SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS TURVALLISUUSPOLITIIKAN PERUSTEET MAANPUOLUSTUKSEN YLEISJÄRJESTELYT

SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS TURVALLISUUSPOLITIIKAN PERUSTEET MAANPUOLUSTUKSEN YLEISJÄRJESTELYT 2002

SISÄLLYSLUETTELO 04 Suomi ja suomalaiset 06 Turvallisuuspolitiikan perusteita 08 Maanpuolustuksen johto 10 Valtakunnan puolustaminen 16 Meripuolustus 18 Ilmapuolustus 22 Koulutusjärjestelmä 26 Rajavartiolaitos 28 Kansainvälinen toiminta 32 Materiaalinen suorituskyky 34 Rauhanajan puolustusvoimat 36 Sodanajan puolustusvoimat 38 Sotilaallisen maanpuolustuksen aluejako SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 Pääesikunnan tiedotusosaston julkaisu ensimmäinen painos ISBN 951-25-1349-8 Kuvat: SA-Kuva, ellei toisin mainita Paino: Art-Print Oy, Helsinki 2002

Lukijalle Itsenäisenä valtiona Suomella on vastuu oman alueensa puolustamisesta. Maanpuolustuksella on kansalaisten valtaosan varaukseton tuki. Puolustusvoimamme ovat keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Tästä ovat osoituksena yleinen asevelvollisuus, korkea maanpuolustustahto sekä avoin ja luottamuksellinen kanssakäyminen puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan kesken valtakunnan ylimmältä tasolta alkaen. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka ylläpitää uskottavaa kansallista puolustuskykyä. Tämä edellyttää koko valtakunnan alueen valvontaa maalla, merellä ja ilmassa sekä kykyä torjua sen loukkaukset. Maanpuolustuksemme kehittämisen lähtökohdat ovat väestöllisten, maantieteellisten ja kokemusperäisten tekijöiden sanelemat. Sen hallitsevia piirteitä ovat käytettävissä olevien resurssien täysi mää räi nen hyödyntäminen ja meitä suosi vien erikoisolosuhteiden hyväksikäyttö. Arvioitaessa puolustusvoimiemme mahdollisuuksia suoriutua lakisääteisistä tehtävistään, eivät perusteet ole yksinomaan taloudellisia eivätkä materiaalisia. Olemme omintakeisilla ratkaisuillamme luoneet puolustusvoimat, joiden suorituskyky on monesti tunnustettu ja joiden varaan voimme myös tulevaisuutemme rakentaa.

SUOMI JA SUOMALAISET OSANA DEMOKRAATTISTEN VALTIOIDEN YHTEISÖÄ Euroopan unionin jäsenyys on selkiinnyttänyt ja vahvistanut Suomen kansainvälistä asemaa. Suomi on liittynyt samankaltaisten demokraattisten valtioiden yhteisöön. Jäsenyydestä on tullut Suomen kansainvälisen identiteetin osa. Suomen vanhimmat laajamittaiset asutuslöydöt ovat heti viimeisimmän jääkauden jälkeiseltä ajalta, 8000-luvulta ekr., mutta vielä 1500-luvulla jkr. asutus oli keskittynyt maan eteläosiin ja Poh janlahden rannoille. Jo 1200-luvulla Ruotsi liitti Suomenmaan hallintaansa, mutta myös itä halusi sen erämaat omikseen. Puoli vuosituhatta Suomesta onkin kiistelty; Itä ja Länsi ovat vuorotellen lyöneet leimansa kaikkeen elämään. Suo men sodan 1808 09 jälkeen maa liitettiin Venäjään, ja kun siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta, kan sa yhtenäistyi ja alkoi pyrkiä kohti itsenäisyyttä. Venäjän vallankumouksen pyörteissä 1917 Suomi julistautui itsenäi seksi valtioksi. Toisessa maailmansodassa Suomen tasavalta säilytti itsenäisyytensä taisteltuaan sekä Neuvostoliittoa että Saksaa vastaan. Pohjoinen metsien ja järvien maa Suomi kilpailee Islannin kanssa maailman pohjoisimman valtion arvonimestä, sillä lähes neljännes pinta-alasta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Maailmankartalla vain Venäjä, Norja, Kanada ja Alaska ulottuvat pohjoisemmaksi. Suomen etelärannikon poikki kulkevan 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvista maapallon ihmisistä joka kolmas on suomalainen. Suomi on Euroopan suurimpia valtioita: pinta-ala on 338 000 km 2 ja pituus 1160 km. Yhteistä maarajaa on Venäjän Laki suomen lipusta säädettiin 29.5.1918. Puolustusvoimain komentajan käytössä on kielekkeinen valtiolippu tunnuksin. kanssa 1 269 km, Norjan kanssa 727 km ja Ruotsin kanssa 586 km. Etelässä ja lännessä Suomi rajoittuu Itämereen ja sen lahtiin, rannikkoa on noin 1 100 km. Asukkaita Suomessa on vain 5 miljoonaa, joten asukastiheys jää 15 henkeen neliökilometrillä. Pituudesta ja pohjoisuudesta johtuen Suomi on kasvillisuudeltaan eri osissa erilainen: Suomenlahden rannalla on kais tale keskieurooppalaista kasvivyöhykettä jalopuineen, pohjoisimmassa Lapis sa on suuria tundramaisia alueita. Suomi on Euroopan metsäisin maa, sillä kaksi kolmasosaa pinta-alasta on tuottavaa metsämaata. Soiden osuus on puolestaan suurempi kuin yhdessäkään toisessa maassa. Viljeltyä maata on alle kymmenesosa pinta-alasta. Suomi on maailman runsasjärvisimpiä maita, vesialueet käsittävät noin 10 prosenttia maan pinta-alasta. Jos mukaan otetaan kaikki järvet ja lammet, joiden pinta-ala on vähintään 500 m 2, Suomessa on noin 188 000 järveä, jotka muodostavat varsinkin maan etelä- ja keskiosassa maailmassa ainutlaatuisen vesien labyrintin. Suomen ilmasto on huomattavasti edullisempi kuin sen pohjoinen sijainti edellyttäisi. Lämpötilaa kohottavat Itämeri, sisävedet ja ennen kaikkea länsituulet, jotka tuovat ilmaa Golf-virran lämmittämältä Atlantilta. Suomen kes- 4 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

