Autamme lapsiperheitä yhdessä



Samankaltaiset tiedostot
SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN VERKOSTO PORVOOSSA

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

TOIMINTASUUNNITELMA

Etsivä työ osana organisaatiota

Monitoimijainen perhevalmennus

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti (liite 1)

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Strategian päivitys KV

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

Rovaniemen lapset ja perheet

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Lasten ja Nuorten ohjelma

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

0 6v. 7 12v v v v v. Yhteensä

Lapset puheeksi -menetelmä

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Ville Järvi

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Osakokonaisuuden toimijat

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS KLO JÄRVENPÄÄSSÄ

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke

KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Transkriptio:

Porvoon ja Askolan lastensuojelusuunnitelman seurantaraportti 2015 Autamme lapsiperheitä yhdessä 8.6.2015

Sisältö Johdanto... 3 2 Tukea vanhemmuuteen peruspalveluissa... 4 3 Perheet saavat apua elämän taitekohdissa... 6 4 Johdamme ja kehitämme lapsiperheiden palveluita yhdessä... 8 5 Lapsiperheet, kolmas sektori ja kunta toimivat yhdessä... 9 2

Johdanto Lastensuojelusuunnitelma 2014 2017 hyväksyttiin valtuustossa lokakuussa 2014. Samalla päätettiin, että suunnitelman seurantaa varten perustetaan seurantaryhmä, johon Porvoon Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä Hyvis nimesi seuraavat edustajat: Koulukuraattori Anne Aropaltio Kehittämispäällikkö Tuija Öberg Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Osastonhoitaja Eliisa Roine Sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Maria Andersson Suunnittelija Mervi Makkonen Tämä on Porvoon ensimmäinen raportti lastensuojelusuunnitelman 2014 2017 toteutumisesta ja jatkosuunnitelmasta 2015 2016. Toteutuneet toimenpiteet on koottu taulukoihin alla ja jokaisen taulukon loppuun on koottu vielä työstämistä vaativat asiat. Seuraava seurantaraportti laaditaan vuoden kuluttua. Lastensuojelusuunnitelma on lähtenyt toteutumaan Porvoossa hyvin ja monialaisesti, mikä käy ilmi myös Porvoon hyvinvointikertomuksen seurantaraportin 2015 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet -osiosta. Hyvinvointia edistäviä, matalankynnyksen palveluita viedään lähemmäksi lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Työtä kohdennetaan erityisesti niille perheille, joilla on sosiaalisia tai terveydellisiä haasteita. Askolan osuus on raportin viimeisenä lukuna. Askolan osuudesta on vastannut johtava sosiaalityöntekijä Ville Heininen. 3

1 Tukea vanhemmuuteen peruspalveluissa Peruspalveluiden henkilöstö tukee vanhemmuutta. Porvoon kaupungin hallinnoima Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus -hanke 2015 2017. Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lapsiperheiden palveluiden esimiehille on järjestetty ICDP-esimieskoulutus 2015 talvella. Neuvolassa otetaan 2015 käyttöön kiintymyssuhdetta edistävä työmalli. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine. 2014-2015 toteutuneiden Neuvolan vanhemmuus ikäryhmittäin -iltojen ja perheneuvolan teemailtojen pohjalta järjestetään yhdessä vanhemmuuden tuen teemailtoja. Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lapsiperheille on tarjolla edullisia harrastusmahdollisuuksia: jokaiselle lapselle liikuntaa ja / tai kulttuuria, perheille yhdessä! on myös sosiaali- ja perhepalveluiden sitovana tavoitteena 2015 sekä kaupungin hyvinvointikertomuksessa 2015. Liikuntapolku -hanke on käynnissä 10 peruskoulussa. Hankkeelle haetaan jatkorahoitusta syksyllä 2015. Varhaiskasvatus tulee mukaan jatkohankkeeseen. Vastuuhenkilö: erikoissuunnittelija Tiina Välikangas Kulttuuripalvelut koordinoi ja järjestää Kulttuurikoulu-toimintaa eli kulttuuri- ja taidekasvatuksellisia ohjelmistoja kotihoidon ja päiväkotien lapsille, koululaisille ja lapsiperheille. Kulttuurikoulun tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori, ml. erityistä tukea tarvitsevat lapset, voi osallistua vuosittain kulttuuri- ja taidekasvatuksellisiin ohjelmistoihin. Osallistumiseen on mahdollista saada tukea mm. perintörahasta. Vastuuhenkilö: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Liikkumisen lisääminen -projekti käynnistyy varhaiskasvatuspalveluissa syksyllä 2015. Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Lähiliike- ja Lähifutis ovat käynnistyneet Gammelbackassa huhtikuussa 2015 ja niissä käy viikoittain yhteensä 150 osallistujaa. Palvelukartta ja LiiKu-passi liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin otetaan 4

