GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3731/-80/1/10 Koskee: 3733 Savukoski Lunkkaus Antero Karvinen 21.4.1980 RAPORTTI VUOSIEN 1978 ja 1979 RAUTAMALMITUTKIMUKSISTA SAVUKOSKEN LUNKKAUKSESSA AIHE TUTKIMUKSIIN Metsuri Launo Julkunen on lähettänyt vuosina 1976-1978 geologisen tutkimuslaitoksen malmiosastolle kansannäytteinä parikymmentä rautamalmilohkaretta. Suurin osa niistä analysoitiin ja pääasiassa kvartsiraitaisten magnetiittilohkareiden rautapitoisuus oli noin 50 %. Koska lohkareet tuntuivat tulleen melko suppealta alueelta, sain syyskesällä 1978 tehtäväkseni selvittää niiden löytöpaikat ja etsiä, jos mahdollista niiden syöttölähde. Magnetiittipitoisten lohkareiden lisäksi näytteiden joukossa oli myös muutamia mielenkiintoisia götiitti- ja hematiittilohkareita. Tutkimusten aikana Julkunen lähetti kyseiseltä alueelta vielä parikymmentä uutta rautapitoista lohkaretta. Kansannäytteinä tulleiden lohkareiden analyysitulokset esitetään liitteessä 1. TUTKIMUSALUE Tutkimusalue sijaitsee noin 10-30 km Savukosken kirkonkylästä luoteeseen (kuva 1). Kansannäytteinä tulleet Julkusen lohkareet paikansin kulkemalla pari päivää hänen mukanaan Lunkkauksen kylän pohjoispuolisilla tuntureilla, tienvarsilla ja metsäaurauksilla. Lohkareiden löytöpaikkojen perusteella tutkimusalue rajattiin karttalehdille 3731 05-12 ja 3733 02 ja 03. Suurin osa kansannäytelohkareista oli löytynyt Vasatunturin ja Lauttaselän ympäristöstä.
2 Kuva 1. Tutkimusalueen sijainti. 1 :800 000. MUUT TUTKIMUKSET J. Paakkola (1967), Lapin läänin kansannäytteitä vuosilta 1958-1962 käsittelevässä julkaisussaan, kertoo Pelkosenniemen Aapajärven ympäristöstä löydetyistä rautamalmilohkareista. Aapajärvi sijaitsee tämän tutkimusalueen lounaisnurkkauksessa (3731 04). Em. lohkareet olivat analyysitulosten perusteella heikohkoja titaani-rautamalmilohkareita. Niiden Fe-pitoisuus oli 25-50 %, Ti-pitoisuus yleensä 5-10 % ja V-pitoisuus 0.1-0.4 %. Nämä lohkareet liittyvät Paakkolan mukaan emäksisiin kivilajeihin (gabroihin). Rautaruukki Oy on tutkimuksiensa yhteydessä löytänyt Lauttaselän N-rinteeltä (3731 11) parikymmentä rautaoksidilohkaretta. Muutamat näytteistä olivat kvartsiraitaisia magnetiittilohkareita, joiden Fe-pitoisuus on 25-60 %. Pääasiassa
3 näytteet olivat karsikiviin liittyviä götiitti- ja hematiittilohkareita, jotka helposti rapautuvina lienevät melko paikallisia. Niiden Fe-pitoisuus on alle 40 % ja keskimäärin vain noin 20 %. Tyypillistä Lauttaselän näytteille on, että niiden Ti- ja V- pitoisuus on hyvin alhainen eli alle 0.1 %. Kesällä 1979 on geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto tehnyt karttalehdeltä 3731 litologisen näytteenoton, josta on valmistunut Risto Haimin ja Aki Tapsan tekemä kenttätyöraportti. Alustavien analyysitulosten mukaan Fe-pitoisuudet jäävät kaikkialla alle 30 %:n, mutta useat V-pitoisuudet meta- ja muutamissa sarvivälkegabroissa nousevat anomaalisen korkeiksi eli yli 1 000 ppm:n. TUTKIMUSMENETELMÄT Lohkare-etsintä Ensimmäisenä tehtiin jo edellä mainittu kansannäytteiden paikantaminen. Sen jälkeen syksyllä 1978 ja