GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL 3323 05, VUONNA 1991.
TUTKIMUSALUEIDEN SIJAINT I Hanhisuon, Joutokankaan ja Kultavuoren tutkimusalueet sijait - sevat n. 15 km Kiuruveden kaupungin keskustasta länteen j a Pylhylänaho n. 5 km etelään, kuva 1.
TUTKIMUSTEN LÄHTÖKOHDISTA Hanhisuo, Joutokangas ja Pylhylänaho olivat osa Kiuruvede n alueen pienialaisista esitutkimuskohteista. Valtion edun turvaamiseksi oli Hanhisuon-Joutokankaan alueel - le tehty valtausvaraus ennen tutkimusten aloittamista. Tutki - muksia aloitettaessa kävi ilmi, että Kalle Kainulainen ol i lähettänyt kultapitoisen kansannäytteen Outokumpu Oy :n mal - minetsinnälle. Kainulainen ilmoitti löytäneensä näyttee n GTK :n valtausvarausalueelta, Hanhisuolta. Näinollen näytteen aiheuttamat jatkotutkimukset jäivät GTK :n suoritettaviksi. GTK :ssa analysoitiin Kainulaisen näytteestä kaksi palaa, K/914842 ja K/914843. Niissä oli kultaa 12 ppm ja 21 ppm. SUORITETUT TUTKIMUKSE T Tutkimuksia johti geologi Jarmo Nikander, kenttätutkimukse t tekivät tutkimusapulaiset Hannu Koskivuori (HSK) ja Tuom o Stranius (TOS). Hanhisuo Kalle Kainulaisen kultapitoisen kansannäytteen kivilaji o n keskirakeinen amfiboliitti. Siinä on heikko magneettikiisupi - rote. Lisäksi kvartsijuonien yhteydessä on arseenikiisua j a kuparikiisua. Näyte oli otettu metsäautotien ojan penkalla olleesta louhoskappaleesta. Löytöpaikalta n. 10 m etelään o n louhittu kalliota tietä tehtäessä. Ympäristössä on lisäks i runsaasti kalliopaljastumia. Paljastumien kivilajeina on hienorakeista kvartsi-maasälpägneissiä (hapanta vulkaniittia ) ja amfiboliittia (emäksistä vulkaniittia), joissa on myö s kvartsijuonia. Kivissä on yleisesti heikkoa magneettikiisupi - rotetta. Kalliopaljastumissa ei havaittu arseenikiisua. Paljastumist a ei myöskään löydetty Kainulaisen näytteen tyyppistä amfibo - liittia. Kalliopaljastumien erityyppisistä kivilajeista otettii n yhteensä 27 näytettä. Näytteenottopaikat on esitetty teissä 1 ja 2. Kaikista näytteistä analysoitiin mm. kulta j a arseeni. Kumpaakaan ei näytteissä ollut. Analyysitulokset on esitetty liitteessä 3. Tutkimuksissa tultiin siihen tulokseen, että louhoskappale, josta Kainulainen oli näytteensä ottanut on tuotu paikall e jostain muualta. Todennäköisesti Raahen Laivakankaan kulta - malmiaiheen louhokselta, jonka kiveä Kainulaisen näyte muis - tuttaa. Kohteen tutkimukset lopetettiin. Joutokanga s Joutokankaan sähköisen ja magneettisen anomaliavyöhykee n kivilajit ovat kalliopaljastumahavaintojen perusteella kiillegneissejä ja emäksisiä vulkaniitteja. Geofysikaalise t anomaliat aiheutuvat magneettikiisupirotteesta. Vyöhykkeen sinkki- ja/tai kultamalmimandollisuuksien selvittämiseksi paljastumista analysoitiin 6 näytettä. Lisäks i kaksi voimakkainta aerogeofysikaalista anomaliaa paikannet-
