Liite nro: 6 Esitys hoitohenkilökunnan varahenkilöstön järjestämisestä 1. Tausta Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymässä aloitettiin keskitetty varahenkilöstön käyttö ensimmäisen kerran 197-luvulla. Toiminta lakkautettiin 199-luvun alkupuolella. Lakkauttamisen syynä oli valtionosuussäännösten muutos, minkä jälkeen varahenkilöstön toimintaan ei saatu valtionapua. 199-luvun loppupuolella sijaisten saaminen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin vaikeutui (osittain työvoimapoliittiset syyt). Tämän vuoksi perustettiin vuonna 21 varahenkilöstöön 13½ työsopimussuhteista tointa. Osa toimista meni suoraan tulosalueiden hallintaan ja siellä lähinnä pitkäaikaisiin vuosiloman sijaisuuksiin. Yhteiseen varahenkilöstöön jäi 4 sairaanhoitajaa ja 1 osastonsihteeri, joita on käytetty vastoin varahenkilöstöperiaatteita myös pitkäaikaisiin sijaisuuksiin. Vastuualuille osoitetut toimet ovat siirtyneet osaksi vakituista henkilökuntamitoitusta. Varahenkilöstön määrää on toukokuussa 25 väliaikaisesti lisätty noin 12 sairaanhoita jaan. Keskitetty varahenkilöstö on osoittautunut toimivaksi ja sen henkilömäärää halutaan lisätä. Kulunut kesä osoitti, että sairaanhoitohenkilöstön saatavuudessa sijaisiksi on on gelmia. Pätevät sijaiset tulee kytkeä nopeasti vakituiseen toimeen palvelutuotannon tur vaamiseksi. Varahenkilöstö on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti lyhytaikaisten ja ennalta arvaamattomien poissaolojen aiheuttaman sijaistarpeen hoitamiseksi. Näin edistetään yksiköiden toimintavarmuutta, laadukasta palvelua, henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä tulevaisuu dessa, sekä tuetaan henkilöstön työhyvinvointia. Varahenkilöstön lisäämisestä ei muodos tu välitöntä lisäkustannusta, koska varahenkilöstön kustannukset vähennetään täysimää räisesti ko. yksiköiden määräaikaisten palkkamenoista. Pitkäaikaisiin sijaisuuksiin palka taan edelleen sijaisia. Lisäkustannusta syntyy lähinnä poissaolo ja lomakertymistä. Tämä lisäkustannus korvautuu kuitenkin sillä, että yksiköissä on tehtävät hallitsevaa työvoimaa ja toiminta sujuu tehokkaasti myös yllättävien poissaolojen osalta. Varahenkilöstön tarve on laskettu tulosyksiköittäin hoitohenkilöstön lyhytkestoisten suunnittelemattomien poissaolojen perusteella. Varahenkilöstön käyttöä seurataan taloudellisin ja toiminnallisin kriteerein. Henkilöstön osaamisen ja saatavuuden turvaamiseksi lähialueen sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset houkuttelevat nuoria vastavalmistuneita pitkillä työsopimuksilla. Riittävän suuren varahenkilöstön keskitetty käyttö, sähköisesti hoidettu sijaisten hallinta ja rekrytoin ti on useimmissa paikoissa jo käytössä. Kokkolassa keskitetty vakinaisista toimista muodostuva varahenkilöstöjärjestelmä pitkäaikaisine sijaisineen käsittää noin 9 hoitoalan työntekijää ( sh, ph, oss, mth). Määrää ollaan lähitulevaisuudessa lisäämässä. Tulevaisuudessa osaava ammattitaitoinen henkilö hakeutuu sinne, missä on mahdollisuus
