Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 360 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 11.06.2019 Asemakaavan muutos, laajennus ja tonttijako 564-2397, Martinniemen kaupunginosa (Sepäntie 2), HYVÄKSYTTÄVÄKSI OUKA/11050/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta 17/2019 Yhdyskuntalautakunta 22.1.2019 22, osallistumis- ja arviointisuunnitelma Yhdyskuntalautakunta 22.1.2019 25, kaavaluonnos Yhdyskuntalautakunta 16.4.2019 232, kaavaehdotus Asemakaavan muutos ja laajennus koskevat Oulun kaupungin Martinniemen kaupunginosan korttelin 3323 tonttia 1 sekä puistoja maatalousaluetta. Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen tarkoituksena on mahdollistaa tontilla sijaitsevan leipomon laajentuminen. Suunnitelmassa muutetaan asemakaavaa, liitetään tonttiin nro 1 sen eteläpuolelta alue ja laajennetaan asemakaavaa koskemaan uutta tonttia ja sen lähialuetta. Sivu 1 Esittelyteksti Asemakaavan muutosehdotus oli julkisesti nähtävillä 26.4. 27.5.2019. Ehdotuksesta saatiin yksi lausunto, eikä yhtään muistutusta. Lausunto ja siihen annettu vastine ovat kaavaselostuksessa kohdassa 3.2.5. Saatu palaute ei aiheuta asemakaavan muutosehdotuksen muutostarvetta. Asemakaavan muutos 5.4.2019 Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen kaavaan ei ole tehty muutoksia. Asemakaavan selostus on päivitetty ja selostukseen on tehty teknisluonteisia tarkistuksia 3.6.2019. Sitova tonttijako osoitetaan asemakaavassa. Asemakaavan hyväksyy yhdyskuntalautakunta. Liitteet 564-2397 (Sepäntie 2) Asemakaavan selostus ja liitteet 5.4.2019 (päivitetty 3.6.2019) 564-2397 (Sepäntie 2) Asemakaavan kartta 5.4.2019 Oheismateriaali Esittelijä Asemakaavapäällikkö Kari Nykänen
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 2 Ote pöytäkirjasta 17/2019 Päivämäärä 11.06.2019 Päätösesitys Päätös Yhdyskuntalautakunta: - hyväksyy kaavoituksen lausuntoon laatiman vastineen - hyväksyy 5.4.2019 päivätyn asemakaavan, asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon. Päätösesitys hyväksyttiin. Valmistelijat Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Topias Yli-Vakkuri p. 040 844 5409 Täytäntöönpanotiedot Valitusosoitus (asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksyminen sekä sen yhteydessä tehty tonttijako) Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan MRL 200 2. momentin mukaisesti. Otteet hakijalle, lausunnon antaneelle ja ELYkeskukselle. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa 17.06.2019
Sivu 3 Asemakaavan selostus 5.4.2019 päivättyyn Oulun kaupungin Martinniemen kaupunginosan korttelia 3323 sekä puisto- ja maatalousaluetta koskevaan asemakaavaan, asemakaavan muutokseen ja tonttijakoon. (Sepäntie 2) Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero 11050/2018 Selostus päivitetty 3.6.2019 Luonnosvaiheen selostus päivätään omalle kohdalleen. Luonnosvaiheen kohta poistetaan ehdotusvaiheessa. Ehdotusvaiheen selostus päivätään yllä olevaan otsikkoon. Selostus päivitetty -kohtaan päivitetään viimeisin vaihe, jos selostusta täydennetään ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen. Q-kansiosta poistettava aikaisemmat wordversiot. HUOM! Jos kaavakarttaa korjataan, katso erillinen ohje päiväyksistä. Etusivulle karttaote, valokuva tms. Kuvatiedostot kannattaa lisätä suunnilleen samankokoisena kuin ne näkyvät tiedostossa (leveys 17 cm) ja sopiva jpg-kuvan resoluutio on 150-200 dpi. Etukannessa voi olla esimerkiksi ilmakuva alueelta, jolloin sijaintikartta voi olla seuraavalla sivulla. Tekstin joukossa voi olla kuvia, esim. kaavaotteita tai havainnekuvia. Asemakaavakartat ja muut suuremmat kuvat suositellaan laitettavaksi erilliseen liitepakettiin pdf-muodossa. Asemakaavan muutos- ja laajennusalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia
Sivu 4 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaava ja asemakaavan muutos koskevat Oulun kaupungin Martinniemen kaupunginosan korttelin 3323 tonttia 1 sekä puisto- ja maatalousaluetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuvat Oulun kaupungin Martinniemen kaupunginosan korttelin 3323 tontti 2 sekä katu-, puisto- ja maatalousaluetta. Tonttijako hyväksytään asemakaavan ja asemakaavan muutoksen yhteydessä. Kaavan nimi: Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Kaavatunnus: 564-2397 Kaavan laatija: Kaavan vireille tulosta ilmoitettu: Topias Yli-Vakkuri Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Kaavoitus Solistinkatu 2, PL 32, 90015 OULUN KAUPUNKI topias.yli-vakkuri(at)ouka.fi Vireille tulosta on tiedotettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevassa lehti-ilmoituksessa Kalevassa 8.2.2019. Kaavanmuutoksen vireille tulosta on ilmoitettu osallisille kirjeellä 30.1.2019. Hyväksyminen: Yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja tonttijaon..20. Asemakaava on tullut voimaan..20. 