KAITURI, OKSJÄRVI, KYLÄNALANEN, ISO- TORAVA JA PIKKU-TORAVA

KETTULAN JÄRVIEN NYKYTILA KAITURI, OKSJÄRVI, KYLÄNALANEN, ISO- TORAVA JA PIKKU-TORAVA LYHENNELMÄ Kettulan järvien ystävät ry Joki-Heiskala, Päivi Toukokuu 2005 Salon Järvitutkimus

SALON JÄRVITUTKIMUS 2 (61) Kettulan järvien nykytila Kaituri, Oksjärvi, Kylänalanen, Iso-Torava ja Pikku- Torava Sisällysluettelo: Tiivistelmä 4 1. JOHDANTO 5 2. TUTKIMUSALUEEN KUVAUS 5 2.1. Yleistietoja järvistä 5 2.2. Valuma-alue 8 2.3. Ulkoinen ravinnekuormitus 8 3. VEDEN LAATU 10 3.1. Tutkimusmenetelmät 10 3.2. Aiemmat vedenlaadun tutkimukset 10 3.3. Säätila 10 3.4. Tulokset ja tulosten tarkastelu 11 3.4.1. Kaituri 11 3.4.2. Oksjärvi 14 3.4.3. Kylänalanen 16 3.4.4. Iso-Torava 18 3.4.5. Pikku-Torava 20 4. KASVIPLANKTON 21 4.1 Tutkimusmenetelmät 21 4.2 Tulokset 21 5. SEDIMENTTITUTKIMUKSET 26 5.1. Tutkimusmenetelmä 26 5.2. Tulokset 26 6. VESIKASVIKARTOITUS 28 6.1. Johdanto 28 6.2. Aineisto ja tutkimusmenetelmät 28 6.3. Tulokset 29 6.3.1. Kaituri 29 6.3.2. Oksjärvi 32 6.3.3. Kylänalanen 36 6.3.4. Iso-Torava 39

SALON JÄRVITUTKIMUS 3 (61) 6.3.5 Pikku-Torava 43 7. JÄRVIEN TILAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ 46 7.1 Rehevöityminen 46 7.2. Happamoituminen 50 7.3. Järven fyysisen ympäristön muutokset 51 8. KETTULAN JÄRVIEN NYKYTILA 51 8.1. Kaituri 51 8.2. Oksjärvi 52 8.3. Kylänalanen 53 8.4. Iso-Torava 54 8.5. Pikku-Torava 55 9. JÄRVIEN HOIDON SUOSITUKSET 56 Liite 9.1. Limnologisten käsitteiden selityssanasto 59

SALON JÄRVITUTKIMUS 4 (61) Tiivistelmä Raportissa tarkastellaan Suomusjärven kunnan Kettulan kylän viittä järveä: Kaituri, Oksjärvi, Kylänalanen sekä Iso- ja Pikku-Torava. Järvet kuuluvat Mätikönjoen valumaalueeseen, joka alkaa Kaiturista ja laskee Oksjärven, Kylänalasen ja Iso-Toravan kautta Pikku-Toravaan, siitä Somerojokeen ja Nummi-Pusulan Pitkäjärveen. Järvet ovat pääosin Suomusjärven kunnan alueella, vain osa Pikku-Toravasta kuuluu Nummi- Pusulan kuntaan. Järvet ovat kooltaan 9 91 hehtaarin suuruisia ja niiden suurin syvyys vaihtelee välillä 1,8 20,0 metriä. Kaikkien järvien valuma-alueella on ainakin jonkin verran peltomaata, metsämaata ja ojitettua suomaata sekä loma-asutusta. Peltomaata ja ympärivuotista haja-asutusta on eniten Kylänalasen valuma-alueella. Järvistä tehtiin vedenlaadun, kasvillisuuden, pohjasedimentin ja kasviplanktonin tutkimus elokuussa 2004 ja vedenlaadun tutkimus maaliskuussa 2005. Kaikkien raportin järvien vesi on humuspitoisuudesta johtuen ruskeaa, mutta Oksjärvellä ja Iso-Toravalla kuitenkin perusominaisuuksiltaan kirkasta. Talvinäytteenotoissa mitattiin korkeammat väriarvot kuin koskaan aiemmin, mikä oli seurausta tutkimusvuoden runsaista sateista. Järvien vesi oli tästä syystä talvella myös erityisen hapanta. Oksjärven puskurikyky happamoittavan laskeuman neutraloimiseksi on tyydyttävä, muiden järviketjun järvien hyvä. Oksjärven vesi oli myös kesällä kohtalaisen hapanta, muiden järvien happamuus oli normaali. Oksjärven tilaan onkin vaikuttanut varsinkin 1970-1980-luvuilla ilmaperäisen laskeuman aiheuttama happamoituminen. Oksjärven valuma-alueen maaperän puskurisysteemien vähenemiseen viittaa järven vedestä mitattu sangen korkea alumiinipitoisuus, joka saattaa haitata kalojen viihtymistä järvessä. Kylänalasella vallitsi elokuussa pohjan läheisissä vesikerroksissa täydellinen happikato, jolloin pohja-ainekseen sitoutuneet ravinteet muuttuvat liukoiseen muotoon, mikä johtaa ns. sisäiseen ravinnekuormitukseen. Myös Kaiturin talviaikainen happitilanne oli huono, sillä koko vesimassa kärsi voimakkaasta hapenvajauksesta ja pohjalla vallitsi happikato. Iso-Toravalla oli havaittavissa alkavaa sisäistä ravinnekuormitusta pohjasedimentistä etenkin talvella; jos ulkoista ravinnekuormitusta ei saada vähenemään, on vaarana sinileväkukintojen lisääntyminen ja järven rehevöityminen. Myös Pikku- Toravan vedessä oli talviaikaista hapenkulumista koko vesimassassa, muttei täydellistä happikatoa. Oksjärven happitilanne oli hyvä. Kylänalasella oli havaittavissa vakavaa ja muilla raportin järvillä lievää rehevöitymiskehitystä, mikä aiheutuu pitkään jatkuneesta liian suuresta ulkoisesta ravinnekuormituksesta. Muita järviä paitsi Oksjärveä kuormittavat eniten peltomaat, jotka viljelemättöminäkin ovat ravinnepitoisempia kuin metsämaat. Kaikkien raportin järvien tilaan ovat vaikuttaneet myös niiden valuma-alueilla tehdyt suo- ja metsäojitukset, joiden seurauksena veden ruskea väri ja orgaanisen aineen määrä on lisääntynyt, pohjat ovat pehmenneet, kasvillisuus on paikoitellen lisääntynyt ja lajisto on muuttunut. Oksjärvellä kasvillisuusmuutokset liittyvät myös järven happamoitumiskehitykseen. Järvissä on myös runsastunut virkistyskäyttöä haittaava limalevä, minkä lisääntyminen liitetään yleisesti suo- ja metsäojituksiin. Sinileviä oli myös kaikissa järvissä, mutta niiden määrä oli vähäinen. Vedenlaadun perusteella Oksjärvi luokitellaan karuksi järveksi, Iso-Torava lievästi reheväksi, Kaituri ja Pikku-Torava reheväksi ja Kylänalanen erittäin reheväksi järveksi. Raportin järvien hoidossa on tärkeintä valuma-alueelta tulevan ulkoisen ravinne- ja kiintoainekuormituksen minimointi. Happitilanteen seuranta on tarpeellista hapettomuudesta kärsivillä järvillä, jotta voitaisiin havaita mahdollinen sedimentin tilan heikkeneminen ja ryhtyä ajoissa tilannetta korjaaviin kunnostustoimiin kuten hapetukseen. Järvien kalasto ja rapukanta tulisi selvittää tutkimuksin, jotta voitaisiin päätellä hoitokalastuksen tai kala- ja rapuistutusten tarpeellisuudesta.

SALON JÄRVITUTKIMUS 5 (61) 1. JOHDANTO Suomusjärven Kettulan kylässä on viisi pientä, mutta virkistyskäyttöarvoltaan merkityksellistä järveä: Kaituri, Oksjärvi, Kylänalanen, Iso-Torava ja Pikku-Torava. Viime vuosina on aiemmin karuillakin järvillä esiintynyt sinileväkukintoja, vesikasvillisuus on levinnyt entistä laajemmalle, kalakannat ovat muuttuneet ja vesi on ollut joissakin järvissä ajoittain haisevaa ja limaista. Huoli järvien tilasta aiheutti sen, että alueen loma- ja vakituiset asukkaat perustivat kesällä 2004 Kettulan järvien ystävät ry:n tarkoituksenaan vesien- ja vesiluonnonsuojelun edistäminen sekä yleisen viihtyvyyden lisääminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm. kerää tietoja vesistön ja vesiluonnon tilasta. Kettulan järvistä ei ollut aiemmin tehty lainkaan perustilan selvityksiä, joten tällainen tutkimus tilattiin kesällä 2004 kunnostuksen suunnitteluun ja koulutukseen painottuvan ALMA-rahoitteisen Vesistöklinikka-hankeen kautta. Vesistöklinikkahankkeen vetäjänä toimii Suomusjärven vesistöjen hoitoyhdistys ry ja yhteistyökumppaneina Kiikalan ja Kiskon vesistöjen hoitoyhdistykset. Kettulan järvien nykytilan tutkimusten tekijäksi valittiin Salon Järvitutkimus. Näytteenotot, vesikasvikartoitukset ja raportoinnin teki limnologi Päivi Joki-Heiskala. Kasviplanktonnäytteet määritti Maija Niemelä Suomen ympäristökeskuksesta. Näytteenotoissa oli apuna joukko Kettulan järvien ystävät ry:n talkooväkeä. Tutkimuksissa pyrittiin hankkimaan tietoja Kettulan kylän viiden järven vedenlaadusta, kasvillisuudesta ja pohjasedimentin tilasta samoilla menetelmillä kuin vuosina 2001-2002 toteutetuissa, Salon Seudun Kehittämiskeskuksen tilaamissa Kiskonjoen vesistön 65 järven tutkimuksissa (esim. Vogt 2002). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kettulan järvien nykytilaa, rehevöitymisen ja happamoitumisen astetta, kasvillisuuden määrää ja laatua sekä arvioida nykytilaan johtaneita tekijöitä. Tarkoituksena on luoda pohjaa järvien hoidolle ja kunnostukselle ja mahdollisen kunnostuksen avulla saavutettavien tulosten mittaamiselle. 2. TUTKIMUSALUEEN KUVAUS 2.1. Yleistietoja järvistä Tutkimuksessa tarkastellaan Karjaanjoen vesistön länsiosassa, Suomusjärven kunnan alueella sijaitsevia Mätikönjoen valumaalueen (23.075.1.) järviä: Kaituri, Oksjärvi, Kylänalanen, Iso- Torava ja Pikku-Torava (kuva 1). Pikku-Toravan pohjois- ja itäosat ovat Nummi-Pusulan kunnan aluetta.

SALON JÄRVITUTKIMUS 6 (61) Suomusjärven itäosassa sijaitsevaan Kaituriin laskee pienen Huhtalammen vedet. Kaiturista vedet virtaavat lyhyen ojan kautta Oksjärveen ja siitä edelleen peltoaukeiden läpi lähes 20 metriä alempana sijaitsevaan Kylänalaseen. Kylänalasesta vedet virtaavat lyhyttä ojaa pitkin Iso-Toravaan, josta edelleen Pikku-Toravaan. Pikku- Torva saa vettä myös järven pohjoispuolella sijaitsevasta Saarnikkaasta. Pikku-Toravan pohjoisosasta lähtevää jokea pitkin vesistöreitin vedet purkautuvat Somerojokeen, joka virtaa Nummi-Pusulan kunnan puolella sijaitsevaan Pitkäjärveen. Mätikönjoen valumaalueen laajuus on 25,0 km 2 ja järvisyys Pikku-Toravan luusuassa on noin 10 %. Kettulan järvet ovat kooltaan 9-91 hehtaarin suuruisia (taulukko 1). Iso-Toravan ja Oksjärven syvyydet ovat riittävät, jotta niihin muodostuu kesällä selkeä ja pitkäaikainen veden lämpötilakerrosteisuus. Mataliin Kylänalaseen ja Pikku-Toravaan muodostuva lämpötilan kesäkerrostuneisuus on heikko, joten se purkautuu helposti tuulisen säänjakson aikana. Kaituriin ei muodostune lainkaan kesäajan lämpötilakerrostuneisuutta, vaan tuuli pääsee sekoittamaan koko kesän ajan vesimassaa antaen happitäydennystä myös pohjan läheisille vesikerroksille. Syvimpien järvien, Oksjärven ja Iso-Torvan, vesi vaihtuu suhteellisen hitaasti eli ns. teoreettinen viipymäarvo on näissä järvissä melko suuri: Iso-Toravalla noin 1,5 vuotta ja Oksjärvellä noin 1 vuosi. Sen sijaan Kaituri ja Kylänalanen ovat noin kuukauden viipymän takia lähes ns. läpivirtausjärviä. Erityisen lyhyt viipymä on Pikku- Toravalla, keskimäärin vain noin 2 viikkoa. Pitkän viipymän järvessä mahdolliset haitalliset muutokset tulevat näkyviin hitaammin kuin lyhyen viipymän järvissä, mutta toisaalta jo tapahtuneiden muutosten korjaantuminen vie myös pitemmän ajan. Pitkän viipymän järvissä vedenlaatu on vuosittain ja vuodenajoittain myös tasaisempaa kuin lyhyen viipymän järvissä, joissa vedenlaatu vaihtelee nopeasti sääolosuhteiden, etenkin sateiden mukaan. Kettulan järvien vedenpintoja ei tällä hetkellä säännöstellä. Järvien vedenpintaa on kuitenkin laskettu vuosina 1933-35, jolloin MTKsäätiö teki Kettulan tilan mailla suuria metsänkuivatustöitä (Suoja 1959). Kaiturin vedenpintaa tiedetään lasketun tuolloin 30 cm ja Oksjärven 60 cm (Suoja 1968). Järvistä ei ole käytettävissä mittauksiin perustuvia syvyyskarttoja. Taulukkoon 1 on koottu tutkimuksen järviä ja niiden valuma-aluetta koskevia tietoja. Taulukossa järvien ja niiden valuma-alueiden laajuutta ja maankäyttöä koskevat tiedot on saatu Kettulan järvien valuma-aluekartoituksesta (Peltonen ja Rannikko 2004). Järvien maksimisyvyydet on saatu Suomen ympäristökeskuksen järvirekisterissä (PIVET, 2004) olevista tiedoista. Koska järviltä ei ole käytettävissä

SALON JÄRVITUTKIMUS 7 (61) tarkkoja syvyysmittauksia, on keskisyvyys arvioitu edellisten tietojen ja kenttähavaintojen pohjalta. Siten keskisyvyyden avulla lasketut järven tilavuus ja teoreettinen viipymä ovat vain suuntaaantavia likiarvoja eikä niitä voida käyttää tarkkoina arvioina. Järvien korkeustiedot on otettu maastokartalta (Maanmittauslaitos 1999) ja arvot ovat metrejä merenpinnan yläpuolella korkeusjärjestelmässä N 60 + mmpy. Saarnikas Huhtalampi Kaituri Pikku- Torava Oksjärvi Iso-Torava Kylänalanen P 1 km Vedenlaadun, kasviplanktonin ja sedimenttinäyt- Kuva 1. Suomusjärven Kettulan järvet. teiden näytepisteiden sijainti.

SALON JÄRVITUTKIMUS 8 (61) Taulukko 1. Tietoja raportin järvistä (PIVET 2004, Peltonen ja Rannikko 2004) * vain arvio Kaituri Oksjärvi Kylänalanen Iso-Torava Pikku-Torava Valuma-alue, km 2 2,28 5,84 11,70 15,76 18,46 -järvisyys, % 4 10 5 11 10 -suota, % 7 12 12 11 11 -metsää, % 80 76 72 70 70 -peltoa, % 2 1 9 7 7 Järven pinta-ala, ha 9 48 18 91 14 -maksimisyvyys, m 1,8 10,5 3,9 20,0 3,0 -keskisyvyys, m * 0,8 4 2 9 1,5 -tilavuus, milj. m 3* 0,07 1,9 0,35 8,15 0,14 -teor. viipymä, kk * 1 13 1 20 0,5 -korkeustaso, mmpy 86,6 86,4 66,8 66,4 65,8 2.2. Valuma-alue Kettulan järvien valuma-alueiden kallioperä koostuu pääosin mikrokliinigraniitista, granodioriitista ja kiillegneissistä (Maanmittaushallitus 1955). Maaperä vaihtelee järvien valuma-alueilla: Kaiturin valuma-alueella on hienojakoista silttiä, turvepitoista suomaata sekä moreenia ja kalliopaljastumia sisältävää metsämaata (Maanmittaushallitus 1985). Oksjärven valuma-alueella on runsaasti turvepitoista suomaata, joka on suurimmaksi osaksi ojitettu sekä soraa, hiekkaa ja silttiä sisältävää metsämaata. Savimaita ei ole lainkaan Oksjärven valuma-alueella. Kylänalasen, Iso-Toravan ja Pikku-Toravan valuma-alueilla on melko runsaasti savipitoista peltomaata, joiden lisäksi on moreenia ja kalliopaljastumia sisältävää metsämaata. Tietoja järvien valuma-alueen maankäytöstä on koottuna taulukkoon 1. 2.3. Ulkoinen ravinnekuormitus Järven rehevyyteen vaikuttaa sen valuma-alueelta tulevien ravinteiden, etenkin fosforin ja typen määrät. Olennaisinta järvien rehevyydelle on yleensä fosforikuormituksen suuruus, sillä fosfori on useimmiten levien kasvua säätelevä ns. minimitekijä. Kettulan järviin tulevan ravinnekuormituksen määrää ja laatua on arvioitu valuma-aluekartoituksen yhteydessä (Peltonen ja Rannikko 2004) (taulukot 2 ja 3). Kettulan järviin kohdistuu ulkoista ravinnekuormitusta maa- ja metsätaloudesta, loma- ja haja-asutuksesta, ilmaperäisestä laskeumasta ja luonnonhuuhtoumasta. Järviin ei kohdistu lainkaan pistemäistä jätevesikuormitusta. Kylänalasella, Iso- Toravalla ja Pikku-Toravalla fosforikuormituksen pääosa tulee maataloudesta ja maatalouden vesistökuormituksen takia on Kylänala-

SALON JÄRVITUTKIMUS 9 (61) sen kuormitus suhteellisesti runsainta. Oksjärvellä ja Kaiturilla suurin osa fosforikuormituksesta tulee yhä luonnonhuuhtoumana. Myös Iso-Toravalla ja Pikku-Toravalla luonnonhuuhtouman kautta tulee lähes yhtä paljon ravinteita kuin maataloudesta. Oksjärvellä haja- ja loma-asutus on luonnonhuuhtouman jälkeen toiseksi suurin fosforikuormituksen aiheuttaja. Tässä tarkastelussa ei ole kuitenkaan otettu huomioon Kaiturista purkautuvien vesien aiheuttamaa kuormitusta Oksjärveen. Kettulan järvien rannoilla on melko runsaasti loma-asutusta sekä jonkin verran haja-asutusta. Virkistyskäyttöön liittyen saattaa järviin päästä loma-asunnoilta mm. käymäläjätevesiä sekä pesuvesien ja pihamaille levitettyjen lannoitteiden ravinteita. Metsätalouden toimenpiteistä vaikuttaa järvien vedenlaatuun ja tilaan eniten ojitus, erityisesti soiden ojittaminen. Myös metsänuudistusten, hakkuiden, maanmuokkausten ja lannoitusten seurauksena kasvaa vesistöihin uudistusaloilta huuhtoutuva ravinnekuormitus. Kaikilla tämän tutkimuksen järvien valuma-alueilla on ojitettuja soita ja metsämaita, kaikkein eniten Oksjärven valuma-alueella. Taulukko 2. Kettulan järviin vuosittainen tuleva laskennallinen kokonaisfosforikuormitus (kg P/v) (Peltonen ja Rannikko 2004). Kaituri Oksjärvi Kylänalanen Iso- Torava Pikku- Torava Maatalous 9,5 2,2 177 27 22 Metsätalous 1,6 2,2 3,4 2,2 1,7 Haja-asutus 2,0 6,1 10 10 3,0 Laskeuma 1,3 2,1 3,4 2,4 1,6 Luonnonhuuhtouma 14 22 36 25 16 Yhteensä 28 34 230 66 45 Taulukko 3. Kettulan järviin vuosittainen tuleva laskennallinen kokonaistyppikuormitus (kg N/v) (Peltonen ja Rannikko 2004). Kaituri Oksjärvi Kylänalanen Iso- Torava Pikku- Torava Maatalous 78 19 1457 219 185 Metsätalous 25 36 55 35 28 Haja-asutus 10 30 50 50 15 Laskeuma 90 140 231 160 105 Luonnonhuuhtouma 405 632 1042 720 475 Yhteensä 608 856 2835 1184 808

SALON JÄRVITUTKIMUS 10 (61) 3. VEDEN LAATU 3.1. Tutkimusmenetelmät Vesinäytteet otettiin kunkin järven pääsyvänteestä elokuussa 2004 ja maaliskuussa 2005 Limnos- tyyppisellä vedennoutimella. Vesinäytteistä analysoitiin happipitoisuus, hapenkyllästysaste, ph, sähköjohtokyky, väri, alkaliniteetti ja redox-potentiaali Salon Järvitutkimuksessa. Ravinnepitoisuudet, a-klorofylli, kemiallinen hapenkulutus ja sameus määritettiin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ssä Turussa. 3.2. Aiemmat vedenlaadun tutkimukset Kettulan järvistä on tehty joitakin aiempia vedenlaadun tutkimuksia, mutta esimerkiksi Kylänlasesta ja Pikku-Toravasta ei ole lainkaan aiempia kesäajan tutkimustuloksia. 3.3. Säätila Vuonna 2004 kevät alkoi aikaisin, sillä ns. terminen kevät oli saavutettu jo maaliskuun 15. päivänä. Huhtikuu oli lämmin ja vähäsateinen. Toukokuun alussa oli poikkeuksellisia helteitä, mutta sitä seurannut koleus jatkui pitkään. Kesäkuu oli keskimääräistä kylmempi ja kylmät säät jatkuivat aina heinäkuun loppupuolelle saakka. Kesäkuun loppu ja heinäkuun alku olivat myös tuuliset ja sateiset. Kaikkein rankimmat sateet saatiin elokuun ensimmäisinä päivinä, jolloin päivittäinen sademäärä oli paikoin korkeampi kuin koskaan ennen noin sadan vuoden tutkimusjakson aikana. Kaiken kaikkiaan kesä 2004 oli hyvin sateinen ja viileä etelärannikolla. Hellepäivä oli Turussa vain 13, joista elokuussa oli 8 ja loput olivat toukokuussa. Toukokuun alussa vallinneiden lämpimien ja tyynien säiden vuoksi järvien kevättäyskierto jäi lyhyeksi, joten järvien alusvesi sai happitäydennystä vain lyhyen ajan. Sateisen sään seurauksena järvien valuma-alueelta tuleva ulkoinen kuormitus oli suurempaa kuin edellisten poikkeuksellisen kuivien vuosien aikana. Myös järvien vedenpinnat olivat kesällä ja syksyllä 2004 monin paikoin korkeammalla tasolla kuin yleensä. Järvet saivat Etelä-Suomessa jääpeitteen marraskuun loppuun mennessä. Joulukuu oli tavanomaista lämpimämpi ja sateinen. Vuoden 2005 alku oli edelleen lämmin ja sateinen. Aina helmikuun puoliväliin asti jatkuneet vesisateet aiheuttivat runsaita valumia, jotka kuljettivat mukanaan runsaasti orgaanista ja epäorgaanista ainesta järviin. Kylmä jakso alkoi vasta helmikuun puolivälissä ja sitä jatkui maaliskuun 22. päivään asti. Koko tämän jakson ajan sekä yö- että

SALON JÄRVITUTKIMUS 11 (61) päivälämpötilat pysyttelivät pakkasen puolella eikä sulamista tapahtunut. Maaliskuu olikin harvinaisen kylmä. Maa routaantui rannikkoseudulla poikkeuksellisesti vasta maaliskuun alussa ja routaa oli vain vähän. Lunta kertyi Salon seudulla maaliskuun loppuun mennessä noin 20-30 cm ja jäänpaksuus järvissä oli noin 35-40 cm. Lumet sulivat nopeasti maaliskuun 22. päivänä alkaneen lämpimän sääjakson aikana, jolloin päivälämpötilat nousivat yli +10 asteen. Talvi oli järvien happitilanteen kannalta suhteellisen helppo. 3.4. Tulokset ja tulosten tarkastelu 3.4.1. Kaituri Kaituri on noin 9 hehtaarin suuruinen järvi, johon laskee järven pohjoispuolelta pienen Huhtalammen vedet. Kaituri on kauttaaltaan matala, sillä sen suurin syvyys on vain 1,8 metriä. Järven veden ns. teoreettinen viipymä on lyhyt, noin yksi kuukausi, joten vedenlaatu voi vaihdella nopeasti eri vuosina ja vuodenaikoina lähinnä sateisuuden ja valuman mukaan. Kaiturin vesi on hieman sameaa ja se sisältää runsaasti ruskeata väriä antavia humusyhdisteitä sekä melko runsaasti liuenneita, puskuroivia elektrolyyttisuoloja. Näkösyvyyden arvo oli 0,8 metriä elokuussa 2004 ja 0,6 metriä maaliskuussa 2005 (Kuva 2). Talvella 2005 vedessä oli runsaasti orgaanista humusainesta ja veden väriarvot olivat korkeat, korkeammat kuin koskaan aiemmilla tutkimuskerroilla. Tähän ovat vaikuttaneet syksyn 2004 ja talven 2004-2005 runsaat sateet, jotka ovat lisänneet järveen tulevia valumia. Kaiturin ph-arvo oli molemmilla näytteenottokerroilla melko alhainen (5,5-5,6) ja puskurikyky tyydyttävä. Veden sisältämät happamat humusyhdisteet laskevat veden ph-arvoa, mutta kuitenkin lisäävät yleensä järven puskurikykyä happamoittavan laskeuman neutraloimiseksi. Veden ph-arvo on ollut samaa suurusluokkaa myös aiemmissa 1970- ja 1990-luvuilla tehdyissä tutkimuksissa. Kaiturin kaltaiseen järveen ei kesällä muodostu pysyvää happikerrostuneisuutta, koska tuuli pystyy helposti sekoittamaan lämpötilan suhteen heikosti kerrostuneen matalan vesimassan. Vedessä oli kuitenkin kesällä 2005 havaittavissa hapenkulumista koko vesimassassa, mikä aiheutuu veden sisältämän runsaan orgaanisen aineen vilkkaasta mikrobiologisesta hajoamisesta korkeassa lämpötilassa. Happitilanne oli kuitenkin elokuussa 2004 melko hyvä pohjaan asti. Kaiturista kesällä 1976 tehdyssä vedenlaadun tutkimuksissa happitilanne oli hieman parempi kuin nyt tehdyssä kesätutkimuksessa.

SALON JÄRVITUTKIMUS 12 (61) Talvella 2005 Kaiturin happitilanne oli hyvin heikko, sillä happi oli lähes kokonaan lopussa koko vesimassasta: metrin syvyydeltä otetussa näytteessä oli vain 1,4 mg/l (10 %) ja pohjalla vallitsi täydellinen happikato. Hapen määrä oli niin vähäinen, että vain sellaiset kalalajit, jotka sietävät hyvin pieniä happipitoisuuksia (lahna, karppi, suutari, pasuri ja ruutana) saattaisivat selvitä hengissä (Lappalainen ja Lakso 2005). Kaiturin talvinen happitilanne on ollut lähes yhtä heikko vuonna 1995 tehdyssä talvitutkimuksessa. Heikkoa talvista happitilannetta kuvaa myös Kaiturin pohjasedimentin pinnalta ja alusvedestä maaliskuussa 2005 mitatut alhaiset hapetuspelkistysarvot. Arvot olivat niin alhaiset, että pohjasedimentin rauta-fosforiyhdisteiden muuttuminen helppoliukoisiksi oli mahdollista, mikä aiheuttaa sisäistä fosforikuormitusta pohjasedimentistä. Veden ravinnepitoisuuksista ja rehevyydestä tehdyt tutkimukset osoittavat, että Kaituri kuuluu rehevien järvien tuotantotyyppiin, ollen kuitenkin lähellä lievästi rehevien järvien tuotantotyypin rajaa. Tässä raportissa on käytetty samaa luokitusta kuin Kiskonjoen vesistön 65 järven tutkimuksen raporteissa (esim. Vogt 2002). Kaiturin päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat kesällä 2004 ja talvella 2005 lievästi rehevien ja rehevien järvien tuotantotyyppien rajalla; kokonaistyppipitoisuus ja klorofylli-a:n pitoisuus luokittelivat järven selvästi reheviin järviin kuuluvaksi (kuvat 4-6). Kaiturista 1970- ja 1990-luvilla tehdyt aiemmat vedenlaadun tutkimukset antavat järven tuotantotyypistä samanlaisen kuvan. Levätuotantoa rajoittava ns. minimiravinne oli kesällä 2004 fosfori, sillä veden tuotantokerroksessa typpi-fosforisuhteen arvo oli reilusti yli 20. Näkösvyys 0 Kaituri Oksjärvi Kylänalanen Iso-Torava Pikku- Torava 1 syvyys (m) 2 kirkas elo.04 maalis.05 3 4 Kuva 2. Kettulan järvien näkösyvyyden arvot.

SALON JÄRVITUTKIMUS 13 (61) Kokonaisfosforipitoisuus elokuu 2004 maaliskuu 2005 kok. P µg/l 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 erittäin rehevä rehevä lievästi rehevä karu Pikku- Torava Iso-Torava Kylänalanen Oksjärvi Kaituri Kuva 4. Kettulan järvien rehevyystaso päällysveden kokonaisfosforipitoisuuden perusteella mitattuna. Kokonaistyppipitoisuus elokuu 2004 maaliskuu 2005 1600 erittäin rehevä kok. N µg/l 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 rehevä lievästi rehevä karu Pikku- Torava Iso-Torava Kylänalanen Oksjärvi Kaituri Kuva 5. Kettulan järvien rehevyystaso päällysveden kokonaistyppipitoisuuden perusteella mitattuna.

SALON JÄRVITUTKIMUS 14 (61) Klorofylli-a :n pitoisuus 240 100 90 80 70 kok.n µg/l 60 50 40 erittäin rehevä 30 20 10 0 rehevä lievästi rehevä karu Pikku-Torava Iso-Torava Kylänalanen Oksjärvi Kaituri Kuva 6. Kettulan järvien levätuotannon taso elokuussa 2004 yhden klorofylli-a:n määrityksen perusteella mitattuna. 3.4.2. Oksjärvi Kaiturista vedet laskevat Oksjärveen, josta vesi edelleen virtaa Kylänalaseen (kuva 1). Oksjärven valuma-alueella on metsämaata, runsaasti ojitettuja soita, joitakin kiinteistöjä pysyvää haja-asutusta ja parikymmentä loma-asuntoa. Oksjärven valuma-alueen kallioperä on kvartsi- ja granodioriittia ja maaperä on pääosin soraa, hiekkaa, silttiä ja turvetta sekä vähäisessä määrin moreenia ja kalliopaljastumia. Oksjärvi on suurimmalta syvyydeltään noin 10,5 metriä syvä järvi, jonka vesi kerrostuu kesällä jyrkästi lämpötilan mukaan: elokuun puolivälissä 2004 päällysveden lämpötila oli 17,9 astetta ja pohjan tuntumassa vain 5,5 astetta. Lämpötilan harppauskerros, jossa lämpötilan muutos syvyyden kasvaessa on suurinta, sijaitsi tällöin noin 5-6 metrin syvyydessä. Järven veden ns. teoreettinen viipymä on melko pitkä, noin 1 vuosi. Tällaisessa järvessä veden laatu muuttuu hitaasti eri vuosina ja vuodenaikoina, mutta tapahtuneiden muutosten korjaantuminen vie myös pitkän ajan. Oksjärven vesi oli elokuussa 2004 kirkasta ja se sisälsi kohtalaisesti ruskeita humusyhdisteitä ja elektrolyyttisuoloja. Talvella 2005 vesi oli sameusarvon perusteella mitattuna kirkasta eli siinä ei ollut savitai leväsamennusta. Vesi oli kuitenkin ruskeaa ja se sisälsi runsaasti ruskeutta antavia humusyhdisteitä. Näkösyvyys oli 2,0 metriä elo-