Karut luonnonolosuhteemme ovat etu puolustajalle senttia väestöstä. Suomen kieli eroaa lähes kaikista muista länsimaisista kielistä. Viron ja unkarin kielten tavoin suomi kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, joita puhuu noin 23 miljoonaa ihmistä. Suomessa on vallinnut uskonnonvapaus vuodesta 1923. Suomen evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat kansankirkkoja, joilla on lakiin perustuva erityisasema. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vajaat 90 prosenttia väestöstä. Suomen koulutus- ja sivistystaso on kansainvälisesti korkea. Noin puolet yli 15 vuotiaasta väestöstä on saanut keskiasteen koulutuksen ja korkeakoulun tai yliopistollisen loppututkinnon suorittaneita on noin 10%. Luku- ja kirjoitustaidottomia ei ole käytännössä lainkaan. Suomalaiset kuuluvat maailman ahkerimpiin sanomalehden lukijoihin. Tasavallan presidentti, joka on samalla puolustusvoimien ylipäällikkö, valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Eduskunnan 200 kansanedustajaa valitaan neljän vuoden välein. kilämpötila on talvella keskimäärin 6 10 astetta lämpimämpi kuin vastaavilla leveysasteilla muualla. Idästä tulevat ilmamassat aiheuttavat talvisin kylmiä pakkasjaksoja ja kesäisin hellekausia. Vuodenaikojen vaihtelut ovat selvät. Pohjoisimmassa Suomessa aurinko ei laske taivaanrannan alapuolelle kahteen kuukauteen, talvella se pysyy näkymättömissä kaksi kuukautta. Yhtenäinen kansa, korkea sivistystaso Suomen viralliset kielet ovat suomi, ruotsi ja saamen kieli. Ylivoimainen pääkieli on suomi, jota puhuu noin 95 pro- Elektroniikka- ja metsäteollisuus, talouden kulmakivet Suomi on markkinatalousmaa. Valtaosa yrityksistä on yksityisten omistamia. Lähinnä raskaan perusteollisuuden, muun muassa kaivos-, metalli- ja metsäteollisuuden aloilla toimivat valtionyhtiöt vastaavat kuitenkin yli viidenneksestä koko Suomen viennistä. Suomen elintaso on hankittu ulkomaankaupalla. Tuonti on välttämätöntä jo yksin raakaaineiden ja energian saamiseksi. Tuonnista 65% onkin raaka-aineita, tuotantotarvikkeita ja polttoaineita. Noin neljännes tuonnista on kulutustavaroita. Suomi hankkii reilun kolmanneksen bruttokansantuotteestaan viennillä. Vientikaupan suurimmat erät koostuvat elektroniikka-, metsä-, metalli- ja koneteollisuuden tuotteista. Niiden osuus viennistä on noin 80%. Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi poisti eräitä jäljellä olleita kaupan esteitä. Yhdentymisen odotetaan suuntaavan kauppavirtoja uudelleen. Vaikka valtaosa viennistä noin 70% on jo perinteisesti suuntautunut Euroopan unionin alueelle, jäsenyys lisännee edelleen Länsi-Euroopan osuutta Suomen viennissä. Valtion vuoden 2002 talousarvion loppusumma on noin 35 miljardia euroa. Suurimpia menoeriä ovat sosiaali- ja terveydenhuolto (noin 23%) sekä opetus, tiede ja kulttuuri (noin 16%). Maanpuolustusmenojen osuus on noin 4,9% valtion menoista ja noin 1,2% bruttokansantuotteesta. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 5

TURVALLISUUSPOLITIIKAN PERUSTEITA SOTILAALLINEN LIITTOUTUMATTOMUUS JA USKOTTAVA PUOLUSTUS Suomen keskeisenä tavoitteena on yhteistyön laajentaminen ja vakaan tilanteen ylläpitäminen Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueella. Suomi edistää tätä tavoitetta parhaiten pysyttäytymällä sotilasliittojen ulkopuolella sekä ylläpitämällä itsenäistä ja uskottavaa puolustuskykyä. Suomen turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat ulkopolitiikka ja puolustuspolitiikka (maanpuolustus) sekä niitä tukevat talous- ja yhteiskuntapoliittiset toimet. Toiminnallisesti turvallisuuspolitiikka voidaan jakaa vakauspolitiikkaan, konfliktinhallintaan ja puolustukseen. Suomen turvallisuuspolitiikan päämääränä on itsenäisyyden säilyttäminen, yhteiskunnan perusarvojen turvaaminen ja poliittisen toimintakyvyn takaaminen kansainvälisten suhteiden muutoksessa. Suomen turvallisuuspolitiikan perustekijöinä ovat sotilaallinen liittoutumattomuus, itsenäinen puolustus ja Euroopan unionin jäsenyys. Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan vaikuttavat keskeisesti Venäjä ja sen naapuruus, Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen tilanne sekä NATOn ja Venäjän suhteiden kehitys. Myös Ruotsin turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat tärkeä tekijä Suomen turvallisuudelle maiden historiallisen erityissuhteen ja samankaltaisten etujen vuoksi. Pohjois-Euroopan muuttumaton strateginen merkitys Pohjois-Euroopan turvallisuustilanne on osa maailmanlaajuista ja Euroopan kehitystä ja sillä on pysyvää strategista merkitystä. Euroopan pohjoiset ilma-, meri- ja maa-alueet ovat säilyttäneet strategisen merkityksensä Venäjälle ja suurvaltasuhteille. Kuolan alueen tulevaisuuteen vaikuttaa erityisesti Venäjän ydinasepolitiikan suunta. Pietari on Venäjälle pysyvästi tärkeä keskus. Leningradin sotilaspiiri säilyy joukkojen ja aseistuksen merkittävänä sijoitusalueena. Itämeren sotilaallinen tilanne on säilynyt vakaana ja varustelun taso on laskenut. NATOn vaikutus ja toimintamahdollisuudet alueella ovat lisääntyneet. Venäjän meripuolustuksessa on Suomenlahden strateginen merkitys kasvanut Baltian maiden tukikohtien menettämisen jälkeen. Itämeren alueen vakauteen vaikuttaa Kaliningradin alueen tulevaisuus tukikohta-alueena sekä sen poliittinen ja taloudellinen kehitys. Baltian maat ovat itsenäisyytensä palauttamisen jälkeen kehittäneet turvallisuusjärjestelyjään. Baltian maiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut jatkossa ovat merkittäviä Itämeren ja koko Pohjois-Euroopan vakaudelle. Myös Ruotsin ja Suomen puolustuskyvyn merkitys sekä maiden yhteistyömahdollisuudet ovat tärkeitä tekijöitä alueen turvallisuudelle. Suomen eri alueiden sotilaallisessa asemassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Ilmatila ja pohjoisin Suomi säilyttävät merkityksensä lähialueiden suurvaltastrategisen tärkeyden vuoksi. Euroopan unioni ja Suomen turvallisuus Suomen näkökulmasta Euroopan unioni, Venäjä ja NATO sekä asevalvonta ja sotilaallinen kriisinhallinta ovat Euroopan turvallisuuskehityksen keskeisiä tekijöitä. Suomi on Euroopan unionin jäsenenä edelleen selkeyttänyt ja vahvistanut kan sainvälistä asemaansa. Jäsenyys on lisän nyt Suomen vaikutusmahdollisuuksia ja laajentanut Suomen vastuuta koko Euroopan kattavassa vakauspolitiikassa. Samalla unionin jäsenyys on vahvistanut Suomen kykyä toimia turvallisuuden lujittamiseksi Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueella. Suomi liittyi Euroopan unioniin so ti laal lisesti liittoutumattomana maana, joka osallistuu aktiivisesti ja rakentavas ti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen Amsterdamin sopimuksen hengessä ja Helsingin Eurooppa-neuvoston kokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti. Lisäksi Suomi on yksi 11:sta valtiosta, jotka osallistuvat talous- ja rahaliittoon. Suomen tekemät ratkaisut eivät kuitenkaan sisällä sotilaallisia turvallisuustakuita eivätkä yhteiseen puolustukseen liittyviä velvoitteita. Puolustusvoimat on turvallisuuspolitiikan väline Suomen on säilytettävä uskottava puolustuskyky valtiollisen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Uskottava puolustuskyky ehkäisee ennalta sotilaallisten turvallisuusuhkien syntymistä. Suomen harjoittama puolustuspolitiikka ja uskottava puolustuskyky tarjoavat valtionjohdolle keinoja ja välineitä säädellä kansallista puolustusvalmiutta aluevalvonnasta ja alueloukkausten torjunnasta kokonaismaanpuolustuksen kaikki voimavarat vaativaan valtakunnan puolustukseen asti. Puolustussuunnitelmat laaditaan neljän kriisi- ja uhkamallin perusteella: Alueellinen kriisi, jolla voi olla vaikutuksia Suomeen. Poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus, johon voi liittyä sotilaallisella voimalla uhkaaminen sekä sen rajoitettu käyttö. Strateginen isku, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto halut- 6 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

