Kymmenen vuotta tähärellistä työtä
|
|
- Satu Jurkka
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kymmenen vuotta tähärellistä työtä Anne Risikko, rekrytointipäällikkö 0
2 Varahenkilöstön historiaa varahenkilöstön määrä kasvoi 2000-luvun alku vuosina vakinaistamisperusteena käytettiin pitkäaikaista sijaisuutta eikä niinkään varahenkilön tarpeesta yksikössä varahenkilöstöä käytettiin pitkäaikaisissa sijaisuuksissa ja lisäksi toiminnallisista muutoksista syntynyt henkilöstö tarve katettiin varahenkilöstöllä
3 Rekrytointiyksikön perustaminen takana shp valtuuston päätös 11/2007 Shp johto näki välttämättömänä varahenkilöstön käytön uudelleen organisoinnin ja käytön koordinoinnin Miksi: henkilöstökustannusten kasvaminen varahenkilöstön käyttö ei kohdistunut oikein ulkopuolisten sijaisten käyttö oli koordinoimatonta lyhytaikaisten poissaolojen aiheuttamat henkilöstövajeet vaikea hoitaa osastonhoitajan työpanoksesta kului paljon aikaa sijaisten hankinta
4 Varahenkilöstön uudelleen organisointi 2008 alkaen toimintaa pilotoitiin operatiivisella toiminta-alueella pilotointiin haettiin hyväksi todettuja toimintamalleja mm. Kuopio yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä pilotoinnin aikana todettiin, että akuutteihin poissaoloihin varahenkilöstön määrä on liian pieni ongelmaksi todettiin jo tuolloin ennakkovaraukset pilotoinnin jälkeen toiminta muuttui pysyväksi ja laajeni hoitopuolella kaikille toiminta-alueille
5 Pilotoinnin esiin nostamia asioita kiertävän varahenkilöstön määrän tulee olla suurempi turvaamaan akuuttien poissaolojen henkilöstövajeet yksiköiden tulee ensisijaisesti tarkastella akuutin poissaolon hoitamista yksikön oman henkilökunnan työvuoromuutoksilla vakinaisen henkilöstön liikkuvuutta lisättävä toimintaalueilla kiertävän varahenkilöstön varausperusteita arvioita kriittisesti, ennakkovaraukset yksittäisiä päiviä vuosilomien suunnittelu työvuorolistoilla, missä runsaasti ylimääräisiä vapaapäiviä
6 Varahenkilöstön käyttö tänään Varahenkilöstö jakautuu kahteen osaan: sisäiset sijaiset (varahenkilöstö) hoitavat yksikössä ketjutettuja vuosilomia. Jos sijaisuus ei täyty vuosilomista, siirtyy rekryn työvuorolistalle sisäiset sijaiset (varahenkilöt) hoitavat yötyön aikahyvityksestä syntyvää vajausta. Työvuorolistan suunnittelussa tulee antaa yötyön aikahyvistystä niin, että sijaisuus täyttyy rekryläiset/kiertävät/nykyisin äkkilähtijät (varahenkilöstö) ovat käytettävissä yksiköiden lyhytaikaisten, akuuttien poissaolojen hoitamiseen
7 Äkkilähtijöiden henkilöstörakenne sairaanhoitajat 34 kätilöt 3 perushoitajat 18 lastenhoitajat 7 mielenterveyshoitajat
8 Hoitohenkilöstön varahenkilöstö OPERATIIVINEN TOIMINTA-ALUE KONS PSYK PÄIVYST YS KIR TEHO JA CCU LAPSET JA NAIST SILM ÄT KORVA T LEIKK JA ANES ENSI- HOITO Äkkilähtijät Sisäiset sijaiset (vlom) Sisäiset sijaiset (yötyön aikah) YHTEENSÄ
9 Äkkilähtijöiden päivittäinen organisointi työvuorolistat suunnitellaan rekryssä ja ennakkovaraukset ovat suunnittelun pohjana jokaiselle määritelty kotiosasto kaksivuoro työtä aamu- ja iltavuoroja tarvittaessa yövuoroja käytäntö on osoittanut, että myös äkkilähtijä joutuu vaihtamaan työvuoroa äkkilähtijöitä varataan nykyisin Respa-ohjelman kautta äkkilähtijä varahenkilö saa 5% tehtävälisän sitoutuessaan kiertämiseen. Lyhyistä jaksoista ei makseta
10 Miten äkkilähtijän kiertäminen on muuttunut ja muuttuu alkuun kierretty omalla toimintaalueella/toimintayksiköissä viimeaikoina on muuttunut/muuttumassa niin, että mennään sinne, missä on tarve ja näin saadaan turvattua yksiköiden henkilöstövajeet
11 Äkkilähtijän työn haasteita miten muutosten maailmassa turvaamme äkkilähtijöiden osaamisen ja perehdytyksen yksiköiden erilaiset toimintamallit ja käytänteet tuovat haasteita jatkuvasti (yksilövastuinen hoitotyö, hiljainen raportointi, kirjaaminen jne) tiedon siirto yksiköissä tapahtuvista muutoksista äkkilähtijöille miten äkkilähtijän työ pysyy hallinnassa onko mahdollista rajata äkkilähtijöiden liikkuminen samankaltaisiin yksiköihin äkkilähtijöiden varaamattomien päivien käyttö osaako kotiosastot käyttää varaamattoman äkkilähtijän työpanoksen oikein kiertämisen jaksottaminen välillä levon kannalta paikallaan oleminen auttaa jaksamisessa löydä oikeat henkilöt kiertämään ja valmista Sotea varten äkkilähtijöistä vahva, osaava ryhmä
12 Äkkilähtijä tänään olet joustava työhön sitoutunut ammattitaitoinen hoitaja kiidät osastolta toiselle arvioit potilaan saamaa hoitoa ja toimintaa kriittisesti ja rakentavasti olet huolestunut kaverin jaksamisesta osaat välillä ottaa vähän rennommin olet tähti KIITOS SINULLE!
13 Valtakunnallisesti varahenkilöstön työn kehittäminen perustettu Terveydenhuoltoalan Varahenkilöstöyhdistys VARSI ry perustamiskirja on päivätty kaikki hallitus työskentelystä kiinnostuneet pyydämme jäämään paikalle klo16 jälkeen
Kokemuksia Hoitotyön palvelujen toimintayksiköstä ja henkilöstön liikkuvuudesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä
Kokemuksia Hoitotyön palvelujen toimintayksiköstä ja henkilöstön liikkuvuudesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Kirsi Korkiamäki Ylihoitaja/ toimintayksikköjohtaja 16.11.2017 Taustaa pilotoinnille
Äkkilähtijänä varahenkilöstössä
Äkkilähtijänä varahenkilöstössä 17.11.2017 Konservatiivisen alueen äkkilähtijöiden kiertoalueet Keuhko- ja infektio-osasto (A31) Sydän- ja munuaispotilaiden osasto (A32) Neurologian ja hematologian osasto
Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä
Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Esityksen sisältö Lainahoitajamallin käyttöönoton taustaa Lainahoitajamallin
Hoitotyö. Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari
Hoitotyö Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari 16.8.2017 Esityksen sisältö Hoitohenkilökunta ja työn luonne Hoitohenkilökunnan riittävyys ja rekrytointi Rafaela-hoitoisuusluokitusjärjestelmä
VeTe. Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b
Tiedolla johtaminen ja sen rakenteet henkilöstövoimavarojen kohdentamisessa Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kehittämistehtävä
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet:
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hoidon ja hoivan palvelualue tuottaa, kehittää ja turvaa oikea aikaiset ja vaikuttavat terveys ja avopalvelut yhteistoiminta alueensa eli Kauhajoen kaupungin
Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,
ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ
ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ Terveys ja talous päivät 15.-16.9.2016 Anne Kantanen, Palveluyksikköjohtaja, Ylihoitaja, Hoitotyön palveluyksikkö, KYS 5.9.2016 1 HOITOTYÖN
Vakanssinumero 45 30.6.2009
Toimiala Sosiaali- ja terveystoimiala Tulosalue Sote:n yhteiset palvelut, Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut, Perhepalvelut sekä Vanhuspalvelut Toimialan esitys Entinen virka- /työsuhteinen tehtävä Vakanssinumero
Soveltamisohje - Paikallinen virka- ja työehtosopimus hälytysrahan maksamisesta
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Soveltamisohje 1 (5) Soveltamisohje - Paikallinen virka- ja työehtosopimus hälytysrahan maksamisesta Hälytysrahan maksaminen poikkeustilanteissa, joissa työntekijä hälytetään
Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU
Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU MARI SALONEN Tausta Hoitoalan henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen on suuri haaste heidän työnsä ollessa
Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info
Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen
Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT
Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? TAVOITE Kotihoidon asiakkaat pystyvät elämään arvokkaasti ja mahdollisimman omatoimisesti kotona,
Asiakkaat ovat ihmisiä - eivät prosentteja
Asiakkaat ovat ihmisiä - eivät prosentteja Selvitys superilaisten työstä kotihoidossa ja kotihoitotyön kehittämisestä Työskentely kuntana Salo verrattuna koko aineistoon SINISELLÄ koko aineisto 2408 vastaajaa
Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä
Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen
Hyvinvoinnin sisäisen valvonnan raportti 2018
Hyvinvoinnin sisäisen valvonnan raportti 2018 Hyvinvointipalvelujen talous- ja hallintopalvelut Talous Käteiskassat Kaksi kertaa vuodessa havainnot/ Kassan tarkastajat: Anne Konttinen Tositeseuranta laillisuus/muotoseikat
Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja
Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen
KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA
Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa
HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015. py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen
HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015 py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen TOIMINNAN TAVOITTEET linjassa PA10n yhteisten tavoitteiden kanssa 1. henkilötyön tuottavuuden
Hyvän kierteessä. -Odotuksista huolimatta. Maritta Haavisto Johtaja HKI/Sote/Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus
Hyvän kierteessä -Odotuksista huolimatta Maritta Haavisto Johtaja HKI/Sote/Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus Organisaatiokaavion luonnosta: Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus Palvelutalo Rudolf
Palvelualuekatsaus PA10. Markku Härmä Kirsi Leivonen
Palvelualuekatsaus PA10 Markku Härmä Kirsi Leivonen Uudet toimintamallit 2015 Valmista toukokuussa 2014 jotta voidaan liittää 2015 talousarvioon uudet toimintamallit ja toimintasuunnitelma (taustalla:
NÄKY - Uudenlainen toimintatapa edistää ikääntyneen toimintakykyä
NÄKY - Uudenlainen toimintatapa edistää ikääntyneen toimintakykyä Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto Kajsa Sten, optometristi Mikä on NÄKY? NÄKY on Ikääntyneen
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUTSURAHAN MAKSAMISESTA (Luonnos)
Kymsote Liite nro 3 Hallitus 11.1.2019 PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUTSURAHAN MAKSAMISESTA (Luonnos) I Sopimuksen soveltaminen Tällä sopimuksella täydennetään Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen
Keski-Suomen seututerveyskeskus. Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa
Keski-Suomen seututerveyskeskus Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa TURO-hanke = Turvallisuusosaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen vanhus- ja vammaistyössä
Hoitotyön katsaus. Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja
Hoitotyön katsaus Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja 16.2.2015 1 Esityksen sisältö Hoitotyön palveluyksikön
!"#$%$%&'#"()*(%""&(+,"&*&"'#"-$(*#"" (!."((" %/!0#11!"##(+,"&*&"'#"-$(*#"" (!."((" 2 1& &!"1#!!(""#"-$(*#"" (!."((" 3 3 )4#!,##"!$(0""&," (!.
"#$%$%&'#"()*(%""&(+,"&*&"'#"-$(*#"" (."((" %/0#11"##(+,"&*&"'#"-$(*#"" (."((" 2 1& &"1#(""#"-$(*#"" (."((" 3 3 )4#,##"$(0""&," (."((" 3 %/%0"(,/$(0""&," (."((" %/'#"%/%.&),"/$(0""&," (."((" %/"($'&"%/'#"
KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS
A N E S T E S I A H O I TA JA N T Y Ö K E S K I SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS T YÖPISTEET v Leikkaussalit (3 leikkausosastoa) v Kiertohoitajuus v Heräämöt x 3 v Silmäyksikkö
Havainnoinnilla käsihygienian parempaan toteutukseen?
Havainnoinnilla käsihygienian parempaan toteutukseen? Terveyskeskusten ja pitkäaikaislaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 4.5.215 Hygieniahoitaja Tuula Keränen, puh 4 59497 Potilaalla on oikeus
Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö
Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015
Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä
Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet
Resurssipoolin rakentaminen
Resurssipoolin rakentaminen Oma koti osakokonaisuuden loppuseminaari 16.9.2015 Projektipäällikkö Sirkku Kallio 2 Kouvolan kaupunki Kuuden kunnan liitos v. 2009 Asukkaita n. 86 500 Junalla n. 1h Venäjän
Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja
Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012
HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 LIITE 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2016 VAKANSSIMUUTOKSET LIITE 2a LIITE 2b LIITE 2c Perustettavat ja lakkautettavat virat (nimikemuutokset) Perustettavat ja lakkautettavat
KYSin uusi toimintamalli
KYSin uusi toimintamalli Markku Härmä 25.10.2017 1 Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia 2017-2022 1. Laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa kilpailukykyisesti systemaattinen hoidon tulosten ja vaikuttavuuden
Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen
Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen Marja Hietamäki 25.9.2014 24.9.2014 1 Henkilöstö Nettotyöpanos tammi elokuu 2013/2014 2013 2014 Muutos Ennuste 2014 Kaikki 3009,8 3003,1-6,7-36,3 Vakinaiset
Kuntouttava työote Rovaniemellä
Kuntouttava työote Rovaniemellä Kuntoutumista edistäviä elementtejä Moniammatillinen tiimityöskentely Koko henkilöstö on sitoutunut moniammatilliseen, tavoitteelliseen toimintamalliin Ikäihmisen kuntoutumismahdollisuus
Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty
Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty Mitä on hoitoisuus / hoitoisuusluokitus? Miksi tarvitaan? Millaisia luokituksia on tarjolla? RAFAELA -järjestelmä PERIHOIq-mittari Käyttöperiaatteet Hyödyntäminen
Hoitotyön haasteet Kainuussa. Marjo Huovinen-Tervo Hallintoylihoitaja 6.9.2012
Hoitotyön haasteet Kainuussa Marjo Huovinen-Tervo Hallintoylihoitaja 6.9.2012 Missä mennään sosiaali- ja terveydenhuollossa? valtakunnallinen kehitys Pohjois-Suomen erva-alue maakunnallinen / paikallinen
KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 7 20.01.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 7 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän
Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)
Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä
Mitä sairaanhoitajille kuuluu
Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,
tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info
14.3.2017 tilanne Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 20.3.2017 Mielenterveyspalvelujen järjestelyt/ PPSHP eteläinen alue Avo-osasto Oulaskankaan sairaalaan Nuorten tukitalo (Ylivieska)
Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) HUS:n vuodeosastoaineiston kuvaukset
VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) HUS:n vuodeosastoaineiston kuvaukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, HUS hoitotyö
Lausunto Kohdistan kommenttini työni nykytilassa esiintyviin epäkohtiin. Epäkohdat liittyvät varallaoloon ja vapaa-aikaan.
HUS kuntayhtymä Lausunto 27.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,
VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät 26. - 27.1.2011,
CASE: Lumipalloefekti:
CASE: Lumipalloefekti: Korkea-asteen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus terveysalalla Marja-Anneli Hynynen Projektisuunnittelija, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu 14.11.2012 Taustaa Diabeetikon hoidon
Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät
Tehy-pöytäkirja/KVTES LIITE 3T TERVEYDENHUOLLON HOITOHENKILÖSTÖ 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan terveydenhuollon hoitotyötä pääasiassa tekeviin sekä em. työtä johtaviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin
Lataa Yksilövastuinen hoitotyö Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoito-osastolla - Aino- Liisa Jussila. Lataa
Lataa Yksilövastuinen hoitotyö Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoito-osastolla - Aino- Liisa Jussila Lataa Kirjailija: Aino-Liisa Jussila ISBN: 9789525238365 Sivumäärä: 40 Formaatti: PDF Tiedoston
Henkilöstökertomus 2014
Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen
Liite nro: 6. Esitys hoitohenkilökunnan varahenkilöstön järjestämisestä. 1. Tausta
Liite nro: 6 Esitys hoitohenkilökunnan varahenkilöstön järjestämisestä 1. Tausta Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymässä aloitettiin keskitetty varahenkilöstön käyttö ensimmäisen kerran
Henkilöstö kuuluu henkilöstöhallinnollisesti joko Kuopion kaupungin tai Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alaisuuteen.
KUOPION PSYKIATRIAN KESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Toimintasäännön tarkoitus Kuopion psykiatrian keskus (KPK) on perustettu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Kuopion kaupungin välisellä sopimuksella.
Yksilövastuisen hoitotyön toteuttaminen konservatiivisella tulosalueella hoitohenkilöstön arvioimana v. 2000
Yksilövastuisen hoitotyön toteuttaminen konservatiivisella tulosalueella hoitohenkilöstön arvioimana v. Helena Vesaluoma Hannele Laitinen Sirkka Auvinen Pirjo Aalto Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja
Hallituksen seminaari Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen
Hallituksen seminaari 27. 28.2.2014 Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen HENKILÖSTÖ Työpanos 1.1 31.12.13 2012 2013 muutos tavoite Työpanos 2916 3062 147 5,0 % 3071(-9) -0.3% - Lääkärit 482 27 7 - Tutkimus
Palkkatasa-arvo ja työolot Edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi
Palkkatasa-arvo ja työolot 2.3.2019 Edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi Sote- ja vaka-alojen keskeisimmät ongelmat henkilöstön näkökulmasta: Työolot ja Palkkaus Työolot Työ edellyttää äärimmäistä
HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla -
HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - Projektipäällikkö Sara Haimi-Liikkanen Projektityöntekijä Minna Labbas 24.11.2011 HaiPro Kotkan kaupungilla
Keskussairaalan nykytilanne ja tulevaisuus. Ylihoitaja Maijaterttu Tiainen Erikoissairaanhoidon tulosalue, operatiivinen tulosyksikkö 13.6.
Keskussairaalan nykytilanne ja tulevaisuus Ylihoitaja Maijaterttu Tiainen Erikoissairaanhoidon tulosalue, operatiivinen tulosyksikkö 13.6.2012 Tarkastelen asiaa Kolmesta näkökulmasta 1) asiakkaat / potilaat
Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi
Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja
Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet
10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON
Laitepassikoulutukset käytännössä
Laitepassikoulutukset käytännössä Turun kaupunki, Sairaalapalvelut, Kuntouttava osastoryhmä Hoitotyön asiantuntija Emmi Kleemola / 13.6.2019 Laitepassi LOVe Esimiesten tarkistuslista Hyvinvointitoimialalla
MV 73. Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Vesa Kaikkosen esittämä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:
Maakuntavaltuusto 73 15.06.2009 Maakuntahallitus I 230 14.09.2009 Maakuntavaltuusto 110 28.09.2009 Maakuntahallitus I 35 01.02.2010 Maakuntavaltuusto 9 15.02.2010 Valtuustoaloite koko maakunnan vanhuspalveluiden
Hallituksen seminaari Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen
Hallituksen seminaari 1.-2.3.2016 Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen HENKILÖSTÖ Työpanos 1.1 31.12.2015 2014 2015 muutos tavoite Yli/ali Työpanos 3032 3052 20 0.7 % 2900 152 - Lääkärit 489 496 7 478 19
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset
1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).
Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ
Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta. Kun tiedetään hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys
Hygieniayhdyshenkilön rooli hoitoon liittyvien infektioiden seurannassa Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.-17.3.2016 Hygieniahoitaja Raija Järvinen, infektioiden torjuntayksikkö, OYS p. 040 5060997/raija.jarvinen@ppshp.fi
Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2007
Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 200 Hammaslääkärityövoimatutkimukset lokakuussa 200 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (234 terveyskeskusta) yhden päivän poikkileikkaustilanne
Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö
Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET
Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008
Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen
HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011 Aika Perjantai 14.10.2011 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12 Internet-tutkimuskeskuksen
Hoitotyön systemaattinen kirjaaminen Järjestelmän kehitys ja käyttöönoton haasteet Jari Numminen
Hoitotyön systemaattinen kirjaaminen Järjestelmän kehitys ja käyttöönoton haasteet 19.5.2008 Jari Numminen Järjestelmän kehittämisen haasteet pilotin merkitys järjestelmän kehittymiselle Ennen pilottia
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta tutkimusjaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta
Potilaan siirtymisten ergonominen avustaminen Siirtoergonomiakoulutus HUS:ssa. Tiina Karjalainen HUS Siirtoergonomiakouluttaja fysioterapeutti YAMK
Potilaan siirtymisten ergonominen avustaminen Siirtoergonomiakoulutus HUS:ssa Tiina Karjalainen HUS Siirtoergonomiakouluttaja fysioterapeutti YAMK 6/10/2013 Taustaa HUS kuntayhtymän työsuojelujaoston toimintasuunnitelma
SELVITYS JOUTSENON PALVELUKESKUKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄSTÄ
> E RANNAN KAUPUNKI 1 (4) 26.3.2009 Dnro Kaupunginkanslia II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu Liite 1. Selvityspyyntö kaupunginhallituksen jäsen Tuula Partasen aloitteesta 23.3.2009 SELVITYS JOUTSENON
HELSINGIN KAUPUNKI HENKILÖKUNNAN VALINTA Liite 3C SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 1.1.
VIRKAAN TAI TOIMEEN VAKINAISESTI OTTAVAT VIRANOMAISET JA HEI- DÄN PÄÄTÖKSENTEKO-OIKEUTENSA TERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN OSASTOLLA PSYKIATRIA- JA PÄIHDEPALVELUT OSASTOLLA 1.1.2016 LUKIEN HENKILÖKUNNAN VALINTA
Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi. Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen
Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen Kirjallinen potilaskohtainen vuoronvaihoraportointi / Hiljainen raportointi Tarkoitetaan potilastietojen
Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön
Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet
HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ
Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 PAIKALLINEN SOPIMUS LÄÄKÄREIDEN NS. KLIINISEN LISÄTYÖN JA MUUN HENKILÖSTÖN TÄHÄN LIITTYVÄN TAI RINNASTETTAVAN TYÖN KORVAUSPERUSTEET 1 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimintasääntö
Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimintasääntö Sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 20.11.2014 125 ja se on voimassa 1.1.2015 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET
Henkilöstöjohtaminen ja esimiestyö Innovatiiviset työajat ja työaika-autonomia (työ)hyvinvoinnin edistäjinä terveydenhuollossa
Henkilöstöjohtaminen ja esimiestyö Innovatiiviset työajat ja työaika-autonomia (työ)hyvinvoinnin edistäjinä terveydenhuollossa Hyvät käytänteet työpaikoilla Seminaari 28.9.2011 Päivikki Lahtinen Taustaa
Aivotyö toimivaksi hoitotyössä viestintäkampanjan tiedotustilaisuus #aivotyö #sotelainen
Aivotyö toimivaksi hoitotyössä viestintäkampanjan tiedotustilaisuus 6.9.2018 #aivotyö #sotelainen Tiedotustilaisuuden sisältö Mikä kuormittaa aivoja hoitajien ja lääkäreiden työssä? Virpi Kalakoski, PsT,
Maakuntavaltuusto 73 15.06.2009 Maakuntahallitus I 230 14.09.2009 Maakuntavaltuusto 110 28.09.2009 MV 73
Maakuntavaltuusto 73 15.06.2009 Maakuntahallitus I 230 14.09.2009 Maakuntavaltuusto 110 28.09.2009 Valtuustoaloite koko maakunnan vanhuspalveluiden sijaisjärjestelmän vahvistamisesta ja täyttölupamenettelyjärjestelmän
Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk
Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen
Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset
VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri,
TERVEYS JA TALOUSPÄIVÄT. Työn tarpeesta ja osaamisen huomioimisesta lähtevät 24/7 ratkaisut lääkäri- ja hoitajatyön hallintaan
TERVEYS JA TALOUSPÄIVÄT Työn tarpeesta ja osaamisen huomioimisesta lähtevät 24/7 ratkaisut lääkäri- ja hoitajatyön hallintaan 24.8.2017, Pirjo Ketola työvoiman hallinnan asiantuntija Visma Numeron WFM
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 136/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 64/2011 7.10.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan
Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014
Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään
MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY
MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY PSYKIATRIA: Mielenterveystoimisto; aikuistenlasten ja nuorten vastaanotto, syömishäiriöpoliklinikka, sivuvastaanotto Uudessakaarlepyyssä Päiväosasto ja yöpymismoduli Psykiatrinen
Tausta tutkimukselle
Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti
Laadunhallinta - tarttisko tehdä jotain? ITE itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmä
Laadunhallinta - tarttisko tehdä jotain? ITE itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmä Elisa Snicker ITE-menetelmän projektipäällikkö FCG Konsultointi Oy Camilla Söderström Hallintopäällikkö Kauniaisten
Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä perusterveydenhuollossa
Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä perusterveydenhuollossa Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen hoitotyön prosessin kuvaamisessa perusterveydenhuollossa VeTeHH-raportti PPT_12B taina.pitkaaho@kuh.fi
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä
Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja
Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka tänään Tarjoamme palveluita viidellä eri vastuualueella: Lasten ja nuorten veri- ja
Opiskelijapalaute vuodelta 2017
1 (14) Opiskelijapalaute vuodelta 2017 1. Yksikkö, jossa suoritit harjoittelun: 2 (14) 2. Ikäsi: 3. Onko sinulla aikaisempaa ammatillista tutkintoa? 5. Minkä lukuvuoden opiskelija tällä hetkellä olet?
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 520 V Stj / Vt Sirpa Puhakan aloite varahenkilöstöstä ja palkkapolitiikasta päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
HELSINGIN KAUPUNKI HENKILÖKUNNAN VALINTA Liite 3C SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 1.8.
VIRKAAN TAI TOIMEEN VAKINAISESTI OTTAVAT VIRANOMAISET JA HEI- DÄN PÄÄTÖKSENTEKO-OIKEUTENSA TERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN OSASTOLLA PSYKIATRIA- JA PÄIHDEPALVELUT OSASTOLLA 1.8.2015 LUKIEN HENKILÖKUNNAN VALINTA
Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015. Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.
Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015 Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.2015 46 Kaupunginvaltuuston 2.3.2015 hyväksymä Ikäystävällinen Uusikaupunki