OLLAAN YHDESSÄ! LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLINEN SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS Suvi Hiitelä Opinnäytetyö, syksy 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Suvi Hiitelä. Ollaan yhdessä! Lapsen ja vanhemman välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Pori, syksy 2008, 48 s., 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Länsi, Porin yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä opaslehtinen 1-3-vuotiaalle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Työn tulos oli opaslehtinen Ollaan yhdessä! opaslehtinen 1-3-vuotiaan lapsen vanhemmille. Opaslehtinen tehtiin osana Tuumasta toimeen -hanketta Tampereella. Opaslehtinen toimii myös muiden sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan työntekijöiden välineenä käsiteltäessä lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta. Opaslehtinen antaa tukea ja neuvoa lapsen ja vanhemman välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Opaslehtinen sisältää myös loruja. Työn toteutustapa oli opinnäytetyöhanke. Aineistoa kerättiin perehtymällä vanhempien ja lapsien välistä vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä tutustumalla erilaisiin lasten kasvatukseen liittyviin lähteisiin. Opaslehtisen tekstit, lorut ja kuvitus suunniteltiin kerätyn aineiston pohjalta. Opinnäytetyön raportissa kuvataan opaslehtisen valmistumisprosessia ideasta valmiiksi opaslehtiseksi. Asiasanat: 1-3-vuotias lapsi, kiintymyssuhde, vuorovaikutus, sosiaalinen kehitys
ABSTRACT Suvi Hiitelä. Let s be together! Social Interaction Between a Parent and Child. Pori, Autumn 2008, 48p., 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Social Services and Education. Degree: Bachelor of Social Services. The aim of this thesis was to create a guide in the form of a booklet for 1-3-year -old children and their parents. The result of the research Let s be together booklet was accomplished as a part of the Tuumasta Toimeen project in Tampere, Finland. ( From Thoughts to Action ). The booklet gives advice for and supports social interaction between a parent and a child. The booklet is also a tool for social, health care and educational professionals when dealing with issues connected to social interaction between an adult and a child. In addition, the booklet includes nursery rhymes. The material for the thesis was gathered from various sources of literature on interaction between an adult and a child. Pictures, texts and rhymes were selected on the basis of that material. The report section of the thesis explains how the idea of the booklet formed into the actual booklet. Keywords: 1-3-year-old children, attachment relation, interaction, social development
TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO 6 2 LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLINEN KIINTYMYSSUHDE 8 2.1 Kiintymyssuhdeteoria Bowlbyn mukaan 9 2.2 Kiintymyssuhteiden erilaisuus 10 2.3 Kiintymyssuhteen esteet 11 3 LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLINEN SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS 13 3.1 Varhainen vuorovaikutus 13 3.2 Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus 15 3.3 Vuorovaikutuksen muodot 16 4 LAPSEN SOSIAALINEN KEHITYS 18 4.1 Lapsen sosiaalinen kehitys 0-1 vuotiaana 18 4.2 Lapsen sosiaalinen kehitys 1-3 vuotiaana 20 5 OPINNÄYTETYÖHANKKEEN TOTEUTTAMINEN 21 5.1 Opinnäytetyöhankkeen tavoitteet ja yhteistyö kumppanit 22 5.2 Opaslehtisen koostaminen 23 6 OPINNÄYTETYÖHANKKEEN ARVIOINTI 25
7 POHDINTA 27 LÄHTEET 29 LIITTEET 31 LIITE 1: Opinnäytetyöhankkeen aikataulusuunnitelma 31
1 JOHDANTO Lapsen sosiaalisuuden ja vuorovaikutustaitojen myönteinen kehittyminen varhaisina vuosina edellyttää vahvaa ja turvallista tunnesuhdetta omiin vanhempiinsa. Vuorovaikutustaidot kehittyvät yhdessä kokemisesta ja elämysten jakamisesta. Lapsi tarvitsee aikuisen neuvot, kiellot ja ohjeet kehittääkseen omia vuorovaikutustaitojaan. Lapsen tulisi saada kokea koko tunne-elämän kirjo, turhaumat, viha, hellyys ja rakkaus. Myös kielteiset tunteet, viha, pettymys opitaan parhaiten tuntemaan vuorovaikutuksessa turvallisen aikuisen kanssa. (Alijoki 1998, 18 19.) Pienen lapsen kanssa yhdessä oleminen ja vuorovaikutus edellyttävät useimmiten toimintaa ja tekemistä. Kiireinen elämänrytmi ja median ylivalta ovat selvästi vähentäneet lasten ja vanhempien vuorovaikutuksellista yhdessäoloa. (Alijoki 1998, 6.) Lapsi oppii ja tutkii asioita sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla. Vanhemman ja lapsen välinen sosiaalinen vuorovaikutus voidaan helposti korvata myös muilla virikkeillä. Esimerkiksi television tai dvd:n katseleminen ja tietokonepelien pelaaminen eivät anna sitä samaa oppimisen iloa, mitä kahden ihmisen välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Opinnäytetyöni aihe on Ollaan yhdessä! Lapsen ja vanhemman välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Aiheen valintaan on vaikuttanut työkokemukseni päiväkodissa sekä havainnot lasten ja vanhempien yhdessäolon vähenemisestä. Lapselle tärkeimmät henkilöt ovat äiti ja isä. Tänä päivänä lapsia tulee päivähoitoon sosiaalisista syistä. Vaikka lapsen voi olla parempi olla päivähoidossa kuin kotona esim. masentuneen vanhemman kanssa, jää vanhemman ja lapsen välinen yhdessäolo entisestään vähemmälle ja vuorovaikutus heidän välillään ei parane. Vanhemmat tarvitsevat tukea arkeen ja yhteiseen vuorovaikutukseen lastensa kanssa. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tukea pystyäkseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen myös muiden kanssa. Vanhempien antama tuki, esimerkki ja mallit sosiaalisesta vuorovaikutuksesta tukevat lapsen sosiaalista kehitystä.
7 Olen ollut koko sosionomi-opintojeni ajan hyvin kiinnostunut siitä, kuinka lapset voivat yhä huonommin perheissä. Otsikot mediassa lasten turvallisuuden puutteista ja huonoista olosuhteista kotona sekä oma työkokemukseni päiväkodista kertovat lapsien voivan yhä huonommin. Huolenaiheenani on vanhempien voimattomuus ja kyvyttömyys kasvatuksessa sekä lapsen arvokkaan lapsuuden menetys. Heikomman vanhemmuuden taustalla vaikuttavat vanhempien alkoholinkäyttö ja mielenterveysongelmat. Alkoholinkäyttö aikuisella lisää koko perheen pahoinvointia ja kaikista eniten siitä kärsii lapsi. Sosiaalinen vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä on tärkeä tekijä lapsen kehitykselle. Pahimmillaan sosiaalinen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä tapahtuu väkivallan keinoin. Stakesin uusi tutkimus Keitä ovat lastensuojelun uudet asiakkaat (Heino 2007, 4), kertoo lastensuojeluasiakkuuden taustalla olevan useimmiten vanhempien jaksamattomuus, riittämätön vanhemmuus, lapsen hoidon laiminlyönti, vanhempien avuttomuus ja osaamattomuus sekä vanhempien mielenterveysongelmat ja päihteiden väärinkäyttö. Opinnäytetyöni aihe on vanhemman ja lapsen välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Tarkoituksenani on tutustua sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitykseen ja tärkeyteen varhaislapsuudessa sekä tukea vanhemman ja lapsen välistä sosiaalista vuorovaikutusta opaslehtisen avulla. Tavoitteenani on tehdä opaslehtinen, joka sisältää teoriaa kiintymyssuhteen merkityksestä sekä leikkejä ja loruja, jotka tukevat lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta sekä lapsen kielellistä kehitystä. Opaslehtinen on suunnattu 1-3 -vuotiaalle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Opaslehtinen on tehty osana Tuumasta toimeen -hanketta. Tuumasta toimeen -hanke on Tampereen kaupungin sosiaalityön, päivähoidon ja perusopetuksen yhteinen hanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää varhaisen puuttumisen hyviä käytäntöjä. Tässä opinnäytetyössäni omasta hankkeestani käytän nimitystä opinnäytetyöhanke.
8 2 LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLINEN KIINTYMYSSUHDE Kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä voidaan ymmärtää tunteiden säätelyn välineeksi. Lapsi pyrkii lisäämään omaa turvallisuuden tunnettaan säätelemällä läheisyyttään vanhempaansa. Ellei se onnistu, kuten turvattomassa kiintymyssuhteessa käy, lapsella voi olla jäsentynyt sekundaarinen käyttäytymismalli. Hän saattaa näin vähentää tunneilmaisujaan ja kiintymyssuhdekäyttäytymistään, eikä hakeudu vanhemman luo, koska on oppinut, ettei saa apua. Toinen mahdollisuus on, että lapsi korostaa käyttäytymistään voimakkailla tunneilmaisuilla. (Mäntymaa 2007, 47.) Vanhemman kykyyn muodostaa turvallinen kiintymyssuhde lapsensa kanssa vaikuttaa se, minkälainen on ollut vanhemman oma kiintymyssuhde omiin vanhempiinsa. Myös nykyinen elämäntilanne vaikuttaa. Mahdollisten kielteisten kokemusten siirtymisen sukupolvesta toiseen voi katkaista, vaikka se voi olla työlästä. Omien tunteiden sekä lasta ja vanhemmuutta koskevien ajatusten tiedostaminen on jo hyvä alku kehittää suhdetta lapseensa. Joskus tähän prosessiin on välttämätöntä saada ammatillista apua. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto i.a.) Vanhemmuuden kiintymyssuoja kattaa myös kasvavan lapsen myöhemmät kehitysvaiheet: varhaisesta hoivasta opettavaan ja kasvattavaan vuorovaikutukseen, nuoruusiän itsenäistymisen kannatteluun ja aina lapsen omaan vanhemmuuteen saakka. Tuo kiintymyssuoja sisältääkin paitsi perusturvan tarjoamisen myös kasvatuksellisen ja sosiaalistavan vanhemmuuden. (Salo 2003, 45.) Tutkimusten mukaan turvallinen kiintymyssuhde säilyy turvallisena suotuisissa oloissa, joissa perheet säästyvät taloudelliselta, sosiaaliselta ja poliittiselta epävarmuudelta. Stressaavat ja traumaattiset kokemukset, kuten vanhempien avioero, läheisen kuolema tai hylkäämiset voivat johtaa siihen, että turvallisesti kiinnittyneestä lapsesta tulee turvaton. Positiiviset muutokset, kuten vanhempien terapia, sosioekonomisen tilanteen paraneminen ja hyvät korjaavat
9 ihmissuhteet voivat puolestaan luoda turvallisen kiintymyssuhteen kehitykselle. Trauma ja stressi siis altistavat lapsen turvattomalle kiintymyskehitykselle. (Punamäki 2005, 175 176.) 2.1 Kiintymyssuhdeteoria Bowlbyn mukaan Tässä opinnäytetyössä on käytetty teoreettisena viitekehyksenä John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa, jota on esitetty myös opaslehtisessä. John Bowlby (1907 1990) on kiintymyssuhdeteorian luonut psykoanalyytikko ja yksi tärkeimpiä 1900-luvun psykiatreja. Kiintymyssuhdeteoriassaan Bowlby pyrkii etologian avulla tieteellistämään psykoanalyyttistä, erityisesti objektisuhdeteorian edustamaa ajattelua lapsen kehityksestä. Etologialla tarkoitetaan biologian tieteenhaaraa, joka tutkii eläinten käyttäytymistä. Objektisuhdeteorialla korostetaan ihmissuhteiden merkitystä. Bowlbyn tuotannon kuningasajatus on se, että lapsen kokema äidin rakkauden menetys voi uhata lapsen kehitystä. Samalla Bowlby nostaa esille lapsen todellisen elinympäristön merkityksen hänen kehitykselleen. (Sinkkonen & Kalland 2005, 14 15.) Sinkkosen ja Kallandin mukaan (2005, 18) Bowlby painottaa kiintymyssuhdeteorian luonnetta selitysjärjestelmänä. Bowlby pyrkii teoriallaan selittämään miksi ihmiset pyrkivät muodostamaan vahvoja, valikoivia ja kestäviä siteitä toisiinsa sekä miten ja miksi keskeisten ihmissuhteiden katkeaminen tai jo uhka siitä aiheuttaa ahdistusta. Bowlby kuvaa syntyvää kiintymyssuhdetta sisäisenä säätelyjärjestelmänä, jonka avulla lapsi ylläpitää riittävää kokemusta toisen tarvittavasta läheisyydestä uhan edessä. Lapsen kokema äidin saatavilla olo silloin kun lapsi häntä eniten tarvitsee vaikuttaa siihen, millaiseksi tämä dynaaminen säätelyjärjestelmä muodostuu. Lapsi tutkii ympäristöään, kun kiintymyssuhdejärjestelmä on säästöliekillä, ja hätääntyessään hän suuntautuu taas kiintymyksensä kohteena olevaan henkilöön. Kun pienokainen turvautuu äitiinsä, kiintymyssuhdejärjestelmä voi vähitellen palata säästöliekille ja lapsi innostuu
10 tutkimaan ympäristöään. Lapsen kohdatessa uuden ilmiön tai muun tarvetilan viritessä äidin tarvitseminen nousee taas keskeiseksi. Lapsen mahdollisuus käyttää äitiään turvallisena perustana on edellytys sille, että hän voi vapaammin tutkia ympäristöään. Lapsen kokema turvallisuus ja läheisyys mahdollistavat sen, että hän voi kehittää ensisijaishoitajasta poispäin vieviä ja psyykkisesti eriyttäviä toimiaan, kuten esimerkiksi ympäristöön kohdistuvaa uteliaisuuttaan. Mitä nuorempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee hoitajansa tukea turvallisuudentunteensa ylläpitämiseksi. (Sinkkonen & Kalland 2005, 23.) Lapsen kiintyminen rakentuu vähitellen hoivaa tarjoavien aikuisten käyttäytymistä koskevista sisäistetyistä työhypoteeseista. Lapsen kiintymisen tavat määrittelevät Bowlbyn mukaan strategian, jolla lapsi eri konteksteissa löytää optimaalisen tasapainon turvallisuuden tunteen säätelyn ja ympäristön tutkimisen välille. Lapsen kokemusten karttuessa hänen ensisijaisiin hoitajiin liittämänsä työhypoteesit vakiintuvat vähitellen malleiksi. (Sinkkonen & Kalland 2005, 24 25.) Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsuuden varhaiset ihmissuhteet toimivat harjoituskenttänä tunteiden ja ajattelun kehittymiselle. Ne palvelevat henkiinjäämistä, sillä vuorovaikutuksessa lapsi oppii, miten voi herättää vanhempien huomion ja saada lohtua ja turvaa. Samalla lapsi oppii, onko hän hoivan arvoinen, voiko ihmisiin luottaa ja onko heidän käyttäytymisensä ennakoitavissa. Hän oppii muovaamaan tunneilmaisujaan, siten että ne herättävät vastakaikua ja hyväksyntää. Kiintymyssuhdemalli vaikuttaa lapsen tapaan havainnoida ja tulkita ympäristöään ja käsitellä stressaavia tunteita ja ajatuksia. Se on yhteydessä siihen myös miten lapsi onnistuu kehitystehtävissään. (Punamäki 2005, 174.) 2.2 Kiintymyssuhteiden erilaisuus Kiintymyssuhteita katsotaan olevan ainakin kolmenlaisia: turvallista, turvatonta ja välttävää sekä turvatonta ja ristiriitaista. Nykyisin voidaan kuulla puhuttavan myös jäsentymättömästä, integroitumattomasta kiintymyssuhteesta. Turvallinen,
11 luottavainen kiintymyssuhde syntyy kun lapsi oppii luottamaan siihen, että hänet huomioidaan, hänen tarpeensa tunnistetaan ja niihin osataan vastata sopivalla tavalla. Turvallisessa kiintymyssuhteessa kasvattaja osaa vastata sopivalla tavalla lapsen erilaisiin tarpeisiin. Tarpeilla tarkoitetaan niin lapsen fyysisiä, sosiaalisia kuin psyykkisiä tarpeita. Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi oppii viestittämään tunnetiloistaan selvästi ja lapsi uskaltaa näyttää avoimesti tunteitaan ja tarpeitaan. (Vilen, Vihunen, Vartiainen, Siven, Neuvonen & Kurvinen 2006, 88 91.) Turvattomassa kiintymyssuhteessa lapsi oppii, että vanhempi ei ole saatavilla tai vanhempi ei reagoi tai ei osaa reagoida lapsen hätään. Välttävässä ilmapiirissä vanhempi ei kykene tarjoamaan lapselle ilmapiiriä, jossa erilaiset lapsen tunteet olisivat sallittuja. Lapsi löytää keinoja, joilla hän säätelee tunnetilojaan. Turvattomassa ja ristiriitaisessa kiintymyssuhteessa lapsi kokee toistuvasti, että vanhempi on epäjohdonmukainen reaktioissaan. Ristiriitaisesti turvattomassa kiintymyssuhteessa korostuvat tunteet. Lapsi hakee vastaavuuttaan tarpeilleen voimakkailla tunnereaktioilla toivoen, että vanhempi reagoisi oikealla tavalla. (Vilen ym. 2006, 88 91.) 2.3 Kiintymyssuhteen esteet Kiintymyssuhde ei rakennu vauvan ja vanhemman välille automaattisesti. Ensinnäkin, vauva kiinnittyy vain niihin ihmisiin, jotka ovat ajallisesti riittävän paljon läsnä heidän elämässään ensimmäisen vuoden aikana. Vauva oppii nopeasti tunnistamaan häntä pääasiallisesti hoitavan tutun henkilön toisista. Samanlaisena pysyvä syli ja hoivaavien käsien kosketus rakentavat vauvalle päivittäisten rutiinien kautta tunteen jatkuvuudesta, perusturvallisuudesta. Mikäli lapsi joutuu kasvamaan ilman pysyvää aikuissuhdetta tai hänen saamansa hoito on liian epäsäännöllistä, hänen ei ole mahdollista kiinnittyä tai muodostaa kiintymyssuhdetta. (Salo 2003, 45 46.) Pelko, kipu ja lohdutuksen tarve ovat keskeisimpiä aistimuksia, joissa vauva tarvitsee säätelyapua. Vauvalla ei ole näissä tapauksissa kuin kaksi
12 vaihtoehtoa, joko avun pyytäminen tai kääntyminen sisäänpäin hoivaamaan ja hoitamaan itseään. Tutkittaessa tilanteita, joissa vanhempien psyykkisen sairauden tai vaikean sosiaalisen heikkouden vuoksi heillä on olemattomat mahdollisuudet tarjota apuaan hätää ilmaisevalle vauvalleen, on osoittautunut, että jo muutaman kuukauden ikään mennessä vauva oppii tukahduttamaan avunpyyntönsä. (Mäkelä 2003, 29.) On siis äitejä, isiä ja vauvoja, joiden välillä ei kyllin hyvää vuorovaikutusta pääse syntymään. Jotkut äidit joutuvat jatkuvasti ymmälle, jopa täydelliseen avuttomuuteen ja hämmennykseen vauvansa kanssa ilman, että hakisivat tähän itse apua. On äitejä, jotka eivät tunne iloa vauvasta tai ovat kiinnostuneita muusta. Jotkut äidit hoitavat mekaanisesti vauvaansa kuin vierasesinettä, ilmeettömästi kuin tyhjin käsin. Vauva vastaa äidin jatkuvaan psyykkiseen ja ruumiilliseen hiljaisuuteen ja poissaoloon vetäytymisellä, hänen ruumiinsa on jatkuvasti jännitystilassa, kunnes se lamaantuu, ilo katoaa, kiinnostus ympäristöön herpaantuu, liikkeet hidastuvat. Vauva itkee voimakkaasti omaa tuskaansa samalla, kun yrittää herättää äidin itselleen. Vähitellen itkukin hiipuu ja vauva joutuu sisäistämään emotionaalisesti kuolleen äidin mielikuvan. (Niemelä 2003, 33 34.)
13 3 LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLINEN SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS Vanhemman ja lapsen välinen sosiaalinen vuorovaikutus on kahden ihmisen välistä sosiaalista vuorovaikutusta, joka tarkoittaa seurustelua, leikkimistä, yhdessäoloa ja tunteiden jakamista. Vanhemman tehtävänä on vastata lapsen esittämiin kysymyksiin ja sitä kautta tukea lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta. Sosiaalinen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä tukee lapsen sosiaalisia vuorovaikutustaitoja myös muiden ihmisten kanssa. 3.1 Varhainen vuorovaikutus Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä tekemistä, kokemista ja olemista ensivuosina. Riittävän hyvä vuorovaikutussuhde lapsen ja vanhempien välillä on nykytiedon valossa erityisen tärkeää. Kun vanhempi on herkkä vauvansa ja pienen lapsensa viesteille, tulkitsee niitä yleensä lapsen tarpeiden kannalta oikein ja vastaa niihin johdonmukaisesti, lapselle rakentuu mielikuva: minä olen hyvä, minun tarpeeni ovat tärkeitä, minusta on iloa, maailma on hyvä paikka. Tämä perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus heijastuu lapsen myöhempiinkin ihmissuhteisiin ja luo pohjaa hyvälle itsetunnolle ja minäkuvalle ja kehittää empatiakykyä. Kun lapsella on riittävä perusturva, hän kykenee ympäristönsä tutkimiseen ja valloittamiseen: leikkimään, luomaan ja oppimaan uutta. Lapsi oppii myös hakemaan ja vastaanottamaan hoivaa ja tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee. Jos lapsen tarpeet laiminlyödään jatkuvasti tai niihin vastataan hyvin sattumanvaraisesti ja arvaamattomasti, lapsen on vaikea oppia luottamaan elämään tai itseensäkään. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto i.a.) Pirkko Niemelä, Pirkko Siltala & Tuula Tamminen (2003) ovat tutkineet teoksessaan Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus sitä, kuinka vanhemmuuden ja lapsen vuorovaikutuksessa on kysymys kehityksellisestä molemminpuolisuudesta - vanhempien ja lapsen kehitysmahdollisuuksien
14 kohtaamisesta. Ei ole yhtä oikeaa luonnonmukaista vuorovaikutusta, vaan kukin vauva ja hänen vanhempansa löytävät omanlaisensa. Vuorovaikutuksella on todettu olevan suuri merkitys neurobiologian säätelytapahtumaan ja päinvastoin. Tunteiden ja ajattelun kehitys ja kypsyminen ovat ainakin kolmen kehitystä eteenpäin ajavan ja säätelevän voiman: neurobiologian, perimän ja yksilöllisten vuorovaikutuskokemusten yhteistyötä. Varhainen vuorovaikutus jättää jäljet lapsen ruumiiseen. (Siltala 2003, 16 17.) Lapsen kehitykselle on tärkeää, että hän voi solmia pysyvän ja pitkäkestoisen tunnesuhteen muutamaan häntä pääsääntöisesti hoitavaan aikuiseen, tavallisimmin äitiin ja isään. Lapsen ja vanhemman välille syntyy kiintymyssuhde, tunneside, joka muotoutuu ja vahvistuu yhteisissä arjen touhuissa. Riittävän hyvä varhainen vuorovaikutus ei ole erityisiä taikatemppuja. Pysyvät ihmissuhteet ja tavallinen lapsiperheen arki, jossa toistuvissa ja tutuissa rutiineissa huolehditaan lapsen perustarpeista (uni, ruoka, puhtaus, ulkoilu) ja jossa osoitetaan rakkautta ja hyväksyntää ja asetetaan turvallisia rajoja, on oivallinen perusta varhaisvuosien hyvälle kasvulle. Perushoitotilanteet ja muut arjessa toistuvat yhteiset hetket ovat niitä, joissa seurustellaan, jaetaan kokemuksia ja tunteita, opetellaan yhdessä elämistä ja ollaan vuorovaikutuksessa. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto i.a.) Tuula Tammisen (2004) tutkimus Olipa kerran lapsuus käsittelee varhaista vuorovaikutusta ja sitä kuinka tärkeää pienen lapsen elämässä vastavuoroisuus on. Ihmissuhde on vuorovaikutusta, jolla on jatkuvuutta ja pysyvyyttä; näin ennen muuta elämän alussa. Varhainen vuorovaikutus onkin kaikkea arkista ja konkreettista yhdessäolemista: syöttämistä, leikkimistä, nukuttamista, vaippojen vaihtoa ja kylpemistä. Näistä toistuvista vuorovaikutushetkistä vähitellen kasvaa vanhempi-lapsisuhde eli elämänmittainen kiintymyssuhde. (Tamminen 2004, 46.)
15 3.2 Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus Vuorovaikutuksen peruselementit ovat antaminen ja saaminen. Äiti antaa vastasyntyneelle ravintoa ja hoivaa, vauvan tarvitsevuus ja riippuvuus antavat taas äidille kokemuksen omasta merkittävyydestään lapsen elämässä. Tästä ensimmäisestä ihmissuhteesta alkavat vuorovaikutustaitomme kehittyä. Vuorovaikutus on sekä kielellistä että ei-kielellistä, luonteeltaan vastavuoroista ja edellyttää suuntautumista toisen toimintoihin. Vuorovaikutus vaatii aloitteiden tekemistä ja niihin vastaamista. Katsekontaktit, ilmeet, eleet, liikkeet ja kieli ovat vuorovaikutuksen keinoja. (Alijoki 1998, 9.) Vanhemmuuden ja lapsen vuorovaikutuksessa on kysymys kehityksellisestä molemminpuolisuudesta - vanhempien ja lapsen kehitysmahdollisuuksien kohtaamisesta. Siinä vaihtelevat voimakkaat ilon, onnen, hellyyden ja kärsivällisyyden hetket, mutta aina myös hämmennyksen ja kaaoksen, avuttomuuden, epäonnistumisen, epätoivon, vierauden ja outouden hetket. (Siltala 2003,16.) Vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus sisältää Berg Brodenin mukaan kolme tasoa: 1. Tunnetasolla vanhemmat ja lapset ovat läsnä toisilleen. He jakavat elämänsä keskenään ja sitoutuvat toisiinsa. 2. Mielikuvien taso sisältää ne mielikuvat, joita vanhemmat rakentavat lapsesta ja lapsi vanhemmistaan. 3. Arkitilanteiden taso sisältää lukuisat arjen tapahtumat ja kokemukset, jotka vanhemmat ja lapset elävät yhdessä. (Överlund 2006, 22.) Lapsi tarvitsee vanhemman aikaa ja tunnetta siitä, että vanhempi iloitsee ja nauttii hänen kanssaan olemisesta. Yhteinen tekeminen ei tarvitse suunnitelmia ja päämääriä, tärkeää on olla yhdessä ja jakaa erilaisia kokemuksia. Välillä vanhempi houkuttelee lasta yhteiseen touhuun ja lapsi vastaa siihen. Välillä taas aloite, esimerkiksi itku, juttelu tai lelun näyttäminen, tulee lapselta, ja vanhempi vastaa siihen. Vanhempi lohduttaa, rauhoittaa, juttelee takaisin, ja ihastelee lapsen taitoja. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto i.a.) Vuorovaikutus on olemassaolon peruselementtejä. Elämä on monin tavoin sidoksissa muihin ihmisiin, tahdosta riippumattakin. Pienen lapsen vuorovaikutustaitojen kehittymisessä kielen ja puheen oppimisella on ratkaiseva
16 merkitys. Puhe mahdollistaa entistä monipuolisemman vuorovaikutuksen ja antaa uusia mahdollisuuksia ajattelun kehittymiselle. Oppiminen ja tiedon lisääminen tapahtuvat pääosin kielen välityksellä. (Alijoki 1998, 14.) 3.3 Vuorovaikutuksen muodot Riittävän hyvä vanhemmuus koostuu turvallisuudesta, ennustettavuudesta, jatkuvuudesta ja vastuullisuudesta. Tottumukset, rutiinit ja stereotyyppiset toiminnot jäsentävät aikaa ja tilaa vauvan ja äidin välillä. Ne ovat alussa vuorovaikutuksen sisältönä ja ne ovat silloin ei-kielellisiä. (Schmitt 2003, 320.) Vain pieni osa viestinnästä on sanallista. Joidenkin tutkimusten mukaan sanallisen viestinnän osuus kaikesta kommunikoinnista on kymmenen prosenttia. Muu viestintä on ilmeitä, eleitä, liikkeitä, kosketusta, hajua ja makuja, jotka vaistonvaraisesti tulkitaan ja ymmärretään sanoja tärkeimmiksi viesteiksi. Tunteita ilmaistaan erityisesti kasvojen ilmeillä. Katse kertoo, millainen tunneilmasto vuorovaikutustilanteessa on. Katseiden avulla säädellään myös puheenvuorojen vaihtamista puhujan ja kuulijan välillä. (Alijoki 1998, 12.) Ihminen ottaa ei-kielelliset viestit vastaan aisteillaan. Pienellä lapsella, jolla ei ole vielä kieltä tai jonka kielelliset taidot ovat vasta kehittymässä, aistien kautta saatava tieto rakentaa ne mielikuvat ja maailmankuvat, joihin myöhemmin kielen oppiminen perustuu. Onnekseen yleensä vanhemmat osaavat vaistomaisesti toimia vauvan kanssa. Vanhemmat koskettavat hellästi, käyttävät lempeää ääntä ja huolehtivat vauvan turvallisesta ympäristöstä. (Alijoki 1998, 12.) Puheen ja kielen kehittyminen on haaste paitsi lapselle myös vanhemmille. Äidinkieli, ensimmäinen kieli opitaan vuorovaikutustilanteissa, joissa tunteet, ajatukset, tapahtumat, esineet ja muu ympäristö saavat sanallisen merkityksen. (Överlund 2006, 20.) Eri vuorovaikutussuhteissa käytetään eri kieltä. Työtilanteissa ja perheen sisäisissä keskusteluissa käytetään erilaista kieltä. Ihmiset puhuvat erilailla tilanteesta riippuen. Lapset oppivat vanhemmiltaan
17 kielen käyttökulttuurin eli sen miten kieltä käytetään. Usean kielellisen koodin hallitseminen omalla äidinkielellä on tärkeää, jotta selviydyttäisiin kaikista eteen tulevista vuorovaikutustilanteista. (Alijoki 1998, 13.)