LIITTOUTUMATTOMAT NATO VENÄJÄ JA VALKO-VENÄJÄ UKRAINA (IVY-SOPIMUKSIA) Suomen sotilaspoliittinen ympäristö. tuihin ratkaisuihin kohdistamalla lamauttavia toimia yhteiskunnan elintärkeisiin kohteisiin ja toimintoihin sekä puolustusjärjestelmään. Laajamittainen hyökkäys, jonka tavoitteena on strategisesti tärkeiden alueiden valtaaminen tai Suomen alueen hyväksikäyttö kolmatta osapuolta vastaan. Puolustuksen suunnittelun painopiste on strategisen iskun ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa. Kansainvälinen ulottuvuus Kansainvälinen sotilaallinen yhteistoiminta on merkitystään lisäävä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Sotilaallinen liittoutumattomuus ei estä Suomea olemasta mukana sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Kansainvälisen ulottuvuuden kehittäminen on edellytys sille, että Suomi voi antaa uskottavan panoksensa laajenevaan turvallisuusyhteistyöhön. Osallistuminen vaativiin kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin vahvistaa sotilaallista yhteistoimintakykyä ja tukee samalla Suomen kansallisen puolustusvalmiuden kehittämistä sekä vahvistaa maamme kansainvälistä asemaa. Suomi on perinteisesti kuulunut sekä YK:n että ETYJ:n aktiivisiin tukijoihin. Pyrimme kehittämään valmiuksiamme YK:n ja ETYJ:n päätöksellä toimeenpantaviin kriisinhallintatoimiin. Maamme ei kuitenkaan osallistu sellaiseen kriisinhallintaan, joka edellyttää rauhaan pakot tamista tai sotilaallisen voi man käyttöä muita valtioita tai konfliktin osapuolia vastaan. Kriisinhallinta yhteistyössä Suomi on asettanut painopisteen Euroopan unionin valmiuksien kehittämiseen. NATO:n rauhankumppanuusohjelma tarjoaa toistaiseksi ainoan ympäristön yhteistyövalmiuksien kehittämiseksi ja kansallisten kapasiteettinen yhteensovittamiseksi sekä Euroopan unionin että NATO:n johdolla tapahtuvia kriisinhallitaoperaatioita varten. Pohjoismaisella yhteistyöllä on tulevaisuudessakin suuri merkitys Suomelle. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 7

MAANPUOLUSTUKSEN JOHTO KAIKKI HALLINNONALAT YHTEISTOIMINNASSA Valmiuslaki asettaa eri hallinnonaloille velvoitteita maanpuolustuksen valmistelusta ja järjestelyistä. Puolustusvoimat vastaa sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Puolustusvoimain komentaja on sotilaskäskyasioissa suoraan tasavallan presidentin alainen. tehtävissään maanpuolustukseen silloin, kun koko kansan voimavarat on suunnattava vakavasta kriisistä selviytymiseen ja kun tehdään valmisteluja poikkeusolojen varalle. Poikkeusoloiksi katsotaan maahamme kohdistuva sodanuhka ja maamme alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus sekä kansainvälisen tilanteen kiristyminen, joka edellyttää välttämättömiä toimenpiteitä Suomen puolustusvalmiuden kohottamiseksi. Myös sodan jälkitila, vakava taloudellinen kriisi ja suuronnettomuus ovat laissa tarkoitettuja poikkeusoloja. Vakavin valmiuslain tarkoittama kriisityyppi on Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys ja sota. Poikkeusoloissa voidaan ottaa käyttöön vuonna 1991 säädettyjen valmiuslain ja puolustustilalain mukaisia erityistoimivaltuuksia, jos tilanteen hallitseminen ei ole mahdollista normaalein toimivaltuuksin. Tasavallan presidentti on ylipäällikkö Turvallisuuspolitiikkamme päämäärien toteuttaminen asettaa yhteiskuntamme eri toimialoille suoritevaatimuksia. Sotilaallinen maanpuolustus on yksi osa kokonaismaanpuolustuksesta. Kokonaisuuteen kuuluvat myös taloudellinen maanpuolustus, väestönsuojelu, sosiaali- ja terveydenhuolto, yhteiskunnan teknisten järjestelmien toimivuuden varmistaminen, yleinen järjestys ja turvallisuus sekä maanpuolustustiedotus. Lisäksi jokainen suomalainen osallistuu omissa Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Korkeinta poliittista valtaa käyttävä eduskunta vaikuttaa puolustuspolitiikkaan keskeisesti säätämällä maanpuolustusta koskevat lait ja hyväksymällä vuosittaiset talousarviot. Tasavallan presidentti on keskeinen turvallisuuspoliittinen päätöksentekijä. Hallitusmuodon mukaan hänelle kuuluu sotavoiman ylin päällikkyys. Presidentti nimittää kaikki upseerit. Ylimmät nimitykset tapahtuvat valtioneuvostossa puo lus tusministerin esittelystä. Presidentti päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella. Hän antaa myös määräyksen liikekannallepanosta, mikä tapahtuu valtioneuvoston esityksestä. Ylintä toimeenpanovaltaa maanpuolustukseen liittyvissä asioissa käyttää valtioneuvosto. Eduskunta on delegoinut sille valmiuslailla oikeuden poikkeusoloissa ryhtyä säännöstelytoimiin ja antaa muita normaalioloista poikkeavia määräyksiä. Valmiuslakia pidemmälle meneviä valtuuksia säädetään puolus tustilalaissa. Valtuudet saatetaan voimaan asetuksilla, jotka on pääsääntöisesti heti annettava eduskunnan käsiteltäviksi. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta valmistelee tärkeät ulko- ja turvallisuuspoliittiset sekä merkittävät kokonaismaanpuolustusta koskevat asiat. Valiokunnassa on edustettuina kaikki hallituspuolueet. Valiokunta voi kokoontua yhdessä tasavallan Presidentin kanssa. Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea on sekä puolustusministeriötä että ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa 8 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

MPK ry:n valtakunnallisilla ja alueellisilla kursseilla on koulutettu yhteensä lähes 40 000 henkilöä. Sotilaskotityössä on mukana noin 8000 vapaaehtoista naista. avustava toimielin kokonaismaanpuolustusta koskevissa asioissa. Komitean tehtävänä on seurata Suomen turvallisuusja puolustuspoliittisen aseman muutoksia sekä yhteensovittaa eri hallinnonalojen toimia kokonaismaanpuolustuksen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Komitean jäseniä ovat maanpuolustuksen kannalta keskeisimpien ministeriöiden, tasavallan presidentin kanslian, pääesikunnan ja rajavartiolaitoksen ylimmät virkamiehet. 1970-luvulta lähtien aikanaan toimineet parlamentaariset komiteat ja toimikunnat sekä vuodesta 1997 alkaen vaalikausittain annettavat hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ovat tuoneet puolustuspolitiikan suunnitteluun tarvittavaa pitkäjänteisyyttä. Puolustusvoimat vastaa sotilaallisesta maanpuolustuksesta Valtionhallinnossa puolustuspolitiikasta vastaa keskeisesti puolustusministeriö, joka ministeriöiden työnjaon mu kaisesti käsittelee valtakunnan puolustamiseen ja puolustusvoimiin eli sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvät asiat sekä yhteensovittaa eri hallin non alojen toimet kokonaismaanpuolustukseen kuuluvissa asioissa. Muilla ministeriöillä on niiden omaan hallinnonalaansa sisältyviä maanpuolustukseen kuuluvia tehtäviä. Puolustusministeriö vastaa puolustusvoimien toimintaedellytyksistä valmistelemalla sotilaallista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön sekä valtion talousarvion sotilaallisen maanpuolustuksen osalta. Puolustusvoimain komentaja johtaa puolustusvoimia. Puolustusvoimat vastaa käytännössä valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta, valtakunnan puolustamisesta sekä puolustusvalmiudesta. Pääesikunta on puolustusvoimain komentajan johtoesikunta ja samalla ylempi hallintoviranomainen. Puolustusvoimain komentaja on sotilaskäskyasioissa suoraan tasavallan presidentin alainen. Vapaaehtoisella maanpuolustustyöllä suuri merkitys Kansalaisten maanpuolustustahto on Suomessa erittäin korkea. Viimeisimmän mielipidekyselyn mukaan 79 % suomalaisista olisi valmis puolustautumaan aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma. Runsaslukuisten reserviläis-, kilta-, nais-, veteraani- ja muiden vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen aktiivinen toiminta on vahva osoitus suomalaisten maanpuolustustahdosta. Näiden järjestöjen tuki maanpuolustuksellemme on korvaamaton. Vuonna 1991 käynnistynyt vapaaehtoinen maapuolustuskoulutus on saavuttanut nopeasti suuren suosion. Vuoden 1999 alussa vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja koulutus organisoitiin uuden yhdistyksen Maanpuolustuskoulutus ry:n alaisuuteen. Rauhan ajan koulutusorganisaationa toimivan Maanpuolustuskoulutus ry:n tehtävänä on täydentää asevelvollisten koulutusta, valmentaa vapaaehtoisia miehiä ja naisia puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan poikkeusolojen organisaatioihin sekä antaa tietoja ja taitoja poikkeusoloja varten kaikille vapaaehtoisille yli 15-vuotiaille Suomen kansalaisille. Maanpuolustuskoulutus ry järjesti vuonna 2 001 noin 900 kurssia, joille osallistui yhteensä noin 24 000 henkilöä. Yleistä maanpuolustusopetusta annetaan hallituksen ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (UTVA) valvonnassa maanpuolustuskursseilla. Valtakunnallisilla ja alueellisilla kursseilla on koulutettu yhteensä lähes 40 000 henkilöä. Eri toimialoilla tapahtuu lisäksi jatkuvaa koulutusta kriisiaikojen varalta. Tärkeä tuki maanpuolustukselle on myös Sotilaskotiliitto varuskuntien ja harjoitusleirien yhteydessä toimivine sotilaskoteineen. Pääosa noin 8 000:sta sotilaskotisisaresta on vapaaehtoisia. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 9

