TORNIONLAAKSON SEUTUKUNTA



Samankaltaiset tiedostot
Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta. Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA


Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen

Alueellisen yhteistyön malli

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

KOULUJEN KERHOTOIMINTA. Toiminnan periaatteet alkaen

Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen käyttö Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa vuonna 2010

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola Kuopio

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

AJATUKSESTA TOIMIVAKSI KERHOKSI Apua liikuntakerhon perustamiseen kouluun

Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Rastaalan koulu Lukuvuoden keskeiset teemat

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen käyttö Kainuun ja Pohjois- Pohjanmaan maakunnissa vuonna 2013

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Hyvän kerhon takaa pätevä ohjaaja. Merike Kesler Kerhokeskus , Tampereella

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Näille töille etsimme tekijää Forssaan

Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Keskiviikko klo

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet lukien

Janakkalan kerhotoiminnan toimintasuunnitelma

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

Kerhotoiminnan kehittäminen lv Koulutuslautakunta Liite 1

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Linnainmaan koulupolku

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

Pienten lasten kerho Tiukuset

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio

Näin maalaiskomediassa...

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

ASKARTELU JA KUVATAIDE

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Linnainmaan koulupolku

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Koulujen kerhotoiminnan esiselvitys 2010

Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty.

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

OPPILASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Keskiviikko klo Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

Transkriptio:

TORNIONLAAKSON SEUTUKUNTA Ylitornio: Pinta ala 2213 km² Asukkaita 4742 Asukastiheys 2,14/km² Oppilaita lv 2011 2012 420 Kouluja 5 Pello: Pinta ala 1864 km² Asukkaita 3974 Asukastiheys 2,13/km² Oppilaita lv 2011 2012 322 Kouluja 3 Koulujen etäisyys lyhimmillään 2,9 km, pisimmillään 75 km.

*Ennen kehittämistoimintaa kunnan koulutoimella yksi oppilaskerho *Kehittämistoiminnan tuloksena jokaisella koululla oppilailla on mahdollisuus osallistua vähintään yhteen kerhoon, jonka vastuuvetäjänä koulutettu aikuinen. *Ylitornion kunnan isoimmalla koululla (282 opp.) oppilaita aktivoi parhaimmillaan 10 kerhoa (liikuntapainotteisia kerhoja 4, Koka på svenska ruotsinkielinen kokkikerho, ruotsi tutuksi kerho alakoululaisille, teknisen työn kerho, tekstiilityön kerho, kaksi läksykerhoa)

*Kuntatalous ja sen kiristyminen *Napapiirillä asuttaessa pitkät etäisyydet ovat arkipäivää *Harvaan asuttu kunta > haasteita kerhojen suorituspaikkojen kuin oppilaiden kuljettamisen suhteen *Haasteena saada riittävä määrä kerholaisia, kerhonohjaajia, välipaloja sekä tarvittavat välineet ja materiaalit oikeaan aikaan oikeaan paikkaan TURVALLISESTI, TALOUDELLISESTI JA TEHOKKAASTI. *Resurssit saatava kohdennettua mahdollisimman täysimääräisesti kerhojen toimintaan, ei tukipalveluihin

¾ Kerhotoiminnan kehittämisen koordinaattorina toimii amk liikunnanohjaajan tutkinnon suorittanut moniosaaja. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluu: y Kerhotoiminnan kuntakohtainen koordinointi y Eri kouluilla toimivien 13 kerhon pääasiallinen vetovastuu (60 %) y Materiaali ja välinehankinnat y Kerhoihin osallistuvien oppilaiden välipala ja kuljetusjärjestelyt, mukaan lukien kerhobussitoiminta y n. 250 km ajoa kodin ja toimipaikkojen välillä y Toimia promoottorina kodin ja koulun sekä muiden sidosryhmien välisessä yhteistyössä y Kerhotoiminnan hallinnollisten asioiden valmistelu

Kerhobussi ¾ 1+8 hengen auto > b ajokortti ¾ Kuljettaa ohjaajan, välipalat, ¾ ¾ ¾ ¾ ¾ välineet sekä kerhon jälkeen oppilaat Kilometrejä kertyy arviolta 25 000 vuodessa Puolittaa ostoliikennekuljetusten kustannukset > mahdollistaa suuntaamaan resurssit ydintehtävään Bussin varustaminen menossa Kustannukset 850 + alv./kk (30 000km/vuosi) Haasteena kuljetuspalveluita tarjoavat yrittäjät.

*Sivistyslautakunta *Ohjausryhmä *Aineenopettaja, urheiluseuran edustaja *Seurakunnan lapsi ja nuorisotyö, vanhempaintoimikunta *Luokanopettaja, urheiluseura *Koollekutsuja, puheenjohtaja, hankkeen hallinnon edustaja, oppilashuoltoryhmän edustus *Oppilaskunnan toiveet huomioitu erillisellä kyselyllä ja kerholaisten palautelomakkeella. *Suunnittelemassa ja toteuttamassa 4H yhdistys, metsästysseura, kunnan eri hallintokunnat, info ryhmä, Sos lapsikylä

*Ylitornion kunnan kerhotoiminnan kulut 2010 vuonna n. 65 000 euroa (omarahoitusosuus 25%, avustus 75%) jakautuvat seuraavasti: *Palkat oheiskuluineen: n. 50% *Oppilaskuljetukset: 40% *Välipalat: 5% *Materiaali ja välinehankinnat + muut: 5%

*Kehitteillä kerhotoiminnan järjestäminen seutukunnallisesti, kunnan rajat ylittäen. > Kuntien välisellä kerhoyhteistyöllä pyritään hyödyntämään kuntakohtaiset vahvuudet sekä käyttämään lähintä mahdollista kerhotoimijaa oheiskulujen minimoimiseksi. *Lisämausteena on mahdollisuus kansainväliseen kerhotoimintaan Ruotsin kanssa.

*Liikuntapainotteisten kerhojen arkeen liitetään teknologisia sovelluksia ja laitteita. *Askelmittareita ja sykemittareita. *Luontoliikunta, gps laitteet, geokätkentä *Omien suoritusten arviointia teknologiaa hyväksi käyttäen. *Lapsia ja nuoria innostetaan liikkumaan myös digiliikunnalla, eli käyttämällä pelikonsolien liikuntasovelluksia. Näillä yritetään innostaa liikkumattomatkin liikkumaan.

RAJATTOMIA MAHDOLLISUUKSIA