kevätkesällä 1979 tehtiin kansannäytelohkareiden löytöpaikan ympäristössä lohkare-etsintää. Se keskitettiin alueella risteilevän metsäautotieverkoston varsille ja alueelle äskettäin tehdyille metsäaurauksille ja ojitusalueille. Em. alueita järjestelmällisesti kävellen löysivät kesäapulainen J. Virtasalo, tutkimusapumies P. Uimonen ja allekirjoittanut magneettia ja geologivasaraa apuna käyttäen yhteensä n. 150 kpl magneettisia tai muita rautaoksidipitoisia näytteitä. Niistä meni analyysiin asti 37 kpl (liite 2). Nämä lohkareet, kuten Julkusen lähettämät kansannäytelohkareetkin sijoittuivat karttalehdille 3731 10-12 ja 3733 02. Lohkareiden löytöpaikkojen ja alueelle oletetun geologisen kuljetuksen perusteella näytti syntyvän klassinen lohkareviuhka, jota korkeimmat tunturit olisivat voineet hieman sotkea. Tämän perusteella tutkimukset kohdistettiin noin 10 km lännempänä olevalle peitteiselle alueelle, jossa magneettisten lentokarttojen 1 : 100 000 ja 1 : 50 000 mukaan on runsaasti ympäristöstä poikkeavia, vaikkakin melko alhaisia anomalioita (liite 6). Lohkare-etsintää jatkettiin kesän 1979 kuluessa myös lännempänä karttalehdillä 3731 05, 06, 08 ja 09.
4 Magneettiset mittaukset Talvella 1979 suunniteltiin ja mitattiin karttalehdille 3731 08, 09 ja 11 15 magnetometrausprofiilia, yhteensä 38 km. Lisäksi kevättalvella mitattiin pelkästään geofysikaalisin perustein karttalehdillä 3731 04 ja 07 oleviin erillisiin häiriöihin 7 tutkimusprofiilia (11.4 km). Magneettiset maastomittaukset tapahtuivat valmiiksi ajettuja ja suunnistettuja moottorikelkkauria pitkin. Mittaukset suoritettiin protonimagnetometrillä 25 m pistevälillä. Saadut tulokset piirrettiin 1 : 5 000 mittakaavassa millimetripaperille siten, että 1 000 nt (nanotesla) = 1 cm piirustuksensa. Profiilipiirustukset pienennettiin edelleen mittakaavaan 1 : 20 000 arkistointia varten ja 1 : 50 000 tätä raportointia varten (liitteet 3 ja 4). Korkeimmat anomaliakohdat mitattiin revidointimielessä vielä Jalander-magnetometrillä ja merkittiin täryporanäytteenottoa varten (liite 5). Tärykairaus Tärykairaus suoritettiin kesällä 1979 cobra-kalustolla. Neljään eri linjaan tehtiin yhteensä 32 näytteenottopistettä. Näytteenotin pysähtyi yleensä 3-4 metriin, jossa oli hyvin kivinen moreeni, kuten myöhemmin todettiin. Montutus Syksyllä 1979 kaivettiin traktorikaivurilla 3 tutkimuskaivantoa, jotta päästäisiin selville oliko 3-4 metrin syvyydellä todella kallio. Tällöin todettiin, ettei ainakaan 4 metriin mentäessä löydy kalliota, vaan cobrakalusto oli pysähtynyt noin metrin paksuiseen suurikiviseen moreeniin. Näin litologinen tieto alueelta jäi saamatta. Tutkimuskaivannoista otettiin 26 kpl moreeninäytteitä (geologi Härkönen), joiden analyysitulokset esitetään liitteessä 6. Talvella 1979-1980 tehtiin vielä edellä mainittujen tutkimuskaivantojen kohdalle tärykairausnäytteenotto ohuella kalustolla, jolloin selvisi, että moreenin ja sen alla olevan hiekan paksuus on ainakin 10 m eikä vieläkään kallio tullut vastaan. Näin kaivauksista ja iskukairausnäytteenotosta saatu anti jäi moreenianalyysitulosten varaan.
