Pihtiputaan sivistyslautakunta Siv.ltk 24.2.2015/ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 / PIHTIPUDAS Peruskoulun, lukion, Viitaseudun opiston, kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen, varhaiskasvatuksen sekä Viitasaaren alueen musiikkiopiston johtamista, valvontaa ja ennen kaikkea niiden toiminnan kehittämistä varten kunnissa on sivistyslautakunta. Lautakunnassa on neljä jäsentä kummastakin kunnasta, lautakunnan puheenjohtaja valitaan isäntäkunnasta ja varapuheenjohtaja toisesta kunnasta, kokouksiin kutsutaan mukaan kunnanhallituksen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajat ja edustajat sekä tarvittaessa asiantuntijoita. Sivistyslautakunta kokoontui v. 2014 yhteensä 9 kertaa ja teki 162 päätöstä. Sivistyslautakunnan jäsenet: Varajäsen: Hollanti Jyrki, puheenjohtaja, Pdas Pasanen Jouni Arnberg Tuija, varapuheenjohtaja, Vts Valorinta Eija Jämsén Tomi, Pdas Autio Heli Koljonen Susanne, Vts Byman Lars Kivinen Paula, Pdas Saastamoinen Sari Muittari Ritva, Vts Pajumäki Jere Paananen Karri, Pdas Lohtander Aimo Varis Timo, Vts Kahelin Lea Pihtiputaan kunnanhallituksen edustaja: Viitasaaren kaupunginhallituksen edustaja: Esittelijä, sivistystoimen toimialajohtaja Haikara Susanna Ijäs Seppo Holster Ritva Sivistystoimen toimialajohtajan katsaus vuoden 2014 tapahtumiin Sivistyslautakunta on kokoontunut säännöllisesti ja hyvässä hengessä. Sisäiset tarkastajat ovat toimineet tarkastussuunnitelman mukaisesti ja esille tulleisiin korjausta vaativiin asioihin on puututtu lautakunnan taholta. Sivistystoimen toimialakohtaisia tavoitteita on viety vuoden aikana eteenpäin mm. opettajien peda.net koulutuksella, atk-laitteiden hankinnalla ja käyttöönotolla, varhaiskasvatuksen ja liikuntatoimen yhteistapahtumilla, kulttuuritoimen, liikuntatoimen sekä nuorisotoimen ja kirjastotoimen yhteiset tapahtumat, lukion kansainvälisellä opettajanvaihdolla ja kansainvälisen nuorisoleiri-hankkeenkautta. Haapaniemen päivähoitokeskuksen tilatarvetyöryhmä teki esityksen päiväkotitoiminnan siirtämisestä kaupungin ostamaan omakotitaloon ja ryhmäperhepäiväkoti ryhmän siirtämisestä kaupungintalolle. Muurasjärven ryhmäperhepäiväkoti muuttui vuoden alusta kunnalliseksi. Tiloja on kunnostettu. Viitasaaren Keskuskoulu toimi kokonaisuudessaan kolmisarjaiseksi. Pihtiputaan Tahkonpolun koulu muuttui seitsemännen luokan osalta kaksisarjaiseksi. Viitasaaren lukio toimii kaksisarjaisena ja Pihtiputaan lukion kolmas luokka toimii kaksisarjaisena.
2 Lukiot ovat vuoden aikana työstäneet molempiin kuntiin erityislinjoja, jota alkavat syksyllä 2015. Lukiokoulutuksen järjestämislupien haku tapahtuu v. 2015, joten syksyllä 2014 on asiaa mietitty erilaisilla kokoonpanoilla. Koulujen atk-tukihenkilöiden ja -laitteiden riittävyydestä on tehty kartoitusta. Uusi oppilashuolto laki tuli voimaan 1.8.2014 ja se lisäsi entisestään yhteistyötä perusturvatoimen kanssa. Opetussuunnitelmaa 2016 on työstetty koko vuoden ajan. Koulutoimen osatta vuosi 2015 on ollut pitkiin aikoihin remonteista vapaa. Kaikki koulut ovat toimineet hyvissä joko remontoiduissa tai uusissa tiloissa. Vapaa-aikatoimi on jalkautunut kylille kirjastoauton mukana erilaisten teemojen merkeissä. Palvelusopimus vuodelta 2014 on toteutunut seuraavasti: Palvelusopimus ja toimialakohtaiset, sivistystoimen tavoitteet vuosille 2014 2016 1. Perusopetus ja lukio; sähköisten opetusmateriaalien ja menetelmien hyödyntämisen tehostaminen koko koulutoimessa. Pedanet koulutus, laitteiden hankinta ja käyttöönotto. 2. Varhaiskasvatuksen sähköisten verkkopalveluiden hyödyntäminen käynnistyy. Selvitetty. 3. Haja-asutusalueen vapaa-aikatoimen palveluiden kehittämisessä hyödynnetään kirjastoautoa. Toteutunut. 4. Lukiossa valmistaudutaan sähköiseen yo-kirjoitukseen v. 2016. Koulutukset. Viitasaarella tila on valmis. 5. Ohjattua liikuntakasvatusta kehitetään ja sen toteutumista edistetään varhaiskasvatuksen yksiköissä. Toteutunut. 6. Nykyisen ATK-tukihenkilöstöverkoston riittävyys varmistetaan tukipalveluiden kanssa. Selvitetty. 7. Lukiot selvittävät kansainvälisistä hankkeista Wiitaunionia parhaiten palvelevat hankkeet ja pyrkivät niihin mukaan. Toteutuu. Sivistyslautakunta (Pihtipudas ja Kinnula) ja perusturvalautakunta (Viitasaari) kokoontuivat yhteispalavereihin v. 2014 aikana kaksi kertaa. Sivistystoimi/Pihtiputaan talousluvut Käyttötalousosan nettomenot (huom! ei vahvistettu ta.) Mittarit/ tunnusluvut TA 2013 TP 2013 TA 2014 TP 2014 Muutos Yli/alle Käyttö- % Talousarvio/ 7.900.243 7.499.703 8.171.515 7.632.519-538.995 93,4 Sivistystoimen eri hallintokuntien mittaristo on tehty kunnan strategioiden pohjalta.
3 KOULUTOIMI Oppilasmäärän kehitys (20.9. tiedon mukaan): Perusopetus 07-08 08-09 09-10 10-11 11-12 12-13 13-14 14-15 Viitasaari 807 772 740 727 696 660 644 611 Pihtipudas 608 573 566 541 499 500 504 502 Lukio 07-08 08-09 09-10 10-11 11-12 12-13 13-14 14-15 Viitasaari 148 134 124 103 84 95 108 103 Pihtipudas 111 103 94 98 112 105 102 93 Pihtiputaan kunnan alueella toimii kaksi alakoulua ja yksi yläkoulu. Opettajia näissä kolmessa peruskoulussa on yhteensä 40 ja lukiossa 7,5. Peruskoulussa oppilaita 20.9.2014 oli 453 ja esikoulussa 49 oppilasta eli yhteensä 502 oppilasta. Perusopetus ja esiopetus PAINOPISTE- ALUEET 1. MOTIVOI-TU NUT OPPIJA VAIKUTTAVUUS JA ELINVOIMA MITTARI kouluilmapiiri > ME asiakastyytyväisyyskyselyt henki oppilaiden yksilöllisten Kiva-koulu edellytysten huomioiminen ai-hinta/oppilas (toiminnassa mukana kannustavuus olevat) TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 As.kysely 2012: - yksilöllisyyden huomioiminen 3,9 - innostaminen koulunk. ja opiskeluun 3,9 - kiusaaminen: ei lainkaan 62,66 %, kerran tai kaksi 25,31 %, 2 tai 3 kertaa kk 6,23 %, n. kerran vkossa 2,9 %, useita kertoja vkossa 2,9 % 2. LAADUKAS OPETUS JA KASVATUS hyvä opetus ja kasvatus oppilas saa tarvitsemansa tukitoimet tarkoituksenmukainen ryhmäkoko opetuksen hinta /oppilas tuntikehys / oppilas asiakastyytyväisyyskysely Vertailu saman oppilasmäärän kuntiin Vertailu saman oppilasmäärän kuntiin Perusop. max 25 opp/ryhmä - ek 5.937 /opp. - pk 8783 /opp. - Karstula 2013: ek /opp. 7.045 pk /opp. 8.562 - Tuntikehys kevät 1,86 h/opp ja syksy 1,87 h/opp. - verrokkikunnan tuntikehystietoa ei ole saatu As.kysely 2012: - erityisop.saatavuus 4,2 - ryhmäkoko 4
4 PAINOPISTE- ALUEET 3. TOISEN ASTEEN KOULUTUS 4. KOULUT SEUTU-KUNN AN KEHIT-TÄJÄ NÄ VAIKUTTAVUUS JA ELINVOIMA MITTARI toisen asteen yhteistyö alueen toisen asteen verkostoituminen oppilaitoksiin siirtyvien prosentuaalinen määrä - jatko-opintojen toteutuminen seutukunnan osaamistason nostaminen myönteisen julkisuuskuvan saaminen seutukunnan elinkeinoelämää tukeva koulutus yhteisten tilojen käyttö nuorten työllistyminen käyttöaste TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 - Pihtiputaan lukioon hakeneista pihtiputaalaisten osuus 83,3 %. - Pihtiputaalaiset hakivat seuraavasti: Pihtiputaan lukio 41,7 %, muut lukiot 6,9 %. Poke 20,7 % ja muihin ammattiopistoihin 29,3 %, yhteis haun ulkop. koulutukseen haki 1,7 %. Ohivirtaus% 36,20 Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan alle 25 v. nuoria Pihtiputaalla oli työttömänä 31.12.14 28 PAINOPISTE- ALUEET ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄSUHTEIDEN TOIMIVUUS MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014
5 1. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ tiedottaminen > vanh.illat, tiedotteet yksilölliset oppilaspalautteet ja toimenpiteet kasvatusarvojen yhteensovittaminen > keskinäinen kunnioitus asiakaspalaute asiakastyytyväisyyskysely As.kysely 2012: - vanhemp.illat 4 - tiedottaminen luokan ja koulun toiminnasta 4,2 - kasvatusperiaatteet 4 2. MONI- AMMATIL-LI NEN OPPILAS-HU OLTOTYÖ oppilashuoltotyön toimivuus syrjäytymisvaarassa olevien tukeminen moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntäminen asiakastyytyväisyyskysely Toteutetaan - Etsivä nuorisotyö - oppilashuoltotyöryhmä kokoontunut n. 27 kertaa 3. VERKOS-TOI TUMINEN 4. MYÖNTEI-NE N MEDIA-JULKI SUUS tet onnistutaan yhteistyössä ymp. yhteiskunnan kanssa ulkoinen tiedottaminen tapahtumien määrä projektien määrä uutisointien määrä nettisivut/kotisivut Vuosittain Vuosittain Ajan tasalla - Tet 7. lk 1 pv ja 9. lk 2 x 1 vko - Yrittäjä- ym. yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa, tilaisuudet n. 19 - uutisointien määrä n. 30 - kouluilla, joilla on kotisivut, ne ovat kunnossa