1.2 Kaava-alueen sijainti Asemakaavan muutos ja laajennusalue sijaitsevat n. 23 km etäisyydellä Oulun kaupungin keskustasta, Martinniemen kaupunginosassa, Martinniementien läheisyydessä, Putaankyläntien ja Sepäntien varrella. Suunnittelualuetta rajaavat länsipuolelta Putaankyläntie ja pohjoispuolelta Sepäntie. Alueen itäpuolta rajaa puistokaistale, jonka takana on omakotitaloja. Alueen eteläpuolella on maatalousaluetta. 1.3 Kaavan tarkoitus Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen tarkoituksena on mahdollistaa leipomon laajentuminen. Suunnitelmassa muutetaan asemakaavaa, liitetään tonttiin nro 1 sen eteläpuolelta alue ja laajennetaan asemakaavaa koskemaan uutta tonttia ja sen lähialuetta. 1.4 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake Liite 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 3. Hakijan viitesuunnitelmat Liite 4. Asemakaavakartta merkintöjen selityksineen Tonttijakokartta 2
Sivu 5 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 2. LÄHTÖKOHDAT 2.1 Suunnittelualueen yleiskuvaus ja maanomistustilanne Asemakaavan muutos ja laajennusalue sijaitsevat Haukiputaan suuralueella Martinniemen kaupunginosassa. Alueisiin kuuluu korttelin 3323 tontti 1 sekä tontin eteläpuoleinen tonttiin liitettävä uusi alue. Suunnittelualuetta rajaavat länsipuolelta Putaankyläntie ja pohjoispuolelta Sepäntie. Tontin länsirajalla Putaankyläntiellä on linja-autopysäkki, jota suunnitteluhetkellä käyttää Oulun kaupungin koululiikennelinja 23K. Alueen itäpuolta rajaa puistokaistale, jonka takana on omakotitaloja. Alueen eteläpuolella on maatalousaluetta. Nykyinen maankäyttö Alueella sijaitsee Putaan Pullan vuonna 1987 valmistunut leipomo ja leipomomyymälä. Maanomistus Kaavanmuutos- ja laajennusalue ovat Oulun kaupungin omistuksessa. Tontti nro 1 on vuokralla Putaan Pulla Oy:llä. Uusi alue tullaan liittämään tonttiin ja olemaan vuokralla Putaan Pulla Oy:llä. 2.2 Suunnittelutilanne Voimassa olevat kaavat Alueella on voimassa lääninhallituksen 17.6.1985 vahvistama asemakaava (084-Ak1985/2). Voimassa olevassa asemakaavassa kortteli 3323 on osoitettu merkinnällä AL, asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Korttelin kerrosluku on II ja rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla (e) 0.30, joka vastaa 1478 k-m 2 :ä. Tästä kerrosalasta asumiseen saa käyttää enintään 300 k-m 2 :ä. Rakennuksen sijainti on osoitettu rakennusalalla ja autopysäköinnin sijainti pysäköimispaikalla. Korttelin Putaankyläntien puoleinen sivu sekä eteläsivu on merkitty istutettavaksi alueeksi. Tontin eteläpuoleinen alue, jolta tonttiin liitetään uusi alue, on osoitettu merkinnällä MT, maatalousalue. Ote voimassa olevasta asemakaavasta 2018. 3 3
Sivu 6 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 Uuden Oulun yleiskaavassa 2050 kaavakartassa 1, alue on osoitettu kaupunkikehittämisvyöhykkeeksi 4, laajentumisvyöhykkeeksi. Kaupunkirakenteen laajentumisvyöhyke muodostuu alhaisen tehokkuuden maankäyttömuodoista. Vyöhykettä kehitetään alueellisesti toiminnoiltaan sekoittuneena, erityisesti tilaa vaativien palvelujen ja työpaikkatoimintojen sekä pientalovaltaisen asumisen kaupunkiympäristönä. Martinniemen osayleiskaavassa 2025 suunnittelualue on osoitettu kyläalueeksi AT, jonne voi sijoittua asutusta, palveluja ja työtiloja. Ote Uuden Oulun yleiskaavasta 2050, kaavakartta 1 Ote Martinniemen osayleiskaavasta 2025 Rakennusjärjestys Oulun kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.9.2017. Pohjakartta Pohjakartta on maankäyttö- ja rakennuslain 54a mukainen ja vastaa olosuhteita 9.1.2019. Tonttijako ja kiinteistörekisteri Alue koskee sekä kaupungin että valtion ylläpitämää kiinteistörekisteriä. Korttelialueelle laaditaan tonttijako asemakaavan yhteydessä. Selvitykset Hulevesiselvitys: Suunnittelualueelle on laadittu hulevesiselvitys 29.3.2019, Raija Lahdenperä, Tyylikoti Rakennuspalvelu Oy. Tiivistelmä hulevesiselvityksestä: Nykytilanteessa hulevedet ohjautuvat pihan kallistusten kautta tien vieruksien avo-ojiin, joista ne päätyvät olevaa purkureittiä pitkin Vahtolanlahteen. Osa viivytetyistä hulevesistä imeytyy nurmikentän kautta maastoon tai siivilöityy peltoalueen kautta eteläiseen kuivatusojaan ja edelleen Vahtolanlahteen. Nykytilanteessa rakennettua katto- ja asfalttipintaa on yhteensä 3840 m 2. Nykyinen hulevesivirtaama Q = 64,8 l/s ja mitoitussateen mukainen hulevesimäärä 10 minuutissa on 39 m 3. Olevat mitoitukset ovat toimineet hyvin ja vesimassat on pystytty ohjaamaan pois rakennuksen vierustoilta. 4