tiin magneettisilla mittauksilla ja niistä otettiin kevyell ä iskuporakoneella näytteet kallion pinnalta. Näytteenottopai - kat on esitetty liitteissä 1, 4 ja 5. Näytteiden analyysitulokset on esitetty liitteissä 4, 5, 6 j a 7. Analyysit eivät tuoneet esiin merkittäviä anomalioita. Kohteen tutkimukset lopetettiin. Kultavuor i Kultavuoren magneettikiisupitoisista happamista ja emäksisis - tä vulkaniiteista analysoitiin 7 paljastumanäytettä niide n kultapitoisuuden selvittämiseksi. Näytteenottopaikat o n esitetty liitteissä 1 ja 8. Analyysitulokset on esitetty liitteessä 6. Tutkimukset kohteessa lopetettiin, koska malmiviitteit ä ei saatu. Pylhylänaho Tutkimusten lähtökohta oli Kalle Kainulaisen vuodelta 196 6 oleva suuri sinkkimalmilohkare KK-66-94. Lohkare sijaitse e peitteisen, lähes pohjois-eteläsuuntaisen sähköisen ja mag - neettisen anomalian päällä. Lohkare itse on magneettinen j a sähköä johtava. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voisiko lohkare olla lähtöisen tästä, sen alla olevasta geo - fysikaalisesta anomaliasta. Geofysikaalinen anomalia paikannettiin magneettisella mit - tauksella. Kevyellä iskuporakoneella otettiin näytteet kalli - on pinnalta. Näytteenottopaikat on esitetty liitteissä 9 j a 10. Anomalian aiheuttajaksi todettiin grafiitti-, magneettikiisu - ja rikkikiisupitoinen kiillegneissi. Näytteiden analyysitu - lokset on esitetty liitteissä 10 ja 11. Analyysitulokset ova t tavanomaisia alueen kiisupitoisille grafiittigneisseille, eivätkä siten tuoneet esiin malmiviitteitä. Tutkimukset kohteessa lopetettiin. Jarmo Nikander Q.s., CS)-''---
LIITTEE T Liite 1. Hanhisuon, Joutokankaan ja Kultavuoren näytteenot - topaikkojen sijainti. Liite 2. Hanhisuon näytteenottopisteet. Liite 3. Hanhisuon analyysitulokset. Liite 4. Joutokankaan kallionpintanäytteenoton tulokset. Liite 5. Joutokankaan kallionpintanäytteenoton tulokset. Liite 6. Joutokankaan ja Kultavuoren kalliopaljastumanäyt - teiden analyysitulokset. Liite 7. Joutokankaan syvämoreenianalyysitulokset. Liite 8. Kultavuoren näytteenottopistee. Liite 9. Pylhylänahon näytteenottopaikkojen sijainti. Liite 10. Pylhylänahon syvämoreeninäytteenoton tulokset. Liite 11. Pylhylänahon syvämoreenianalyysitulokset.
KIURUVEDEN HANHISUON, 3323 03D, ANALYYSITULOKSE T Näyte Co Cu Ni Pb Zn Ag Au ppm S % Kivilaji Malmimineraalit K/914842 134 1340 388 70 1230 18.6 12.4 1.7 EVULK/KVARJ, ASKI,MAGK,CUKI,ZNV A K/914843 60 398 267 42 724 13.3 21.0 0.6 EVULK/KVARJ, MAGK,CUKI,ASK I Til.N :o 3479 6 Anal.N :o Näyte Co Cu Ni Pb Zn Ag As ppm Au ppb S % Kivilaj i M9102370 HSK- 91-3.1 7 89 9 7 104 0.6 30 10 0.16 IVULK 1 3.2 38 115 157 10 65 1.1 30 10 3.65 HVULK 2 3.3 33 66 82 4 76 0.4 40 0 1.40 HVULK 3 3.4 13 67 64 14 205 0.6 90 10 1.02 HVULK 4 3.5 43 120 89 14 110 1.4 40 0 2.57 HVULK 5 3.6 44 160 84 15 22 1.4 30 0 3.10 HVULK 6 3.7 27 73 40 15 26 1.2 60 0 1.24 HVULK 7 3.8 27 180 545 12 218 1.6 50 10 6.38 IVULK 8 3.9 28 153 300 19 113 2.0 50 20 5.42 IVULK 9 3.10 0 9 7 29 12 1.1 80 20 0.58 SERI HVULK 80 3.11 25 71 119 17 54 1.4 30 20 3.29 HVULK 1 3.12 20 68 