VALKOISEN KOIRAN AALTOJAKSO 13.4-25.4.2019 SINISEN YÖN AALTOJAKSO 26.4-8.5.2019 Hei, mitä kuuluu sinun valaistuneisuuteesi tänään? Olemme tulleet Maya-kalenteri Tzolkinin kierroksella Keltaisen Linnan alueelle, ( kesto 31.3-21.5), joka tarkoittaa että nyt kerätään satoa oman elämän luomisen tuloksista. Miten elämäsi nyt näyttäytyy? Mikä nousee tietoisuuteesi ja missä valossa? Tuntuuko hyvältä ja kiitolliselta vai kismittääkö jokin? Oletko tassut tukevasti maanpinnalla ja sydän auki kohti unelmiesi elämää vai leijjutko vielä ylihenkistelyn sfääreissä? Tänä keväänä korostuu erityisesti se, että meidän on oltava hyvin maadottuneita. Taivas syntyy täällä maanpäällä omassa arjessa, ei leijumalla, ei negatiivisia tunteita tukahduttamalla ja pakenemalla henkisyyden suorittamiseen! Talonpoikaisjärjellä, mutta tietoisena omasta ihmisyyden jumalallisesta luomisvoimastaan! Näin syntyy itsestään valaistunut ihminen. Valkoisen Koiran aaltojaksolla oman sydämen ääni ja tieto nostaa pintaan kaiken, mikä tarvitsee huomiotasi ja mahdollisia muutoksia. Se on myös laatu joka haastaa löytämään omat arvot ja sydämen kutsumuksen uudistuvat suunnat.
Jaksolla korostuu oman ajattelun ja tunteen luomisvoima. Havaijin matkallamme tutustuimme Huna filosofiaan jonka yksi prinsiippi on, että energia keskittyy sinne, minne suuntaat tunteet ja ajattelusi. Tulevaisuutesi muodostuu täysin sen mukaiseksi, kuin millä tunnelatauksella sitä ajattelit. Tieteellisestikin on todettu, että elektronit ja molekyyli järjestyvät tutkijan huomion ja havainnoin mukaan, ne siis seuraavat ajatusta. Sydän ja aivot työskentelevät yhdessä. Koira edustaa sydäntä ja tunnetta, valkoinen väri aivoja ja ajattelua. Pelkkä jonkin asian ajattelu ei tuo toivottua lopputulosta, tarvitaan ajattelun kanssa samassa linjassa oleva tunne! Miltä tuntuu kun kohtaat elämäsi kumppanin tai saavutat unelmiesi työn. Tällaisessa ajattelussa on mukana molemmat, sydän ja pää, tahtotila joka sisältää tunteen polttoaineen. Lienee siis selvää, että haluamme keskittää tunteemme ja ajattelumme mahdollisimman positiivisiksi ja luottavaisiksi. ( Lisätietoa mm www.heartmath.org ) Koiran aaltojaksolla luodaan myös tärkeitä sydänten liittoja. Perhe, oma lauma ja sielunkumppanit näyttäytyvät tämän laadun äärellä. Kasvuteemoina opiskellaan räjähtäviä tunnelatauksia, mustasukkaisuutta ja omistuksen halua. Liika täydellisyyden tavoittelu ja ankaruus itseä kohtaan näyttäytyvät haasteina. Jakso haastaa löytämään oman voiman ja ottamaan johtajakoiran aseman omassa elämässä, rakentamatta onneaan toisten miellyttämiseen ja myötäilyyn. Sininen Yö aktivoi unia, intuitiota ja sisäistä viisauttamme. Se avaa äärimmäiset universumin runsaudet ja rikkaudet käyttöömme. Runsauden sarvi on auki. Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa tulevaisuutesi kentässä, sinun täytyy vain unelmoida ne esiin elämääsi! Ajatuksella ja tunteella. Yön aaltojaksolla luodaan myös hyvin vankkoja perustuksia kaikessa tekemisessä. Jos olet tavoittanut onnellisuuden, jota olet henkisenkasvun polulla tavoitellut, nyt on aika rakentaa puitteet unelmiesi elämälle entistä tukevimmiksi tai tehdä tarvittavia uudistuksia vahvistaaksesi elämäsi perustuksia. Jos heräsit siihen, että tökkii ja harmittaa ja ei kulje, on aika purkaa vanhat toimimattomat rakenteet elämässäsi. On uskallettava tehdä tarvittavat muutokset siihen suuntaan, johon sisäisenn viisautesi sinua nyt johdattaa. Jakson kasvuteemoina näyttäytyvätkin rohkeuden puute ja kyvyttömyys ottaa riskejä elämässään. Muita kasvuteemoja ovat jäykät normit ja ajatuskuviot, sekä jääräpäisyys ja masentuneisuus. Nyt ei oman reviirin vahtiminen ja moralisointi toimi, on uskallettava poistua mukavuusalueeltaan ja otettava rohkeaniloisia askelia kohti tuntematonta! Vastuu elämästäsi ja siitä millaisena se näyttäytyy nyt on vain sinulla. Antaudu universumin luomisen tanssiin ja ota vastaan äärettömät mahdollisuudet, jotka odottavat vain tunteesi taikasauvan kipinää, rientääkseen luoksesi!
19.4 pitkäperjantaina on erityinen kaksoisportaali päivä. On myös täyden kuun päivä. Energia synkronoituu suoriin yhteyksiin kaikkein korkeimman tiedon kanssa ja tuntemukset, kehollisesti ja psyykkisesti voivat olla hyvinkin voimalliset. Tuolloin on Resonoivan Keltaisen Soturin päivä ja tähtilinjaukset avautuvat käyttöösi. Tuolloin kannattaa olla herkkänä aistimaan, miten sisäinen soturisi viestittää intuitiivista suuntaa juuri sinulle itsellesi. Tietoisena kosmoksen tarjoamista tähtilatauksista voit hyödyntää tämän ajan myös omaan luomistyöhösi ja sinulle tärkeisiin projekteihin, tai niiden aloittamiselle. TAPAHTUMAKALENTERISSANI TULOSSA LEMPÄÄLÄ, Sinikontu vastaanotto 16.4, 17.4, 24.4 ja 25.4 KUUSANKOSKI/VIRTAKIVI 21.4 Messukatselmuksia ja Maya-astrologinen ilta klo 18-20 MALMI 13.- 14.5 Vastaanottopäivät ja 13.5 Maya-astrologinen ilta ja sointukylpy tähtimeditaatio klo 18-20 JYVÄSKYLÄ 22. -23.5 Vastaanottopäivät TAMPERE 28.5 Vastaanottopäivä Tunnekeskus Lumpeenkukassa Tammellan torin kulmalla Tarkat tiedot tapahtumakalenterissani tässä linkissä PUHELIN / SKYPE- KATSELMUKSEN AJANVARAUS info@paivikaskimaki.com 18.5 MAYA-ASTROLOGIAN TYÖPAJA PÄIVÄ LEMPÄÄLÄSSÄ, SINIKONNUSSA Tervetuloa sekä aloittelijat, että konkarit jakamaan omat kokemukset ja oppimaan uutta maya-kalenterin käytöstä ja oman sielunmerkin, sekä syntymämerkin vuorovaikutuksesta ja merkityksestä. Tutkimme miten vuosienergiasi vaikuttaa juuri nyt elämässäsi. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on käynnissä tietoisuuden avautuminen,
joka haastaa meidät syntymään uudeksi, tulemaan uuden maailman kansalaisiksi. Mikä tehtävä sinua odottaa, miten voit olla omalla vartiopaikallasi täyttämässä sielusi suunnitelmaa ja millaisi ajatuksia muutosvoimat ovat sinussa herättäneet. Näitä aiheita voimme jakaa yhdessä ja saada vertaistukea omalle elämäntielle. Uudistuvassa maailmassa on tärkeä luoda yhteyksiä ja yhteisöllisyyttä, sekä kohdata samanhenkisiä kanssakulkijoita, voidaksemme tukea toinen toisiamme ja jakaa sisäistä viisauttamme yhdessä. Työpajan hinta: 150 e / 110e Päivän hintaan sisältyy kirjoittamani runsas opiskelumateriaali, sekä kasviskeittolounas, kahvit ja teet. Pikkupurtavaa voi tuoda yhteiseen jakoon. Mikäli sinulla on jo hankittuna opiskelumateriaalini, hinta on 110,00 e Klo 11-18 Ilmoittautuminen 10.5 mennessä: info(at)paivikaskimaki.com Paikka: Kulju Lempäälässä, tarkempi osoite ilmoittautumisen yhteydessä: Lempäälän luontaiskylpylässä mahdollisuus yöpyä ja Tampereen keskustan hotellit ovat noin 15 min ajomatkan päässä. Lisätiedot tapahtumakalenterissani tässä linkissä Ystäväni Andy Hopi järjestää Tekijäakatemian jo viidettä kertaa! Jos ole haaveillut unelmatyöstäsi ja oman yrityksen perustamisesta, suosittelen valmennusta sinulle lämpimästi! Haaveiletko unelmatyöstäsi Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi elää, jos tekisit unelmiesi työtä? Tuntuisiko se edes työltä? Haaveiletko koskaan unelmatyöstä, jossa ansaitset hyvin, luot arvoa muille ja pidät samalla hauskaa? Oletko toivonut, että olisi tapa määrittää oma ansiotasosi ja tehdä mitä haluat ja joku näyttäisi sen kädestä pitäen? Jos tämä kuvasi yhtään sinua, niin olet takuulla oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
Tekijäakatemia on valmennuskokonaisuus, jonka avulla voit luoda omasta intohimostasi kannattavan liiketoiminnan. Ilmoittautuminen on auki TI 16.4.2019 klo 23:59 asti. Nopeimmin ilmoittautuvat saavat arvokkaat bonukset. Ilmoittaudu ja käy katsomassa lisätietoja tämän linkin kautta