VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187"

Transkriptio

1 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/ , ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus Kunnanhallitus VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit ovat kuntavaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa ja ulkomailla Vuoden 2017 kuntavaalit ovat ensimmäiset uuden kuntalain (410/2015) 15 :n mukaiset vaalit. Vaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi alkaa ja kestää vuoden 2021 toukokuun loppuun. Vuoden 2013 muutokset (HE 27/2013 v.p.) Vaalilain muutos (496/2013) tuli voimaan ja sen merkittävimmät muutokset, joista osaa sovellettiin jo vuosien 2014 ja 2015 vaaleissa, olivat: - 16 : Vaalilautakunnalle mahdollisuus ottaa avustavaa henkilöstöä sekä äänestys- lippujen laskentaan että tietojärjestelmien käyttöön; - 17 : Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat nimittää kunnan keskusvaalilautakunta; - 41 : Keskusvaalilautakunnan kokous, jossa ehdokaslistojen yhdistelmä laaditaan, on aloitettava torstaina 31. päivänä ennen vaalipäivää viimeistään kello 16. Puolueen ja valitsijayhdistyksen ehdokkaat ryhmitellään yhdistelmässä yhdelle tai useammalle palstalle ylhäältä alaspäin; - 48 : Yleinen ennakkoäänestyspaikka ei saa viikonloppuna olla avoinna ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen : Vaalipäivän äänestyksessä on mahdollista, lähinnä silloin, jos äänestyspaikka ei ole esteetön, tehdä äänestysmerkintä muutoinkin kuin äänestyskopissa, edellyttäen, että vaalisalaisuus säilyy eikä äänestäjälle aiheudu siitä kohtuutonta haittaa; - 87 : Tarkastuslaskenta on aloitettava vaalipäivää seuraavana maanantaina viimeistään kello 12; - 95 : Kuntavaalien tuloksen vahvistamiskokous on aloitettava keskiviikkona 3. päivänä vaalipäivän jälkeen viimeistään kello 18; : Valitsijayhdistyksen voi perustaa vähintään kolme äänioikeutettua kunnan asukasta niissä kunnissa, joissa on asukkaita enintään 1500 ja vähintään viisi äänioi- keutettua kunnan asukasta niissä kunnissa, joissa asukkaita on Muissa kunnissa valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan edelleen vähintään 10 äänioi- keutettua kunnan asukasta. Vuoden 2015 muutokset (HE 290/2014 v.p.) Vaalilain muutos (563/2015) tuli voimaan Sen merkittävimmät muutokset liittyivät uuden kuntalain säätämiseen ja olivat seuraavat: - koko laki: Sana kunnallisvaalit muutettiin sanaksi kuntavaalit; : Kuntavaalien vaalipäivä on huhtikuun kolmas sunnuntai (jos kolmas sunnuntai osuu pääsiäispäiväksi tai sen jälkeiseksi sunnuntaiksi, vaalipäivä siirtyy pääsiäispäivää edeltäväksi sunnuntaiksi). Vuoden 2016 muutokset (HE 16/2016 v.p.) Vaalilain muutos (361/2016) tuli voimaan Sen merkittävimmät muutokset liittyivät

2 vaaliviranomaisten kelpoisuus- ja esteellisyysasioihin ja olivat seuraavat: - uusi 9 a : Lakiin lisättiin säännös, jonka mukaan vaaliviranomaisen on toimittava tehtävässään puolueettomasti; - 14 : Kunnan keskusvaalilautakunnan toiminnassa sovelletaan hallintolain :n esteellisyyssääntelyä; - 15 ja 16 : Vaalilautakunnan enä tai varaenä ei saa olla ehdokas. Vaalilautakunnan toiminnassa ei sovelleta hallintolain esteellisyyssääntelyä. Vaalitoimikunnan enä tai varaenä ei saa olla ehdokas eikä myöskään hänen puolisonsa (aviopuolisot sekä avioliitonomaisessa suhteessa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät), lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Vaalitoimikunnan toiminnassa ei sovelleta hallintolain esteellisyyssääntelyä; - 17 : Vaalitoimitsijana ei saa olla ehdokas eikä myöskään hänen puolisonsa (avio- puolisot sekä avioliitonomaisessa suhteessa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät), lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Vaalitoimitsijan toimintaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyssääntelyä; - 58 ja 73 : Äänestäjän avustajana ei saa olla ehdokas eikä myöskään hänen puolisonsa (aviopuolisot sekä avioliitonomaisessa suhteessa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät), lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Vaalilain 9 :n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakköäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Lisäksi lain mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Ennakkoäänestys voidaan toimittaa myös äänestäjän kotona (kotiäänestys). Vaalilain 8 :n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Valtimon valtuusto on päättänyt, että kunta muodostaa yhden äänestysalueen. Äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Oikeusministeriön kirje on esityslistan liitteenä. Kj:n päätösehdotus: Kunnanhallitus 1. nimeää kunnan äänestysalueen äänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon, 2. asettaa vaalilautakunnan kunnan äänestysaluetta varten, 3. asettaa vaalitoimikunnan, 4. valitsee vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme (3) muuta tä ja vähintään kolme (3) varatä sekä asettaa vaalilautakunnan varaet siihen 5. valitsee vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden (1) muun en ja vähintään kolme (3) varatä sekä asettaa vaalitoimikunnan varaet siihen 6. ilmoittaa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien nimet ja postiosoitteet kunnan keskusvaalilautakunnalle,

3 7. määrää yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon ja sen aukioloajoiksi 8. toteaa, että suoraan lain nojalla ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Välskärin palvelutalo ja Kotorannan palvelutalo, 9. antaa luvan vaalien ulkomainonnan aloittamiseen viikkoa ennen ennakkoäänestyksen Päätös: Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyn klo pidettävään kokoukseen. KH 1 Ks:n päätösehdotus: Kunnanhallitus 1. nimeää kunnan äänestysalueen äänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon, 2. asettaa vaalilautakunnan kunnan äänestysaluetta varten, 3. asettaa vaalitoimikunnan, 4. valitsee vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme (3) muuta tä ja vähintään kolme (3) varatä sekä asettaa vaalilautakunnan varaet siihen 5. valitsee vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden (1) muun en ja vähintään kolme (3) varatä sekä asettaa vaalitoimikunnan varaet siihen 6. ilmoittaa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien nimet ja postiosoitteet kunnan keskusvaalilautakunnalle, 7. määrää yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon ja sen aukioloajoiksi 8. toteaa, että suoraan lain nojalla ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Välskärin palvelutalo ja Kotorannan palvelutalo, 9. antaa luvan vaalien ulkomainonnan aloittamiseen viikkoa ennen ennakkoäänestyksen

4 Päätös: Kunnanhallitus 1. nimesi kunnan äänestysalueen äänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon, 2. asetti vaalilautakunnan kunnan äänestysaluetta varten, 3. asetti vaalitoimikunnan, 4. valitsi vaalilautakuntaan varsinaiset et puheenjohtaja varapuheenjohtaja Rauli-Jan Albert Jarmo Komulainen Jaana Mattila Petri Kärkkäinen Maija Pelkonen valitsi vaalilautakuntaan varaet ja asetti heidät siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten ten sijaan 1. Arto Heikkinen 2. Katja Timonen 3. Tauno Kuutti 4. Pirjo Korhonen 5. Martti Maho 5. valitsi vaalitoimikuntaan varsinaiset et puheenjohtaja varapuheenjohtaja Tauno Kuutti Rauni Hakkarainen Paavo Harakka valitsi vaalitoimikuntaan varaet ja asetti heidät siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten ten sijaan 1. Ilkka Tolvanen 2. Seija Kuutti 3. Ilpo Nevalainen 6. päätti ilmoittaa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien nimet ja postiosoitteet kunnan keskusvaalilautakunnalle, 7. määräsi yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Kuntalaisten Talon ja sen aukioloajoiksi 8. totesi, että suoraan lain nojalla ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Välskärin palvelutalo, Kotorannan palvelutalo ja Ylä-Karjalan Hoitokoti 9. antoi luvan vaalien ulkomainonnan aloittamiseen viikkoa ennen ennakkoäänestyksen