5 ALUEEN GEOLOGIASTA Rautapitoisten lohkareiden löytöalusta on magneettisella kartalla häiriöttömänä näkyvää kvartsiittia. Kvartsiittia ovat suuret, rinteiltään usein rakkautuneet tunturialueet: Nivatunturi, Vasatunturi, Vasatunturin Niekka ja Kivitunturi sekä niiden välissä ja eteläpuolella olevat Lauttaselkä, Kaitavaara ja Pelleivaara. Kallioperäosaston alustavan kartoituksen (1978) ja geokemian osaston (1979) tekemän litonäytteenoton mukaan kvartsiittien lisäksi tavataan karttalehden 3731 etelä- ja kaakkoisosissa gabropahkuja, graniitteja sekä muutamia emäksisiä vulkaniitteja. Karttalehden koillisosissa on pohjaan kuuluvaa graniittigneissiä (Mattila). Tutkimusalueen luoteisosaan ulottuu lännestä laaja alumiiniliuskevyöhyke (Rask). Se sisältää runsaasti magnetiittipirotetta ja näkyy siten selvänä jaksona magneettisilla kartoilla. Tutkimusalueen lounaisosassa Aapajärvellä tavataan vulkaanista vihreäkiveä ja sen pohjoispuolella kiilleliusketta, jossa välikerroksina on kvartsiittia ja gabroa (Saverikko). Pääosa alueen keskiosista on Luirojoen ympäristön suoaluetta, jossa paljastumia on tavattu lähinnä vain joen pohjasta ja rantapenkoista. Paljastumat ovat yleensä gabroja. Nämä hieman magnetiittia sisältävät ja magneettisella kartalla erottuvat muodostumat näyttävät jatkuvan irrallisina koko peitteisellä karttalehden keskiosalla. Muu osa kallioperästä gabrojen ympärillä on magneettisella kartalla häiriötöntä kvartsiittia ja kiilleliusketta, joiden kontaktia ei kuitenkaan ole voitu tarkasti määrittää. Kokonaisuudessa alue on melko voimakkaasti poimuttunut, joka näkyy jo topografiassakin. Varsinaisen stratigrafisen tulkinnan tekeminen vähäisen tektonisen havainnoinnin takia ei liene tässä yhteydessä tarkoituksenmukaista. LOHKAREIDEN LÖYTÖYMPÄRISTÖ Sekä Julkusen lähettämät kansannäytteet että tutkimuslaitoksen löytämät lohkareet on tavattu alueella risteilevän metsäautotieverkoston varsilta sekä metsäaurauksilta ja -ojista. Siis siellä missä maan pintaa on rikottu. Löytösyvyys vaihtelee näin ollen 0-40 cm välillä. "Terveeltä" maastopohjalta vaikka sitäkin on melkoi-
6 sesti kävelty, on löytynyt vain pari magneettista lohkaretta. Muodostuman laatu näyttää ratkaisevan, onko lohkareita edes mahdollista löytää. Hienoimmilta lajittuneilta hiekka- ja silttialueilta magnetiittilohkareita ei ole löydetty. Muutamia lohkareita on tavattu paljaan kvartsiittirakan päältä. Pääasiallinen magnetiittilohkareiden löytökerros näyttää olevan kivinen ylempi moreeni. Tutkimuskaivannoista ei tavattu yhtään rautamalmilohkaretta. Magneettisten, rautapitoisten lohkareiden löytöalusta on häiriötöntä kvartsiittia, joten magnetiittipitoisten kivien on täytynyt kulkeutua alueelle jostain muualta. Karsi- ja vihreäkiviin liittyvät götiitti- ja hematiittipitoiset lohkareet voisivat olla peräisin läheltä löytöympäristöään. Eiväthän ne kestä rapautumatta kovin pitkää kuljetusta. MALMITYYPIT Suurin osa löydetyistä rautamalmilohkareista on tiivistä kvartsia ja magnetiittia vuorokerroksina. Lohkareiden kvartsi on harmaata jaspista tai cherttiä, mutta ei koskaan löytöalueelle tyypillistä vaaleaa, karkearakeista kvartsiittia. Osa tämän tyypin lohkareista on pelkkää magnetiittia, josta jaspis lienee lohjennut pois. Näitä kiviä on kutsuttu kompakteiksi. Hivenanalyysien (V ja Ti) (liitteet 1 ja 2) perusteella ne ovat rinnastettavissa kvartsiraitaisiin näytteisiin. Hematiittia ja götiittiä sisältävät kivet on erotettu omaksi ryhmäkseen, vaikka ne eivät hivenainepitoisuuksiltaan aina ole aivan samanlaisia. Useimmat gätiittilohkareet ovat olleet melko kompakteja eikä sivukiveä ole tavattu tai se on ollut götiitin "saastuttamaa". Hematiitti esiintyy useimmiten liistakkeisina juonina alueen kvartsiiteissa. Muutama korkean rautapitoisuuden sisältämä hematiittilohkare on syntynyt martiittiutumalla magnetiitista ja kuuluu jaspisraitaisiin muodostumiin. Lisäksi hematiittia on tavattu ohuina raitoina ja massamaisena yhdessä götiitin kanssa Luirojoen itäpuolelta löydetyistä karsityyppisistä lohkareista. Tämä malmityyppi, koska se on herkkä rapautumaan, vaikuttaa paikalliselta. Karsityyppisten lohkareiden Fe-pitoisuus on kuitenkin melko alhainen. Lisäksi hematiittia on tavattu satunnaisesti vihreäkivityypin lohkareista.
7 Vihreäkiviin liittyvät magnetiittilohkareet on erotettu omaksi ryhmäkseen. Määrällisesti näitä lohkareita on löydetty eniten, mutta koska niiden pitoisuudet ovat useimmiten alhaisia, ne ovat magneetti/visuaalisen tarkastelun jälkeen heitetty pois. Niitä ei ole siten paljoa analysoitu eikä merkitty lopulliselle kartalle (liite 6 ja malmiosaston arkisto). Yhdestä vihreäkivityypin magnetiittilohkareesta on analysoitu alueen korkein vanadiinipitoisuus (V = 0.24 %). Magnetiittin määrä ei tosin ole kovin korkea, sillä kiven koko rautapitoisuus on noin 30 %. Lohkareet lienevät melko paikallisia ja peräisin Luirojoen länsipuolisista gabro- ja vihreäkivimuodostumista. Merkille pantavaa on, ettei löydettyjen ja tutkittujen näytelohkareiden joukosta tavattu juuri ollenkaan kiisupitoisia lohkareita. Varsinkin Luirojoen itäpuoli oli käytännöllisesti katsoen tyhjä kiisulohkareista. Vaikka tuhansia lohkareita tutkittiin silmämääräisesti, ei kiisuja muutamaa rikkikiisu- tai magneettikiisuhippua lukuun ottamatta tavattu. (Geokemian osasto on kylläkin moreenitutkimuksissaan tavannut Palamaojan latvoilta (3731 11) anomaalisia kuparipitoisuuksia. Alue on suojainen laakso, jossa on paksun maakerrokset, joten on täysin mahdollista. ettei siltä koskaan ole irronnut lohkareita.) LOHKAREIDEN KOKO JA MUOTO Löydetyt rautamalmilohkareet ovat olleet varsin pieniä. Suurimmat tavatut kvartsiraitaiset ja kompaktit kivet ovat vain nyrkin kokoisia ja pienimmät vain muutaman sentin läpimittaisia siruja. Götiittipitoiset lohkareet ovat suurimmillaan olleet noin 20 cm läpimittaisia. Hematiittiraitoja sisältäviä kvartsiitteja on kaiken kokoisia, mutta hematiitin osuus koko kivestä on mitätön. Vihreäkivityyppiset, pääasiassa gabroihin liittyvät vanadiinipitoiset malmilohkareet ovat olleet jopa puolen metrin läpimittaisia, mutta niistä on analysoitu vain yksi. Muodoltaan pienet lohkareet ovat yleensä pyöristyneitä tai jonkun rakosuunnan mukaan lohjenneita ja reunoiltaan pyöristyneitä. Muutamat karsityyppiset hematiitti- ja götiittilohkareet ovat olleet muodoiltaan epämääräisiä ja kulumattoman näköisiä. Edellä mainitut isommat gabrotyyppiset lohkareet ovat olleet kulmikkaita.
8 TULOKSET Fe-lohkareanalyysit Launo Julkusen kansannäytteinä lähettämien ja malmiosaston löytämien rautamalmilohkareiden analyysitulokset esitetään tämän raportin liitteissä 1 ja 2. Yleisenä piirteenä analysoiduista kivistä voidaan todeta niiden suhteelliset korkea Fe-pitoisuus, joka useissa kymmenissä kivissä on 40-70 %. Se johtuu tietysti kivien ennakkovalikoinnista. Joka tapauksessa mielenkiintoisessa määrin rautaa sisältäviä malmilohkareita tavattiin yllättävän paljon. Kaikkien analysoitujen kompaktien ja kvartsiraitaisten magnetiittilohkareiden (40 kpl),keskimääräinen Fe-pitoisuus oli 37.4 %. Hematiitti- ja götiittirikkaiden lohkareiden keskimääräinen Fepitoisuus oli vielä hieman korkeampi eli 40.8 %. Vihreäkiviin liittyneistä lohkareista analysoidut Fe-pitoisuudet olivat keskimäärin 25.2 %, mutta yleisesti tämä lukuisimpana tavattu "malmi" tyyppi sisälsi vain hajarakeina magnetiittia eikä näitä heikkoja lohkareita analysoitu montaakaan. Vastaavat titaniitti(ti) ja vanadiini- (V) pitoisuudet olivat edellä esitetyillä malmityypeillä keskimäärin seuraavat: - Kompaktit ja kvartsiraitaiset: 0.09 % Ti 0.02 % V - Hematiitti- ja götiittikivet: 0.29 % Ti 0.04 % V - MAGN-pitoiset vihreäkivet: 0.82 % Ti 0.06 % V Korkein tavattu rautapitoisuus oli 69.9 %, korkein titaanipitoisuus 6.75 % ja vanadiinipitoisuus 0.24 %. Kokonaisuutena hivenainepitoisuudet (Ti, V, Mn ja Cr) olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta hyvin alhaiset. Hietutkimukset Lunkkauksen tutkimusalueen rautapitoisista kivistä on valmistettu geologisen tutkimuslaitoksen Rovaniemen aluetoimiston hielaboratoriossa yhteensä 23 kpl ohuthieitä ja 17 kpl pintahieitä. Vain muutamassa näytteessä tavataan tervettä magnetiittia. Yleensä magnetiitti tai erilliset magnetiittirakeet ovat martiittiutu-
9 massa hematiitiksi. Hematiittia esiintyy myös suotautumina magnetiitissa sekä primaareina taipuneina liistakkeina. Magnetiitin yhteydessä tavataan myös ilmeniittilamelleja. Götiitti esiintyy yleensä kompaktina eikä sen alkuperästä voi saada selvää. Massamaisessa götiitissä on sulkeumina götiitin saastuttamia silikaattirakeita. Parissa näytteessä magnetiittissa on tavattu muutamia hyvin pieniä kuparikiisurakeita. Muita malmimineraaleja ei ole tavattu. Mittaustulokset Tutkimusalueella talvella 1979 tehdyt magneettiset profiilimittaukset antoivat useita taustasta erottuvia anomalioita. Mittausaineiston käsitteli geofysiikan osasto ja tulokset on esitetty piirrettyinä profiileina liitteissä 3, 4 ja 5. Magneettisten anomalioiden suuruus on korkeimmillaan n. 8 000 nt (nanoteslaa). Keskimäärin anomaliahuiput ovat 4 000-5 000 nt ja edustavat ilmeisesti magnetiittipirotteisia gabroja. Muutamien anomalioiden hyvin terävä muoto johtunee kapeista magnetiittirikkaista raidoista ympäristön kivilajeissa. Moreenitietous Kuissuvannon Keikkumapalon alueelle suunnitelluista tutkimuskaivannoista saadut analyysitulokset antoivat tietoa vain moreenin ylimmistä osista. Saadut Fe-pitoisuudet olivat 10 %:n molemmin puolin ja trendinä tuntui olevan, että rautapitoisuus hieman laski moreenin ylemmissä osissa. Iskuporanäytteenotosta tehdyt analyysit osoittivat, ettei syvemmälläkään (10 m) Fe-pitoisuudet ole normaalista poikkeavia. Myös saadut Ti ja V-pitoisuudet eivät yhdessäkään analyysissa osoittautuneet anomaalisiksi vaan olivat keskimäärin 1 % Ti ja 500 ppm V. Tehdyt kivilaji- ja suuntauslaskut osoittivat, että viimeisin kuljetus oli tapahtunut pohjoisluoteesta, ja kivien joukossa oli suhteellisen runsaasti gabroluokan kiviä. Jos tavattujen rautamalmilohkareiden lähtöpaikka olisi monttujen seutuvilla, ne olisivat melko lyhytmatkalaisia ja peräisin gabrotyyppisistä tai niihin liittyvistä kivistä. Tarkempi selvitys moreenitutkimuksista esitetään Ilkka Härkösen tutkimusraportissa M 19/3731/-80/2/10.
10 Kartat Magneettisten profiilimittausten tulkintakartat on tehty mittakaavassa 1 : 20 000 ja edelleen pienennettynä mittakaavaan 1 : 50 000 (3731). Merkittävimmät rautamalmilohkareet on merkitty käytetyn luokittelun (liitteet 1 ja 2) mukaisin symbolein 1 : 50 000 mittakaavaiselle kartalle sekä lisäksi 1 : 100 000 magneettiselle kartalle (liite 6), jossa lisäksi esitetään mittauslinjojen ja geokemiallisten tutkimuskohteiden (cobralinjat ja montut) sijainti. Kallioperäkartta tutkimusalueelta on vasta aluillaan. Risto Haimi on kesällä 1979 tehnyt samalta karttalehdeltä litogeokemiallisen näytteenoton, jonka yhteydessä tehdyt paljastumatiedot hän on esittänyt työraporttinsa liitteenä. YHTEENVETO Savukosken Lunkkauksen alueelta kansannäytteinä löydetyt rautamalmilohkareet tuntuivat muodostavan lohkareviuhkan, joka johti 1-10 km:n päähän luoteeseen Luirojoen länsipuolella olevalle Keikkumapalon suoalueelle. Magneettisista profiilimittauksista tehtyjen tulkintojen perusteella alueelta saattaisi löytyä pienehköjä magnetiittimalmeja tai kapeita magnetiittirikkaita raitoja. Paksujen maapeitteiden takia traktorikaivaus- ja iskukairausnäytteenotolla ei päästy kallioperään kiinni. Näytteistä teetetyt analyysit eivät antaneet mitään merkkiä ympäristössä mahdollisesti esiintyvistä runsaammista rautamuodostumista. Samaan aikaan jatkettiin myös lohkare-etsintää ja kansannäytteiden kanssa samantyyppisiä kvartsiraitaisia magnetiittilohkareita löydettiin runsaasti myös tulkitun lohkareviuhkan ulkopuolelta. Lohkareita tavattiin useiden kymmenien kilometrien etäisyyksiltä toisistaan myös oletetun lähtökohdan luoteis- ja länsipuolelta. Tämä pani jo epäilemään, että Luirojoen itäpuolelta tavatut magnetiittija martiittilohkareet saattavat olla peräisin jostain muualta kuin Kuissuvannon Keikkumapalon ympäristöstä.
11 Magnetiittilohkareiden lisäksi tutkimusalueelta löydettiin melko säännöllisesti läpimitaltaan 2-50 cm olevia myös pyöristyneitä punaisia jaspiliitteja. Vastaavantyyppistä kiveä tunnetaan kalliossa tutkimusalueesta lähteen vasta 90 km päässä Kittilässä sijaitsevalla Porkosen -Pahtavaaran rautamuodostumalla. Myös Porkosen - Pahtavaaran jaspisraitaiset rautamalmit ovat ulkonäöltään ja kemialtaan hyvin samanlaisia kuin tältä tutkimusalueelta tavatut magnetiittilohkareet. Löydettyjen lohkareiden koon ja korkean pyöristyneisyyden huomioon ottaen pitäisin mahdollisena, että ne ovat peräisin vaikkapa 100 km:n päästä Porkoselta tai vielä tuntemattomasta esiintymästä jostain tältä väliltä, vaikkakaan maaperägeologit tuskin allekirjoittavat näin pitkää kuljetusta. Lunkkauksen - Kuiskankaan alueella kallioperän tektoninen asento on lähes pysty, joten mahdolliset suuret magnetiittirautamuodostumat näkyisivät jo magneettisilla lentokartoilla huomattavina anomalioina. Koska tällaisia ei alueelta tavata, ei tämänhetkisen raudan maailmanmarkkinatilanteen takia (suuret massiiviset Femalmitkin tuottivat 1980 pohjoismaissa tappiota) liene perusteltua satsata enempää heikohkojen tai pienimassaisten magnetiittirautamalmien etsintään. Luirojoen itäpuolelta Lauttaselän pohjoisrinteeltä tavatut karsikiviin liittyvät rautapitoiset lohkareet lienevät melko paikallisia. Niiden Fe-pitoisuudet ovat kuitenkin sen verran alhaiset (alle 30 %), että niihin kohdistetuilla jatkotoimenpiteillä olisi tuskin muuta kuin tutkimuksellista arvoa. Luirojoen länsipuolelta Kuiskankaalta tavattu gabrolohkare, jossa Fe-pitoisuus oli 30.8 % ja V-pitoisuus 0.24 %, on tarkemmin selvittämättä. Vastaavantyyppisiä isoja lohkareita tavattiin muualtakin ympäristöstä, vaikkei niitä sattunutkaan analyyseihin mukaan! Ne lienevät peräisin ympäristön moreeninalaisista gabropahkuista. Mikäli lohkareen Fe-pitoisuus on peräisin magnetiitista, vastaavat tai hieman korkeammat vanadiinipitoisuudet, riippuen vanadiinin hinnankehityksestä, voisivat olla jo ekonomisesti kiinnostavia. Alueen magnetiittigabrojen paikantamiseksi vaadittaisiin kuitenkin jatkotutkimuksia. Lähinnä kyseeseen tulevat alueelliset magneettiset maastomittaukset ja niiden perusteella tapahtuva syväkairaus.
12 Geologisen tutkimuslaitoksen osalta jatkotutkimuksiin Lunkkauksen rautamalmitutkimusalueella ei tällä haavaa näytä olevan aihetta ja tutkimukset karttalehdellä 3731 on lopetettu. Rovaniemellä 24. päivänä huhtikuuta 1980 Geologi Antero Karvinen LIITTEET 1. L. Julkusen kansannäytelohkareiden analyysit 1976-79 2. Malmiosaston 1978 löytämien rautamalmilohkareiden analyysejä 3. Magnetometrauslinjat ja niille mitatut profiilit 1 : 50 000 (3731 08, 09 ja 11) 4. Magnetometrauslinjat ja niille mitatut profiilit 1 : 50 000 (3731 04 ja 07) 5. Revidointimagnetometrausprofiilit 1 : 20 000 (3731 08 ja 11) 6. Magneettinen korkealentokartta 1 : 100 000, johon on merkitty analysoidut lohkareet, mitatut agnetometrauslinjat, cobranäytteenottolinjat ja kaivetut montut. 7. Tutkimusalueen nimistökartta 1 : 50 000
13 Liittyy Ilkka Härkönen: Selostus maaperätutkimuksista Savukosken Keikkumapalossa karttalehdellä 3731 08; M 19/3731/-80/2/90 Lohkarekartta 1 : 50 000 3731 Havaintopäiväkirjat: EAK -78, EAK -79, JVV -79 Lohkarehavainnot: EAK-78-112 - 196, EAK-79-11 ja JVV-79-1 - 49 Hieet: Pintahieet RO 305-321 ja 353 Ohuthieet RO 2038-2057, 2217 ja 2218 Kiillotettu ohuthie RO 904 Magneettiset mittaukset 1979 karttalehdellä 3731, protonimagnetometrin mittaustulokset Lähdeluettelo Haimi, R. ja Tepsa, A. (1979): Kenttätyöraportti kalliogeokemiallisesta näytteenotosta Lapissa karttalehdillä 3731 ja 4714 kesällä 1979. Geokemian alaryhmä, Rovaniemi. Mattila, H. (1974): Karelidit Savukosken Tanhuan alueella Keski-Lapissa. Pro gradu -tutkielma, Oulun yliopiston geologian laitos. Paakkola, J. (1967): Lapin läänin kansannäytteet vuosilta 1958-1962. Geoteknillisiä julkaisuja N:o 70, Geologinen tutkimuslaitos. Otaniemi. Rask, M. (1978): Kivilajeista ja metapeliittien progressiivisesta metamorfoosista Sodankylän Kelujärven alueella. Pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopiston geologian laitos. Saverikko, M. (1980): Oraniemen liuskeiden kerrostumisjärjestys ja stratigrafinen sijainti Keski-Lapin liuskejaksossa. Pro gradututkielma, Helsingin yliopiston geologian laitos.