18 4 LAPSEN SOSIAALINEN KEHITYS Lapsen sosiaalisella kehityksellä tarkoitetaan vuorovaikutukseen liittyviä taitoja ja valmiutta liittyä ryhmiin. Myös lapsen herkkyys toisen lapsen yhteistyöaloitteille on osa sosiaalisia taitoja. Lapsen sosiaalista kehitystä on vaikea erottaa irralleen muusta kehityksestä, kuten ajattelutaidoista, tunneelämän kehityksestä, persoonallisuuden kehityksestä ja turvallisuuden tunteen vakiintumisesta, koska nämä kaikki vaikuttavat lapsen vuorovaikutussuhteiden ja toverisuhteiden kehittymiseen. (Kronqvist & Pulkkinen 2007, 116.) 4.1 Lapsen sosiaalinen kehitys 0-1 vuotiaana Kun vastasyntynyt vauva parkaisee ensimmäisen huutonsa, hän on jo silloin lähettänyt viestin lähellä olevilleen avuttomalla olemuksellaan. Kaikki hänessä vetoaa aikuista antamaan suojaa, hoivaa ja turvaa. Tällä ensimmäisellä viestillä on elintärkeä merkitys. Vastasyntynyt lapsi on täysin aikuisen armoilla ja vanhemmat useimmiten ymmärtävät viestin ja antavat hoivan. Ensimmäiset tunnit ja päivät heti syntymän jälkeen ovat erittäin merkityksellisiä tulevan vuorovaikutussuhteen kannalta. Äidin lohduttava ja syntymän luomia pelkoja poistava koskettelu ja silittely vartalokosketuksessa tuttuun äidin kehoon on vastasyntyneen ja äidin kehittyvälle vuorovaikutukselle tärkeä. (Alijoki 1998, 37 38.) Ensimmäisen vuoden aikana lapsi kehittyy omaksi minäkseen irti äidistään. Minuuden kehittymisessä on neljä vaihetta. Ensimmäinen orastavan itsen vaihe on 0-2 kuukauden iässä. Vauva on tällöin utelias ja hänellä on tällöin valmiuksia tehdä havaintoja erityisesti ihmisistä. Vauva kokee kokonaisvaltaisesti toisaalta oman kehonsa tuntemuksia ja omaa toimintaansa sekä toisaalta vanhemman välityksellä tulevia kokemuksia. Vertailemalla omia kokemuksiaan vauva rakentaa pysyvyyden ja jatkuvuuden kaksi perusyksikköä: kokemus orastavasta itsestä ja toisesta ihmisestä. Ydinitsen vaihe kehittyy 2-7/8 kuukauden iässä. Yhtenäisyyden ja jatkuvuuden kokemus omasta itsestä vahvistuu. Myös toiseen
19 ihmiseen liittyy sama yhtenäisyyden ja jatkuvuuden kokemus. Vuorovaikutusmuistot yhdistyvät lapsen mielessä ja hän kokee itsensä tuntevana, toimivana ja havaitsevana kokonaisuutena. Samaan aikaan muodostuu äidistä kuva erillisenä. (Överlund 2006, 26.) Kolmas vaihe on subjektiivisen itsen vaihe 7/9-15 kuukauden iässä. Lapselle alkaa rakentua käsitys siitä, että hänellä on sisäisiä kokemuksia, joita voi ilmaista, ja että ihmisellä on jotakin samanlaista, johon voi olla yhteydessä. Kommunikointi muuttuu mielen sisältöjen jakamiseksi. Tärkeintä ei ole ainoastaan vain lapsen fyysisten tarpeiden tyydyttyminen vaan psyykkisen mielen huomioon ottaminen. (Överlund 2006, 26.) Kun lapsi oivaltaa oman kokemuksellisen mielensä, hän ymmärtää, että muillakin ihmisillä on oma kokemusmaailmansa. Lapsi oivaltaa myös sen, että ihmisten sisäiset kokemukset ovat erilaisia, yksilöllisiä ja että niitä voi jakaa läheisissä ihmissuhteissa. Tästä oivalluksesta alkaa voimakas, pysyvä inhimillinen perustarve: elämänmittainen halu ymmärtää toista ihmistä ja tulla ymmärretyksi. (Tamminen 2004, 30.) Neljäs minuuden vaihe on verbaalin itsen vaihe 15 kuukauden ja toisen ikävuoden väliin. Käsitteet, sanat, symbolit alkavat muodostua keskeisiksi mielensisällöiksi. Tietoisuus omasta itsestä kasvaa ja puheesta tulee viestinnän väline, jonka avulla voidaan jakaa ajatuksia toisen kanssa. (Alijoki 1998, 39.) Pieni vauva kokee ja aistii kokonaisvaltaisesti, koko olento on kuin yksi aistinelin. Aistien kehittyminen ja kypsyminen edellyttää vuorovaikutusta toisiin. Syntymästään asti lapsi hakee aikuisen läheisyyttä ja kontaktia. Yhdessä läheisten kanssa vietetty aika antaa lapselle tilaisuuden oppia tuntemaan sekä omat läheisensä sekä itsensä. Tälle tuntemukselle rakentuvat lapsen myöhemmät koko elämän ajan kehittyvät kommunikaatiotaidot. (Alijoki 1998, 41.)
20 4.2 Lapsen sosiaalinen kehitys 1-3 vuotiaana Lapsen kasvaessa vauvasta pieneksi taaperoksi tapahtuu nopeasti. Suurin harppaus kehityksessä on symbolien tajuaminen ja sanojen löytäminen. Hän voi käyttää sanoja halutessaan jotakin tai hän voi ilmaista surunsa ja ilonsa käyttämällä sanoja. Ennen sanojen löytymistä hänen jokelluksessaan on ollut jo sävelkulkuja ja painotuksia. Kielen kehittymisen kannalta ikävuodet 1-3 ovat huiman edistymisen aikaa. Näinä kielenkehityksen herkkyyskausina aikuisen vuorovaikutusmahdollisuudet lapsen kielen kehittymiseen ovat suuret. Se miten ja millaista intensiivistä vuorovaikutusta aikuinen lapsen kanssa toteuttaa, näkyy lapsen kielellisissä taidoissa myöhemminkin. 2-3-vuotiaan uhmaikä koettelee sekä aikuisen että lapsen vuorovaikutustaitoja. Oman, äidistä erillisen minän löytymisen myötä on löytynyt myös oma tahto. Lapsi ei hallitse tunteitaan, yhtä aikaa sekä haluaa että ei halua, raivoaa ja hetken päästä haluaa syliin. (Alijoki 1998, 51 54.) Antamisen ja saamisen vuorovaikutus on kehityksessä tärkeätä, sillä se luo empatian pohjan. Lapsi antaa paljon, uusia sanoja, enemmän osaamista, kuivaksi ja siistiksi oppimisen, joka sekin on lahja vanhemmille. Vanhemmat puolestaan antavat lapselle hellyyttä, hoivaamista ja iloa. Toinen tärkeä opittava asia pienelle lapselle on pettymyksen ja epäonnistumisen sieto. Lapsi ei saa esimerkiksi repiä papereita tai kaataa kukkaruukkuja, lyödä, purra tai tehdä muuta pahaa. Lapsi kehittyy voimakkaasti myös fyysisesti ja psyykkisesti erilliseksi yksilöksi. Hän on ehkä omatahtoinen, uppiniskainen, taisteleva ja kiukkukohtauksia saava. Tämä vaihteleva käyttäytyminen varmistaa tunnetta omasta itsestä. Lapsi kuitenkin palaa usein pienemmän lapsen tasolle, pelkää äidin katoamista tai vanhemmista eroamista, on riippuvainen vanhempiensa läsnäolosta ja nauttii yhteisistä hetkistä. (Arajärvi 1999, 28 31.)
