Lisää iloa kieliopin opettamiseen
Toiminnalliset menetelmät kielen rakenteiden oppimisessa I II III IV V Mitä, miksi? Menetelmistä, harjoituksista Käytännön esimerkkejä paperilla, toiminnassa ja videolla Keskustelua Palautelomake
Sen minkä kuulen, unohdan, sen minkä näen, todistan / uskon, sen minkä teen, ymmärrän.
Assosiaatiot (ad yhteen + socius toveri ) Mielikuvat Mielikuvien käyttäminen on nimenomaan se keino, joka auttaa meitä niin näkemään kuin tekemään, niin löytämään itsestämme energiaa ja ymmärtämään myös työn ja taitojen kehittämisen merkityksen. - - Etymologisesti sana oppiminen onkin alun perin merkinnyt käsitettä käydä katsomassa.
Anna miehelle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet elämän ajaksi.
(Mielikuviin liittyvät) päättelytehtävät vertailutehtävät kaaviot, symbolit, piirrokset (esim. juonikaavio) kerronnallinen opetus rooli oppilaan unelmat, haasteet, pelot, toiveet
äänirooli ääneenluenta (yhteisöllisyys, esityksellisyys) Taustavaikuttajana Kieli ja sen kieliopit (1994)
MEDIA KIRJALLISUUS Draamakasvatus Kirjoittaminen Piirtäminen Keskustelu TUTKIVA ASENNE
Liikennesäännöt Kansainvälisyys Yleissivistys Mihin kielen ominaisuuteen termi viittaa? Mihin kielen tiettyä rakennetta tarvitaan, missä ja miten sitä käytetään?
Sanojen etymologia - substantiivi vrt. substanssi, aine(s); ihminen < ihme - essiivi - > esiliina < suoja, olla jossakin roolissa, olla jonakin Vieraat kielet, kulttuurit, tavat Sanojen kaksoismerkitykset, poikkeukset sekä väärinkäytökset Ryhmän paine
Luokka-aste Harjoitusten painottuminen eri luokka-asteilla: 7.luokka Sanaluokat koko ryhmä, leikit Sijamuodot mielikuvitus, tyypit, draama 8.luokka 9.luokka Lauseenjäsenet - oma elämä, roolit, draama Modukset ryhmäharjoituksia (+ kirjallisuuden lajityypit) Nominaalimuodot Kielen rakenteiden kertaus (+ kirjallisuuden historia ja tyylisuunnat)
Surinasiivet / Kirjainimpro substantiiveista Tehtävä: Surise, liiku. Pysähdy merkistä ja sano sovitulla kirjaimella alkava substantiivi ja näyttele se. Opettajan tullessa kohdalle et voi miettiä sekuntia kauempaa. Tervapata Tehtävä: Ryhmä seisoo ringissä, joku koputtelee selkiin esim. substantiiveja; kun kiertäjä sanoo esim. verbin, joutuu verbin saanut juoksemaan kilpaa vapautuvaan koloon, eli kiertäjä saattaa vaihtua.
Katri Sarmavuori: Aikakauskirja Äidinkielen opetustiede 38/ 2009, 39/ 2010, 40/ 2011 Juli Aerila (Turun yliopisto) oppilaani, kollegani kustantajat
Rohkeus, innostuneisuus, armollisuus Harjoitusten motivointi Ryhmän turvallisuuden tunne; mokaaminen on lahja Rento ilmapiiri
Toiminnallisuudella pyritään: oppijan aktivointiin motivointiin osallistamiseen ryhmäyttämiseen mielenkiinnon herättämiseen opittavaa ainesta kohtaan hyvinvointiin itsetuntemuksen ja itsetunnon vahvistamiseen tunne- ja liikemuistin herättämiseen flow-kokemuksen mahdollistamiseen
Substantiiviharjoitus Olen puu -> Olen äidinkielen opettaja (Tutkitaan esim. mielikuvia, vastakuvia tai tarkennuskuvia. Pohditaan substantiivien valintojen merkitystä yleensä sekä kirjoitelman kannalta.) Ryhmä jaetaan kahtia. Ryhmästä numero Yksi yksi aloittaa kuvan tekemisen, menee näyttämölle ja sanoo substantiivinsa, esim.: Olen äidinkielen opettaja ja näyttelee sen. Ryhmästä numero Kaksi yksi aloittaa ja sanoo esim. Olen oppilas ja näyttelee sen (vastakuva). Seuraavat täydentävät kuvia kuvaan sopivilla substantiivillaan ottaen huomioon toisen ryhmän valinnat. Näyttämön täydentää noin 23 ihmistä per ryhmä. Ohjaaja kertoo, milloin kuva on valmis. Voidaan tehdä myös tarkennuskuva (yleisestä yksityiseen) tai mielikuva (mielenmaisema).
Pienpuuryhmissä - miltä toiminnalliset harjoitukset kuulostivat/tuntuivat? - mitä ongelmakohtia/ pelkoja/ ennakkoluuloja teillä on toiminnallisia menetelmiä kohtaan? - mikä on kielen rakenteiden opettamisen merkitys/ osuus oppitunneillanne? - millaisia toiveita ja uskomuksia teillä on kielen rakenteiden opettamisen suhteen tulevaisuudessa? Yksi pienpuuryhmäläinen esittää ryhmänsä kommentteja -> keskustelua
ARGUMENTIT VASTAAN 1. Ei käy kaikkiin aiheisiin. (32) 2. Aikasyöppö. (18) 3. Liian abstraktia, Eganin metodi horjuva tai vaikea ymmärtää. (10) 4. Täytyy integroida perinteisten metodien kanssa. (10) 5. Ei kaikille luokka-asteille. (7) ARGUMENTIT PUOLESTA 1. Motivoiva. Linkittyy opiskelijoiden elämään. (28) 2. Helpottaa muistamista. Ajatteluväline. (16) 3. Opettajan osallistuminen mahdollista. (13) 4. Opetuksen oikeutus: selitetään miksi. (12) 5. Opettajan ja oppilaan luovuus ja mielikuvitus. (11) Vastaajina 85 auskultoijaa.
Tilakysymys Ennakkoluulot menetelmien soveltuvuudesta, työmäärästä, lapsellisuudesta, kilpailuleikkien tarpeellisuudesta. Aikaa vievää
Kaikki tarvitsevat kielioppia ja vuorovaikutustaitoja! Onnistumisen iloa, T. Nina Maunu, Kilonpuiston koulu, Espoo
Kieli on ajattelun pohja, kommunikaation väline Oppilaan kognitiiviset ja analyyttiset taidot Vieraiden kielten oppiminen Oppilaat kysyvät: Miten tämä asia liittyy minuun? Olenko minä opetuksessa tärkeä? Voinko vaikuttaa omaan oppimiseeni ja opetukseen?