ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARTTU Kuntalaistutkimus 2011"

Transkriptio

1 ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tuloksia - kuntalaisten halukkuudesta mahdollisesti tarjottavaan kunnalliseen luottamustehtävään - kuntalaisten äänestysaikeista sekä arvioista erilaisten tekijöiden tärkeydestä äänestettäessä vaaleissa - kuntalaisten käyttämistä erilaisista kanavista kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi - kuntalaisten kiinnostuksesta oman kunnan kunnallispolitiikkaan Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Kuntaliitto, Kuntakehitys ja tutkimus Heinäkuu 2012 kuntavaalitiedote

2 Kansalaisten äänestysaikeet syksyn 2012 kuntavaaleissa. Kuntalaiskysely syksyllä 2011 (%, N=11 105) Ei osaa sanoa Ei Kyllä 82 Tästä tiedotettu Kuntaliiton tiedotteessa :

3 Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kunnallisvaaleissa äänestäminen on tärkein keino vaikuttaa kuntani asioihin. Kaksi kolmesta kuntalaisesta (67%) pitää kuntavaaleissa äänestämistä tärkeimpänä keinona vaikuttaa kuntansa asioihin. Vaaleissa äänestämisen tärkeys on korostunut entisestään! % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Tästä tiedotettu Kuntaliiton tiedotteessa : /05/Sivut/ osallistuminen.aspx % vastanneista samaa mieltä

4 Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kunnallisvaaleissa äänestäminen on tärkein keino vaikuttaa kuntani asioihin. Vastausten %-jakaumat v * % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista samaa mieltä neutraali eri mieltä *vuoden 1996 kyselyssä kysymysmuotoilu oli äänestäminen ainut keino vaikuttaa

5 Kuntalaisten halukkuus ottaa vastaan kunnallinen luottamustehtävä Syksyn 2011 kuntalaiskyselyn tuloksia

6 Kuntalaisten halukkuus ottaa vastaan kunnallinen luottamustehtävä Kysymysmuotoilu: Olisitteko halukas ottamaan vastaan Teille tarjottavan luottamustehtävän? Syksyn 2011 kyselyn vastausvaihtoehdot kyllä, ehkä ja ei. Vuoden 2008 kyselyssä vastausvaihtoehdot kyllä ja ei. Kaikkiaan vajaa kolmannes (32%) kyselyn ko. kysymykseen vastanneista kuntalaisista ilmoitti voivansa harkita kunnallista luottamustehtävää, jos sitä tarjottaisiin; ko. kuntalaisista 6% vastasi kyllä ja 26% ehkä. Kielteisesti vastanneiden osuus oli 68%. Ikäluokittaisesta tarkastelusta käy ilmi, että alle 50-vuotiaista useampi kuin neljä kymmenestä voisi harkita kunnallista luottamustehtävää, jos sitä tarjottaisiin; Harkitsevien (kyllä tai ehkä) osuudet alle 30-vuotiaista 42%, vuotiaista 43% ja vuotiaista 40%. Myönteisesti (kyllä) vastanneiden osuudet vaihtelivat vanhimman ikäluokan kahdesta prosentista alle 40-vuotiaiden kahdeksaan prosenttiin. Ehkä vastausvaihtoehdon valinneiden osuudet vaihtelevat vanhimman ikäluokan 11 prosentista vuotiaiden 35 prosenttiin. Kielteisesti vastanneiden osuudet vaihtelevat vuotiaiden 57 prosentista vanhimman ikäluokan 87 prosenttiin. Kuntakokoluokittain tarkasteltuna kunnallista luottamustehtävää harkitsevien (kyllä tai ehkä) osuudet vaihtelevat alle asukkaan kuntien 29 prosentista asukkaan kuntien 35 prosenttiin. Vaihtelut kuntakokoluokkien sisällä paikoin suuria. Kunnittain tarkasteltuna luottamustehtävää harkitsevien (kyllä tai ehkä) osuudet vaihtelevat Vimpelin 14 prosentista Kirkkonummen 43 prosenttiin.