21 5 OPINNÄYTETYÖHANKKEEN TOTEUTTAMINEN Tampereella toimivan Tuumasta toimeen -hankkeen koordinaattori, Sari Luttinen pyysi minut keväällä 2007 ohjaamaan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusryhmää. Olin innostunut tästä ja samalla kiinnostuin toteuttamaan opinnäytetyönäni jotakin konkreettista lapselle ja vanhemmalle yhteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Aihe muokkautui opaslehtisen luomiseksi. Esittelyvaiheen jälkeen hankkeen etenemisessä oli neljä toiminnallista vaihetta. Hanke ei kuitenkaan koko ajan säännöllisesti edennyt edellisen vaiheen loputtua seuraavaan vaiheeseen, vaan saatoin työstää yhtä aikaa useita vaiheita (Liite 1). Esimerkiksi opaslehtisen toteuttamisvaiheessa opaslehtisen ulkoasuun tuli uusia ideoita, jolloin oli palattava taas suunnitteluvaiheeseen. Oman opinnäytetyöni aiheeksi nousi Ollaan yhdessä! Lapsen ja vanhemman välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Aiheen valinta johti suunnitteluvaiheeseen, jossa kartoitin alustavasti mitä aiheesta oli kirjoitettu. Etsin tietoa yliopistojen, Tampereen kaupungin ja Diakin kirjastoista sekä Internetistä ja neuvoloiden opaslehtisistä. Tutustuin lapsen sosiaaliseen kehitykseen sekä kiintymyssuhteeseen kertovaan kirjallisuuteen. Ensitapaaminen Sari Luttisen kanssa oli syksyllä 2007. Ohjaavien opettajien kanssa ensimmäinen tapaaminen oli elokuussa 2007. Selvitin sekä opettajien että Sari Luttisen kanssa, mitä opaslehtisen olisi hyvä sisältää ja miten aiotaan edetä. Aihe muokkautui toiminnan kehittämishankkeeksi, jonka tuloksena tuottaisin perheille suunnatun opaslehtisen 1-3-vuotiaan lapsen ja vanhemman välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Suunnitteluvaiheessa suunnittelin opinnäytetyön sisältöä ja teoriaosuutta yhteistyössä ohjaavien opettajien ja Sari Luttisen kanssa. Laadimme opinnäytetyöhankkeelle aikataulun, joka muokkautui koko ajan sen edetessä. Suunnitteluvaihe ylsi niin opinnäytetyöhankkeen alku- kuin työstämisvaiheeseenkin, koska opaslehtisen suunnittelu oli oma osansa opinnäytetyöhankkeen myöhäisemmässä vaiheessa.
22 Toteutusvaiheessa etsin materiaalia opinnäytetyöni teoriaosuuteen. Toteutusvaihe sisälsi myös teoriataustan kirjoittamista. Tammikuussa 2008 anoin lupaa opinnäytetyölleni Tampereen kaupungilta sekä Kukkapellon päiväkodin johtajalta että Tuumasta toimeen -hankkeen koordinaattorilta, Sari Luttiselta. Tein sopimuksen opinnäytetyön yhteistyöstä Sari Luttisen kanssa. Keväällä 2008 aloitin opaslehtisen tekemisen. Toteutin opaslehtisen power point -ohjelman avulla sekä valitsin opaslehtiseen loruja lähdemateriaalistani. 5.1 Opinnäytetyöhankkeen tavoitteet ja yhteistyökumppanit Tuumasta toimeen -hanke toteutetaan Tampereella vuosina 2006 2008. Tuumasta toimeen -hanke on Tampereen kaupungin sosiaalityön, päivähoidon ja perusopetuksen varhaisen puuttumisen yhteistyöhanke. Hanke toteutetaan Hatanpään, Hervannan ja Kaukajärven asuinalueilla. Tarkoituksena hankkeessa on kehittää varhaisen puuttumisen (varpu) hyviä käytäntöjä, joilla voidaan auttaa ja tukea lapsiperheitä mahdollisimman varhain. (Tampereen kaupunki 2007.) Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kehittää opaslehtinen Kukkapellon päiväkodin pienten ryhmän vanhemmille. Opaslehtisen on tarkoitus kehittää varhaisen puuttumisen hyviä käytäntöjä. Opaslehtisen avulla tuetaan lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Sen avulla pyritään myös ennaltaehkäisemään lapsen ja vanhemman välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia. Uskon, että opinnäytetyöhankkeeni on tarpeellinen Tuumasta toimeen -hankkeessa, jossa tarkoituksena on ennaltaehkäistä pienten lasten ongelmia ja puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa perheen tilanteeseen ja tukea varhaista vuorovaikutusta. Hankkeen kohderyhmänä ovat Tampereen kaupungin ylläpitämän Kukkapellon päiväkodin pienten ryhmän vanhemmat ja lapset. Kukkapellon päiväkoti sijaitsee viihtyisällä alueella Hatanpään alueella aivan Arboretumin puutarhan läheisyydessä. Kukkapellon päiväkodissa on sata hoitopaikkaa 0-6-vuotiaille lapsille. (Tampereen kaupunki 2007.) Hyödynsaajana ovat lapset ja lasten
23 vanhemmat sekä päiväkodin henkilökunta. Hanketta on mahdollista laajentaa myös muissa päiväkodin ryhmissä sekä tarpeen mukaan myös eteläisen alueen päivähoidossa Tampereella. Sain opinnäytetyöni tutkimusluvan tammikuussa 2008 Tampereen kaupungilta. Opinnäytetyöhankkeen aikana olen tehnyt yhteistyötä Kukkapellon päiväkodin johtajan sekä Sari Luttisen kanssa. Opinnäytetyöhankkeen tavoitteena on kehittää opaslehtinen 1-3-vuotiaalle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Opaslehtisessä kerrotaan lyhyesti vanhemman ja lapsen välisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja opaslehtinen sisältää leikkejä ja loruja lapsen ja vanhemman yhdessäoloon. Tavoitteena on tuoda esille, kuinka tärkeää on, että lapsella on turvalliset ja luotettavat vanhemmat. Tarkoituksena on myös esittää, kuinka arjen merkitys pienten lasten kanssa on tärkeää ja tuoda esille yhdessä tekemisen tärkeys. Opaslehtinen antaa ohjeita vanhemmille, mihin ottaa yhteyttä tai mistä saada apua, jos tuntee tarvitsevansa neuvoa lapsen ja vanhemman välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. 5.2 Opaslehtisen koostaminen Opaslehtisen sisältö muodostuu erilaisten lähdemateriaalien ja opiskelijan omien tietojen perusteella. Opaslehtinen kertoo lukijalle, kuinka turvallinen kiintymyssuhde antaa lapselle mahdollisuuden tutkia ympäristöään ja oppia uusia asioita. Se, miten lapsen tarpeisiin vastataan, vaikuttaa lapsen turvallisen kiintymyssuhteen syntymiseen. Opaslehtisessä on kuvattu kuvien ja tekstin avulla, miten lapsen sisäinen säätelyjärjestelmä muodostuu. Turvallinen kiintymyssuhde on tärkein tekijä lapsen ja vanhemman välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymisessä. Pieni lapsi kokee olonsa turvalliseksi saadessaan olla lähellä omia vanhempiaan. Lapsi oppii sosiaalisia vuorovaikutustaitoja yhdessä vanhemman kanssa tekemällä ja näin yhdessä tekemällä myös sosiaalinen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä kehittyy. Pienelle lapselle on tärkeää turvalliset rutiinit ja säännönmukaisuus. Opaslehtinen tuo esille, mitkä asiat tuovat helpotusta arjen sujumiseen ja vuorovaikutukselliseen yhdessäoloon. Opaslehtinen sisältää yhdessä
24 täytettäväksi ajankäytön nelikentän, joka auttaa rytmittämään päivän kulkua. Lapsen kasvattaminen vaatii lapsen ja vanhemman välistä hyvää vuorovaikutusta. Lapsi tarvitsee oppiakseen, kasvaakseen ja kehittyäkseen vanhemman kieltoja ja lapsi joutuu joskus sopeutumaan asioihin, joista hän ei välttämättä pidä. Yhtenä opaslehtisen sisältönä ovat rajat ja säännöt, jotka tukevat lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta. Kieltojen ja sääntöjen lisäksi lapsi tarvitsee paljon rakkautta ja hellyyttä omilta vanhemmiltaan, josta myös opaslehtisessä kerrotaan. Opaslehtisen runot on valittu teemoihin sopiviksi ja ne parantavat lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta sekä lapsen kielellistä kehitystä. Opaslehtisen sisältöä ja luettavuutta on arvioitu yhdessä Sari Luttisen kanssa. Hyvä opaslehtinen pitää lukijan kiinnostusta yllä alusta loppuun saakka. Ulkoasu on siisti ja teksti mukaansatempaava. Kannesta ilmenee työn nimi, mikä kertoo lukijalle mitä työ käsittelee ja kenelle se on suunnattu. Kannessa voi olla kuva, joka johdattaa lukijaa aiheeseen tai herättää lukijan mielenkiinnon. Opaslehtisen alkuun tulee saatesanat kenelle ja mihin tarkoitukseen opaslehtinen on tarkoitettu. Opaslehtisen sisällön tulisi olla selkeä ja johdonmukainen. Opaslehtisessä täytyy kuitenkin olla vaihtelua ja ennalta arvaamattomuutta, että lukijan mielenkiinto säilyy. Johdonmukaisuuteen kuuluu kirjasintyyppien ja kokojen valinta sekä niissä pysyminen koko työn ajan. (Parker 1998, 11, 263 265, 325.)