tarjota vakituinen työsuhde tai pitkä sijaisuus, työn vaativuutta vastaava palkka ja omaa urakehitystä tukeva työpaikka. Määräaikaisen henkilöstön palkkaukseen on vuodelle 25 varattu 9 18541 euroa. Alkuvuodesta oli määräaikaisia työntekijöitä päivittäin 4-73. Alkusyksystä määräaikai sia on ollut keskimäärin 43. Keskussairaalassa ja Kajaanin seutukunnan alueella määrä aikaisia on hoitohenkilökunnan osalta 27 45, josta lyhytaikaisten (korkeintaan 5 vrk) osuu noin 3 %. Kajaanin seudun alueella käytetään määräaikaisiin noin 5 7 eu roa, josta arvioitu lyhytaikaisten osuus 1 7 euroa. 2. Varahenkilöstön toimintaperiaatteet - käytetään suunnittelemattomiin äkillisiin poissaoloihin, alle 5 vrk. Pitempiaikaiset sijai set hankitaan sijaisrekisterin kautta. - käytetään suunnitellusti ja rajatusti koulutuksiin varahenkilöllä on nimetty oma vastuualue (kotipesä) perehdyttämisestä vastaa esimies, sekä kunkin tulosyksikön esimies osaamisen ja ammattitaidon ylläpito toteutetaan suunnitellusti 3. Varahenkilöstön toiminnalliset vastuualueet ja määrät KESKUSSAIRAALA: a ) ppkl, tarkkailu, teho, leikk.sali ja anest.os. 5 sh b) osastot 9,8,7, ja 6 ja poliklinikat 7sh PERHEPALVELUT : a) osastot 1,4,1 ja 11 b) neuvolat yhteensä 4 sh/th KAJAANIN SEUDUN SAIRAALA Akuutti ja kuntoutusyksikkö 2 sh ja 1 lh KAJAANIN SEUTU I VANHUSTYÖ Kotihoito Laitoshoito asumispalvelut KAJAANIN SEUTU I VASTAANOTTOTOIMINTA 2 lh 1 lh 2 lh 2 sh Yhteensä 26 henkilöä (ei sisällä osastonsihteereitä) Katso tarkempi jakautuma liite 1 4. Varahenkilöltä edellytettävä osaaminen koulutustaso: ammattitutkinto
osaaminen: lääkehoito (eri vaatimukset perus/lähihoitajille ja sairaanhoitajille) potilashallinnon sähköiset tietojärjestelmät edellytetään samat sisäiset koulutukset kuin vakituiselta henkilökunnalta esim. elvytyskoulutus huomioidaan tutkinnon mukainen suuntautumisvaihtoehto ja työkokemus ko. vastuualueelta perehdyttäminen: vaiheittain etenevä henkilökohtainen perehdyttämissuunnitelma tavoitteena osaamisen syventäminen omalle vastuualueelle vastuuhenkilönä oma esimies 1. yleinen perehdyttäminen kuntayhtymään oma esimies 2. vastuualuetason perehdyttäminen ylihoitaja 3. yksikkökohtainen suunnitelmallinen perehdyttäminen vastuuhenkilönä yksikön esimies 4. työntekijän lähtötason huomioiva perehdytysaika 5. arviointikeskustelu palautteet käsitellään oman esimiehen ja työyksikön esimie hen kanssa varahenkilöltä vaadittavia erityisominaisuuksia: epävarmuuden sieto valmius nopeisiin työpisteen ja työvuoron vaihtoihin kiinnostus hoitotyön/oman ammatillisuuden kehittämiseen työsitoutuneisuus kyky liikkua tilanteesta toiseen joustavuus hyvä valmius uuden oppimiseen sekä kyky uuden soveltamiseen osaamisen ylläpitäminen: oman vastuualueen kehittämissuunnitelma ja koulutukset henkilökohtainen kehittymissuunnitelma/urasuunnitelma kehityskeskustelut oman esimiehen kanssa 5. Varahenkilöstön valinta 5.1. lähtökohtana vastuualuekohtainen osaaminen/asiantuntemus 2. varahenkilöstön esimies määrittelee yhdessä vastuualueiden esimiesten kanssa peruslinjaukset kullekin alueelle tarvittavasta asiantuntemuksesta 3. varahenkilöstön esimies toteuttaa hakemusten perusteella tarvittavat haastatte lut ja valinnan yhteistyössä ko. alueen esimiesten kanssa 4. valinnassa käytetään aina koeaikaa 5. seututasolla ajokortti välttämätön 6. varahenkilöstön sijaisten suhteen sovelletaan tarkoituksenmukaisesti edellä olevaa 6. Työaika matkat - palkkaus
Henkilö otetaan työhön maakunnan palvelukseen. Työmatkat eivät ole työaikaa. Työaika alkaa työpisteessä suunnitellun mukaisesti. Matkakustannukset maksetaan KVTES:n mukaisesti. Palkka määräytyy työn vaativuuden arvioinnin perusteella. Varahenkilöstö rinnastetaan työn vaativuuden arvioinnissa palkkauksellisesti vaativiin tehtäviin. 7. Varahenkilöstön toiminnan organisointivaihtoehtoja 1. varahenkilöstötoiminta sijoittuu sosiaali- ja terveystoimen johdon tukeen esimerkiksi hallintoylihoitajan alaisuuteen 2. varahenkilöstötoiminta sijoitetaan hallintokokeilun alkaessa sovitun käytännön mukaisesti henkilöstöpalveluihin, esimiehenä toimii henkilöstöhallinnon työhönoton osastonhoitaja 3. varahenkilöstötoiminta sijoitetaan vastuualueille 4. varahenkilöstötoiminta sijoitetaan tulosyksiköihin Työryhmä esittää toiminnan organisoimista kohdan 7.2 mukaisesti. 7. Varahenkilöstön esimiehen tehtävät Varahenkilöstöllä tulee olla selkeä yksi esimies, jonka tehtävät määräytyvät seuraavasti: toimii henkilöstöhallinnollisena esimiehenä vastaa työvuorosuunnittelusta ylläpitää laadukasta varahenkilöstötoimintaa, koordinoi varahenkilöstö-kokonaisuutta, vastaa osaamisen yläpidosta ja koulutuksen suunnitte lusta (yleinen hoitohenkilöstölle tuleva koulutus) koulutuksen henkilöstön kehittämisen seuranta ylläpitää säännöllistä yhteyttä toimintayksiköiden esimiehiin seuraa, arvioi ja kehittää varahenkilöstötoimintaa ja sen taloudellisuutta muut sääntöjen mukaiset esimiestehtävät varahenkilöstön esimiehen sijaisena toimii vähintään yhden vuoden määräajaksi nimet ty ylihoitaja tai osastonhoitaja 8. Tulosyksikön esimiehen tehtävät päivittäinen työnjohto perehdyttäminen työyksikön tehtäviin yhdessä sovittu seuranta varahenkilöstön esimiehen kanssa oman alueen varahenkilöstötoiminnan kehittäminen yhteistyössä nimetyn vastuualueen erityiskoulutus / varahenkilöstön osaamisen ylläpito tasapuoli sesti osana muun henkilöstön osaamisen kehittämistä (nimetyn vastuualueen esimie het yhdessä) 9. Työryhmän esitys -perustelut Työryhmä esittää varahenkilöstötoiminnan laajentamista edellä esitetyn mukaisesti. Esitys kattaa Kajaanin seudun ja Keskussairaalan hoitohenkilöstön varahenkilöstötoiminnan järjestämisen. Työryhmä esittää, että varahenkilöstöön perustetaan 22 uutta tointa selvityksen mukaisesti. (Erillinen selvitys tekstinkäsittelijöiden ja osastosihteerei den osalta ko. toimintojen varahenkilöstöön 3 tointa. Yhteensä perustettavien tointen lukumäärä 25). Vastaava kustannuserä poistetaan varahenkilöstöä käyttöön osallistuvien vastuualueiden talousarviosta kohdasta
määräaikaiset. Tilinpäätöksen yhteydessä kustannukset jaetaan yksiköille toteutuneen käytön mukaisena. Kokonaiskustannukset ilman työnantajamaksua ovat perustettavien tehtävien osalta 82 sekä koko varahenkilöstön osalta (huomioiden myös nykyisen varahenkilöstön ja 3 osastosihteerin varahenkilöä) 958. Nyt tehty esitys ei kata kokonaisuudessaan äkillisten poissaolojen tarvetta, minkä vuok si työryhmä esittää, että Kajaanin seudun varahenkilöstötoiminnan toimivuutta ja taloudellisuutta seurataan vuoden 26 ajan, minä aikana muiden seutukuntien ja muiden henkilöstöryhmien varahenkilöstötoiminnan organisoinnin tarve selvitetään saadun palautteen perusteella. Seurannassa tulee kiinnittää erityistä huomiota keskitetyn varahenkilöstötoiminnan toimivuuteen (liite 2). Arvio keskitetyn ja hajautetun toiminnan välil lä tulee tehdä ko. valmistelun yhteydessä. Henkilöstöpalvelujen tulee tuoda viimeistään elokuussa 26 esitys varahenkilöstötoiminnan maakunnallisesta toteuttamisesta ja laajentamisesta kattamaan mahdollisimman suuri osuus lyhytaikaisten sijaisten käyttötarpeesta. Perustelut Keskityn varahenkilöstötoiminnan onnistumisen edellytykset 1. Varahenkilöstötoiminnan tulee koordinoitua osaksi henkilöstöhallinnon toteuttamaa henkilöstön suunnittelua, rekrytointia, sijaisten hallintaa ja mitoitusta. 2. Varahenkilöstön laajentaminen ei lisää henkilöstön palkkauksen kokonaiskustannuk sia. 3. Varahenkilöstön laajentamisella mahdollistetaan välitön ja toimiva henkilöstöjärjeste ly lyhytaikaisissa ja ennakoimattomissa poissaoloissa. Samalla turvataan osaltaan osaavan henkilöstön sitoutuminen maakunta työnantajaan. 4. Varahenkilöstöön voidaan sijoittaa myös muutamia työrajoitteisia esim. yövalvonnas ta vapautettuja. Ko. henkilöstön sijoittaminen muutoin on tuottanut vaikeuksia. 5. Varahenkilöstön sijaisuudet toimivat myös nuorten työntekijöiden erinomaisena perehdyttämispaikkana maakunnan eri toimintoihin ja työpisteisiin (liite 2). 6. Jotta toimiva ja laadukas varahenkilöstötoiminta on ylläpidättävissä, tulee varahenkilöstöä käyttää tehtävänmäärittelyn mukaisesti vain lyhytaikaisiin poissaoloihin. 7. Varahenkilöstöä ei tule kiinnittää osastoille pitempiaikaiseen henkilöstövajauksen paikkaukseen. 8. Mikäli varahenkilöstöstä on tarvetta/halukkuutta siirtää työntekijöitä osastotyöhön pysyvästi, tulee sen tapahtua suunnitelmallisesti lähettäjätahon sekä vastaanottavan ta hon yhteistyössä normaalinhauen/sisäisten siirtojen kautta. Tällöin ko. varahenkilöstön vakanssin -toiminnan välitön uudelleentäyttö arvioidaan aina tilannekohtaisesti. 9. Varahenkilöstöstä vastaavan esimiehen tulee laaja-alaisesti kehittää verkostoitunutta yhteistyötä hoitotyön eri alueille erityisesti osastonhoitajiin ja ylihoitajiin. 1. Varahenkilöstötoiminnan onnistuneisuutta tulee jatkuvasti arvioida sovituin kritee rein. Selvityksen totuttaneeseen työryhmään ovat kuuluneet Tapio Rönkkö (pj/koolle kutsu ja),
Aitoaho Annikki, Grönfors Ritva, Heikkinen Marja, Huovinen-Tervo Marjo, Komulai nen Asta ja Tiri Helmi. Lisäksi osalla tulos/vastuualueita on työryhmän työtä tuettu teke mällä omia kartoituksia ja valmistelutehtäviä. Valmistelun aikana ovat omaa varahenki löä esittäneet mm. mielenterveystyön ja riippuvuuksien hoidon vastuualue sekä vanhuspalvelut.
Vuosi-palkka á-hinta Palkkamenot Liite 1 TA- LOUS-ARVI- OON 26 Sairaanhoitajat: 5 sh 26686 13343 HEHAN TA:OON: Työvuorolisät 3 % Osastonsihteerit:,75 osastosiht. YHTEEN- SÄ palkkakustannuksista 429 kk-palkat: työvuorolisät: 25 1875 19229 152 4 Kustannusten jako työyksiköihin: VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUS-AR- VIOSTA: Hoitohenkilöstö: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Tarkkailu 1 sh 15819814 26686 85,8 34691,8 35 Päivystys 2 sh 15819861 53372 1611,6 69383,6 69 Teho 1 sh 14816 26686 85,8 34691,8 35 Leikkaus, an. 1 sh 14716 26686 85,8 34691,8 35 Osastonsihteerit: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä 15% os.siht. Leikkaus-an.14716 375,, 375 4 5% os.siht. päiv. 15819861 125,, 125 12 1 % os.siht. teho 14816 25,, 25 2 Sairaanhoitajat: 7 sh 26686 18682 HEHAN TA:OON: Työvuorolisät 3 % Osastonsihteerit: 1 osastosiht. YHTEEN- SÄ palkkakustannuksista 564,6 kk-palkat: työvuorolisät: 25 25 267842,6 212 56 Kustannusten jako työyksiköihin: VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUS-AR-
VIOSTA: Hoitohenkilöstö: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Osasto 9 1½ sh 153519 429, 128,7 5237,7 52 Osasto 8 1 sh sisät. 153518 26686, 85,8 34691,8 35 Osasto 8 ½ sh neurol. 1534778 13343, 42,9 17345,9 17 Sisät. pkl 1 sh 1535158 26686, 85,8 34691,8 35 yht. 4 sh kons. va Osasto 7 1 sh 152127 26686, 85,8 34691,8 35 Osasto 6 1 sh 152126 26686, 85,8 34691,8 35 Kir.pkl 1 sh 1521251 26686, 85,8 34691,8 35 yht. 3 sh oper. va Osastonsihteerit: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä 25% os.siht. os.9 153519 625, 625, 6 25% os.siht. os.8 keu 153688 625, 625, 6 25% os.siht. os 7 152127 625, 625, 6 25% os.siht. os.6 152126 625, 625, 6 Sairaanhoitajat, kätilöt, terveydenhoitajat 4 esh/th/kl ö 26686 16744 HEHAN TA:OON: Työvuorolisät 3 palkkakustannuksista 2417,4 kk-pal- 17 % kat: YHTEEN- SÄ 13761,4 työvuorolisät: 24 VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUS-AR- VIOSTA: Kustannusten jako työyksiköihin: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Osasto 1 1 sh 171541 26686, 85,8 34691,8 34 Osasto 4 1 klö/ th 171434 26686, 85,8 34691,8 35 Kehitysvammahuolto 1 sh os. 22 176322 ja os 26686, 85,8 34691,8 35 24 177324 yhteensä 3 Avopuoli seutu 1 neuvolat,5 th (1598) 13343, 13343, Avopuoli seutu 1 koulu,5 th (1599) 13343, 13343, 14 13 KAJAANI akuutti ja kuntoutusyksikkö Sairaanhoitajat: 2 sh 26686 53372 kk-palkat: HEHAN TA:OON: 91
3 % Työvuorolisät palkkakustannuksista 1 lähihoitajrolisät: 25265 25265 työvuo- 78637 23591,1 24 Osastonsihteerit:,5 osastosiht. YHTEEN- SÄ 25 125 114728,1 Muut kunnat neuvottelematta Kustannusten jako työyksiköihin: VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUS-AR- VIOSTA: Hoitohenkilöstö: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Akuuttiyksikkö 1 sh 154421 26686, 85,8 34691,8 35 Akuuttiyksikkö 1 lähih. 154421 25265, 7579,5 32844,5 33 Kuntoutusyksikkö 1 sh 154422 26686, 85,8 34691,8 35 yht. 2 sh ja 1 lh Osastonsihteerit: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä 25 % os.sihteeri Kaj.sairaala 1544 625, 625, 6 25% Kaj.sairaala Ak.yks. 154421 625, 625, 6 Lähihoitajat: Työvuorolisät YHTEEN- SÄ 3 % 5 lähihoitaja 25265 126325 kk-palkat: palkkakustannuksista 37897,5 työvuorolisät: 164222,5 HEHAN TA:OON: 126 38 VÄHENNET- TÄVÄ SO- TEN TA- LOUSAR- VIOSTA: Kustannusten jako työyksiköihin: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Kotihoito Kaj. seutu, 2 lh, (huom. -raha varattuna 553, 15159 65689, 65 varahenkilöstökohdassa - ei määräaikaiset) 1E+ 9 Laitoshoito Kaj. seutu, 1 lh, 1727 25265, 7579,5 32844,5 33 Asumispalvelut, 2 lh, 1723 553, 15159 65689, 66 yht. 5 lh HEHAN TA:OON: Sairaanhoitajat: kk-pal- 66