käyttöön sosiaali- ja perhepalveluiden asiakkaille syksyllä 2015. Toimintaan on kohdennettu perintörahaa. Vastuuhenkilöt: sosiaali- ja perhepalveluiden johtoryhmä, hyvinvointikoordinaattori Laura Sormunen ja kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Lasten harrastusmaksuja tuetaan toimeentulotuella ja lastensuojelussa 2015 2016. Vastuuhenkilöt: aikuissosiaalityön päällikkö Anne Green ja lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Lapsiperheet saavat lyhytaikaista perhetyötä ja käytännön apua kotiin tarvittaessa myös ilman lastensuojelun asiakkuutta, samoin koululaisten perheet. Kaupunginjohtajan nimeämän perhetyön selvitysryhmän työ valmistuu 2015. Vastuuhenkilö: kehittämispäällikkö Päivi Mäkimartti Ehkäisevä tukiperhe -koulutus yhteisenä perhekummi-koulutuksen kanssa toteutuu syksyllä 2015. Vastuuhenkilöt: perhekeskuskoordinaattori Jaana Dolk, suunnittelija Mervi Makkonen ja perhetyöntekijä Eva Holmberg Point Collegen lähihoitajaopiskelijat harjoittelevat perheiden arjen apuna kotona. Toiminta on käynnistynyt ja vakiinnutetaan. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Vapaaehtoisia saadaan lisää mukaan auttamaan lapsiperheitä. Lions ry:n palvelusetelitoiminta jatkuu 2015. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Kaupunki avustaa MLL:n Uudenmaan piirin järjestämää lastenhoitopalvelua ja perhekummitoimintaa. Lastenhoitajapalvelua on käytetty melko vähän. Palvelun markkinointia tehostetaan käytön lisäämiseksi. Vastuuhenkilöt: lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Kehitetään kouluterveydenhuoltoa sekä parannetaan oppilashuollon sosiaalipalveluiden ja ehkäisevän päihdetyön näkyvyyttä kouluissa. Työtä tehdään suunnitelmallisesti yhdessä eri toimijoiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kuntakohtaisen opetussuunnitelman Oppilashuolto ja Turvallisuus -osa on päivitetty 2014. Opetussuunnitelma 2016 on valmistelussa. Vastuuhenkilöt: koulutusjohtajat Jari Kettunen ja Rikard Lindström Päihde- ja mielenterveyssuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan. Vastuuhenkilö: ehkäisevä päihdetyöntekijä Marianne Korpi Ehkäisevän työn toimintamuodoiksi vakiinnutaan 2015 2016: Choices -päivät 6-luokkalaisille, vastuuhenkilö: Nuorisotyön koordinaattori Nina Siltakorpi ja Vain yksi elämä -toimintamalli, vastuuhenkilö: ehkäisevä päihdetyöntekijä Marianne Korpi, 5

Mitä tulee tehdä 2016 2017? Nuorten mielenterveyspolku -käsikirja ammattilaisille. Vastuuhenkilö: yleislääkäri Tanja Eklöf Maestro ryhmätoiminta jatkuu. Vastuuhenkilöt: turvakodin sosiaalityöntekijä Marika Johansson, vastaava kuraattori Anna-Leena Terrihauta ja kuraattori Maria Malmsten. Kiinnittää erityistä huomiota kouluikäisten lasten palveluihin. Varmistaa, että perhepalveluita, perhetyötä sekä lapsiperheiden kotiapua on saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. 2 Perheet saavat apua elämän taitekohdissa Matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluita kehitetään alueella kokonaisuutena. Varmistetaan, että odottavat äidit, lapsiperheet sekä nuoret saavat apua varhaisessa vaiheessa. Alva-talossa on käynnistynyt ensikoti- ja perhekuntoutus toiminta, toimintaa kehitetään edelleen 2015. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Kynnystä päihdepalveluihin tulee madaltaa. Vastuuhenkilöt: Sosiaali- ja perhepalveluiden johtoryhmä ja päihdeklinikan esimies Barbro Sjöström- Laine Perheneuvolan ryhmätoimintaa on lisätty ja yhteistyötä peruspalveluiden kanssa kehitetään sosiaalihuoltolain mukaisesti ja Iloa vanhemmuuteen hankkeessa. Vastuuhenkilö: perheneuvolan esimies Ilse Niekka. Terveyspalveluihin on palkattu 2 psykiatrista sairaanhoitajaa, vastuuhenkilö: terveyspalvelujen johtaja Kati Liukko 6

Lapsen oikeudet tulee ottaa huomioon aikuisille suunnatuissa erityispalveluissa. (maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut, lapsiperheiden toimeentulotuki, päihdeklinikka) Koulutetaan henkilöstöä läheisneuvonpito -menetelmään. Vastuuhenkilöt: maahanmuuttajatyön päällikkö Sirkka Valta ja suunnittelija Mervi Makkonen Perheiden ja nuorten kanssa tehtävän työn osuutta lisätään Nuorten ja aikuisten päihdeklinikalla. Yhteistyötä ja parityötä kehitetään. Vastuuhenkilö: päihdeklinikan esimies Barbro Sjöström-Laine Eroperheiden palveluita kehitetään edelleen. Perheasioiden työryhmä on perustettu lapsiperheiden sosiaalityöhön 2015. Perheasioiden sovittelijoita on Porvoossa 8. Vaikeimpien huoltoriitatapausten prosessi kuvataan syksyllä 2015 alkaen. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Eroneuvo-ryhmätoiminta vakiinnutetaan 2015. Toimintaa kehitetään tukemaan parisuhdetta ja ehkäisemään eroja. Valvotut tapaamiset ovat käynnistyneet lapsiperheiden sosiaalityön koordinoimina Alva-talon, turvakodin ja vapaaehtoisten toteuttamina. Vastuuhenkilöt: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen ja Porvoon turvakodin esimies Kristina Huopalainen Ammattilaiset työskentelevät yhdessä perheiden tarpeet huomioiden. Parityötä ja yhdessä tekemistä lisätään Iloa vanhemmuuteen hankkeessa ja sosiaalihuoltolain toimeenpanon yhteydessä. Vastuuhenkilöt hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Kaltoin kohdeltu lapsi -koulutus on järjestetty ja käsikirja on päivitetty 2015 keväällä. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Vastuu vaikeuksissa olevan oppilaan turvallisesta koulupäivästä Kouluilla on käytössä hyvinvointiohjelmat ja turvallisuusohjelmat. Kiva Koulu -toimintamallia toteutetaan ja poissaoloja seurataan tehostetusti. Huolta herättäviin poissaoloihin on yhteiset toimintaohjeet peruskoulun vuosiluokille 1-6 ja vuosiluokille 7-9. Tukioppilastoimintaa on kaikissa yläkouluissa. Vastuuhenkilöinä rehtorit. 7

Mitä tulee tehdä 2016 2017? Koulutuksellinen tasa-arvo -hanke jatkuu, vastuuhenkilö: erikoissuunnittelija Tiina Välikangas Perheiden päihde- ja mielenterveyspalveluita tulee kehittää kokonaisuutena. Eri ammattilaisten tulee työskennellä nykyistä enemmän yhdessä. 3 Johdamme ja kehitämme lapsiperheiden palveluita yhdessä Selkeämpi tiedottaminen lapsiperheiden palveluista ja toisten toiminnan tunteminen Internet-sivusto uusitaan 2015 alkaen. Tällöin sivusto laaditaan niin, että lapsiperheiden palvelut löytyvät kokonaisuutena. Vastuuhenkilöt: viestintäpäällikkö Aino-Marja Kontio ja viestintävastaavat Lapsiperheiden sivusto ja kaupungin tapahtumakalenteri aktiivisemmin kunnan ja järjestöjen käyttöön. Vastuuhenkilöt: viestintävastaavat. Toisten ammattitaidon hyödyntäminen Porvoossa lasten ja nuorten hyväksi Erityispedagogisen yhteistyöryhmän perustamista valmistellaan. Ryhmän tehtävänä on mm. etsiä ratkaisu tilanteessa, jossa lapsen psyykkinen vointi aiheuttaa pitkittynyttä poissaoloa koulusta eivätkä normaalit tukimuodot riitä lapsen auttamiseen. Vastuuhenkilöt: vastaava psykologi Anna Honkinen ja erityisopettaja Katarina Mattsson Vertaistukiryhmätoimintaa arvioidaan, kehitetään ja toteutetaan yhdessä Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lastensuojelun asiantuntijaryhmä kokoontuu 6 viikon välein, vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen 8

Lapsiperheiden palveluiden johtaminen ja kehittäminen yhdessä, jotta toimenpiteet toteutuvat. Moniammatillinen lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä Hyvis toimii nuorisolain mukaisena lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostona. Ryhmän tehtävänä on mm. koota tietoja lasten ja nuorten kasvu- ja elinoloista, seurata lapsille ja nuorille suunnattujen palveluiden riittävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta ja suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja lasten ja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi. Vastuuhenkilö kehittämispäällikkö Tuija Öberg Mitä tulee tehdä 2016 2017? Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatiminen käynnistyy vuoden 2015 aikana. Suunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä. Suunnitelman sisältö on laaja-alainen ja koskee lapsen ja nuoren kasvuoloja, niiden epäkohtien ehkäisemistä, vanhemmuuden tukea sekä lasten ja nuorten palveluja. Se tulee sisältämään nykyisen lastensuojelusuunnitelman lisäksi oppilas- ja opiskelijahuolto-osuuden sekä nuorisotakuun toteutumiseen liittyvän osan. Vastuuhenkilö kehittämispäällikkö Tuija Öberg Lapsiperheiden palveluita kehitetään uudistetun sosiaalihuoltolain mukaisesti. 4 Lapsiperheet, kolmas sektori ja kunta toimivat yhdessä 9

Lapsiperheiden kanssa toimivien, kolmannen sektorin toimijoiden sekä lapsiperheiden omaehtoisen toiminnan edellytykset paranevat MLL:n kanssa yhteinen toimintasuunnitelma: syksyllä 2015 yhteinen perhekummi- ja tukiperhekoulutus, lastenhoitopalvelun koulutus, kylämummi- ja vaarikoulutus. Vastuuhenkilö: perhekeskuskoordinaattori Jaana Dolk Vapaaehtoistyö varhaiskasvatuksessa -toimintaohje on otettu käyttöön. Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Innostamo-tilaisuuden (26.2., 65 osallistujaa) pohjalta toimii perheiden tukiryhmä, jossa käynnistetään muun muassa lähiöäiti-toimintaa. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine. Tilaisuuden verkostoa hyödynnetään myös Iloa vanhemmuuteen -hankkeessa. Järjestöt tukevat taloudellisesti lapsiperheitä ja lasten harrastuksia. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Lisätään lapsiperheiden osallisuutta palveluissa ja niiden suunnittelussa. Perustetaan lapsiperheiden vaikuttamiskanava. Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttaminen -työryhmä on nimetty toukokuussa 2015. Ryhmä korvaa aikaisemmin toimineen Nuoret ja vaalit -työryhmän. Ryhmässä on mukana järjestökentän edustaja. Vastuuhenkilö: nuorisotyöntekijä Sara Tallsten Neuvolassa toimii asiakasraati, vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Lastensuojelun perhetyöhön perustetaan asiakasraati syksyllä 2015. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Lisätään lastensuojelun asiakkaiden osallisuutta yhteiskunnassa, ja turvataan jälkihuollon ja muut tukipalvelut lastensuojelun asiakkuuden päättymisen jälkeen. Työryhmä käynnissä. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Mitä tulee tehdä 2016-2017? Lapsiperheillä tulee olla nykyistä enemmän vaikuttamismahdollisuuksia palveluihin ja omaan hyvinvointiinsa. 10

Koulutuspalvelut: 5 Askolan osuus koulukuraattori palvelut lukiolaisille ja Amistolaisille on järjestetty (2. aste) palkattu kuntaan psykologi, joka hoitaa myös koululaisten ja opiskelijoiden psykologipalveluja "Liikunnasta hyvän elämän eväät" varhaiskasvatuksen ja alakoululaisten +huoltajien liikunnan kehittämishanke ja kerhotoimintaa kouluilla kunnan opiskeluhuollon ohjausryhmä on toteutunut opiskeluhuollon osuudet opetussuunnitelmiin on päivitetty Vapaa-aikapalvelut: etsivänuorisotyöntekijän toimi on vakinaistettu etsivää nuorisotyötä ja nuorten starttipaja-toimintaa (hankerahoitus) liikuntaohjaaja palkattu 4.5.2015 frisbeegolf-rata toteutumassa Nuorisoneuvosto toiminta lähtenyt uudelleen käyntiin Terveydenhuolto: psykiatrisen sairaanhoitajan työ saatu kokopäiväiseksi 2014 valmistunut opinnäytetyö: Neuvolan terveydenhoitajan lapsiperheille antama sosiaalinen tuki erotilanteessa Sosiaalityö: Vanhemman neuvo-ryhmä on kokoontunut 8 krt syksyllä 2014 Ehkäisevän päihdetyön viikko toteutui, kokemusasiantuntijoita lukiossa ja yläkoululla ja päihdeasiaa päiväkodeissa ja kouluilla Yhteistyöneuvottelu kunnan lasten ja nuorten parissa toimijoiden ja Porvoon lastenpsykiatrian kanssa 11

Perhetyö: varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyössä vanhempainillat, joissa perhetyön alustus ja keskustelu vanhempien kanssa, teemoitettu vanhemmilta nousseista toiveista varhaiskasvatuksen työntekijät ottavat yhteyttä perhetyöhön, kun tarvitsevat konsultointia perheiden tilanteisiin neuvola- ja kouluterveydenhuollon kanssa yhteistyö jatkuu: perhetyön tiimit, äiti-vauvaryhmä, perhevalmennus, asiakasohjaus MLL: kunnassa toimii kolme perhekahvilaa eri kylissä Iloa vanhemmuuteen- hanke: Askola on mukana, yhteyshenkilö Heidi Hovisilta Tiedotus: Lapsiperheiden palveluopas on päivityksessä 12