6 PAINOPISTE- ALUEET 1. KOKONAIS-T ALOUDEL-LIS UUS 2. TOIMIVAT OPPIMIS-YM PÄRISTÖT TOIMINNAN TEHOKKUUS JA SUJUVUUS MITTARI TAVOITE 2013-2017 hyvä talouden suunnittelu, / oppilas toteutus ja - hall. / oppilas seuranta turvalliset, terveelliset ja ajanmukaiset tilat ja oppimisvälineet viihtyisät, virikkeelliset ja turvalliset piha-alueet kouluverkko / ai-lapsi (toiminnassa mukana olevat) asiakastyytyväisyyskysely koulumatkaan käytetty aika asiakastyytyväisyyskysely Valtionosuus max 100 /oppilas Alle 2,5 t (0.-6. lk) Alle 3 t (7.-9. lk) TOTEUTUMA 2014 Menot - 8.495 /opp. (ek+pk) - hall. 87,72 /opp. (ta ei vahvistettu, sis. lautakunta ja toimisto) - kotikuntakorv. perusosa n. 7.509,85 /opp. - ek 3.395,41 /ai-lapsi pk 1.985,75 /ai-lapsi - kysely tehty v. 2012 - alle 2,5 h - alle 3 h. - kuljetusaika ka. 64 min/pv As.kysely 2012: - opetustilojen turvallisuus ja terveellisyys 3,6 - koulun piha 3,2 - koulun turvallisuus 3,4 3. HALLIN-NON SUJU-VUUS 4. HENKI-LÖST Ö-RESURSSIT pätevä ja tehokas johtaminen tiedon kulku koulun toimintaa tukeva hallinto ammattitaitoinen henkilökunta ja sen osaamisen hyödyntäminen laaja-alaisesti kouluttautuminen suunnitelmallisuus henkilöstökysely kehityskeskustelut pätevän henkilöstön osuus pätevien opettajien osuus koulutuspäivät/työntekijä Vuosittain Henk.kysely 2009: - johtaminen ka. 3,96 As.kysely 2012: - tiedottaminen koulun ja luokan toiminnasta 4,2 Kehityskeskustelut vuosittain - viroissa ja toimissa pätevä henkilökunta - OSAAVA- hanke - kannustaminen kouluttautumiseen > palkalliset virkavapaat - vesot - ka. 3,23 koulutuspäivää/ opettaja
7 PAINOPISTE- ALUEET 1. HENKI-LÖST Ö HENKILÖSTÖN AIKAANSAANNOSKYKY MITTARI TAVOITE 2013-2017 hyvä työilmapiiri sairauspoissaolot työmäärän mitoitus (> henkilöstökysely ihmisen kokoinen kehityskeskustelu Vuosittain työnkuva) työhön sitoutuneisuus työhön perehdyttäminen TOTEUTUMA 2014 - sairauspoissaoloja yht. 413 pv Henk.kysely. 2009: - työssä jaksaminen 3,95 - kehityskeskustelut vuosittain 2. JOHTA-MINE N johtamiskulttuurin luominen kannustavuus pätevyys vuorovaikutus avoimuus uudistuminen henkilöstökysely Henk.kysely 2009: - johtaminen 3,96 3. AJAN-TASAIS UUS motivaatio oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen myönteinen kehittämisasenne kehittävä työote henkilöstökysely koulutukseen osallistuminen yleisellä tasolla - OSAAVA hankkeen koulutukset - kannustaminen kouluttautumiseen > palkalliset virkavapaat - vesot Asiakaskyselyn asteikko on 1-5 Lukio VAIKUTTAVUUS JA ELINVOIMA PAINOPISTE- ALUEET 1. ohjaus, MOTIVOI-TU kannustaminen, NUT OPPIJA yksilöllisyys ohivirtauksen estäminen 2. TULOK-SELL ISUUS 3. OPETUK-SEN LAATU 4. TOISEN ASTEEN KOULUTUS oppimistulokset jatko-opiskeluvalmiu det korkeatasoinen ja ajanmukainen opetus tarkoituksen-mukaine n ryhmäkoko aluelukioyhteistyö ja toiminta POKE-yhteistyö lukioverkosto-yhteist yö MITTARI TAVOITE 2013-17 Toteuma 2014 jaksopalautteet Wiitaunionin alueen opiskelijat, jotka opiskelevat muissa yleislukioissa/ ikäluokka yo-koetulokset jatko-opiskeluun päässeet (%) jaksopalautteet nuorisoasteen opiskelija/kurssi nuorisoasteen opiskelijamäärä/ikä-l uokka yhteiset kurssit yhteiset opiskelijat (POKE) hankeyhteistyö 2-5/vuosi 0 opiskelijaa Valtak. keskitaso Hyvä Ryhmä 7-31 nuorisoasteen opiskelijaa Aluelukion yhteenlaskettu ikäluokka > 32 6 10 1/vuosi Toteutunut ( 5 kertaa) PP 11 opiskelijaa Pakoll.: ka = 4,3 Ei tilastointia Palautekysely: Hyvä+ Max 32, min 3 n. 55 2 0 2 (Ks lukiohanke, Osaava)
8 5. SEUTU-KUNN AL-LINEN KEHITTÄ-MI NEN opettajaosaamisen hyödyntäminen, pätevät opettajat vetovoimaisuus erikoistuminen työelämäyhteistyö toimeksiannot pätevät opettajat (%) ulkopaikkak. määrä yhteistyötapahtumat 1/vuosi/lukio 40/pp 2/lukuv./lukio 2/erikoistumishanke 100% ppl 23 3
9 3. MYÖNTEI-NE N JULKI-SUUS MITTARI TAVOITE 2013-17 Toteuma 2014 palaute vanhemmilta osall.määrä jatko-opintoihin päässeet (%) Hyvä 80% vanhemmista opiskelunsa (kok.) keskeyttäneet 0 % 2 myönteinen uutisointi uutisointien määrä 12/lukio/vuosi 24 2. OPPIMIS-YM PÄRISTÖ 3. HALLIN-NON SUJU-VUUS 4. OPISKELU-AI KA ajanmukaiset ja terveelliset opetustilat OK n. 65% Ei tilastointia MITTARI TAVOITE 2013-17 Toteuma 2014 lukion nettovaikutus ylläpitäjälle (VOS-menot) sairauspoissaolot Poissaolopäiviä/ työntekijä Valtionosuus VOS 796.877 - ta/hall 69067 - ta/opetus 855.580-127.770 (nettovaikutus) 33 pv/9 henk lukion toimintaa tukeva ja kehittävä hallinto palaute Hyvä Hyvä+ opintojen sujuminen lukion Max 3,5 v Yksi yli 3,5 vuoden oppimäärä/aika ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄSUHTEET PAINOPISTE- ALUEET 1. KODIN JA nopea tiedonkulku KOULUN koteihin (Wilma) YHTEISTYÖ vanhempainillat 2. tehokas OPPILAS-HU moniammatillinen OLTOTYÖ oppilashuolto syrjäytymisen ehkäisy TOIMINNAN TEHOKKUUS PAINOPISTE- ALUEET 1. lukion TALOU-DELL talousvaikutusten ISUUS arviointi taloussuunnittelu HENKILÖSTÖJOHTAMINEN PAINOPISTE- ALUEET 1. motivoitunut HENKI-LÖST henkilöstö Ö 2. JOHTAMI-NE N 3. AJAN-TASAIS UUS Asiakaskyselyn asteikko on 1-5 hyvä ja kannustava työilmapiiri myönteinen kehittämisen asenne koulutusresurssi MITTARI TAVOITE 2013-17 Toteuma 2014 kehityskeskustelut 1/vuosi Toteutunut palaute Hyvä Toteutunut (kehityskeskustelu-kysel y) palaute vapaaeht. osallistumiset Hyvä 1/opettaja/vuosi Toteutunut Muu koulutus Oppisopimuskoulutus Oppisopimustukea myönnettiin v. 2014 yhteensä kahdelle eri työnantajalle/yrittäjälle. Tuettuja oppisopimustyöpaikkoja saatiin 2 työntekijälle ja niiden työllisyysvaikutus henkilötyövuosiksi muutettuna oli 0,58 työntekijää.
10 Mittarit/tunnusluvut Tav. 2013 Tot. 2013 yli/alle Tav. 2014 Tot. 2014 Yli/alle Oppisopimusten määrä 9,86 1,50-8,36 9,80 0,58-9,22 henkilötyövuosina OPISTOT (Viitasaaren alueen musiikkiopisto ja kansalaisopisto) ASIAKASLÄHTÖISYYS PAINOPIS- MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 TEALUEET Asiakas-läht öisyys Onnistunut markkinointi 1. Markkinointitapahtumien ja niihin Mus.op. 5/150 Kansalaisopisto: 2/250 2. Kyselyt, yhteiskysely koko toiminnan Mus.op.: - Kansalaisopisto:- vaikuttavuudesta 3. Opiskelijat uusille kursseille, 1 2 vuotta Kansalaisopisto: n.80 pyörineet 4. Uusien kansalais-opiston opiskelijoiden määrä / vuosi 5. Musiikkiopistoon hakijoiden määrä Vuosittain tulee uusia opiskelijoita Hakijoita on enemmän kuin vapautuvia paikkoja Kansalaisopisto: n.250 Keitele 5, Vts. 17, Pihtip. 6, Kinnula 8 yhteensä 36 ASIAKASLÄHTÖISYYS PAINOPIS- TEALUEET MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 Onnistunut kurssi-/opetustarjonta 1. Asiakaspalaute tyytyväisyydestä 2. Kansalaisopiston opiskelijamäärä /toteutuneet kurssit 3. Käynnistyneiden kansalaisopiston kurssien prosenttiosuus suunnitteluista kurs-seista. 4. Keskeytyneiden kurssien prosenttiosuus aloittaneista kursseista 5. Opiskelijamäärä aineryhmittäin 5 (asteikolla 1-5) kysely HelleWistä Kurssi on täynnä Mus.op. - Kansalaisopisto:-- Kansalaisopisto:1791/31 0 Kansalaisopisto:347/310 89,34% 0 % Kansalaisopisto:347/37 10,66% Kaikkiin aineryhmiin löytyy opiskelijoita (HelleWi) Musiikkiopisto: 111 Musiikkileikkikoulu: 69 Kansalaisopisto:19 kurssil. Musiikki 540 Näyttämöt. 29 Kuvataiteet 250 Käden taidot 856 Tanssi 453 Englanti 82 Venäjä 67 Italia 1 6 Kasvatus 10 Tietotek. 42 Järjestök. 19 Luonnont. 21 Vesiliikenne 10 Terveydenh. 48
Kotitalous 24 Liikunta 1983 Terveys 33 11
12 PAINOPIS- TEALUEET MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 6. Opetettavien aineiden/instrumenttien määrä 7. Solististen aineiden perustason/ musiikkiopistotason tasosuoritusten määrä 8. Mupe-tasosuoritusten määrä >12 Mus.op. 15 Kans.op. 19 >30/1/vuosi 20/0 30/vuosi 39 Tasapuolinen opetusohjelma 1. Asiakaspalaute-kysely Kaikille kuntalaisille suunnattu kysely 2. Opiskelijarakenne Jokaisesta ryhmästä (lapset & nuoret, löytyy opiskelijoita työttömät, työikäiset ja (HelleWi) eläkeläiset & seniorit) asuinpaikka ja sukupuoli 3. Yleisöosaston ja lehdistön seuranta 4. Musiikkiopiston opiskelijamäärät soitinryhmittäin 5. Musiikkiopiston sopimuskunnissa opetettavien eri instrumenttien määrä Rehtorin vastuulla kerätä tieto Opiskelijoita on kussakin soitin-ryhmässä musiikkiopiston toimintaa tukevassa suhteessa Vts 14, Pp 9, Kla 5, Kle 3 Mus.op.: -- Kans.opisto:-- Mus.op. 0-5v. 53, 6-7v. 17, 8-17v. 101, yli 18-v. 10 Kans.opisto:Alle 16v/243, työttömät 82,eläkel.581 Pp:Miehiä 169,Naisia 647 Vts: Miehiä 193,Naisia 739 Muu: Miehiä 21,Naisia 26 Medioita seurataan aktiivisesti Jousisoittimet 23 Puhallinsoitt. 10 Piano,cembalo 47 Bändis. 18.5 Kitara 8 Harmonikka 6.5 Laulu 11.5 Vts. 12, Pp.8, Kla 6, Kle 5, Lestij. 1 Erityisryhmien huomioiminen kansalaisopistossa 1.Erityisryhmille suunnattujen kurssien määrä 2. Maahanmuuttajille kotouttamisohjelman mukaiset kurssit (MAMUT) 3. Resurssien kohdentaminen erityisryhmiin(esim. 15/85) 5 kurssia/vuosi Kans.opisto: 10/310 Kans.opisto:- Kans.opisto:10/310
13 2. Asiakaspalaute (tilat ja välineet) 3. Aine-/soitinryhmien määrä 4. Kevätnäyttelyn, kon-serttien ja tapahtumien palaute - tapahtumien määrä - osallistujien määrä - yleisöpalaute 5. Opiston ja vanhempien vuorovaikutuksen jatkuvuus Kaikille kuntalaisille suun. kysely Pidetään vakiona Rehtorin vastuulla kerätä tieto Vuorovaikutus on aktiivista ja säännöllistä Mus.op:-- Kans.opisto:-- On säilynyt samanlaisena Mus.op. 25 konserttia, lisäksi esiintymisiä muissa tilaisuuksissa. Noin 540 kävijää. Kans.opisto: 2 kevätn. Pp n.350 ja Vts. n. 500 kävijää, konsertteja n. 25 Mus.op. ja kans.opisto: jatkuvaa Selkeä fokus / resursointi 1. Kurssien jatkuvuus Suositut kurssit jatkuvat 2. Seuraavan tasolle Vuosittain olisi Kans.op:Kielet siirtyvien / halukkaiden määrä henkilöitä, jotka siirtyvät/haluavat siirtyä 3. Henkilöstöpalaute Rehtorin vastuulla Tiedon kerääminen 4. Asiakaspalaute kurssitarjonnan onnistumisesta 5. Musiikkiopiston opinnot keskeyttäneiden määrä 6. Mus.opiston päättötodistuksen saaneiden määrä kerätä tieto jatkuvaa. - - Kans.op: Suullinen palaute kurssilaisilta <10 %/vuosi 18 oppilasta/vuosi 19.98%/vuosi >5/vuosi 5 Sosiaalisen tarpeen tyydyttäminen Jatko-opiskelun halukkuuden sytyttäminen 1. Asiakaspalaute HelleWi Palautetta saadaan aktiivisesti opettajille, kanslioihin sekä rehtorille 2. Tavoitteettomien kurssien määrä ja suosio kans.opistossa 3. Mus.opiston yhteis-soittoryhmiin ja mupe-ryhmiin osallistuneiden määrä Vuosittain (tilasto HelleWistä) >80/vuosi 85 1. Tutkintoon tähtäävään koulutukseen siirtyneiden määrä / vuosi / seuraava vuosi 2. Asiakaspalaute Kaikille kuntalaisille suunnattu kysely Kans.op: 310/4483 kurssil. Vuosittain Kans.op: n. 10 TULOKSELLINEN OPETUSTOIMI PAINOPIS- MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 TEALUEET Tuloksel-line n opetus-toimi Monipuolinen ja laadukas opetus 1. Pätevien opettajien määrä Mus.op:14 opettajasta päteviä 12 Kans.opisto 4 päteviä 3 Mus.op:- Kans.op:-
14 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ PAINOPIS- MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUTUMA 2014 TEALUEET Toimiva työyhteisö Rekrytointi 1. Päätoimisten opettajien pätevyys Mus.op: 10 päätoimisesta opettajasta 9 pätevää. Kans.op: 4/3pätevää 2. Sivutoimisten tuntiopettajien aineenhallinta Muodollinen pätevyys tai muuten hankittu ammattitaito Mus.op: 4 sivutoimisesta opettajasta 1 epäpätevää. Kans.op: 58 sivutoimista tuntiopettajaa Tiedottaminen Tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus 1. Opettajien kokousten lukumäärä 1. Henkilökunnalle suunnatut kyselyt Päätoimiset väh. 5 kertaa / v Tuntiopettajat väh. 1 kerta /v Rehtorin tehtävä Mus.op.: Kokouksia 13 Kans.op: Päätoimiset 4 kaikki opettajat 1/palaveria Toteutettu henkilöstöpalavereissa ja