7 Kuntalaisten halukkuus ottaa vastaan kunnallinen luottamustehtävä Eniten ja vähiten halukkaat kuntalaisryhmät (kysymykseen vastanneista kyllä tai ehkä halukkaiden %-osuudet (N väh ) Eniten Vähiten ääriero % Ammattiasema: Johtava asema (55%) Eläkeläinen (19%) 36 Koulutus: Ylempi korkeakoulututkinto (49%) Kansa-/peruskoulu (18%) 31 Ikäluokka: v (43%) v (13%) 30 Perheen Yli 5000 e/kk (47%) e/kk (24%) 23 nettotulot: Mitä puoluetta Muu puolue tai ryhmittymä (49%) Kristillisdemokraatit (29%) 20 äänestäisi: Kokoomus (38%) Työnantaja: Valtio tai muu julkinen (42%) Ei työelämässä (23%) 19 Perhemuoto: Kaksi aikuista ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (44%) Asuu yksin (27%) 17 Sukupuoli: Miehet (37%) Naiset (27%) 10 Äidinkieli: Ruotsinkieliset (36%) Suomenkieliset (31%) 5 Missä asuu: Kunnan reuna-alueella, lähiössä tms. (34%) Haja-asutusalueella (30%) 4

8 Kuntalaisten halukkuus mahdollisesti tarjottavaan kunnalliseen luottamustehtävään. Vastausten %-jakaumat vuosina 2008 ja 2011 (N väh ) ,7 83, ,1 25,6 68,4 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista kyllä ehkä ei ole

9 Kuntalaisten halukkuus mahdollisesti tarjottavaan kunnalliseen luottamustehtävään ikäluokittain tarkasteltuna. Vastausten %-jakaumat 2011 (N= ) 18-29v 8,0 34,3 57, v 7,9 35,3 56, v 7,5 32,5 60, v 6,5 27,3 66, v 5,4 20,2 74, v 2,2 10,6 87,2 KAIKKI 6,1 25,6 68,3 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista kyllä ehkä ei ole

10 Kuntalaisten halukkuus mahdollisesti tarjottavaan kunnalliseen luottamustehtävään puoluetaustan mukaan tarkasteltuna. Vastausten %-jakaumat 2011 (N= ) Muu puolue tai ryhmittymä VIHR KOK RKP PS SIT, valitsijayhdistys KAIKKI VAS KESK SDP KD ei halua, eos, ei äänestä % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista kuntalaisista 2011 kyllä ehkä ei

11 Halukkuus ottaa vastaan tarjottava kunnallinen luottamustehtävä syksyllä Kyllä tai ehkä halukkaiden %-osuudet vastanneista ARTTU-kunnissa kuntakoon, Tilastokeskuksen tilastollisen kuntaryhmityksen sekä Paras-luokituksen mukaan tarkasteltuna. (N=40) kyllä tai ehkä halukkaiden %-osuus vastanneista Kunnittainen vaihteluväli (min, max) KAIKKI Kunnan kokoluokitus: alle 5000 as as as as as Yli as Tilastollinen kuntaryhmitys: Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat Paras-ARTTU luokitus: Kuntaliitoskunnat Syvenevän yhteistyön kunnat Muut kunnat N=

12 Kuntalaisten näkemykset erilaisten tekijöiden tärkeydestä vaaleissa äänestettäessä Syksyn 2011 kuntalaiskyselyn tuloksia

13 Kuntalaisten näkemykset erilaisten tekijöiden tärkeydestä vaaleissa äänestettäessä Kuntalaisia pyydettiin arvioimaan a) henkilön, b) puolueen tai valitsijayhdistyksen, c) oman kylän tai kunnanosan ehdokkaan sekä d) sukupuolen tärkeyttä vaaleissa äänestettäessä. (arviot asteikolla 1-5; 1=ei lainkaan tärkeä,..,5=erittäin tärkeä) Henkilö: Yli kahdeksan kymmenestä (83%) pitää tärkeänä Puolue tai valitsijayhdistys: Yli kuusi kymmenestä (62%) pitää tärkeänä Oman kylän tai kunnanosan ehdokas: Vajaa puolet (49%) pitää tärkeänä Sukupuoli: Vajaa viidennes (19%) pitää tärkeänä Henkilön merkitys laskenut tasaisesti, kaikkiaan 7 prosenttiyksiköllä vuodesta 2000 (90% -> 83%) Puoluetta tai valitsijayhdistystä merkitys kasvanut 10 prosenttiyksiköllä aina vuodesta 2000 (52% -> 62%) Oman kylän tai kunnanosan ehdokasta tärkeinä pitävien osuus laskenut hieman vuodesta 2008 (-3%)

14 Kuntalaisten näkemykset erilaisten tekijöiden tärkeydestä vaaleissa äänestettäessä. Vastausten %-jakaumat vuonna 2011 (N= ) Henkilö Puolue tai valitsijayhdistys Oman kylän tai kunnanosan ehdokas Sukupuoli % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista erittäin tärkeää melko tärkeää 3 ei kovin tärkeää ei lainkaan tärkeää

15 . Kuntalaisten näkemykset erilaisten tekijöiden tärkeydestä vaaleissa äänestettäessä Tärkeinä pitävien %-osuudet 2000, 2004, 2008 ja 2011 (N väh ) Henkilö Puolue tai valitsijayhdistys Oman kylän tai kunnanosan ehdokas Sukupuoli % vastanneista pitää tärkeänä

16 Henkilön tärkeyttä eniten ja vähiten korostavat äänestettäessä vaaleissa: 2011 Eniten Vähiten ääriero % Perheen Yli 5000 e/kk (92%) Alle 500 e/kk (74%) 18 nettotulot: Ammattiasema: Johtava asema (92%) Työtön tai lomautettu (76%) 16 Mitä puoluetta äänestäisi: Kokoomus (91%) Ei osaa tai halua sanoa tai ei äänestä (76%) 15 Koulutus: Ylempi korkeakoulututkinto (91%) Kansa-/peruskoulu (77%) 14 Ikäluokka: v (85%) v (75%) 10 Perhemuoto: Yksi aikuinen ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (86%) Asuu yksin (80%) 6

17 Puolueen/valitsijayhdistyksen tärkeyttä eniten ja vähiten korostavat äänestettäessä vaaleissa: 2011 Eniten Vähiten ääriero % Mitä puoluetta Vasemmistoliitto (79%) Sitoutumaton, valitsijayhdistys 57 äänestäisi: (22%) Ikäluokka: v (71%) v (54%) 17 Perhemuoto: Kaksi aikuista, ei alaikäisiä lapsia (64%) Yksi aikuinen ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (49%) Ammattiasema: Opiskelija (68%) Työntekijä (54%) 14 Koulutus: Ylempi korkeakoulututkinto Ylioppilas, ammattikoulu, - (70%) kurssi (58%) Yli 5000 e/kk (69%) e/kk (60%) 9 Perheen nettotulot: Työnantaja: Ei työelämässä (66%) Yritys (57%) 9 Äidinkieli: Ruotsinkieliset (68%) Suomenkieliset (61%)

18 Oman kylän tai kunnanosan ehdokkaan tärkeyttä eniten ja vähiten korostavat äänestettäessä vaaleissa: 2011 Eniten Vähiten ääriero % Mitä puoluetta äänestäisi: Keskustapuolue (65%) Vihreät (30%) 35 Koulutus: Kansa-/peruskoulu (62%) Ylempi korkeakoulututkinto (31%) Ikäluokka: v (59%) v (37%) 22 Ammattiasema: Eläkeläinen (57%) Johtava asema (37%) 20 Perheen nettotulot: Perhemuoto: e/kk (54%) Yli 5000 e/kk (34%) 20 Kaksi aikuista, ei alaikäisiä lapsia (51%) Yksi aikuinen ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (35%) Työnantaja: Ei työelämässä (53%) Järjestö, yhdistys tms (37%), Valtio tai muu julkinen (38%) Missä asuu: Haja-asutusalueella (58%) Kunnan reuna-alueella, lähiössä tms. (44%) 14 Äidinkieli: Ruotsinkieliset (54%) Suomenkieliset (48%) 6 Liitoskunnissa entisessä ympäryskunnassa asuvat sekä entisissä tasavahvoissa kunnissa asuvat korostavat oman kylän/kunnanosan ehdokasta selvästi enemmän kuin entisessä keskuskunnassa asuvat. Ent. ympäryskunnassa asuvista 59% ja ent. tasavertaisissa kunnissa asuvat: 60% pitää oman kunnanosan ehdokasta tärkeänä VS ent. keskuskunnassa asuvista 42% pitää oman kunnanosan ehdokasta tärkeänä ja kolmannes (32%) ei pidä.

19 Sukupuolen tärkeyttä eniten ja vähiten korostavat äänestettäessä vaaleissa: 2011 Eniten Vähiten ääriero % Mitä puoluetta Vihreät (28%) Perussuomalaiset (14%) 14 äänestäisi: Sukupuoli: Naiset (24%) Miehet (12%) 12 Ammattiasema: Hoitaa lapsia/omaista/kotia (23%) Opiskelija (12%) 11 Ikäluokka: v ja v (22%) v (12%) 10 Työnantaja: Koulutus: Kunta, ky, yhtiö, liikelaitos (25%) Yritys / Oma yritys tai itse työllistynyt (15%) Ylempi korkeakoulututkinto Ylioppilas, ammattikoulu/- (22%) kurssi (13%) 10 9 Perhemuoto: Yksi aikuinen ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (24%) Kaksi aikuista ja vähintään yksi alaikäinen lapsi (17%) 7

20 Kuntalaisten näkemykset erilaisten tekijöiden tärkeydestä vaaleissa äänestettäessä puoluekannan mukaan tarkasteltuna. Tärkeänä pitävien %-osuudet vastanneista vuonna 2011 (N= ) Puoluekanta Henkilö Puolue tai valitsijayhdistys Oman kylän tai kunnanosan ehdokas KD KESK KOK PS RKP SDP VAS VIHR Muu puolue Sitoutumaton, valitsijayhdistys EOS/ei halua sanoa/ei äänestä Sukupuoli Vaihteluväli (min, max) % % % % N= KAIKKI VASTANNEET 83 % 62 % 49 % 19 %

21 Kuntalaisten kiinnostus oman kuntansa kunnallispolitiikasta. Syksyn 2011 kuntalaiskyselyn tuloksia

22 % vastanneista Kuntalaisten kiinnostus oman kuntansa kunnallispolitiikasta vuonna Vastausten %-jakaumat (N=11 019) ei lainkaan kiinnostunut 19 ei kovin kiinnostunut melko kiinnostunut 9 erittäin kiinnostunut Oman kuntansa kunnallispolitiikasta kiinnostuneita runsas kolmannes (36%), ja ei-kiinnostuneita vajaa kolmannes (29%). Kuntalaisten kiinnostus kunnallispolitiikasta on pysynyt hyvinkin stabiilina ajanjaksolla Monet yksilöominaisuudet selittävät kuntalaisten kiinnostuksen vaihteluita. Kunnallispolitiikasta kiinnostuneiden osuudet vaihtelevat kunnittain Haukiputaan ja Halsuan 26%:sta Kirkkonummen 48%:iin. Kaikkiaan 15 ARTTU-kunnassa kyselyyn vastanneet kuntalaiset ovat ennemmin ei-kiinnostuneita kuin kiinnostuneita.

23 Runsas kolmannes kuntalaisista on kiinnostunut oman kuntansa kunnallispolitiikasta vuosina 2008 ja (vastausten %-jakaumat, N väh ) % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % vastausten %-jakaumat kiinnostuneet neutraalit ei-kiinnostuneet

24 Kuntalaisten kiinnostus oman kuntansa kunnallispolitiikasta. Eniten ja vähiten kiinnostuneet kuntalaisryhmät (% melko tai erittäin kiinnostuneita (n= ) Eniten kiinnostuneita Vähiten kiinnostuneita Ammattiasema: johtava asema (54%) opiskelija (23%) 31% ääriero % Mitä puoluetta Kokoomus (46%) ei halua tai osaa sanoa tai ei 25% äänestäisi: äänestä (21%) Ikäluokka: vuotiaat (43%) vuotiaat (19%) 24% Perheen yli 5000 e/kk (48%) Alle 500 e/kk (25%) 23% nettotulot: Koulutus: ylempi korkeakoulututkinto yo, ammattikoulu tai -kurssi 18% (47%) (29%) Perhemuoto: kahden tai useamman yhden aikuisen talous, vähint. 14% aikuisen talous, ei alaikäisiä lapsia (39%) yksi alaikäinen lapsi (25%) Työnantaja: oma yritys, itse työllistynyt yritys (30%) 11% (41%) Sukupuoli: miehet (39%) naiset (33%) 6% Missä asuu: kuntakeskustassa, kantakaupungissa (38%) esikaupungissa, lähiössä, keskustan reuna-alueella (34%) Äidinkieli: ruotsinkieliset (39%) suomenkieliset (36%) 3% 4%

25 Erilaisten kanavien käyttö kuntalaisten keskuudessa kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi Syksyn 2011 kuntalaiskyselyn tuloksia

26 Erilaisten kanavien käyttö kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi Sanomalehdet ovat ylivoimaisesti yleisimmin käytetty tapa seurata kunnan toimintaa ja päätöksentekoa; lähes yhdeksän kymmenestä (88%) seuraa vähintään silloin tällöin, niistä yli puolet (56%) usein. Sanomalehteä seurataan yhtä yleisesti kuin vuonna 2008 Kunnan omaa tiedotuslehden sekä radion tai TV:n kautta kunnan toimintaa ja päätöksentekoa seuraa runsaat kaksi kolmesta kuntalaisesta. Sosiaalinen media edustaa vielä harvimmin käytettyä tapaa seurata kunnan toimintaa ja päätöksentekoa, 11% seuraa usein tai silloin tällöin sen kautta. Noin kolmannes (32%) seurannut kunnan webbisivuja vähintään silloin tällöin, yhdistysten webbisivuja alle viidennes (17%). Kunnan ja yhdistysten webbisivujen seuraaminen näyttäisi hieman lisääntyneen, tiedotuslehtien seuraaminen taas hienoisesti laskeneen. Eri kanavien käyttö vaihtelee mm. iän mukaan; nuorimman ikäluokan (18-29v) kohdalla käytetään erilaisia kanavia selvästi vähemmän kuin sitä vanhempien keskuudessa. Poikkeuksena sosiaalisen median käyttö, joka on suurinta nuorinta ikäluokkaa edustavien kuntalaisten keskuudessa. Myös kunnan ja yhdistysten webbisivujen käyttö on nuorinta ikäluokkaa vähäisempää vanhimman ikäluokan (70-79v) keskuudessa.

27 Erilaisten kanavien käyttö kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi vuonna (%-jakaumat, N= ) Sanomalehdestä Kunnan omasta tiedotuslehdestä tms Radiosta tai TV:stä Yhdistysten tms tiedotuslehdistä Kunnan www-sivulta Yhdistysten tms www-sivuilta Sosiaalisen median kautta % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % vastanneista usein silloin tällöin harvoin en lainkaan

28 Erilaisten kanavien käyttö kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi vuosina 2008 ja 2011 % vastanneista, jotka seuranneet ko. kanavan välityksellä silloin tällöin tai usein (N= väh ) Sanomalehdestä Kunnan omasta tiedotuslehdestä tms Radiosta tai TV:stä Yhdistysten tms tiedotuslehdistä Kunnan www-sivulta Yhdistysten tms www-sivuilta Sosiaalisen median kautta % vastanneista seurannut vähintään silloin tällöin

29 Erilaisten kanavien käyttö kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraamiseksi eri ikäluokissa 2011 % vastanneista, jotka seuranneet ko. kanavan välityksellä silloin tällöin tai usein (N= väh ) Sanomalehdestä Kunnan omasta tiedotuslehdestä tms Radiosta tai TV:stä Yhdistysten tms tiedotuslehdistä Kunnan www-sivulta Yhdistysten tms www-sivuilta Sosiaalisen median kautta % vastanneista seuraa usein tai silloin tällöin 70-79v 60-69v 50-59v 40-49v 30-39v 18-29v

30 Yhdistysosallistujien arviot eri yhdistyksiin/ järjestöihin osallistumisen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon vuosina 2008 ja poliittinen järjestö, puolue vanhempainyhdistys asukasyhdistys kylä-/kaup.osayhdistys tuottaja-/yrittäjäjärjestö ympäristöjärjestö liikunta-/urheiluseura ammattiyhdistys eläkeläisjärjestö kulttuurijärjestö vapaaehtoisjärjestö maanpuolustusjärjestö nuoriso-/opiskelijajärjestö % vastanneista pitää melko tai erittäin vaikuttavana osallistumistapana osallistuneet2011 osallistuneet 2008

31 Lisätietoja kuntalaiskyselystä: ja Aiemmin julkistettuja tuloksia kuntalaiskyselystä 2011: : Neljä viidestä kuntalaisesta aikoo äänestää kuntavaaleissa : Valtaosa kuntalaisista ei lämpene kuntaliitoksille : Kahdeksan kuntalaista kymmenestä tyytyväisiä kunnallisiin palveluihin : Äänestäminen yhä tärkein vaikutuskeino.

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017 Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 17 Liite mediatiedotteeseen 29.3.17 Vastanneita 4 086. Tiedonkeruu jatkuu huhtikuuhun asti. Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

Lisätiedot

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Mitä mieltä olet seuraavista oman kuntasi päätöksentekoon ja päättäjiin liittyvistä väittämistä? Arvioi väittämiä asteikolla

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina 2008-2011. Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Kuntaliitto, Kuntakehitys

Lisätiedot

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 14.9.2017 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina Kysymysmuotoilu: Seuraatko kuntasi toimintaa

Lisätiedot

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä. Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta?

Lisätiedot

Käyttänyt palvelua, % vastanneista

Käyttänyt palvelua, % vastanneista Suomen Kuntaliitto / Marianne Pekola-Sjöblom, marraskuu 2015 ARTTU2: KUNTALAISTUTKIMUS 2015 KUNTALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KÄYTTÄJINÄ JA ARVIOITSIJOINA PERUSTULOSTAULUKOITA Liitetaulukko 1.

Lisätiedot

Kuntalaiskysely 2008 ja 2011. Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & 2011. 2008 ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40)

Kuntalaiskysely 2008 ja 2011. Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & 2011. 2008 ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40) Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 0 & Sipoo Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Sipoo 0 ARTTU kunnat (N=6) Otos, lkm Vastanneet,

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Kuntalaisten näkemyksiä palvelujen järjestämistavoista Paras-uudistuksesta ja kuntaliitoksista Kuntaliitto / Kuntakehitys ja tutkimus Marianne

Lisätiedot

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011 Kuntalaisten mielipiteet kuntaliitoksista ARTTU-tutkimuskunnissa loka-joulukuussa 11 ARTTU-Kuntalaiskysely 11 Otos 28 100, vastanneita 11 268 (40%) Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Kuntamarkkinat 12.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Näkökulmia:

Lisätiedot

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Kuntalaiset ja suorat osallistumis-/vaikuttamistavat - erilaisten osallistumis-/vaikuttamistapojen käyttö - arviot osallistumis-/vaikuttamistapojen

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 950 kuntalaista (18v

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Osallistuminen ja vaikuttaminen 15 Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kunta Kaikki kunnat (N=4) Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm

Lisätiedot

Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä

Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta?

Lisätiedot

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä ARTTU-Kuntaseminaari Kuntatalolla 15.12.2011 Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Laaja KUNTALAISKYSELY 2011 jatkoa syksyn 2008 kyselylle Kohde: 18-80

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2017

Kuntalaistutkimus 2017 Kuntalaistutkimus 2017 Kuntauutisen LIITTEET Tiedonkeruu postikyselynä 22.2. 12.5.2017. Kokonaisotos 32 450 kuntalaista 40 ARTTU-kunnassa Vastanneita noin 11 700 (36%). Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen

Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta?

Lisätiedot

Kuntalaiskysely A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 12) 1 Kotikuntasi nimi:

Kuntalaiskysely A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 12) 1 Kotikuntasi nimi: Kevät 2015 (Kysely 10/2015) Suomen Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Marianne Pekola-Sjöblom PL 200, 00101 Helsinki Kuntalaiskysely 2015 A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 12) 1 Kotikuntasi

Lisätiedot

Kuntalaiskysely A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 10) 1 Kotikuntasi nimi:

Kuntalaiskysely A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 10) 1 Kotikuntasi nimi: Kevät 2017 Kuntalaiskysely 2017 A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 10) 1 Kotikuntasi nimi: 2 Kuinka kauan olet asunut nykyisessä kotikunnassasi? alle vuoden 1-2 vuotta 3-5 vuotta 6-10 vuotta 11-20 vuotta

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015. Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015. Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015 Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen Marianne Pekola-Sjöblom / tammikuu 2016 I Vaaliosallistumiseen liittyviä kysymyksiä 2 K33.1: Kunnallisvaaleissa äänestäminen on

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015. Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 16.7.2015

Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015. Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta:

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen?

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen? Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen? to 13.9. klo 12:00-12:45, A 3.8, 3. krs Kuvaus: Millaisia kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnissa on käytössä? Onko eroja suurten

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tuloksia kuntalaisten palveluarvioista, osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina 2008-2011. ARTTU KUNTASEMINAARI 30.5.2012 Marianne Pekola-Sjöblom,

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2017

Kuntalaistutkimus 2017 Kuntalaistutkimus 2017 Ensimmäisiä maistiaisia kyselyn lopullisesta vastausaineistosta KUNTASEMINAARI 24.5.2017 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö ESITYKSEN SISÄLTÖ * Kyselyn toteutus ja vastausaktiivisuus

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista Kuntamarkkinat 10.9.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitto, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Tietoja aloitteista,

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to 10.9.2015 klo 9.00-9.45

Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to 10.9.2015 klo 9.00-9.45 Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to 10.9.2015 klo 9.00-9.45 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista Viimeisimmät, vuosien 2015-2017 aloitetiedot Kuntaliiton kyselystä 2018. Ennakkotietoja vuoden 2018 kyselyvastauksista 1.10.2018. Vastanneita 182/311 -> 58,5

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiskysely 2017 Tuloksia käytettäessä viitattava lähteeseen: Kuntaliiton ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2017. Kuntalaisten palveluarvioita tarkastellessa

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiskysely 2017 Tuloksia käytettäessä viitattava lähteeseen: Kuntaliiton ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2017. Kuntalaisten palveluarvioita tarkastellessa

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiskysely 2017 Tuloksia käytettäessä viitattava lähteeseen: Kuntaliiton ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2017. Kuntalaisten palveluarvioita tarkastellessa

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiskysely 2017 Tuloksia käytettäessä viitattava lähteeseen: Kuntaliiton ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2017. Kuntalaisten palveluarvioita tarkastellessa

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiskysely 2017 Tuloksia käytettäessä viitattava lähteeseen: Kuntaliiton ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2017. Kuntalaisten palveluarvioita tarkastellessa

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

DEMOKRATIAPÄIVÄ

DEMOKRATIAPÄIVÄ DEMOKRATIAPÄIVÄ 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Aika: 17.10.2017 klo 13.15-15 Paikka: A3.25 (3.krs) Ohjelma: Tilaisuuden avaus - Introa seminaarin aiheisiin Marianne Pekola-Sjöblom,

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2273 KuntaSuomi 2004 : kuntalaiskysely 2004 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus 1. Yleistä Kuntalaistutkimus 2015 on osa kuntiin kohdistuvia uudistuksia arvioivaa ARTTU2- tutkimusohjelmaa. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2011

Kuntalaistutkimus 2011 Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten mielipiteistä ja osallistumisesta ARTTU-tutkimuskunnissa 2011 sekä muutoksista 2008-2011. ARTTU-alueseminaarit lokakuussa 2012 KUOPIO 26.10.2012 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Tutkimusosio Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkein ( % valtuutetuista pitää erittäin tai melko tärkeänä)

Lisätiedot

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Uutta ARTTU2-ohjelmasta Uutta ARTTU2-ohjelmasta arttu2-tutkimusohjelman JULKAISUSARJA nro 1/2016 Tutkimusohjelma Forskningsprogrammet Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2015 Marianne Pekola-Sjöblom Raportin rakenne

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 19.11.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

2011 Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,1. Tutkimuskunnat

2011 Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,1. Tutkimuskunnat Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä kysymyksiä Kysymykset: 2008: 11-13,, -30 2011: 12-14, 27, 30-32 Sipoo Näpäytä solua

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Kuntaliiton asiakaskysely 2012

Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Tuloksia vuoden 2012 kyselystä ja vertailutietoa vuoden 2011 kyselyn tuloksista Marraskuu 2011 tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom KUNTALIITON ASIAKASKYSELY 2012 KENELLE?

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia TUTKIMUSOSIO 1 Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia -0 -kertaisesti mielellään mukaan lähteviä ehdokasmäärään nähden Maakuntavaaliehdokkaiksi voisi pyydettäessä olla lähdössä

Lisätiedot

USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017

USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017 USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017 Tuloksia Kuntaliiton kyselystä Sirkka-Liisa Piipponen, 21.11.2018 Kyselyn toteutuksesta Lähetettiin kesäkuussa 2018 kaikkien kuntien

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2272 KuntaSuomi 2004 : kuntalaiskysely 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Jännitteet Luottamuspula - Läpinäkymättömyys Äänestysaktiivisuuden lasku Keskittymiskehitys SYNKÄT PILVET

Lisätiedot

I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa

I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa Kuntalaisten arviot kotikunnasta sekä samaistuminen alueellisiin kokonaisuuksiin Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista Kuntalaisten luottamus kunnalliseen päätöksentekoon

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen 27.10.2011 SARI PIKKALA Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi, p. 040 190

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1027 Nuoret ja eduskuntavaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kuntalaistutkimus 2011

Kuntalaistutkimus 2011 Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten ja osallistumisesta ARTTUtutkimuskunnissa 2011 sekä muutoksista 2008-2011. ARTTU-alueseminaarit lokakuussa 2012 SEINÄJOKI 24.10.2012 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1043 Europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja? TALOUSTUTKIMUS OY 20081010 08:52:55 TYÖ 2341.12 TAULUKKO 3010 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntaliiton, Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteinen Kuntajohtajien työhyvinvointikysely 2018 Tiedonkeruu 12.6.-1.7.2018 184 vastausta, vastausprosentti 59. Elokuu

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015 Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta

Lisätiedot

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Tarkastelussa 1. Ennakkoäänestys (s. 3 9) 2. Äänestysaktiivisuus (s. 10 14) 3. Puoluekannatus (s. 15 24) 4. Puolueiden kannatusalueet (s. 25 30) 2 Jussi

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen 14.3.2017 1.Ennakkoäänestys Ennakkoon äänestäneiden osuuden kasvu ei ennusta korkeampaa äänestysprosenttia Ennakkoon äänestäneiden

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kuntaidentiteetti 2009 Yhteenvetoraportti N=876 Julkaistu: 2882009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1 Mikä on nykyinen asuinkuntanne? 1 Artjärvi 29 3,36% 2 Asikkala 49 5,68% 3 Hartola 25 2,90% 4 Heinola

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009

KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009 KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot