Läheisen ohjaus terapiassa - ohjausvuorovaikutuksen luonteesta

Läheisen ohjaus terapiassa - ohjausvuorovaikutuksen luonteesta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti

Ohjaus on yhteinen saavutus Pohdinnassa - vuorovaikutuksen keskeisyys ohjauksen työkaluna - ohjaamiskohtaamisen ammatillinen luonne - ohjausvuorovaikutuksen erilaiset orientaatiot (Vehviläinen 2014) - vuorovaikutuksen keinot, joilla yhteistoiminta rakentuu - omat ohjauskokemukset

OHJAUSVUOROVAIKUTUS Miksi vuorovaikutus on keskeistä? Kuntoutumisen tavoite, muutos, syntyy vuorovaikutuksessa terapeutin ja asiakkaan välisessä vuorovaikutuksessa ohjausvuorovaikutuksessa mitä läheisen ohjauksessa tapahtuu? läheisen/läheisten ja terapeutin asiakkaan, läheisen ja terapeutin arjessa läheisen ja asiakkaan vuorovaikutuksessa Kuntoutumisen seuraus, muutos, tulee näkyväksi vuorovaikutuksessa asiakkaan arjen toiminta ja osallistuminen muuttuu ja elämänlaatu paranee

Terapia- ja ohjaussuhteen keskeisyys - Terapiamenetelmä 15% - Asiakkaan odotukset 15% - Yhteiset tekijät terapiasuhde - terapeutin ja asiakkaan kahdenvälinen vuorovaikutus 30% o Terapiavuorovaikutuksen tunnesävy o Terapeutin empaattisuus ja johdonmukaisuus o Yhteisesti jaettu käsitys terapian tavoitteesta - Terapiaa tukevat tai ehkäisevät elämänolosuhteet ja muutokset 40% läheisen ohjaus terapiatyössä Leiman 2004

Ammatillisen kohtaamisen epäsymmetria Läheisen ohjaus on ammattilaisen ja läheisen/läheisten välistä vuorovaikutusta, jonka keskiössä on asiakkaan kuntoutuminen Epäsymmetriaa aiheuttavat: Osallistujien erilainen tieto: ammattilaisella on erityistä tietoa, taitoa ja näkemyksiä, jota läheisellä ei yleensä ole Vuorovaikutuksen luonne: yleensä ammattilainen huolehtii keskustelun vaiheista ja toiminnoista, joiden kautta ohjaamiseen liittyvät sisällöt ja tavoitteet toteutuvat Ohjaus voi olla läheisen kasvoja ja toimijuutta uhkaava tilanne

Ohjauksesta kehkeytyy yhteistoiminnallinen prosessi Dialogisessa Reflektiivisessä, pohdintaan kannustavassa Lähipiirin arjen voimavarat huomioivassa suhteessa syntyy puhetta, kieltä ja toimintaa, jolla kuntoutusta voidaan ymmärtää ja toteuttaa arkisena asiana kuntoutumisesta tulee kaikille toimijoille yhteistä

Ohjausvuorovaikutukseen liittyvät orientaatiot Vehviläinen 2014 kannatteleva orientaatio, jossa on läsnä hyväksyvän kuuntelemisen ja läsnäolon taito tutkiva orientaatio, jossa keskeistä on kysyminen, kuunteleminen ja tulkitseminen ongelmanratkaisuorientaatio, jonka työkaluja ovat neuvominen ja palaute opettamisorientaatio, jossa ohjaaja aktiivisesti muokkaa ja suuntaa työskentelyä

Kuulluksi tulemisen keskeisyys: Läheinen tulee kuulluksi, kun Pruuki 2014 terapeutti kytkeytyy sanallisesti läheisen puheeseen pitäydytään läheisen omassa puheessa, omissa sanoissa ja arkisessa, epämuodollisessa tavassa ilmaista asiat terapeutti kuuntelee myös ei-sanallisesti terapeutti on neutraali huumori on läsnä

Reflektiotehtävä Jaa vierustoverisi kanssa kokemus hyvin kehkeytyneestä yhteistyösuhteesta mistä elementeistä se syntyi? Tunnistatko omasta ohjauksestasi erilaisia orientaatioita? Mitä muuta haluaisit tuoda ohjausvuorovaikutuksesta esiin?

Lähteitä ja luettavaa Anderson. H. (2007). The heart and spirit of collaborative therapy: The philosophical stance- A way of being in relationship and conversation. Teoksessa Anderson, H. & Gehart, D. (2007)( toim.) Collaborative therapy. Relationships and conversations that make a difference. New York: Routledge. Heritage, J. & Sefi,S. (1992). Dilemmas of advice. Teoksessa P. Drew & J. Heritage (toim.) Talk at Work: interaction in institutional settings, 359-417. Lajunen,K. & Ikonen, T. (2008.) Neuvonanato ja sen mutkikkuus auttamiskeskusteluissa. Osa 1: Neuvon antamisen arkaluontoisuus. Perheterapia, 4, 2008. Leiman., M. (2004). Vaikuttavuustutkimuksen pulmallisuus psykoterapiassa. Duodecim, 120, 2645-2653. Leskelä, L. & Lindholm, C. (toim.) (2012) Haavoittuva keskustelu. Keskustelunanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Opike. Määttä, P. & Rantala, A. (2017). Tavallisen erityinen lapsi. Onnistuneen yhteistyön arvoitusta ratkomassa. Jyväskylä: PS-kustannus. Norcross JC. toim. (2002) Psychotherapy relationships that work. Therapist contributions and responsiveness to patients. New York: Oxford University Press. Pruuki, L. (2012). Milloin asiakas kokee tulleensa kuulluksi. RATKES, 4, 6-9. Rautiainen EL. (2014). Yhteistoiminnallisuus ja dialogisuus asiakastyössä. Esitelmä 2.6.2014, Espoo: Dialogic oy. Sellman, J. & Tykkyläinen, T. (2017). Puheterapia. Vuorovaikutus muutoksen välineenä. Tampere: Vastapaino. Vehviläinen, Sanna (2001). Neuvomisen ongelmia ja ratkaisuja vertaileva näkökulma. Teoksessa J. Ruusuvuori, M. Haakana & L. Raevaara (toim.): Institutionaalinen vuorovaikutus. Tietolipas 173, 39-61. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Vehviläinen, Sanna (2001). Ohjaus vuorovaikutuksena. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus. Vehviläinen, Sanna (2014). Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus. Weiste,E. (2017) Terapiasuhde, tuloksellisuus ja tosielämän vuorovaikutuskäytänteet. Esitelmä 3.11.2017 Lastenneurologisen kuntoutusyhdistyksen 40-vuotisjuhlaseminaarissa "Vuorovaikutus on yhteinen asia, Helsinki.