kat: 2 sh/th 26686 53372 työvuo-rolisät: Työvuorolisät 3 % palkkakustannuksista 1611,6 16 Osastonsihteerit:,5 osasto-siht. 25 125 YHTEENSÄ 81883,6 VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUS-AR- VIOSTA: Kustannusten jako työyksiköihin: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä Hoitohenkilöstö: Kajaanin vastaanotto, 1 sh/th, 15412 26686, 85,8 34691,8 35 Kajaanin vastaanotto, 1 sh/th, 15412 26686, 85,8 34691,8 35 yht. 2 sh/th Osastonsihteerit: 5% os.siht. Kaj.v.otto, 15412 125, 125, 12 Osastonsihteerit:,25 osastosiht. 25 625 kk-palkat: HEHAN TA:N: 6 VÄHEN- NET-TÄVÄ SOTEN TA- LOUSAR- VIOS-TA: Kustannusten jako työyksiköihin: KK-palkat Työvuorolisät Yhteensä 25% os.siht.. Radiol. 1431 625, 625 6 määräaikaisten palkat tms Varahenkilöstön määrä ja kustannukset kokonaisuudessaan: HEHAN LISÄYKSET: Mä á-hinta Pal Työvuoro-lisät Kustannukset yhteensä KK-PALKAT 76 ärä kka kus t. yht. Sh/th/esh/ 2, 2668 5E+ 15211,2 68583, TYÖVUO- 198 klö 6 5 2 ROLISÄT Lähihoitaja 6, 2526 2E+ 45477 19767 YHTEENSÄ 958 5 5 Osastosihteeri 3, 25 75 75 YHTEENSÄ 8E+ 197587,2 957897,
5 2 SOTE -VÄH. 958
Liite 2 MITÄ TOIMINNAN KESKITTÄMISEN TOIMIVUUS EDELLYTTÄÄ? 1. Selkeät yhdenmukaiset työkäytännöt työajat yötyö sovitut koulutukset suoritettu (esim. iv-lupa, elvytys) ilmoitus poissaolosta 2. Kokeiluaika - tavoitteena työtapojen ja toiminnan organisoinnin tarkistaminen 3. Systemaattinen seuranta ilmoitus kuukausittain sijaisuuksista työryhmän raportissa sovittu seuranta 4. Selkeät ja sovitut yhteistyökäytännöt varahenkilöstön esimiehen ja toimintayksiköiden esimiesten välillä toimintaperiaatteiden toteutuminen yhteistyö työnjako toiminnan taloudellisuus työkäytäntöjen tarkistamisen tarve informaatio varahenkilöstöä käyttävien yksiköiden henkilöstölle varahenkilöstön käytön periaatteista ja toimintatavoista
MIKSI KESKITETTY VARAHENKILÖSTÖ? 1. Työkäytäntöjen yhdenmukaisuus koko organisaatiossa varahenkilöstön yhdenmukaiset käyttöperiaatteet/kohdentaminen käytön seuranta yhdenmukaiset työkäytännöt yhdenmukainen valinta/valintaprosessi yhdenmukainen perehdyttäminen yhdenmukaiset tukitoimet ko. vakanssi säilyy varahenkilöstössä ei siirry vakinaiseen mitoitukseen/pitempiaikaiset sijaisuudet toimii myös nuoren hoitohenkilöstön koulutus/perehdytys-reservinä/varahenkilöstön sijaisuudet taloudellisuus ja tehokkuus/käytön kohdentaminen ja yhdenmukaiset toimintaperiaatteet 2. Sijaisten hallinnan (pitempiaikaisten sijaiset) ja varahenkilöstötoiminnan (lyhytaikai set sijaiset) kokonaiskehittäminen ja seuranta yksissä käsissä - taloudellisuus ja kustannusten hallinta työkäytäntöjen yhtäläisyys 3. Alueellinen koordinointi ja kehittäminen (muut seutukunnat, muut ammattiryh mät? tuleva kehitystyö/kokemuksien hyödyntäminen) 4. Varahenkilöstön kokonaisuus mahdollistaa myös työrajoitteisten (esim. yövalvonnasta vapautettujen) sijoittamisen pienimuotoisena 5. Työn ohessa kouluttautuvat välilaskupaikka olemassa lisämahdollisuuksia