SALON JÄRVITUTKIMUS 15 (61) kuussa 2004, mutta vain 0,90 metriä maaliskuussa 2005 (kuva 2). Näkösyvyyden kesäisissä arvoissa ei ole havaittavissa muutosta 1970-luvulta lähtien tehtyihin kesätutkimuksiin verrattuna. Talvella 2005 päällysveden väriarvo oli korkeampi kuin mitä on koskaan Oksjärvestä mitattu. Kemiallisen hapenkulutuksen arvot ovat Oksjärvessä kohonneet viime vuosina verrattuna 1970-1990-luvuilla tehtyihin tutkimuksiin, mikä kuvastaa orgaanisen aineen lisääntymistä vedessä. Veden ph-arvo oli kesällä 2004 päällysvedessä 6,0 muissa vesikerroksissa 5,5 5,7. Maaliskuussa 2005 vesi oli hapanta: ph-arvo oli päällysvedessä 5,5 ja muissa vesikerroksissa 5,3-5,8. Järven puskurikyky on tällä hetkellä tyydyttävä ilman kautta laskeutuvien happamoittavien yhdisteiden neutraloimiseksi. Veden sisältämät humusyhdisteet kuitenkin lisäävät veden puskuriominaisuuksia, vaikka ne myös laskevat veden ph-arvoa. Oksjärven alkaliniteetti oli kesän näytteenottokerralla lähes koko vesimassassa 0,10 mmol/l ja talvella 0,08-0,10 mmol/l. Veden happamuuden sietokyky on huono, jos alkaliniteettiarvo on pienempi kuin 0,05 mmol/l (Isotalo 1984). Oksjärven vesimassaan kehittyy kesällä happikerrostuneisuus. Elokuussa 2004 happea oli koko vesimassassa, sillä noin puoli metriä pohjasta happea oli vielä 1,0 mg/l ja aivan sedimentin tuntumassakaan ei ollut täydellistä happikatoa. Oksjärven kaltaisessa happamassa ja kylmässä alusvedessä happea kuluttavat mikrobiologiset hajotusprosessit ovat kesällä hitaita, joten alusveden hapen kuluminen on kohtalaisen hidasta. Oksjärven kesäajan happitilanteesta on tutkimustuloksia vain vuosilta 1999 ja 2000, jolloin tilanne on ollut samanlainen kuin tässä tutkimuksessa (kuva 7). Rehevöitymisestä johtuva runsas levätuotanto aikaansaa järvien päällysvedessä kesällä hapen ylikyllästeisyyttä. Tällainen tilanne oli havaittavissa Oksjärvellä kesällä 1999 ja 2002, mutta ei tässä tutkimuksessa. Oksjärven talvinen happitilanne oli hyvä, sillä alusvedessäkin oli vielä 2,6 mg/l (20 %) happea jäljellä eikä pohjasedimentin pintakerroskaan ollut hapeton. Järven happitilanne on ollut samankaltainen myös talvella 1971 tehdyssä tutkimuksessa. Oksjärven pohjasedimentin tuntumasta kesällä 2004 ja talvella 2005 mitatut hapetus-pelkistysarvot viittaavat lietepinnan lievään pelkistymiseen, jolloin rautaan sitoutuneet fosforiyhdisteet pelkistyvät liukoiseen muotoon. Kaiken kaikkiaan tulokset viittaavat siihen, ettei Oksjärven syvännealueen sedimentistä kuitenkaan tapahdu nykyoloissa merkittävää sisäistä ravinnekuormitusta. Järven hoidossa on joka tapauksessa tärkeätä huolehtia jatkossa veden ja lietepinnan hapekkaana säilymisestä. Veden ravinnepitoisuuksista tehdyt tutkimukset osoittavat, että Oksjärvi kuuluu lähinnä karujen järvien tuotantotyyppiin ollen kui-

SALON JÄRVITUTKIMUS 16 (61) tenkin lähellä lievästi rehevien järvien tyypin rajaa. Kokonaistypen ja -fosforin pitoisuussuhteiden perusteella arvioituna levätuotantoa rajoittava minimiravinne on fosfori. Ravinnepitoisuudet ovat olleet samaa suuruusluokkaan myös aiemmissa tutkimuksissa. Klorofyllia:n pitoisuudet olivat kesällä 1999 jopa nelinkertaiset tämän kesän tuloksiin verrattuina. Oksjärven veden kokonaisalumiinipitoisuus oli sangen korkea: elokuussa 2004 viiden metrin syvyydestä mitattiin 150 µg/l ja maaliskuussa 2005 metrin syvyydestä 290 µg/l. Alumiinipitoisuudet olivat korkeammat kuin keskimäärin Etelä-Suomen pienistä happamoitumisherkistä järvistä mitattu kokonaisalumiinin keskimääräinen pitoisuus (80 µg/l) (Verta ym. 1990). Useimpien kalalajien veden epäorgaanisen alumiinin siedon rajana on 25 150 µg/l (Hultberg 1988). Alumiinin myrkyllisyys kaloille riippuu suuresti veden ph-arvosta: mitä happamampaa ja kirkkaampaa vesi on, sitä pienemmät alumiinipitoisuudet ovat kaloille myrkyllisiä. Alumiini saostuu kalojen emäksisiin kiduksiin tukehduttaen ne. Toisaalta Oksjärven vedessä on runsaasti orgaanisia humusyhdisteitä, joiden on mahdollista sitoa vapaa alumiini myrkyttömämpään muotoon. Veden korkea alumiinipitoisuus yhdessä veden happamuuden kanssa on saattanut heikentää kalojen viihtymismahdollisuuksia Oksjärvellä varsinkin ajanjaksoilla, jolloin humus on pitkinä tyyninä ja sateettomina kausina sedimentoitunut järven pohjalle ja vesi on ollut kirkasta. 3.4.3. Kylänalanen Oksjävestä vedet purkautuvat noin 20 metriä alempana sijaitsevaan Kylänalaseen, joka on pinta-alaltaan noin 16 hehtaarin suuruinen ja suurimmalta syvyydeltään noin 4 metriä syvä järvi. Kylänalasen valuma-alueen kallioperä on mirkogliinigraniittia ja kiillegneissiä ja maaperä on pääosin savea ja silttiä. Valuma-alueella on runsaasti peltomaita, ojitettuja suoalueita sekä jonkin verran haja- ja lomaasutusta. Kylänalanen on matala järvi, johon ei muodostu lämpötilan kesäkerrosteisuutta kuin pitkinä tyyninä lämpöjaksoina. Elokuussa 2004 vesi oli kuitenkin heikosti kerrostunut lämpötilan mukaan, sillä päällysvesi oli 22,4-asteista ja pohjan läheinen alusvesi 14,7-asteista. Lämpimässä alusvedessä orgaanisen aineen mikrobiologiset hajotustoiminnat ovat vilkkaat, joten hapen kuluminen on nopeaa. Tuuli saattaa kuitenkin purkaa heikon lämpötilakerrostuneisuuden, jolloin pohjanläheiseen veteen hapettomissa oloissa vapautuneet ravinteet siirtyvät tuottavan leväkerroksen käyttöön. Kylänalasella on vain noin 1 kk mittainen ns. teoreettisen viipymän arvo. Tällaisessa lähes läpivirtausjärvessä veden laatu vaihtelee nopeasti lähinnä sateisuuden ja valuman mukaan.

SALON JÄRVITUTKIMUS 17 (61) Kylänalasen vesi oli elokuussa 2004 ja maaliskuussa 2005 sameaa ja se sisälsi runsaasti ruskeita humusyhdisteitä ja elektrolyyttisuoloja. Vedessä oli runsaasti peltomailta kulkeutuvaa saviainesta sekä orgaanista ainetta. Talvella alusveden sameusarvot olivat kymmenkertaiset päällysveteen verrattuna, koska saviaines laskeutuu talven aikana pohjalle. Näkösyvyys oli 0,80 metriä elokuussa 2004 ja 0,60 metriä maaliskuussa 2005 (kuva 2). Kylänalasesta ei ole aiempien kesätutkimusten tuloksia. Talvella 1971 ja 1995 tehdyissä tutkimuksissa vesi oli vähän kirkkaampaa: näkösyvyys oli metrin ja vedessä oli vähemmän ruskeaa väriä antavia humusyhdisteitä kuin tässä tutkimuksessa. Talven 2004-2005 runsaat sateet ovat aiheuttaneet sen, että Kylänalasen veden väriarvot olivat korkeammat kuin kertaakaan aiemmilla tutkimuskerroilla. Etenkin päällysvedessä arvo oli korkea, mikä kuvastaa ulkoapäin tulevan valuman vaikutusta. Elokuussa 2004 Kylänalasen päällysvedessä oli havaittavissa levätuotannon aiheuttamaa ph-arvon kohoamista arvoon 7,0, kun se muissa vesikerroksissa ph oli noin 6. Maaliskuussa 2005 veden pharvo oli alhainen ja se vaihteli eri vesikerroksissa välillä 5,6 5,7, mikä aiheutui vedessä olevasta runsaasta humusmäärästä. Puskurikyky happaman laskeuman neutraloimiseksi oli sekä talvi- että kesätutkimuksissa hyvä. Kylänalasen vesimassaan oli kehittynyt elokuun puolivälissä 2004 jyrkkä happikerrostuneisuus: happea oli vain ylimmässä noin 2,5 metrin vesikerroksessa ja tämän jälkeen noin 1,5 metrin vesikerros pohjaan asti oli täysin hapetonta (kuva 8). Päällysvedessä oli myös havaittavissa runsaan levätuotannon aiheuttamaa hapen ylikyllästeisyyttä. Talvella 2005 happea oli riittävästi 0-2 metrin syvyydessä, mutta tämän jälkeen hapen pitoisuus väheni jyrkästi ja alusvedessä oli happea jäljellä vain vähän (0,5 mg/l, 5 %). Kuitenkaan pohjasedimentin pintakerroskaan ei talvella ollut täysin hapeton, vaikka happea olikin erittäin vähän (0,3 mg/l, 2 %). Kylänalasesta vuosina 1971 ja 1995 tehdyissä aiemmissa talvitutkimuksissa happitilanne on ollut hyvä pohjaan asti. Kylänalasen pohjasedimentin tuntumasta elokuussa 2004 mitatut hapetus-pelkistysarvot kuvastivat lietepinnan voimakasta pelkistymistä, jolloin pohjalla olevat rauta-fosforiyhdisteet muuttuivat liukoiseen muotoon ja aiheuttivat ns. sisäistä ravinnekuormitusta. Pelkistystila aiheutuu järven rehevyydestä ja veden sisältämästä runsaasta orgaanisesta aineesta, jonka mikrobiologinen hajottaminen sedimentissä kuluttaa sieltä hapen loppuun. Pitkään jatkuneissa hapettomissa oloissa pohjasedimentti ajan mittaan pilaantuu täysin ravinteita pidättämättömäksi mätäliejuksi. Siten olisi tärkeää, että järven alusvesi ja pohjasedimentti pysyisivät koko vuoden hapelli-

SALON JÄRVITUTKIMUS 18 (61) sessa tilassa. Maaliskuussa 2005 sedimentin pintakerros ei ollut pelkistävässä tilassa, joten se pystyi pidättämään ravinteita. Veden ravinnepitoisuuksista ja rehevyydestä elokuussa 2004 tehdyt tutkimukset osoittavat, että Kylänalanen kuuluu erittäin rehevien järvien tuotantotyyppiin. Talvinen päällysveden kokonaisfosforipitoisuus luokittelee järven vain lievästi reheväksi, vaikkakin alusveden kokonaisfosforipitoisuus oli kymmenkertainen päällysveteen verrattuna (kuva 8). Levämäärää mittaavan kasvipigmentin, klorofylli-a:n, arvo oli elokuussa 2004 erittäin korkea ja kertoi myös vedessä olevasta runsaasta limalevän määrästä, sillä limalevä sisältää muita leviä enemmän klorofylli-a:ta. Kylänalasesta syksyllä 1973 ja 1986 tehdyt tutkimukset luokittelevat järven rehevien järvien tuotantotyyppiin kuuluvaksi. Talvella 1971 Kylänalasen päällysvedestä mitatut ravinnepitoisuudet ovat olleet lähes kolminkertaiset ja talvella 1995 kaksinkertaiset verrattuna tähän tutkimukseen. Typpifosforisuhteen perusteella (N/P= 14) ei selkeästi voida päätellä, rajoittaako järven tuotantoa typpi vai fosfori. 3.4.4. Iso-Torava Kylänalasesta vesistöreitti purkautuu järven umpeenkasvaneen pohjoislahden ja siitä lähtevän puron kautta Iso-Toravaan, joka on pinta-alaltaan noin 91 hehtaarin suuruinen ja syvimmältä kohdaltaan noin 20 metriä syvä järvi. Iso-Toravan veteen muodostuu kesällä jyrkkä lämpötilan kerrostuneisuus. Suuresta syvyydestä johtuen Iso-Toravan tilavuus on sangen suuri ja järven ns. teoreettinen viipymä on pitkä, noin 1,5 vuotta. Iso-Toravan valuma-alueen kallioperä on mikrogliinigraniittia ja kiillegneissiä ja maaperä on pääosin moreenia ja kalliopaljastumia sekä vähäisessä määrin savea ja turvetta. Valuma-alueella on kallioista metsämaata, jonkin verran peltomaata ja ojitettua suomaata sekä runsaasti loma-asutusta ja vähän maaseudun pysyvää hajaasutusta. Järven itä- ja etelärannoilla on sangen jyrkkiäkin kalliorantoja, kun taas länsirannat ovat loivempia, osin peltomaita. Iso-Toravan vesi on sameusarvon perusteella mitattuna kirkasta ja läpinäkyvää. Vesi oli elokuussa 2004 keskiruskeaa ja maaliskuussa 2005 ruskeaa sisältäen runsaasti ruskeita humusyhdisteitä. Näkösyvyys oli elokuussa 2004 lähes kolme metriä, mutta maaliskuussa 2005 vain 1,1 metriä (kuva 2). Iso-Toravan päällysvesi oli maaliskuussa 2005 poikkeuksellisen ruskeaa ja humuspitoista, mikä oli seurausta sateisesta talvesta ja siitä johtuneista runsaasta valumasta. Näkösyvyyden arvoissa ei ole tapahtunut selkeää muutosta neljänkymmenen vuoden tutkimusjakson aikana.

SALON JÄRVITUTKIMUS 19 (61) Veden ph-arvot olivat elokuussa 2004 päällysvedessä 6,8 ja alusvedessä 6,1. Maaliskuussa 2005 ph-arvot olivat alhaiset vaihdellen eri vesikerroksissa välillä 5,6-5,9. ph-arvot ovat ajoittain, jo 1960- luvulla tehdyissä tutkimuksissa, olleet kesällä päällysvedessä yli ph 7, mikä kertoo järven päällysvedessä olleen tällöin runsasta planktontuotantoa. Iso-Toravan vedessä oli runsaasti elektrolyyttisuoloja, jotka pystyvät neutraloimaan hapanta laskeumaa. Puskurikyky happaman laskeuman neutraloimiseksi olikin sekä kesä- että talvitutkimuksissa hyvä, kuten se on ollut myös aiemmissa tutkimuksissa. Iso-Toravan vedessä vallitsi elokuussa 2004 jyrkkä lämpötila- ja happikerrostuneisuus. Happitilanne oli Iso-Toravalla elokuussa 2004 järven syvyys huomioon ottaen hyvä, sillä aivan sedimentin pinnassakin oli vielä noin 1 mg/l happea jäljellä. Leväkukinnoista johtuvaa hapen ylikyllästeisyyttäkään ei päällysvedessä esiintynyt, kuten oli kesällä 1967 ja 2002. Aiemmissa kesätutkimuksissa alusveden happitilanne on ollut tätä kesää hieman parempi. Maaliskuussa 2005 happitilanne oli heikompi kuin kesällä 2004, sillä alusvedessä oli happea vain alle 1 mg/l (5 %) ja sedimentin pinnan hapetus-pelkistysarvo oli kohtalaisen alhainen. Täydellistä happikatoa ei kuitenkaan esiintynyt edes aivan sedimentin pinnalla. Talvella 1969, 1971 ja 2002 happitilanne oli nyt mitattua parempi mutta talvella 1986 samankaltainen kuin tässä tutkimuksessa. Iso-Torava kuuluu veden kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuuden perusteella mitattuna lievästi rehevien järvien tuotantotyyppiin. Talvitutkimuksessa ravinnepitoisuudet olivat kesäisiä korkeammat kuten myös aiemmissa vedenlaadun tutkimuksissa. Levätuotantoa rajoittava ns. minimiravinne on Iso-Toravalla fosfori. Päällysvedessä ei ole havaittavissa kokonaisfosforipitoisuuden nousua neljänkymmenen vuoden tutkimusjakson aikana: 1960-luvulla ja vuonna 2002 tehdyt tutkimukset luokittelevat järven samoin lievästi reheväksi. 1960-luvulla tehdyissä tutkimuksissa ei alusvedessä kuitenkaan ollut havaittavissa päällysvettä korkeampia kokonaisfosforipitoisuuksia, jotka kertovat sisäisestä ravinnekuormituksesta, kuten kesällä 2002 ja 2004 sekä talvella 2005 otetuissa vedenlaadun näytteissä. Maaliskuussa 2005 otetussa näytteessä alusveden kokonaisfosforipitoisuus oli lähes kymmenkertainen päällysveteen verrattuna. Tulokset kertovat siitä, että Iso-Toravalla on alkanut rehevöitymiseen liittyvä pohjasedimentin pilaantuminen, joka on muuttanut sedimentin kykyä pidättää ravinteita ja aiheuttaa ainakin ajoittain sisäistä ravinnekuormitusta pohjasedimentistä. Iso-Toravan syvännealueelta otetussa sedimenttiprofiilin päällimmäisessä noin viiden senttimerin kerroksessa oli hapettomuudesta kertovia mustia sulfidiraitoja. Sedimentin pilaantuminen on alkanut

SALON JÄRVITUTKIMUS 20 (61) siten viimeisen sadan vuoden aikana. Sedimentin pintakerros oli kesällä 2004 ja talvella 2005 hapellinen, mutta talvella hapetuspelkistysarvot olivat alentuneet kertoen lievästä pelkistystilasta. 3.4.5. Pikku-Torava Iso-Torava laskee lyhyen puron kautta Pikku-Toravaan, joka sijaitsee alimpana Mätäsojan valuma-alueen järviketjussa. Pikku- Toravasta vedet virtaavat Somerojokeen ja sitä pitkin edelleen Nummen Pitkäjärveen. Pikku-Toravaan tulee vesiä myös järven luoteispuolella sijaitsevasta pienestä Saarnikkaasta. Pikku-Torava on noin 14 hehtaarin suuruinen järvi, jonka suurin syvyys on vain 3 metriä. Valuma-alueen kallioperä on mikrokliinigraniittia sekä kiillegneissiä. Maaperä on järven itäpuolella moreenia ja kalliopaljastumia, länsipuolella pääosin savea. Järven valuma-alueella on metsämaata, viljeltyä peltomaata sekä jonkin verran ojitettua suomaata. Järven ympärillä on loma-asutusta ja yksi kiinteistö maaseudun pysyvää haja-asutusta. Järven syvyys ei ole riittävä, jotta siihen muodostuisi kesällä pysyvä lämpötilan kesäkerrostuneisuus. Kuitenkin elokuussa lämpimän ja tyynen sääjakson seurauksena 2004 vesi oli lämpötilan mukaan lievästi kerrostunutta, sillä päällysveden lämpötila oli 22,5 astetta ja pohjaläheisen vesikerroksen 16,8 astetta. Tuuli pystyy kuitenkin helposti sekoittamaan näin matalan järven vesimassan purkaen kerrostuneisuuden ehkä useitakin kertoja kesän aikana. Pikku-Toravalle on ominaista erittäin lyhyt, vain muutaman viikon mittainen, ns. teoreettisen viipymän arvo. Siten Pikku-Torava on ominaisuuksiltaan ns. läpivirtausjärvi, jonka vedenlaatu vaihtelee suuresti vuodenaikojen ja säätilan, etenkin sateisuuden, mukaan. Pikku-Toravan vesi oli sameaa ja se sisälsi elokuussa 2004 kohtalaisesti ja maaliskuussa 2005 runsaasti ruskeita humusyhdisteitä. Vedessä oli myös melko runsaasti peltomailta kulkeutunutta saviainesta. Näkösyvyys oli kesätutkimuksessa 1,8 metriä ja talvitutkimuksessa 0,80 metriä. Pikku-Toravasta ei ole tehty aiemmin vedenlaadun kesätutkimuksia, mutta syksyllä 1975 vesi oli huomattavasti kirkkaampaa kuin kesällä 2004. Kemiallisen hapenkulutuksen arvot olivat sekä kesä- että talvitutkimuksissa kaksinkertaiset aiempiin 1970-1990 luvilla tehtyihin tutkimuksiin verrattuna, samoin veden väriluku oli korkeampi kuin aiemmissa tutkimuksissa. Tämä kuvastaa runsaiden sateiden aiheuttamaa suurta humuksen ja muun orgaanisen aineen määrää vedessä kesällä 2004 ja talvella 2005. Veden ph-arvo oli tällaiselle järvelle normaali. Kesällä 2004 runsas levätuotanto nosti kuitenkin päällysveden ph:n arvoon 7, kuten myös syyskuussa 1975. Maaliskuussa 2005 vedessä oleva runsas humusaineiden määrä teki veden happamaksi ja ph-arvo oli pääl-

SALON JÄRVITUTKIMUS 21 (61) lysvedessä 5,9. Järven puskurikyky ilman kautta laskeutuvien happamoittavien yhdisteiden neutraloimiseksi on hyvä, joten happamoituminen ei uhkaa järven tilaa. Pikku-Toravan vesimassaan kehittyi kesällä 2004 ja talvella 2005 happikerrostuneisuus. Järvessä oli molemmilla tutkimuskerroilla koko vesimassassa huomattavaa hapenvajausta, vaikka täydellistä happikatoa ei havaittukaan edes aivan sedimentin pinnalta (kuva 10). Järven talviajan happitilanne oli kesäistä heikompi. Koska matalissa järvissä kesäaikainen happikerrostuneisuus purkautuu helposti tuulten ansiosta, kesäajan happitilanne pääsee harvoin muodostumaan erityisen heikoksi. Rehevöitymisestä johtuvaa hapen ylikyllästeisyyttä ei Pikku-Toravassa havaittu elokuussa 2004. Pikku- Toravan happitilanne on ollut nyt mitattua parempi aiemmin vuosina 1971 ja 1995 tehdyissä vedenlaadun talvitutkimuksissa. Elokuussa 2004 ja maaliskuussa 2005 sedimentin pintakerros oli juuri ja juuri hapekas mutta hapetus-pelkistysarvot osoittivat sedimentin lievää pelkistystilaa. Sisäinen ravinnekuormitus ei kuitenkaan näyttäisi olevan merkittävä järven kokonaiskuormituksen kannalta. Veden ravinnepitoisuuksista tehdyt tutkimukset osoittavat, että Pikku-Torava kuuluu rehevien järvien tuotantotyyppiin. Järvestä ei ole aiempia kesätutkimusten tuloksia eikä myöskään a-klorofyllin mittauksia käytettävissä. Aiempien talvitutkimusten perusteella järven talviajan ravinnepitoisuudet ovat pysyneet samalla tasolla. Kokonaistypen ja -fosforin pitoisuussuhteiden perusteella arvioituna levätuotantoa rajoittava minimiravinne voi olla ajoittain fosfori tai typpi. 4. KASVIPLANKTON 4.1 Tutkimusmenetelmät Kasviplanktontutkimus tehtiin Kylänalasella ja Kaiturilla 10.8.2004, Iso-Toravalla 16.8.2004 sekä Oksjärvellä ja Kaiturilla 18.8.2004. Näytteenotossa käytettiin halkaisijaltaan noin 5 cm:n kasviplanktonnoudinta (1 m). Näytteet otettiin pinnasta kahden metrin syvyyteen ulottuvasta vesipatsaasta yhdeltä näytepisteeltä. Näytteet säilöttiin kentällä happamalla Lugolin liuoksella. Näytteiden määrityksen ja laskennan suoritti Maija Niemelä Suomen ympäristökeskuksesta. 4.2 Tulokset Kasviplanktonin tuoremassa vaihteli välillä 0,7 19,25 mg/l (taulukko 6). Kaikissa tutkimusjärvissä limalevä (Gonyostomum se-

SALON JÄRVITUTKIMUS 22 (61) men) esiintyi runsaana, mutta erityisen paljon sitä oli Kylänalasessa ja Pikku-Toravassa. Myös Kaiturissa limalevän tuoremassa vastasi noin 70 % kasviplanktonin kokonaistuoremassasta. Taulukko 6.Kasviplanktonin pääryhmien tuorebiomassa elokuussa 2004 Kaituri Oksjärvi Kylänalanen Iso-Torava Pikku-Torava mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l Sinilevät 0,03 0,05 0,96 0,08 0,08 Limalevä 3,43 0,36 16,95 0,73 10,79 Nielulevät 0,04 0,05 0,34 0,26 0,15 Panssarilevät 0,41 0,05 0,07 0,04 0,29 Kultalevät 0,33 0,11 0,25 0,09 0,43 Piilevät 0,09 0,00 0,28 0,22 0,20 Viherlevät 0,30 0,08 0,32 0,13 0,23 Muut ryhmät 0,25 0,01 0,08 0,00 0,02 Yhteensä 4,87 0,72 19,25 1,54 12,18 25,00 20,00 Tuoremassa mg/l 15,00 10,00 Limalevä Sinilevät Nielulevät Panssarilevät Kultalevät Piilevät Viherlevät Muut ryhmät 5,00 0,00 Pikku-Torava Iso-Torava Kylänalanen Oksjärvi Kaituri Kuva 11. Kasviplanktonin pääryhmien tuoremassat Kettulan järvissä elokuussa 2004.

SALON JÄRVITUTKIMUS 23 (61) Kasviplanktonin tuoremassan perusteella arvioiden Oksjärvi on lievästi rehevä, Iso-Torava keskirehevä ja Kaituri rehevä (Heinonen 1980) (kuva 11, taulukko 7). Pikku-Torava ja Kylänalanen luokitellaan tämän tarkastelutavan perusteella ylireheviin järviin. On kuitenkin huomattava, että tulos perustuu vain yhteen näytteeseen ja kasviplanktonin koostumus ja biomassa vaihtelee suuresti kesän eri aikoina. Siten tämän kasviplanktontutkimuksen tulokset ovat vain suuntaa-antavia. Luotettavan kuvan saamiseksi tulisi järvistä ottaa vähintään 6 kasviplanktonnäytettä avovesikauden aikana. Taulukko 7. Järven rehevyys kasviplanktonin tuoremassan perusteella arvioituna (Heinonen 1980). Rehevyysluokka Kasviplanktonin tuoremassa, mg/l erittäin karu < 0,2 karu 0,21 0,50 lievästi rehevä 0,51 1,00 keskirehevä 1,01-2,50 rehevä 2,51 10,00 ylirehevä >10,00 Sinileviä eli syanobakteereja tavattiin kaikista tutkimusjärvistä, mutta niiden määrä ja osuus kokonaistuoremassasta oli alhainen vain 1 8 % (taulukko 6, kuvat 11-16). Solujen lukumäärän perusteella laskettuna Oksjärvessä esiintyi runsaimpana pienikokoinen Merismopedia warminigiana-sinilevä, jonka ei ole todettu muodostavan myrkyllisiä kantoja. Pienen kokonsa vuoksi sen osuus kokonaistuoremassasta jäi kuitenkin pieneksi suurikokoiseen limalevään verrattuna, vaikka lukumääräisesti se muodosti 59 % kokonaissolulukumäärästä. On huomattava, että myös vähäravinteisissa vesissä on oma sinilevälajistonsa, joka sopivissa olosuhteissa voi muodostaa pienimuotoisen vedenkukan. Iso-Toravassa ja Kylänalasessa syanobakteerien joukossa oli jonkin verran myrkyllisiä kantoja muodostavia sukuja (Anabaena sp. ja Microcystis sp.), joiden osuus kokonaissolumäärästä oli kuitenkin erittäin pieni.

SALON JÄRVITUTKIMUS 24 (61) Kultalevät 7 % Panssarilevät 8 % Viherlevät 6 % Piilevät 2 % Nielulevät 1 % Muut ryhmät 5 % Kaituri Sinilevät 1 % Limalevä 70 % Sinilevät Limalevä Nielulevät Panssarilevät Kultalevät Piilevät Viherlevät Muut ryhmät Kuva 12. Kaiturin kasviplanktonin pääryhmien tuoremassan koostumus (%) 18.8.2004. Viherlevät 11 % Piilevät 1 % Kultalevät 15 % Panssarilevät 7 % Nielulevät 7 % Oksjärvi Muut ryhmät 1 % Sinilevät 8 % Limalevä 50 % Sinilevät Limalevä Nielulevät Panssarilevät Kultalevät Piilevät Viherlevät Muut ryhmät Kuva 13. Oksjärven kasviplanktonin pääryhmien tuoremassan koostumus (%) 18.8.2004.

SALON JÄRVITUTKIMUS 25 (61) Kultalevät 1 % Piilevät 1 % Viherlevät 2 % Kylänalanen Sinilevät 5 % Sinilevät Limalevä Nielulevät Nielulevät 2 % Kultalevät Piilevät Viherlevät Limalevä 89 % Kuva 14. Kylänalsen kasviplanktonin pääryhmien tuoremassan koostumus (%) 10.8.2004. Viherlevät Piilevät 8 % 14 % Kultalevät 6 % Panssarilevät 3 % Nielulevät 17 % Iso-Torava Sinilevät 5 % Limalevä 47 % Sinilevät Limalevä Nielulevät Panssarilevät Kultalevät Piilevät Viherlevät Kuva 15. Iso-Toravan kasviplanktonin pääryhmien tuoremassan koostumus (%) 16.8.2004.

SALON JÄRVITUTKIMUS 26 (61) Pikku-Torava Kultalevät 4 % Panssarilevät 2 % Piilevät 2 % Viherlevät 2 % Sinilevät 1 % Sinilevät Limalevä Nielulevät Panssarilevät Nielulevät 1 % Kultalevät Piilevät Limalevä 88 % Viherlevät Kuva 16. Pikku-Toravan kasviplanktonin pääryhmien tuoremassan koostumus (%) 18.8.2004. 5. SEDIMENTTITUTKIMUKSET 5.1. Tutkimusmenetelmä Kunkin järven syvänteestä otettiin elokuussa 2004 vedenlaadun näytteenoton yhteydessä sedimenttinäyte Limnos-tyyppisellä sedimentin profiilinoutimella, jossa lieteprofiili on mahdollista viipaloida yhden senttimetrin paksuisiin kerroksiin. Sedimenttikuvaukset on tehty etupäässä kentällä tehtyjen tarkastelujen pohjalta. Sedimenttiprofiileista otettiin myös neljä eri osanäytettä (0-2 cm, 5 6 cm, 10 12 cm ja 20 cm) muovipusseihin. Kenttähavaintoja on täydennetty näiden osanäytteiden visuaalisella tarkastelulla laboratoriossa. Sedimenttien tyypittely on tehty Järnefeltin (1958) esittämän kuvauksen mukaan. Sedimentin ja veden välisen rajakerroksen hapetus-pelkistystilaa (redoxarvo) ja happitilannetta tutkittiin elokuussa 2004 ja maaliskuussa 2005 ottamalla näyte Limnos-tyyppisellä vedennoutimella aivan lietepinnan yläpuolelta ja lietteen pintakerroksesta (0 2 cm). Näytepulloista mitattiin mahdollisimman pian näytteenoton jälkeen laboratoriossa redox- ja ph-arvot. Happipitoisuus mitattiin pintasedimenttiä sisältävästä näytteestä standardimenetelmällä. 5.2. Tulokset Kaiturin sedimentti oli koko näyteprofiilin osalta tasalaatuista, tummaa mutaliejua. Hapettomuudesta kertovia sulfidiraitoja ei ollut. Sedimentti

SALON JÄRVITUTKIMUS 27 (61) ja sen yläpuolinen vesi olivat kesätutkimuksessa hapellisessa tilassa ja pidättivät näin ollen hyvin ravinteita eikä sisäistä ravinnekuormitusta esiintynyt. Kesällä tuuli pääsee sekoittamaan matalan järven koko vesimassan eikä vesi kerrostu lämpötilan mukaan, joten hapettomuutta ei tällöin pääse syntymään. Talvitutkimuksessa sedimentin pintaosa ja sen yläpuolinen vesikerros olivat rikkivedyn hajuiset ja hapettomat ja sedimentti oli pelkistävässä tilassa. Järveen tulevan runsaan orgaanisen aineen hajotus kuluttaa happivarat loppuun ja vallalla ovat anaerobiset hajotusprosessit. Siten Kaiturin pohjasedimentistä voi tapahtua sisäistä ravinnekuormitusta etenkin talvella. Oksjärven sedimentti oli melko tummanruskeaa hienodetritusliejua, jossa oli seassa myös runsaasti orgaanista ainesta sisältävää mutaliejua. Sedimenttiprofiilissa oli vähän pelkistymisestä johtuvaa mustaa sulfidiraidoitusta aina 12 cm:n syvyyteen asti. Sedimentin hapetuspelkistystilasta kertovat redox-arvot olivat sekä kesä- että talvitutkimuksissa alentuneet, mutta eivät osoittaneet sedimentin vaikeaa pelkistystilaa. Siten järven sedimentistä ei tällä hetkellä tapahtune järveen merkittävää sisäistä ravinnekuormitusta. Sedimentin tilan huononeminen nykyisestä tulisi kuitenkin estää. Kylänalasen sedimentti oli ruskeaa hienodetritusliejua. Lietteen pintakerros oli kesätutkimuksessa pahoin pelkistynyttä ja lietteessä oli tasaisesti hapettomuudesta ja pelkistyneestä tilasta kertovia mustia sulfidiraitoja aina 9 cm syvyyteen asti. Mustat sulfidiraidat vähenivät 9 cm:n jälkeen, mutta jatkuivat vähäisinä aina 15 cm:n syvyyteen asti. Sedimentistä tapahtui ilmeisesti merkittävän suurta sisäistä ravinnekuormitusta kesän aikana. Talvitutkimuksessa happitilanne oli heikko, mutta sedimentti ei ollut pelkistystilassa. Kylänalasen pohjalietteen tilan parantamiseen ja pitämiseen hapellisena ympäri vuoden tulisi kiinnittää vakavaa huomiota. Iso-Toravan sedimenttiprofiilissa oli 0 6 cm syvyydessä runsaasti hapettomista ja pelkistävistä oloista kertovaa mustaa sulfidiraidoitusta. Tämän jälkeen sedimentti oli tasaisen väristä, edellistä harmaampaa detritusliejua, jossa oli mukana myös minerogeenista ainesta. Sedimenttiprofiilissa oli pinnassa (0-2 cm syvyydessä) kellanruskeaa sakkaa, koska pohjalla vallitsivat hapelliset olot, mikä johti rautayhdisteiden saostumiseen sedimentin pinnalle. Iso-Toravan pohjasedimentin ja alusveden tila oli kesällä järven syvyys huomioon ottaen koko lailla hyvä. Talvitutkimuksessa sedimentin tila oli kesäistä heikompi, sillä sedimentti oli lievästi pelkistävässä tilassa mahdollistaen sisäisen ravinnekuormituksen järven syvännealueelta. Iso-Toravan hoitotyössä on tärkeää kiinnittää keskeistä huomiota syvännealueen sedimentin pintakerroksen hapekkaana pitämiseen ja sedimentin pilaantumiskehityksen katkaisuun.