25 6 OPINNÄYTETYÖHANKKEEN ARVIOINTI Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä opaslehtinen ja sitä varten kartoittaa 1-3-vuotiaan lapsen erityisvaatimukset lapsen ja vanhemman välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Opinnäytetyöhanketta varten selvitin 1-3-vuotiaan lapsen sosiaalisen kehityksen kulun, kiintymyssuhteen syntymisen merkityksen, lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tärkeyden sekä tutustuin vanhemman ja lapsen sosiaalisen vuorovaikutukseen liittyviin tutkimuksiin. Tavoitteena oli tehdä opaslehtinen ja tukea opaslehtisen avulla lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta, tavoitteen saavuttaminen selviää vasta opaslehtisen käyttöönoton jälkeen. Ajanvähyyden vuoksi opinnäytetyöhankkeen arviointi ei näy opinnäytetyössäni. Tämä tuotos soveltuu hyvin käyttöön kaikille, jotka ovat tekemisissä 1-3-vuotiaiden lasten ja heidän vanhempien kanssa. Opaslehtisen sisältö kertoo 1-3-vuotiaan lapsen kehityksestä, kiintymyssuhteen merkityksestä ja lapsen ja vanhemman yhteisestä ajasta. Riittävän teoriataustan pohjalta minun oli helppo suunnitella ja toteuttaa opaslehtinen. Opaslehtisestä muotoutui selkeä, ja kieli opaslehtisessä on yleiskieltä, mikä helpottaa näin lukemista. Opaslehtisen kuvat kiinnostavat lapsia, ja näin vanhempi sekä lapsi voivat yhdessä lukea opaslehtistä. Opaslehtinen sisältää loruja, jotka ovat jokaiselle 1-3-vuotiaalle lapselle mieluisia. Mielestäni sain koottua opaslehtiseen tärkeimmät lapsen ja vanhemman välistä sosiaalista vuorovaikutusta parantavat asiat. Opaslehtisen ulkoasu onnistui mielestäni hyvin. Opaslehtisen teksti on isokokoista ja helppolukuista ja kappaleet ovat lyhyitä ja lauseet yksinkertaisia. Päädyin lopulta kirjasinlajiin Times Romaniin, koska se oli selkeä tekstilaji luettavaksi. Kappalejako ja tekstin sekä kuvien asettelu helpottavat lukemista. Värilliset kuvat elävöittävät opaslehtistä ja kiinnostavat lasta. Valmis power point -rakenne tuo opaslehtiseen selkeyttä ja näin ollen opaslehtinen voidaan antaa vanhemmille myös sähköisenä versiona. Opaslehtisen lopussa on lähdeluettelo, josta löytyvät kaikki kirjat, jotka ovat toimineet tietolähteinä.
26 Opaslehtistä tehdessä pohdin eettisyyttä ja sen merkitystä erityisesti liittyen opaslehtisen tekstiosuuteen. Koska opaslehtisen tekstin oli tarkoitus olla selkeää ja helposti luettavaa, toi se eettisyydelle haasteita. Opaslehtistä tehdessäni mietin, että miten saan opaslehtisen tekstin niin selkeäksi, että vanhemmat ymmärtävät sen oikein. Eettiset ratkaisut tarkoittavat ihmisten kunnioittamista, tasa-arvoista vuorovaikutusta ja oikeudenmukaisuuden korostamista (Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2005, 31). Opinnäytetyöni luotettavuutta on lisännyt Sari Luttisen aktiivinen osallistuminen opinnäytetyöhankkeeseen sekä muiden opiskelijoiden antama positiivinen palaute opaslehtisestä. Luotettavuutta saattaa heikentää se, että toteutin opinnäytetyöhankkeen yksin. En ole aikaisemmin tehnyt samanlaista työtä. Vanhemmilta saatu palaute opaslehtisestä olisi parantanut opinnäytetyöni luotettavuutta. Opinnäytetyön teoriataustan lähtökohdaksi valitsin kiintymyssuhdeteorian, johon läheisesti yhdistyi sosiaalinen vuorovaikutus. Opaslehtisen tarkoituksena on välittää tieto siitä, kuinka tärkeää on olla läsnä lapsen kanssa ja kuunnella ja keskustella aidosti lapsen kanssa, koska näin lapsen ja vanhemman välinen sosiaalinen vuorovaikutus kehittyy. Teoriataustassa käsittelemässäni Tammisen (2004) tutkimuksessa ilmeni, että toistuvista vuorovaikutushetkistä kasvaa vanhempi-lapsisuhde eli elämänmittainen kiintymyssuhde. Opaslehtisen sisältö muodostui minulle aika helposti ja pystyinkin rajaamaan tärkeimmät lapsen hoitoon ja kasvatukseen ja vanhemman ja lapsen väliseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvät asiat opaslehtiseen. Opaslehtisen toteutus oli mielenkiintoista ja innostavaa, mutta aikaa vievää. Ulkoasua muotoilin paljon ja kokeilin erilaisia kirjoitustyylejä. Uskon, että opaslehtinen otetaan hyvin vastaan ja Kukkapellon päiväkodin henkilökunta tulee käyttämään opaslehtistä myös muissa ryhmissä kuin vain pienten, 1-3-vuotiaiden ryhmässä.
27 7 POHDINTA Opinnäytetyöhanke oli minulle uutta ja välillä se sai minut innostumaan kun taas toisinaan motivaatiota oli haettava toden teolla. Olen kuitenkin tyytyväinen opaslehtisen laatimiseen ja siihen, että olen toteuttanut toiminnallisen opinnäytetyön. Koenkin yhdeksi vahvuudeksi sen, että olen tehnyt opaslehtisen ja työstänyt sen eri vaiheita. Jatkossakin minua kiinnostaa esimerkiksi mukana oleminen erilaisissa hankkeissa sekä erilaisten produktien tuottaminen. Opinnäytetyön aihe nousi työelämästä eli omista kokemuksistani lastenhoitajana Kukkapellon päiväkodissa sekä Tuumasta toimeen -hankkeen koordinaattorin toiveesta. Opinnäytetyölleni hain tutkimusluvan Tampereen kaupungilta, Sari Luttiselta ja Kukkapellon päiväkodin johtajalta. Tutkimusluvan yhteydessä annoin liitteenä opinnäytetyöhankesuunnitelman, jossa heille annettiin tietoa opinnäytetyöstä ja sen tavoitteista. Kukkapellon päiväkodin henkilökunta sekä Tuumasta toimeen -hankkeen työntekijät ovat olleet tietoisia opinnäytetyöhankkeestani. Mielestäni tämän päivän lapset ja vanhemmat tarvitsevat yhä enemmän yhteistä aikaa toisilleen. Kiire ja hektisyys ovat liian usein läsnä arjessa. Lapsi ei kuitenkaan tarvitse mitään erikoista kuten esimerkiksi huvipuistoa tai ostoksilla käyntiä. Lapset tarvitsevat turvallista ympäristöä kasvaa ja kehittyä, johon arjen säännöllinen rytmi tuo helpotusta. Nykyään kiinnitetäänkin yhä enemmän huomiota lasten hyvinvointiin ja kasvatuspulmien ennaltaehkäisyyn. Usein vanhemmat tarvitsevat tukea omille päätöksilleen ja vahvistusta siitä, että he kasvattavat lapsiaan hyvin. Opaslehtisessäni on kerrottu kuinka tärkeää on, että lapsella on säännöllinen päivärytmi. Opaslehtisen avulla pyrin painottamaan myös kuinka tärkeätä on, että lapsi otetaan mukaan arkiseen toimintaan ja tehdään kotitöitä yhdessä lapsen kanssa. Vanhemmat tarvitsevat tietoa lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta yleiskielellä ja niin, että asiat ymmärretään. Tähän olen pyrkinyt opaslehtiselläni.
28 Opinnäytetyöni prosessi on ollut haastava, mutta se on antanut myös paljon itseluottamusta ajatellen mahdollisia tulevia opintoja varten. Lähdemateriaalin hankkiminen ja lukeminen sekä lähdemateriaalin valitseminen opinnäytetyöhöni vaati pitkäjänteisyyttä ja aktiivista työotetta. Opinnäytetyöhankkeen suunnitelman laatiminen ja sen esittäminen toi innostusta työn tekemiseen. Opinnäytetyöhankkeen työstäminen oli vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Tulen esittämään ja jakamaan opaslehtisen Kukkapellon päiväkodin vanhempainillassa lokakuussa 2008. Opaslehtinen tulee varmasti olemaan hyödyllinen perheille. Sen käyttäminen edellyttää kuitenkin vanhempien omaa aktiivisuutta ja kiinnostusta opaslehtistä kohtaan. Uskon, että opaslehtisen esittely vanhempainillassa, saa vanhemmat kiinnostumaan opaslehtisen sisällöstä tarkemmin. Opaslehtinen on kooltaan isompi kuin yleensä lasten kasvatukseen liittyvät oppaat ja se saattaa parantaa opaslehtisen käyttöönottoa sen käytännöllisyyden vuoksi. Opaslehtisen käyttöä voi estää neuvoloiden jo aika monipuolinenkin tarjonta erilaisista opaslehtisistä liittyen lasten hoitoon ja kasvatukseen. Tutkimusta voisi jatkaa eteenpäin teettämällä kyselyn vanhemmille opaslehtisen hyödystä ja tarpeellisuudesta. Vanhemmilta saadun palautteen avulla opaslehtistä voisi kehittää ja tehdä jatkotutkimuksen siitä, ovatko vanhemmat olleet tyytyväisiä opaslehtisen sisältöön ja sen toimivuuteen käytännössä. Olisi myös kiinnostavaa tietää mistä ja miten vanhemmat saisivat parhaan mahdollisen hyödyn erilaisiin kasvatuksessa tuleviin pulmatilanteisiin.
29 LÄHTEET Alijoki, E. 1998. Pesästä pieni ponnistaa. Lasten varhaisten vuorovaikutustaitojen tukeminen. Helsinki: Kirjayhtymä Oy. Arajärvi, T. 1999. Hyvä lapsuus. Vauvasta koululaiseksi. Helsinki: Ajatus kustannusosakeyhtiö. Heino, T. 2007. Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheistä tilastolukujen takana. Helsinki: Stakes. Kuokkanen, R., Kiviranta, M., Määttänen, J. & Ockenström, L. 2005. Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä. Opas Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä varten. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Kronqvist, E-L. & Pulkkinen, M-L. 2007. Kehityspsykologia. Matkalla muutokseen. Helsinki: WSOY. Mannerheimin Lastensuojeluliitto i.a. Varhainen vuorovaikutus. Viitattu 16.6.2008. http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/varhain en_vuorovaikutus_ja_aivojen_kehittyminen.php?dir=/lapsi_kasvaa_ ja_kehittyy Mäntymaa, M. 2007. Lapsen mieli, aivot ja vuorovaikutus. Teoksessa Lastenpsykoterapia ja sen vuorovaikutukselliset ulottuvuudet. Schulman, M., Kalland, M., Leiman, A-M. & Siltala, P. (toim.) Helsinki: Therapeia- Säätiö, 47. Mäkelä, J. 2003. Aivojen varhainen kehitys vuorovaikutussuhteissa. Teoksessa Pesästä lentoon. Toimittanut Jari Sinkkonen. Helsinki: WSOY, 29. Niemelä, P., Siltala, P., Tamminen, T. (toim.) 2003. Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY. Parker, R.C. 1998. Hyvältä näyttää. Peruskäsikirja julkaisujen suunnitteluun. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino oy. Punamäki, R-L. 2005. Kiintymyssuhteen ja traumaattisen kokemuksen välinen yhteys. Teoksessa Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.) 1.-4. Painos. Helsinki: WSOY, 174 176. Salo, S. 2003. Kiintymyssuhteen merkitys elämänkaaren aikana. Teoksessa Pesästä lentoon. Toimittanut Jari Sinkkonen. Helsinki: WSOY,
30 45 46. Schmitt, F. 2003. Riittävän hyvä vanhemmuus. Teoksessa Pesästä lentoon. Toimittanut Jari Sinkkonen. Helsinki: WSOY, 320. Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Niemelä, P., Siltala, P., Tamminen, T. (toim.) Helsinki: WSOY, 16 17. Sinkkonen, J. & Kalland, M. 2005. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. 1.-4. Painos. Helsinki: WSOY. Tamminen, T. 2004. Olipa kerran lapsuus. 1. Painos. Helsinki: WSOY. Tampereen kaupunki 2007. Projektit. Viitattu 3.12.2007. http://www.tampere.fi/projektit/sosiaalijaterveystoimi/sosiaalityo/ind ex.html Tampereen kaupunki 2007. Päivähoito. Kukkapellon päiväkoti. Viitattu 19.9.2008. http://www.tampere.fi/sote/phoito/etela/kukkap.htm Vilen, M., Vihunen, R., Vartiainen, J., Siven, T., Neuvonen, S., Kurvinen, A. 2006. Lapsuus erityinen elämänvaihe. 1. Painos. Helsinki: WSOY. Överlund, J. 2006. Puhe ja kieli kehittyvät vuorovaikutuksessa. Teoksessa Kommunikoinnin häiriöt. Launonen, K., Korpijaakko-Huuhka, A-M. (toim.) 6. Painos. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus, 20 26.
31 LIITTEET Liite 1: Opinnäytetyöhankkeen aikataulusuunnitelma. Opinnäytetyöhankkeen Ajankohta Toiminta vaiheet Aiheen esittely Elokuu 2007 Opinnäytetyöaiheen valinta 24.8.2007 Aloitusvaihe Syyskuu 2007 Teoriatiedon kartuttaminen Toteutusvaihe Lokakuu 2007 Teoriatiedon aukikirjoittamista Lisämateriaalin etsiminen Opinnäytetyöhankkeen suunnitelman tekeminen Marraskuu 2007 Opinnäytetyöhankkeen suunnitelman väliarviointi 10.11.2007 Joulukuu 2007 Opinnäytetyöhankkeen suunnitelman esittäminen 13.12.2007 Tammikuu 2008 Lupa-anomus Opaslehtisen sisällön kartoitusta Helmikuu 2008 Opaslehtisen suunnittelu ja tekeminen Maaliskuu 2008 Opaslehtisen tekeminen Huhtikuu 2008 Opaslehtisen tarkastus Toukokuu 2008 Opinnäytetyöraportin tekeminen Päättämisvaihe Elokuu 2008 Opinnäytetyön viimeistely Syyskuu 2008 Opinnäytetyöseminaari Lokakuu 2008 Valmiin opinnäytetyön palautus