Lintunen Pirkko jäsen. varapuheenjohtaja Jukkola Jaakko valtuuston varapuheenjohtaja. Matti Pahkala Ari Pirkola Matti Soronen Matti Pahkala

Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus

21/ /2018. Khall

Lintunen Pirkko jäsen. Peltoniemi Raino jäsen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Lintunen Pirkko jäsen. Virkkunen Mauri jäsen Karjaluoto-Pisilä Johanna varajäsen. Tervonen Antero sivistystoimenjohtaja

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Transkriptio:

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 751 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 10.12.2018 klo 17:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjänä 331, poissa 332 Pirkola Ari varapuheenjohtaja puheenjohtajana 332 Flink Eija jäsen Lintunen Pirkko jäsen Mattila Olli jäsen Peltoniemi Raino jäsen poissa 333 Sarpola Tuula jäsen Muut osallistujat Soronen Matti kunnanjohtaja poissa 331 Kittilä Risto valtuuston puheenjohtaja Impola Anja valtuuston varapuheenjohtaja Jukkola Jaakko valtuuston varapuheenjohtaja ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT Matti Pahkala Ari Pirkola Matti Soronen Matti Pahkala 332 331 :t 315-333 PÖYTÄKIRJAN Pyhäjoki 12.12.2018 TARKASTUS Allekirjoitukset Olli Mattila Eija Flink PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVÄNÄ 13.12.2018 YLEISESSÄ TIETOVERKOSSA Todistaa Matti Soronen, kunnanjohtaja

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 752 Kunnanhallitus 10.12.2018 KOKOUSTIEDOT Aika 10.12.2018 klo 17:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 315 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 753 316 valinta 754 317 Muut mahdolliset asiat 755 318 Tiedoksi annettavat asiat 756 319 Saarenalue - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 757 130(osa), 502 ja 503(osa) / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Asemakaavaluonnos 320 Vuoden 2018 talousarviomuutosten käsittely 760 321 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2021 761 322 Kaavoituskatsaus 2018 763 323 Vanhus- ja vammaisneuvoston nimeäminen / Uusi jäsen / Uusi jäsen 764 324 Kokousaikataulu 1-6/2019; valtuusto ja kunnanhallitus 766 325 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen eduskuntavaalia 14.4.2019 767 ja europarlamenttivaalia 26.5.2019 varten 326 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 771 ennakkoäänestyspaikat 327 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 vaalipäivän 773 äänestyspaikat 328 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 ulkomainonta 774 329 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuuksien ilmoittaminen 775 330 Projektihenkilön (arkistonhoitaja) määräaikaisen toimen jatkaminen 777 331 Kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma-aika 2018-2019 779 332 Omistajanohjaus Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle / valokuituverkon 781 rakennuttamisselvitys / Hanke- ja rahoitussuunnitelma / Pyhäjoen laajakaistahankkeen hanke-ehdotus / Avustus Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle / Pyhäjoen Kuitu Oy:n perustaminen, konserniohjaus 333 Kauppakirja tilasta Jokiranta 625-405-2-131 790

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 753 Kunnanhallitus 315 10.12.2018 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Khall 10.12.2018 315 Kunnanhallitus toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 754 Kunnanhallitus 316 10.12.2018 valinta Khall 10.12.2018 316 Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa 13.12.2018. Pöytäkirja tulee tarkastaa ennen nähtäville asettamista. Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Olli Mattilan ja Eija Flinkin.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 755 Kunnanhallitus 317 10.12.2018 Muut mahdolliset asiat Khall 10.12.2018 317 Kunnanhallitus toteaa kokouksessa käsiteltävät kutsussa mainitsemattomat asiat.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 756 Kunnanhallitus 318 10.12.2018 Tiedoksi annettavat asiat Khall 10.12.2018 318 Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/52/221/2018 / Lukiokoulutuksen yksikköhinnat v. 2019 ja OKM/33/221/2018 / Liikuntatoiminnan ja nuorisotyön yksikköhinnat v. 2019 - kopio koulutoimistoon Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kokousmuistio Pyhäjoen liikenneturvallisuustyöryhmän kokouksesta 11.9.2018 Kutsu valtakunnallisille meluntorjuntapäiville Rakentavaa meluntorjuntaa 20.-21.3.2019 Jyväskylässä Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirje 14/2018 / Vuoden 2019 hyväksytyt ammattiyhdistyskoulutukset - kopio palkkatoimisto, esimiehet, JUKO, JHL, Jyty, Tehy Pohjois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri Tiedote 4.12.2018 / Talous- ja velkaneuvonta siirtyy oikeusapu- ja edun val vonta pii reil le 1.1.2019 Maahanmuuttovirasto Uutiskirje 1/2018 Pelastusopisto Yhteistoiminta häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa -kurssi sekä varautumisen perus kurs si Ylivieskan kaupunki Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunnan pöytäkirja nro 6/2018 Tekninen lautakunta Pöytäkirja nro 9/2018 Jokilaaksojen pelastuslaitos Talousarvioesitys ja kuntamaksuosuudet 2019 Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2019-2020 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Valtuuston kokouskutsu nro 4/2018 Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedoksi.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 757 Kunnanhallitus 114 27.03.2017 Kunnanhallitus 319 10.12.2018 Saarenalue - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Asemakaavaluonnos 18/10.02.03/2017 Khall 27.03.2017 114 Asemakaavan muutosta koskeva korttelialue sijaitsee Pyhäjoen kuntataajamassa Saa ren alu eel la kortteleissa 125(osa), 130(osa), 501 ja 503(osa). Kyseessä on Y-alue, jolle sijoittuvat Saaren koulu, Lukio ja Monitoimitalo alueineen. Runkokaavoituksen ohjausryhmä teki kokouksessaan 15.2.2017 päätöksen käyn nis tää Saaren koulukeskusalueen ase ma kaa van muutoksen, jolla laa jen netaan Y-aluetta tulevaisuuden koulutustarpeita varten. Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) vireille tulo ja OAS lä he te tään Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes kuk sel le tiedoksi. Alustavan aikataulun mukaan Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muu tos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) luon nos vai heen vi ranomais neu vot te lu pidetään 5.4.2017 ja muu tos luon nos asetetaan sen jälkeen näh tä vil le. Liitteenä seuraavat asiakirjat: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä 27.3.2017 - Kuulutus päivämäärällä 27.3.2017 Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 1) hyväksyy korttelin Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muutoksen, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) osallistumisja arviointisuunnitelman (OAS) päivämäärällä 27.3.2017. OAS:ia voidaan tarvittaessa päivittää. 2) kuuluttaa kaavamuutoksen vireille tulosta 1.4.2017 ilmestyvässä Kuulumiset lehdessä ja 4.4.2017 Pyhäjoen kunnan internetilmoitustaululla ja kunnan ilmoitustaululla. 3) lähettää OAS:in tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle Khall 10.12.2018 319 Kunnanhallitus perusti helmikuussa 2018 Koulu 2022 -hanketyöryhmän val mis-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 758 Kunnanhallitus 114 27.03.2017 Kunnanhallitus 319 10.12.2018 te le maan uuden koulun rakentamista. Työryhmä on jaettu tiimeihin, joista jo kainen valmistelee kouluhanketta omalla sarallaan. Yksi tiimeistä vastaa kou lu kampuk sen käyttösuunnitelmasta ja ohjaa myös asemakaavamuutoksen laadintaa. Asemakaavamuutoksella pyritään turvaamaan koulukampuksen tulevaisuuden toi min ta mah dol li suu det mm. laajentamalla Y-kortteleita ja osoittamalla niihin riit tä väs ti rakennusoikeutta. Oleellinen tavoite on myös liikenneturvallisuuden pa ran ta mi nen. Liitteenä seuraavat Koulukeskuksen asemakaavamuutosta koskevat asiakirjat: - Kaavakartta ja -määräykset 10.12.2018, liite 1 - Kaavaselostus 10.12.2018, liite 2 - Lausuntopyyntö 10.12.2018, liite 3 - Kuulutus 10.12.2018, liite 4 - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.3.2017, päivitetty 10.12.2018, liite 5 Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä. Kunnanhallitus 1) hyväksyy Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnoksen 10.12.2018, liittet 1 ja 2, 2) merkitsee tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman 27.3.2017, päivitetty 10.12.2018, liite 5, 3) asettaa Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnoksen yleisesti nähtäville 14.12.2018-21.1.2019 väliseksi ajaksi Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internetsivuille, 4) kuuluttaa asemakaavan muutosluonnoksen nähtävillä olosta Kuulumisetlehdessä, Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla, 5) pyytää lausunnot viranomaisilta ja muilta osallisilta. Liitteet 1 Kaavakartta ja -määräykset, Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnos 10.12.2018 2 Kaavaselostus 10.12.2018, Koulukeskuksen asemankaavan muutosluonnos 3 Lausuntopyyntö, Koulukeskuksen asemakaavamuutos, luonnosvaihe 4 Kuulutus Koulukeskuksen asemakaavaluonnoksen nähtävilläolosta 5 OAS, päivitetty 10.12.2018, Koulukeskusken asemakaavamuutos, luonnosvaihe

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 759 Kunnanhallitus 320 10.12.2018 Vuoden 2018 talousarviomuutosten käsittely 28/02.02.00/2017 Khall 10.12.2018 320 Talousarvioon tehtävät mahdolliset muutokset on esitettävä valtuustolle ta lousar vio vuo den aikana (hallintosääntö 6 ). Kunnanhallitukselle esitetään ehdotus vuoden 2018 talousarvioon tehtävistä muu tok sis ta. Ehdotus sisältää käyttötalousosan/ tuloslaskelman, investointiosan se kä rahoituslaskelman. Muutosehdotukset on esitetty tulosaluetasoisina. Talousarvion meno- ja tuloarviot on käyty läpi kaikilla osastoilla. Tarkastelussa on pyritty tarkentamaan toteutuma-arvioita. Varsinaiseen toimintaan näillä tarken nuk sil la ei tässä vaiheessa enää ole juuri vaikutuksia. Tulosalueittaiset muutok set ja niiden lyhyet perustelut on esitetty siten, että listauksesta näkyvät var sinai sen talousarvion tulo- ja menomäärärahat, muutokset ja esitys lopullisen talous ar vion määrärahoiksi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ennustettu kus tan nus kehi tys perustuu hyvinvointikuntayhtymän esitykseen jäsenkuntien valtuustoille. Verotulokertymäarviota eikä val tion osuus ker ty mäar vio ta ole muutettu. Vuosikate on muutosten jälkeen 826.100 euroa ja tilikauden alijäämäksi muodos tuu näil lä näkymin 1.582.590 euroa eli tulos on 2.245.800 euroa huonompi kuin ta lous ar vios sa. Edel lä mainittu on arvio lokakuun loppuun to teu tu neen kehi tyk sen perusteella. Tilikauden alijäämäisyys selittyy Saaren koulun kertaluontoisella laskennallisella pois tol la ja muilla poistoilla, joiden määrä on n. 1.600.000 euroa (Saaren koulun purkaminen). Rahoituslaskelman mukaan lainakannan muutos on +1.258.680 euroa. Lyhyen ja pitkäaikaisen lainamäärän arvioidaan olevan vuo den 2018 lopussa 11.501.320 eu roa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2018 ta lous arvi oon liitteenä olevan Talousarviomuutokset 2018 -asiakirjan mukaiset mää rä raha muu tok set. Määrärahamuutokset eivät muuta toiminnallisia tavoitteita. Liitteet 6 Talousarvion muutokset vuodelle 2018

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 760 Kunnanhallitus 321 10.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2021 66/02.02.00/2018 Khall 10.12.2018 321 Kuntalain 110 :ssä on perussäännös talousarviosta. Sen mukaan: "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi ka len te ri vuo dek si talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös ta loussuunnitel ma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suun nitel ma kau si). Talous arviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun ta stra tegiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitami seen turvataan. Talousarviossa ja -suun ni tel mas sa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden ta voit teet. Taloussuunnitelman on oltava ta sapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen ker ty nyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vah vis ta mis ta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee ta lous suun ni telmas sa päättää yksilöidyistä toimenpi teistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona ka te taan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät mää rä ra hat ja tuloarviot sekä siinä osoite taan, miten rahoitustarve katetaan. Mää rä ra ha ja tulo arvio voi daan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Ta lous ar viossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tulos laskelmaosa sekä in vestointi- ja ra hoi tus osa. Kunnan toiminnassa ja ta loudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin." Talousarvio-taloussuunnitelmaan tulee sisällyttää myös konsernia koskevat tavoitteet. Kunnanhallitus on 15.8.2018 antanut hallintokunnille talousarvio-ta loussuun nitelman laadintaa koskevat ohjeet. Vuoden 2019 talousarvion valmistelun reunaehtoja: - Keskitetty virka- ja työehtosopimus on voimassa 31.12.2019 saakka. - Työllisyystilanteen kehitystä on vaikea ennustaa, mutta tilanteen ennustetaan pysyvän ennallaan. Kuntien vastuu pitkäaikaistyöttömien hoidosta jatkuu. - Valtiontalouden epätasapaino ja velkaantuminen leikkaavat kuntien valtionosuuksia. - Sote-maakunta-itsehallintoalueet ovat taloudellisesti ja toiminnallisesti vailla päätöksiä. Tämä merkitsee riskiä palvelujen ja ke hit tä mis toi min to-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 761 Kunnanhallitus 321 10.12.2018 jen ra hoit ta mi sel le mahdollisesti uudessa ja muuttuvassa tilanteessa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan talous ar vion 2019 ja taloussuunnitelman 2019-2021. Liitteet 7 Pyhäjoen kunnan talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 762 Kunnanhallitus 322 10.12.2018 Kaavoituskatsaus 2018 113/10.00.00/2018 Khall 10.12.2018 322 Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain MRL 7 :n mukaan laatia kaa voi tuskat saus vähintään kerran vuodessa kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevis ta ja vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsaus lähetetään tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ELY-keskukselle). Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä. Liitteenä : - Kaavoituskatsaus 2018 - Kuulutus päivämäärällä 10.12.2018 Kunnanhallitus 1) hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen vuodelle 2018, 2) asettaa kaavoituskatsauksen yleisesti nähtäville 14.12.2018-21.1.2019 väliseksi ajaksi, 3) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle, 4) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi valtuustolle. Liitteet 8 Kaavoituskatsaus 2018 9 Kuulutus, kaavoituskatsaus 2018 nähtävillä

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 763 Kunnanhallitus 166 28.05.2018 Kunnanhallitus 307 26.11.2018 Kunnanhallitus 323 10.12.2018 Vanhus- ja vammaisneuvoston nimeäminen / Uusi jäsen / Uusi jäsen 105/00.00.01/2013 Khall 28.05.2018 166 Suomen Kuntaliitto kirjoittaa 28.6.2013: "Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (vanhuspalvelulaki) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali.-ja terveysopalveluista (980/2012) eli ns. vanhuispalvelulaki tulee voimaan 1.7.2013. Lain tarkoitus on tukea koko ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista ja parantaa mahdollisuutta osallistua palve lujen kehittämiseen kunnassa. Lisäksi lain tarkoitus on parantaa iäkkäiden hen kilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vai kuttaa palvelujensa sisältöön ja toteuttamiseen. Lain tavoitteisiin tähdätään kolmenlaisin keinoin: 1) säännöksillä kunnan yleisistä velvollisuuksista huolehtia ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemisesta sekä iäkkäiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta (2 luku) 2) säännöksillä iäkkään henkilön palvelutarpeiden arvioimisesta ja niihin vastaamisesta (3 luku) 3) säännöksillä palvelujen laadun varmistamisesta sellaisissa toimintayksikössä, joissa järjestetään sosiaali- ja terveyspalveluja iäkkäille (4 luku). Vanhuspalvelulaki täydentää muuta sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä ja painottuu sosiaalihuoltoon. Vanhuspalvelulaissa ei ole säädetty uusista lakisääteisistä palveluista. Vanhuspalvelulain kustannukset ovat vuositasolla arviolta 151 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on 82 miljoonaa euroa. Pääosa lain säännöksistä sovelletaan välittömästi lain voimaantultua 1.7.2013. Kuitenkin lain 5,6 ja 11 :ää sovelletaan vuoden 2014 alusta ja 10, 17 ja 23 :ää vuoden 2015 alusta. Liitteenä oleva muistio on laadittu sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton yhteistyönä." Kunnanhallitus nimeää Pyhäjoen kunnan vanhus- ja vammaisneuvostoon seuraavat jäsenet: - Eija Flink, pj. - Sirkka Silvola - Ritva Kesti - Mirja Hirvikoski, siht.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 764 Kunnanhallitus 166 28.05.2018 Kunnanhallitus 307 26.11.2018 Kunnanhallitus 323 10.12.2018 - Leena Mattila - Maija Laitila - Pirjo Pehkonen Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen muutoksella, että puheenjohtajaksi nimetään Ritva Kesti ja sihteeriksi Pirjo Pehkonen. Khall 26.11.2018 307 Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry on esittänyt, että kunnanhallitus nimeää vanhus- ja vammaisneuvostoon jäseneksi Veikko Luodon. Kunnanhallitus päättää nimetä vanhus- ja vammaisneuvoston jäseneksi Veikko Luodon. Khall 10.12.2018 323 Maija Laitila on 28.11.2018 ilmoittanut, että hänellä ei ole mahdollisuutta toimia vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenenä. Kunnanhallitus pyytää Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymää nimeämään jäsenen Pyhäjoen vanhus- ja vammaisneuvostoon.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 765 Kunnanhallitus 324 10.12.2018 Kokousaikataulu 1-6/2019; valtuusto ja kunnanhallitus Khall 10.12.2018 324 Liitteenä valtuuston ja kunnanhallituksen ohjeellinen kokousaikataulu tammikesä kuul le 2019. Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan kokousaikataulun ja lähettää sen tie doksi valtuustolle sekä esittää, että val tuusto hyväksyy omalta osaltaan valtuus ton kokousaikataulun. Liitteet 10 Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulu, tammi-kesäkuu 2019

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 766 Kunnanhallitus 325 10.12.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen eduskuntavaalia 14.4.2019 ja europarlamenttivaalia 26.5.2019 varten 94/00.00.00/2018, 95/00.00.00/2018 Khall 10.12.2018 325 Kuntien vaaliviranomaisina toimivat valtuuston toimikaudekseen valitsema keskus vaa li lau ta kun ta ja kunnanhallituksen valitsemat vaalilautakunnat ja vaa li toimi kun ta. Seuraavat vaalit ovat eduskuntavaalit 14.4.2019 ja europarlamenttivaalit 26.5.2019. Vaalilain 15 :ssä on säädetty vaalilautakunnasta ja vaalitoimikunnasta seu raavaa: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh ta ja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joi ta on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa li toimi kun ta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jä sen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kol me. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä edus kun ta vaa leis sa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kun ta vaa leis sa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edel lisis sä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan va ra jä se net ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jos sa he tulevat jäsenten sijaan. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hä nen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaa li toi mikun nan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avio lii ton omai sis sa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä hen ki löitä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien ni met ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle." Vaalissa noudatetaan seuraavaa äänestysaluejakoa: 1. Etelän- ja Pohjankylän äänestysalue 2. Parhalahden äänestysalue 3. Pirttikosken äänestysalue 4. Yppärin äänestysalue

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 767 Kunnanhallitus 325 10.12.2018 Tasa-arvolain 4.2 :n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta valtuus toa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpaakin vähintään 40 %, jollei eri tyises tä syystä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia ja va rajä se niä. Tasavallan presidentinvaaleissa 28.1.2018 oli seuraavat vaalilautakunnat ja vaa litoi mi kun ta: Etelänkylän ja Pohjankylän äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Tuuttila Anna-Liisa I Veikko Luoto vpj Nousiainen Matti II Vetoniemi Olavi j Keskitalo Hilkka III Martin Hilkka j Jukkola Jaakko IV Haikola Aki j Pyhäluoto Aini V Polus Anneli Parhalahden äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Kittilä Kauko I Martinmäki Veli vpj Keskinen Hannu II Rantala Teija j Kauppi Kari III Pihlajamaa Hellevi j Pietilä Sari IV Riihijärvi Jenny j Maliniemi Pirjo V Sillanpää Jari Pirttikosken äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Sarpola Esa I Savukoski Ville vpj Tikkala Paula II Koskenlaine Riitta j Kestilä Erkki III Pahkamaa Juha j Laitala Kaija IV Halunen Veli-Matti j Kupulisoja Eino V Pärkkä Ritva Yppärin äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Tornberg Antti I Viirret Paavo vpj Haarakangas Matti II Koskela Juhani j Kestilä Helvi III Pisilä Ulla j Heikkilä Liisa IV Koutonen Maire j Viirret Outi V Impola Risto Vaalitoimikunta: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan (järjestys ei

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 768 Kunnanhallitus 325 10.12.2018 koske kunnallisvaalilain 7a-luvussa tarkoitettua ennakkoäänestystä): pj Viirret Tapio I Piukkala Ulla vpj Ukonsaari Teija II Keskinen Vilho j Hourula Eija III Viirret Sirpa Kunnanhallitus valitsee vaalilautakunnat valtuuston päättämiin äänestysalueisiin ja vaalitoimikunnan. Kunnanhallitus valitsi vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavasti: Etelänkylän ja Pohjankylän äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Tuuttila Anna-Liisa I LuotoVeikko vpj Jukkola Jaakko II Vetoniemi Olavi j Haikola Aki III Martin Hilkka j Keskitalo Hilkka IV Nousiainen Matti j Pyhäluoto Aini V Polus Anneli Parhalahden äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Kittilä Kauko I Martinmäki Marja-Leena vpj Keskinen Hannu II Kauppi Kari j Rantala Teija III Pihlajamaa Hellevi j Pietilä Sari IV Kangas Erja j Maliniemi Pirjo V Sillanpää Jari Pirttikosken äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Sarpola Esa I Savukoski Ville vpj Keskitalo Tarja II Koskenlaine Riitta j Kestilä Erkki III Pahkamaa Juha j Laitala Kaija IV Halunen Veli-Matti j Kupulisoja Eino V Pärkkä Ritva Yppärin äänestysalue: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan: pj Tornberg Antti I Viirret Paavo vpj Haarakangas Matti II Koskela Juhani j Kestilä Helvi III Pisilä Ulla

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 769 Kunnanhallitus 325 10.12.2018 j Heikkilä Liisa IV Koutonen Maire j Viirret Outi V Impola Risto Vaalitoimikunta: varsinaiset jäsenet: varajäsenet siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan (järjestys ei koske kunnallisvaalilain 7a-luvussa tarkoitettua ennakkoäänestystä): pj Peltoketo Mauno I Piukkala Ulla vpj Ukonsaari Teija II Keskinen Vilho j Hourula Eija III Viirret Sirpa

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 770 Kunnanhallitus 326 10.12.2018 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 ennakkoäänestyspaikat 94/00.00.00/2018, 95/00.00.00/2018 Khall 10.12.2018 326 Vaalilain 4 :n mukaan vaalit toimitetaan järjestämällä ennakkoäänestys ja vaa lipäi vän äänestys. Vaalilain 9 :n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat: 1) ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi; 2) valtioneuvoston asetuksella säädettävät Suomen edustustot ja niiden toimipaikat sekä valtioneuvoston asetuksella säädettävät kuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Ahvenanmaan maakunnassa; 3) sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset (laitos); 4) suomalaiset laivat, jotka ovat ulkomailla, kun ennakkoäänestys toimitetaan. Lisäksi ennakkoäänestys voidaan järjestää vaalilaissa säädetyin edellytyksin äänes tä jän kotona (kotiäänestys). Kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Väestörekisterikeskuksen yl lä pitä mään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään Väestörekisterikeskuksen mää rää mäl lä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä vaalipäivän ää nestys pai kan nimi ja käyntiosoite sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot. Kunnanhallitus päättää, että eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 yleinen en nak ko ää nes tys paik ka Pyhäjoella on Pyhäjoen kunnantalo Kuntatie 1 86100 Pyhäjoki Puhelin 040-3596 000 eduskuntavaalin aukiolot: 3.4.2019-5.4.2019 klo 9.00-18.00 6.4.2019-7.4.2019 klo 11.00-16.00 8.4.2019-9.4.2019 klo 9.00-18.00 europarlamenttivaalin aukiolot: 15.5.2019-17.5.2019 klo 9.00-18.00 18.5.2019-19.5.2019 klo 11.00-16.00

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 771 Kunnanhallitus 326 10.12.2018 20.5.2019-21.5.2019 klo 9.00-18.00 Sosiaalihuollon toimintayksikön äänestyspaikka on Jokikartano Pajahaantie 6 86100 Pyhäjoki Puhelin 040-3596 000 Siellä ennakkoäänestyksen toimittaa vaalitoimikunta ennakkoon ilmoitettavana ajan koh ta na: eduskuntavaali 3.-9.4.2019 välisenä aikana europarlamenttivaali 15.-21.5.2019 välisenä aikana. Kunnanhallitus päättää ilmoittaa yleisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyn tiosoit teen, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat Väestörekisterikeskuksen yl läpi tä mään äänestyspaikkarekisteriin.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 772 Kunnanhallitus 327 10.12.2018 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 vaalipäivän äänestyspaikat 94/00.00.00/2018, 95/00.00.00/2018 Khall 10.12.2018 327 Vaalilain 9 :n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen pää töksel lä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Väestörekisterikeskuksen yl lä pitä mään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään Väestörekisterikeskuksen mää rää mäl lä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä vaalipäivän ää nestys pai kan nimi ja käyntiosoite sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot. Äänestyspaikat ovat voimassa olevan äänestysaluejaon mukaan seuraavat: Äänestysalue Äänestyspaikka Etelän- ja Pohjankylä: Kunnantalo, Kuntatie 1 Parhalahti: Parhalahden koulu, Parhalahdentie 68 Pirttikoski: Pirttikosken koulu, Pirttikoskentie 585 Yppäri: Yppärin koulu, Vanha maantie 39a Kunnanhallitus määrää äänestysalueen vaalipäivän äänestyspaikat yllä olevan luet te lon mukaisesti ja päättää ilmoittaa äänestyspaikat Väestörekisterikeskuksen yl lä pi tä mään äänestyspaikkarekisteriin.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 773 Kunnanhallitus 328 10.12.2018 Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 ulkomainonta 94/00.00.00/2018, 95/00.00.00/2018 Khall 10.12.2018 328 Suomen Kuntaliitto kirjoittaa yleiskirjeessään 15/2018 kuntavaalien ul ko mainon nas ta mm. seuraavaa: "Vaalien ulkomainonta suositetaan aloitettavaksi viikkoa ennen en nak ko ää nestyk sen alkamista eli eduskuntavaaleissa 27.3.2019 ja europarlamenttivaaleissa 8.5.2019." Kunnanhallitus päättää, että vaalien ulkomainonta aloitetaan Pyhäjoella viik koa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli eduskuntavaaleissa 27.3.2019 ja europarlamenttivaaleissa 8.5.2019.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 774 Kunnanhallitus 329 10.12.2018 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuuksien ilmoittaminen 115/00.03.00/2018 Khall 10.12.2018 329 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tarkastuslautakunta kirjoittaa 7.9.2017 34: " Kuntalain 84 :n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on teh tävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elin kei notoi min taa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä va ral lisuu des taan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja vir ka teh tä vien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maan käyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäse niä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kun nanjoh ta jaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lau ta kunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hen kilö on valittu tehtäväänsä. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo il moi tus velvol li suu den noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei sa las sa pi toa koskevista säännöksistä muuta johdu. Tarkastuslautakunta - hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset - pyytää tarvittaessa täydentämään ilmoituksia - saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi - päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla Tarkastuslautakunta: Hyväksyttiin. " Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusilmoitukset.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 775 Kunnanhallitus 329 10.12.2018 Liitteet 11 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuudet

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 776 Kunnanhallitus 186 11.06.2018 Kunnanhallitus 330 10.12.2018 Projektihenkilön (arkistonhoitaja) määräaikaisen toimen jatkaminen 31/01.01.01/2017 Khall 11.06.2018 186 Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.12.2016 488 päättänyt, että Pyhäjoen kun nan tiedonohjaussuunnitelman laadinta tapahtuu johtoryhmän perustaman työ ryh män laatiman projektisuunnitelman mukaisesti. Pyhäjoen kunnan sähköisen asioinnin ja tiedonohjauksen valmistelu ja käyttöön ot to -projektisuunnitelmassa todetaan inhimillisistä resursseista seuraavaa: "3.2. Inhimilliset resurssit Projektin operatiivinen työ on aikaa vievää. Kaikista kunnan tehtävistä on laadit ta va JHS191-suosituksen mukaiset yksityiskohtaiset prosessikuvaukset tiedon oh jaus suun ni tel maan. Kuvausten laatiminen edellyttää vahvaa subs tans siosaa mis ta kuvattavasta tehtävästä, jotta lopullisen kuvauksen sisältö vastaa todel lis ta tehtävänkulkua. Siksi kuvattavaa tehtävää hoitavan työntekijän on osallis tut ta va kuvauksen laatimiseen. Toisaalta kuvauksen laatijan tulee olla tie donoh jaus työ hön koulutettu henkilö, jotta kuvauksen rakenteesta tulee oi kean lainen. Operatiivinen työ vaatii lähes koko ajan vähintään kahden ihmisen työ panok sen. Varovaisen arvion mukaan työhön on varattava 1.2 henkilötyövuotta. Pro ses si ku vauk set on laadittava siinäkin tapauksessa, että kunnan asia kir ja hal linta pidetään analogisena, mikä vaatii myös huomattavan työpanoksen." Projektisuunnitelmassa on aikatauluksi asetettu, että tiedonohjaus otettaisiin vaiheit tan käyttöön vuoden 2018 alusta lähtien. Kunnanjohtaja Matti Soronen on viranhaltijapäätöksellään 4.7.2017 32 päät tänyt, että Pyhäjoen kuntaan hankitaan Innofactorin TOS-malli. Innofactorin kans sa tehdyn suunnitelman mukaan käyttöönottoa on lykätty vuoden 2019 alkuun. Prosessikuvausten laatimisesta Pyhäjoen kunnassa ovat vastanneet ar kis to sih teeri Saila Lauronen ja lupasihteeri Marika Anttila. Työ on vielä kesken. Kunnanjohtaja Matti Soronen on viranhaltijapäätöksellään 15.9.2017 37 va linnut FM Hanna Salmen projektihenkilön (arkistonhoitajan) määräaikaiseen toimeen ajalle 1.10.2017-31.3.2018. Hanna Salmen tehtävänä on ollut vanhan pääte ar kis ton järjestäminen. Palveluesimies Helena Widnäs on viranhaltijapäätöksellään 6.3.2018 31 jat kanut Hanna Salmen työsuhdetta ajalle 1.4.-30.6.2018, perusteena tie don oh jaus järjes tel män (TOJ) käyttöönottoprojekti ja lisäresurssin järjestäminen projektin lop puun saat ta mi sek si. Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 31 :n mukaan kunnanjohtaja ja pää vas tuualu een johtajat valitsevat korkeintaan vuoden kestävään palvelussuhteeseen tule vat viran- ja toimenhaltijat.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 777 Kunnanhallitus 186 11.06.2018 Kunnanhallitus 330 10.12.2018 Kunnanjohtaja Matti Soronen on viranhaltijapäätöksellään 31.1.2018 2 siir tänyt päävastuualueen johtajan ratkaisuvaltaa henkilöstöasioissa siten, että pal velu esi mies Helena Widnäs valitsee enintään puolen vuoden kestävään pal ve lussuh tee seen tulevat viran- ja toimenhaltijat. Kunnanhallitus päättää jatkaa FM Hanna Salmen työsuhdetta ajalle 1.7.-31.12.2018 perusteluna lisäresurssin järjestäminen tiedonohjausjärjestelmän (TOJ) käyttöönottoprojektin lop puun saat ta mi sek si. Khall 10.12.2018 330 Päivitetyn TOS ja Dynasty 10 käyttöönottosuunnitelman mukaan DS/TOJ-integ raa ti on testiaineiston tulisi olla valmiina 31.8.2019 sekä Dynasty 10/TOJ-integ raa ti on tuotantokäyttöönotto tapahtuisi 1.1.2020. TOS-mallien muokkaus on vie lä kesken ja niiden laatimiseksi on tarpeellista jatkaa FM Hanna Salmen työsuh det ta edelleen. Kunnanhallitus päättää jatkaa FM Hanna Salmen työsuhdetta ajalle 1.1.-30.6.2019 perusteluna tiedonohjausjärjestelmän (TOJ) käyt töön ot to pro jektin loppuunsaattaminen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 778 Kunnanhallitus 165 28.05.2018 Kunnanhallitus 197 25.06.2018 Kunnanhallitus 258 01.10.2018 Kunnanhallitus 331 10.12.2018 Kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma-aika 2018-2019 50/01.01.03/2018 Khall 28.05.2018 165 Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seu raavas ti: 1.6., 4.-5.6. ja 8.6.2018 (yht. 4 pv). Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 1.6., 4.-5.6. ja 8.6.2018 (yht. 4 pv). - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Pahkala. Khall 25.06.2018 197 Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seu raavas ti: 27.6. ja 2.-31.7.2018 (yht. 23 pv). Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma pidettäväksi 27.6. ja 2.-31.7.2018 (yht. 23 pv). - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä ko kous huonees ta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi pu heen joh ta ja Matti Pahkala. Khall 01.10.2018 258 Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa 22.-26.10.2018 (5 pv). Vuosiloma ei toteutunut 12.-16.7.2018 (3 pv.). Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 22.-26.10.2018 (5 pv).

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 779 Kunnanhallitus 165 28.05.2018 Kunnanhallitus 197 25.06.2018 Kunnanhallitus 258 01.10.2018 Kunnanhallitus 331 10.12.2018 - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä ko kous huonees ta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi pu heen joh ta ja Matti Pahkala. Khall 10.12.2018 331 Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa 27.-31.12.2018 (3 pv.) Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 27.-31.12.2018 (3 pv.). - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä ko kous huonees ta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi pu heen joh ta ja Matti Pahkala.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 780 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 Omistajanohjaus Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle / valokuituverkon rakennuttamisselvitys / Hanke- ja rahoitussuunnitelma / Pyhäjoen laajakaistahankkeen hanke-ehdotus / Avustus Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle / Pyhäjoen Kuitu Oy:n perustaminen, konserniohjaus 21/10.03.01/2018 Khall 11.12.2017 506 Pyhäjoen kunnanhallitus pyytää omistamaansa Pyhäjokisuun Vesi Oy:tä sel vit tämään Pyhäjoen kunnan valokuituverkon rakentamista. Pyhäjoen kunnan alueella yksityinen valokuituverkko kattaa vain pienen osan kun nas ta. Kattavan valokuituverkon rakennuttamisesta on keskusteltu viime vuo si na. Usea lähialueen kunta on rakennuttanut tai rakennuttamassa verkkoa. Viestintävirastolla on käynnissä Nopea laajakaista -hanke. Hankkeen ta voit teena on varmistaa valtion tuen avulla nopeiden laajakaistaverkkojen rakentaminen alueil la, joille kaupallinen tarjonta ei todennäköisesti toteudu. Hankkeessa myön ne tään valtiontukea nopeiden laajakaistaverkkojen ra ken ta mis kus tan nuksiin. Tuetut verkot on toteutettu valokuidulla ja ne mahdollistavat nopean tiedon siir ron nyt ja tulevaisuudessa. Lisätietoa: https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/nopealaajakaista.html Pyhäjoen kunnan, Pyhäjokisuun Vesi Oy:n ja Pohjois-Pohjanmaan liiton kesken käydyissä keskusteluissa on todettu, että Pyhäjoen kunnan omistamalla ve siyh tiöl lä olisi hyvät lähtökohdat toimia Pyhäjoen kunnan valokuituverkon ra kennut ta ja na/omis ta ja na (olemassa olevat asiakkaat, valmiita kaivantoja ja uria, koke mus ta vaativista rakennuttamisprojekteista jne.). Pyhäjoen kunta pyytää tytäryhtiötään Pyhäjokisuun Vesi Oy:tä selvittämään valo kui tu ver kon rakennuttamista Pyhäjoen kunnan alueella 31.1.2018 mennessä. Tiiviin selvityksen tulee sisältää: - taloudellinen tarkastelu investoinnin ja käyttötalouden ajalta - rahoitusmahdollisuudet (hankerahoitus ja muu rahoitus) - verkon omistaminen (aputoiminimi, eriytetty kirjanpito) - rakennuttamisaikataulu - vaadittavat resurssit - lupa-asiat - riskien hallinta Asiasta järjestetään yleisötilaisuus tammikuun puolivälin paikkeilla. Selvityksen valmistumisen jälkeen kunnanhallitus päättää jatkotoimista.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 781 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 Oheismateriaalina on hankemuistio sekä Jokilaakson kuituverkko-osuuskunnan sel vit te ly ai neis toa. Kunnanhallitus pyytää Pyhäjokisuun Vesi Oy:tä käynnistämään valokuidun raken nut ta mi sen selvitystyön välittömästi ja saattamaan sen valmiiksi 31.1.2018 men nes sä. - - - - - - - - - Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala ilmoitti, että on esteellinen osal lis tu maan tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon ja poistui ko kous huonees ta. Puheenjohtajana toimi tämän pykälän ajan kunnanhallituksen va ra pu heen joh taja Ari Pirkola. Khall 12.02.2018 42 Pyhäjokisuun Vesi Oy:n toimitusjohtaja Sauli Mankinen kirjoittaa: " VALOKUITUVERKON RAKENTAMISSELVITYS 12.2.2018 Pyhäjokisuun Vesi Oy on laatinut suunnitelmat (Liite 1) valokuituverkon ra kenta mi sek si koko Pyhäjoen kunnan alueelle. Suunnitelmien pohjalta on laadittu kus tan nus ar vio (Liite 2) verkon toteuttamiseksi. Valokuituverkon rakentaminen mak saa kokonaisuudessaan noin 3,5 milj. 100% kattavuudella ja noin 2,8 milj. 70 kattavuudella. Kustannusarviossa ei ole huomioitu mahdollista yh teis ra kenta mis ta vesiyhtiön ja sähköverkkoyhtiön kanssa. Taloudellinen tarkastelu investoinnin ja käyttötalouden ajalta 100% kat ta vuu della Valokuituverkko rakentaminen: Tukikelvoton verkko 831.019,65 Tukikelpoinen verkko 2.716.967,66 Yhteensä 3.547.987,31 Rakentamisen rahoitus: Valtio 896.599,33 Kunta 896.599,33

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 782 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 Verkkoyhtiö 1.754.788,65 Yhteensä 3.547.987,31 Käyttötalous: Rahoitusmahdollisuudet (hankerahoitus ja muu rahoitus) Hankkeen toteutumisen edellytys on laajakaistarakentamisen valtion myöntämä tu ki 33% hankealueelle, sekä kunnan omarahoitusosuus 33% ja kunnan myöntä mä laina tai omavelkainen takaus kuituverkon toimintaa harjoittavalle yhtiölle. Verkon omistaminen (aputoiminimi, eriytetty kirjanpito) Kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja, yritys tai yhteisö voi ilmoittaa apu toi mi ni men rekisteröitäväksi. Aputoiminimellä yritys saa harjoittaa osaa toimin nas taan. Yksinoikeus aputoiminimeen voi perustua joko rekisteröintiin tai toi mi ni mi lais sa määriteltyyn vakiintumiseen. Aputoiminimen kirjanpito merkitään samaan kirjanpitoon varsinaisen yrityksen kans sa, ja sitä verotetaan ja sillä laskutetaan itse yrityksen tavoin. Osakeyhtiöissä aputoiminimi voidaan ottaa käyttöön hallituksen päätöksellä, jos sa mainitaan, millaista toimintaa aputoiminimellä tehdään. Toiminnan tulee si säl tyä yrityksen toimialaan. Aputoiminimen käyttöönotto ei kuitenkaan vaadi yhtiöjärjestyksen muutosta, sil lä aputoiminimeä ei tarvitse ottaa yhtiöjärjestykseen. Rakentamisaikataulu Rakentamisaikataulu tulee olemaan haastava laajakaistarakentamisen tuen päätty mi sen vuoksi. Jotta tuen ehdot aikataulun osalta täyttyy, tulee rakentaminen saa da käyntiin mahdollisimman pian, viimeistään loppukesästä 2018 ja valmiiksi 2019 kesäkuun loppuun mennessä. Mahdollinen rakentaminen tulee käynnistää tu ki kel poi sil ta alueilta. Vaadittavat resurssit Valokuituverkon rakentamisen toteuttaa urakkakilpailulla valittu urakoitsija, joka varaa omat resurssit rakentamisaikataulun mukaisesti. Rakentamisvaihe tulee vaa ti maan rakennuttajalta 1 kokoaikaisen henkilön ja yhden osa-aikaisen hen kilön työpanoksen. Käytön aikaiseen resurssitarpeeseen vaikuttaa operaattorilta ostettavien pal ve lui-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 783 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 den laajuus, sekä ylläpidon ja jatkorakentamisen toteutustapa (uudet liittymät, kaa pe li näy töt, korjaus- ja huoltotyöt). Lupa-asiat Valokuitukaapelin sijoittaminen vaatii luvat maanomistajilta ja tien/kadun omista jil ta. Mikäli hanke päätetään toteuttaa, tulee lupahakemusten valmistelu käynnis tää välittömästi. Riskien hallinta Mikäli hanke toteutuu tulisi teettää ulkopuolisella taholla laajempi riskianalyysi hank kees ta konserniohjeen mukaisesti. Hankkeen riskeinä voidaan pitää mm.: - korkotaso kohoaa selvästi yli laskelmissa käytettyjen korkotasojen - asetettu liittymätiheys ei ole riittävä - liittymien keskipituus nousee suunnitellusta - ennakkositoutumisessa esitetyt hinnat eivät ole riittäviä. - hankkeelle asetettu tiukka aikataulu Pyhäjokisuun Vesi Oy Toimitusjohtaja Sauli Mankinen " Pyhäjokisuun Vesi Oy:n toimitusjohtaja Sauli Mankinen ja PyhäNet Oy:n Jouni Vaara saapuvat ko kouk seen esittelemään asiaa kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus merkitsee hankkeen tilannekatsauksen tiedoksi. - - - - - - - - - Asiasta järjestetään valtuuston iltakoulu 21.2.2018 klo 17.00. Khall 12.03.2018 91 Asiaan liittyvä Pyhäjoen valtuuston iltakoulu on pidetty 21.2.2018. Iltakoulun perusteella voidaan todeta, että valtuuston selkeä enemmistö suh tautuu hankkeeseen myönteisesti.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 784 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 Kunnanhallitus 1) pyytää Pyhäjokisuun Vesi Oy:ltä varsinaisen hanke- ja rahoitussuunnitelman (sis. riskianalyysi) laatimista 30.4.2018 mennessä. 2) esittää valtuustolle, että se myöntää Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle 30.000,- euron avustuksen (kp. 1302) hanke- ja rahoitussuunnitelman laatimiseen. ---------- Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala ilmoitti olevansa esteellinen osallistumaan tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekkoon ja poistui kokoushuoneesta. Puheenjohtajana toimi tämän pykälän ajan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Ari Pirkola. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valt 21.03.2018 22 Khall 28.05.2018 163 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Pyhäjokisuun Vesi Oy:n hallitus kirjoittaa 2.5.2018: "Ernst & Young KHT Risto J. Hyvönen on tehnyt riskianalyysin toi mek si annon mukaisesti (LIITE 4.1). Riskianalyysissä on selkeästi kuvattu va lo kui tuhank keen reunaehdot ja kuvaus toiminnan riskeistä. Hanke- ja rahoitussuunnitelma liitteenä kunnanhallituksen toimeksiannon mukai ses ti (LIITE 4.2 ja LIITE 4.3). Hankesuunnitelmaa käytetään myös Pohjois-Poh jan maan liitolle toimitettavassa tuenhakijan hankehakemuksessa. Toimitusjohtaja: Esitän, että hallitus käsittelee riskianalyysissä esille tulleet asiat ja esittää Py häjoen kunnalle omistajaohjausneuvottelua. Neuvottelun pohjana Ernst & Young Oy:n laatima riskianalyysi, sekä hallituksen kokouksessa riskianalyysin pohjalta te ke mät reunaehtopäätökset.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 785 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 - hankkeen aiheuttamia tappioita ja riskejä ei voida kattaa vesimaksutuloilla - omistajan oltava riskien takaajana - liittymien määrä alueittain, aluejakoa tarkennetaan - omistajaohjausneuvotteluun osallistuvat Matti Pahkala, Lauri Pesälä ja Sauli Man ki nen. " Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus on tehnyt laajakaistarakentamisen lain 1186/2009 mukaisen tuen saajan valinnan Pyhäjoen kunnan hankealueelle ko kouk ses saan 21.5.2018 (oheismateriaalina). Liitteenä 1 Pohjois-Pohjanmaan liiton pyyntö haja-asutusalueiden laa ja kais tahank keen hanke-ehdotuksiksi liitteineen 3.4.2018. Liitteenä 2 Pyhäjokisuun Vesi Oy:n laajakaistahankkeen hanke-ehdotus liit teineen 3.5.2018 (ei julkinen). Kunnanhallitus 1) merkitsee tiedoksi liitteen 2 mukaisen hanke- ja rahoitussuunnitelman 2) merkitsee tiedoksi Ernst & Young Oy:n riskianalyysin 3) pyytää Pyhäjokisuun Vesi Oy:n neuvottelijoita saapumaan kokouksen vieraaksi. Neuvottelun pohjalta kunnanhallitus linjaa seuraavat asiat: - Vesihuoltoliiketoiminta on pidettävä erillään laajakaistaliiketoiminnasta. Laajakaistaliiketoiminta on järjestettävä aputoiminimen avulla ja kirjanpito on eriytettävä. - Kunnan avustus (33% tulikelpoisista kustannuksista ja enintään n. 838.000 ) sidotaan Viestintäviraston tukipäätökseen ja aikatauluun. Asiasta päättää Pyhäjoen valtuusto erillisellä päätöksellä. - Hankkeen saa aloittaa kun liittymissopimuksien määrä alueittain ylittää 60% rajan vakituisen asumisen kotitalouksista. 4) toteaa, että hanke tarvitsee Pyhäjoen kunnan omavelkaisen takauksen enintään 1,9 milj. euroa. Asiasta päättää Pyhäjoen valtuusto erillisellä päätöksellä. 5) päättää, että hankkeen operatiivisia toimia ei saa aloittaa ennen Viestintäviraston ja Pyhäjoen valtuuston päätöksiä.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 786 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Ari Pirkola. Pöytäkirjanpitäjänä Ari Pirkolan tilalla toimi Raino Peltoniemi tämän pykälän ajan. Khall 27.08.2018 232 Pyhäjokisuun Vesi Oy on jättämässä viestintävirastolle tukihakemuksen laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009) tarkoitetun tuen myöntämiseksi ja ennakkomaksun maksamiseksi (liite). Viestintävirastolle jätettävän tukihakemuksen liitteenä on toimitettava Pyhäjoen kunnan päätös laajakaistahankkeen avustuksesta ja valtuuston päätös laajakaistahankkeen omavelkaisesta takauksesta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1) myöntää Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle 838.000 euron avustuksen laajakaistaverkon toteuttamiseksi ajalla 1.10.2018-31.12.2021 Pyhäjoelle. Avustuksen maksamisen ehto on viestintäviraston myönteinen tukipäätös. Avustuksen maksatusaikataulu sidotaan viestintäviraston tukipäätökseen. 2) myöntää kohdassa 1 tarkoitetusta avustuksesta 419.000 euron lisämäärärahan kustannuspaikalle 1304 (muu yleishallinto) vuodelle 2018, 3) toteaa, että kohdassa 1 tarkoitetutusta avustuksesta loput budjetoidaan talousarvioon 2019 ja taloussuunnitelmaan 2019-2021, 4) pyytää Pyhäjokisuun Vesi Oy:tä raportoimaan, kun liittymissopimuksien määrä alueittain ylittää 60 % rajan vakituisen asumisen kotitalouksista. Lisäksi kunnanhallitus pyytää seuraavaa: Mikäli Viestintäviraston tukipäätös mahdollistaa, Pyhäjokisuun Vesi Oy:n tulee etsiä aktiivisesti markkinaehtoinen kumppani laajakaistahankkeen omistukseen ja operointiin liittyen. Kunnanhallitus pyytää, että Pyhäjokisuun Vesi Oy raportoi puolivuosittain kunnanhallitukselle ja vuosittain valtuustolle hankkeen etenemisestä.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 787 Kunnanhallitus 506 11.12.2017 Kunnanhallitus 42 12.02.2018 Kunnanhallitus 91 12.03.2018 Valtuusto 22 21.03.2018 Kunnanhallitus 163 28.05.2018 Kunnanhallitus 232 27.08.2018 Valtuusto 52 19.09.2018 Kunnanhallitus 332 10.12.2018 - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Ari Pirkola. Valt 19.09.2018 52 Pyhäjokisuun Vesi Oy:n toimitusjohtaja Sauli Mankinen esitteli laa ja kais ta hanket ta valtuustolle. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Khall 10.12.2018 332 Pyhäjokisuun Vesi Oy:n hallitus kirjoittaa 3.12.2018: " Omistajaohjaus Pyhäjoen Kuitu Oy:n perustamiseksi Pohjois-Pohjanmaan liitolle toimitetussa hankehakemuksessa on esitetty, että Py hä jo ki suun Vesi Oy tulee rekisteröimään valokuituverkkotoimintaa varten apu toi mi ni men tai perustaa tytäryhtiön omistajaohjauspäätöksen mukaisesti. Konserniohjeen mukaan yhteisön hallituksen/hallituksen pu heen joh ta jan/toimi tus joh ta jan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan/kon ser ni joh don kanta tytäryhteisön perustamiseksi. Perustettava tytäryhtiö helpottaa toiminnan organisointia, kirjanpitoa ja ope ratii vis ta toimintaa. Esitys: Esitän, että hallitus pyytää omistajaohjauksen mukaisen kun nan/kon ser ni johdon kannan tytäryhtiön perustamista varten. Liitteenä yhtiöjärjestys (luonnos) LII TE 1. Hallitus hyväksyi toimitusjohtajan esityksen. " Kunnanhallitus hyväksyy Pyhäjokisuun Vesi Oy:n hallituksen esityksen. - - - - - - - - - - Muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy, että Pyhäjokisuun Vesi Oy saa perustaa osakeyhtiön