kehityskeskusteluissa 2. Sähköposti Mus.op.: 100% Kans.op:Ei kaikilla opettajilla 3. Kehityskeskustelut Rehtori + vak.. Tuntiopettajat perehdyttäminen (työsopimuksen tekeminen rehtorin tehtävä) Mus.op. keh.keskustelut pidetään keväällä 2015 Kans,op: keh.keskustelut pidetään keväällä 2015 Koulutus 1. Koulutettavien määrä / vuosi 1. Koulutettavien määrä / vuosi Mus.op. 5 Kans.op: 1 Työympäristön viihtyvyys 2.Työnohjaukseen/ Aslak-kuntoutukseen osallistuneiden määrä 1. Opettajakunnan pysyvyys >0/vuosi Mus.op. 0 Kans.op: 0 >90 % Mus.op.100% Kans.op:100% 2. Terveet työtilat Työtilojen terveyttä seurataan teknisen toimen ja työterveydenhuollon kanssa. 3. Työtilojen vakituisuus Mus.opistolla uudet vakituiset toimitilat 4/2013 Kans.op; tilat arvioidaan vuosittain. 4. Sairauspoissaolot Mus.op.: 66 Kans.op.89 päivää
15 TALOUDELLINEN TASAPAINO PAINOPIS- MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUMA 2014 TEALUEET Talouden tasapaino Riittävä opiskelijamäärä Hallinnon suhteuttaminen toiminnan tasoon Vuokratilojen optimointi 1. Oppitunnin hinta/maksuilla katettava osuus 2. Oppitunnin hinta verrattuna verrokkikuntiin Maksuilla (VO + opistomaksut) katetaan opetustunnin hinta Mus.op. toimintatuotot 136166 VO 243209 toimintakulut 459047 Kans.op. toimintatuotot 308444, VO 287352, toimintakulut 739034 = < Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen raportit vuo-delta 2014 saadaan vasta syksyllä 2015 1. Budjetissa pysyminen Mus.op. käyttöpros. 83,5% Kans.op. käyttöpros. 96,6% 1. Tilojen vuokrat /oppitunnin hinta 2. Vakituisten tilojen käyttöaste Tilojen vuokra alle 10 % tuntihinnasta, mikäli vuokra ei sis. kalliita käytössä olevia laitteita. mus.op. 6,5 % Musiikkiopiston luok-katilat iltapäivisin ja iltaisin varattuja opetus- ja harjoittelukäyttöön WIITAUNIONIN ALUEKIRJASTO Näkökulma: LAADUKKAAT KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT PAINOPISTE-ALU MITTARI/TAVOITE TOTEUTUMA 2014 EET 1. ASIAKAS-PALVEL U lainaajia 34,21 % käynnit 12,3/as 2. TILAT JA AINEISTOT käyttäjälähtöiset aukioloajat ammattitaitoinen ja asiakaspalveluhenkinen henkilöstö laadukkaat ja ajantasaiset tiedonhallintalaitteet ja -ohjelmat toiminnan asiakaslähtöisyys (eri käyttäjäryhmien tarpeiden huomioiminen esim. vanhusten kotipalvelu, koululaisten lukudiplomit) vuorovaikutteiset verkkopalvelut virikkeelliset ja esteettömät kirjastojen fyysiset ja virtuaaliset tilat, jotka ovat muunneltavissa eri tilanteiden ja asiakkaiden tarpeiden mukaan (esim. rauhallisia tiloja vaativa opiskelu tai erilaiset yleisötilaisuudet) kirjaston toimipisteet riittävän lähellä asiakasta laadukas, ajanmukainen ja uusiutuva aineisto lainaajat % / as.luku (tavoite 35%) käynnit / as.luku (tavoite 12/as) webkäynnit / as.luku lainat / as.luku (tavoite 17,5/as) henkilöstömäärä (htv) / 1000 as (tavoite 0,75 htv) asiakaspalaute kirjaston palvelupisteen etäisyys alle 2 km tai kirjastoauton pysäkki alle 1 km % / as.luku (tavoite 80%) hankintojen määrä asiakaspalaute käynnit 3,84/as lainat 16,86 /as 0,62 htv / 1000 as arvio 85 % 6 138 3. YHTEISTYÖ asiakasta tehokkaalla tavalla palveleva yhteistyöverkoston hyödyntäminen -hyvin toimivat kimppa- ja -Keski-kirjastoverkon yhteistoiminta
16 (sekä oman alueen että valtakunnalliset kirjastoverkostot) molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyömuotojen luominen ja kehittäminen kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden kanssa (esim. koululaisten ja opiskelijoiden tiedonhallintataitojen edistäminen yhdessä oppilaitosten kanssa) kaukolainakäytännöt ohjauskertojen määrä osallistujamäärät asiakaspalaute kirjastonkäytön opastuksia 1, osallistujia 60 kirjavinkkauksia 55, osallistujia 1017 4. TOIMINTA-YMPÄ RISTÖN MUUTOSVOIMIIN REAGOIMINEN väestömuutokset (ikääntyminen, koulutustaso, maahanmuutto, kielitaito) asiakkaiden vapaa-ajan käytön muutokset Internetin aiheuttamat muutokset (esim. vuorovaikutteisuus ja muuttuvat tiedonhaun käytännöt) asiakaspalaute 5. HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN kaiken ikäisten tiedonhalun, mielikuvituksen ja lukutottumusten ruokkiminen omaehtoisen ja järjestetyn oppimisen tukeminen aineksien tarjoaminen henkilökohtaiseen kehitykseen, iloon, virkistykseen ja elämyksiin tarjoaa tiloja oleskelulle, viihtymiselle, työnteolle, ryhmätöille, hiljaisuudelle ja kohtaamisille kansalaisvalmiustaitojen kehittymisen tukeminen asiakaspalaute - 12 satutuokiota, 302 osallistujaa -2 kirjailijavierailua, 70 osallistujaa - naistenilta ja yökirjasto, 380 osallistujaa -säännöllistä lukupiirija neulepiiritoimintaa sekä 4 elokuvaesitystä - 9 kirjastoauton teemapäivää - palvelutaloilla 7 siirtolainakokoelmaa Näkökulma: TOIMINNAN TEHOKKUUS PAINOPISTE-ALU MITTARI/TAVOITE TOTEUTUMA 2014 EET 1. talouden hyvä suunnittelu ja toteutus / aukiolotunti 164,75 KOKONAIS-TALO oikea hinta / laatusuhde UDELLI-SUUS olemassa olevan kirjastoverkoston hyödyntäminen kokoelmatyössä / kirjastoauton reittitunti 51,79 (esim. hankinta ja varastointi) 2. TOIMIVAT LÄHIPALVELU-PI STEET jokaisen kuntalaisen ulottuvilla olevat kirjastopalvelut riittävät ja oikein kohdennetut aukioloajat turvalliset, terveelliset ja järkevästi mitoitetut ajanmukaiset tilat ajantasainen laitteisto käyttökelpoinen välineistö ammattitaitoinen henkilöstö kirjaston palvelupisteen etäisyys alle 2 km tai kirjastoauton pysäkki alle 1 km % / as.luku (tavoite 80%) aukiolotunnit arvio 85 % 4 336 3. HENKILÖSTÖ-RE SURSSIT ammattitaitoinen henkilökunta ja sen osaamisen hyödyntäminen laajaalaisesti ja tehokkaasti toimenkuvien ajanmukaisuus ja joustavuus sekä työmäärien inhimillinen mitoitus henkilöstömäärä (htv) / 1000 as (tavoite 0,75 htv) pätevän henkilöstön osuus henkilöstön koulutus-päivät / htv henkilöstökysely 0,62 htv / 1000 as 0,86 % 4,9 pv / htv
17 rekrytointi ja perehdyttäminen kouluttautuminen pätevä, kannustava, avoin ja osallistuva johtaminen motivoitunut ja innovatiivinen työilmapiiri kehityskeskustelut henkilöstön poissaolopäivät / htv KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT Toimintaa kuvaavat tunnusluvut ja mittarit käyty 4,7 pv / htv PAINOPIS-T EALUEET 1. KULTTUURI- PALVELUT yhteistyötä keskeisten tapahtumajärjestäjien ja kulttuurikohteiden kanssa tiivistetään MITTARI Tot. 2013 Tavoite 2013-20 17 Tot. 2014 Muutos ed. vuoteen järjestetyt tapahtumat/vuosi 8 8 18 +10 myönnetyt avustukset/vuosi 2 2 4 +2 taidenäyttelytoiminnan aloittaminen ja kehittäminen näyttelyt/määrä 2 6 7 +5 kirjastoautotoiminnan kehittäminen järjestetyt teemapäivät 2 12 6 +4 elokuvatoiminnan aloittaminen järjestetyt näytökset 0 12 5 +5 2. LIIKUNTA- PALVELUT Yhteistyö eri tahojen kanssa viihtyvyyden ja virkistyksen lisääminen liikuntaharrastuksen kautta (esim. uudistetun koulukeskuksen lähiliikuntapaikat ja frisbeegolf) seuratoiminnan tukeminen mm. suorituspaikkojen kunnossapidolla, jonka taso säilytetään ja toiminnallisella yhteistyöllä lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukeminen varhaiskasvatuksen liikuntakoulutus Pihtiputaalla (13) ja Viitasaarella (13), toiminta alk. 2013 myönnetyt avustukset / vuosi (ei stipendit v. 2014) 7 7 10 +3 koulutustapahtumien määrä 14 10 26 +12
18 PAINOPIS-T EALUEET 3. NUORISO-PA LVELUT Nuorisotoiminta nuorisotilan avointen ovien toimintaa jatketaan ja kehitetään yhteistyössä koulujen ym. tahojen kanssa nuorille ohjattua toimintaa nuorten sosiaalisten taitojen kehittämiseksi vapaan nuorisotoiminnan tukeminen nuorten osallisuuden edistäminen MITTARI Tot. 2013 Tavoite 2013-20 17 Tot. 2014 Muutos ed. vuoteen nuorisotilan avoinna olopäivät 169 180 189 +20 myönnetyt yhteistoiminta-korvaukset / vuosi 8 6 4-4 nuorisovaltuuston kokoukset (12) ja muut tapaamiset (5) 12 8 17 +5 Nuorten työpaja työllistetään vuoden aikana ka. 4-6 nuorta pyritään estämään nuorten syrjäytymistä ja tuetaan nuorten omaa elämänhallintaa yhteistyössä etsivän nuorisotyön kanssa kannustetaan jatko-opiskeluun ja työllistymään avoimille työmarkkinoille Etsivä nuorisotyö (Viitasaari ja Pihtipudas) tavoitteena auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. kaikkien etsivälle nuorisotyöntekijälle ilmoitettujen nuorten tavoittaminen nuorten työpajan työntekijöiden määrä/vuosi 10 6 10 +-0 nuorten työpajajakson jälkeinen sijoittuminen koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille 3-1 -2 kontaktien kokonaismäärä, ilmoitetut nuoret 80-73 -7 tavoitetut, asiakkuudessa olevat nuoret / määrä 47-57 +10 tavoitetut, ei tarvetta tai kieltäytyi nuoret / määrä 24-12 -12 ei tavoitetut, nuoret / määrä 9-5 -4
19
20 PAINOPIS-T EALUEET Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto toiminta alkoi v. 2013 nuorten yhteiskunta-takuun periaatteiden toteuttaminen viranomaisten välisen yhteistyön tiivistä-minen ja kehittäminen nuorten elinoloja koskevan tiedon kartuttaminen ja hyödyntäminen nuorille suunnattujen palveluiden resursoinnin huomiointi MITTARI Tot. 2012 Tavoite 2013-20 17 Tot. 2013 kokousten määrä 4 4 4 +-0 kokouksiin osallistuneet yhteistyötahot / määrä 16-15 -1 Muutos ed. vuoteen VARHAISKASVATUS Päivähoidon tilastotiedot v. 2014 Perhepäivähoito + kolmiperhepväh + kunnilta ostetut Ryhmäperhepäivähoito Läsnäolopäivä t 4263 556 6145 Kokopv Osapv Huom. 2941 440 3740 1322 116 2405 Onnimannin päivähoitokeskus päiväkotiryhmät 5268 4242 1026 Yhteensä 16232 11363 4869 Läsnäolopäiviin sisältyy myyntiä 158 4 (sis. varahoitotilan) PAINOPISTE-ALUEE T VAIKUTTAVUUS JA ELINVOIMA MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUMA 2014 1. LAADUKAS VARHAISKASVATUS perheiden ja lasten yksilöllisyyden huomioon ottaminen palvelusopimuksen tekeminen - lapsen vasujen teko - asiakastyytyväisyyskysely - % - % - kerran kahdessa vuodessa 90 % - tehty 2013 95 % 90 % 2. HENKILÖSTÖLLÄ YHTEISET PERIAATTEET JA KÄYTÄNNÖT säännöllisiä yhteisiä kokoontumisia/ koulutuksia periaatteet kirjattu määrä henkilöstökysely - n. 1 x kk - kerran kahdessa vuodessa n. 2 vko 2 kk välein - toteutui v. 2013
21 3. ARJESSA TOIMIVA KASVATUS-KUMPPA NUUS PAINOPISTE-ALUE ET 1. HYVÄ ASIAKAS-PALVELU yhteistyössä lasten ja lasten vanhempien kanssa - asiakastyytyväisyyskysely - kerran kahdessa vuodessa - toteutui v. 2013 ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄSUHTEIDEN TOIMIVUUS MITTARI TAVOITE 2013-2017 TOTEUMA 2014 hoitopaikka on järjestettävä asiakaspalaute lain mukai- sessa ajassa kaikille lasten ja vanhempien tarpeista lähtevä palvelu 2. HYVÄ YHTEISTYÖ VERKOSTOJEN KANSSA tiedon siirrossa erityisesti siirtymävaiheessa lapsen vasujen siirto säännölliset palaverit: * yhteistyöpalaveri (sos.työ, varh.kasv., neuvola yms.) * siirto -palaverit * verkostomallinen yhteistyö 95 % n. kaksi kertaa vuodessa keväisin vuosittain asiakaskohtaisesti 95 % - toteutunut - toteutunut PAINOPISTE-ALUE ET 1. PÄIVÄHOITO-PAIK KOJEN SAATAVUUS TOIMINNAN TEHOKKUUS JA SUJUVUUS MITTARI TAVOITE 2013-2017 päivähoitopaikka 2 vko/4 kk jokaiselle hakijalle asiakastyytyväisyyskysely kerran kahdessa vaihtoehtoisia vuodessa päivähoitomuotoja oltava varahoito TOTEUMA 2014 2 vuoden välein -varahoitotila Onnimannissa ollut käytössä 2. KOKONAIS-TALOU DELLISUUS hyvä talouden suunnittelu, toteutus ja seuranta: henkilöstön yhteiskäyttö olemassa olevien päivähoitopaikkojen tehokas käyttö - käyttöaste - sijaismäärärahan käyttö väh. 85 % ulkopuolisten sijaisten mahd. väh.käyttö n. 85 % - sijaisina kesällä koulunkäynninohjaajia 3. HENKILÖSTÖ-RES URSSIT ammattitaitoinen henkilökunta ja sen osaamisen hyödyntäminen laaja-alaisesti kouluttautuminen suunnitelmallisuus - pätevän henkilöstön osuus - koulutuspäivät /työntekijä 2 pv/vuosi/hlö vakinaiset n. 1,7 pv /vuosi/hlö