5 Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä säädetyllä tavalla edeltäpäin ilmoitettuna aikana 16. päivänä tammikuuta 2017 yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta otetun otteen oikeaksi todistaa: Valtimolla Virallisesti Tarja Hilonen arkistonhoitaja

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat: Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 160/00.00.00.01/2015 20 Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kaupunginsihteeri Petra

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 Keskusvaalilautakunta 14.12.2017 AIKA 14.12.2017 klo 15:00-15:54 PAIKKA Kaupungintalo, koski KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 7071/00.00.00.01/2017 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen presidentinvaalissa 2018 Ennakkoäänestyksen ajankohta ja äänestystä koskevat säännökset Presidentinvaalin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, kabinetti Saapuvilla olleet jäsenet Jouni Holopainen, puheenjohtaja Keijo Voutilainen,

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 31.01.2017, klo 17:30-17:51 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat,

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KEL, 18:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 11 Vuonna 2019 järjestettävien vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Kaarinassa...

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA 07.02.2017 klo 18:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa 9.4.2017 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Kaupunginhallitus 12 09.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017.

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Maanantia 6.3.2017 klo 12-13.23 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki Kuntavaalit 2017 Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Lakiklinikka 14.9.2016 Riitta Myllymäki Valtuutettujen lukumäärä Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto (kuntalain 16 :n antaman harkintavallan rajoissa).

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 15.11.2016 Sivu 1 / 1 4161/2016 00.00.00.01 14 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2017 kuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

16 Pöytäkirjan tarkastajat

16 Pöytäkirjan tarkastajat JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello Keskusvaalilautakunta 27.11.2017 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina 27.11.2017 kello 18.30 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit

Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit Kaupunginhallitus 345 06.11.2017 Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit 666/00.00.00/2017 KH 06.11.2017 345 Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.1. - 23.1.2018 ja ulkomailla

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 12.4.2019 klo 19.00 Isonkyrön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Keskusvaalilautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika 8:15-8:35 Kokouspaikka Ryhmähuone 236, Bockin talo Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti Kopra, Pia puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan:

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan: 18.6.2009 OM 32/51/2009 Liljendalin kunnanhallitus Loviisan kaupunginhallitus Pernajan kunnanhallitus Ruotsinpyhtään kunnanhallitus LOVIISAN KUNNALLISVAALIT 25.10.2009 Valtioneuvoston 23.4.2009 antaman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 29 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 9.3.2017 klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 29 28.10.2014 303 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 16:15 16:35 Paikka: Kunnanvirasto Asialista: Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello Keskusvaalilautakunta 5.2.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina 5.2.2019 kello 19.00 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017. En nak ko ää nes tys toi mi te

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 1/2017 Aika MAANANTAI klo 17.00-17.28 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina Lautakuntien kokoushuone Nro 1/2017 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

28 Oikeusministeriön kirje vuonna 2019 toimitettavista vaaleista

28 Oikeusministeriön kirje vuonna 2019 toimitettavista vaaleista Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (16) Aika 19.12.2018, klo 16:00-16:55 Paikka Keskusvirastotalo, Orvokki-kabinetti Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Oikeusministeriön

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 88 Keskusvaalilautakunta 10.10.2017 AIKA 10.10.2017 klo 15:00-15:17 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 53 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 90 54 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat Kunnanhallitus 283 16.10.2017 Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat 43/00.00.00/2017 KHALL 283 Tasavallan presidentin

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina kello 19.00 Keskusvaalilautakunta 22.3.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla perjantaina 22.3.2019 kello 19.00 Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 LIITE 1 Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13.1 ja 13.3 Huhtikuu 2010 Valtuusto

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09) Pyyntö 1 (7) Jakelussa mainituille puolueille Pyyntö nimetä ehdokkaat Kirkkonummen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 11.1.2018 klo 16.30 16.50 Isonkyrön

Lisätiedot

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat KOKOUSKUTSU 1/2019 LIEDON KUNTA Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Osallistujat... 1 1 Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja kokousaikataulu... 3 2 Ennakkoäänestyksen

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Keskusvaalilautakunta 23.05.2014 Aika Perjantai 23.05.2014 klo 19:05-19:18 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone. Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 06.03.2017, klo 16:59-17:49 Paikka Kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat 8 Puheenjohtajan valinta 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja kokoukset

Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja kokoukset Toivakan kunta Pöytäkirja 10/2017 1 / 25 Keskusvaalilautakunta 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 17:01 17:26 Paikka Toivakkatalo, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 55 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 17.02.2015 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 17.02.2015 tiistai klo 16:00-17:30 Paikka Kokoushuone Kotka, Asemakuja 2 C 3 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 09.03.2017 torstai klo 16:00-16.45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 AIKA 16.11.2017 klo 18:00 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse 8.4.2019 Keskusvaalilautakunta Aika: Perjantaina 12.04.2019 kello 18.15 Paikka: Kunnanhallituksen huone Kahvitarjoilu klo 18.00 Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa Kaupunginhallitus 277 09.10.2017 Keskusvaalilautakunta 50 28.11.2017 Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa 604/00.00.00/2017 KHALL 09.10.2017

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 2/ ( 20) Keskusvaalilautakunta Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs

Tampere Pöytäkirja 2/ ( 20) Keskusvaalilautakunta Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs Tampere Pöytäkirja 2/2019 1 ( 20) Aika 18.02.2019, klo 16:00-16:32 Paikka Keskusvirastotalo, Neuvotteluhuone Vihreä, 4. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite KUNTAVAALIT 2017 Ennakkoäänestys 29.3. 4.4.2017 Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 Selkoesite Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää? Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto. Kunnat päättävät monista

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28. perjantai klo

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28. perjantai klo ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 12.4.2019 klo 19.00 19.27

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Keskusvaalilautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Keskusvaalilautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (6) Julkinen Kokoustiedot Aika perjantai klo 19:00-19:40 Paikka Kaupungintalo, kabinetti Saapuvilla olleet jäsenet Jouni Holopainen, puheenjohtaja Veikko Vilmi, varajäsen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07.tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanhallituksen kokouskutsut... 2 2 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2019...

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 7.3.2019 klo 16.00 Isonkyrön

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 48 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.03.2011 klo 15:30-16:00 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 7.3.2019 klo 16.00 16.09 Isonkyrön

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

5 Kuulutus valtuutettujen lukumäärästä ja ehdokashakemusten vastaanottamisesta

5 Kuulutus valtuutettujen lukumäärästä ja ehdokashakemusten vastaanottamisesta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 09.02.2017, klo 15:59-16:35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 8/2017 51 Keskusvaalilautakunta Aika 29.12.2017 klo 14:00-14:20 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Markus Soronen Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Markus Soronen Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 27.03.2014 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 27.03.2014 torstai klo 16:00-17:30 Paikka Asemakuja 2 C 4 kerros kokoushuone Vermo Saapuvilla olleet jäsenet Anja

Lisätiedot

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto

kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä 9.4.2017 Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Huhtikuussa Suomen kuntiin valitaan jälleen vaaleilla iso joukko valtuutettuja,

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 12) Keskusvaalilautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 12) Keskusvaalilautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 16.04.2019, klo 17:00-17:12 Paikka Kunnanviraston 1:n kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT OIKEUSMINISTERIÖ Yleinen osasto / vaaliyksikkö 8.2.2002 OM 1/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 16.3.2003.

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot