeasti teknistyvässä maailmassa, missä eilisen tieto todetaan tänään vanhentuneeksi. Lapsesi tapaisilla mielen taitureilla ja keksijöillä on tulevaisuus hallinnassa pärjäävätpä he koulussa miten tahansa, sillä koulun tiedoilla ei lähitulevaisuudessa kukaan tule pärjäämään kilpailussa työpaikoista ja elämän mielekkyydestä. Tänään ja huomenna pärjäävät vain ne joilla on älliä omaksua nopeasti muuttuvaa tietoa ja soveltaa sitä heti käytäntöön. Neptunus: pelastaja, illuusio, ihanteet, henkiset kyvyt, taiteellisuus 14
15 Neptunus edustaa intuitioksi kutsuttua siltaa näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Jokainen lapsi on omalla tavallaan herkistynyt tälle näkymättömälle maailmalle ja hänelle on luonnollista yhdistää sekä leikeissään että puheessaan aikuisille näkymättömät mielikuvat olemassa olevaan todellisuuteen. Herkkä Neptunuslapsi elää usein kokonaan poissa tästä maailmasta eikä sitä pitäisi mitenkään ihmetellä tai pyrkiä muuttamaan. Kaukaisuuteen tuijottava tai muuten omissa oloissaan viihtyvä lapsi elää vähintään yhtä täysipainoista elämää kuin me kaikki muutkin. Niiltä osin kun olet vanhempana menettänyt otteesi omaan alitajuntaasi ja herkkään intuitioosi tulet hermostumaan lapsesi kyvyttömyyteen huolehtia ikäänsä nähden hänelle kuuluvista päivittäisistä askareista koulunkäynnistä puhumattakaan. Neptunuslapsi tarvitsee mahdollisuuden tehdä asiat omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa vaikka se meistä kaavoihimme kangistuneista vanhemmista tuntuu täysin toivottomalta touhulta. Seuraavista tulkinnoista selviää toivottavasti jotain olennaista helpottamaan osaasi lastasi ymmärtävänä vanhempana. Neptunus vesimiehessä Neptunus on Vesimiehen merkissä kaikilla noin 14 vuoden sisällä syntyneillä lapsilla, eikä sen merkkisijainnilla ole mitään näkyvää merkitystä lapsesi luonteelle ja persoonallisuudelle. Neptunus vaikuttaa voimakkaimmin aspektiensa ja huonesijaintinsa kautta. Aspekteista olet jo jotain saanut selville tähän mennessä ja huonetulkinta osuu silmiisi jossain tämän tulkinnan viimeisillä sivuilla. Seuraavassa vielä lyhyet kertaukset lapsesi valmiuksista ja haasteista toteuttaa omaa alitajuista yhteyttään korkeampiin ulottuvuuksiin. Neptunus kolmio Kuu Kuun ja Neptunuksen kolmio tuo tullessaan herkkää ja kiehtovaa avoimmuutta elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Lapsellasi on kyky ymmärtää kanssaihmistensä alitajuisia tuntemuksia ja siksi hän pystyy säilyttämään rauhallisuutensa tavallista paremmin myös silloin kun joku on hänelle vihainen. Kaikkein voimakkaimmin tämän aspektin herkkyys tulee esille taiteellisena lahjakkuutena ja kaikenlaisena luovuutena. Lapsellasi on kaikki edellytykset luoda itselleen uraa vaikkapa taiteilijana, mutta voihan hänen luovuutensa toki näyttäytyä monella muullakin tavalla. Lapsesi koetaan helposti luotettavana ystävänä, jolle voi kertoa omista huolistaan, sillä hänellä ei ole taipumusta tuomita vaikeuksissa olevaa ihmistä vaan hän löytää yleensä keinot auttaa ja lohduttaa toista ihmistä, vaikka tämä olisi täysin selvästi itse aiheuttanut omat ongelmansa. Neptunus oppositio Venus Kauneuden planeetta Venus aspektissa alitajunnan ja illuusion planeetta Neptunukseen on melkoisen varma merkki lapsesi taiteellisista lahjoista. Hän on hyvin herkkä kaikelle kauneudelle ympärillään ja hän on aina valmis luomaan kauneutta ympärilleen niistä elementeistä, joita on saatavilla. Lapsesi on herkkä myös rakkauden tunteille ja hän ottaa rakkaudenosoitukset usein liiankin tosissaan ja joutuu silloin 15
16 tällöin pettymään omissa haaveissaan. Vanhempana et pysty lapsesi luovuutta ja herkyyttä tietoisesti edesauttamaan, sillä useimmiten hän ei pysty selvittämään edes itselleen miten hän haluaisi luovuuttaan toteuttaa. Oikeat alueet kyllä löytyvät ihan itsestään, kunhan lapsi saa itse vastata aikataulusta ja toteutuksesta. Oppositio esittää tässä planeettaparissa omat ehdottomat vaatimuksensa tuon sisäisen luovuuden todelliselle puhkeamiselle. Lapsen on opittava elämään tämän karun ja valheellisen maailman säännöillä omasta herkkyydestään huolimatta. Anna sinä tälle lapselle lupa ja mahdollisuus pettyä omiin haaveisiinsa uudelleen ja uudelleen, anna hänen surra menetyksiään niin kauan kun hän tuntee siihen tarvetta. Näin lapsesi oppii tulemaan toimeen omien kuvitelmiensa ja niiden vastaisen todellisuuden kanssa eikä hänen tarvitse tutustua tähän realismiin kipeiden ihmissuhde draamojen kautta aikuiseksi vartuttuaan. Pluto: varjo, syvimmät pelot, sisäinen muutos, henkinen kasvu Jatkuvaa kosmista muutosta ja uudistumista edustavana planeettana Pluto osoittaa valtavan voimansa jo aivan pienessä lapsessa. Plutovaikutusten alainen lapsi on syntynyt soturiksi ja taistelijaksi, joka on valmis uhraamaan itsensä uudistusten alttarille ellet vähemmällä usko mitä hänellä on sinulle opetettavana. Pluton edustama energia ei tunne valinnan mahdollisuutta ja siksi lapsesi tietyissä tilanteissa toimii niinkuin toimii vaikka se sitten tarkoittaisi hylätyksi tulemista. Pluto energioillaan lapsesi muuttaa maailmaa paremmaksi itselleen, sinulle ja kaikille muillekin ihmisille. Ellet anna sen tapahtua hyvällä tapahtuu se pahalla, joten lue ajatuksella Pluton merkityksestä lapsesi astrologisella kartalla. Auttamalla lastasi pelastamaan tätä maailmaa saat myös itsellesi melkoiset eväät elämässäsi menestymiseen. Pluto kauriissa Pluto on lapsesi kartalla Kauriin merkissä, mutta yhtä vähän kuin Uranuksen tai Neptunuksen merkkisijainti antaa Plutokaan viitteitä lapsesi luonteesta. Pluton aspekteilla saattaa olla sinulle paljonkin kerrottavaa kuten varmaan oletkin jo aiemmilta sivuilta huomannut. Myös Pluton huonesijainti antaa varmasti hiukan miettimisen aihetta. Seuraavassa kuitenkin lyhyt kertaus lapsesi ehdottomuuksista tässä elämässä Pluton aspektien välityksellä. Pluto oppositio Kuu Kuun ja Pluton oppositio on aina hyvin haasteellinen aspekti sekä lapselle että vanhemmille. Etenkin äiti on todella rajusti tämän lapsen tulilinjalla hänen etsiessään omaa identiteettiään. Lapsesi suhtautuu äärimmäisen kriittisesti kaikkeen tunteiden vastaiseen käyttäytymiseen eikä hän pysty millään keinolla sietämään valheellisten kulissien ylläpitämistä omassa kotiympäristössään. Jo pienenä lapsena hän takertuu äitinsä helmoihin sitä tiukemmalla otteella mitä epävarmemmaksi äiti tuntee olonsa. 16
17 Jokainen voi aavistaa mitä siitä seuraa kun lapsi heittäytyy hankalaksi äidille, jolla on muutenkin täysi työ pitää itsensä kasassa. Kaikella tällä on kuitenkin tarkoituksensa, sillä yksi lapsesi kaikkein tärkeimmistä tehtävistä tässä elämässä on oppia elämään voimakkaiden ja pakottavien tunteidensa ristitulessa. Tunteet ottavat lapsestasi helposti ylivallan ja loukkaannuttuaan jostain asiasta hänen on hyvin vaikea päästä siitä yli ja palata normaaliin päiväjärjestykseen. On jotenkin paradoksaalista että juuri tämä äidissään niin helposti aggressioita herättävä lapsi kaikkein eniten tarvitsee äitinsä hyväksyntää ja tukea. Ellei äiti pysty saattamaan omaa elämäänsä itselleen hyvältä tuntuvaan järjestykseen tulee tämä lapsi omaksumaan hyvin kriittisen ja ehdottoman linjan omiin ihmissuhteisiinsa nuorena ja aikuisena. Hän saattaa olla äärimmäisen sitova ja takertuva tai sitten omaa vapauttaan yliarvostava seikkailija, joka ei ota mitään suhdetta tosissaan. Omalta osaltasi voit helpottaa lapsesi oloa ja elämää pitämällä yllä oikeaksi kokemaasi järjestystä ilman vihanpurkauksia. Olitpa vihainen mistä hyvänsä ja kenelle hyvänsä niin tämä lapsi kokee itsensä siihen syylliseksi, ellet muista vapauttaa häntä kertomalla että lapsesi ei ole syypää suuttumukseesi. Viha ja suuttumus kaikissa muodoissaan ovat pahinta myrkkyä tämän lapsen herkälle itsetunnolle. Pluto kolmio Venus Venuksen ja Pluton aspekti on merkki hyvin vahvasta sitoutumisesta kaikkiin sellaisiin asioihin ja ihmisiin, joista lapsesi pitää. Hänen arvomaailmassaan ei ole juurikaan välimuotoja. Lapsesi joko todella nauttii ja iloitsee jostakin tai sitten hän ei kertakaikkiaan välitä koko asiasta. Tällainen mustavalkoisuus on joskus kiusallista vanhemmille, mutta tämä lapsi kokee asiat omalla vahvalla tavallaan, eikä hän voi ymmärtää miksi pitäisi valehdella, jos kerran ei pidä jostakin asiasta tai ihmisestä. Kolmio helpottaa kuitenkin sinun asemaasi melkoisesti, sillä lapsesi osaa sanoa mielipiteensä niin varmalla ja lämpimällä tavalla, ettei monikaan lopulta koe tulleensa loukatuksi. Ja sitoumuksissaan tämä lapsi osaa mennä hyvinkin pitkälle antamatta kenellekään silti mahdollisuutta hallita itseään. Joku saattaa kuvitella, että voittamalla lapsesi luottamuksen hän pystyisi ohjaamaan tämän elämää, mutta niin ei koskaan tule käymään tai ainakaan tuollainen tilanne ei voi kovin pitkään säilyä. Rennossa ehdottomuudessaan lapsesi herättää suurta luottamusta muissa ihmisissä ja hän pystyy tulemaan toimeen mitä hankalimpien tyyppien kanssa. Hän osaa olla hyvin rakastettava, mutta se harvoin tarkoittaa mitään sen enempää. Jos joku sellaista kuvittelee niin ottakoon seurauksista opikseen. 17
18 Lopuksi Lämmin ja sydämellinen kiitokseni tähän eepokseen käyttämästäsi ajasta. Tämä tulkinta on minun ehdoton suosikkini kaikkien tulkintojen joukosta. Kun vanhempana olet tietoinen lapsesi suurista henkisistä valmiuksista ja niiden kehittämiseen vaadittavista askeleista, kokee lapsesi valtavan paljon turvallisemmaksi taivaltaa omaa aan kohti korkeampaa tietoisuutta ja oman elämäntehtävänsä suorittamista. Palaa tähän tulkintaan uudelleen ja uudelleen aina kun koet olosi epätietoiseksi tai epävarmaksi lapsesi erilaisten elämänkokemusten keskellä. Täältä löytyy koko ajan uusia vastauksia ja uusia oivalluksia sitä mukaa kun lapsesi etenee henkisellä polullaan.
