Nimistötoimikunta 40 02.11.2016 Juhlakallion asemakaavaehdotus, hanke 13800, nimistötoimikunnan lausunto 371/10.02.03/2011 Nimistötoimikunta 02.11.2016 40 Nimistötoimikunnalta on pyydetty lausuntoa Juhlakallion asemakaavaehdotuksesta. Juhlakallio sijaitsee Heikkilässä Vanhan Heikkiläntien varrella Kirkkonummen kuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Alue rajautuu lännessä Kirkkolaakson asemakaavaan, pohjoisessa Vanhaan Rantatiehen, idässä Heikkilä I asemakaavaan ja etelässä rantarataan. Asemakaavan tarkoituksena on asutuksen tiivistäminen kuntakeskuksen lähialueella ottaen kuitenkin huomioon Heikkilän kulttuuriympäristön ja paikallishistorian. Kaavaselostuksessa on nimistöä käsittelevä osuus luetteloineen, mutta kaavan nimistö on osittain puutteellinen ja sitä tulee täydentää. Nimistö Hindersby on vanha kylännimi, jolle 1900-luvun lopulla tehtiin rinnakkaismuoto Heikkilä. Kantatiloja ovat Åminne ja Bisar. Vanhan Heikkilän ja Tolsan alueilla on käytetty tiennimistössä jo aiemmin alueen käsityöläisten ammattinimikkeitä. Alueen olemassa oleva nimistö muuttuu joiltain osin ja uusien katujen myötä alueelle tulee uutta nimistöä. Myös virkistysalueet nimetään kaavan vaikutuksesta. Alueen nimistössä on pyritty kunnioittamaan alueen vanhaa nimistöä ja johtamaan uudet nimet alueella käytetyistä nimistä. Alueen kaavanimistö ovat seuraava: Suomeksi - Ruotsiksi Kadut Heikkiläntie - Hindersbyvägen Kuutamokuja Månskensgränden - korjataan muotoon Kuutamokuja Månskensgränden - liittyy vanhaan maastonimeen Månskensberget Räätäli Bäckströmin kuja - Skräddar Bäckströms gränd Tallmoranrinne Tallmorabrinken - uusi nimi, perustuu tilan nimeen Tallmora Vanha Heikkiläntie - Gamla Hindersbyvägen Vanha sairaalantie - Gamla sjukhusvägen Viulunrakentajantie - Fiolbyggarvägen
Viulunrakentajankuja Fiolbyggargränden - Viulunrakentajantien uusi sivutie Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kadut 1.Vanhan sairaalantien pieni sivutie Degerbergetille - Leipurinrinne Bagarbrinken - Degerbergetin rinteellä on asunut leipuri perheineen 1900-luvun alkupuolella 2. Vanhan sairaalantien pieni sivutie itään, reitti jatkuu kevyen liikenteen katuna kohti Räätäli Bäckströmin tietä ja Åminnentietä Tolsanmäen kaava-alueen puolelle. - Räätälinpolku Skräddarstigen Kevyen liikenteen kadut ja polut Kellarimäki Källarbacken - Nimi muutetaan muotoon Kellarinmäki - Källarbacken - Vanhan Heikkiläntien pohjoispää jää kevyen liikenteen käyttöön - Tien reunalla vanhan kellarin raunio. Kirkkoherranpolku Kyrkoherdesstigen - jatkuu Kirkkolaakson kaava-alueelta Ljunghedanpolku Ljunghedastigen - Yhteys Vanhalta Heikkiläntieltä Heikkiläntielle, ajo-yhteys Ljunghedan nuorisoseurantalolle Räätälinpolku Skräddarstigen - samannimiseltä osoitekadulta jatkuva yhteys Räätäli Bäckströmin tieltä Åminnentielle Tolsanmäen kaava-alueelle - saman nimiseltä osoitekadulta jatkuva yhteys Viulunrakentajanpolku Fiolbyggarstigen - Viulunrakentajantien loppuosa muuttuu kevyen liikenteen kaduksi. Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kevyen liikenteen kadut ja polut 3. Yhteys radan varrella Tolsanmäen kaava-alueelta Vanhalle sairaalantielle - Axbodanpolku Axbodastigen 4. Yhteys Kirkkolaaksonpuistosta itään Vanhan Rantatien alitse Jokiniitynpuistoon Vesitorninmäen kaava-alueelle suojellun Falkenbergin huvilan editse. - Falkenberginpolku Falkenbergstigen Viheralueet Viheralueita ei aikaisemmissa suunnitteluvaiheissa ole nimetty. Suunnitelma perustuu vanhoihin maastonimiin ja alueella käytettyihin nimityksiin. Degerberget - Degerberget - Peruskartassa oleva maastonimi Heikkilän pallokenttä - Hindersby bollplan
- Pitkään käytetty nimi alueen urheilukentästä Kirkkolaaksonpuisto - Kyrkdalsparken - Toisessa asemakaavassa nimetty puisto Kuutamokallio - Månskensberget - Perustartassa nimi Månskensberget Juhlakallio - Festberget - Peruskartassa nimi Festberget, kylän vanha juhlapaikka Räätälinpuisto - Skräddarparken - Lähellä on asunut räätäli Bäckström Åminnenkallio Åminneberget - Kantatila Åminne - VL-alue jatkuu Tolsanmäen kaava-alueen puolelle Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat viheralueet 5. Viheralue, joka rajautuu Viulunrakentajantiehen ja jatkuu Tolsanmäen kaava-alueelle - Viulunrakentajanpuisto - Fiolbyggarparken 6. Viheralue Satulasepänkujan varrella, hoidetaan niittymäisesti - Satulasepänniitty Sadelmakarängen Muut kohteet Tohtorinaukio - Doktorsplatsen Valmistelija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson, puh. (09)2967 2533, etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi, kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta, puh. (040)0128 72, etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Kartta 3256 ja uusien nimien sijainti numeroituna Ehdotus Kulttuuritoimenjohtaja: Nimistötoimikunta ehdottaa, että Juhlakallion asemakaavassa käytetään alla lueteltua kaavanimistöä. Kaavaehdotuksessa olleet kadut Heikkiläntie - Hindersbyvägen Kuutamokuja Månskensgränden Räätäli Bäckströmin kuja - Skräddar Bäckströms gränd Tallmoranrinne Tallmorabrinken Vanha Heikkiläntie - Gamla Hindersbyvägen Vanha sairaalantie - Gamla sjukhusvägen
Viulunrakentajantie - Fiolbyggarvägen Viulunrakentajankuja Fiolbyggargränden Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kadut 1.Leipurinrinne Bagarbrinken Vanhan sairaalantien pieni sivutie Degerbergetille 2. Räätälinpolku Skräddarstigen - Vanhan sairaalantien pieni sivutie itään, reitti jatkuu kevyen liikenteen katuna kohti Räätäli Bäckströmin tietä ja Åminnentietä Tolsanmäen kaava-alueen puolelle. Kaavaehdotuksessa olleeet kevyen liikenteen kadut ja polut Kellarinmäki Källarbacken Kirkkoherranpolku Kyrkoherdesstigen Ljunghedanpolku Ljunghedastigen Räätälinpolku Skräddarstigen Viulunrakentajanpolku Fiolbyggarstigen Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kevyen liikenteen kadut ja polut 3. Axbodanpolku Axbodastigen - Yhteys radan varrella Tolsanmäen kaava-alueelta Vanhalle sairaalantielle 4. Falkenberginpolku Falkenbergstigen - Yhteys Kirkkolaaksonpuistosta itään Vanhan Rantatien alitse Jokiniitynpuistoon Vesitorninmäen kaava-alueelle suojellun Falkenbergin huvilan editse. Viheralueet Degerberget - Degerberget Heikkilän pallokenttä - Hindersby bollplan Kirkkolaaksonpuisto - Kyrkdalsparken Kuutamokallio - Månskensberget Juhlakallio - Festberget Räätälinpuisto - Skräddarparken Åminnenkallio Åminneberget Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat viheralueet 5. Viulunrakentajanpuisto - Fiolbyggarparken - Viherlue, joka rajautuu Viulunrakentajantiehen ja jatkuu Tolsanmäen kaava-alueelle 6. Satulasepänniitty Sadelmakarängen - Viheralue Satulasepänkujan varrella, hoidetaan niittymäisesti Muut kohteet Tohtorinaukio - Doktorsplatsen
Päätös Nimistötoimikunta päätti yksimielisesti keskustelun jälkeen, että Juhlakallion asemakaavassa käytetään alla lueteltua kaavanimistöä. Kaavaehdotuksessa olleet kadut Heikkiläntie - Hindersbyvägen Kuutamokuja Månskensgränden Räätäli Bäckströmin kuja - Skräddar Bäckströms gränd Tallmoranrinne Tallmorabrinken Vanha Heikkiläntie - Gamla Hindersbyvägen Vanha sairaalantie - Gamla sjukhusvägen Viulunrakentajantie - Fiolbyggarvägen Viulunrakentajankuja Fiolbyggargränden Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kadut 1.Leipurinrinne Bagarbrinken Vanhan sairaalantien pieni sivutie Degerbergetille 2. Räätälinpolku Skräddarstigen - Vanhan sairaalantien pieni sivutie itään, reitti jatkuu kevyen liikenteen katuna kohti Räätäli Bäckströmin tietä ja Åminnentietä Tolsanmäen kaava-alueen puolelle. Kaavaehdotuksessa olleeet kevyen liikenteen kadut ja polut Kellarimäki Källarbacken Kirkkoherranpolku Kyrkoherdestigen Ljunghedanpolku Ljunghedastigen Räätälinpolku Skräddarstigen Viulunrakentajanpolku Fiolbyggarstigen Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat kevyen liikenteen kadut ja polut 3. Axbodanpolku Axbodastigen - Yhteys radan varrella Tolsanmäen kaava-alueelta Vanhalle sairaalantielle 4. Falkenberginpolku Falkenbergsstigen - Yhteys Kirkkolaaksonpuistosta itään Vanhan Rantatien alitse Jokiniitynpuistoon Vesitorninmäen kaava-alueelle suojellun Falkenbergin huvilan editse. Viheralueet Degerberget - Degerberget Heikkilän pallokenttä - Hindersby bollplan Kirkkolaaksonpuisto - Kyrkdalsparken Kuutamokallio - Månskensberget Juhlakallio - Festberget Räätälinpuisto - Skräddarparken Åminnenkallio Åminneberget
Lisäksi nimen tarvitsevat seuraavat viheralueet 5. Viulunrakentajanpuisto - Fiolbyggarparken - Viherlue, joka rajautuu Viulunrakentajantiehen ja jatkuu Tolsanmäen kaava-alueelle 6. Satulasepänniitty Sadelmakarängen - Viheralue Satulasepänkujan varrella, hoidetaan niittymäisesti Muut kohteet Tohtorinaukio - Doktorsplatsen Tiedoksi Muutoksenhakuohje Kaavoitus Muutoksenhakukielto, valmisteluasia