Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015

Samankaltaiset tiedostot
Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä Liite Kuntaliiton tiedotteeseen

Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to klo

Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen

Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Päättäjätutkimus 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015

Säkylä. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Kuntalaistutkimus 2017

Kuntalaistutkimus 2015

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo Siv Sandberg, Åbo Akademi

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Kriisikuntakriteerit ARTTU-kunnissa

Kuntalaisten samaistuminen erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin

MITÄ TUTKITTUA TIETOA KUNTATUTKIMUSOHJELMA ARTTU2 TULEE TARJOAMAAN KUNTIIN KOHDISTUVISTA UUDISTUKSISTA? Kuntaliitosverkoston seminaari

Työn imua hyvällä henkilöstöjohtamisella: Henkilöstö strategisena resurssina (HSR)-tutkimus Terttu Pakarinen

ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari Kuntatalo.

Kuntalaistutkimus 2011

Miten Kuntaliitto evästää osallisuuden edistämiseen maakuntauudistuksessa?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Kuntalaistutkimus 2011

Hyvin hoidettuja, saatavilla ja saavutettavissa olevia kuntapalveluja?

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

ARTTU2: Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten arviointitutkimusohjelma

Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017

ARTTU2 KUNTASEMINAARI Kuntatalo Pentti Meklin, Emeritusprofessori

Päätöksenteko ja valtasuhteet ARTTU2- kunnissa päättäjätutkimuksen valossa. ARTTU2 kuntaseminaari 1/2016 Helsinki Siv Sandberg, Åbo Akademi

Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua

Tulevan valtuustokauden kärkiteemoja kuntapäättäjien näkökulmasta

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

Käyttänyt palvelua, % vastanneista

Uutta ARTTU2-ohjelmasta. Väestörakenne ja -kehitys ARTTU2-tutkimuskunnissa ARTTU2-TUTKIMUSOHJELMAN JULKAISUSARJA NRO 2/2017

Kuntalaistutkimus 2017

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa

Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten tutkimusohjelma (ART- TU2)

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017

SIVISTYSKUNNAN LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINTAEDELLYTYKSEN KUNTA- JA PAIKALLISTALOUDEN NÄKÖKULMA Lukiokoulutus

2011 Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,1. Tutkimuskunnat

I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Kuntaliiton syksyllä 2008 tekemään kyselytutkimukseen vastasi kuntalaista eri puolilta Suomea.

Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011

Kuntalaiskysely 2008 ja Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40)

Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi.

Johdatus ARTTU-ohjelman välitulosraportointiin. Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntaliitto

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

ARTTU-Alueseminaari Seinäjoki

Kuntalaistutkimus 2011

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

ARTTU2 Kuntalaistutkimus Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Vimpeli Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

ARTTU-Alueseminaari HOLLOLA

Luottamushenkilö- vai viranhaltijavetoiset kunnat? Alueellinen ARTTU-kuntaseminaari Kuopiossa Siv Sandberg, Åbo Akademi

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

ARTTU KUNTASEMINAARI LAPPEENRANNASSA OHJELMA

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

ARTTU-VILU Päättäjätutkimus Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely 2010

Uutta ARTTU2-ohjelmasta. ARTTU2-kuntien sote-polkuja. Sosiaali- ja terveydenhuollon perustason organisointimallit ARTTU2-kunnissa

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Paneelikeskustelu: Kuntien eriytyvä kehitys riskit ja mahdollisuudet. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen?

Sosiaali- ja terveyspalvelut kunta- ja palvelurakenneuudistuksissa SOTEPA Sosiaali- ja terveyspalvelut Paras-hankkeessa.

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

PARAS-ARVIOINTITUTKIMUSOHJELMA ARTTU. ARTTU-KUNTASEMINAARI Kuntatalolla Esittelyssä Vöyri-Maksamaa

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Transkriptio:

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 950 kuntalaista (18v täyttäneet, ilman yläikärajaa) Kyselyyn vastanneita: 12 576 eli 39 % otoksesta. Kyselyyn vastanneista 17% vastasi nettikyselyn kautta. Kysely on jatkoa Paras-ARTTU- ja KuntaSuomi 2004 tutkimusohjelmien kuntalaiskyselyille 1996, 2000, 2004, 2008 ja 2011. Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom @ kuntaliitto.fi p. 050 337 5634

ARTTU2-tutkimuskunnat Yhteensä 40 kuntaa *19 kuntaa samoja, jotka osallistuivat myös edelliseen ARTTU-ohjelmaan 2008-2012 (merkitty sinisellä) *21 uutta tutkimuskuntaa (vihreällä). Kuntakokoluokka Alle 5000 as. 5000 10 000 as. 10 001 20 000 as. 20 001 50 000 as. Kunnat Askola, Hirvensalmi, Keitele, Paltamo, Petäjävesi, Rautalampi, Säkylä, Vimpeli +Hämeenkoski (liitos Hollolan kanssa 2016) Hattula, Inari, Kemiönsaari, Parkano, Pudasjärvi, Vöyri +Jalasjärvi (liitos Kurikan kanssa 2016) Kuusamo, Kankaanpää, Keuruu, Kurikka, Liperi, Nivala, Mustasaari, Sipoo Hollola, Kokkola, Lempäälä, Raasepori, Raisio, Tornio 50 001 100 000 as. yli 100 000 as. Hämeenlinna, Kotka, Lappeenranta, Mikkeli, Salo, Vaasa Espoo, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa

Tuloksia seuraavista kuntalaiskyselyn 2015 kysymyksistä: Kys15: Kuvittele tilanne, jossa kunnat kilpailevat keskenään siitä missä kunnassa tai kaupungissa on "hyvä asua ja elää. Miten arvioisit nykyisen kotikuntasi sijoittuvan kilpailussa? Kys34.11: Mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani. Kys34.12: Mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani.

Kuntalaisten arviot kysymyksestä: Kuvittele tilanne, jossa kunnat kilpailevat keskenään siitä missä kunnassa tai kaupungissa on "hyvä asua ja elää. Miten arvioisit nykyisen kotikuntasi sijoittuvan kilpailussa? Arviot asteikolla 1 (erittäin huonosti) 5 (erittäin hyvin).

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2015 (%-jakaumat, N=11 656) 50 45 40 40 35 30 30 25 20 15 10 11 16 5 3 0 Erittäin huonosti Melko huonosti Ei hyvin, ei huonosti Melko hyvin Erittäin hyvin

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa vuosina 1996-2015 (%-jakaumat, N-2015=11 656) ARTTU2 -kunnat (40+2) 2015 56 30 14 Paras- ARTTUkunnat (40) 2011 2008 51 50 33 32 16 18 Kunta- Suomikunnat (47) 2004 2000 43 52 34 33 23 15 1996 47 32 22 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % hyvin ei hyvin, ei huonosti huonosti Kuntaliitto / ARTTU2 / kesäkuu 2015 / mps

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2015 (%-jakaumat kuntakokoluokittain, N=11 656) KAIKKI 56 30 14 Alle 5000 as. 56 30 14 5001-10 000 as. 55 31 14 10 001-20 000 as. 57 33 10 20 001-50 000 as. 61 25 14 50 001-100 000 as. 44 36 20 Yli 100 000 as. 61 28 11 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Hyvin (4+5) Ei hyvin, ei huonosti (3) Huonosti (1+2)

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2015. Kuntakokoluokittaiset keskiarvot asteikolla 1-5, mitä suurempi arvo, sitä positiivisempi arvio. (N=11 656)

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2011* ja 2015 (%-jakaumat kuntakokoluokittain, N-2015=11 656) KAIKKI Alle 5000 as. 51 56 55 56 Vuonna 2011 mukana olleista: 7 kunnassa parannusta 9 kunnassa heikennystä 3 kunnassa ennallaan 5001-10 000 as. 40 55 10 001-20 000 as. 57 64 20 001-50 000 as. 49 61 50 001-100 000 as. 44 49 Yli 100 000 as. 54 61 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 2011 2015 *Vuoden 2011 Paras-ARTTU-kunnista 19 (20) samoja kuin vuonna 2015)

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2015. Keskiarvot erityyppisissä kunnissa asteikolla 1-5, mitä suurempi arvo, sitä positiivisempi arvio. (N=11 259-11 656) Maaseutumaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat 3,47 3,52 3,57 Kuntaliitoskunnat Ei-liitoskunnat 3,38 3,66 KAIKKI ARTTU2-KUNNAT 3,55 Kuntakeskus Keskustan reuna-alue, lähiö Haja-asutusalue 3,44 3,61 3,57 2,8 2,9 3 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 3,6 3,7 3,8 3,9 4

Kuntalaisten arviot kotikuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää -kilpailussa ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015. % vastanneista arvioi kuntansa sijoittuvan hyvin ja huonosti (N= 11 655) Lempäälä 2 3 3 6 4 7 8 3 5 8 Hollola Hattula Espoo Tampere Tornio Säkylä Raisio Inari Mustasaari Hirvensalmi Sipoo Keitele Kuusamo Petäjävesi Hämeenkoski Vaasa Oulu Keuruu Kokkola Rautalampi Mikkeli Vöyri Kurikka Parkano Jyväskylä Hämeenlinna Kankaanpää Turku Kemiönsaari Nivala Lappeenranta Askola Vantaa Liperi Vimpeli Paltamo Jalasjärvi Kotka Pudasjärvi Raasepori Salo 6 7 8 7 8 8 10 12 9 11 12 15 10 13 10 15 11 13 15 20 16 13 14 16 16 22 21 25 23 30 34 34 26 28 33 29 39 38 39 41 81 81 80 73 75 79 71 71 69 70 70 68 66 64 60 63 63 59 59 54 57 58 54 54 54 53 51 51 51 49 43 45 46 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 82 sijoittuu huonosti sijoittuu hyvin

Kuntalaisten arviot kuntansa sijoittumisesta kuntien välisessä kuvitteellisessa hyvä asua ja elää kilpailussa ARTTU-tutkimuskunnissa 2015 (%-jakaumat ikäluokittain, N=11 645) 18-29 v. 58 28 14 30-39 v. 53 32 15 40-49 v. 52 32 17 50-59 v. 52 31 17 60-69 v. 57 30 13 väh. 70 v. 60 29 11 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani. Arviot väittämästä asteikolla 1 (täysin eri mieltä) 5 (täysin samaa mieltä).

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 (%-jakauma, N=11 598) 60 50 52 40 30 20 19 20 10 2 7 0 täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani. ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 kuntakokoluokittain tarkasteltuna. (%-jakauma, N=11 597) alle 5000 as. 29 47 24 5000-10 000 as. 26 50 24 10 001-20 000 as. 25 53 22 20 001-50 000 as. 22 51 27 50 001-100 000 as. 16 49 35 yli 100 000 as. 20 54 26 KAIKKI 21 52 27 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015. Kuntakokoluokittaiset keskiarvot asteikolla 1-5, N=11 597) keskiarvo 3,5 3,4 max 3,37 3,3 3,2 3,1 3,06 max 3,20 max 3,24 3,02 max 3,21 max 3,08 3 2,9 2,8 2,98 min 2,86 2,96 max 2,99 2,89 2,7 2,6 min 2,67 min 2,70 2,73 min 2,76 2,5 2,4 min 2,50 min 2,45 2,3 Alle 5 000 as. 5 000-10 000 as. 10 001-20 000 as. 20 001-50 000 as. 50 001-100 000 as. yli 100 000 as.

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015. Keskiarvot erityyppisissä kunnissa asteikolla 1-5. (N=11 130-11 597) Maaseutumaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat 2,86 2,98 2,95 Ei-liitoskunnat Liitoskunnat 2,79 2,97 KAIKKI ARTTU2-KUNNAT 2,89 Kuntakeskus Keskustan reuna-alue, lähiö Haja-asutusalue 2,89 2,87 2,94 2,5 2,6 2,7 2,8 2,9 3 3,1 3,2 3,3

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 kunnittain. (% samaa ja eri mieltä, N=11 597) Hämeenkoski Keitele Petäjävesi Lempäälä Nivala Säkylä Hattula Rautalampi Hirvensalmi Mustasaari Kuusamo Raisio Hollola Espoo Vöyri Parkano Jalasjärvi Keuruu Inari Kankaanpää Vaasa Tampere Kemiönsaari Mikkeli Sipoo Pudasjärvi Askola Tornio Kokkola Oulu Liperi Hämeenlinna Paltamo Vantaa Vimpeli Jyväskylä Kurikka Turku Lappeenranta Salo Raasepori Kotka 7 13 14 14 15 17 18 24 22 22 19 22 16 21 19 23 27 27 28 20 27 17 26 23 25 20 22 22 24 24 26 21 21 25 28 20 23 20 20 27 19 23 19 27 19 27 18 18 18 20 18 26 16 17 17 26 11 12 15 10 48 34 35 46 33 33 32 32 31 31 30 28 30 30 29 30 0 10 20 30 40 50 60 eri mieltä samaa mieltä 31 33 39 39 40 43 47 51

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntani päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 ikäluokittain tarkasteltuna. (%-jakaumat, N=11 587) 18-29 v. 25 56 19 30-39 v. 20 56 24 40-49 v. 20 53 27 50-59 v. 17 52 31 60-69 v. 20 51 29 väh. 70 v. 25 46 29 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani. Arviot väittämästä asteikolla 1 (täysin eri mieltä) 5 (täysin samaa mieltä).

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 (%-jakauma, N=11 619) 50 45 40 35 30 40 33 25 20 15 10 9 16 5 2 0 täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani. ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 kuntakokoluokittain tarkasteltuna. (%-jakaumat, N=11 618) alle 5000 as. 9 30 61 5000-10 000 as. 11 38 51 10 001-20 000 as. 10 36 54 20 001-50 000 as. 10 40 50 50 001-100 000 as. 10 40 50 yli 100 000 as. 13 46 41 KAIKKI 11 40 49 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015. Kuntakokoluokittaiset keskiarvot asteikolla 1-5. (N=11 618) keskiarvo 3,2 3,1 3 2,9 max 2,86 2,8 2,7 2,6 max 2,72 max 2,64 max 2,68 max 2,66 2,61 2,5 2,4 2,3 max 2,38 2,38 2,40 2,46 2,45 min 2,42 2,2 2,27 min 2,28 min 2,26 min 2,28 2,1 2 min 2,13 Alle 5 000 as. min 2,09 5 000-10 000 as. 10 001-20 000 as. 20 001-50 000 as. 50 001-100 000 as. yli 100 000 as.

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015. Keskiarvot erityyppisissä kunnissa asteikolla 1-5. (N=11 145-11 619) Maaseutumaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat 2,33 2,40 2,54 Ei-liitoskunnat Liitoskunnat 2,48 2,48 KAIKKI ARTTU2-KUNNAT 2,48 Kuntakeskus Keskustan reuna-alue, lähiö Haja-asutusalue 2,33 2,52 2,54 2 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 2,8 2,9 3 3,1 3,2

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 kunnittain. (% eri ja samaa mieltä, N=11 618) Parkano Paltamo Vimpeli Pudasjärvi Keitele Jalasjärvi Petäjävesi Hirvensalmi Rautalampi Kotka Kurikka Hollola Lappeenranta Liperi Nivala Keuruu Hämeenkoski Inari Tornio Raasepori Kankaanpää Askola Säkylä Kuusamo Salo Mikkeli Jyväskylä Sipoo Oulu Raisio Hämeenlinna Turku Kokkola Hattula Mustasaari Vaasa Lempäälä Vantaa Kemiönsaari Vöyri Tampere Espoo 4 6 6 7 7 7 6 8 7 8 6 7 7 8 6 9 7 10 9 10 8 9 11 9 10 9 9 10 11 12 13 13 14 15 15 14 13 15 14 15 20 19 28 39 39 38 37 37 37 44 44 43 43 42 61 61 60 60 60 58 58 58 57 57 57 57 57 55 54 54 53 52 52 52 51 51 49 48 0 10 20 30 40 50 60 70 80 eri mieltä samaa mieltä 65 64 64 63 69 68

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Valtakunnan tason päättäjät pitävät hyvin huolta elämisen edellytyksistä asuinseudullani ARTTU2-tutkimuskunnissa keväällä 2015 ikäluokittain tarkasteltuna. (%-jakaumat, N=11 608) 18-29 v. 17 51 32 30-39 v. 11 47 42 40-49 v. 10 42 48 50-59 v. 8 38 54 60-69 v. 9 37 54 väh. 70 v. 14 37 49 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä

Aikaisempia kuntalaistutkimusraportteja Kuntalaiset ja kunnat muutoksessa. ARTTU-tutkimuksia nro 31. (2014) http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=3063 Kuntalaiset uudistuvissa kunnissa. ARTTU-tutkimuksia nro 9. (2011) http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=2592 Kuntalainen - kansalainen. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 56. (2006) http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=313 Kuntalaisen monet roolit. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 37. (2002) http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=112 Kuntalaisten valta ja valinnat. KuntaSuomi 2004 -tutkimuksia nro 97. (1998) (ei saatavissa sähköisenä verkkojulkaisuna) ARTTU2 // Marianne Pekola-Sjöblom 2015

Lisätietoja Kuntalaistutkimus 2015: www.kunnat.net/arttu2 > Osaprojektit > Kuntalaistutkimus 2015. Suora linkki tässä Mediatiedote 10.6.2015 ensimmäisistä osatuloksista: Asukkaiden luottamus kunnan päättäjiin lievästi nousussa. Suora linkki tässä Mediatiedote 27.3.2015 kuntalaiskyselyn käynnistymisestä: 32 000 suomalaiselta kysytään mielipidettä kuntien palveluista ja päätöksenteosta Suora linkki tässä ARTTU2-tutkimusohjelma: www.kunnat.net/arttu2 www.kommunerna.net/arttu2 Mediatiedote 9.12.2014 tutkimusohjelman käynnistymisestä: Laaja tutkimusohjelma arvioi kunnissa toteutuneita ja tulevia uudistuksia Suora linkki tässä 26.6.2015