101 12 53 1.1 50 20 1.93 HVULK 2 3.13 16 166 209 12 1650 1.5 0 20 2.51 HVULK 3 3.14 8 40 43 5 34 0.5 0 20 0.01 EVULK 4 3.15 11 77 26 6 12 0.5 0 0 0.26 EVULK 5 3.16 4 20 13 5 12 0.4 0 10 0 EVULK 6 3.17 1 45 9 6 8 0.5 40 20 0.52 KVARJ/HVUL K 7 3.18 12 89 39 9 9 1.0 30 0 1.30 EVULK 8 3.19 0 8 4 7 7 0.1 0 20 0.03 GR 9 3.20 8 29 40 9 14 0.7 30 10 0.07 EVULK 90 3.21 34 159 30 15 77 1.5 40 0 1.31 HVULK Til.N :o 350 7 M9104420 3.22 4 11 12 9 469 0.3 80 0 0.1 2 1 3.23 3 11 17 10 90 0.3 50 10 0.0 9 2 3.24 35 187 41 13 9 1.1 50 0 0.9 8 3 HSK-91-13 22 60 26 5 16 0.5 70 0 0.06 EVUL K 4 14 29 80 76 13 32 1.2 60 0 2.32 HVULK 5 19 24 129 108 10 16 1.1 50 10 1.72 EVULK Til.N :o 3479 6 M9102403 HSK-91-4 29 159 566 20 105 2.7 30 0 5.83
KIURUVEDEN JOUTOKANKAAN, 3323 03D, ANALYYSITULOKSET Anal.N :o Näyte Co Cu Ni Pb Zn Ag As ppm Au ppb S % Kivil. Malmimineraalit Til.N :o 3654 0 M9101725 HSK-91--L4 132 483 888 21 18 3.5-2 24.9 EVULK, MAGK Til.N :o 3479 5 M9102399 HSK-91-8 10 114 29 5 13 0.5 30 20 0.14 EVULK 400 9 11 35 19 4 18 0.4 40 0 0 EVULK 1 10.1 32 194 566 8 535 1.2 0 20 4.02 KGN, MAGK 2 10.2 35 120 86 8 51 1.1 40 10 1.50 EVULK 4 11 7 106 11 3 12 0.5 40 10 1.36 KGN, SKI I KIURUVEDEN KULTAVUOREN, 3323 03D, ANALYYSITULOKSET Til.N :o 3479 4 Anal.N :o Näyte Co Cu Ni Pb Zn Ag As ppm Au ppb S % Kivil. Malmim. M9102392 HSK- 91-5.1 6 45 27 13 164 1.0 40 0 1.93 HVULK, MAGK 3 5.2 11 151 193 27 538 1.5 30 0 3.40 HVULK, MAGK 4 5.3 39 147 81 8 72 1.0 0 0 1.01 EVULK, MAGK 5 5.4 16 46 22 4 28 0.6 30 0 0.53 EVULK 6 5.5 47 68 90 9 162 0.7 0 0 1.58 EVULK, MAGK 7 6 44 186 199 9 40 1.4 0 0 7.71 EVULK, MAGK 8 7 42 304 407 10 42 1.6 30 20 15.40 EVULK, MAGK
Geologian Tutkimuskesku s Kemian laboratorio Tilaus 3530 4 - --- Näytetunnus Ag Co Cu Ni Pb Zn Au S PP m P pm ppm ppm pp m p pm PP b % 511A 511A 511A 511A 511A 511A 519U 810 L ------------------------------------------------------------------ -- - --- -------- - - - -- - - ----- - --- - M91 49485 013KA 0.7 28 107 120 8 72 5 3.0 5 M91 49486 024KA 0.6 22 251 50 9 70 1 > 0.1 1 M91 49487 024KA 0.4 13 45 13 5 34 1 > 0.0 2 M91 49488 012KA 0.6 15 152 207 10 158 4 1.8 1 M91 49489 019KA 0.4 7 15 12 7 65 1 > 0.01 > M91 49490 024MR 0.4 7 13 12 7 29 1 > 0.01 > M91 49491 028MR 0.2 8 18 13 7 82 2 0.01 > M91 49492 018KA 0.7 18 61 64 7 149 2 0.6 6 M91 49493 010KA 0.5 5 10 9 6 65 1 > 0.0 1 M91 49494 010MR 0.4 17 24 23 12 58 1 > 0.01 > M91 49495 012MR 0.4 8 21 13 8 63 1 > 0.0 1 M91 49496 010KA 0..5 14 9 11 6 70 2 0.0 1 M91 49497 010KA 0.4 14 18 23 6 52 1 > 0.01 > M91 49498 010KA 0.4 11 18 22 10 40 1 > 0.01 > M91 49499 013MR 0.4 11 21 15 9 37 1 > 0.0 4 M91 49500 020MR 0.2 7 10 12 2 25 1 > 0.01 > M91 49501 013KA 0.4 15 22 24 9 49 1 > 0.01 > M91 49502 015MR 0.5 13-38 19 8 44 1 0.03 M91 49502 015MRU 0.5 12 37 19 8 45 1 > 0.0 3 Selitykset : - ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alle määritysrajan 1.0> tulos jsi alle määritysrajan 1. 0 1 semikvantitatiivinen måäritys
LIITE 8