Sivu 7 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 Leipomon laajennuksen jälkeen rakennettua pintaa on yhteensä 5200 m 2. Hulevesivirtaama Q = 85,6 l/s ja mitoitussateen mukainen hulevesimäärä 10 minuutissa on 51 m 3. Rakentamisen vaikutukset ja suositukset: ongelmallisimmat alueet ovat uusien lastauslaitureiden ajoluiskat, jotka viettävät muuta maanpintaa alempaan tasoon. Ratkaisuksi suositellaan hulevesien keräämistä ajoluiskien päästä säiliöihin. Hulevedet pumpataan säiliöstä salaojaputkistoon, joka johtaa avo-ojaan tai hulevesikivipesään. Osa piha-alueen vesistä imeytetään sorapintaisen autopaikoituksen kautta maaperään. Nykyistä järjestelmää voidaan tehostaa viivytyskaivojen avulla. Kohteen hulevesisuunnitelman laatii sama insinööritoimisto, joka on suunnitellut rakennuksen LVIjärjestelmän. Maisemaselvitys: Suunnittelualueelle on laadittu kevyt maisemaselvitys 28.3.2019, Raija Lahdenperä, Tyylikoti Rakennuspalvelu Oy. Tiivistelmä maisemaselvityksestä: Selvitysalueen naapurusto on omakotitaloaluetta, jossa leipomoyritys on sijainnut lähes 30 vuotta. Tontti on ollut vanhaa peltoaluetta. Tontin Sepäntien ja Putaankyläntien rajoilla kasvaa lehtipuita, pääosin koivuja, joilla on kaupunkikuvallista merkitystä ja tilaa rajaava ominaisuus. Tonttiin rajoittuvalla puistoalueella on rehevä sekapuumetsikkö sekä maisemallisesti arvokas iso kuusi. Puiston puut pehmentävät rajausta omakotitaloasutukseen, joka on lehtipuu- ja pensasvaltaista. Tontin viereisellä tiealueella lounaiskulmassa on nuorta lehtipuustoa, joka tukee maisemallisesti arvokasta peltomaisemaa. Maisemaselvityksessä suositellaan, että Putaankyläntien ja Sepäntien puusto säilyy katutilaa rajaavana. Katunäkymä on mahdollista säilyttää rakentamisen yhteydessä osin olevin sekä uusin puu- ja pensasistutuksin. Puistoalueella suositellaan erityisesti säilytettäväksi iso kuusi ja mänty. Martinniementien ja Putaankyläntien kulmauksen sekametsikkö suositellaan myös säilytettäväksi. 5
Sivu 8 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 3. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve ja tavoitteet Asemakaavan muutos on käynnistetty Putaan Pulla Oy:n hakemuksesta. Hakemuksessa esitetään lisäalueen saamista nykyisen tontin eteläosasta Martinniemen osayleiskaavan mukaisesti ja tonttitehokkuuden nostamista mahdollistamaan tontilla olevan leipomon laajennus. 3.2 Osallistuminen ja yhteistyö 3.2.1 Osalliset Osallisia ovat suunnittelu- ja vaikutusalueen alueen kiinteistönomistajat, tontinhaltijat, asukkaat ja muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset ja yhteisöt joiden toimialaa asemakaavan muutos koskee. Viranomaisten välinen vuorovaikutus tapahtuu pääasiassa kokousten sekä lausuntojen muodossa. 3.2.2 Vireilletulo Asemakaavan muutoksen vireilletulosta tiedotetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ja valmisteluaineistoa koskevassa lehti-ilmoituksessa. 3.2.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluaineisto (asemakaavan muutosluonnos) pidetään nähtävillä mielipiteen esittämistä varten neljän viikon ajan. Ilmoitus nähtävilläolosta julkaistaan kaupungin verkkosivulla ja lehti-ilmoituksella Kalevassa. Vastine mielipiteisiin toimitetaan niille mielipiteen antajille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Ehdotusvaihe Suunnittelun edettyä ehdotusvaiheeseen, asetetaan kaavaehdotus nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutetaan kaupungin verkkosivulla. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy yhdyskuntalautakunta. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :n mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään MRL:n 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivulla valitusajan päätyttyä. Asemakaavahankkeesta on tiedotettu eri käsittelyvaiheissa seuraavia osapuolia: Suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajat ja asukkaat Yhdyskuntalautakunta Rakennusvalvonta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Haukiputaan Sähköosuuskunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivistys- ja kulttuuripalvelut Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun kaupungin vammaisneuvosto Oulun kaupungin vanhusneuvosto Oulu-Koillismaan pelastuslaitos 6
Sivu 9 564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 BusinessOulu DNA Oyj Telia Finland Oyj Elisa Oyj Yhdyskuntasuunnittelun seura ry Haukiputaan suuralueen yhteistyöryhmä Haukiputaan suuralueen asukasyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan museo 3.2.4 Esitetyt mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluaineisto ovat olleet nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 8.2.-11.3.2019. Nähtävillä olon aikana ei esitetty yhtään mielipidettä ja lausuntoja annettiin 1 kpl. Lausunnot: Pohjois-Pohjanmaan museo antoi lausunnon koskien rakennettua kulttuuriympäristöä. Lausunnon mukaan Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tai asemakaavan muutoksen luonnoksesta rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Vastineet: Pohjois-Pohjanmaan museon lausunto ei aiheuta toimenpiteitä. 3.2.5 Esitetyt muistutukset ja niiden huomioon ottaminen Asemakaavaehdotus ja tonttijako ovat olleet nähtävillä muistutusten esittämistä varten 26.4.