19
20 ASTROLOGISEN KARTAN TEKNINEN LUKUOHJE KARTTAPIIRROS Karttaruudussa ovat sinun syntymätietosi. Kartan sisäkehällä näkyvät numerot merkitsevät astrologisia huoneita eli elämänalueita seuraavasti: 1.huone=persoonalliset valmiudet ja minäkuva 7.huone=ihmissuhteet, parisuhde, rakkauselämä 2.huone=henkiset voimavarat, raha, omaisuus 8.huone=sisäinen uudistuminen, yksinäisyys, kuolema 3.huone=kommunikaatio, naapurit, sisarukset 9.huone=tietoisuus, filosofiat, uskonto, matkustaminen 4.huone=syvin alitajunta, koti, perhe ja turvallisuus 10.huone=kosminen tehtävä, ura ja ammatti 5.huone=henkinen luovuus, esiintyminen, lapset 11.huone=vallankumous, uudistukset, riippumattomuus 6.huone=työ, velvollisuudet, terveys 12.huone=itsensä voittaminen, salatut asiat, uhrautuminen Kartan keskellä on piirrettynä planeettojen väliset aspektit. Kartan merkkisymbolit =Oinas =Härkä =Kaksoset =Rapu =Leijona =Neitsyt =Vaaka =Skorpioni =Jousimies =Kauris =Vesimies =Kalat Planeettasymbolit: Kuu, Sielu = Sisäinen turvallisuus, menneisyys, lapsuus, alitajuiset muistot ja käyttäytyminen, reaktiot Aurinko, Henki = Ilon ja rakkauden energia, luovuus, lapsuuden olosuhteet, isä Merkurius, Sielu,Henki ja Materia tasapainossa =Kommunikaatio, puhuminen, tiedon välittäminen, valehtelu Venus, Henki hallitsee ainetta = Sisäinen nainen, sisäinen arvomaailma, kauneus, rakkauselämä Mars, Aine painaa sielua = Sisäinen mies, tekemisen motiivit, itsensä puolustaminen, innostuminen Jupiter, Sielu hallitsee materiaa =Ympäristössä olevat mahdollisuudet, menestyminen, laajentuminen, opiskelu Saturnus, Materia painaa sielua =Ulkoinen karma, voimavarat, itsekuri, vastuu itsestä, sairaudet, vaikeudet Uranus, Aine sielun ja hengen puristuksessa = Uudistuminen, vapaus, riippumattomuus, kapina, yksilöllisyys Neptunus, Sielu ja materia pyrkivät ylös =Alitajunta, intuitio, herkkyys, kuvitelmat, itsepetokset, taiteellisuus Pluto, Hengen kipinä Sielun suojassa aineeseen haudattuna =Sisäinen transformaatio, yksinäisyys, kuolema Chiron, sisäinen parantaja ja opetaja =Muiden auttaminen omien kipeiden kokemusten välityksellä Asc: Nousumerkki, joka kuvaa persoonallisuutta ja ihmissuhteita Mc: Keskitaivas, joka kuvaa uraa ja ammattia sekä toisaalta kotia ja perhettä : Kuunsolmu, Tämän elämän päämäärä ja edellisten elämien haitalliset tottumukset Asteroidit: : Ceres, Vapautuminen menettämisen pelosta ja liiasta huolehtimisesta, lapset, perhe : Pallas, Sisäinen soturi, korkeampi tietoisuus, kosminen viisaus ja tieto : Juno, Henkinen rakkaus, parisielu, henkinen koti, rakkaus ilman ulkoisia sitoumuksia : Vesta, Sisäinen valo ja rakkaus, omistautuminen rakkauden työlle, itsensä rakastaminen Karttaympyrän alapuolella ovat asteroidien ja planeettojen tarkat sijainnit syntymäkartallasi. 20
Valon Lapsi. Astrologi Seppo Tanhua.
Valon Lapsi Astrologi Seppo Tanhua www.astro.fi I. VALONLAPSI! Kuinka ihmeellinen onkaan se hetki, jolloin ensi kertaa kohtaat vastasyntyneen lapsesi katseen. On aivan uskomatonta kuinka syvät ja tarkoituksenmukaiset
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
2. Suurin pyrkimyksesi on auttaa rakkaudella lastasi löytämään todelliset lahjansa ja valmiutensa.
I. VALONLAPSI! Kuinka ihmeellinen onkaan se hetki, jolloin ensi kertaa kohtaat vastasyntyneen lapsesi katseen. On aivan uskomatonta kuinka syvät ja tarkoituksenmukaiset mysteerit tuovat perheenjäsenet
UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.
UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
TAIVAANMERKIT KESÄLLÄ 2014
TAIVAANMERKIT KESÄLLÄ 2014 Kesä alkoi uudella kuulla 28.5. Kaksosissa 7 21 Neptunus-neliön värittämänä ja päättyy 25.8. uuteen kuuhun Neitsyessä 2 18 oppositiossa perääntyvään Neptunukseen. Herkkiä emootioita
Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.
Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat
Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
1 Aikuistumista ja arjen arvoja
1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen
En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia
En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia Ammatikseen kirjoittaville ja luovaa työtä tekeville kirjailijoille kauhistuttavin tilanne on tyhjän paperin pelko. Mitä tehdä silloin kun kirjoitustyö
Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.
Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys
Yhdistyspäivä
Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Toimiva työyhteisö DEMO
Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:
Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?
Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?
Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?
ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.
Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA Ulla ja Eero Koskinen Alustus 4.4.2009 SISÄLTÖ Käytökseni lähtökohdat Parisuhteen ja avioliiton kehitysvaiheet Toimivan parisuhteen lähtökohtia Ongelmat avioliitossa Parisuhdesoppa
Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy
Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet
Astro-oppaasi ihmissuhteisiin. Astrologi Seppo Tanhua.
Astro-oppaasi ihmissuhteisiin Astrologi Seppo Tanhua www.astro.fi Karttasi haasteet ja valmiudet ihmissuhteissa Sinulla on nyt luettavana astrologisesti koottu tietopaketti tarkkaan syntymäaikaasi perustuvista
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996
12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 osa 7 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askeleen 6. askel kuuluu:
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
Ajatuksia oppimisesta
Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009
Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti
1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään
Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti
Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen
Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä
Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön
Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä
Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:
Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä
Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden
Nousumerkki. Astrologi Seppo Tanhua.
Astrologi Seppo Tanhua www.astro.fi Astrologinen Nouseva merkki eli Askendentti Johdantona itsetuntemukseen Seuraavilla sivuilla on kerrottu tarkalle syntymähetkellesi laaditun Nousumerkin mukanaan tuomat
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
Rakkautenne Kulmakivet Mimmi ja Malli
ja Malli Nimi Syntymäaika 3:17 8.6.1974 Syntymäpaikka Tampere Koordinaatit Pituus: -23.447 Leveys: 61.298 Aikavyöhyke +02:00 Nimi Malli Syntymäaika 6:41 19.11.1977 Syntymäpaikka Helsinki Koordinaatit Pituus:
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat
LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin
Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti
Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut
1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström
1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström Ihmissuhdetaidoista riippuva palvelun käyttäjäkokemus Ihmiskäsitys, ihmissuhdekyvyt Itsensä/toisen arvostus Vuorovaikutus, viestintä Empatia Älykkyys
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
Turvallisesti netissä
Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo
Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)
Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
Yksinhuoltajana monikkoperheessä
Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n
10 ASIAA joilla varmistat, että onnistut elämäntapamuutoksessa. www.hyvinvointia360.fi
10 ASIAA joilla varmistat, että onnistut elämäntapamuutoksessa www.hyvinvointia360.fi Tästä se lähtee - MUUTOS Haaveiletko elämäntapoihisi liittyvästä suuresta muutoksesta? Oletko jo kenties yrittänyt
Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!
Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.
JOHTAMISTAIDON MITTARI (360), kysymykset
Karl-Magnus Spiik 1 JHTAMISTAIDN MITTARI (360), kysymykset Johtaminen / esimiestyö on yksi vaikeimmista tehtävistä, kun tavoitteena on fyysisten ja henkisten resurssien tehokas käyttö, hyvien tulosten
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama
TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti.
RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Reagoi nykyiseen todellisuuteen, parhaillaan tapahtuvaan, murehtii vähemmän
Elämäntapamuutos valmennusohjelma
Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,
Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa
Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa
Planeetat. Planeetat Astrologisella kartalla 2 Aurinko 3 Kuu 4 Merkurius 5 Venus 6 Mars 7 Jupiter 8 Saturnus 9 Uranus 10 Neptunus 11 Pluto 12
Planeetat Planeetat Astrologisella kartalla 2 Aurinko 3 Kuu 4 Merkurius 5 Venus 6 Mars 7 Jupiter 8 Saturnus 9 Uranus 10 Neptunus 11 Pluto 12 Planeetat Astrologisella kartalla Aurinko, Kuu ja planeetat
SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 11.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Tervetuloa koulutukseen! Kolmen
HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS
TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.
Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794
Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14
Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä