Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen?

Samankaltaiset tiedostot
USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen?

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen

Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Kuntalaiskysely 2008 ja Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40)

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Kuntalaisten samaistuminen erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä Liite Kuntaliiton tiedotteeseen

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017

Kuntalaistutkimus 2017

Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä

Kukoistava kunta

Päättäjätutkimus 2015

Kuntalaistutkimus 2015

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to klo

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaiskysely Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015

Säkylä. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017

Miten Kuntaliitto evästää osallisuuden edistämiseen maakuntauudistuksessa?

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo Siv Sandberg, Åbo Akademi

Työn imua hyvällä henkilöstöjohtamisella: Henkilöstö strategisena resurssina (HSR)-tutkimus Terttu Pakarinen

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hyvin hoidettuja, saatavilla ja saavutettavissa olevia kuntapalveluja?

ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari Kuntatalo.

I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

MITÄ TUTKITTUA TIETOA KUNTATUTKIMUSOHJELMA ARTTU2 TULEE TARJOAMAAN KUNTIIN KOHDISTUVISTA UUDISTUKSISTA? Kuntaliitosverkoston seminaari

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

Kriisikuntakriteerit ARTTU-kunnissa

OSALLISTAAKO KUNTA, OSALLISTUUKO KUNTALAINEN?

Tulevan valtuustokauden kärkiteemoja kuntapäättäjien näkökulmasta

Kuntalaistutkimus 2011

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaistutkimus 2017

2011 Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,1. Tutkimuskunnat

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

ARTTU2: Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten arviointitutkimusohjelma

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Käyttänyt palvelua, % vastanneista

DEMOKRATIAPÄIVÄ

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011

ARTTU2 KUNTASEMINAARI Kuntatalo Pentti Meklin, Emeritusprofessori

SIVISTYSKUNNAN LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINTAEDELLYTYKSEN KUNTA- JA PAIKALLISTALOUDEN NÄKÖKULMA Lukiokoulutus

Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten tutkimusohjelma (ART- TU2)

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa

Kuntalaistutkimus 2011

Päätöksenteko ja valtasuhteet ARTTU2- kunnissa päättäjätutkimuksen valossa. ARTTU2 kuntaseminaari 1/2016 Helsinki Siv Sandberg, Åbo Akademi

Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet!

Uutta ARTTU2-ohjelmasta. Väestörakenne ja -kehitys ARTTU2-tutkimuskunnissa ARTTU2-TUTKIMUSOHJELMAN JULKAISUSARJA NRO 2/2017

Tulevaisuuden kunnan moninaisuus

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Kuntalaiskysely A TAUSTAKYSYMYKSIÄ (kysymykset 1 10) 1 Kotikuntasi nimi:

Paneelikeskustelu: Kuntien eriytyvä kehitys riskit ja mahdollisuudet. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja

ARTTU-VILU Päättäjätutkimus Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely 2010

Tulevaisuuden kunnan moninaisuus

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen

Ajankohtaista ARTTU2- tutkimusohjelmasta

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta

Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen

Ennakkoäänestyspaikat kuntavaaleissa 2017

Asukkaiden maakunta - seminaari

Lupaavatko uudistukset parempaa tulevaisuutta?

Luottamushenkilö- vai viranhaltijavetoiset kunnat? Alueellinen ARTTU-kuntaseminaari Kuopiossa Siv Sandberg, Åbo Akademi

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista

Osallistuva Espoo kehitysohjelman kokous

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet

Paikallisdemokratian viikko Tiedotustilaisuus Kuntatalossa Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, Kuntaliitto

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Transkriptio:

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen? to 13.9. klo 12:00-12:45, A 3.8, 3. krs Kuvaus: Millaisia kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnissa on käytössä? Onko eroja suurten ja pienten kuntien välillä? Mitä mieltä kuntalaiset ovat? Millä keinoilla kuntalaiset saadaan osallistumaan? Tule kuulemaan faktoja ja kuntakommentteja. Puhujat: Teijo Mäenpää, kunnanjohtaja, Säkylän kunta Mari Immonen, kaupunginsihteeri, Espoon kaupunki Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, Kuntaliitto Sirkka-Liisa Piipponen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Järjestäjä: Kuntaliitto, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen -yksikkö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt 1 17.9.2018

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskysely 2017: Tuloksia kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta 2017 ja 2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom

Kuntalaistutkimus 2017 Kohdejoukkona kuntalaisotokset 40 kunnassa Postikysely 32 450 kuntalaiselle Postikysely keväällä 2017 (22.2. 12.5.2017). 11 856 vastausta. Vastausprosentti 36,5 %. Jatkoa ARTTU2-, Paras-ARTTU- ja KuntaSuomi 2004 tutkimusohjelmien kuntalaiskyselyille v. 1996 2015. 1996 (n=15 190), 2000 (n=13 989), 2004 (n=13 120), 2008 (n=13 030), 2011 (n=11 268) ja 2015 (n=12 576). Lisätietoja: www.kuntaliitto.fi/arttu2 www.kommunforbundet.fi/arttu2 Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

ARTTU2-ohjelman tutkimuskunnat (2014-2018) Yhteensä 40 erikokoista ja tyyppistä kuntaa eri puolilta Suomea, jotka muodostavat edustavan otoksen maamme kuntakentästä. Kuntakokoluokka Alle 5000 as. 5000 10 000 as. 10 001 20 000 as. 20 001 50 000 as. 50 001 100 000 as. yli 100 000 as. Kunnat Hirvensalmi, Keitele, Paltamo, Petäjävesi, Rautalampi, Vimpeli Askola*, Hattula, Inari, Kemiönsaari, Parkano, Pudasjärvi, Säkylä*, Vöyri Kuusamo, Kankaanpää, Keuruu, Liperi, Nivala, Mustasaari, Sipoo Hollola, Kokkola, Kurikka*, Lempäälä, Raasepori, Raisio, Tornio Hämeenlinna, Kotka, Lappeenranta, Mikkeli, Salo, Vaasa Espoo, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa *siirtynyt tutkimuskauden aikana suurempaan kokoluokkaan väestömäärän kasvun seurauksena Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018 4

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntavaaleissa äänestäminen on tärkein* keino vaikuttaa kuntani asioihin. (1996: ainut keino ). Vastausten %-jakaumat. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 32 26 42 14 14 12 11 11 9 23 22 22 21 26 27 60 59 65 67 67 70 0 % 1996* 2000 2004 2008 2011 2015 2017 samaa mieltä neutraali eri mieltä ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntavaaleissa tulisi voida äänestää internetin välityksellä Vastausten %-jakaumat. 100 % 90 % 80 % 40 33 34 31 38 70 % 60 % 50 % 25 21 22 24 23 40 % 30 % 20 % 10 % 35 46 44 45 39 0 % 2004 2008 2011 2015 2017 samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2017: Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Kuntavaalien äänestysikäraja tulisi laskea 18 vuodesta 16 vuoteen Vastausten %-jakaumat. Kaikki vastanneet 16 20 64 18-29 v. 17 22 61 30-39 v. 18 22 60 40-49 v. 20 25 55 50-59 v. 18 23 59 60-69 v. 13 19 68 70+ v. 13 17 70 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Tärkeimmistä asioista päätettäessä tulisi järjestää kunnallinen kansanäänestys. Vastausten %-jakaumat. 100 % 90 % 80 % 32 32 40 25 24 20 26 70 % 60 % 50 % 21 27 25 23 24 25 28 40 % 30 % 20 % 47 41 35 52 52 55 46 10 % 0 % 1996 2000 2004 2008 2011 2015 2017 samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2017: Kuntalaisten mielipiteet väittämästä Tärkeimmistä asioista päätettäessä tulisi järjestää kunnallinen kansanäänestys. Vastausten %-jakaumat. Kaikki vastanneet 46 28 26 18-29 v. 51 29 20 30-39 v. 46 30 24 40-49 v. 47 30 23 50-59 v. 48 27 25 60-69 v. 47 26 27 70+ v. 43 27 30 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 samaa mieltä ei samaa, ei eri mieltä eri mieltä ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen käyttö vuosina 2015 ja 2017. Kuntalaisten käyttämien osallistumistapojen määrä, max 16 tapaa. (% vastanneista) 50 45 2015 2017 40 35 30 25 20 15 10 18 18 15 14 12 15 14 11 10 9 8 8 24 24 5 0 ei yhtään tapaa 1 tapa 2 tapaa 3 tapaa 4 tapaa 5 tapaa väh. 6 tapaa ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen käyttö vuonna 2017. Kuntalaisten käyttämien osallistumistapojen määrä kuntakokoluokittain keskimäärin, max 16 tapaa. alle 5 000 as. 5 000-10 000 as. 10 001-20 000 as. 20 001-50 000 as. Kaikki ARTTU2-kunnat 50 001-100 000 as. yli 100 000 as. 4,02 3,88 3,73 3,53 3,48 3,36 3,26 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen käytön yleisyys ARTTU2-tutkimuskunnissa vuonna 2017. % vastanneista käyttänyt viimeisen vuoden aikana. Vastannut kunnan asiakas-/käyttäjäkyselyyn Osallistunut jonkin yhdistyksen/järjestön toimintaan Osallistunut talkootyöhön Osallistunut päiväkodin, koulun tms. vanhempainiltaan Allekirjoittanut vetoomuksen tai adressin Ottanut yhteyttä kunnan viranhaltijaan Antanut palautetta kunnan järjestämistä palveluista Osallistunut kunnan järjestämään keskustelu- Osallistunut kunnanosa-/kylätoimintaan Ottanut yhteyttä kunnan luottamushenkilöön Antanut rahaa paikalliseen kysymykseen liittyvään Osallistunut sosiaalisen median kautta Kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen Tehnyt valituksen, oikaisuvaatimuksen Osallistunut vanhus-/vammaisneuvoston, Tehnyt kuntalaisaloitteen 9 7 5 3 22 20 19 17 14 44 40 35 34 32 29 29 0 20 40 60 80 ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen käytön yleisyys ARTTU2-tutkimuskunnissa 2017. 18-29 vuotiaat: Allekirjoittanut vetoomuksen tai adressin Vastannut kunnan asiakas-/käyttäjäkyselyyn Antanut palautetta kunnan järjestämistä palveluista Osallistunut jonkin yhdistyksen/järjestön toimintaan Osallistunut sosiaalisen median kautta Osallistunut talkootyöhön Osallistunut päiväkodin, koulun tms. Osallistunut kunnanosa-/kylätoimintaan Ottanut yhteyttä kunnan viranhaltijaan Antanut rahaa paikalliseen kysymykseen liittyvään Osallistunut kunnan järjestämään keskustelu- Osallistunut vanhus-/vammaisneuvoston, Tehnyt valituksen, oikaisuvaatimuksen Kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen Ottanut yhteyttä kunnan luottamushenkilöön Tehnyt kuntalaisaloitteen % vastanneista käyttänyt viimeisen vuoden aikana. 34 34 25 22 19 17 12 7 6 6 5 4 4 3 3 1 0 20 40 60 80 100 Osallistunut jonkin yhdistyksen/järjestön Osallistunut talkootyöhön Vastannut kunnan asiakas-/käyttäjäkyselyyn Osallistunut kunnan järjestämään Ottanut yhteyttä kunnan viranhaltijaan Ottanut yhteyttä kunnan Allekirjoittanut vetoomuksen tai adressin Antanut palautetta kunnan järjestämistä Osallistunut kunnanosa-/kylätoimintaan Antanut rahaa paikalliseen kysymykseen Osallistunut päiväkodin, koulun tms. Kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen Osallistunut vanhus-/vammaisneuvoston, Tehnyt valituksen, oikaisuvaatimuksen Osallistunut sosiaalisen median kautta Tehnyt kuntalaisaloitteen 70+ -vuotiaat: 40 38 34 30 24 24 23 23 23 19 12 8 8 6 3 49 ARTTU2 / 0Kuntalaistutkimus 20 2017 / 40M. Pekola-Sjöblom 60 / syyskuu 80

Kuntalaisten arviot erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon ARTTU2-tutkimuskunnissa 2017. Vastausten %-jakaumat. Talkootyöhön osallistuminen Yhdistyksen kautta osallistuminen Päiväkodin, koulun tms vanhempainiltaan osallistuminen Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan Kunnanosa-/kylätoimintaan osallistuminen Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön Palautteen antaminen palveluista Valituksen, oikaisuvaatimuksen tekeminen Vanhus-/vammaisneuvoston, nuorisovaltuuston tms. toimintaan Vetoomuksen allekirjoittaminen Kunnan järjestämään keskustelu-/kuulemistilaisuuteen Asiakas-/käyttäjäkyselyyn vastaaminen Kuntalaisaloitteen tekeminen Rahananto paikalliseen kysymykseen liittyvään kampanjaan Sosiaalisen median kautta osallistuminen Yleisönosastokirjoituksen kirjoittaminen 49 43 41 41 38 38 32 29 29 28 28 27 27 21 19 19 44 46 42 37 42 41 40 44 44 45 46 51 44 47 49 46 14 15 18 19 18 18 23 25 20 28 25 24 27 35 35 39 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % hyvä tapa ei hyvä, ei huono tapa huono tapa ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaisten arviot erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon ARTTU2-tutkimuskunnissa 2015 ja 2017. Keskiarvot asteikolla 1-5; mitä suurempi arvo, sitä positiivisempi arvio. N= xxx Talkootyöhön osallistuminen Yhdistyksen kautta osallistuminen Päiväkodin, koulun tms vanhempainiltaan osallistuminen Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön Kunnanosa-/kylätoimintaan osallistuminen Vanhus-/vammaisneuvoston, nuorisovaltuuston tms. Palautteen antaminen palveluista Valituksen, oikaisuvaatimuksen tekeminen Asiakas-/käyttäjäkyselyyn vastaaminen Kunnan järjestämään keskustelu-/kuulemistilaisuuteen Vetoomuksen allekirjoittaminen Kuntalaisaloitteen tekeminen Rahananto paikalliseen kysymykseen liittyvään kampanjaan Sosiaalisen median kautta osallistuminen Yleisönosastokirjoituksen kirjoittaminen 2,82 2,79 2,78 2,77 2,74 2,72 2,96 2,99 3,43 3,46 3,34 3,35 3,29 3,28 3,28 3,26 3,28 3,24 3,23 3,23 3,10 3,10 3,07 3,09 3,04 3,03 3,03 3,02 3,03 3,02 3,00 3,04 2015 2017 ARTTU2 2,00 / Kuntalaistutkimus 2,20 2,40 2017 / M. Pekola-Sjöblom 2,60 2,80 / syyskuu 3,00 2018 3,20 3,40 3,60 3,80 4,00

Kuntalaisten arviot erilaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon ARTTU2-tutkimuskunnissa vuonna 2017 käytön mukaan tarkasteltuna. % vastanneista pitää hyvänä vaikuttamistapana. Talkootyöhön osallistuminen Yhdistyksen tai järjestön kautta osallistuminen Kunnanosa-/kylätoimintaan osallistuminen Vanhus-/vammaisneuvoston, nuorisovaltuusto tms, toimintaan Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan Päiväkodin, koulun tms vanhempainiltaan osallistuminen Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön Rahananto paik. kysymykseen liitt. kampanjaan Kuntalaisaloitteen tekeminen Valituksen, oikaisuvaatimuksen tekeminen Kunnan järj. keskustelu-/kuulemistilaisuuteen osallistuminen Palautteen antaminen palveluista Sosiaalisen median kautta osallistuminen Vetoomuksen allekirjoittaminen Yleisönosastokirjoituksen kirjoittaminen Asiakas-/käyttäjäkyselyyn vastaaminen 13 13 17 20 22 20 23 26 26 27 27 29 29 31 32 34 32 31 42 42 39 39 39 38 47 65 60 59 57 54 53 53 ei-käyttäjät käyttäjät 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaisten yhdistysosallistuminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018 22 [pvm]

Erilaisiin yhdistyksiin tai järjestöihin osallistumisen yleisyys ARTTU2-tutkimuskunnissa vuosina 2015 ja 2017. Kuntalaisten ilmoittamien yhdistysten määrä. Max 12 yhdistystyyppiä. (% vastanneista, N= xxx) 100 90 2015 2017 80 70 60 50 47 47 40 30 20 25 25 15 14 13 14 10 0 ei yhteenkään yhdistykseen 1 yhdistykseen 2 yhdistykseen väh. 3 yhdistykseen ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

ARTTU2: Kuntalaistutkimus 2015: Liikunta- ja urheiluseurat on yleisin yhdistysosallistumisen muoto. Vuoden 2017 kuntalaiskyselyyn vastanneista kuntalaisista osallistunut viimeisen 12 kuukauden aikana. (%, N=10 928-11 113) Liikunta-/urheiluseura Ammattiyhdistys Vapaaehtoisjärjestö Eläkeläisjärjestö Kylä-/kaupunginosayhdistys Asukasyhdistys Vanhempainyhdistys Kulttuurijärjestö Poliittinen järjestö, puolue Tuottaja-/yrittäjäjärjestö Nuoriso-/opiskelijajärjestö Ympäristöjärjestö 24 15 12 11 11 9 8 8 5 5 3 3 22 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Kuntalaisten arviot erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin osallistumisen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon ARTTU2-tutkimuskunnissa 2017. Vastausten %-jakaumat. Poliittinen järjestö, puolue 42 43 15 Kylä-/kaupunginosayhdistys 36 49 15 Vanhempainyhdistys 35 48 17 Liikunta-/urheiluseura 34 45 21 Asukasyhdistys 31 51 18 Ammattiyhdistys 31 49 20 Tuottaja-/yrittäjäjärjestö 31 52 17 Vapaaehtoisjärjestö 25 50 25 Kulttuurijärjestö 24 52 24 Nuoriso-/opiskelijajärjestö 23 54 23 Eläkeläisjärjestö 23 51 26 Ympäristöjärjestö 23 54 23 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % hyvä ei hyvä, ei huono huono ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaisten arviot erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin osallistumisen vaikuttavuudesta kunnan päätöksentekoon ARTTU2-tutkimuskunnissa vuonna 2017 käytön mukaan tarkasteltuna. % vastanneista pitää hyvänä vaikuttamistapana. Poliittinen järjestö, puolue Tuottaja-/yrittäjäjärjestö Kylä-/kaupunginosayhdistys Vanhempainyhdistys Vapaaehtoisjärjestö Asukasyhdistys Kulttuurijärjestö Ympäristöjärjestö Eläkeläisjärjestö Liikunta-/urheiluseura Ammattiyhdistys Nuoriso-/opiskelijajärjestö 39 69 28 58 32 57 31 56 19 54 27 54 ei-osallistujat 19 54 osallistujat 21 52 17 51 26 50 26 46 22 45 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Mihin osallistutaan, mitkä vaikuttavat? Pari esimerkkiä ARTTU2- kunnista

Kuntalaiskysely 2017: Suorien osallistumistapojen luokittelu niiden käytön yleisyyden ja vaikuttavuusarvion mukaan vuonna 2017. KAIKKI ARTTU2- KUNNAT: KÄYTTÖ - (käyttäjien osuus alle 20%) ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA - (keskiarvo asteikolla 1-5 alle 3,10) Luokka 1: Käyttö -, vaikuttavuus - - Yleisönosastokirjoitukset - Sosiaalinen media - Rahananto paikalliseen kysymykseen liittyvään kampanjaan - Kuntalaisaloite - Valituksen/oikaisuvaatimuksen tekeminen ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA + (keskiarvo asteikolla 1-5 väh. 3,10) Luokka 3: Käyttö -, vaikuttavuus + - Vanhus-/vammaisneuvostot, nuorisovaltuustot - Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön KÄYTTÖ + (käyttäjien osuus väh. 20%) Luokka 2: Käyttö +, vaikuttavuus - Vetoomus tai adressi - Keskustelu-/kuulemistilaisuuteen osallistuminen - Asiakas-/käyttäjäkyselyyn vastaaminen - Palautteenanto kunnan järjestämistä palveluista Luokka 4: Käyttö +, vaikuttavuus + - Kunnanosa-/kylätoimintaan osallistuminen - Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan - Päiväkodin, koulun tms. vanhempainiltaan osallistuminen - Yhdistysosallistuminen - Talkootyöhön osallistuminen ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018

Kuntalaiskysely 2017: Esimerkki: Keuruulaiset osallistumis- ja vaikuttamiskanavien käyttäjinä ja niiden vaikuttavuuden arvioijina 2017. Suorien osallistumistapojen luokittelu niiden käytön yleisyyden ja vaikuttavuusarvion mukaan 2017. (N=max 194) KÄYTTÖ - (käyttäjien osuus alle 20%) KÄYTTÖ + (käyttäjien osuus väh. 20%) ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA - (keskiarvo asteikolla 1-5 alle 3,10) Luokka 1: Käyttö -, vaikuttavuus Kuntalaisaloite Valitus/oikaisuvaatimus Sosiaalinen media Rahananto paikalliseen kysymykseen liittyvään kampanjaan Yleisönosastokirjoitus Luokka 2: Käyttö +, vaikuttavuus Vetoomus tai adressi Asiakas-/käyttäjäkyselyt ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA + (keskiarvo asteikolla 1-5 väh. 3,10) Luokka 3: Käyttö -, vaikuttavuus + Vanhus-/vammaisneuvostot, nuorisovaltuustot Luokka 4: Käyttö +, vaikuttavuus + Yhdistykset tai järjestöt Talkootyö Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan Keskustelu-/kuulemistilaisuudet Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön Palautteenanto kunnan järjestämistä palveluista Päiväkodin, koulun tms. vanhempainillat Kunnanosa-/kylätoiminta Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018 31

Kuntalaiskysely 2017: Esimerkki: Vantaalaiset osallistumis- ja vaikuttamiskanavien käyttäjinä ja niiden vaikuttavuuden arvioijina 2017. Suorien osallistumistapojen luokittelu niiden käytön yleisyyden ja vaikuttavuusarvion mukaan 2017. (N=max 624).. ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA - ARVIO VAIKUTTAVUUDESTA + (keskiarvo asteikolla 1-5 alle 3,10) (keskiarvo asteikolla 1-5 väh. 3,10) KÄYTTÖ - (käyttäjien osuus alle 20%) Luokka 1: Käyttö -, vaikuttavuus Kuntalaisaloite Vanhus-/vammaisneuvostot, nuorisovaltuustot Yleisönosastokirjoitus Sosiaalinen media Rahananto paik. kysymykseen liitt. kampanjaan Keskustelu-/kuulemistilaisuudet Luokka 3: Käyttö -, vaikuttavuus + Yhteydenotto kunnan viranhaltijaan Yhteydenotto kunnan luottamushenkilöön Valitus/oikaisuvaatimus Kunnanosa-/kylätoiminta KÄYTTÖ + (käyttäjien osuus väh. 20%) Luokka 2: Käyttö +, vaikuttavuus Vetoomus tai adressi Asiakas-/käyttäjäkyselyt Palautteenanto kunnan järjestämistä palveluista Luokka 4: Käyttö +, vaikuttavuus + Päiväkodin, koulun tms. vanhempainillat Yhdistykset tai järjestöt Talkootyö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt ARTTU2 / Kuntalaistutkimus 2017 / M. Pekola-Sjöblom / syyskuu 2018 32

Osallistumisella ja osallistamisella on merkitystä! Arvio omasta kunnasta hyvä asua ja elää -kilpailussa Palvelutyytyväisyys Mielipide oman kunnan kuntaliitoksesta Arvio oman kunnan itsenäisyydestä vs. palvelujen karsinta ja/tai verojen korotus Näkemys oman kunnan talouden hoidosta Luottamus päätöksentekoon Palvelujen saavutettavuus Osallistumistapojen vaikuttavuus Osallistumistapojen käyttöintensiteetti Samaistuminen kotikuntaan Lähde: Pekola-Sjöblom (2011): Kuntalaiset uudistuvissa kunnissa. Acta nro 229.

Kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä Kuntamarkkinat, 12.9.2018 Sirkka-Liisa Piipponen

Kyselyn toteutuksesta Lähetettiin kesäkuussa 2018 kaikkien kuntien kirjaamojen kautta hallintojohtajille tai vastaaville Kyselyyn vastasi 11.9. mennessä kaikkiaan 171 kuntaa, kokonaisvastausprosentti 55 Vastauksia on saatu edustavasti kaikenkokoisista kunnista 35 17.9.2018

Kunnissa käytössä olevien kuntalaisten osallistumisja vaikuttamistapojen yleisyys 2017, % (N=171) Yhdistysten ja järjestöjen kuuleminen ja yhteiskehittäminen Keskustelutilaisuudet Kuulemistilaisuudet Viranhaltijoiden jalkautuminen kentälle Asiakas-/käyttäjäkyselyt Kuntalaiskyselyt Luottamushenkilöiden jalkautuminen kentälle Keskustelupalsta internetissä, sosiaalisessa mediassa tms. Yhteissuunnittelutilaisuudet Palvelumuotoilu Kuntalais-/kansalaisraadit tms. Kuntalaishaastattelut Verkkovaltuustot Kumppanuuspöydät Osallistuva budjetointi 11 20 20 22 30 35 49 55 67 77 81 81 89 89 88 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 36 17.9.2018 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä

Kunnissa käytössä olevien kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistapojen yleisyys 2017 kuntakokoluokittain, % (N=171) Alle 5 000 as. 5 000-10 000 as. 10 001-20000 as. 20 001-50 000 as. 50 001-100 000 as. Yli 100 000 as. Yht. Keskustelutilaisuudet 82 87 100 96 100 100 89 Yhdistysten ja järjestöjen kuuleminen* 85 90 96 88 100 100 89 Kuulemistilaisuudet 79 90 96 96 100 100 88 Asiakas-/käyttäjäkyselyt 72 72 91 96 100 100 81 Viranhaltijoiden jalkautuminen kentälle 82 74 74 83 90 100 81 Kuntalaiskyselyt 66 72 87 92 100 100 77 Luottamushenkilöiden jalkautuminen kentälle 63 62 70 67 90 100 67 Keskustelupalsta internetissä, somessa tms. 52 46 57 63 70 75 55 Yhteissuunnittelutilaisuudet 48 33 26 75 70 88 49 Palvelumuotoilu 24 33 26 42 60 100 35 Kuntalais-/kansalaisraadit tms. 13 18 35 50 80 100 30 Kuntalaishaastattelut 13 21 13 33 40 75 22 Verkkovaltuustot 9 15 17 38 70 38 20 Kumppanuuspöydät 22 13 9 29 20 38 20 Osallistuva budjetointi 6 8 0 17 40 50 11 37 17.9.2018 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä

Alle 5 000 asukkaan kuntien yleisimmät ja harvemmin käytössä olevat kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017, (N=67) YLEISIMMÄT (Top 5): HARVIMMAT (Top 5): Yhdistysten ja järjestöjen kuuleminen ja yhteiskehittäminen (85 %) Keskustelutilaisuudet (82 %) Viranhaltijoiden jalkautuminen kentälle (82 %) Kuulemistilaisuudet (79 %) Asiakas-/käyttäjäkyselyt (72 %) Osallistuva budjetointi (6 %) Verkkovaltuustot (9 %) Kuntalais-/kansalaisraadit tms. (13 %) Kuntalaishaastattelut (13 %) Kumppanuuspöydät (22 %) 38 17.9.2018

Yli 100 000 asukkaan kunnissa käytössä olevat kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017, (N=8) Lähes kaikki käytössä Harvinaisimmat tavat (38 %):» Kumppanuuspöydät» Verkkovaltuustot 39 17.9.2018

Kunnissa käytössä olevien kuntalaisten osallistumisja vaikuttamistapojen yleisyys 2012 ja 2017, % (N=202 ja N=171) Yhdistysten ja järjestöjen kuuleminen ja yhteiskehittäminen 71 89 Keskustelutilaisuudet 80 89 Asiakas-/käyttäjäkyselyt 74 81 Kuntalaiskyselyt 60 77 Luottamushenkilöiden jalkautuminen kentälle 46 67 Keskustelupalsta internetissä, sosiaalisessa mediassa tms. 15 55 Yhteissuunnittelutilaisuudet 37 49 Kuntalais-/kansalaisraadit tms. 12 30 Verkkovaltuustot 5 20 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 2012 2017 40 17.9.2018 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä

Uusia kuntien käyttämiä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistapoja 2017 Kyselyn avovastauksisssa useimmin toistuivat: Sosiaalinen media, mm. kesäsomettajat, Facebookchatkeskustelu Mobiilisovellukset, nettikyselyt 41 17.9.2018

Kunnissa käytössä olevien kuntalaisten palautteenantotapojen yleisyys 2017, % (N=171) Henkilökohtainen suora palaute Palaute sähköpostilla 100 99 Palaute kunnan internet-sivujen kautta Palaute sosiaalisen median kautta 90 89 Vetoomukset, adressit 82 Paikallis-/aluelehtien yleisönosastot, 71 Aloitelaatikko 46 Paikallisradio Palaute chat-palvelun tms. kautta 20 20 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 42 17.9.2018 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä

Kunnissa käytössä olevien kuntalaisten palautteenantotapojen yleisyys 2017 kuntakokoluokittain, % (N=171) Alle 5 000 as. 5 000-10 000 as. 10 001-20000 as. 20 001-50 000 as. 50 001-100 000 as. Yli 100 000 as. Yht. Henkilökohtainen suora palaute 100 100 100 100 100 100 100 Palaute sähköpostilla 100 100 100 100 90 100 99 Palaute kunnan internet-sivujen kautta 81 92 100 96 100 100 90 Palaute sosiaalisen median kautta 82 92 96 88 100 100 89 Vetoomukset, adressit 69 82 91 100 90 100 82 Paikallis-/aluelehtien yleisönosastot, tekstiviestipalstat 66 69 78 88 70 63 71 Aloitelaatikko 42 46 43 54 50 50 46 Palaute chat-palvelun tms. kautta 9 18 30 29 20 63 20 Paikallisradio 18 18 17 33 20 25 20 43 17.9.2018 Ennakkotuloksia Kuntaliiton kyselystä

Lisätietoja: www.kuntaliitto.fi/demokratia www.kuntaliitto.fi/kirjakauppa Tutkimus: Kuntademokratia ja johtamisen tila valtuustokaudella 2009-2012. Acta nro 252. Opas: Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa 44 17.9.2018

Osallistuva Espoo vuosina 2017-2021 Mari immonen Kaupunginsihteeri Espoon kaupunki

Espoo tarinan visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa. 2

Osallisuus on - kokemus kuulumisesta johonkin - tunne oman toiminnan merkityksestä ja vaikutuksesta - mahdollisuus toimia oman kiinnostuksen mukaan siksi paras tapa tukea osallisuutta on luoda ja tarjota mahdollisuuksia kokemiseen, tekemiseen ja vaikuttamiseen. Edellyttää kohtaamisia, jossa ymmärrys asioista, toisista ja itsestä voi lisääntyä; Dialogia 3 17.9.2018

Väestönkasvu Espoossa Espoossa on 280 000 asukasta * 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 4

Kielisyys Espoossa 78,3 % 7,5 % 14,2 % Suomenkielisiä Ruotsinkielisiä Muunkielisiä *31.12.2016 5

Osallistuva Espoo Hyvinvoiva Espoo Kestävä Espoo Innostava, elinvoimainen Espoo

Osallistuva Espoo kehitysohjelman päämäärä Kaikkien Espoo, kuntalaisten osallistumisen helppous, asukkaiden lähitekeminen ja omatoimisuus sekä vaikuttamisen, demokratian ja päätöksenteon kehittyminen. 7

Osallistuva Espoo - ohjausryhmä Ohjausryhmän puheenjohtaja Habiba Ali Omistaja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Ohjelmapäällikkö kaupunginsihteeri Mari Immonen Luottamushenkilöt: Mari Anthoni Timo Kilpiäinen Sara Korhonen Mikko Laakso Salma Heib (nuva) Viranhaltijat: Tiina Kasvi Kaisu Toivonen Mari Ahlström Päivi Ahlroos Johanna Pajakoski #osallistuvaespoo

Tavoite 1: Asukkaat, yritykset ja yhteisöt osallistuvat yhteisten haasteiden ratkaisemiseen Kehitetään vuorovaikutusta asukastilaisuuksissa Kehitetään nettiperusteista vuorovaikutusta Järjestetään koulutusta osallisuusasioihin 9

Tavoite 2: Asukkaiden lähitekeminen ja omatoimisuus kukoistava Toivotetaan uudet asukkaat tervetulleiksi Lisätään lähitekemisen tukea Poistetaan lähitekemisen esteitä 10

Tavoite 3: Asukkaiden luottamus demokratiaan ja päätöksentekoon kasvaa Politiikka ja päätöksentekijät tutuiksi Hyödynnetään erilaisten ryhmien ja asukkaiden asiantuntijuus valmistelussa ja päätöksenteossa 11

12 Ympäristömuotoilun tiimi

Kiitos! Mari.e.immonen@espoo.fi 13