Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014"

Transkriptio

1 Lausunto Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet Tausta: Kalastajat olivat tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren jätevedenpuhdistamon poistoputken suuta. Keski-Suomalaisen lehtiartikkeli aiheesta : Wiitaseudun Energia aloitti Keitelejärven jäälle nousseen lietteen poiston. Kaikella todennäköisyydellä liete on kertynyt vuosien aikana purkuputkeen tai sen päähän, ja noussut nyt mikrobitoiminnan vuoksi pintaan. Purkuputken suulle kerääntyneen lietteen määrä selvitetään keväällä sukeltamalla ja sen perusteella päätetään mahdollisesta lietteen poistosta. Valvovan viranomaisen ja ympäristötoimen kanssa on sovittu, että jätevedenpuhdistamon toimintaa tarkkaillaan tehostetusti. Vesistön tilaa seurataan ylimääräisellä vesistötarkkailulla. Lisäksi puhdistamolla teetetään neljä ylimääräistä jätevesitarkkailua kuluvan vuoden aikana. Näytteenotto: Nablabs Oy otti ylimääräiset näytteet jätevedenpuhdistamon tarkkailuun kuuluvilta havaintopaikoilta eli Keitele 32 (YK ) ja Keitele 7B (YK ) sekä Keitele 7 (YK ). Puhdistamolta jätevedet johdetaan putkella Keski-Keiteleeseen noin 290 metrin päähän rannasta Keiteleen Kymönselkään.. Havaintopaikoista 7B sijaitsee lähinnä purkuputken päätä (noin 900 m eteläkaakkoon purkuputkesta). Havaintopaikkojen sijainti on esitetty liitekartassa 1. Näytteenottohetkellä jäätä oli cm, mutta jään päällä ei ollut lunta. Näytteet otettiin havaintopaikolta Keitele 32 (syvyys 29,5 m) ja Keitele 7 (syvyys 21 m) pinnasta ja viiden metrin välein eri syvyyksistä ja lisäksi 1 metri pohjan yläpuolelta. Havaintopaikalla Keitele 7B syvyyttä oli vain 5,6 m ja sieltä otettiin pintavesinäytteen lisäksi näyte 1 m pohjan yläpuolelta. Kaikista vesinäytteistä määritettiin lämpötila, hapen pitoisuus ja kyllästysaste, ph, sähkönjohtavuus, väri, kemiallinen hapenkulutus COD Mn kokonaisfosfori ja sameus. Pintavedestä, välivedestä ja 1 m pohjan yläpuolelta otetuista näytteistä määritettiin kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriittityppi ja nitraattitypen summa sekä enterokokkibakteerit. Koliformiset bakteerit määritettiin vain pintavesistä.

2 Tulokset: Keiteleen kaikkien havaintopaikkojen pinta- ja välivesien veden laadut olivat hyvät, sillä vedet olivat kirkkaita, vähäravinteisia ja hapekkaita. Puhdistamon purkuputken lähimmillä havaintopaikolla Keitele 7B ja Keitele 7 vedet olivat laadullisesti hyviä myös pohjan tuntumassa, eikä jätevesien vaikutuksia esiintynyt. Ulosteperäisiä bakteereja vesissä oli erittäin vähän. Purkuputkesta Kymönkosken suuntaan noin 1,3 km etäisyydellä sijaitsevalla havaintopaikalla Keitele 32 pohjanläheisissä vesikerroksissa esiintyi runsaasti typpiyhdisteitä, etenkin ammoniumtyppeä. Lisäksi myös fosforipitoisuus oli pohjan lähellä selvästi pintavesiä korkeampi. Ammoniumtyppi hapettuu nitraattitypeksi kuluttaen happea ja tästä johtuen happivaje oli pohjan tuntumassa suuri. Tuloksien tarkastelu: Jätevedenpuhdistamoilla typen poisto jää heikoksi, joten vesistövaikutukset näkyvät yleensä typen pitoisuuksien kohoamisena. Puhdistamot poistavat fosforia hyvin, mutta myös fosforipitoisuuksien kohoaminen voi olla seurausta jätevesipäästöistä. Ulosteperäisten bakteerien runsas esiintyminen vedessä voi johtua jätevesistä, mutta niitä tulee veteen myös karjataloudesta. Talvisin jätevedet pintavesiä raskaampina sekoittuvat pohjanläheisiin vesikerroksiin, joten vaikutukset näkyvät lähinnä vain pohjan tuntumassa. Viitasaaren jätevedenpuhdistamon purkualuetta lähimmillä vesistöhavaintopaikoilla (Keitele 7B ja Keitele 7) ei esiintynyt otettujen näytteiden hyvän vedenlaadun perusteella jätevesivaikutuksia. Jätevedet kulkeutuvat talvisin pohjan tuntumaan, joten jään päällä esiintynyt liete lienee noussut jään pintaan jo paljon havaittua aiemmin. Liete on voinut nousta pintaan vesistön jäätyessä, jolloin kaikki vesikerrokset ovat tasalämpöisiä ja pääsevät sekoittumaan pohjia myöten. Purkuputkea lähimmällä havaintopaikalla Keitele 7B vedenlaatu on ollut yhtä hyvää maaliskuussa 2012 ja 2014 kuin huhtikuussa 2014, eikä jätevesivaikutuksia ole esiintynyt. Sen sijaan maaliskuussa 2012 ja 2014 havaintopaikalla Keitele 7 esiintyi lieviä jätevesivaikutuksia, sillä alusveden fosforipitoisuudet olivat hieman korkeampia kuin pintavesissä ja vesikin sameampaa. Oletettavasti myös typpeä oli alusvesissä tavallista enemmän, mutta typpi ei kuulunut alusveden perusmäärityksiin. Havaintopaikalla Keitele 32 esiintyi huhtikuussa 2014 pohjan läheisissä vesikerroksissa selviä jätevesivaikutuksia, sillä veden korkeat typpipitoisuudet kuvastavat tyypillisesti jätevesivaikutuksia. Etenkin ammoniumtypen korkea pitoisuus on selvä osoitus

3 jätevesivaikutuksista. Myös fosforia oli pohjan läheisessä vesikerroksessa selvästi enemmän kuin pintavedessä, joka sekin viittaa jätevesivaikutuksiin. Pohjanläheisten vesikerroksien virtaussuunta voi olla täysin päin vastainen pintavesiin nähden, joten jätevesien kulkeutumisesta alueella ei ole tietoa. Havaintopaikalle Keitele 32 alueelle tulee kuormitusta Kymönkosken suunnasta ja siten on epävarmaa, ovatko havaitut jätevesivaikutukset peräisin Kymönkosken suunnalta vai Viitasaaren jätevedenpuhdistamolta. Myös maaliskuussa 2012 ja 2014 havaintopaikalla Keitele 32 pohjan läheisissä vesikerroksissa esiintyi jätevesivaikutuksiin viittaavia parametreja kuten happivajetta ja kohonneita fosforipitoisuuksia. Typen pitoisuuksista ei ole tietoa, sillä se ei kuulunut alusveden määrityksiin. Päätelmät: Ylimääräisissä otetuissa jätevedenpuhdistamon vesistövesinäytteissä ei havaittu lähimmillä havaintopaikoilla (Keitele 7 ja Keitele 7B) jätevesivaikutuksia, sillä vedet olivat hapekkaita, vähäravinteisia ja kirkkaita kaikissa vesikerroksissa. Myös aiempien vesistötarkkailutuloksien perusteella purkuputkea lähimpänä sijaitsevan havaintopaikan Keitele 7B veden laatu on ollut hyvää, eikä jätevesivaikutuksia ole esiintynyt. Kauempana purkuputkesta sijaitsevalla havaintopaikalla Keitele 7 on sen sijaan aiemmissa tarkkailuissa esiintynyt alusvedessä lieviä jätevesivaikutuksia, joten sen suhteen vedenlaatu oli parempi huhtikuussa Havaintopaikan Keitele 32 pohjanläheisissä vesikerroksissa typpipitoisuuksien korkea pitoisuus ja pintavesiin nähden lievä fosforipitoisuuden kohoaminen kuvaavat jätevesivaikutuksia. Erityisesti ammoniumtypen havaittu korkea pitoisuus on tyypillistä nimenomaan jätevesille. Havaintopaikalle Keitele 32 alueelle tulee kuormitusta Kymönkosken suunnasta ja kun vesien virtauksista alueella ei ole tietoa, niin ei voi päätellä, mistä havaitut jätevesivaikutukset ovat peräisin. Havaintopaikalla on esiintynyt myös aiemmissa tarkkailuissa alusveden veden laadun heikentymistä, joten alueelle on kohdistunut kuormitusvaikutuksia jo aiemminkin. Liitteet: Kartta tarkkailupisteistä Kokkolassa Pöyry Finland Oy

4 Jorma Keränen, limnologi, FM Jakelu: Wiitaseudun Energia Oy, Timo Jokinen Wiitaseudun Energia Oy, Toni Huuskonen Wiitaseudun Energia Oy, Pertti Paananen Viitasaaren kaupunki, ympäristösihteeri Katja Lappalainen Keski-Suomen ELY-keskus, Jukka Mutila Keski-Suomen ELY-keskus, kirjaamo

5 LIITE. Keitele 32 Jv-puhdistamo Purkuputki Keitele 7B Keitele 7 Mittakaava 1: Koordinaattijärjestelmä: KKJ-yk Nurkkapisteen koordinaatit: : : ,5 km

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015 Kymijoen vesi ja ympäristö ry Janne Raunio SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUSALUE 1 3 AINEISTO JA METELMÄT 1 4 TULOKSET 4

Lisätiedot

Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti

Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Anniina Le Tortorec Tuomas Pelkonen 10. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkolahti on osa

Lisätiedot

Näytteenottokerran tulokset

Näytteenottokerran tulokset Ensiäiset vedenlaaturekisteristäe löytyvät tulokset ovat taikuulta 1984. Näytteenottopaikan kokonaissyvyydeksi on tuolloin itattu 7,9, ja näytteet on otettu 1, 3 ja 7 etrin syvyyksiltä. Jäätä on ollut

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet ) VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet 2000-2016), Piilijoki suu (vuodet 2007-2016), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet 2000-2013) Aika Syvyys Yläsyvyys Alasyvyys Näytesyvyys Alkaliniteetti mmol/l

Lisätiedot

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Tutkimusraportti 121 / 2017 Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Nenäinniemen puhdistamo Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Nab Labs Oy Arja Palomäki Sisällys 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA...

Lisätiedot

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Hollolan pienjärvien tila ja seuranta Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Pienjärvien seuranta Pienjärvien vedenlaadun seuranta Hollolassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

4/2005. Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu

4/2005. Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu 4/25 Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna 24 Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu Liisa Autio, Ilppo Kajaste, Jyrki Muurinen, Katja Pellikka ja Marjut Räsänen Helsinki 25 R & 7 $, + (/,

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Marjut Mykrä, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n kesäpäivät 15.6.218 Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailu Alueelle johdettu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 1(3) Endomines Oy 14.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA

PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA 1 YHTEYSTIEDOT Pyhäniemen uimarannan omistaja on Kihniön kunta, osoite: 39820 KIHNIÖ Päävastuullinen hoitaja on Kiinteistö Oy Pyhäniemi, osoite: 1 c/o Holiday Club Isännöinti, PL

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 14.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

UIMARANTAPROFIILI. PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 17.4.2014

UIMARANTAPROFIILI. PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 17.4.2014 UIMARANTAPROFIILI PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 17.4.2014 1 YHTEYSTIEDOT Pyhäniemen uimarannan omistaja on Kihniön kunta, osoite: Pyhäniemi, 39820 KIHNIÖ Päävastuullinen hoitaja on Kiinteistö Oy Pyhäniemi,

Lisätiedot

Lähetämme ohessa päivitetyn Kallaveden yhteistarkkailuohjelman.

