Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia (tarvittaessa ) varten / Kahden uuden varajäsenen valinta Pirttikosken äänestysalueen vaalilautakuntaan 43/ /2017 Khall Kuntien vaaliviranomaisina toimivat valtuuston toimikaudekseen valitsema kes kus vaa li lau ta kun ta ja kunnanhallituksen valitsemat vaalilautakunnat ja vaa litoi mi kun ta. Seuraavat vaalit ovat tasavallan presidentin vaalit (tarvittaessa ). Vaalilain 15 :ssä on säädetty vaalilautakunnasta ja vaalitoimikunnasta seu raavaa: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh ta ja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joi ta on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa li toimi kun ta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jä sen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kol me. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä edus kun ta vaa leis sa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kun ta vaa leis sa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edel li sis sä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan va ra jä se net ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jos sa he tulevat jäsenten sijaan. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hä nen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaa li toi mikun nan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avio lii ton omai sis sa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä hen ki löitä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien ni met ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan

2 keskusvaalilautakunnalle." Vaalissa noudatetaan seuraavaa äänestysaluejakoa: 1. Etelän- ja Pohjankylän äänestysalue 2. Parhalahden äänestysalue 3. Pirttikosken äänestysalue 4. Yppärin äänestysalue Tasa-arvolain 4.2 :n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta valtuus toa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpaakin vähintään 40 %, jollei erityi ses tä syystä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia ja va ra jä se niä. Kuntavaaleissa oli seuraavat vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta: Etelänkylän ja Pohjankylän äänestysalue: pj Tuuttila Anna-Liisa I Veikko Luoto vpj Koivusipilä Hannu II Vetoniemi Olavi j Keskitalo Hilkka III Martin Hilkka j Pasi Luoto IV Haikola Aki j Pyhäluoto Aini V Polus Anneli Parhalahden äänestysalue: pj Kittilä Kauko I Martinmäki Veli vpj Keskinen Hannu II Rantala Teija j Kauppi Kari III Pihlajamaa Hellevi j Pietilä Sari IV Riihijärvi Jenny j Maliniemi Pirjo V Sillanpää Jari Pirttikosken äänestysalue: pj Sarpola Esa I Savukoski Ville vpj Tikkala Paula II Koskenlaine Riitta j Kestilä Erkki III Pahkamaa Juha j Laitala Kaija IV Halunen Veli-Matti j Kupulisoja Eino V Pärkkä Ritva Yppärin äänestysalue:

3 pj Tornberg Antti I Viirret Paavo vpj Haarakangas Matti II Koskela Juhani j Kestilä Helvi III Pisilä Ulla j Heikkilä Liisa IV Koutonen Maire j Viirret Outi V Impola Risto Vaalitoimikunta: he tulevat jäsenten sijaan (järjestys ei koske kunnallisvaalilain 7a-luvussa tarkoitettua ennakkoäänestystä): pj Viirret Tapio I Piukkala Ulla vpj Ukonsaari Teija II Keskinen Vilho j Hourula Eija III Viirret Sirpa Ehdotus: Kunnanhallitus valitsee vaalilautakunnat valtuuston päättämiin äänestysalueisiin ja vaalitoimikunnan. Päätös: Kunnanhallitus valitsi vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavasti: Etelänkylän ja Pohjankylän äänestysalue: pj Tuuttila Anna-Liisa I Veikko Luoto vpj Nousiainen Matti II Vetoniemi Olavi j Keskitalo Hilkka III Martin Hilkka j Jukkola Jaakko IV Haikola Aki j Pyhäluoto Aini V Polus Anneli Parhalahden äänestysalue: pj Kittilä Kauko I Martinmäki Veli vpj Keskinen Hannu II Rantala Teija j Kauppi Kari III Pihlajamaa Hellevi j Pietilä Sari IV Riihijärvi Jenny j Maliniemi Pirjo V Sillanpää Jari Pirttikosken äänestysalue: pj Sarpola Esa I Savukoski Ville vpj Tikkala Paula II Koskenlaine Riitta j Kestilä Erkki III Pahkamaa Juha

4 j Laitala Kaija IV Halunen Veli-Matti j Kupulisoja Eino V Pärkkä Ritva Yppärin äänestysalue: pj Tornberg Antti I Viirret Paavo vpj Haarakangas Matti II Koskela Juhani j Kestilä Helvi III Pisilä Ulla j Heikkilä Liisa IV Koutonen Maire j Viirret Outi V Impola Risto Vaalitoimikunta: he tulevat jäsenten sijaan (järjestys ei koske kunnallisvaalilain 7a-luvussa tarkoitettua ennakkoäänestystä): pj Viirret Tapio I Piukkala Ulla vpj Ukonsaari Teija II Keskinen Vilho j Hourula Eija III Viirret Sirpa Khall Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Pasi Luoto kirjoittaa: " Pyhäjoen kunnanhallitukselle Pirttikosken vaalilautakunnasta useampi jäsen on ilmoittanut työ- ym. esteistä Pre si den tin vaa lien ajalle. Lisäksi osa vaalilautakunnan varsinaisista tai va ra jä senis tä on ilmoittanut pystyvänsä osallistumaan vaalilautakunnan toimintaan vaali päi vä nä vain osa-aikaisesti. Pirttikosken vaalilautakunnan pj. on esittänyt huolen sa vaalilautakunnan selviämisestä tehtävästään valittujen jäsenten ja va ra jäsen ten puitteissa. Kunnan keskusvaalilautakunta pyytää kunnanhallitusta nimeämään kaksi vä li aikais ta varajäsentä Pirttikosken vaalilautakuntaan. Näin varmistetaan vaalien järjes tä mi nen lain mukaisesti myös siinä mahdollisessa tapauksessa, että vaali eteni si toiselle kierrokselle. Vaalilain 14 :n mukaan: "Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen". Terveisin Pyhäjoen kunnan keskusvaalilautakunta Pasi Luoto, pj. " Ehdotus:

5 Kunnanhallitus valitsee Pirttikosken äänestysalueen vaalilautakuntaan kaksi uut ta varajäsentä. Päätös: Kunnanhallitus päätti valita Pirttikosken äänestysalueen vaalilautakuntaan väliaikaisiksi varajäseniksi Anna-Liisa Keskitalon ja Kalervo Saarenpään.

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2017 64 Kunnanhallitus 15.02.2017 AIKA 15.02.2017 klo 17:30 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen järjestäytyminen 66 34 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Kunnanhallituksen kokous 76 Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Muonion kunta Esityslista/ 4/2017 108 Kunnanhallituksen kokous Aika pe klo 9.00 9.50 Paikka kunnantalon

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Peltoniemi Raino jäsen. Jukkola Jaakko valtuuston. Matti Pahkala Matti Soronen Matti Pahkala 76

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Peltoniemi Raino jäsen. Jukkola Jaakko valtuuston. Matti Pahkala Matti Soronen Matti Pahkala 76 PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 182 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 25.03.2019 klo 17:00-18:50 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjänä

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 18/2017 1 (10) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 13.11.2017 klo 15.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2017 595 Kunnanhallitus 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 16:00-16:14 PAIKKA Valtuustosali, jatkokokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 293 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.03.2011 klo 15:30-16:00 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.12.2017 klo 18:05-19:20 Paikka Kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Sivu 18 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Lintunen Pirkko jäsen Peltoniemi Raino jäsen. Jukkola Jaakko valtuuston. Matti Pahkala Matti Soronen Matti Pahkala 431

Lintunen Pirkko jäsen Peltoniemi Raino jäsen. Jukkola Jaakko valtuuston. Matti Pahkala Matti Soronen Matti Pahkala 431 PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2017 934 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 23.10.2017 klo 17:00-20:26 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja Pirkola

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Kunnanhallitus 48 13.02.2017 Kunnanhallitus 87 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 130/00.002/2016 KAUPHALL 20.02.2017 53 Vaalilain 714/1998 (20.5.2016/361) 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Kaupunginhallitus 60 13.03.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Kaupunginhallitus 65 20.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta 130/00.002/2016, 652/01.011/2012

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali Kaupunginhallitus 21 02.02.2015 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/2015 197/004/2014 KH 24.11.2014 259 Vaalilain

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) Kunnanhallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 17:30-18:05 PAIKKA Kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

Henkilökohtainen varajäsen

Henkilökohtainen varajäsen Kaupunginhallitus 9 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 9 31.01.2017 Eron myöntäminen Eila Peltolalle valtuuston varajäsenyydestä ja keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valtuuston,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 16 Päijänne-Leader ry:n seminaari- ja tutustumismatka Länsi- Vironmaalle

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 Keskusvaalilautakunta 14.12.2017 AIKA 14.12.2017 klo 15:00-15:54 PAIKKA Kaupungintalo, koski KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 33 34

Lisätiedot

28 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttaminen. 29 Katariina Pylsyn eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä

28 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttaminen. 29 Katariina Pylsyn eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2017 1 (15) Aika 20.02.2017, klo 16:30-16:56 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastus 27 Vaalilautakunnat ja -toimikunta

Lisätiedot

Lintunen Pirkko jäsen. varapuheenjohtaja Jukkola Jaakko valtuuston varapuheenjohtaja. Matti Pahkala Ari Pirkola Matti Soronen Matti Pahkala

Lintunen Pirkko jäsen. varapuheenjohtaja Jukkola Jaakko valtuuston varapuheenjohtaja. Matti Pahkala Ari Pirkola Matti Soronen Matti Pahkala PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2018 751 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 10.12.2018 klo 17:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjänä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten KAUPUNGINHALLITUS 86 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten 1375/00.0000.000000/2016 KH 86 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin

Lisätiedot

Torstai klo HUOM! muuttunut ajankohta. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Torstai klo HUOM! muuttunut ajankohta. Pöytäkirjantarkastajien valinta MERIJÄRVEN KUNNANHALLITUS 1/2019 Aika Paikka Asiat Torstai 24.1.2019 klo 16.00 HUOM! muuttunut ajankohta Kunnantoimisto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 1 Liite

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 16/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Maanantaina 12.9.2011 klo 16.30 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. liite 8. 9.

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin

Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin Kaupunginhallitus 218 12.06.2017 Luottamushenkilöiden vaali muihin vuoden 2017 toukokuun lopussa avoimiksi tuleviin luottamustoimiin 2/01.010/2013 KHALL 12.06.2017 218 Kuntaliitto on 24.4.2017 lähettänyt

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 2/2011 Kokousaika Perjantaina 25.2.2011 klo 15.00 - Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen

Lisätiedot