- 27.5.2019. Nähtävillä olon aikana ei esitetty yhtään muistutusta ja lausuntoja annettiin 1 kpl. Lausunnot: Pohjois-Pohjanmaan museo antoi lausunnon koskien arkeologista kulttuuriperintöä. Lausunnon mukaan suunnittelualueelle on tehty maastokäynti 13.5.2019. Käynnin yhteydessä alueelta ei todettu mitään viitteitä historiallisen ajan asutuksesta. Lausunnossa todetaan, että kiinteän muinaisjäännöksen löytyminen ei ole todennäköistä muuttuvan maankäytön alueelta. Vastineet: Pohjois-Pohjanmaan museon lausunto ei aiheuta kaavan muutostarvetta. 3.2.6 Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Yhdyskuntalautakunta päätti hankkeen käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 22.1.2019 22. Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa valmisteluaineiston 22.1.2019 25 mielipiteiden esittämistä varten nähtäville MRL 62 tarkoituksessa ja MRA 30 säädetyllä tavalla. Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa asemakaavaehdotuksen ja tonttijaon 16.4.2019 232 julkisesti nähtäville MRL 65 tarkoituksessa ja MRA 27 säädetyllä tavalla. 7
564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 Sivu 10 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella korttelin 3323 tonttiin 1 liitetään sen eteläpuolelta määräala maatalousaluetta kiinteistöstä 14:176. Tästä määraalasta ja tontista nro 1 muodostuu pienin muutoksin kortteliin 3323 uusi tontti nro 2. Tontin 1 pinta-ala on 4928 m 2 ja määräalan pinta-ala on 4079 m 2. Uuden tontin nro 2 pinta-alaksi tulee 8561 m 2 ja rakennusoikeudeksi 5000 k-m², joista 5% eli 250 m 2 saa käyttää leipomomyymälänä. Korttelin kerrosluku II pysyy ennallaan ja tontilla sallitaan edelleen yksi työntekijän asunto. Samalla muutetaan tontin käyttötarkoitusmerkintä AL asuin-, liike- ja toimistorakennusten aluemerkinnästä TY-2 merkinnäksi eli ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolle saadaan rakentaa leipomo. Pysäköintialue siirretään tontin pohjoisreunalta tontin eteläreunalle ja sille osoitetaan yksi autopaikka jokaista kahta yhtäaikaista työntekijää kohti sekä yksi autopaikka jokaista 20 myymäläneliömetriä kohti. Tontille merkitty näkemäalue päivitetään vastaamaan nykyisiä vaatimuksia ja muutetaan osaksi katualuetta tontin luoteiskulmassa. Tontin itäpuolella olevaan puistoon sijoitetaan ajoyhteys kiinteistölle 14:176. Ajoneuvoliittymä Sepäntieltä tontille siirretään Putaankyläntielle olemassa olevan liittymän ja linjaautopysäkin pohjoispuolelle. Liittymäkielto merkitään tontin rajoille Sepäntielle, Sepäntien ja Putaankyläntien risteysalueelle sekä Putaankyläntien linja-autopysäkin kohdalle. Tontin itä- ja eteläreunalle jätetään 7 metriä leveä johtovaraus, jonka linjauksessa pyritään välttämään alueen merkittävää puustoa. Tontin länsi- ja pohjoissivuille on merkitty 4 metriä leveä näkösuojavyöhyke, joka toteutetaan istuttamalla ja hyödyntämällä olemassa olevaa puustoa. Tontin hulevesien käsittelyä varten on kohteessa laadittava hulevesisuunnitelma. Tontin ja läheisen puiston isot havupuut tulee säilyttää. Tontilla olevaa muuta puustoa on pyrittävä rakentamisen yhteydessä säilyttämään mahdollisuuksien mukaan, eikä kaupunkikuvallisesti merkittävää puustoa saa vaurioittaa tarpeettomasti rakentamisen yhteydessä. Tontilla ei saa olla merkittävää ulkovarastointia. Sallituksi katsottu ulkovarastointi tulee aidata näkösuojan antavalla aidalla. 4.1 Kaavan vaikutukset Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia on arvioitu suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain 9 ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 mukaisella tavalla. Asemakaavan muutos mahdollistaa leipomon laajennuksen ja parantaa yritystoiminnan edellytyksiä. Tontin rakennusoikeus lisääntyy noin 3500 m 2, mutta toimintojen uudelleenjärjestelyllä vähennetään yritystoiminnasta ympäristölle aiheutuvia haittoja. Ajoneuvoliittymän poistaminen Sepäntieltä sekä leipomon lastauslaiturin suuntaaminen etelään päin vähentävät leipomotoiminnan aiheuttamia melu- ja valohaittoja pientaloalueelle. Uuden ajoneuvoliittymän sijoittelulla pyritään säilyttämään olemassa olevan linja-autopysäkin käyttö ennallaan. Lisäksi näkemäalueen poistaminen tontista sekä kohdistetut liittymäkiellot selkeyttävät katujärjestelyjä ja parantavat Sepäntien ja Putaankyläntien risteyksen turvallisuutta. Pysäköintipaikkojen määrittely ja uudelleenjärjestely parantavat työntekijöiden ja asiakkaiden pysäköintimahdollisuuksia. Hulevesiä ajatellen rakennettu pinta-ala tontilla lisääntyy n. 1500 m 2. Olevat järjestelyt ovat toimineet hyvin ja hulevesiselvityksen sekä kokemusperäisen aluetiedon perusteella on syytä olettaa, että hulevesiratkaisut toimivat myös rakentamisen jälkeen. Tulvariski alueella on pieni ja mahdolliset tulvavedet kerääntyvät läheiselle peltoaukealle. Hulevesien purkureitillä peltoalueelta Vahtolanlahteen on hyvin vähän rakentamista. Tontin rakentamisen ongelmapaikkoihin, kuten ajoluiskien hulevesijärjestelyihin, on kuitenkin tarvetta perehtyä erikseen ja kohteessa vaaditaan tehtäväksi hulevesisuunnitelma. Hulevesien laadulliseen ja muuhun käsittelyyn tulee kiinnittää huomiota myös rakentamisen aikana. 8
564-2397 Asemakaavan muutos 5.4.2019, Sepäntie 2 Sivu 11 Näkösuojan lisääminen tontin luoteis- ja pohjoisreunoilla parantaa alueen viihtyisyyttä ja johtovaraukset tontilla edistävät alueen käyttömahdollisuuksia sekä Oulun kaupungin kykyä huoltaa putkistoja. Tontin itärajan puistoalueesta pyritään edelleen säilyttämään merkittävä puusto ja riittävästi muuta kasvillisuutta luomaan näkösuojaa pientaloalueen takapihoille. 5. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos voidaan toteuttaa asemakaavan saatua lainvoiman. Oulussa 5. päivänä huhtikuuta 2019 Kari Nykänen asemakaavapäällikkö Topias Yli-Vakkuri kaavoitusarkkitehti 9
Asemakaavan seurantalomake LIITE 1 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Sivu 12 Kunta 564 Oulu Täyttämispvm 28.03.2019 Kaavan nimi Martinniemen kaupunginosan korttelia 3323 sekä katu-, puisto- ja maatalousaluetta koskeva asemakaavan muutos ja asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm 05.04.2019 Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm 08.02.2019 Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] 0,9805 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] 0,2120 Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,7685 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,9804 100,0 5000 0,51 0,2120 3542 A yhteensä -0,4863-1458 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä 0,8561 87,3 5000 0,58 0,8561 5000 V yhteensä 0,0350 3,6-0,0161 R yhteensä L yhteensä 0,0035 0,4 0,0035 E yhteensä S yhteensä M yhteensä 0,0858 8,8-0,1452 W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
Alamerkinnät Sivu 13 Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,9804 100,0 5000 0,51 0,2120 3542 A yhteensä -0,4863-1458 AL -0,4863-1458 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä 0,8561 87,3 5000 0,58 0,8561 5000 TY-2 0,8561 100,0 5000 0,58 0,8561 5000 V yhteensä 0,0350 3,6-0,0161 VP 0,0350 100,0-0,0161 R yhteensä L yhteensä 0,0035 0,4 0,0035 Kadut 0,0035 100,0 0,0035 E yhteensä S yhteensä M yhteensä 0,0858 8,8-0,1452 M 0,0858 100,0 0,0858 MT -0,2310 W yhteensä
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 14 1/7 11.1.2019 Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on aloitettu asemakaavan muutos ja laajentaminen. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustavia maankäytön suunnitelmia, joista kiinteistöjen isännöitsijöiden tulee tiedottaa asukkaita ja toimitilojen haltijoita. Asemakaavan muutoksessa mahdollistetaan Putaan Pullan leipomon laajennus ja laajennetaan asemakaavaa koskemaan uuden tontin aluetta kokonaisuudessaan. Asemakaavan on tarkoitus valmistua keväällä 2019. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana 8.2.2019-11.3.2019. Ohje palautteen antoon sivulla 6. Leipomon laajennus Asemakaavan muutos- ja laajennusalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Hanketta voit seurata osoitteessa: www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/suunnitelmat-ja-hankkeet Hankkeeseen liittyvät kartat ja selostukset löytyvät kaavatunnuksella 564-2397.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 15 2/7 11.1.2019 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelualue ja sen nykytila Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaavan muutos- ja laajennusalue sekä arvio alueesta, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia. Kaava-alue sijaitsee Haukiputaan suuralueella Martinniemen kaupunginosassa. Alueeseen kuuluu korttelin 3323 tontti 1 sekä tontin eteläpuoleinen tonttiin liitettävä uusi alue. Suunnittelualuetta rajaa länsipuolelta Putaankyläntie ja pohjoispuolelta Sepäntie. Alueen itäpuolta rajaa puistokaistale, jonka takana on omakotitaloja. Alueen eteläpuolella on maatalousaluetta. Maanomistus Kaavanmuutos- ja laajennusalue ovat Oulun kaupungin omistuksessa. Tontti nro 1 on vuokralla Putaan Pulla Oy:llä. Uusi alue tullaan liittämään tonttiin ja olemaan vuokralla Putaan Pulla Oy:llä. Nykyinen maankäyttö Alueella sijaitsee Putaan Pullan vuonna 1987 valmistunut leipomo ja leipomomyymälä. Viistoilmakuva suunnittelualueesta lähiympäristöineen etelän suunnasta 05/2018. Blom 2018.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 16 3/7 11.1.2019 Taustalla vaikuttavat suunnitelmat ja kaavat Oulun kaupunkistrategia 2026 Edistämme kaavatyössä yritysten menestymistä ja tarjoamme kasvua tukevan ympäristön. Yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa 2050 kaavakartassa 1, alue on osoitettu kaupunkikehittämisvyöhykkeeksi 4, laajentumisvyöhykkeeksi. Kaupunkirakenteen laajentumisvyöhyke muodostuu alhaisen tehokkuuden maankäyttömuodoista. Vyöhykettä kehitetään alueellisesti toiminnoiltaan sekoittuneena, erityisesti tilaa vaativien palvelujen ja työpaikkatoimintojen sekä pientalovaltaisen asumisen kaupunkiympäristönä. (https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/uuden-oulun-yleiskaava) Osayleiskaava Martinniemen osayleiskaavassa 2025 suunnittelualue on osoitettu kyläalueeksi AT, jonne voi sijoittua asutusta, palveluja ja työtiloja. (https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/martinniemen-osayleiskaava-2025) Ote Uuden Oulun yleiskaavasta 2050, kaavakartta 1 Ote Martinniemen osayleiskaavasta 2025 Voimassa oleva asemakaava Alueen voimassa oleva asemakaava on vahvistettu 17.6.1985. Voimassa olevassa asemakaavassa 084- AK1985/2 kortteli 3323 on osoitettu merkinnällä AL, asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Korttelin kerrosluku on II ja rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla (e) 0.30, josta asumiseen saa käyttää 300 k-m 2. Rakennuksen sijainti on osoitettu rakennusalalla ja autopysäköinnin sijainti pysäköimispaikalla. Korttelin Putaankyläntien puoleinen sivu sekä eteläsivu on merkitty istutettavaksi alueeksi. Tontin eteläpuoleinen alue, jolta tonttiin liitetään uusi alue on osoitettu merkinnällä MT, maatalousalue.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 17 4/7 11.1.2019 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 2018. Suunnittelun toteutus Suunnittelun tavoitteet Tavoitteena on mahdollistaa leipomon laajentuminen. Suunnitelmassa muutetaan asemakaavaa, liitetään tonttiin nro 1 eteläpuolelta alue ja laajennetaan asemakaavaa koskemaan uutta tonttia kokonaisuudessaan. Leipomon laajennukset toteutetaan vaiheittain ja autopaikoituksen määrää lisätään alueella. Aloite ja sopimusmenettelyt Vireille tullut asemakaavan muutos on käynnistetty tonttia vuokraavan Putaan Pulla Oy:n hakemuksesta.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 18 5/7 11.1.2019 Suunnittelutyön organisointi Asemakaava ja asemakaavan muutos laaditaan yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kaavoituksessa. Kaavan pohjaksi Putaan Pulla Oy on laadituttanut tontin maankäytöstä ja leipomon vaiheittaisesta laajennuksesta viitesuunnitelman. Kaavoitusta ohjaa ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat mm. kaavoituksesta, katu- ja viherpalveluista, maa ja mittauksesta, rakennusvalvonnasta, Oulun vedestä ja Haukiputaan Sähköosuuskunnasta. Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Kaava perustuu kaavan vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sitä varten tarvittaessa laadittaviin selvityksiin. Suunnittelualueelle laaditaan hulevesiselvitys ja kevyt maisemaselvitys kevään 2019 aikana. Työn kuluessa arvioidaan kaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia: kaupunkikuvaan, maisemaan ja rakennettuun ympäristöön asumiseen (vaikutukset lähinaapureihin) liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen Arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan selostukseen.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 19 6/7 11.1.2019 Vuorovaikutuksen järjestäminen Ketkä ovat osallisia suunnitteluhankkeessa? Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallisia tässä hankkeessa ovat seuraavat tahot: Yhdyskuntalautakunta Rakennusvalvonta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Haukiputaan Sähköosuuskunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivistys- ja kultturipalvelut Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun kaupungin vammaisneuvosto Oulun kaupungin vanhusneuvosto Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos BusinessOulu DNA Oyj Telia Finland Oyj Elisa Oyj Yhdyskuntasuunnittelun seura ry Haukiputaan suuralueen yhteistyöryhmä Haukiputaan suuralueen asukasyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan museo Missä kaava-asiakirjoihin voi tutustua? Kuulutukset valmisteluaineiston ja kaavaehdotuksen nähtäville asettamisista sekä kaavan voimaantulosta julkaistaan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset. Suunnitteluaineistot tulevat esille www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/suunnitelmat-ja-hankkeet verkkosivulle hankkeen edetessä. Löydätte hankkeeseen liittyvät kartat ja selostukset kirjoittamalla hakukenttään kaavatunnuksen 564-2397. Sähköiseen kaava-aineistoon voi tutustua myös Oulu 10 asiakaspalvelupisteessä (käyntiosoite Torikatu 10) tai paikallisessa Oulun yhteispalvelupisteessä Jokelantie 1, Haukipudas. Lisäksi voi tarvittaessa pyytää asiakirjatulosteita nähtävillä olon aikana yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden asiakaspalvelusta. Miten voin antaa palautetta suunnitelmista? Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, asemakaavan valmisteluaineistosta ja muistutukset asemakaavaehdotuksesta toimitetaan postiosoitteeseen: KIRJAAMO PL 71 90015 OULUN KAUPUNKI, käyntiosoite: Kansankatu 55A, tai sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo@ouka.fi. Tieto yhdyskuntalautakunnan päätöksestä ja vastineista toimitetaan niille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa mielipiteen tai muistutuksen esittämisen yhteydessä.
Kaavatunnus 564-2397 Diaarinumero OUKA/11050/2018 Sivu 20 7/7 11.1.2019 Miten kaavatyö etenee? Vireilletulo Kaavan muuttaminen on tullut vireille syksyllä 2018 Putaan Pulla Oy:n toimesta. Valmisteluvaihe Kaavan laatimistyö on käynnistetty kaavan lähtökohtien selvittämisellä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisella. Kaavan muutoksesta ja laajennuksesta on laadittu luonnos, joka pidetään nähtävillä yhdessä muun valmisteluaineiston ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa 4 viikon ajan. Tänä aikana osallisten on mahdollista ottaa kantaa työn lähtökohtiin ja suunnitelmiin sekä esittää niihin muutoksia. Suunnittelun vireilletulosta, kaava-asiakirjojen nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla ja lehti-ilmoituksella Kalevassa. Suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajille ja asukkaille valmistelun käynnistymisestä ilmoitetaan kirjeellä. Viranomaisia ja yhteisöjä tiedotetaan sähköpostitse. Ehdotusvaihe Kun valmisteluaineistosta on saatu mielipiteet, suunnittelu etenee kaavaehdotuksen laatimiseen. Tavoitteena on, että kaavaehdotus valmistuu keväällä 2019, jolloin kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutetaan kaupungin verkkosivulla ja lehti-ilmoituksella Kalevassa. Niille kaavan muutos- ja laajennusalueen maanomistajille ja haltijoille, joiden kotikuntana ei ole Oulu, ilmoitetaan nähtävilläolosta kirjeellä. Viranomaisia ja yhteisöjä tiedotetaan sähköpostitse. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena Oulun kaupungin kirjaamoon kuulutuksessa mainitussa aikataulussa. Muistutuksen tehneille toimitetaan muistutukseen vastine, mikäli he ovat sitä kaavan nähtävilläoloaikana pyytäneet ja toimittaneet kirjaamoon osoitteensa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksyy yhdyskuntalautakunta. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :n mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään MRL:n 191 :ssä. Voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla valitusajan päätyttyä. Lisätietoja suunnittelijoilta: Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus kaavoitusarkkitehti Topias Yli-Vakkuri puh. 040 844 5409 topias.yli-vakkuri(at)ouka.fi kaavavalmistelija Anita Koivikko puh. 044 499 3352 anita.koivikko(at)ouka.fi Kaavoituksen käyntiosoite: Ympäristötalo, Solistinkatu 2, 90140 Oulu
Sivu 21
Sivu 22
Sivu 23
Sivu 24
Sivu 25 564-2397 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 1:2000, 5.4.2019 LIITE 4 (1/4)
Sivu 26 564-2397 Ote asemakaavan muutoksesta, asemakaavasta ja tonttijaosta 1:1000, 5.4.2019 LIITE 4 (2/4)
Sivu 27 564-2397 Asemakaavamerkinnät ja -määräykset, 5.4.2019 LIITE 4 (3/4)
Sivu 28 564-2397 Asemakaavamerkinnät ja -määräykset, 5.4.2019 LIITE 4 (4/4)
Sivu 29 TONTTIJAKO 1:1000 OULU KOORDINAATTILUETTELO ASEMAKAAVA 2397 HYVÄKSYTTY/VAHVISTETTU TJNRO 5646537 EDELLINEN TONTTIJAKO N:o X Y POHJAKARTAN HYVÄKSYI JA TONTTIJAON LAATI 5.4.2019 KAUP. OSA 123 Martinniemi LASKI ALK KIINTEISTÖINSINÖÖRI KORTTELI 3323 PIIRSI LL TONTIT 2 TARK PM Henna Tuuttila MUUTT. TONTIT HYVÄKSYTTY VOIMAANTULO MUODOSTUMINEN TONTTI P-ALA OSAP-ALA KIINTEISTÖ Oulu Maa ja mittaus Kartta-arkisto I 6537 Säil. F:17
Sivu 30 001 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 30-2 TY-2 Ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue, jolle saadaan rakentaa leipomo. 113-101 Ohjeellinen rakennusala. 134 Istutettava alueen osa. YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS: 33 VP Puisto. 74 M Maa- ja metsätalousalue. 134-1 Istutettava alueen osa. Oleva puusto säilytetään. Alueella on pidettävä tai kasvatettava näkösuojaa antavaa puustoa tai pensaita. 136 Katu. MARTINNIEMEN KAUPUNGINOSA KORTTELI 3323 SEKÄ PUISTO- JA MAATALOUSALUEET ASEMAKAAVA: 82 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 147 ajo Ajoyhteys. MARTINNIEMEN KAUPUNGINOSAN OSA 82-1 3 m sen asemakaava-alueen ulkopuolella oleva viiva, jonka sisäpuolelta asemakaavamerkinnät ja -määräykset poistetaan. 151-101 p Ohjeellinen pysäköimispaikka. KORTTELIALUEELLE ON OSOITETTU ASEMAKAAVASSA SITOVA TONTTIJAKO, JOKA ON ESITETTY TARKEMMIN TONTTIJAKOKARTALLA. 84 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 154-1 Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. ALUEELLA ON VOIMASSA 17.6.1985 (084-Ak1985/2) VAHVISTETTU ASEMAKAAVA. 85-1 Eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja. 158 Ajoneuvoliittymän likimääräinen sijainti. 86-1 Ohjeellinen eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja. 159 Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. POHJAKARTTA ON MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 54a MUKAINEN JA VASTAA OLOSUHTEITA 9.1.2019 91-1 Kaupunginosan numero, joka ei vahvistu. 163-2 1ap/20 m m2 Merkintä osoittaa, kuinka monta myymäläkerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. PAIKKATIETOPÄÄLLIKKÖ ANNI KARHUNEN 92-1 Kaupunginosan nimi. 164-2 1ap/2 ty Merkintä osoittaa, kuinka monta tontilla samanaikaisesti työskentelevää henkilöä kohti on rakennettava yksi autopaikka. 93 3323 Korttelin numero. 200-227 put-merkinnällä varustetuilla korttelialueilla on noudatettava seuraavia määräyksiä: 95 SEPÄNTIE Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Kohteessa on laadittava hulevesisuunnitelma. Tontilla ei saa olla merkittävää ulkovarastointia. Sallittu ulkovarastointi on aidattava näkösuojan antavalla aidalla. 96 5000 Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Tontin ja läheisen puiston isot havupuut tulee säilyttää. Tontilla olevaa muuta puustoa on pyrittävä rakentamisen yhteydessä säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. MITTAKAAVA 1:1000 0 25 50 100 98-4 1 tash Merkintä osoittaa tontille sallittujen henkilökunnalle tarkoitettujen asuntojen lukumäärän. 99 m 5% Merkintä osoittaa, kuinka monta prosenttia rakennusalalle sallitusta kerrosalasta saadaan käyttää myymälätiloja varten. 500 TONTTIJAKOMERKINNÄT: 501 2. Sitovan tonttijaon mukainen tontti. POIST.MERK. 1:2000 0 50 100 200 ASEMAKAAVOITUS KAAVATUNNUS DRNO 564-2397 11050/2018 LAATIMIS- PÄIVÄMÄÄRÄ 5.4.2019 KORJAUS- PÄIVÄMÄÄRÄ YHDYSKUNTA LAUTAKUNTA KAUPUNGIN- HALLITUS KAUPUNGIN- VALTUUSTO NÄHTÄVILLÄ 26.4. - 27.5.2019 VOIMAANTULO- PÄIVÄMÄÄRÄ 100 Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. SUUNNITTELIJA PIIRTÄJÄ TOPIAS YLI-VAKKURI ANITA KOIVIKKO 113 Rakennusala. ASEMAKAAVAPÄÄLLIKKÖ KARI NYKÄNEN Liite 2 360: 564-2397 (Sepäntie 2) Asemakaavan kartta 5.4.2019
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 31 Ote pöytäkirjasta 17/2019 Päivämäärä 11.06.2019 VALITUSOSOITUS 360 (asemakaava, tonttijako) Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. postiosoite Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, PL 189, 90101 OULU käyntiosoite Isokatu 4, 3. krs, 90100 OULU puhelin 029 564 2800 sähköposti pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi faksi 029 564 2841 virka-aika klo 8.00-16.15 Valitusoikeus Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen. Valituksen peruste Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että - päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, - päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai - päätös on muuten lainvastainen. Valittajan tulee esittää edellä mainitut valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä. Valitusaika Valitus on tehtävä ja toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään kolmantenakymmenentenä (30.) päivänä päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa ei tiedoksisaantipäivää oteta huomioon. Jos valitusajan viimeinen päivä ei ole hallinto-oikeuden työpäivä, voi valituksen jättää hallinto-oikeuteen vielä seuraavana työpäivänä. Mikäli valitus lähetetään postitse, on kirje jätettävä postiin niin aikaisin, että posti ehtii toimittaa sen hallintooikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen hallinto-oikeuden työajan päättymistä. Tiedoksisaanti Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n 4 momentin mukaan asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 140 :n mukaisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Pöytäkirja on laitettu yleiseen tietoverkkoon 17.6.2019. Liitteenä olevasta pöytäkirjan otteesta ilmenee päivä, jona päätös on asetettu yleisesti nähtäville. Valitusasiakirjat Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta sekä mahdollisen laillisen edustajan, asiamiehen tai valituksen laatijan nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valituksessa on mainittava päätös, johon haetaan muutosta, muutosvaatimus sekä vaatimuksen perusteet. Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan allekirjoitettava. Valitukseen liitetään valituksenalainen päätös alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna sekä kirjekuori, joka osoittaa päivän, jolloin valituksenalainen päätös on annettu postin kuljetettavaksi taikka muu selvitys tiedoksisaannista. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 260 euroa. Selvitys päätöksen antamisesta tiedoksi Asianosainen Lähetetty postitse saantitodistusta vastaan Lähetetty postitse tavallisena kirjeenä Lähetetty postiennakolla Luovutettu annettavaksi haastetiedonantona Luovuttajan allekirjoitus ja tiedoksiantopäivämäärä Luovutettu asianosaiselle kirjallista todistusta vastaan Muulla tavoin, miten Asianosaisen allekirjoitus, kun päätös luovutettu henkilökohtaisesti