Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen)"

Transkriptio

1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Delegointirekisteri (Hallintosäännön mukainen) Luettelo tulosalueittain voimassa olevista toimivallan siirtämispäätöksistä, tilanne 2/2016 Hallintosääntö 3 3 mom. Toimivallan edelleen siirtäminen Toimielin, jolle tällä tai muulla säännöllä on annettu päätösvalta, voi päätöksellään siirtää saamaansa toimivaltaa alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle. Tällä tai muulla säännöllä viranhaltijalle annettua toimivaltaa voi toimielin siirtää edelleen toiselle viranhaltijalle. Toimivallan siirtämistä koskevista päätöksistä on pidettävä rekisteriä. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus Päätösvallan delegoinnit Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä ajalta alkaen ja hallintosäännön 3 :n 3 momentin mukaisen rekisterin pitäminen. Delegointipäätöksestä tulee ilmetä: 1. viranhaltija, jolta toimivaltaa siirretään 2. siirtyvä toimivalta ja 3. viranhaltija, jolle toimivalta siirretään Sisältö: Tulosalueittain Hallinto Keskitetyt tukipalvelut Perhepalvelut Sairaanhoidon palvelut Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut Vanhuspalvelut Ympäristöterveydenhuolto

2 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hallinto Hallintosäännön antama toimivalta: Delegoitu: Päätös: 21 Hallituksen otto-oikeus Asian ottamisesta hallituksen käsiteltäväksi päättää hallitus, hallituksen puheenjohtaja, kuntayhtymän johtaja tai esittelijä. Siirto on kirjallisesti saatettava johto- tai toimikunnan sekä viranhaltijan tietoon kolmen päivän kuluessa siitä, kun se tehtiin. Hallitus päättää delegoida kuntalain 51 mukaisen otto-oikeuden tulosaluejohtajille heidän alaisten viranhaltijoiden tekemien päätösten osalta. Hallitus päättää, että se ei käytä otto-oikeuttaan päätöksiin, jotka on tehtyhallintosäännön 47 :n nojalla. Hallitus päättää edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. Hallitus Tulosaluejohtaja hänen ratkaisuvalta Tulosaluetta johtaa tulosaluejohtaja. Tulosaluejohtaja voi toimia yhden tai useamman yksikön päällikkönä. Tulosaluejohtajan tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää tulosalueensa toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta, 3. päättää tulosalueensa osalta vahingonkorvaus silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on tai alle euroa 4. tekee tulosaluettaan koskevat sopimukset. Kuntayhtymän hallitus päättää siirtää hallintosäännön 32 :ssä tulosaluejohtajan tehtäväksi määrätyn vahingonkorvauksesta päättämisen tulosyksikön päällikön tehtäviksi silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on enintään 1000 euroa. Hallitus edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. Hallitus

3 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hallintosäännön antama toimivalta: Delegoitu: Päätös: 47 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Hallitus, kuntayhtymänjohtaja ja tulosaluejohtajat päättävät luvan myöntämisestä osaltaan täyttää virkoja toistaiseksi tai yli 3 kk:n määräajaksi ja tehdä toistaiseksi voimassa olevia tai yli 3 kk määräaikaisia työsopimuksia 15 mukaisesti esittelystä. Kuntayhtymän johtaja, tulosaluejohtajat, vastuualueiden päälliköt ja tulosyksikköjen päälliköt ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat ilman esittelyä: 1. myöntävät vuosiloman, 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus sekä päättävät sijaisen ottamisesta, 3. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työtekijälle virkamatkamääräyksen, 4. myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman, 5. määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varalla oloon, 6. päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä ja 7. päättävät alaisensa henkilöstön toimen- ja tehtäväkuvista, 8. päättävät alaisensa henkilöstön tilapäisistä ja lyhytaikaisista sijaisuuksista. Henkilöstöjohtaja tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee päätökset palvelusaikaan liittyvistä lisistä. Kehittäminen ja suunnittelu -tulosyksikkö Hallitus päättää hyväksyä viranhaltijoille delegoitua päätösvaltaa tulosyksikössä seuraavan sisältöisenä. Tulosyksikön päälliköltä soten hankkeiden projektipäälliköille: - Vuosilomien myöntäminen - Sellaisen virkavapauden ja työloman myöntäminen, jonka saamiseen työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus - Alaiselleen työntekijälle virkamääräyksen antaminen - Henkilöstön määrääminen tarvittaessa lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varallaoloon - Laskujen hyväksyminen hallinnoimansa hankkeen/projektin osalta Sairaanhoidon palvelut Hallitus päättää hyväksyä päätösvallan siirron tulosyksikön päällikölle/laatupäällikölle seuraavasti (laadunhallinta-asiat/kuntayhtymän johtaja ja Infektioiden torjuntaasiat/hallintoylilääkäri): Laatupäällikön tehtävä sisältää laadunhallinnan ja potilasturvallisuustyön koordinoinnin sekä erikseen sovitut sairaanhoidon palvelujen tulosalueen tehtävät. ISO:n laatuvaatimusten mukaisesti laatuasioihin tulee nimetä edustaja, jolla on myös vastuu ja valmiudet tarkistaa, että laadunhallintatyötä pidetään yllä ja päivitetään. Lisäksi vastuuseen kuuluu asiakasvaatimusten edistäminen ja raportointi johdolle laadunhallintajärjestelmän tilanteesta ja parannustarpeista. Hallitus Hallitus Laatupäällikkö toimii johdon edustajana laadunhallintaan liittyvissä asioissa. Laatupäälliköllä on esimiesvastuu laadunhallinnan sihteerin ja hygieniahoitajien osalta. Laatupäällikkö käyttää päätösvaltaa kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti: - 44 henkilöstövalinnat - 47 viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa - 53 palvelussuhteen päättyminen Laatupäällikkö päättää vahvistettujen hankintarajojen puitteissa vastuualueensa hankinnoista ja laskujen hyväksymisestä.

4 Keskitetyt yhteiset tukipalvelut Hallintosäännön antama toimivalta: Delegoitu: Päätös: 21 Hallituksen otto-oikeus Asian ottamisesta hallituksen käsiteltäväksi päättää hallitus, hallituksen puheenjohtaja, kuntayhtymän johtaja tai esittelijä. Hallitus päättää delegoida kuntalain 51 mukaisen otto-oikeuden tulosaluejohtajille heidän alaisten viranhaltijoiden tekemien päätösten osalta Siirto on kirjallisesti saatettava johto- tai toimikunnan sekä viranhaltijan tietoon kolmen päivän kuluessa siitä, kun se tehtiin. Hallitus päättää, että se ei käytä otto-oikeuttaan päätöksiin, jotka on tehtyhallintosäännön 47 :n nojalla. Hallitus päättää edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. 32 Tulosaluejohtaja hänen ratkaisuvalta Tulosaluetta johtaa tulosaluejohtaja. Tulosaluejohtaja voi toimia yhden tai useamman yksikön päällikkönä. Tulosaluejohtajan tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää tulosalueensa toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta, 3. päättää tulosalueensa osalta vahingonkorvaus silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on tai alle euroa 4. tekee tulosaluettaan koskevat sopimukset. Kuntayhtymän hallitus päättää siirtää hallintosäännön 32 :ssä tulosaluejohtajan tehtäväksi määrätyn vahingonkorvauksesta päättämisen tulosyksikön päällikön tehtäviksi silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on enintään 1000 euroa. Hallitus edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. Hallitus

5 47 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Hallitus, kuntayhtymänjohtaja ja tulosaluejohtajat päättävät luvan myöntämisestä osaltaan täyttää virkoja toistaiseksi tai yli 3 kk:n määräajaksi ja tehdä toistaiseksi voimassa olevia tai yli 3 kk määräaikaisia työsopimuksia 15 mukaisesti esittelystä. Kuntayhtymän johtaja, tulosaluejohtajat, vastuualueiden päälliköt ja tulosyksikköjen päälliköt ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat ilman esittelyä: 1. myöntävät vuosiloman, 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus sekä päättävät sijaisen ottamisesta, 3. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työtekijälle virkamatkamääräyksen, 4. myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman, 5. määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varalla oloon, 6. päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä ja 7. päättävät alaisensa henkilöstön toimen- ja tehtäväkuvista, 8. päättävät alaisensa henkilöstön tilapäisistä ja lyhytaikaisista sijaisuuksista. Henkilöstöjohtaja tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee päätökset palvelusaikaan liittyvistä lisistä. Talouspalvelut -vastuualue Tulosyksikön päälliköltä kirjanpitotiimin lähiesimiehelle (pääkirjanpitäjä): Talouspalveluiden kirjanpitotiimin lähiesimiehelle, pääkirjanpitäjä Eija Sirviölle siirretään Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön 47 :n mukaista päätösvaltaa seuraavasti: 1. myöntää vuosiloman 2. myöntää sellaisen virkavapauden tai työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus. Tulosyksikön päälliköltä maksuliikennetiimin lähiesimiehelle (rahoitussihteerille): Talouspalveluiden maksuliikennetiimin lähiesimiehelle, rahoitussihteeri Liisa Moilaselle siirretään Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön 47 :n mukaista päätösvaltaa seuraavasti: 1. myöntää vuosiloman 2. myöntää sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus. Tulosyksikön päälliköltä myyntitiimin lähiesimiehelle (laskentasihteerille): Talouspalveluiden myyntitiimin lähiesimiehelle, laskentasihteeri Pirjo Heikkiselle siirretään Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön 47 :n mukaista päätösvaltaa seuraavasti: 1. myöntää vuosiloman 2. myöntää sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus. Viranhaltijapäätös/laskentapäällikkö " 2 " 3

6 Perhepalvelut Hallintosäännön antama toimivalta: Delegoitu: Päätös: 21 Hallituksen otto-oikeus Asian ottamisesta hallituksen käsiteltäväksi päättää hallitus, hallituksen puheenjohtaja, kuntayhtymän johtaja tai esittelijä. Siirto on kirjallisesti saatettava johto- tai toimikunnan sekä viranhaltijan tietoon kolmen päivän kuluessa siitä, kun se tehtiin. Hallitus päättää delegoida kuntalain 51 mukaisen otto-oikeuden tulosaluejohtajille heidän alaisten viranhaltijoiden tekemien päätösten osalta. Hallitus päättää, että se ei käytä otto-oikeuttaan päätöksiin, jotka on tehtyhallintosäännön 47 :n nojalla. Hallitus päättää edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä Tulosaluejohtaja hänen ratkaisuvalta Tulosaluetta johtaa tulosaluejohtaja. Tulosaluejohtaja voi toimia yhden tai useamman yksikön päällikkönä. Tulosaluejohtajan tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää tulosalueensa toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta, 3. päättää tulosalueensa osalta vahingonkorvaus silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on tai alle euroa 4. tekee tulosaluettaan koskevat sopimukset. Perhepalvelujen hallinto Kuntayhtymän hallitus päättää siirtää hallintosäännön 32 :ssä tulosaluejohtajan tehtäväksi määrätyn vahingonkorvauksesta päättämisen tulosyksikön päällikön tehtäviksi silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on enintään 1000 euroa. Hallitus edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. Perhepalvelujohtajan sijaisena toimivat erillisen viranhaltijapäätöksen perusteella vammaispalveluiden, lapsiperheiden sosiaalipalveluiden ja aikuissosiaalipalveluiden vastuualuepäälliköt. Hallitus

7 33 Vastuualueen ja tulosyksikön päällikkö Vastuualuetta ja tulosyksikköä johtaa yksikön päällikkö. Vastuualuepäällikkö voi toimia yhden tai useamman tulosyksikön päällikkönä. Yksikön päällikön tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää yksikkönsä toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosyksikön toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ) johtaa, suunnittelee ja kehittää osaltaan vastuualueen tulosyksiköiden toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan tulosyksiköidensä toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin. Hallitus

8 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta: mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää tulosyksiköidensä hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan tulosyksiköidensä toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) (hoitotyön osalta) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti.

9 Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää tulosyksiköidensä hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan tulosyksiköidensä toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) (hoitotyön osalta) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa:

10 johtaa, suunnittelee ja kehittää tulosyksiköidensä hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan tulosyksiköidensä toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) (hoitotyön osalta) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Nuorisopsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää tulosyksiköidensä hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan tulosyksiköidensä toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) (hoitotyön osalta) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

11 42 Viran ja toimen haku Viran ja toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita virantai toimenhaltija avoinna olevaan virkaan tai toimeen. Kuntayhtymän johtajan viran julistaa kuitenkin haettavaksi hallitus. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Hallitus Virkoja täytettäessä noudatetaan lakia kunnallisesta viranhaltijasta. Kunnallisessa viranhaltijalaissa säädetyn lisäksi henkilö voidaan ottaa ilman hakumenettelyä: 1. viran uudelleen täyttäminen sitä aikaisemmin hakeneiden, asianomaiset kelpoisuusehdot täyttävien joukosta, virkaan valitun irtisanouduttua ennen hänelle määrätyn virantoimituksen aloittamispäivää, 2. sellaisen entisen oman kuntayhtymän viranhaltijan valitseminen, joka saa kunnallisessa eläkelaissa tarkoitettua työkyvyttömyyseläkettä ja joka ennen eläkeiän saavuttamista todetaan ansiotyöhön kykeneväksi Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön toimen ja viran (42 ) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin.

12 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta: mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön viran/toimen (42 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston hoitohenkilökunnan osalta.

13 mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön viran/toimen (42 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön viran/toimen (42 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

14 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Nuorisopsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön viran/toimen (42 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

15 44 Henkilöstövalinnat Yhtymävaltuusto päättää kuntayhtymän johtajan virkaan ottamisesta. Hallitus päättää tulosaluejohtajien, hallintojohtajan, hallintoylilääkärin, hallintoylihoitajan, henkilöstöjohtajan, talousjohtajan ja Kainuun työterveys liikelaitoksen johtajan valinnasta. Kuntayhtymän johtaja, tulosaluejohtajat ja vastuualueiden päälliköt päättävät alaisensa henkilöstön valinnasta. Valintapäätökset tehdään 15 mukaisesti esittelystä. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): esittelee alaisensa henkilöstön valinnan (44 ), tekee päätöksen hoitohenkilöstön valinnasta alaisensa esittelystä (15, 44 ) Hallitus Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin.

16 45 Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää hallitus tai se viranomainen, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): päättää alaisensa henkilöstön siirtämisestä toiseen toimeen tai virkasuhteeseen (45 &) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin. Hallitus

17 47 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Hallitus, kuntayhtymänjohtaja ja tulosaluejohtajat päättävät luvan myöntämisestä osaltaan täyttää virkoja toistaiseksi tai yli 3 kk:n määräajaksi ja tehdä toistaiseksi voimassa olevia tai yli 3 kk määräaikaisia työsopimuksia 15 mukaisesti esittelystä. Kuntayhtymän johtaja, tulosaluejohtajat, vastuualueiden päälliköt ja tulosyksikköjen päälliköt ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat ilman esittelyä: 1. myöntävät vuosiloman, 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus sekä päättävät sijaisen ottamisesta, 3. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työtekijälle virkamatkamääräyksen, 4. myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman, 5. määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varalla oloon, 6. päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä ja 7. päättävät alaisensa henkilöstön toimen- ja tehtäväkuvista, 8. päättävät alaisensa henkilöstön tilapäisistä ja lyhytaikaisista sijaisuuksista. Henkilöstöjohtaja tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee päätökset palvelusaikaan liittyvistä lisistä. Vammaispalveluiden vastuualue Hallitus päättää delegoida tulosyksiköiden päälliköiden päätäntävaltaa palveluesimiehille, osastonhoitajalle ja sairaanhoitajalle seuraavissa henkilöstöasioissa: 1. myöntävät vuosiloman, 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus sekä päättävät sijaisen ottamisesta, 3. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työtekijälle virkamatkamääräyksen, 4. myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman, 5. määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varalla oloon, 6. päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä ja 7. päättävät alaisensa henkilöstön tilapäisistä ja lyhytaikaisista sijaisuuksista Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan lapsiperheiden terveydenhuolto-palveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, Hallitus Hallitus

18 lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiysja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): käyttää 47 mukaista ratkaisuvaltaa alaiseensa henkilöstöön Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa:

19 käyttää 47 mukaista ratkaisuvaltaa alaiseensa henkilöstöön sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: käyttää 47 mukaista ratkaisuvaltaa alaiseensa henkilöstöön sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

20 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: käyttää 47 mukaista ratkaisuvaltaa alaiseensa henkilöstöön sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Nuorisopsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta.

21 mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: käyttää 47 mukaista ratkaisuvaltaa alaiseensa henkilöstöön sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

22 51 Virantoimituksesta pidättäminen Kuntayhtymän johtajan virantoimituksesta pidättämisestä päättää yhtymävaltuusto. Hallitus ja johtokunnat päättävät alaistensa viranhaltijoiden virantoimituksesta pidättämisestä. Kuntayhtymän johtaja, tulosalueiden johtajat ja vastuualueiden päälliköt voivat päättää alaistensa viranhaltijoiden väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä. Yhtymävaltuuston puheenjohtaja voi pidättää kuntayhtymän johtajan virantoimituksesta väliaikaisesti. Yhtymävaltuuston, hallituksen ja johtokunnan on käsiteltävä lopullinen pidättäminen viivytyksettä. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta. -Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): - päättää alaisensa viran- tai toimenhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä (51 ) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Vastuualuepäällikön sijaisuus: Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin. Hallitus

23 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta: mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - päättää alaisensa viran- tai toimenhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä (51 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti.

24 Lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - päättää alaisensa viran- tai toimenhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä (51 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: päättää alaisensa viran- tai toimenhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä (51 )

25 sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Nuorisopsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: päättää alaisensa viran- tai toimenhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä (51 ). sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

26 53 Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen Palvelussuhteen päättämisestä ja osa-aikaistamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työtekijän työsopimussuhteeseen. Lomauttamisesta päättää hallitus. Lomauttamisen toimeenpanopäätökset kuntayhtymän johtaja, tulosalueiden johtajat, vastuualueiden päälliköt ja tulosyksikköjen päälliköt Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualue Hallitus päättää delegoida toimivallan lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Vastuualuepäälliköltä ylihoitajalle: Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueen ylihoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa naistentautien ja synnytysten, lasten somaattisen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon osastonhoitajien ja äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusterveydenhuollon maakunnallisen oh/tulosyksikönpäällikön osalta. -Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ylihoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa (Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintosääntö ): - päättää alaisensa henkilöstön palvelusuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta (53 ) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen päällikkö. Ylihoitaja toimii vastuualuepäällikön sijaisen hänen poissa ollessaan vastuualuepäällikön valtuuksin. Hallitus

27 Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 10 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta: mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - päättää alaisensa henkilöstön palvelusuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta (53 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti.

28 Lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien osasto 1 ja poliklinikan sekä vastasyntyneiden teho-osaston hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: päättää alaisensa henkilöstön palvelusuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta (53 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa Naistentautien osasto 4 ja poliklinikan sekä synnytyssalin hoitohenkilökunnan osalta.

29 mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: päättää alaisensa henkilöstön palvelusuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta (53 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja. Tulosyksikön päälliköltä osastonhoitajalle: Hallitus päättää delegoida toimivallan perhepalveluiden tulosalueen, lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella virkanimikkeittäin seuraavasti. Nuorisopsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa lastentautien Lastenpsykiatrian osasto 5 ja poliklinikan hoitohenkilökunnan osalta. mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: päättää alaisensa henkilöstön palvelusuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta (53 ). sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualueen ylihoitaja.

30 Sairaanhoidon palvelut Hallintosäännön antama toimivalta: Delegoitu: Päätös: 21 Hallituksen otto-oikeus Asian ottamisesta hallituksen käsiteltäväksi päättää hallitus, hallituksen puheenjohtaja, kuntayhtymän johtaja tai esittelijä. Siirto on kirjallisesti saatettava johto- tai toimikunnan sekä viranhaltijan tietoon kolmen päivän kuluessa siitä, kun se tehtiin. Hallitus päättää delegoida kuntalain 51 mukaisen otto-oikeuden tulosaluejohtajille heidän alaisten viranhaltijoiden tekemien päätösten osalta. Hallitus päättää, että se ei käytä otto-oikeuttaan päätöksiin, jotka on tehty hallintosäännön 47 :n nojalla. Hallitus päättää edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä Tulosaluejohtaja hänen ratkaisuvalta Tulosaluetta johtaa tulosaluejohtaja. Tulosaluejohtaja voi toimia yhden tai useamman yksikön päällikkönä. Tulosaluejohtajan tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää tulosalueensa toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta, 3. päättää tulosalueensa osalta vahingonkorvaus silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on tai alle euroa 4. tekee tulosaluettaan koskevat sopimukset. Kuntayhtymän hallitus päättää siirtää hallintosäännön 32 :ssä tulosaluejohtajan tehtäväksi määrätyn vahingonkorvauksesta päättämisen tulosyksikön päällikön tehtäviksi silloin, kun kuntayhtymä on korvausvelvollinen ja korvaus on enintään 1000 euroa. Hallitus edellyttää, että kaikki päätökset tehdään sähköisillä järjestelmillä. Hallitus

31 33 Vastuualueen ja tulosyksikön päällikkö Vastuualuetta ja tulosyksikköä johtaa yksikön päällikkö. Vastuualuepäällikkö voi toimia yhden tai useamman tulosyksikön päällikkönä. Yksikön pääällikön tehtävänä on: 1. johtaa, suunnitella ja kehittää yksikkönsä toimintaa ja hallintoa, 2. vastata tulosyksikön toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta Hallitus päättää delegoida toimivallan sairaanhoidon palvelujen tulosalueella virkanimikkeittäin seuraavasti: Sairaanhoidon palvelut Tulosaluejohtajalta ylihoitajalle: - johtaa, suunnittelee ja kehittää sairaanhoidon palvelujen tulosalueen hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa osaltaan sairaanhoidon tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta hoitotyön osalta (33 ) Ylihoitajan poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää tulosaluejohtaja Ensihoidon vastuualue Vastuualuepäälliköltä ensihoitopäällikölle: Ensihoitopäällikkö käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ensihoitopäällikkö käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - johtaa, suunnittelee ja kehittää vastuualueen hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Hallintosäännön mukaisesti osastonhoitajan tehtävänä on johtaa, suunnitella ja kehittää alueensa toimintaa ja hallintoa (33 ) Hallitus

32 vastata osaltaan alueensa toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Ensihoitopäällikön poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö Radiologian vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Radiologian osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää vastuualueen hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Hallintosäännön mukaisesti osastonhoitajan tehtävänä on johtaa, suunnitella ja kehittää alueensa toimintaa ja hallintoa (33 ), vastata osaltaan alueensa toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33). sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö. Tehohoidon vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Tehohoidon osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

33 kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa tehohoidon hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: suunnittelee ja kehittää vastuualueen hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa tulosyksikön toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ). Hallintosäännön mukaisesti osastonhoitajan tehtävänä on johtaa, suunnitella ja kehittää alueensa toimintaa ja hallintoa (33 ), vastata osaltaan alueensa toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ). sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö Patologian vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Patologian vastuualueen osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää vastuualueen hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ).

34 Hallintosäännön mukaisesti osastonhoitajan tehtävänä on johtaa, suunnitella ja kehittää alueensa toimintaa ja hallintoa (33 ), vastata osaltaan alueensa toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ). sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö Ensihoidon vastuualue Vastuualuepäälliköltä ensihoitopäällikölle: Ensihoitopäällikkö käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ensihoitopäällikkö käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: johtaa, suunnittelee ja kehittää vastuualueensa hoitotyön toimintaa ja hallintoa (33 ), vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Hallintosäännön mukaisesti ensihoitopäällikön tehtävänä on johtaa, suunnitella ja kehittää alueensa toimintaa ja hallintoa (33 ), vastata osaltaan alueensa toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta (33 ) Ensihoitopäällikkö poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö.

35 42 Viran ja toimen haku Viran ja toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita virantai toimenhaltija avoinna olevaan virkaan tai toimeen. Kuntayhtymän johtajan viran julistaa kuitenkin haettavaksi hallitus. Virkoja täytettäessä noudatetaan lakia kunnallisesta viranhaltijasta. Kunnallisessa viranhaltijalaissa säädetyn lisäksi henkilö voidaan ottaa ilman hakumenettelyä: 1. viran uudelleen täyttäminen sitä aikaisemmin hakeneiden, asianomaiset kelpoisuusehdot täyttävien joukosta, virkaan valitun irtisanouduttua ennen hänelle määrätyn virantoimituksen aloittamispäivää, 2. sellaisen entisen oman kuntayhtymän viranhaltijan valitseminen, joka saa kunnallisessa eläkelaissa tarkoitettua työkyvyttömyyseläkettä ja joka ennen eläkeiän saavuttamista todetaan ansiotyöhön kykeneväksi Hallitus päättää delegoida toimivallan sairaanhoidon palvelujen tulosalueella virkanimikkeittäin seuraavasti: Ensihoidon vastuualue Vastuualuepäälliköltä ensihoitopäällikölle: Ensihoitopäällikkö käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti ensihoitopäällikkö käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön toimen ja viran (42 ). Ensihoitopäällikkö poissa ollessa edellä kuvattua päätösvaltaa käyttää hänen sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö. Hallitus Leikkaus- ja anestesiapalvelun vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Leikkaus- ja anestesiapalvelun vastuualueen osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa osaston hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön toimen ja viran (42 )

36 sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö Radiologian vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Radiologian osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa vastuualueen hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön toimen ja viran (42 ) sijaisensa. Sijaisen puuttuessa ko. päätösvaltaa käyttää vastuualuepäällikkö Tehohoidon vastuualue Vastuualuepäälliköltä osastonhoitajalle: Tehohoidon osastonhoitaja käyttää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaista päätösvaltaa tehohoidon hoitohenkilöstön osalta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti osastonhoitaja käyttää päätösvaltaa seuraavissa asioissa: - julistaa haettavaksi alaisensa henkilöstön toimen ja viran (42 )

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta

Ei muutosta. 2 Kokousmenettely. Ei muutosta. Ei muutosta Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset 1 Nykyinen versio Muutettu versio (23.4.2008) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö 1 (6) Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö Voimaantulo 01.01.2015 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset Nykyinen versio KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä määrätään maakunnan päätöksenteko- ja kokous-menettelystä

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT Päätösvalta Ratkaisuvalta Ratkaisuvalta siirretty 41 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa 1. myöntävät vuosiloman

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto puh: 040-7400

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/24 hyväksymä 1.3 JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU TEHTÄVÄT, TOIMINNAN JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Tehtävät Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Voimaan Hallintosääntö. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Voimaan Hallintosääntö. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 12.5.2015 Hallintosääntö Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 2 (9) 1. LUKU SOVELTAMISALA 1 Soveltamisala Kuntayhtymän toiminta määräytyy lainsäädännön, perussopimuksen ja tämän hallintosäännön

Lisätiedot

KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN LIITTO KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän toimintaa ohjaava säännöstö Kainuun liitto kuntayhtymän perussopimuksen lisäksi kuntayhtymän toiminnassa noudatetaan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

1. LUKU TOIMINTA-AJATUS LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE... 7

1. LUKU TOIMINTA-AJATUS LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE... 7 1.1.2014 1 (12) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS... 2 2. LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN... 2 3. LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE...

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kainuun SoTen hallintosääntö 25.10.2012 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän toimintaa ohjaava säännöstö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallintosääntö

Hallintosääntö LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 1 (16) Hallitus 8.11.2010 125 Valtuusto 29.11.2010 26 Hallintosääntö 1.1.2011 - LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 2 (16)

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Yhtymähallitus 70 11.04.2012 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 10.11.2008 2005 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 -

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Hallintosääntö Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Sisällysluettelo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä H a l l i n t o s ä ä n t ö 1.8.2015 alk Sisältö

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 14.4.2005 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään kunnan hallinnosta. 2 Kunnan toiminta-ajatus Tämän säännön ohella kunnan

Lisätiedot

Espoon kaupungin hallintosääntö (7)

Espoon kaupungin hallintosääntö (7) Espoon kaupungin hallintosääntö 2018 1 (7) IV Henkilöstö Henkilöstösääntö 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta ja toimivallasta henkilöstöasioissa ja annetaan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Liite 6, 15, 15.11.2004 Kainuun maakuntavaltuusto SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1. luku Toimiala ja organisaatio 1 Toiminta-ajatus 2 Tulosalueet Sosiaali- ja terveystoimen toimiala vastaa maakunnan

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuustossa 19.6.2017, 7 Hallintosääntö tulee voimaan yhtymävaltuuston

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuustossa 19.6.2017, 7 Hallintosääntö tulee voimaan yhtymävaltuuston

Lisätiedot

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 2.2.2017 ja se on voimassa 1.3.2017 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

KYSTERIN TOIMINTAOHJE

KYSTERIN TOIMINTAOHJE KYSTERIN TOIMINTAOHJE n toimintaohje Numero 2 (11) SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖHALLINNON PÄÄTÖKSET 4 2.1 Viranhaltijan tai työntekijän ottaminen ja eron myöntäminen 4 3. HANKINNAT JA TALOUS 4 4.

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston kokousmenettelystä on määrätty kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä.

Kaupunginvaltuuston kokousmenettelystä on määrätty kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä. VANTAAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 27. päivänä tammikuuta 2014 hyväksymä. Voimassa 1.2.2014 alkaen. 1 Soveltamisala Tämän hallintosäännön määräyksiä sovelletaan kaupungin muiden toimielinten

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Espoon kaupungin henkilöstösääntö 5.1 1 (8) ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu 7.12.2015 Voimaan

Lisätiedot

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 1 PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 20.5.2010 I Luku 1 Sovellettavat säännöt Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen toimintaan sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

KONSERNIPALVELUIDEN TOIMIVALTA JA ORGANISAATIO, HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN DELEGOINTIPÄÄTÖS

KONSERNIPALVELUIDEN TOIMIVALTA JA ORGANISAATIO, HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN DELEGOINTIPÄÄTÖS KONSERNIPALVELUIDEN TOIMIVALTA JA ORGANISAATIO, HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN DELEGOINTIPÄÄTÖS Asia Hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 15.5.2017 54 ja se on tullut voimaan 1.6.2017 alkaen. Hallintosäännössä

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 1 (16) 28.11.2013. Hallitus 11.11.2013 151 Valtuusto 28.11.2013 28

LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 1 (16) 28.11.2013. Hallitus 11.11.2013 151 Valtuusto 28.11.2013 28 LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 1 (16) Hallitus 11.11.2013 151 Valtuusto 28 Hallintosääntö 1.1.2014 LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö 2 (16) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Hallintosäännön muutokset Val 4/ liite 5

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Hallintosäännön muutokset Val 4/ liite 5 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 HALLINTOSÄÄNTÖ HALLINNON JA TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN 1 luku Kuntayhtymän johtaminen 1 Hallintosäännön soveltaminen Kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan järjestämisessä sekä päätöksenteko-

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.11.2013 97 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. L U K U Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 Edelleendelegointi..... 3 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 3 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 301 t:\johtosään\sosterve.301 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 301 t:\johtosään\sosterve.301 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 27.11.2006 hyväksymä (voimaantulo 1.1.2007) ja 10.11.2008 muuttama (voimaantulo 1.1.2009), 24.1.2011 muuttama (voimaantulo

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa , 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF

NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa , 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF NILSIÄN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.1.2010, 7 T:\KUNTA\SÄÄNNÖT/HALLINTOSÄÄNTÖ.RTF Sisällysluettelo 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin

Lisätiedot

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä.

Hallintosäännön ohella seutuyhteistyötä ohjataan seutusopimuksella ja seutuvaltuuston työjärjestyksellä. OUL UN SEUDUN SEUTUYHTEISTYÖN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 L UKU YLEISET MÄÄRÄ YKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja seutuyhteistyön johtosäännöt Hallintosäännöllä määrätään Oulun seudun seutuyhteistyön hallinto-,

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ I luku Yleistä 1 Hallintokeskus

Lisätiedot

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002

Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 1 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 25.9.2002 33 muutos KV 26.11.2003 62) Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään Parkanon kaupungin hallinnosta.

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta ja toimivallasta henkilöstöasioissa

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KOKKOLAN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.9.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Valtuuston tehtävät

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Kulttuurilautakunta 21.8.2014, pöytäkirjan liite nro 4 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena toimialaansa kuuluvista

Lisätiedot

1. luku. Yleiset määräykset

1. luku. Yleiset määräykset 1 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty maakuntavaltuustossa 1.12.2010 1. Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Keski-Pohjanmaan liitto on kuntalain tarkoittama kuntayhtymä.

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään.

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 HALLINTOSÄÄNNÖN

Lisätiedot

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU.. 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT. 1 2. LUKU 1 KOKOUSMENETTELY....

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO

UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO Sivistyslautakunta 23.3.2011/22 Liite nro 6 UTAJÄRVEN KUNNAN SIVISTYSPALVELUIDEN DELEGOINTILUETELO päivitetty 23.3.2011: yhtenäisen perusopetuksen muutokset sekä päivähoidon johtamisen muutokset Hallintosääntö:

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 1 VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kvalt. 19.12.2016 74 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ LIITE 130 Kunnanhallitus 19/07.12.2010 444 Valtuusto hyväksynyt xx.x.2010 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEIS ET MÄÄRÄYKS ET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Kunnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN Valtuuston 13.12.2010 hyväksymä ja 1.1.2011 voimaan tuleva - päivitys 10.12.2012 - päivitys 9.6.2014 JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Johtosäännön

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Lautakunnan 5.5.2009 hyväksymä versio SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Yleiset määräykset Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta on se toimielin, jolla sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön

Lisätiedot

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Yhtymähallitus hyväksynyt 03.02.2015 Voimaantulo 01.03.2015 Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SISÄLLYSLUETTELO PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 8 HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimintasääntö

Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimintasääntö Tyks-Sapa-liikelaitoksen toimintasääntö Sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 20.11.2014 125 ja se on voimassa 1.1.2015 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Hallinto- ja taloussääntö

Hallinto- ja taloussääntö Hyväksytty maakuntavaltuustossa 10.6.2014 9 Voimaantulo 1.7.2014. Kumoaa 1.1.2007 voimaan tulleen hallinto- ja taloussäännön. I luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Toiminnassa noudatetaan sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä. ÖSTERBOTTENS FÖRBUND - POHJANMAAN LIITTO kuntayhtymä Hyväksytty 5.5.2008 Muutos (35 ) hyväksytty 8.3.2010 HALLINTOSÄÄNTÖ Muutos (31, 35 ) hyväksytty 12.5.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 21.4.2015 Voimaan 1.7.2015 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN HALLINTOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Kaupunginhallituksen alaisen hallintokeskuksen toimintaan sovelletaan

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt

1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt PÄIJÄT-HÄMEEN LIITON HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 17.6.2013 Voimaantulo 1.8.2013 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän

Lisätiedot

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU KOKOUSMENETTELY 2 Luvun määräysten soveltaminen 3 Kokousaika

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 2 SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 Sisällysluettelo sivu 1 luku Yleiset

Lisätiedot