Lähetämme ohessa päivitetyn Kallaveden yhteistarkkailuohjelman. 1 / 1 Pohjois-Savon ely-keskus A 1345 31.3.2015 Tiedoksi: Kuopion Vesi Savon Sellu Oy Neuron Kuopion Energia Oy Kuopion kaupunki/ympäristökeskus Vesi-Eko Oy Pohjois-Savon kalatalouskeskus Lähetämme ohessa

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n toimitusjohtaja ja limnologi Pena Saukkonen Ympäristön,

Lisätiedot

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 9.12.2015 Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 Pintavesiseurantaohjelma on tehty Vihdin ympäristönsuojelu- ja valvontayksikön toimeksiannosta. Kunnan toimeksiannosta tehtävä vesistöjen vedenlaatututkimus

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

UIMARANTAPROFIILI. PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 22.5.2013

UIMARANTAPROFIILI. PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 22.5.2013 UIMARANTAPROFIILI PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA Päivitetty 22.5.2013 1 YHTEYSTIEDOT Pyhäniemen uimarannan omistaja on Kihniön kunta, osoite: Pyhäniemi, 39820 KIHNIÖ Päävastuullinen hoitaja on Kiinteistö Oy Pyhäniemi,

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hanke 212 213 Sisältö 1 Johdanto... 1 2 Kosteikon perustaminen... 1 3 Kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa... 2 4 Vedenlaadun seurannan tulokset...

Lisätiedot

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007 PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY E 732 SIILINJÄRVEN KUNTA KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU ESITYS UUDEKSI TARKKAILUSUUNNITELMAKSI KUOPIO 9.6.2010 TÄYDENNETTY

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 498/18 14.3.2018 KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018 Kuolimon vesistötarkkailun talvinäytteet otettiin 14.2.2018. Veden kokonaislaadun

Lisätiedot

Näytteenotto ja tulosten analysointi

Näytteenotto ja tulosten analysointi Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot

Gallträsk-järven kunnostus imuruoppaamalla 2005-2011 Projektiesittely Kaupunginvaltuusto 6.2.2012. Kaupunginvaltuusto Stadsfullmäktige

Gallträsk-järven kunnostus imuruoppaamalla 2005-2011 Projektiesittely Kaupunginvaltuusto 6.2.2012. Kaupunginvaltuusto Stadsfullmäktige Gallträsk-järven kunnostus imuruoppaamalla 2005-2011 Projektiesittely Kaupunginvaltuusto 6.2.2012 Gallträsk-järvi Gallträsk on Kauniaisten ainoa järvi. Järven pinta-ala ala on 11,7 hehtaaria, keskisyvyys

Lisätiedot

Veden laatu eri mittausvälineet ja tulosten tulkinta

Veden laatu eri mittausvälineet ja tulosten tulkinta Veden laatu eri mittausvälineet ja tulosten tulkinta Anu Suonpää, Vihdin vesistöpäivä, 12.11.2016 Sisältö Erilaiset mittauskeinot ja välineet - Aistihavainnot - Laboratoriomittaukset - Kenttämittarit -

Lisätiedot

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA Näytteenotto ja näytteiden analysointi Vesinäytteet on otettu lopputalvella 2006 ja 2007 sekä loppukesällä 2006, 2007 ja 2010

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta 1(4) 12.12.2017 Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 15.11.2017 toteutetusta tutkimuskerrasta 1 Yleistä toteuttaa vuosina 2017-2018 Littoistenjärven oja- ja hulevesien tarkkailututkimuksen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A.. Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon kunnan

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

Kytäjä Usmin alueen lampien vedenlaatu

Kytäjä Usmin alueen lampien vedenlaatu Kytäjä Usmin alueen lampien vedenlaatu Iso Haiskari, Kiiskilammi, Kolmiperslammi, Piilolammi, Jauholammi, Urolammi ja Usminjärvi olivat vedenlaatuseurannassa elokuussa 2019. Edelliset kesäajan seurantanäytteet

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat. Kankaanpää Heli Perttula

Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat. Kankaanpää Heli Perttula Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat Kankaanpää 22.11.211 Heli Perttula Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tila -yksikkö, Vesien seuranta -ryhmä, Heli Perttula 22.11.211

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Järkivihreä Forssa 19.11.2013 Taina Korpiharju Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Perustettu 1961 Toimialue Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistöalueet Toimipaikat Tampereella ja Hämeenlinnassa

Lisätiedot

1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen

1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen 1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA Ilppo Kettunen L K E N M 0 N I S T E S A R J 1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA I Kettunen n ves Kouvola 1980 irin vesitoimisto S I S Ä L L Y S L U E T T E L 0

Lisätiedot

HAUTASUON VESISTÖTARKKAILU TURVERUUKKI OY. Hautasuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailu v. 2016

HAUTASUON VESISTÖTARKKAILU TURVERUUKKI OY. Hautasuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailu v. 2016 HAUTASUON VESISTÖTARKKAILU 16 112823 15.11.16 TURVERUUKKI OY Hautasuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailu v. 16 1 Hautasuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailu v. 16 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 HANKE-

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ

UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja yhteystiedot

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-002382-01 12.10.2018 Tutkimusnro EUAA56-00002241 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja

Lisätiedot

Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN

Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN RAE -HANKE Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoima hanke. Hanke toteutetaan Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla aikavälillä

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro 1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Antti Lindfors ja Ari Laukkanen Luode Consulting Oy 13.6.2013 LUODE CONSULTING OY, SANDFALLINTIE 85, 21600 PARAINEN 2 Johdanto Tässä raportissa käsitellään

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO 2.4.2015 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 1 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden

Lisätiedot

Joroisselän valuma-alueen kuormitustarkasteluja sekä vedenlaatu/kuormitusaineiston täydennysaineistoja v

Joroisselän valuma-alueen kuormitustarkasteluja sekä vedenlaatu/kuormitusaineiston täydennysaineistoja v Joroisselän valuma-alueen kuormitustarkasteluja sekä vedenlaatu/kuormitusaineiston täydennysaineistoja v.2012 + Pertti Manninen ja Antti Haapala, Etelä-Savon ELY -keskus Kuormitusarviot/ kuormitusosuudet

Lisätiedot

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI JÄTEVESITUTKIMUS Testausseloste 1 (2) Raporttinumero: 055722 Analyysit Vrk-virtaama *Kiintoaine GF/C *Biologinen hapenkulutus BOD7 / ATU *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Fosfori *Fosfaattifosfori *Fosfaattifosfori

Lisätiedot

KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 2014

KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 2014 Vesistöosasto/RO 13.5.214 Kirjenumero 417/14 Luoteis-Lopen Loma-Asukkaat ry c/o Leila Rajakangas Vanha Valtatie 1 B 4 425 KERAVA KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 214 1. JOHDANTO Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 8.9.2016 Lahna- ja Suomusjärven hoitoyhdistys Mauri Mäntylä Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet otettiin Lahna- ja Suomusjärven suojeluyhdistyksen toimesta 28.8.2016

Lisätiedot

EU-UIMAVESIPROFIILI. Suojärven uimaranta. Äänekosken kaupunki

EU-UIMAVESIPROFIILI. Suojärven uimaranta. Äänekosken kaupunki EU-UIMAVESIPROFIILI Suojärven uimaranta Äänekosken kaupunki UIMAVESIPROFIILI 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3

Lisätiedot

KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA

KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TOIVAKAN KUNTA KUIVAKOLUN KAATOPAIKKA Tutkimusraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.8.2017 P25062P004 Tutkimusraportti 1 (3) Pitkänen Alisa 17.8.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA Vesistöosasto/RO 13.1.215 Kirjenumero 852/15 Jorma Järvensivu Kankaistonkatu 14 F 21 3871 Kankaanpää RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA 4.8.215 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Tutkimus

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot