Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Keskusvaalilautakunnan vaali 96/ /2017 Kh Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Vaalilain 13 :n mukaan: Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan kes kus vaa li lauta kun ta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuiten kin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen jär jes tykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kun ta vaa leis sa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka kes kusvaa li lau ta kun nal le toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puo lu een tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua kes kus vaa lilau ta kun nan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edel li sis sä kuntavaaleissa (2017) esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edel lyt tää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kau an kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, kes kus vaa li lau ta kun taan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa. Ehdokkuus muissa kuin kuntavaaleissa tai äänestäjäryhmän asiamiehenä toi mi mi nen ei estä toimimista keskusvaalilautakunnan jäsenenä. Kuntalain 74 :n mukaan: Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen val tuustoon, ei kuitenkaan: 1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan pal ve luk sessa oleva henkilö; 2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan palveluksessa; 3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jä se nenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rin nas tet ta vassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti kä si tel tä vien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai va hin koa. Tasa-arvolain 4a :n mukaan Sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kum-

2 pia kin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Sukupuolikiintiön tulee täyttyä erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Kuntalain 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston toi mi kaudek si, jollei valtuusto tai muu toimielimen asettaja ei ole päättänyt ly hyemmäs tä toimikaudesta Kuntalain 70 :n mukaan: Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toi men vastaan. Luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esi tet tä vä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaa li kel poi suuten sa arvioinnissa. Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto: 1. Päättää keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi viisi (5) 2. Valitsee toimikaudekseen viisi (5) jäsentä ja viisi (5) vara jä sen tä keskusvaalilautakuntaan. 3. Valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja va ra pu heen joh tajan. 4. Päättää varajäsenten kutsumisjärjestyksestä, joka merkitään pöy täkir jaan valintajärjestyksenä.. Hyväksyttiin. Kh Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Vaalilain 13 :n mukaan: Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan kes kus vaa li lauta kun ta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuiten kin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen jär jes tykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kun ta vaa leis sa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka kes kusvaa li lau ta kun nal le toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu

3 puo lu een tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua kes kus vaa lilau ta kun nan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edel li sis sä kuntavaaleissa (2017) esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edel lyt tää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kau an kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, kes kus vaa li lau ta kun taan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa. Ehdokkuus muissa kuin kuntavaaleissa tai äänestäjäryhmän asiamiehenä toi mi mi nen ei estä toimimista keskusvaalilautakunnan jäsenenä. Kuntalain 74 :n mukaan: Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen val tuustoon, ei kuitenkaan: 1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan pal ve luk sessa oleva henkilö; 2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan palveluksessa; 3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jä se nenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rin nas tet ta vassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti kä si tel tä vien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai va hin koa. Tasa-arvolain 4a :n mukaan Sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpia kin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Sukupuolikiintiön tulee täyttyä erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Kuntalain 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston toi mi kaudek si, jollei valtuusto tai muu toimielimen asettaja ei ole päättänyt ly hyemmäs tä toimikaudesta Kuntalain 70 :n mukaan: Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toi men vastaan. Luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esi tet tä vä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaa li kel poi suuten sa arvioinnissa. Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto: 5. Päättää keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi viisi (5) 6. Valitsee toimikaudekseen viisi (5) jäsentä ja viisi (5) va-

4 ra jä sen tä keskusvaalilautakuntaan. 7. Valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja va ra pu heen joh tajan. 8. Päättää varajäsenten kutsumisjärjestyksestä, joka merkitään pöy täkir jaan valintajärjestyksenä.. Hyväksyttiin. Kv Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto: 1. Päättää keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi viisi (5) 2. Valitsee toimikaudekseen viisi (5) jäsentä ja viisi (5) va ra jäsen tä keskusvaalilautakuntaan. 3. Valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja va ra pu heen joh ta jan. 4. Päättää varajäsenten kutsumisjärjestyksestä, joka merkitään pöy tä kirjaan valintajärjestyksenä. Kunnanvaltuusto valitsi keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Pentti Joronen KESK Varapj Tellervo Heikkilä SDP Jäsenet: Helena Lensu-Saukkonen KESK Paavo Löppönen SDP Krista Repo KESK Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä: Kh Tapani Hämäläinen KESK Katja Kuru SDP Helmi Pellinen KESK Jorma Tiainen SDP Anita Puhakka KESK

5 Valmistelija:Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Tarkastuslautakunta on kokouksessaan kohdassa 1 to dennut: "Tarkastuslautakunta totesi, että vaalilain 13 :ssä sanotaan kes kus vaa lilau ta kun nan kokoonpanosta seuraavaa " Sekä jäsenten että varajäsenten tu lee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kun ta vaaleis sa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä." Rautjärven keskusvaalilautakuntaan on valittu vuosiksi jä se niä ainoastaan Keskustapuolueesta sekä SDP:sta. Vuoden 2017 kun nal lis vaaleis sa oli lisäksi ehdokkaita Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista." Keskusvaalilautakunnan vaali on valmisteltu normaalissa järjestyksessä po liit tis ten ryhmien neuvottelussa ja päätetty kunnanvaltuustossa. Ko koomus ja Perussuomalaiset eivät tehneet esityksiä keskusvaalilautakunnan ko koon pa noon, joten heidän edustajiaan ei myöskään ole voitu valita jä senik si. Lautakuntaan ei voida valita jäseniä ilman henkilön omaa suos tu musta, joten valtuuston muilla ryhmillä ei ole mahdollisuutta päättää toisten ryhmien jäsenten asettamisesta ehdokkaaksi. Kun lautakunnan vaali on saanut lainvoiman, lautakunnan kokoonpanoa voi daan muuttaa toimikauden aikana ainoastaan kuntalain 34 :n mu kaisel la perusteella, jos toimielimen jäsenet eivät nauti valtuuston luot ta mus ta. Tällöin toimielin tulee erottaa ja valita tilalle uusi toimielin. Luottamushenkilön erottamista koskeva asia voi tulla vireille kun nan hal lituk sen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koske van aloitteen. Kuntalaki ei tarkemmin erittele perusteita luottamuksen menettämiselle, joten keskusvaalilautakunnan vaalilain vastainen kokoonpano voi olla luot tamuk sen menettämisen peruste. Kuntalain 35 :n mukaan vireille tulleen luottamushenkilöiden erottamista kos ke va asian valmistelua varten kunnanvaltuusto voi asettaa tilapäisen va lio kun nan. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus toteaa, että keskusvaalilautakunnan vaali on suoritettu lail lises sa järjestyksessä ja vaali on saanut lainvoiman, vaikka sen ko koon pa no ei täytä lain vaatimuksia. Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää: 1. Tilapäisen valiokunnan perustamisesta, jonka tulee selvittää onko kes kus vaa li lau ta kun nan kokoonpano mahdollista saattaa vaalilain mu kai sek si ja tehdä tarvittaessa esitys keskusvaalilautakunnan erotta mi sek si ja uuden valitsemiseksi. 2. Tilapäisen valiokunnan jäsenmäärästä.

6 3. Tilapäisen valiokunnan vaalista valtuutettujen ja varavaltuutettujen jou kos ta. 4. Tilapäisen valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeä mi ses tä. Hyväksyttiin.

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (5) 596 V 7.6.2017, Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin Kaupunginhallitus 218 12.06.2017 Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin 2/01.010/2013 KHALL 12.06.2017 218 Kuntaliitto on 24.4.2017 lähettänyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 274 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003135 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 15 V 7.6.2017, Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/

Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/ Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 64 Kunnanvaltuusto Aika 05.06.2017 klo 18:00-19:06 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 13 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätösehdotus päättää valita toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 268 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Kaupunginhallitus 373 17.12.2018 Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali 287/00.00.01/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 267 Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003002 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Henkilökohtainen varajäsen

Henkilökohtainen varajäsen Kaupunginhallitus 9 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 9 31.01.2017 Eron myöntäminen Eila Peltolalle valtuuston varajäsenyydestä ja keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valtuuston,

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 262 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 18 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002997 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 8 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti:

Kuntalain 51 (yhteinen toimielin) kuuluu seuraavasti: Kunnanhallitus 124 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 39 05.06.2017 Kunnanhallitus 179 04.09.2017 Kunnanvaltuusto 67 11.09.2017 Jäsenten valitseminen Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 25 V 7.6.2017, Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003137 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 657 Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002978 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 21 V 7.6.2017, Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003132 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (6) 588 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

17 lapsille ja nuorille 60 Valtuustoaloite, Suomi innosta lapsesi lukemaan Valtuustoaloite, kirjastojen toiminnan laajentaminen

17 lapsille ja nuorille 60 Valtuustoaloite, Suomi innosta lapsesi lukemaan Valtuustoaloite, kirjastojen toiminnan laajentaminen Rautjärven kunta Esityslista 6/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika 13.11.2017 klo 18:00 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 658 Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002983 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN Kunnanhallitus 213 05.06.2017 Valtuusto 68 12.06.2017 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN KHALL 213 Valmistelija: hallinnon sihteeri Marja Harjunen, 050-4636 280 Oulun

Lisätiedot

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone. Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen Kunnanhallitus 115 15.05.2017 Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen 7/010/2017 Kunnanhallitus 15.05.2017 115 Toimielin Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (7) 259 Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Joutsan kunnanhallitus 8 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 7 19.01.2015 KUNNANHALLITUKSEN VAALI Joutsan kunnanhallitus 12.01.2015 8 Kuntalain 17 :n mukaan valtuusto asettaa kunnanhallituksen. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00. Kunnanhallitus 114 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 05.06.2017 Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017 114 Kuntalain 30 :n mukaan Valtuusto voi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 272 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003132 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 19.6.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kunnanhallitus 12.06.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 182 Valtuuston vaalilautakunnan valinta toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 183 Valtuuston puheenjohtajiston vaali toimikaudeksi

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.1.2017 kello 19.00 19.25 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kaupunginhallitus Aika 13.06.2017 klo 17:30-17:40 Paikka Kaupungintalo kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 206 Valtuuston puheenjohtajiston

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (7) 276 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003137 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1978/2017 00.00.01.00 7 Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina klo 19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina klo 19.00 Esityslista Kokousnumero 2 / 2017 Aika Maanantaina 12.06.2017 klo 19.00 Paikka Valtuustosali Henkilötiedot poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 12.06.2017 klo 19.00

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 19.6.2017 ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 KOKOUSAIKA 19.6.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Jari Anttikoski Rita Haapasaari

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle

Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle Kunnanhallitus 111 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 26 05.06.2017 Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 6, 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto, 100, 19.12.2016 Kaupunginhallitus, 12, 09.01.2017 6 Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaoston varajäsenen vaali

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 12/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 277, 23.10.2017 Kaupunginhallitus, 552, 25.09.2017 277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 189 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot