Kohteliaisuusstrategiat suomen- ja vironkielisissä direktiivisissä ilmauksissa

Kohteliaisuusstrategiat suomen- ja vironkielisissä direktiivisissä ilmauksissa Maria Kunnas Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Tammikuu 2008

Tampereen yliopisto Suomen kieli Kieli- ja käännöstieteiden laitos KUNNAS MARIA: Kohteliaisuusstrategiat suomen- ja vironkielisissä direktiivisissä ilmauksissa Pro gradu -tutkielma, 107 sivua + 22 liitesivua Tammikuu 2008 Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia kielellisiä keinoja on käytetty kohteliaisuuden ilmaisemiseen suomen- ja vironkielisissä direktiivisissä ilmauksissa. Tutkielmassa myös vertaillaan eri keinojen käytön kielittäisiä ja tilanteittaisia jakaumia. Tutkimus kuuluu pragmatiikan ja vertailevan kielentutkimuksen alaan. Tutkimus on pääasiassa kvalitatiivinen, mutta se sisältää myös joitakin kvantitatiiviksi luokiteltavia havaintoja. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjallisella kyselylomakkeella. Kyselylomakkeessa on kuvailtu sanallisesti erilaisia tilanteita, joihin informanttien on odotettu reagoivan direktiivisellä ilmauksella. Tilanteita oli yhteensä 18. Osassa niistä puhuja ja puhuteltava olivat toisilleen tuttuja ja osassa taas vieraita. Myös puhujan ja puhuteltavan sosiaalisten statusten suhde vaihteli tilanteittain. Informantteja oli yhteensä 48. Heistä 24 oli suomenkielisiä ja 24 vironkielisiä. Informantit olivat 19 31-vuotiaita korkeakouluopiskelijoita tai korkea-asteelta valmistuneita. Tutkittavia puheenvuoroja oli yhteensä 864. Tutkimuksessa todettiin, että aineiston vironkielisessä osassa käytettiin selvästi enemmän imperatiivimuotoisia direktiivisiä ilmauksia kuin suomenkielisessä osassa. Vironkielisessä aineistonosassa imperatiiveja myös käytettiin useammantyyppisissä tilanteissa kuin suomenkielisessä aineistonosassa. Sekä viron- että suomenkielisessä aineistonosassa suurin osa direktiivisistä ilmauksista oli kuitenkin kysymyksen muotoisia. Havaittiin myös, että teitittelyä oli käytetty vironkielisissä puheenvuoroissa selvästi enemmän kuin suomenkielisissä. Teitittely oli vironkielisessä aineistonosassa painottunut selvästi tilanteisiin, joissa puhuteltava on puhujalle vieras. Vastaavissa tilanteissa suomenkielisissä puheenvuoroissa oli sen sijaan usein kierretty puhuteltavaan viittaaminen kokonaan. Suomenkielisessä aineistonosassa teitittely oli painottunut tilanteisiin, joissa puhuteltava oli jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa puhujaan nähden. Vironkielisissä direktiivisissä ilmauksissa puhuteltava oli myös esitetty toiminnan agenttina useammin kuin suomenkielisissä ilmauksissa. Konditionaalimuotoja käytettiin runsaasti molemmissa kielissä. Vironkielisissä puheenvuoroissa kohteliaisuutta ilmaistiin usein myös kohteliaisuusfraaseilla palun ja ole hea, joita taas ei juuri esiintynyt suomenkielisissä puheenvuoroissa. Sekä viron- että suomenkielisissä puheenvuoroissa käytettiin lisäksi melko runsaasti ilmauksia, joilla vähäteltiin direktiivisessä ilmauksessa mainittua tekemistä. Suomenkielisissä puheenvuoroissa vähäteltiin useimmiten tekemisen määrää, vironkielisissä puheenvuoroissa puolestaan tekemiseen kuluvaa aikaa. Kohteliaisuuden ilmaisukeinojen valinta yksittäisessä tilanteessa vaikutti sekä vironettä suomenkielisissä puheenvuoroissa liittyvän toisaalta puhujan ja puhuteltavan väliseen suhteeseen ja toisaalta puhetilanteen ominais- ja erityispiirteisiin. Avainsanat: kohteliaisuus, direktiivisyys, pragmatiikka, kontrastiivinen tutkimus, viron kieli

1. JOHDANTO...1 1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET...1 1.2 TUTKIMUSAINEISTO JA INFORMANTIT...2 2. TEORIAA TAUSTAKSI...11 2.1 AUSTININ PUHEAKTITEORIA JA SEARLEN ONNISTUMISEHDOT...11 2.2 GRICEN YHTEISTYÖN PERIAATE JA LEECHIN KOHTELIAISUUSPERIAATE...14 2.3 KASVOT BROWNIN JA LEVINSONIN KOHTELIAISUUSTEORIASSA...16 3. PERUSVALINNAT JA NIIDEN YHTEYS KOHTELIAISUUSVAIKUTELMAAN...20 3.1 STRATEGISET PERUSVALINNAT...20 3.1.1 Suora strategia...22 3.1.2 Konventionaalisesti epäsuora strategia...24 3.1.2.1 Kysymyksen muotoiset direktiiviset ilmaukset... 24 3.1.2.2 Väitelauseen muotoiset direktiiviset ilmaukset... 34 3.1.3 Epäkonventionaalisesti epäsuora strategia...39 3.1.4 Tekemättä jättäminen...40 3.1.5 Yhteenveto aineistossa käytetyistä strategioista...41 3.2 DIREKTIIVISEN ILMAUKSEN JAKSOT...42 3.2.1 Ytimet...43 3.2.2 Kohteliaisuusvaikutelman kannalta olennaisia ydintä tukevia jaksoja..46 3.2.3 Aloittimet...54 3.3 NÄKÖKULMA JA PUHUTTELU DIREKTIIVISISSÄ ILMAUKSISSA...58 4. KOHTELIAISUUSSTRATEGIAT...69 4.1 ETÄÄNNYTTÄVÄN KOHTELIAISUUDEN KEINOJA...69 4.1.1 Pienentäminen ja vähättely...69 4.1.2 Asian etäännyttäminen puhetilanteesta...74 4.1.2.1 Konditionaalin käyttö... 75 4.1.2.2 Menneen ajan tempusten käyttö... 78 4.1.3 Määräilyn vähentäminen...79 4.1.3.1 Kieltomuotojen ja epävarmuutta ilmaisevien adverbien käyttö... 79 4.1.3.2 Ehtolauseiden käyttö... 82 4.1.3.3 Harkinnanvaraisuuden lisääminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen... 84 4.1.3.4 -han-liitepartikkelin käyttö... 87 4.2 LÄHENTÄVÄN KOHTELIAISUUDEN KEINOJA...89 4.2.1 Huumorin käyttö...90

4.2.2 Epämuodollisten puhekielisten ilmausten käyttö...92 4.2.3 -pa- ja -s-liitepartikkelien käyttö...95 4.3 KOHTELIAISUUSFRAASIT...96 5. SUOMEN- JA VIRONKIELISEN AINEISTON VERTAILUA...101 LÄHTEET...105 LIITTEET 1. Suomenkielinen kyselylomake 2. Vironkielinen kyselylomake II

1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia kielellisiä kohteliaisuuden ilmaisukeinoja suomenkieliset ja vironkieliset puhujat käyttävät direktiivisissä ilmauksissa. Direktiivisillä ilmauksilla, lyhyemmin direktiiveillä, viitataan tässä ISK:n (2004: 1560) määritelmän mukaisesti ohjaileviin lausumiin, joilla puhuteltavaa käsketään, pyydetään, kehotetaan tai neuvotaan tekemään jotakin tai vastaavasti olemaan tekemättä jotakin. Suomi ja viro ovat lähisukukieliä, joten hypoteesina on, että kohteliaisuuden ilmaisemisen keinovalikoima on suureksi osaksi sama molemmissa kielissä. Suomi ja viro ovat kuitenkin kehittyneet omina kielinään jo pitkän aikaa, joten oletettavaa on, että myös eroja löytyy. Esimerkiksi kohteliaisuuden ilmaisukeinojen tilanteittaiset jakaumat voivat olla ainakin osittain erilaisia, vaikka keinot sinänsä olisivat samoja. Viroon ja suomeen on historian aikana kohdistunut osittain eri kielten ja kulttuurien vaikutusta, joten vieraat vaikutukset saattavat näkyä myös kohteliaisuuden ilmaisemisessa. Viroon vaikuttaneista kielistä mainitaan usein saksa (1200 1900-luku) ja venäjä (1900- luvun jälkipuolisko) (esim. Remes 1983: 14). Suomen kehitykseen vaikuttaneista kielistä tärkeimpänä pidetään usein ruotsia (esim. Yli- Vakkuri 2005: 189). Tutkimuksen päähuomion kohteena ovat kohteliaisuusstrategiat ja muut ilmauksen kohteliaisuusvaikutelmaan vaikuttavat tekijät. Kohteliaisuusstrategioilla tarkoitetaan tässä yhteydessä vakiintuneita kohteliaisuuden ilmaisemisen muotoja. Toisaalta käsitteellä viitataan, Lampista (1990: 78) mukaillen, myös kohteliaisuuden käyttöön tavoitteisiin pääsemisen välineenä. Kun kohteliaisuutta käytetään strategisesti, sitä ei käytetä pelkästään kohteliaisuuden itsensä takia (Lampinen 1990: 78).

Tutkimuksen aihe on siinä mielessä ongelmallinen, että kohteliaisuus ilmiönä vaikuttaa pakenevan tyhjentävää ja tarkkarajaista luokittelua. Siksi tämänkään tutkimuksen sisältö ei muodosta erityisen symmetristä kokonaisuutta, vaan se on pikemminkin katsaus niihin aineistosta esille nouseviin piirteisiin ja rakenteisiin, jotka ovat kohteliaisuusnäkökulmasta mielenkiintoisia. Tutkimus kuuluu pragmatiikan ja kontrastiivisen kielentutkimuksen alaan. Vertailtavat kielet suomi ja viro eivät kuitenkaan ole tässä tutkimuksessa täysin tasaveroisia, vaan suomenkielistä aineistoa on analysoitu osittain tarkemmin kuin vironkielistä. Vironkielistä aineistoa on paikoin käytetty lähinnä vertailumateriaalina. Tutkimus on pääasiassa kvalitatiivinen, mutta se sisältää myös joitakin kvantitatiivisiksi luokiteltavia havaintoja. 1.2 Tutkimusaineisto ja informantit Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjallisella kyselylomakkeella, joka on laadittu erityisesti tätä tutkimusta varten. Käytetyn kyselylomakkeen suomenkielinen versio on kokonaisuudessaan liitteenä 1 ja vironkielinen versio vastaavasti liitteenä 2. Kyselylomakkeen ideoinnin apuna on ollut CCSAR-projektin 1 kyselylomake (CCSARP-lomaketta ovat esitelleet Blum-Kulka, House & Kasper 1989b: 13 15), mutta tässä tutkimuksessa käytetyn lomakkeen muoto ja sisältö poikkeavat kuitenkin jo huomattavasti CCSARP:n vastaavasta. Muita mahdollisia aineiston keräämistapoja olisivat olleet ainakin autenttisten tilanteiden havainnoiminen, aineiston kerääminen kaunokirjallisuudesta ja järjestettyjen, suullisten kyselytilanteiden nauhoittaminen. Lomakekyselyyn päädyttiin, koska analyysia varten oli tärkeää saada kahdesta eri kielestä tarpeeksi suuri määrä aineistoa, joka on mahdollisimman vertailukelpoista ja symmetristä. Myös aineiston keruun käytännön järjestelyt ohjasivat valintaa lomakekyselyä kohti. 1 Cross-Cultural Speech Act Realization Project 2

Kyselylomakkeessa on kuvailtu sanallisesti erilaisia tilanteita, joihin informantin on odotettu reagoivan tietyntyyppisillä puheenvuoroilla. Tilanteita valittaessa ja muotoiltaessa on pyritty siihen, että informantti tuottaisi niissä direktiivisen ilmauksen, anteeksipyynnön, syytöksen tai erimielisyyden ilmauksen. Varsinaiseen tutkimukseen on kuitenkin otettu mukaan vain ne tilanteet, joissa informantin odotuksenmukainen puheenvuoro on direktiivinen ilmaus. Ne kyselylomakkeen kohdat, joissa odotettu puheenvuoro on jokin muu edellä mainituista, on jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Lomakkeen tilanteet on pyritty valitsemaan niin, että ne olisivat tuttuja mahdollisimman monelle informantille tai ainakin sellaisia, joihin olisi mahdollista eläytyä suhteellisen helposti. Mukana on tilanteita esimerkiksi bussipysäkiltä ja ruokakaupasta. Tilanteista on myös yritetty tehdä sellaisia, ettei koko asian väistäminen eli reagoimatta jättäminen olisi kovin suosittu vaihtoehto. Liian ohjailun välttämiseksi informanteille ei ole suoraan kerrottu, millaista puheenvuoroa mihinkin tilanteeseen odotetaan. Heille on vain kuvattu tilanteiden perusasetelmat sekä puhujan ja puhuteltavan välinen suhde pääpiirteissään. Lomakkeen ohjeistusosassa informantteja pyydetään eläytymään lomakkeen tilanteisiin ja käyttämään itselleen luontevaa kieltä. Osa lomakkeen yksittäisistä tilanteista on yhdistetty tilanteiden sarjoiksi, jottei informanttien tarvitsisi eläytyä kokonaan uuteen tilanteeseen jokaista eri puheenvuoroa varten. Tämän sekä tilanteiden ja erityyppisten puheenvuorojen vaihtelun on toivottu vähentävän informanttien väsymistä ja väsymisestä mahdollisesti seuraavaa reagointien kaavamaistumista. Alla on lyhyesti kuvailtu ne kyselylomakkeen tilanteet, joissa informantilta on odotettu jonkinlaista direktiivistä ilmausta. Kunkin kuvauksen yhteyteen on hahmoteltu myös kyseiseen tilanteeseen odotettu puheenvuoro. Tulevan analyysin helpottamiseksi puhujan ja 3

puhuteltavan suhde eri tilanteissa on kuvattu kahdella karkealla luokittelulla. Toinen niistä liittyy puhujan ja puhuteltavan tuttuuteen ja toinen heidän sosiaalisten statustensa suhteeseen. Lomakkeen tilanteissa puhuja ja puhuteltava eli keskustelukumppani voivat olla toisilleen tuttuja tai vieraita, ja he voivat olla statukseltaan samalla tasolla tai eri tasoilla. Eri tasoilla olevista toisella on valtaa toiseen nähden tai toinen on muuten toista sosiaalisesti ylempänä. Statukseltaan eri tasoilla ovat esimerkiksi professori ja opiskelija, esimies ja alainen sekä vanhempi ja lapsi. Statukseltaan samalla tasolla oleviksi oletetaan esimerkiksi kollegat ja opiskelutoverit. Tilanteiden kuvauksissa esiintyvä lyhenne S < H tarkoittaa sitä, että kyseisessä tilanteessa puhuteltava on statukseltaan korkeammalla kuin puhuja, ja S > H tarkoittaa vastaavasti, että puhuja on statukseltaan korkeammalla kuin puhuteltava. S = H tarkoittaa, että puhuja ja puhuteltava ovat statukseltaan samalla tasolla. Sama puhujan ja puhuteltavan suhteen kuvaustapa on ollut käytössä useissa pyyntöjen tutkimuksissa (kyseistä luokittelua ovat käyttäneet esimerkiksi Blum- Kulka, House & Kasper 1989b: 15). 1. Puhuja tarvitsee Espanjan-matkansa ajaksi kissalleen hoitajan. a) Puhuja pyytää jompaakumpaa isovanhempaansa huolehtimaan kissasta lomamatkan aikana. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S < H. b) Puhuja pyytää samanikäistä sisarustaan huolehtimaan kissasta lomamatkan aikana. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S = H. 2. Puhuja ei pääse lomamatkansa takia luennolle, mutta hän haluaisi kuitenkin saada luennolla jaettavat monisteet. a) Puhuja pyytää samoilla luennoilla käyvältä opiskelijalta apua monisteiden hankkimiseen. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S = H. b) Puhuja pyytää luennoitsijalta apua monisteiden hankkimiseen. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S < H. 4

3. Puhuja on mukana urheiluturnauksen järjestelyissä tiiminjohtajana. Varastosta pitäisi hakea maaleja, mutta hän ei itse ehdi sitä tehdä. a) Puhuja pyytää johtamansa tiimin työntekijää hakemaan maaleja. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S > H. b) Puhuja pyytää johtamansa tiimin työntekijää hakemaan maaleja. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S > H. 4. Puhuja on mukana urheiluturnauksen järjestelyissä tiiminjohtajana. Hän huomaa, että sähköisten tulostaulujen lähellä oleva vesisammio vuotaa. Tulostaulut eivät saa kastua, mutta hän ei saa siirrettyä niitä yksin. a) Puhuja pyytää kollegaltaan apua taulujen siirtämiseen. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S = H. b) Puhuja pyytää johtamansa tiimin työntekijältä apua taulujen siirtämiseen. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S > H. 7. Kyseessä on urheiluturnauksen järjestelyihin liittyvä kokoustilanne. Puhuja haluaisi, että kokouksessa läsnä oleva poliisi olisi mukana, kun lippukassat viedään turnauksen jälkeen kassaholviin. Puhuja pyytää poliisia tulemaan mukaan, kun lippukassat viedään holviin turnauksen jälkeen. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S < H. 8. Urheiluturnauksen järjestelyt ovat käynnissä. Puhujan kollega on menossa kioskille. Puhuja ei itse ehdi lähteä mukaan, mutta haluaisi, että kollega toisi hänellekin kioskilta ruokaa. a) Puhuja pyytää kollegaa tuomaan hänelle kioskilta ruokaa. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S = H. b) Puhuja pyytää kollegaa tuomaan hänelle kioskilta ruokaa. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S = H. 9. Puhuja on kollegansa kanssa baarissa hakemassa ruokaa urheiluturnauksen järjestelyjen välissä. Puhuja haluaa hampurilaisen. Puhuja tilaa baarin myyjältä hampurilaisen. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S > H. 11. Puhuja syö hampurilaista baarissa, kun hänen kollegansa menettää yhtäkkiä tajuntansa. Puhujalla ei ole puhelinta mukana. 5

Puhuja pyytää baarin myyjää soittamaan apua. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S > H. 12. Baarissa yhtäkkiä tajuttomaksi mennyt kollega pitäisi saada siirrettyä parempaan asentoon. Puhuja pyytää sattumalta paikalla olevaa projektinjohtajaa auttamaan tajuttoman siirtämisessä. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S < H. 16. Puhuja on bussipysäkillä. Hän ei muista omia bussejaan eikä pysäkkejään ja on unohtanut aikatauluvihkonsa kotiin. Pysäkillä seisoo kuitenkin myös ihminen, jolla on aikatauluvihko kädessään. a) Puhuja pyytää aikataulua lainaksi eläkeläiseltä vaikuttavalta ihmiseltä. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S < H. b) Puhuja pyytää aikataulua lainaksi kuoronsa johtajalta. Puhuteltava on tuttu. Statussuhde on tyyppiä S < H. 18. Puhuja on ruokakaupassa ja tarvitsee parmesaania. Parmesaani on kuitenkin niin ylhäällä, ettei puhuja ylety siihen. a) Puhuja pyytää kaupan myyjältä apua parmesaanin saamiseen ylähyllyltä. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S > H. b) Puhuja pyytää satunnaiselta asiakkaalta apua parmesaanin saamiseen ylähyllyltä. Puhuteltava on vieras. Statussuhde on tyyppiä S = H. Alla on vielä taulukkomuodossa tiedot kunkin tilanteen status- ja tuttuussuhteista. 6

Statusten Tilanne suhde Puhuteltavan tuttuus 1a S < H Tuttu 1b S = H Tuttu 2a S = H Vieras 2b S < H Vieras 3a S > H Vieras 3b S > H Tuttu 4a S = H Tuttu 4b S > H Tuttu 7 S < H Vieras 8a S = H Tuttu 8b S = H Vieras 9 S > H Vieras 11 S > H Vieras 12 S = H Tuttu 16a S < H Vieras 16b S < H Tuttu 18a S > H Vieras 18b S = H Vieras Taulukko 1 Informantteja oli tutkimuksessa yhteensä 48. Heistä suomenkielisiä oli 24 ja vironkielisiä samoin 24. Suomenkielisistä informanteista naisia oli 17 ja miehiä 7. Vironkielisistä informanteista naisia oli 16 ja miehiä 7. Yksi vironkielinen informantti ei ilmoittanut sukupuoltaan. Kaikki informantit olivat 19 31-vuotiaita, ja he joko opiskelivat yliopistossa tai korkeakoulussa tai olivat jo valmistuneet kyseisistä oppilaitoksista. Suurin osa vironkielisistä informanteista löytyi nelipäiväiseltä, Tarttoon suuntautuneelta aineistonkeruumatkalta syksyllä 2004. Matkan teki taloudellisesti mahdolliseksi Tampereen kaupungin lahjoitus- ja tukirahaston myöntämä matka-avustus. Vietin matkan aikana muutamia päiviä Tarton yliopiston kirjastossa kysellen siellä tapaamieni virolaisten opiskelijoiden halukkuutta täyttää kyselylomake suomea ja viroa vertailevaa maisterintutkielmaa varten. Informantit saivat valita, täyttävätkö lomakkeen heti vai vasta kotona. Ne, jotka halusivat lomakkeen kotiin, saivat mukaansa osoitteella ja postimerkillä varustetun kirjekuoren lomakkeen postitusta varten. 7

Jaoin matkan aikana yhteensä 25 lomaketta, joista sain takaisin yhteensä 16. Loput 8 vironkielistä informanttia olivat Tallinnan yliopiston viron kielen opiskelijoita. He löytyivät syksyllä 2005 Tampereen yliopiston viron kielen ja kulttuurin lehtorin Lembit Vaban kautta. Vastaavasti osa suomenkielisistä informanteista oli suomen kielen opiskelijoita. Suomen kielen opiskelijoita oli yhteensä 10, ja he löytyivät lähinnä suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestön Kopulan sähköpostilistan kautta keväällä 2006. Muut suomenkieliset informantit löytyivät useita eri reittejä Tampereen yliopistosta ja Tampereen teknillisestä yliopistosta syksyllä 2005. Alla olevasta taulukosta 2 on nähtävissä informanttien taustatiedot pääpiirteissään. Suomen- Vironkieliset kieliset Sukupuoli Nainen 17 16 Mies 7 7 Ei ilmoitettu 0 1 Ikä (vuosina) Nuorin 20 19 Vanhin 31 28 Keskiarvo 24,4 22,2 Asuinpaikka Tampere 21 0 Tartto tai sen lähialue 0 16 Muu 3 8 Ala Kielitiede tai filologia 10 9 Teknillinen tai luonnontieteellinen ala 8 7 Muu 6 8 Taulukko 2 Kyselylomakkeen täytti siis yhteensä 48 informanttia, ja siinä oli yhteensä 18 sellaista kohtaa, joihin täyttäjän odotettiin reagoivan direktiivisellä ilmauksella. Näin ollen aineistossa oli yhteensä 864 tutkittavaa puheenvuoroa. Niistä suomenkielisiä oli 432 ja 8

vironkielisiä samoin 432. Tutkimusaineistosta peräisin oleviin esimerkkeihin on edempänä liitetty koodi, joka yhdistää esimerkin kyselylomakkeen tilanteeseen sekä informantin kieleen, sukupuoleen ja juoksevaan numeroon. Kirjain S tarkoittaa suomenkielistä informanttia ja E vironkielistä. Kirjain M viittaa miespuoliseen informanttiin ja F vastaavasti naispuoliseen. Viimeisenä merkkijonossa on informanttien erottelemiseen käytetty juokseva numero. Esimerkiksi koodi 1b/EF16 tarkoittaa, että kyseinen puheenvuoro liittyy kyselylomakkeen kohtaan 1b ja että sen on tuottanut vironkielinen, naispuolinen informantti, jolla on juokseva numero 16. Ne esimerkit, joissa ei ole viittausta, ovat itse muodostettuja. Esimerkkipuheenvuorot on esitetty siinä muodossa, kuin informantit ovat ne kirjanneet. Niihin ei ole tehty kielenhuollollisia korjauksia tai muita muutoksia. Vironkielisten esimerkkien suomennokset on sijoitettu alaviitteiksi. Suomennosten tarkoituksena on tehdä tutkielman argumentaation tarkasteleminen miellyttävämmäksi niille lukijoille, jotka eivät ole tarkemmin perehtyneet viron kieleen. Suomennokset eivät ole kriittisen käännöstieteellisen tarkastelun kestäviä, pragmaattisesti täsmällisiä vastineita, vaan niissä on tarkoituksella säilytetty viron kielelle tyypillisiä muotoja ja rakenteita. Viron kielen vaikutuksen on annettu näkyä suomennoksissa siksi, että tulevassa analyysissa on olennaista muotojen ja rakenteiden vertailu. Kielten väliset erot olisivat hämärtyneet, ja erikielisten puheenvuorojen vertailu olisi tullut hyvin hankalaksi, jos suomennoksista olisi pyritty tekemään kussakin kontekstissa toimivia suomenkielisiä puheenvuoroja. (1) Alkuperäinen: Palun hoolitse mu kassi eest. (1b/EF16) (2) Käännös: Ole kiltti, huolehdi kissastani. (3) Kontekstissa mahdollisesti toimiva suomenkielinen puheenvuoro: Voisitko huolehtia kissastani? Yleisesti ottaen informantit vaikuttivat ymmärtäneen kyselylomakkeen periaatteet hyvin. Vain yksi kohta yhdessä lomakkeessa oli jätetty kokonaan tyhjäksi, ja kahdesta reagoinnista oli 9

nähtävissä selkeä väärinymmärrys. (4) Vanaemalt 2 (1a/EF2) Kolmessa tapauksessa informantti oli kirjoittanut varsinaisen puheenvuoron sijaan kuvauksen puheenvuorosta. Nämä on otettu analyysiin mukaan vain soveltuvin osin. (5) Küsiksin, kes ta on ja mis tööd ta teeb, ning tutvustaksin ennast. Siis ütleksin, et näe, mul vaja lattu väravate järgi minna, ning küsiksin, et kas ta saab mind aidata. 3 (3a/EF2) Lähes kaikki informantit olivat myös suhtautuneet lomakkeen täyttämiseen asiallisesti. Vain yhden informantin puheenvuorot olivat kautta linjan silmiinpistävän epäkohteliaita, jopa aggressiivisia. (6) Mul on vaja sõiduplaani, kui sa mulle seda ei anna, siis ma löön sind 4 (16a/EM7) Tämän informantin kuten muidenkaan informanttien puheenvuorojen kohdalla ei tietenkään ole varmuutta siitä, kuinka hyvin lomakkeelle kirjatut puheenvuorot vastaavat informantin todellista kielenkäyttöä. Myöskään kyseisen informantin motiiveista erityisen epäkohteliaiden puheenvuorojen tuottamiseen ei ole tietoa. Jotain tosin saattaa selittää se, että informantti kertoo kyselylomakkeen kommenttiosassa vakituisen asunnon puutteen aiheuttavan hänelle paljon stressiä. Tutkimuksen kannalta puheenvuorot ovat joka tapauksessa hyödyllistä vertailumateriaalia. 2 Isoäidiltä 3 Kysyisin, kuka hän on ja mitä työtä hän tekee, ja esittelisin itseni. Sitten sanoisin, että kuule, minun pitää mennä hakemaan maaleja varastosta, ja kysyisin, voiko hän auttaa minua. 4 Tarvitsen aikataulua, jos et anna sitä minulle, niin lyön sinua. 10

2. TEORIAA TAUSTAKSI Tässä luvussa esitellään niitä teorioita, joiden hahmottelemassa kehyksessä tämä tutkimus liikkuu. 2.1 Austinin puheaktiteoria ja Searlen onnistumisehdot Puhe tekona -ajatusmalli, joka on havaittavissa myös direktiivisen ilmauksen määritelmän (esitelty esimerkiksi ISK 2004: 1560) taustalla, nousi kielitieteen piirissä varsinaisesti pinnalle 1900-luvun puolivälissä filosofi Austinin teorioiden kautta. Seuraavassa on lyhyesti esitelty Austinin puheaktiteoriasta tämän tutkimuksen kannalta olennaiset osat. Kielitieteen kenttää ja historiaa kartoittavan teoksen kirjoittanut Saeed (1997: 207) on todennut, että Austinin puheaktiteorian synty oli monessa suhteessa reaktiota perinteisiin kielikäsityksiin. Austinin aikaan kielitieteessä oli pitkään ollut esillä näkemys, jonka mukaan 1) kielen perustavaa laatua oleva lausetyyppi on väitelause 2) kielen pääasiallinen käyttötarkoitus on asiaintilojen kuvaaminen ja 3) ilmauksen merkitys voidaan kuvata sen totuusarvon avulla. (Saeed 1997: 207.) Austinin (1984 [1962]: 5 8) keskeisin huomio taas oli se, että yleisesti ottaen on olemassa paljon lauseita, jotka eivät kuvaile tai väitä ja joista ei voi sanoa, että ne olisivat totta tai valhetta. Toinen hänen (mp.) teoriansa lähtökohta oli ajatus siitä, että lauseen sanominen itsessään voi olla teko tai teon osa niin, ettei sitä voi kuvailla ainakaan pelkäksi jonkin asian sanomiseksi. Muun muassa seuraavissa Austinin esimerkeissä lauseen sanomisella todellakin tehdään jotakin (mennään naimisiin ja kastetaan), eikä suinkaan esimerkiksi kuvailla tekemistä. (7) Tahdon (ottaa tämän naisen aviovaimokseni) lausuttuna vihkiseremoniassa (Austin 1984 [1962]: 5) (8) Kastan tämän laivan Queen Elisabethiksi lausuttuna rikottaessa pulloa laivan keulaan (Austin 1984 [1962]: 5) Austin (1984 [1962]: 8 9) kuitenkin huomauttaa, että tämäntyyppisille puheteoille tarvitaan tietenkin myös oikea konteksti ja oikeat 11

(mahdollisesti tehtävään nimetyt) tekijät, jotta niillä saadaan toivottu asia tapahtumaan. Naimisiinmenoa ei siis tapahdu, jos edellä kuvatun tahtomisen sanoo joku muu kuin sulhanen tai jos kyseessä ei ole vihkimistilanne. Näiden seremoniallisten ja virallisten tekojen lisäksi Austin (1984 [1962]: 9 10) käsittelee toki arkisempiakin puhetekoja, esimerkiksi lupaamista. Austin (1984 [1962]: 6) kutsuu performatiiveiksi (performative) niitä lauseita, joiden avulla tehdään jotakin. Perinteisiä väitelauseita hän kutsuu konstatiiveiksi (constative) (Austin 1984 [1962]: 3). Tarkempaa analysointia varten Austin (1984 [1962]: 109) on jakanut puheteon kolmeen osaan: illokutiiviseen (illocutive), lokutiiviseen (locutive) ja perlokutiiviseen aktiin (perlocutive act). Lokutiivisella aktilla tarkoitetaan viestin asiasisällön eli propositionaalisen sisällön välittämistä ja illokutiivisella aktilla sitä, mitä lausumalla tehdään. Perlokutiivinen akti viittaa puolestaan siihen, miten lausuma vaikuttaa puhuteltavaan tai mitä puhuja saa lausumallaan aikaan. (Austin 1984 [1962]: 109.) Illokutiiviseen aktiin liittyy läheisesti myös illokutiivinen sävy (illocutionary force), jolla viitataan siihen, mitä puhujan on puhunnoksellaan tarkoitus tehdä (Austin 1984 [1962]: 100). Kuvitteellisessa esimerkkitapauksessa lokutiivinen akti voisi olla se, että puhuja sanoo puhuteltavalle Kävisitkö kaupassa ostamassa maitoa?. Illokutiivinen akti on tässä tapauksessa se, että puhuja pyytää puhuteltavaa käymään kaupassa ostamassa maitoa. Perlokutiivinen akti voi olla esimerkiksi se, että puhuteltava lähtee kauppaan, mutta perlokutiivinen akti saattaa yhtä hyvin olla myös se, että puhuteltava ärsyyntyy ja alkaa katsoa televisiota. Illokutiiviseen ja lokutiiviseen aktiin puhuja pystyy vaikuttamaan, mutta perlokutiivinen akti on hänen ulottumattomissaan. Perlokutiivinen akti ei myöskään ole kovin hyvin ennustettavissa, ja sen yhteys kieliopillisiin muotoihin on vähemmän konventionaalinen. (Austin 1984 [1962]: 106 107.) Näistä syistä perlokutiiviset aktit 12

eivät ole kiinnostaneet kielitieteilijöitä yhtä paljon kuin lokutiiviset ja illokutiiviset aktit (Saeed 1997: 212). Kohteliaisuuden kannalta olennaisin osa puheakti-ajattelusta on lausuman propositionaalisen sisällön erottaminen siitä, mitä lausumalla tehdään ja mitä puhuja ajattelee sillä tekevänsä. Osien erottaminen liittyy läheisesti esimerkiksi Searlen (1975: 59) esittelemään ajatukseen siitä, miten pyytämistä ja muita direktiivisiä merkityksiä on mahdollista ilmaista useilla eri tavoilla ja miten sama puheenvuoro voi yhdessä tilanteessa toimia esimerkiksi direktiivisenä ilmauksena ja toisessa kysymyksenä. Searle (1988 [1969]: 30) on siis jatkanut Austinin ajatuksien kehittämistä ja todennut muun muassa, että illokutiivisen sävyn paljastaa se performatiivinen verbi, joka on lausuman alussa tai joka voitaisiin siihen kuvitella. Esimerkiksi (Käsken:) Mene pois! tai Väitän, että niityllä käyskentelee lampaita. Tällainen suoraviivaisen yhteyden oletus on tosin sittemmin saanut osakseen paljon kritiikkiä muun muassa siitä syystä, että eksplikoitu performatiiviverbi ei läheskään aina kerro lausuman tosiasiallista käyttötarkoitusta (Muikku-Werner 1993: 57). Varsinaiseen puheaktien luokitteluun Searle (1988 [1969]: 54) on kuitenkin soveltanut onnistumisehtoja (felicity conditions). Onnistumisehdot ja varsinkin puheaktin epäonnistuminen esiintyivät tosin jo Austininkin teorioissa (epäonnistumisista esimerkiksi 1984 [1962]: 14 24), mutta ne eivät Austinilla esiintyneet samanlaisena käytännönläheisenä luokittelun välineenä kuin Searlen teorioissa. Searlen (1988 [1969]: 66) mukaan esimerkiksi pyynnön puheakti vaatii onnistuakseen seuraavanlaisten ehtojen toteutumisen: 1) On kyse jostain puhuteltavan tekemästä tulevaisuuden teosta. (Propositionaalista sisältöä koskeva ehto) 2) Puhuteltava pystyy suorittamaan teon, josta on kyse. Puhuja uskoo, että puhuteltava pystyy suorittamaan kyseisen teon. Ainakin toisen, puhujan tai puhuteltavan, mielestä ei ole selvää, että puhuteltava tekee kyseessä olevan teon ilman pyytämistäkin. (Valmistavat ehdot) 3) Puhuja haluaa, että puhuteltava tekee kyseessä olevan teon. (Vilpittömyysehto) 13

4) Lausuma toimii yrityksenä saada puhuteltava tekemään kyseessä oleva teko. (Perusehto) (Searle 1988 [1969]: 66.) Valmistavat ehdot ovat pyyntöjen kohteliaisuuden kannalta erityisen mielenkiintoisia, koska esimerkiksi valmistavien ehtojen täyttymiseen kohdistettuja kysymyksiä on käytetty myös pyyntöinä. (9) Anteeks, ylettyisikkö sä antamaan mulle yhen parmesanipaketin? (18b/SM5) (valmistaviin ehtoihin kohdistettu kysymys pyyntönä) (10) Hei, auta vähän! (12/SF14) (suora käsky) Tämäntyyppisiin pyyntöihin palataan strategisten perusvalintojen yhteydessä luvussa 3.1. 2.2 Gricen yhteistyön periaate ja Leechin kohteliaisuusperiaate Gricen (1975: 45 47) esittelemät yhteistyön periaate (cooperative principle) ja keskustelumaksiimit määrittelevät, miten optimaalisen tehokas vuorovaikutus toimii. Tehokkaan vuorovaikutuksen mallia vasten on mahdollista tarkastella puheenvuoroja, jotka jollain tavalla poikkeavat siitä. Tällaisen poikkeamisen saattaa aiheuttaa esimerkiksi kohteliaisuuspyrkimys, jonka olemassaoloon Gricekin (1975: 47) lyhyesti viittaa. Tarkemmin kohteliaisuuden ja yhteistyön periaatteen suhdetta on kuvannut Leech (1991 [1983]: 15 17). Gricen (1975: 45) esittelemien teorioiden ytimenä on ajatus siitä, että keskustelu on ainakin tiettyyn rajaan asti yhteistyön yrittämistä. Itse keskustelulla on hänen mukaansa päämäärä (tai useampia), joka on ainakin tiettyyn rajaan asti keskustelijoiden tiedossa. Keskustelu ei siis Gricen (mp.) mukaan ole toisistaan irrallisten kommenttien sarja, vaan sillä on suunta, joka voi joko olla alusta asti selvä tai muotoutua keskustelun aikana. Näihin ajatuksiin perustuu Gricen kuvaama yhteistyön periaate. Tiivistettynä yhteistyön periaate tarkoittaa sitä, että keskustelun osanottajan tulee muodostaa puheenvuorostaan sellainen, että se on sopusoinnussa keskustelun yleisen päämäärän kanssa ja että se sopii siihen kohtaan keskustelua, joka kulloinkin on käsillä. (Grice 1975: 45.) Gricen (1975: 45 46) esittelemä yhteistyön periaate koostuu neljästä kategoriasta, jotka ovat määrä (quantity), laatu (quality), 14

suhde (relation) ja tapa (manner). Kategoriat jakautuvat edelleen maksiimeihin ja alamaksiimeihin. Määrän maksiimit ohjaavat puhujaa antamaan tarpeeksi, mutta ei yhtään liikaa informaatiota. Laadun maksiimien mukaan puhujan ei pidä kertoa asioita, jotka uskoo valheiksi, eikä asioita, joista hänellä ei ole tarpeeksi pätevää tietoa. Suhteen maksiimien mukaan puhujan tulee pysyä asiassa, ja tavan maksiimit ohjaavat puhujaa olemaan selkeä ja lyhytsanainen sekä välttämään moniselitteisyyttä ja epäselviä ilmauksia. (Grice 1975: 45 46.) Gricen maksiimeja kommentoinut Cruse (2000: 357) on todennut, että maksiimit eivät ole luonteeltaan samanlaisia tiukkoja sääntöjä kuin esimerkiksi kielioppisäännöt. Hän (mp.) huomauttaa, että kielioppisääntöjen rikkomisesta voi seurata, ettei keskustelukumppani ymmärrä tai ymmärtää väärin, mitä puhuja yrittää sanoa. Maksiimit sen sijaan toimivat Crusen (mp.) mukaan pikemminkin keskustelijoiden tulkinta-apuna. Ne ovat siis jonkinlainen keskustelijoiden yhteinen oletuspohja, jota käytetään hyväksi lausumia tulkittaessa. Leech (1991 [1983]: 131 132) on jatkanut Gricen maksiimiajatuksen kehittämistä ja esitellyt lisäperiaatteita ja - maksiimeja, jotka liittyvät muihin tavoitteisiin kuin tehokkaaseen viestinvälittämiseen. Niistä tämän tutkimuksen kannalta tärkein on kohteliaisuusperiaate (politeness principle), joka jakautuu kuuteen kohteliaisuusmaksiimiin. Kohteliaisuusmaksiimeihin kuuluvat tahdikkuuden (tact), anteliaisuuden (generosity), hyväksymisen (approbation), vaatimattomuuden (modesty), yksimielisyyden (agreement) ja myötämielisyyden (sympathy) maksiimit. Tahdikkuuden maksiimi ohjaa puhujaa minimoimaan toiselle aiheutuvan haitan ja maksimoimaan itselleen aiheutuvan haitan. Anteliaisuuden maksiimi ohjaa vastaavasti puhujaa minimoimaan itselleen tulevan hyödyn ja maksimoimaan toiselle tulevan hyödyn. Toisella Leech tarkoittaa ensisijaisesti puhekumppania, mutta myös 15

niitä henkilöitä, joihin keskustelussa viitataan. Hyväksymisen maksiimin noudattaminen tarkoittaa, että minimoidaan toiseen kohdistuva moite ja maksimoidaan toiseen kohdistuva kehu. Vaatimattomuuden maksiimi taas vastaavasti ohjaa minimoimaan itseen kohdistuvan kehun ja maksimoimaan itseen kohdistuvan moitteen. Yksimielisyyden maksiimin mukaan toimittaessa minimoidaan erimielisyys itsen ja toisen välillä ja maksimoidaan yksimielisyys itsen ja toisen välillä. Ja viimeisenä myötämielisyyden maksiimi ohjaa minimoimaan vastenmielisyyden (antipathy) itsen ja toisen välillä ja maksimoimaan myötämielisyyden itsen ja toisen välillä. (Leech 1991 [1983]: 131 132.) Direktiivisten ilmausten kohteliaisuuden kannalta olennaisimmilta vaikuttavat tahdikkuuden ja anteliaisuuden maksiimit. Leech (1991: 133) toteaa lisäksi, että toiseen liittyvät maksiimin osat ovat kohteliaisuuden kannalta olennaisempia kuin itseen liittyvät. 2.3 Kasvot Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteoriassa Edellä esiteltiin Leechin näkemys kohteliaisuudesta erilaisten periaatteiden noudattamisena. Leechin näkemykseen verrattuna hyvin erilaista lähestymistapaa edustaa Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteoria, jossa kohteliaisuutta lähestytään vuorovaikutuksen osanottajien tarpeiden ja niiden tyydyttämisen kautta. Teorian pohjana ovat Brownin ja Levinsonin käsitykset siitä, millaisia perustarpeita ihmisellä on, kun on kyse vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Brown ja Levinson (1987: 61 62) havainnollistavat vuorovaikutuksellisia perustarpeita käyttämällä kasvojen käsitettä. Kasvot, eli julkinen minäkuva, koostuu heidän mukaansa kahdesta toisiinsa liittyvästä osasta yksityisistä kasvoista (negative face) ja sosiaalisista kasvoista (positive face) 5. Yksityiset kasvot tarkoittavat ihmisen tarvetta toimia vapaasti ilman muiden määräilyä ja säilyttää 5 Suomenkieliset termit on saatu suullisesti dosentti Terttu Orpanalta. 16

oma tilansa sekä reviirinsä. Sosiaaliset kasvot taas tarkoittavat ihmisen tarvetta tuntea olevansa toisten hyväksymä ja arvostama. Brown ja Levinson (mp.) olettavat, että jokaisella aikuisella, toimivaltaisella yhteisön jäsenellä on kasvot ja että jokainen tietää muilla olevan sellaiset. Kasvot voi menettää, mutta niitä voi myös ylläpitää ja tukea. Vuorovaikutustilanteessa kasvot täytyy Brownin ja Levinsonin (mp.) mukaan ottaa jatkuvasti huomioon. (Brown & Levinson 1987: 61 62.) Yleisesti ottaen kasvojen suojeleminen on Brownin ja Levinsonin (1987: 61) mukaan kaikkien vuorovaikutuksen osanottajien intresseissä, koska kunkin osanottajan omien kasvojen suojeleminen riippuu toisten kasvojen suojelemisesta. On kuitenkin olemassa monia tilanteita, joissa tehdään muiden intressien takia tekoja, jotka asettavat joko puhujan tai puhuteltavan kasvot vaaraan. Näitä tekoja Brown ja Levinson (1987: 65) kutsuvat kasvoja uhkaaviksi teoiksi (face threatening act). Puhuteltavan sosiaalisia kasvoja uhkaavat Brownin ja Levinsonin (1987: 65 68) mukaan esimerkiksi erimielisyyden ilmaiseminen ja syytöksen tai kritiikin esittäminen. Ne viittaavat siihen, että puhuja ei välitä puhuteltavan tunteista tai tarpeista. Puhuteltavan yksityisiä kasvoja taas uhkaavat esimerkiksi käskeminen, pyytäminen ja neuvominen. Niissä astutaan puhuteltavan yksityiselle alueelle ja rajoitetaan tämän toimintavapautta. Esimerkiksi kun jotakuta käsketään tekemään jotakin, käskijä ei mitä ilmeisimmin kunnioita käskettävän tarvetta olla ilman määräilyä. Puhujan itsensä sosiaalisia kasvoja uhkaavat Brownin ja Levinsonin (mp.) mukaan esimerkiksi anteeksipyynnöt ja yksityisiä kasvoja esimerkiksi lupaukset, koska lupauksilla puhuja rajoittaa omaa toimintavapauttaan. Teko voi heidän (mp.) mukaansa olla myös sellainen, että se uhkaa molempia kasvojen osia tai molempien vuorovaikutukseen osallistuvien kasvoja. (Brown & Levinson 1987: 65 68.) Kaikki erilaiset kasvoja uhkaavat teot eivät kuitenkaan ole Brownin ja Levinsonin (1987: 74) mukaan yhtä uhkaavia, ja lisäksi sama teko 17

voi olla painoarvoltaan erilainen eri tilanteissa. Brownin ja Levinsonin (mp.) arvion mukaan yksittäisen teon uhkaavuuteen vaikuttavat seuraavat tekijät: 1) puhujan ja puhuteltavan sosiaalinen etäisyys (symmetrinen suhde) 2) puhujan ja puhuteltavan valta toisiinsa nähden (epäsymmetrinen suhde) 3) imposition eli kasvoja uhkaavan teon absoluuttinen luokitus siinä kulttuurissa, josta kulloinkin on kyse (Brown & Levinson 1987: 74.) Brownin ja Levinsonin (1987: 74) mukaan nämä kolme tekijää saattavat vaikuttaa teon uhkaavuuden arviointiin jopa kaikissa kulttuureissa. Sosiaalisella etäisyydellä tarkoitetaan tässä sitä, ovatko puhuja ja puhuteltava toisilleen tuttuja vai eivät. Valta taas viittaa siihen, onko toinen keskustelukumppaneista (puhuja tai puhuteltava) sosiaaliselta statukseltaan korkeammalla kuin toinen tai muuten valtaasemassa toiseen nähden. (Brown & Levinson 1987: 74.) Brownin ja Levinsonin (1987: 76 77) mukaan kasvot ovat sitä enemmän uhattuina mitä vieraampia ja etäisempiä keskustelukumppanit toisilleen ovat ja mitä suurempi on heidän statustensa ero. Vuorovaikutustilanteessa puhuja arvioi teon uhkaavuuden lisäksi myös erilaisten muiden tarpeiden tärkeyttä. Arvioitavina ovat Brownin ja Levinsonin (1987: 68) mukaan ainakin a) puhujan tarve välittää kasvoja uhkaava merkityssisältö b) puhujan tarve olla tehokas tai nopea c) puhujan tarve suojella puhuteltavan kasvoja. Brown ja Levinson (mp.) toteavat, että jollei b-kohtaa arvioida c-kohtaa painavammaksi, puhuja haluaa jollain tavalla pienentää uhkaa, jonka hänen tekonsa aiheuttaa. Uhkaa on heidän (Brown & Levinson 1987: 70) mukaansa mahdollista pienentää kohteliaisuuden avulla, tarkemmin sanottuna lähentävän kohteliaisuuden (positive politeness) ja etäännyttävän kohteliaisuuden (negative politeness) keinoilla. 6 Lähentävällä kohteliaisuudella puhuja pyrkii osoittamaan puhuteltavalle, että välittää tämän tarpeista. Tämä toteutetaan esimerkiksi kohtelemalla puhuteltavaa ystävänä, samaan joukkoon 18

kuuluvana tai ylipäänsä ihmisenä, jonka persoonasta pidetään ja jonka tarpeita pidetään tärkeinä. Tarkoituksena on viestittää, että kasvoja uhkaavan teon tekeminen puhuteltavalle ei tarkoita, ettei tästä pidettäisi. Etäännyttävällä kohteliaisuudella puhuja taas osoittaa puhuteltavalle, että tiedostaa ja ottaa huomioon tämän yksityiset kasvot. Puhuja viestittää, ettei aio rajoittaa puhuteltavan toimintavapautta tai että ainakin rajoittaa sitä mahdollisimman vähän. (Brown & Levinson 1987: 70.) Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusmallia on käytetty tutkimuksissa paljon, mutta toisaalta sitä on myös kritisoitu. Esimerkiksi Muikku-Werner (1993: 50) huomauttaa, että vaikka Brown ja Levinson korostavat tilannearvion tärkeyttä strategisten perusvalintojen yhteydessä, heidän pyrkimyksensä symmetriseen systeemiin ei kuitenkaan juuri jätä tilaa tapauskohtaisille arvioille. Myös lähes kaiken (puhe)toiminnan tulkitseminen kasvoja uhkaavaksi Brownin ja Levinsonin tapaan on Muikku-Wernerin (mp.) mukaan ongelmallista. Tässä tutkimuksessa Brownin ja Levinsonin malli on kuitenkin varsin käyttökelpoinen, kun vain tiedostetaan sen ongelmakohdat ja rajoitukset. 6 Suomenkieliset termit on saatu suullisesti dosentti Terttu Orpanalta. 19

3. PERUSVALINNAT JA NIIDEN YHTEYS KOHTELIAISUUSVAIKUTELMAAN Tässä luvussa esitellään tutkimuksen aineistoa kolmesta eri näkökulmasta. Luvussa 3.1 aineiston ilmaukset luokitellaan strategisten perusvalintojen mukaan eli sen perusteella, millä tavalla direktiivinen merkitys on puheenvuoroon koodattu. Luvussa 3.2 tarkastellaan sitä, millaisista jaksoista direktiivinen ilmaus koostuu ja mihin tarkoituksiin eri jaksoja tämän tutkimuksen aineistossa käytetään. Luvussa 3.3 aineiston ilmaukset on vielä luokiteltu käytetyn perspektiivin mukaan eli sen mukaan, kenen näkökulmasta asiat ilmauksessa esitetään. Strategisten perusvalintojen, perspektiivien ja jaksojen käsittelyn yhteydessä pohditaan myös niiden mahdollisia kohteliaisuusvaikutuksia. Muihin kohteliaisuuden ilmaisukeinoihin palataan luvussa 4. 3.1 Strategiset perusvalinnat Strategisten perusvalintojen luokittelun taustalla on puheaktien jako suoriin ja epäsuoriin. Searle (1975: 59) kutsuu merkitykseltään yksinkertaisimmiksi niitä lausumia, joissa puhuja tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, mitä sanoo. Suorilla puheakteilla tarkoitetaan tässä yhteydessä juuri näitä Searlen (mp.) esittelemiä tapauksia, joissa lausuman kirjaimellinen merkitys 7 vastaa sen käyttötarkoitusta. Suorasta puheaktista on kyse esimerkiksi silloin, kun käytetään käskytarkoituksessa ilmausta Ojenna maito!, joka siis on myös kirjaimelliselta merkitykseltään ja muodoltaan käsky. Epäsuora puheakti taas on Searlen (1975: 59 61) mukaan kyseessä silloin, kun lausuman propositionaalisen sisällön ja käyttötarkoituksen suhde ei ole yhtä suoraviivainen kuin edellä. Pyyntötarkoituksessa käytetty 7 Käsite kirjaimellinen merkitys on moniselitteisyydessään ongelmallinen, mutta tämän tutkielman puitteissa ei ole ollut mahdollista paneutua syvemmin aiheen problematiikkaan. Kirjaimellinen merkitys -käsitettä on käytetty ajattelun apuna erottamassa ns. sanakirjamerkitystä tai yleistä merkitystä merkityksestä, joka aktivoituu lähinnä vain tietyissä tilanteissa. 20

ilmaus Voitko ojentaa suolan? on hänen (mp.) mukaansa esimerkki epäsuorasta puheaktista, koska kyseessä on muodollisesti kysymyslause. Täsmällisestä rajasta suorien ja epäsuorien puheaktien välillä on olemassa useita eri näkemyksiä, joihin ei kuitenkaan tämän tutkielman puitteissa syvennytä tarkemmin. Aiheesta käytyä keskustelua on referoinut esimerkiksi Muikku-Werner (1993: 66 67). Suorien ja epäsuorien puheaktien jakoa heijastaa myös direktiivisten ilmausten luokittelu niiden strategisten perusvalintojen mukaan. Tässä tutkimuksessa on sovellettu direktiivisiin ilmauksiin luokittelua, jota esimerkiksi Muikku-Werner (1993: 110) on käyttänyt omassa tutkimuksessaan. Suoraa strategiaa edustavat tämän luokittelun mukaan ne lausumat, joissa käyttötarkoitus on morfosyntaktisesti koodattu tai eksplisiittisesti ilmaistu. Direktiivisistä ilmauksista puhuttaessa morfosyntaktinen koodaus tarkoittaa käytännössä imperatiivimuodon käyttöä. Käyttötarkoituksen ilmaiseminen eksplisiittisesti puolestaan tarkoittaa, että käytetään teon nimeävää performatiiviverbiä (esim. pyydän, käsken). Epäsuora strategia taas on määritelty lähinnä suoran strategian kautta. Direktiivisistä ilmauksista epäsuoraa strategiaa toteuttavat ne tapaukset, joissa direktiiviseen käyttöön on otettu jokin muu lausetyyppi kuin käskylause (esimerkiksi kysymys- tai väitelause). (Muikku-Werner 1993: 110.) Lausuman käyttötarkoitusta ei jälkimmäisissä tapauksissa myöskään ole suoraan nimetty, joten periaatteessa lausuman kirjaimellisesta merkityksestä ei ole suoraan nähtävissä sen käyttötarkoitusta. Epäsuoraa strategiaa toteuttavat direktiiviset ilmaukset on mahdollista jakaa edelleen konventionaalisesti epäsuoraa (conventionally indirect) ja epäkonventionaalisesti epäsuoraa (nonconventionally indirect) strategiaa toteuttaviin. (Termejä käyttäneet esimerkiksi Blum-Kulka & House 1989: 123 124.) Konventionaalisesti epäsuoraa strategiaa toteuttavat ilmaukset eroavat 21

epäkonventionaalisesti epäsuoraa strategiaa toteuttavista siinä, että edelliset ovat yleensä niin vakiintuneita, ettei käyttötarkoituksesta ole niiden yhteydessä epäilystä. (11) Voitko kerätä lelut lattialta? (kysymyksen muotoinen pyyntö) (12) Haluan sinun keräävän lelut lattialta. (väitteen muotoinen pyyntö) Searle (1975: 60) toteaakin, että vaatii jo taitoa kuvitella tilanne, jossa esimerkiksi lausetta Can you reach the salt? ei käytettäisi pyytävässä merkityksessä. Epäkonventionaalisesti epäsuoralla strategialla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että pyyntö 8 ilmaistaan vihjaillen. Blum-Kulkan, Housen ja Kasperin (1989c: 280) mukaan vihjeille on ominaista se, että niissä lausuman tarkoitusta ei ole suoraan johdettavissa sen propositionaalisesta sisällöstä ja että kuulija joutuu tekemään päätelmiä päästäkseen siitä selville. (13) Onpa jano. Esimerkiksi edellä oleva toteamus voisi sopivassa tilanteessa ja kontekstissa vihjata 'voitko tuoda minulle lasin vettä'. 3.1.1 Suora strategia Suoraa strategiaa toteuttavia direktiivisiä ilmauksia oli tämän tutkimuksen suomenkielisessä aineistonosassa yhteensä 47 eli 10,9 % kaikista suomenkielisistä puheenvuoroista. Vironkielisessä aineistonosassa niitä oli yhteensä 155 eli 35,9 % kaikista vironkielisistä puheenvuoroista. (14) Tuu auttamaa (12/SM5) (15) Vanaisa, palun anna mu kassile süüa, kui ma ära olen. 9 (1a/EM2) Lähes kaikki suoraa strategiaa toteuttavat ilmaukset olivat imperatiivimuotoisia. Vain kolmessa vironkielisessä puheenvuorossa oli käytetty eksplisiittistä performatiiviverbiä. 8 Pyynnöillä viitataan tässä tutkielmassa väljästi erilaisiin ei-käskeviin direktiivisiin ilmauksiin. Taustalla on lähinnä seuraava pyytää-verbin merkityksen luonnehdinta: esittää pyyntö, toivomus (saada jtak), ilmaista jklle haluavansa häneltä jtak, kääntyä jkn puoleen saadakseen jtak (KTS: pyytää). 22

(16) Mul on palve. Turvalisuse huvides on targem kaasata politsei seoses kassade viimisega seifi. Palun lisajõude 10 (7/EF1) Imperatiivimuoto direktiivisessä ilmauksessa ei useinkaan vaikuta kovin kasvoja suojelevalta vaihtoehdolta, joten on mielenkiintoista, että niitä oli käytetty näinkin runsaasti. Sen valitsemista vaikuttivat tosin selittävän ainakin käyttötilanteen ominaisuudet, sillä esimerkiksi suomenkielisistä imperatiivimuodoista 39 eli 83,0 % liittyi jonkinlaiseen hätä- tai vaaratilanteeseen, joita olivat lähinnä tilanteet 4 (kastuvat tulostaulut kauemmas), 11 (apua tajuttomalle) ja 12 (tajuton parempaan asentoon). Vironkielisistä imperatiivimuodoista 71 eli 46,7 % liittyi samoihin tilanteisiin. (17) Hei, tuu auttaa kun nää pitäs siirtää. (4b/SF1) (18) Helista kiirabisse! 11 (11/EF2) Brown ja Levinson (1987: 69, 95) toteavatkin, että tilanteissa, joissa toiminnan tehokkuus on hyvin tärkeää ja joissa sekä puhuja että puhuteltava tietävät tämän, kasvojen suojelu ei ole välttämätöntä. Edellä mainituissa tilanteissa 4, 11 ja 12 vaikuttaa hyvin tärkeältä, että puhuteltava tekee nopeasti juuri niin kuin puhuja käskee, ja kyseisissä tilanteissa puhuja saa imperatiivimuodolla hyvin tehokkaasti viestitettyä puhuteltavalle, mitä haluaa tämän tekevän. Brown ja Levinson (1987: 95 96) huomauttavat myös, että itse asiassa nimenomaan se, että hätätapauksissa ei juuri käytetä kasvoja suojelevia keinoja, viestittää puhuteltavalle, että kyseessä on hätätilanne. Tätä havainnollistavat esimerkit 19 ja 20. Esimerkki 20 ei ole tämän tutkimuksen aineistosta, ja sen kohdalla olisi varmaankin perusteltua olettaa, ettei pyörtyneellä ole kovin suurta hätää. (19) Hei soita ambulanssi, tää pyörty tänne! (11/SF11) (20) Hei, ehtisikkö sä kuule soittaa ambulanssin, tää pyörty tänne. Imperatiivimuotoisten ilmausten jakaumaa esittelevästä kuvasta 1 on havaittavissa, että lähes kaikissa tilanteissa vähintään yhdessä 9 Isoisä, ole kiltti ja anna kissalleni ruokaa, kun olen poissa. 10 Minulla on pyyntö. Turvallisuuden takia on viisaampaa, jos poliisi on mukana, kun kassoja viedään holviin. Pyydän lisävoimia. 11 Soita ensiapuun! 23

vironkielisessä puheenvuorossa oli käytetty imperatiivimuotoa. Imperatiivimuodot 25 Esiintymien lukumäärä 20 15 10 5 suomi viro 0 1a 1b 2a 2b 3a 3b 4a 4b 7 8a 8b 9 11 12 16a 16b 18a 18b Tilanne Kuva 1 Lisäksi kuvasta näkyy hyvin, miten hätä- ja vaaratilanteiden ulkopuolisia vironkielisiä imperatiivimuotoja esiintyi eniten kissanhoitotilanteessa 1b, maalienhakutilanteessa 3b ja ruuanhakutilanteessa 8a. (21) Palun, too mulle ka midagi söödavat! 12 (8a/EX) On merkillepantavaa, että kaikissa edellä mainituissa tilanteissa puhuteltava on puhujalle tuttu ja statukseltaan korkeintaan samalla tasolla. Vironkielisten imperatiivimuotojen esiintymisessä oli siis aineiston perusteella havaittavissa pientä painottumista tämäntyyppisiin, melko epämuodollisiin tilanteisiin. Kovin selkeää painottuminen ei ollut, mutta oli mielenkiintoista, että myös lähes kaikki hätätilanteiden ulkopuoliset suomenkieliset imperatiiviesiintymät liittyivät juuri tilanteisiin 3b ja 8a. (22) Tuo hei miullekin [ruokaa]. (8a/SF14) 3.1.2 Konventionaalisesti epäsuora strategia 3.1.2.1 Kysymyksen muotoiset direktiiviset ilmaukset Kysymyksen muotoista direktiivistä ilmausta pidetään usein kohteliaampana kuin imperatiivimuotoista. Syynä tähän on Leechin 12 Ole kiltti ja tuo minullekin jotain syötävää. 24

(1991 [1983]: 109) mukaan se, että kysymysmuoto antaa ymmärtää, että puhuteltavalla on mahdollisuus halutessaan myös kieltäytyä. Imperatiivihan ei juuri jätä puhuteltavalle valinnanvaraa. (Leech 1991 [1983]: 109.) Kysymyksen muotoisia pyyntöjä oli käytetty hyvin runsaasti sekä suomen- että vironkielisessä aineistossa. Vironkielisessä aineistossa kysymyksen muotoisia pyyntöjä oli 222 eli 51,4 % kaikista vironkielisistä direktiivisistä ilmauksista. Suomenkielisessä aineistossa kysymyksen muotoisia pyyntöjä oli yhteensä 336 eli 77,8 % kaikista direktiivisistä ilmauksista. Kysymyksen muotoiset direktiiviset ilmaukset 30 25 20 15 10 5 0 1a 1b 2a 2b 3a 3b 4a 4b 7ab 8a 8b 9ab 11ab 12ab 16a 16b 18a 18b Esiintymien lukumäärä suomi viro Tilanne Kuva 2 Yli-Vakkuri (1986: 226) toteaakin imperatiivisten kysymysten olevan suomen tyypillisimpiä kohteliaisuuskoodin ilmenemismuotoja. Tämän tutkimuksen aineistossa esiintyneissä kysymyksen muotoisissa pyynnöissä kiinnitti huomiota se, miten erilaisia sävyjä oli mahdollista saada aikaan vaihtelemalla sitä, mihin kysyminen kohdistetaan. Yksi vaihtoehto näytti olevan se, että asiaa lähestytään suoraan eli kysytään puhuteltavalta, tekeekö tämä halutun asian vai ei. (23) Auttaisiksää mua tän tulostaulun siirrossa? (4b/SF5) 25