TERVEYSLIIKUNTAUUTISET / UKK-instituutti ISSN 1459-2290 Elokuu 2013 Sisällys Lihaskuntoharjoittelu on yhteydessä parempaan sokeriaineenvaihduntaan / johtaja Tommi Vasankari Liikunnallisesti aktiiviset lapset nukkuvat riittävästi / tutkimusjohtaja Riitta Luoto Työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä / tutkimusjohtaja Harri Sievänen Liikehallintaharjoittelu helpottaa alaselkäkipua / erikoistutkija Jaana Suni Lihaskuntoharjoittelu on yhteydessä parempaan sokeriaineenvaihduntaan Keskeinen sisältö: Lihaskuntoharjoittelun tiedetään kohentavan sokeriaineenvaihduntaa harjoitustutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko väestötutkimuksessa lihaskuntoharjoittelulla yhteyttä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Lihaskuntoharjoittelukertojen lukumäärä ja lihaskuntoharjoittelun kesto viikossa olivat yhteydessä vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Diabeteksen ehkäisyn ohjelmissa tulisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös viikoittaisen lihaskuntoharjoittelun toteutumiseen. Tausta: Lihaskuntoharjoittelua sisältävissä interventiotutkimuksissa harjoittelun on todettu parantavan sokeriaineenvaihduntaa. Lihaskuntoharjoittelulla on havaittu myös terveydelle edullisia vaikutuksia sydän ja verenkiertoelimistöön, tuki- ja liikuntaelimistöön ja mm. kaatumisten ehkäisyssä. Siksi lihaskuntoharjoittelun osuudesta on mainittu erillinen suositus myös kansainvälisissä terveysliikunnan suosituksissa. Menetelmät: Tutkijat selvittivät, onko lihaskuntoharjoittelulla yhteyttä sokeriaineenvaihduntaan ns. Australian Diabetes, Obesity and Lifestyle Study -väestötutkimuksessa, johon osallistui 5 831 diabetesta sairastamatonta yli 25-vuotiasta henkilöä. Tutkimus suoritettiin vuosina 2004-2005. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöksi määriteltiin koholla oleva paastonäytteen veren sokeri, heikentynyt sokerinsietokyky ja uusi diagnosoitu diabetes. Nykyisten terveysliikuntasuositusten mukaiseksi lihaskuntoharjoitteluksi laskettiin vähintään kaksi kertaa viikossa tapahtuva lihaskuntoharjoittelu tai vaihtoehtoisesti vähintään 40 minuuttia viikossa kestävä lihaskuntoharjoittelu. Tulosten analysoinnissa käytettiin myös tutkittavien ikää, sukupuolta, koulutusta, suvun diabeteshistoriaa, tupakointia, vapaa-ajan kestävyysliikuntaharrastusta ja vyötärömittaa. Lihaskuntoharjoittelun yhteyttä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin selvitettiin logistisella regressioanalyysillä erikseen lihaskuntoharjoittelukertojen (0, 1 tai 2 kertaa viikossa) sekä lihaskuntoharjoittelun keston mukaan (0-9 min, 10-39 min, ja 40 min). Päätulokset: Tutkituista aikuisista 1 055:lla (18%) todettiin sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Suositusten mukainen lihaskuntoharjoittelun tiheys (vähintään 2 kertaa viikossa) ja viikoittainen kesto (vähintään 40 min) olivat yhteydessä 27 % ja 31 % vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan
häiriöihin, kun otettiin huomioon edellä mainitut diabetesriskiin vaikuttavat tekijät vyötärönympärystä lukuun ottamatta. Myös suosituksia harvemmalla (yksi kerta viikossa) ja vähemmän aikaa kestävällä (10-39 min viikossa) lihaskuntoharjoittelulla oli yhteys vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Jos myös vyötärömitta huomioitiin, yhteys lihaskuntoharjoittelun tiheyden ja viikoittaisen keston yhteys sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin heikentyi. Tulosten soveltaminen käytäntöön: Nykyisten suositusten mukainen lihaskuntoharjoittelu oli sekä harjoituskertojen että harjoituksen keston osalta yhteydessä vähäisempään sokeriaineenvaihdunnan häiriön riskiin. Jopa suosituksia harvemmalla ja vähemmän aikaa kestävällä lihaskuntoharjoittelulla näytti olevan suotuisa vaikutus sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden yleisyyteen. Tämän väestötutkimuksen tulokset vahvistavat, että lihaskuntoharjoittelu suojaa sokeriaineenvaihdunnan häiriöiltä, kuten interventiotutkimuksissa on havaittu. Siksi diabeteksen ehkäisyohjelmissa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös viikoittaisen lihaskuntoharjoittelun toteutumiseen. Tutkimuksen toteuttamisen arviointi: Tämä tutkimus hyödyntää tunnettua australialaista AusDiab-tutkimusta. Tutkittavien määrä on tutkimuksen tarkoitukseen riittävä. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden erilaiset muodot on määritetty hyvin. Tutkimuksessa on otettu hyvin huomioon muut sokeriaineenvaihduntaan vaikuttavat tekijät. Lihaskuntoharjoittelun toteutumista arvioitiin erillisellä tätä tarkoitusta varten kehitetyllä kysymyksellä, mutta toisaalta sen toimivuutta ei tämän tutkimuksen mukaan voi arvioida. Kokonaisuutena tutkimus on hyvin suoritettu ja se pystyi selkeästi vastaamaan tutkimuskysymykseen. Referoitu tutkimus: Minges KE, MaglianoDJ, Owen N, Daly RM, Salmon J, Shaw JE, Zimmet PZ, Dunstan DW. Associations of strength training with impaired glucose metabolism: The AusDiab Study. Medicine & Science in Sports & Exercise 2013;45(2):299-303. Tutkimuslaitokset: Baker IDI Heart and Diabetes Institute, Melbourne, Victoria, Australia; Department of Epidemiology and Preventive Medicine, Monash University, Victoria, Australia; The University of Queensland, School of Population Health, Cancer Prevention Research Centre, Brisbane, Australia; School of Exercise and Nutrition Sciences, Deakin University, Melbourne, Australia; School of Sport Science, Exercise and Health, The University of Western Australia, Perth, Australia. Lyhennelmän laatija: Tommi Vasankari, johtaja, tutkimusprofessori, LT, UKK-instituutti Liikunnallisesti aktiiviset lapset nukkuvat riittävästi Keskeinen sisältö Pitkiä yöunia nukkuvat lapset ovat tutkimusten mukaan liikunnallisesti aktiivisempia kuin lapset, joiden yönunet ovat lyhyempiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin objektiivisesti mitatun liikunnan yhteyttä lasten yöunien pituuteen arkisin ja viikonloppuisin. Lapset nukkuivat arkisin keskimäärin 9,3 tuntia ja viikonloppuina 9,8 tuntia yössä. Lyhyimpiä yöunia nukkuvat lapset (< 9 tuntia) olivat liikunnallisesti vähiten aktiivisia ja useammin ylipainoisia tai lihavia eniten nukkuviin (>10 tuntia) verrattuna. Myös samaa unirytmiä koko viikon ajan
noudattavat lapset olivat liikunnallisesti aktiivisempia kuin viikonloppuisin pidempään nukkuvat lapset. Tausta Lasten lihavuus ja sen ehkäisy on sekä nyky-yhteiskunnan että tulevaisuuden ongelma, jota selvittävät parhaillaan liikuntatutkijat ja muut elintapatutkijat. Unen ja liikunnan yhteys aikuisten aineenvaihdunnan säätelyssä tunnetaan melko hyvin. Lyhytunisuus estää ruokahalua säätelevien hormonien toimintaa ja altistaa ylensyönnille. Liikunnan tiedetään olevan yhteydessä ruokahalun säätelyyn. Myös lapsilla on tutkittu unen ja liikunnan välisiä yhteyksiä ja havaittu pitkään (yli 10 tuntia) nukkuvien lasten olevan liikunnallisesti aktiivisempia kuin vähemmän nukkuvien. Aiemmissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole otettu huomioon unen pituuden viikoittaista vaihtelua eikä arkipäivien ja viikonlopun välisiä eroja unen pituudessa. Menetelmät Esiteltävän kanadalaistutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten liikunnan yhteyttä arki- ja viikonloppuöiden unen pituuteen. Aineistossa oli mukana tuhat 10-12-vuotiasta lasta, joiden liikunnan määrää mitattiin kiihtyvyysmittarilla viikon ajan (86 % mittauksista toteutui 389 pojalla ja 467 tytöllä). Painoindeksin perusteella lapset luokiteltiin normaalipainoisiin, ylipainoisiin tai lihaviin. Objektiivisesti mitattu liikunta luokiteltiin kolmeen ryhmään: istumiseen käytetty aika, kevyt liikunta ja vähintään kohtuutehoinen liikunta. Lisäksi eroteltiin arkipäivien ja viikonlopun liikuntaaika toisistaan. Unen pituus perustui vanhempien arvioon unen määrästä, unimittareita ei käytetty. Päätulokset Keskimäärin lapset nukkuivat arkena 9,3 tuntia ja viikonloppuna 9,8 tuntia. Unen kesto oli käänteisesti yhteydessä istumiseen käytettyyn aikaan ja pääosin positiivisesti yhteydessä liikunnan määrään. Lyhyimmän aikaa nukkuvat lapset (< 9 tuntia) olivat liikunnallisesti vähiten aktiivisia, he käyttivät enemmän aikaa istumiseen ja olivat useammin ylipainoisia tai lihavia verrattuna eniten nukkuviin (>10 tuntia). Samat erot ryhmien välillä tulivat vielä selvemmin esiin viikonloppuöinä. Myös unen säännöllisyydellä oli merkitystä: samaa unirytmiä koko viikon ajan noudattavat lapset olivat liikunnallisesti aktiivisempia kuin viikonloppuisin pidempään nukkuvat lapset. Johtopäätökset ja tutkimuksen toteuttamisen arviointi Tutkimuksen mukaan unen säännöllisyys on tärkeää sekä arkisin että viikonloppuisin. Tutkimus oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus, josta ei voi päätellä unen, liikunnallisen aktiviteetin tai painon monimutkaisia syy-seuraussuhteita. Niiden selvittämiseen tarvitaan pitkittäisaineisto ja erilaiset analyysimenetelmät. Tutkimuksen laatua heikensi tarkemman unimittarin puute, vaikka vanhempien arvio unen pituudesta osunee melko hyvin kohdalleen. Kaikkia unen pituuteen ja unirytmiin vaikuttavia tekijöitä, kuten murrosiän vaihetta, vanhempien nukkumistottumuksia tai tietokonepelien määrää, ei voitu ottaa huomioon, mikä heikentää tuloksen luotettavuutta jonkin verran. Näistä rajoituksista huolimatta tutkimuksen ansiona on nostaa esiin unirytmin yhteys liikunnalliseen aktiivisuuteen ja painoon. Vaikka aikuiset kompensoivat viikonloppuna arkena kertyneitä univelkoja, lasten kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen. Lasten riittävä uni on liikunnallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvä tekijä niin arkena kuin viikonloppuna. Referoitu tutkimus: Stone MR, Stevens D, Faulkner GEJ. Maintaining recommended sleep throughout the week is associated with increased physical activity in children. Preventive Medicine 2013;56:112-7.
Tutkimuslaitos: School of Health and Human Performance, Faculty of Health Professions, Dalhousie University, Halifax, Nova Scotia, Canada. Tiivistelmän laatija Riitta Luoto, lääket. toht., tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä Keskeinen sisältö Liikkuminen lisää kaatumisen vaaraa, mutta toisaalta runsaan liikunta-aktiivisuuden tiedetään vähentävän mm. lonkkamurtumia. Esiteltävän tutkimuksen mukaan keski-ikäisten naisten säännöllinen työmatkaliikunta, erityisesti työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä jopa puolella. Samanlainen yhteys rannemurtumien riskiin oli myös lumenluonnilla sekä tanssin harrastuksella. Tausta Runsaan liikunta-aktiivisuuden ja hyvän fyysisen kunnon tiedetään vähentävän riskiä saada luunmurtuma, erityisesti lonkkamurtuma. Toisaalta liikkuminen itsessään lisää kaatumisia, joka on niin ranne- kuin lonkkamurtumankin yleisin syy. Kirjallisuudessa on jonkin verran viitteitä siitä, että paljon liikkuvilla naisilla riski saada rannemurtuma olisi jonkin verran kohonnut. Rannemurtuma on 50-60-vuotiaiden naisten yleisin murtumatyyppi, ja koska aiemman murtuman tiedetään lisäävän mm. vakavan lonkkamurtuman vaaraa, on tärkeää tutkia liikunta-aktiivisuuden vaikutusta rannemurtumiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vapaa-ajan liikunnan, kuntoliikunnan ja työmatkaliikunnan yhteyttä keski-ikäisten naisten rannemurtumariskiin. Menetelmät Tutkimus perustui laajan ruotsalaisen kohorttitutkimuksen 40-, 50- ja 60-vuotiaiden tietoihin ja heidän seurantaansa murtumien suhteen. Murtumatiedot kerättiin luotettavasti kattavasta alueellisesta vammarekisteristä ja yhdistettiin kohorttitutkimuksen tietoihin. Mukaan otettiin 45 vuotta täyttäneet naiset, jotka saivat seurannan aikana ensimmäisen rannemurtumansa lievän tapaturman seurauksena. Kaikkiaan tutkimukseen soveltuvia rannemurtumatapauksia löytyi 376. Kullekin tapaukselle haettiin kohorttiaineistosta vähintään yksi samanikäinen verrokki. Tutkimusaineisto koostui kaikkiaan 778 keski-iältään 54-vuotiaasta naisesta. Liikkumista arvioitiin kyselyllä, jolla kartoitettiin työmatkaliikunta, työn aiheuttama fyysinen kuormitus, kuntoliikunta, vapaa-ajan kävely ja pyöräily, tanssi sekä hyötyliikunta. Päätulokset Ensimmäinen rannemurtuma sattui keskimäärin 6 vuotta lähtökartoituksen jälkeen. Ranteensa murtaneet olivat vajaat 2 kg kevyempiä kuin verrokit. Vapaa-ajan kävelyllä ei ollut yhteyttä rannemurtumiin, kun taas pyöräilyllä oli. Vähintään kaksi pyöräilykertaa viikossa lisäsi rannemurtuman suhteellista riskiä noin 60 prosentilla. Myös kuntoliikuntaan näytti liittyvän jonkin asteinen rannemurtumariskin nousu. Sen sijaan vähintään kuukausittain harrastettu tanssiliikunta tai lumenluonti vähensi rannemurtuman riskiä noin 40 prosentilla. Säännöllinen työmatkaliikunta puolestaan vähensi rannemurtuman riskiä kaikkina vuoden aikoina 36-46 prosentilla, pienin hyötysuhde oli talvella. Kun sekoittavat tekijät (mm. kaikki muut arvioidut liikuntatavat) otettiin huomioon, ainoastaan säännöllisellä työmatkaliikunnalla, tanssilla ja lumenluonnilla oli merkitsevä yhteys rannemurtumiin, ne vähintäänkin puolittivat murtumariskin.
Tulosten soveltaminen käytäntöön Tutkimuksen tulokset puoltavat selvästi säännöllisen työmatkakävelyn hyödyllisyyttä myös rannemurtumariskin vähentäjänä. Runsas kävely erilaisissa olosuhteissa on omiaan parantamaan myös tasapainoa. Sen sijaan ei liene mikään yllätys, että runsas pyöräily lisäsi rannemurtuman riskiä jonkin verran. Korkeammalta ja nopeammassa vauhdissa kaatuminen tai törmääminen murtaa luun todennäköisemmin kuin kävellessä kaatuminen. Mielenkiintoinen havainto oli myös lumenluonnin ja tanssin yhteys pienempään rannemurtuman riskiin. Lumenluonti voi hyvinkin vahvistaa ranteen luita ja tanssi on eduksi tasapainolle ja liikkumisvarmuudelle, jotka kaikki ovat hyödyksi luunmurtumien ehkäisyssä. Tutkimuksen toteuttamisen arviointi Iso aineisto ja luotettava murtumatietokanta loivat hyvän pohjan liikkumisen eri osa-alueiden ja rannemurtumariskin välisen yhteyden arvioinnille. Liikkumisen arviointi perustui kuitenkin varsin karkeaan kyselyyn, joka tehtiin ainoastaan lähtötilanteessa ja se koski vain eri liikkumismuotojen useutta - ei niiden tehoa tai kestoa. Liikuntakäyttäytymisen oleellisesti muutokset seuranta-aika ovat hyvin voineet vaikuttaa tuloksiin. Liikuntaa koskevat kysymykset eivät myöskään olleet täysin yksiselitteisiä, minkä vuoksi päällekkäisten vastausten mahdollisuutta ei voi pois sulkea. Työmatkaliikunnan arvioinnissa kävelyä ja pyöräilyä painotettiin eri lailla, minkä seurauksena esimerkiksi säännöllisesti läpi vuoden töihin pyöräilevää henkilöä ei luokiteltu aktiiviseksi työmatkaliikkujaksi, vaikka näin asia todellisuudessa on. Onkin mahdollista, että samalla painokertoimella arvioituna säännöllinen työmatkaliikunta ei sellaisenaan olisi noussut rannemurtumilta suojaavaksi tekijäksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä sen tuloksen luotettavuutta, että säännöllinen kävely läpi vuoden vähentää rannemurtuman riskiä. Referoitu tutkimus Englund U, Nordström P, Nilsson J, Hallmans G, Svensson O, Bergström U, Pettersson-Kymmer U. Active commuting reduces the risk of wrist fractures in middle-aged women-the UFO study.osteoporos International 2013;24(2):533-540. Tutkimuslaitos Division of Geriatric Medicine, Department of Community Medicine and Rehabilitation, Umeå University Lyhennelmän laatija Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja Liikehallintaharjoittelu helpottaa alaselkäkipua Keskeinen sisältö Tutkimuksessa selvitetään millaista tieteellistä näyttöä on liikehallintaharjoittelun vaikuttavuudesta vähentää kroonista ja toistuvaa, epäspesifiä selkäkipua ja siihen liittyviä toiminnanrajoituksia. Liikehallintaharjoittelun vaikuttavuutta verrataan muihin yleisesti käytettyihin hoitomuotoihin, ja se osoittautui tehokkaaksi harjoittelumuodoksi. Tutkimusasetelma Meta-analyysi satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista (RCT) Tausta Aiemmat meta-analyysit eivät ole osoittaneet, että liikehallintaharjoittelu (motor control exercise) olisi yleistä liikuntaharjoittelua vaikuttavampi selkäkipujen ja sen aiheuttamien haittojen
hoitomuoto. Viime vuosina (2008-2011) on raportoitu useita uusia ja korkeatasoisia RCTtutkimuksia liikehallintaharjoittelun vaikuttavuudesta, minkä vuoksi oli tarpeen tehdä niistä uusi meta-analyysi. Tutkimusongelma(t): Tavoitteena oli selvittää, miten lyhytaikainen (4-6 vk), keskipitkä (4-8 kk) ja pitkäaikainen (8-15 kk) liikehallintaharjoittelu vaikuttaa kipuun ja toimintahaittoihin potilailla, joilla on kroonisesti ja toistuvasti alaselkäkipua. Menetelmät Vuoden 2011 lokakuuhun mennessä ilmestyneet RCT-tutkimukset etsittiin sähköisistä tietokannoista. Tulosmuuttujatiedot selkäkivusta ja toiminnanrajoituksista muunnettiin asteikolle 0-100. Päätulokset Meta-analyysiin hyväksyttiin 16 tutkimusta. Analyysin mukaan toiminnanrajoitusten hoito liikehallintaharjoittelulla oli sekä lyhytaikaisessa, keskipitkässä että pitkäaikaisessa seurannassa tehokkaampaa kuin yleinen liikuntaharjoittelu. Kivun hoidossa liikehallintaharjoittelu oli vaikuttavamaa lyhyessä ja keskipitkässä seurannassa. Manuaaliseen terapiaan verrattuna liikehallintaharjoittelu paransi toimintakykyä paremmin, mutta vaikutuksissa kipuun ei ollut eroa. Mini-interventioon (neuvontaa) verrattuna liikehallintaharjoittelu oli tehokkaampaa sekä selkäkivun että toiminnanrajoitusten hoidossa riippumatta seurannan kestosta. Johtopäätökset Liikehallintaharjoittelu näyttäisi olevan useita muita käytössä olevia menetelmiä parempi hoitomuoto potilaille, jotka kokevat kroonista ja toistuvaa epäspesifiä alaselkäkipua. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti siitä, millaiset epäspesifin alaselkäkivun alaryhmät hyötyvät eniten liikehallintaharjoittelusta. Tutkimuksen toteuttamisen arviointi Tutkimus oli menetelmällisesti hyvin toteutettu. Tulosten soveltaminen käytäntöön Tulosten soveltamista käytäntöön hankaloittaa se, että toistaiseksi ei tarkasti tiedetä, minkä tyyppiset liikehallintaharjoitukset ovat tärkeitä fyysisen toimintakyvyn edistämisessä ja kivun vähentämisessä. Toimivatko pieniä syviä lihaksia aktivoivat harjoitukset paremmin kuin kuormituksessa aktivoituvien vartalon lihasten toiminnallinen harjoittaminen? Näiden harjoitteiden vaikutusmekanismeja ei myöskään tunneta. Referoitu tutkimus Byström MG, Rasmussen-Barr E, Grooten WJ. Motor control exercises reduces pain and disability in chronic and recurrent low back pain: a meta-analysis. Spine 2013;38:E350-8. Tutkimuslaitos Karolinska Institute, Stockholm, Sweden: Neurobiologian, Ympäristölääketieteen ja Terveystieteiden osastot. Lyhennelmän laatija Jaana Suni, erikoistutkija, dosentti, TtT, UKK-instituutti