VALTAKUNNAN PUOLUSTAMINEN MAAVOIMILLA KESKEINEN MERKITYS ALUEELLISESSA PUOLUSTUKSESSA Sotilaallisen maanpuolustuksen perimmäisenä tavoitteena on tehdä Suomen alistaminen tai alueemme hyväksikäyttö jo ennalta arvioiden kannattamattomaksi. Alueellinen puolustusjärjestelmä muodostaa kriisejä ennaltaehkäisevän pidäkkeen. lustaminen. Muista tehtävistä puolustusvalmiuden ylläpito, sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tukeminen luovat toimintaedellytyksiä päätehtävien suorittamiselle. Lisäksi puolustusvoimat antaa virka-apua muille viranomaisille. Oman tehtäväalueensa muodostaa osallistuminen rauhanturvaamistoimintaan. Meri- ja ilmapuolustuksen merkitys korostuu aluevalvontaa ja alueellisen koskemattomuuden turvaamista koskevissa asioissa. Yllättäen aloitetun strategisen iskun torjunnassa tärkeimpiä joukkojamme ovat kaikkien puolustushaarojen valmiusyhtymien perustamat strategisen iskun ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan tarkoitetut yksiköt. Maavoimilla on keskeinen osuus Suomeen kohdistuvan laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. Puolustusvoimain komentaja johtaa puolustusvoimia Vuoden 2001 lopussa Suomi päätti hankkia maavoimien valmiusyhtymien kuljetushelikopteriksi NH90 -sotilashelikopterin. Sotilaallisen suorituskyvyn tulee taata valtakunnan alueen valvonta ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, mahdollistaa puolustusvalmiuden joustava säätely tilanteen edellyttämällä tavalla sekä valtakunnan puolustaminen tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimavaroin. Puolustusvoimat valvoo, turvaa ja puolustaa Puolustusvoimien tehtävät on määritetty puolustusvoimista annetussa laissa. Tärkeimmät tehtävät ovat valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonta, alueellisen koskemattomuuden turvaaminen sekä valtakunnan puo- Puolustusvoimain komentajan johtoesikuntana toimii Pääesikunta. Se on sotilaskäskyasioissa puolustusvoimain komentajan ja hallinnollisissa asioissa puolustusministeriön alainen keskushallintoviranomainen. Pääesikunta vastaa valtakunnallisesta puolustussuunnittelusta, sotilaallisten voimavarojen kohdentamisesta sekä puolustuskykymme ja valmiutemme kehittämisen johtamisesta. Puolustusvoimain komentaja johtaa kolmea maanpuolustusaluetta, ilmavoimia ja merivoimia. Maanpuolustusalue vastaa alueensa sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelusta, valmisteluista ja johtamisesta sekä puolustusvalmistelujen yhteensovittamisesta eri puolustushaarojen ja viranomaisten kesken. Maanpuolustusalueiden alaiset 12 sotilaslääniä vastaavat asevelvollisuusasioista, sodan ajan joukkojen perustamisesta, paikallispuolustuksesta ja maanpuolustusalueen käskemistä operatiivisista tehtävistä sekä säädetyistä viranomaistehtävistä alueellaan. Sotilaslääni suunnittelee ja toteuttaa vapaaehtoista maanpuolustusta. Sotilasläänille voidaan käskeä vastuu alueen puolustuksesta. Ilmavoimat ja merivoimat ovat puolustusvoimain komentajan alaisia itsenäisiä puolustushaaroja, jotka vastaavat valtakunnallisesta ilma- ja meripuolustuksesta. Maamme on jaettu kolmeen ilmapuolustusalueeseen sekä kahteen meripuolustusalueeseen ja yhteen rannikkoalueeseen. 10 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

Taistelijasimulaattorit motivoivat koulutettavia mahdollistaessaan todenmukaisten tilanteiden simuloinnin. Keskeinen periaate on alueellinen puolustus Puolustusratkaisu sisältää sotilaallisen maanpuolustuksen toteuttamisperiaatteen. Tästä käytetään Suomessa nimitystä alueellinen puolustus. Se on vuosikymmenten aikana Suomen historiallisista kokemuksista, olosuhteista, uhkamalleista sekä voimavaroista kehitetty toimintojen organisointi- ja toimintamalli koko valtakunnan alueen puolustamiseksi. Suomen sotilaallisen puolustusratkaisun keskeiset periaatteet ovat: koko valtakunnan kattava alueellinen puolustus yleiseen asevelvollisuuteen perustuva sodan ajan joukkojen kouluttaminen reserviin ja niiden varustaminen tarvittavalla materiaalilla jo rauhan aikana rauhan ajan esikuntiin, joukko-osastoihin ja sotilaslaitoksiin perustuva sodanajan joukkojen hajautettu perustaminen (liikekannallepano) puolustusvoimien kehittäminen ensisijaisesti sodan ajan vaatimuksista lähtien pyrkimys ehkäistä eriasteiset sotilaalliset uhkatilanteet puolustusvoimien valmiutta ennakoivasti säätelemällä. Alueellinen koskemattomuus turvataan joka päivä Puolustusvoimien tehtävänä on huolehtia alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja turvaamisesta sekä aluevalvontaviranomaisten yhteistoiminnasta. Rajavartiolaitos huolehtii aluevalvonnasta, rajavalvontaan ja rajatarkastuksiin liittyvien tehtäviensä yhteydessä valvonta-alueillaan. Muut aluevalvontaviranomaiset, joita ovat poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaiset, osallistuvat aluevalvontaan varsinaisten tehtäviensä yhteydessä. Ilmavoimien komentaja vastaa valtakunnan ilmavalvonnasta ja sen kehittämisestä. Tutkajärjestelmien antamaa ilmatilannekuvaa täydennetään elektronisen ja aisti-ilmavalvonnan havainnoilla. Tunnistamattomat ilma-alukset tunniste- SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 11

VALTAKUNNAN PUOLUSTAMINEN taan ja tarvittaessa käännytetään päivystysvalmiudessa olevilla hävittäjillä. Merivoimien komentaja vastaa valtakunnan merivalvonnasta ja sen kehittämisestä. Merivalvonta rakentuu tutkaja elektronisesta valvonnasta sekä aistitähystysverkosta ja vedenalaisen valvonnan järjestelmistä. Kohteiden tunnistamiseen käytetään tarvittaessa puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen aluksia ja ilma-aluksia. Valmiutta kohotetaan joustavasti Kriisien kärjistyessä Suomi ennakoi uhkien muodostumista. Suomi pyrkii ohjaamaan toimenpiteillään tilanteen vakautumista ja käynnistää siten mitoitettuja puolustuksellisia toimenpiteitä, että ne lisäävät Suomen mahdollisuuksia säilyä aseellisten toimien ulkopuolella. Voimakeinojen käytöstä päättää puolustusministeriö ja rajavartiolaitoksen osalta sisäasiainministeriö. Alueloukkaukset ja muut vakavat rajatapahtumat käsitellään tarvittaessa diplomaattiteitse. Alueemme valvonta ja siihen liittyvä torjuntakyky on mitoitettu jokapäiväistä toimintaa silmälläpitäen. Suorituskykyä lisätään tarvittaessa ottamalla käyttöön teknistä varakapasiteettia ja lisäämällä henkilöstöä. Tilanteen kiristyessä tehostetaan aluevalvontaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Käytettävissä voi tällöin olla rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien joukkoja vahvennettuna palvelukseen kutsutuilla reserviläisillä. Uhkan kasvaessa lisätään reserviläisistä muodostettavia joukkoja tarvittavassa laajuudessa. Valtakunnan puolustaminen Alueellisessa kriisissä estetään tai rajoitetaan kriisin vaikutusten ulottuminen Suomeen. Tämä toteutetaan nostamalla tiedustelu-, valvonta- ja johtamiskykyä, käyttämällä tehtäviin puolustusvoimien rauhan ajan joukkoja, perustamalla tilanteen edellyttämiä sodan ajan joukkoja sekä suojaamalla valtakunnallisesti tärkeät kohteet. Painostukseen vastataan tehostamalla aluevalvontaa ja alueloukkausten torjuntakykyä, tiedustelu- ja johtamisjärjestelmien toimintaa sekä valtakunnallisten kohteiden ja toimintojen suojaamista. Perustettujen joukkojen toiminnalla osoitetaan puolustuskykyä siten, että kynnys ryhtyä sotilaallisen voiman käyttöön Suomea vastaan nousee. Painostuksen kasvaessa puolustusvalmiutta kohotetaan uhkaarvion perusteella aina strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjunnan tasolle asti. Painostusta mahdollisesti seuraavan strategisen iskun ennaltaehkäisyssä on tärkeintä nostaa puolustuksen pidäkearvo tilanteeseen nähden mahdollisimman korkeaksi. Keskeisiä tekijöitä ovat tällöin puolustuksen uskottavuus ja kyky sotilaallisen yllätyksen estämiseen. Myös strategisen iskun ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa tarvittavat joukot perustetaan ennakoiden, kuitenkin viimeistään iskun uhkan todentuessa. Samalla hajautetaan muiden tärkeimpien sodan ajan joukkojen sotavarustus sekä muu materiaali. Toimenpiteillä pyritään estämään puolustuksen ja yhteiskunnan kriittisimpien järjestelmien lamauttaminen, säilyttämään edellytykset puolustusvalmiuden kohottamiselle sekä pienentämään mahdollisten sotilaallisten hyökkäystoimien aiheuttamia tappioita. Toiminnan painopiste on valtion johdon, pääkaupunkiseudun ja koko yhteiskunnan kriittisten toimintojen suojaamisessa sekä sotilaallisen puolustuskyvyn lamauttamisen estämisessä. Strategisen iskun torjuntaan valmistauduttaessa toteutetaan osittainen tai tilanteen niin vaatiessa laaja liikekannallepano. Laajamittaisen hyökkäyksen ennalta ehkäisemiseksi kohotetaan puolustusvalmiutta sekä perustetaan lisää sodan ajan joukkoja. Laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan käytetään puolustuksen kaikkia voimavaroja alueellisen taistelun periaatteen mukaisesti. Ilmapuolustuksen päävastuu on ilmavoimilla ja ilmatorjuntajoukoilla, joihin kuuluu eri tasoisia johtoportaita, hävittäjälento- ja valvontayksiköitä sekä ilmatorjuntayksiköitä. Ilmavoimien ja ilmatorjunnan muodostamalla ilmapuolustuksella estetään hyökkääjää saavuttamasta ilmaherruutta ja suojataan omia joukkoja sekä valtakunnallisesti tärkeitä kohteita. Meripuolustuksesta on päävastuu merivoimilla, johon kuuluu eri tasoisia johtoportaita, laivastoyksiköitä ja rannikkojoukkoja. Puolustuksessa käytetään hyväksi Suomen matalien rannikkovesien ja laajan saariston olosuhteita. Hyökkääjän pääsy rannikon kohteisiin estetään syvällä alueella, joka alkaa aavalta mereltä ja ulottuu mantereelle. Merimiinoitteilla hyökkääjä pakotetaan pitkäaikaiseen raivaustoimintaan. Torjuvan tulenkäytön painopiste luodaan liikkuvien meritorjuntaohjus- ja tykistöyksiköiden tulella. Maanpuolustusalue on Pääesikunnan alainen, itsenäisiin sotatoimiin kykenevä johtoporras. Se vastaa alueensa sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelusta, valmisteluista ja johtamisesta sekä puolustusvalmistelujen yhteensovittamisesta eri puolustushaarojen ja viranomaisten kesken. Maanpuolustusalueen komentajan tärkeimpiä joukkoja ovat hänen johdossaan olevat yhtymät ja sotilasläänit. Puolustuksen painopisteen maanpuolustusalue luo alistamalla näille lisäjoukkoja ja ohjaamalla materiaalin käyttöä. Sotilaslääni on keskijohtoon kuuluva alueellinen johtoporras. Se vastaa joukkojen perustamisesta, alueensa puolustamisesta ja käytännön yhteistoiminnasta aluehallintoviranomaisten kanssa. Rauhanajan joukko-osastoilla on koulutus- ja valmiustehtävä. Koulutustehtävän lisäksi ne valmistautuvat perustamaan tärkeimmät ja nopeimmin perustettavat sekä yleensä parhaimmin varustetut sodanajan joukkomme. Joukkoosastojen tavanomaisiin tehtäviin kuuluvat sotilaskohteiden vartiointi ja suojaaminen sekä virka-avun anto muille viranomaisille. Johtamisjärjestelmä jatkuvasti valmiina Alueellinen puolustusjärjestelmämme on pitkän kehitystyön tulos. Sen tehokkuus perustuu jatkuvasti valmiina olevaan alueelliseen johtamisjärjes telmään, joukkojen nopeaan ja hajautettuun perustamiseen sekä joukkojen 12 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

Karjalan Prikaatin perustama valmiusprikaati varustetaan nykyaikasilla taisteluajoneuvoilla. tar koi tuk senmukaiseen käyttöön. Joukot on koulutettu taktiikkamme mukaiseen taistelutoimintaan sekä olosuhteiden hyväksikäyttöön. Yleinen asevelvollisuus takaa riittävän suuren reservin sodanajan puolustusvoimien perustamiselle. Valmiutta säädellään joustavasti Puolustusvoimien valmiuden säätelyn päämääränä on sodan ehkäisemiseksi luoda sotilaallinen voima, jota tilanne ja arvioitu uhka edellyttävät. Puolustusvoimat voi omin sisäisin toimenpitein tehostaa valmiuttaan esimerkiksi tiedustelun, valvonnan tai kohteiden suojaamisen osalta. Kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa ja sodan uhan aikana kutsutaan reserviläisiä kertausharjoituksiin tai ylimääräiseen palvelukseen. Mainitut toimenpiteet edellyttävät lisäresursseja puolustusvoimille. Tämän vuoksi voi olla tarpeen ottaa käyttöön valmiuslain mahdollistamia toimivaltuuksia. Tasavallan presidentti päättää puolustusvoimien liikekannallepanosta valtioneuvoston esityksestä. Liikekannallepanossa perustetaan sodanajan joukot. Sodanajan puolustusvoimien maksimivahvuus on tällä hetkellä noin 490 000 miestä. Sodan aikana voidaan ottaa käyttöön puolustustilalain toimivaltuudet. Sodanajan joukot perustetaan tarvittaessa toiminnallisesti ja alueellisesti painottaen. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti sodanajan joukkojen kokonaisvahvuus laskee vuoden 2008 loppuun mennessä noin 350 000 mieheen. Rajavartiolaitos ottaa osaa valtakunnan puolustamiseen. Osa rajavartiolaitoksen joukoista voidaan puolustusvalmiuden niin vaatiessa liittää asetuksella puolustusvoimiin. 13

Valmiusprikaatien viestikalustona käytetään nykyaikaisia, liikkuvia kenttäviestijärjestelmiä. VALTAKUNNAN PUOLUSTAMINEN Maavoimien osuus on keskeinen Maavoimien merkitys on pinta-alaltaan suuren maamme puolustusjärjestelmässämme keskeinen. Hyökkäyksen torjunnassa maavoimien osuus on ratkaiseva. Maavoimat muodostaa pääosan sodanajan puolustusvoimien vahvuudesta ja kantaa ensisijaisesti vastuun alueellisen puolustuksen toteuttamisesta. Pääosa maavoimien sodanajan joukoista perustetaan liikekannallepanossa ja varustetaan materiaalilla, joka on varastoitu eri puolille maata. Maavoimiin kuuluu jalkaväki-, kenttätykistö-, ilmatorjunta-, pioneeri-, viesti- ja huoltojoukkoja. Valmiusprikaatit ovat maavoimien tärkein iskuvoima Jokaiselle kolmelle maanpuolustusalueelle koulutetaan ja varustetaan valmiusprikaatit, jotka ovat nykyisiä sodan ajan jääkäriprikaateja kevyempiä, nopeammin liikkuvia ja tulivoimaisempia. Prikaatin vahvuus on noin 5 000 sotilasta. Kantahenkilöstöä on suhteellisesti enemmän kuin muissa prikaateissa ja sijoitettuja reserviläisiä kutsutaan keskimääräistä useammin kertausharjoituksiin. Näin valmiusprikaatit saadaan tarvittaessa taisteluvalmiiksi ilman merkittävää viivettä. Ne varustetaan joko panssaroiduilla miehistönkuljetusajoneuvoilla, taisteluajoneuvoilla tai telakuormaautoilla. Nykyaikaisella sotavarustuksella varustettuina ja hyvin koulutettuina valmiusprikaatit kykenevät strategisen iskun ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan. Laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa niitä käytetään operatiivisiin vastahyökkäyksiin painopistealueilla. Valmiusprikaatien taistelua tuetaan kuljetushelikopterein. Jääkäri- ja panssariprikaatit ovat tärkeimpiä yleisjoukkojamme ensi vuosikymmenelle saakka. Niitä käytetään valtakunnallisilla painopistealueilla joko operatiivisiin vastahyökkäyksiin tai ratkaisualueiden torjuntataisteluihin. Olennaista jääkäri- ja panssariprikaateille on niiden (hyvä) liikkuvuus ja (suuri) tulivoima. Jääkäriprikaatit varustetaan joko panssaroiduilla miehistönkuljetusajoneuvoilla tai telakuorma-autoilla. Prikaatien varustukseen kuuluu kenttätykkejä, raskaita kranaatinheittimiä sekä panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia. Panssariprikaatien varustuksena on muun muassa T-72-panssarivaunuja sekä telahaupitseja. Jalkaväkiprikaateja käytetään ensi sijaisesti puolustustaisteluihin meille edullisissa ja puolustuksen kannalta ratkaisevissa paikoissa. Niiden taistelukyky perustuu tulivoimaan ja torjuntakykyyn. Jalkaväkiprikaatit ovat kokoonpanoltaan jääkäriprikaatien kaltaisia, mutta vaatimattomammin varustettuja. Maavoimien kykyä kohtaamistaisteluun aukeavoittoisessa maastossa panssaroitua hyökkääjää vastaan kehitetään lähivuosien aikana. Maavoimien iskukykytutkimuksen avulla selvitetään selonteon mukaisesti maavoimien suorituskyvyn kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Paikallisjoukot ovat olennainen osa alueellista puolustusjärjestelmää Paikallispuolustus kattaa koko valtakunnan. Sen avulla luodaan puolustustaistelulle syvyyttä, jota tarvitaan vihollisen hidastamiseksi ja kuluttamiseksi sekä oman selustan puolustamiseksi. Paikallisjoukot ovat tietylle alueelle tai kohteeseen rajoittuviin taistelu- tai tukitehtäviin tarkoitettuja joukkoja. Paikallisjoukoilla kulutetaan ja hidastetaan vihollista sissitoiminnalla, valvotaan alueita sekä pidetään keskeisiä kohteita. Reserveillä luodaan painopiste Keskittämällä Pääesikunnan reservit sekä merivoimat ja ilmavoimat ratkaiseviin taisteluihin muodostetaan puolustuksen valtakunnallinen painopiste. Pääesikunnan reserveihin kuuluu muun muassa yhtymiä, tiedusteluyksiköitä, raskaita patteristoja, raketinheitinpattereita, ilmatorjuntapatteristoja, ohjusyksiköitä sekä viesti-, pioneeri- ja huoltoyksiköitä. Reserviyhtymiä käytetään painopistesuunnan puolustuksen vahventamiseen, operatiivisiin vastahyökkäyksiin sekä vihollisen lyömiseen ratkaisutaisteluissa. Pääesikunnan reserveihin kuuluvan kenttätykistön tärkein tehtävä on operatiivinen tulenkäyttö hyökkääjän toisen portaan joukkoja vastaan. Tärkeimpiä kohteita ovat vastustajan tykistön tuliasemat, johtamispaikat ja reservit. Tulenkäytön painopiste luodaan ennen kaikkea raketinheitinyksiköiden keskitetyllä käytöllä. Ilmatorjuntayksiköt suojaavat tärkeitä kohteita, reservejä, keskitysmarsseja, huoltolaitoksia ja -kuljetuksia sekä tykistön tuliasemia. Viestijoukot vastaavat johtamistoiminnan edellyttämien viestiyhteyksien luomisesta. Automaattinen viestiverkko, yhtymän viestijärjestelmä, luo pohjan sekä johtamisen, tiedustelun että tulenkäytön yhteyksille. Pioneerit hidastavat vihollisen liikettä miinoittamalla etenemisurat sekä hävittämällä teitä ja siltoja. Omien joukkojen liikettä ediste tään raivaamalla miinoitteita sekä paran tamalla etenemisreittejä. Pääesikunnan reservien huoltojoukkojen tehtävänä on pitää joukot taisteluvälineiden ja muun sotavarustuksen osalta taistelukelpoisina sekä antaa hoitoa sairaille ja haavoittuneille. 14 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

YVI 2 15 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 15

MERIPUOLUSTUS MERIPUOLUSTUS VALMIUDESSA JO RAUHAN AIKANA Merivoimat vastaa merialueen, rannikon ja saariston jatkuvasta valvonnasta ja puolustamisesta. Meripuolustuksella on korkea valmius ja suuri torjuntakyky jo rauhan aikana. Meripuolustuksen tehtävänä on merialueemme valvonta, meritse tapahtuvien hyökkäysten torjunta sekä osallistuminen valtakunnalle tärkeiden meriyhteyksien ja meriliikenteen suojaamiseen. Meripuolustuksen liikkuvan voiman tärkeän osan muodostavat meritorjuntaohjusyksiköt. Toiminta merialueillamme rauhanaikaisesta aluevalvonnasta hyökkäysten torjuntaan on kaikkien puolustushaarojen ja aselajien tiivistä yhteistoimintaa. Myös rajavartiolaitoksen yksiköillä ja muilla merialueella toimivilla viranomaisilla on merkittävä rooli meripuolustuksessamme. Rannikon ja saariston puolustukseen käytetään ensisijaisesti merivoimien kiinteää voimaa, joka koostuu rannikkojoukkojen puolustusasemista ja linnakkeista, laivastoyksiköiden laskemista miinoitteista sekä rannikolle ryhmitetyistä maavoimien joukoista. Meripuolustuksen liikkuvan voiman muodostavat merivoimien laivastoyksiköt, meritorjuntaohjusyksiköt, moottoroidut rannikkotykistöyksiköt ja rannikkojääkäriyksiköt. Ilmavoimien yksiköt tukevat meripuolustusta. Merivartiostot osallistuvat meripuolustukseen ja ne voidaan valmiutta kohotettaessa kokonaan tai osittain liittää puolustusvoimiin. Suuri valmius ja torjuntakyky Merivoimille on ominaista suuri valmius jo rauhan aikana sekä kyky saattaa nopeasti asejärjestelmät täyteen toimintavalmiuteen. Suuri osa merivoimien 16 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

aluskalustosta pidetään avovesikautena kulkukannalla. Koulutustehtävän ohella nämä alukset ovat valmiina valvontaja tunnistustehtäviin sekä voimakeinojen käyttöön. Alemmassa valmiustilassa olevat alukset voidaan myös tarvittaessa ottaa nopeasti käyttöön. Tehokkaat rannikkojoukot nostavat hyökkäystä ennalta ehkäisevää kynnystä. Tärkeimmillä alueilla sijaitsevilla rannikkolinnakkeilla on koulutustehtävän ohella hyvä valmius aloittaa varoitus- tai torjuntatuli. Perusvalmiudessa osa linnakkeista on vain vartiohenkilöstön miehittämiä, mutta ne voidaan lyhyessä ajassa saattaa ampumakykyisiksi. Rannikkojoukot suorittavat jatkuvaa tutka- ja aistivalvontaa sekä vedenalaista valvontaa. Valvontajärjestelmän rungon muodostavat puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen kiinteät valvonta-asemat. Liikkuvaa valvontaa suorittavat puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen alukset ja ilma-alukset. Merivalvonnan havaitsema kohde tai muu rajanläheinen toiminta pyritään tunnistamaan tai tarkistamaan ja tarvittaessa ryhdytään tapauksen edellyttämiin huomautus-, varoitustai pysäyttämistoimenpiteisiin. Kriisitilanteessa puolustusvoimien merivalvontayksiköt ja rajavartiolaitoksen merivartioyksiköt saatetaan täyteen valmiuteen. Näin valvonta-asemien määrä moninkertaistuu rauhanaikaiseen tasoon verrattuna. Valvontaa tehostetaan myös lisäämällä merivalvontalentoja ja aluspartiointia. Hyökkäyksen torjuntavalmiuden kohottamiseksi sekä meriliikenteen suojaamiseksi supistetaan tarvittaessa kauppa-alusliikenteelle sallittujen meriväylien lukumäärää. Samoin rajoitetaan kalastus- ja huvialusten liikkumista, aloitetaan kauppa-alusten tehostettu tarkastustoiminta sekä lasketaan tilanteen edellyttämät suojamiinoitteet. Rannikkojoukkojen valmiutta kohotetaan vahventamalla johtamisjärjestelmää, ohjus-, tykistö-, ilmatorjunta- ja rannikkojalkaväkiyksiköitä sekä muita rannikkojoukkoja taistelukykyisiksi. Merivoimat tukee maavoimia Merivoimat tukee maavoimia tiedustelemalla ja valvomalla merialuetta, laskemalla miinoitteita, torjumalla alueloukkauksia ja hyökkäyksiä sekä suojaamalla meriliikennettä. Hyökkäyksen torjuntakykymme merellä ja saaristossa perustuu pääasiassa merisulutteiden sekä ohjus- ja tykistöjärjes- telmien asevaikutuksen tehoon. Näiden asejärjestelmien suojaamiseen ja muihin taistelutoimiin tarvitaan ilmavoimien ja maavoimien joukkojen tukea. Elintärkeää meriliikennettä suojataan Meriyhteydet ja kauppamerenkulku ovat alttiina hyökkääjän sotatoimille. Meriliikenne on kuitenkin Suomelle elintärkeää. Siksi oman ja aluevesillämme tapahtuvan ulkomaisen meriliikenteen suojaaminen on välttämätöntä. Erityisesti meriliikenteen kannalta tärkeän Ahvenanmaan puolustaminen asettaa meripuolustuksen liikkuvuudelle ja toimintavalmiudelle poikkeuksellisia vaatimuksia. Meriliikennettä suojataan suuntaamalla alukset suojaisille reiteille, liikennöimällä huonon näkyvyyden vallitessa sekä säännöstelemällä liikennettä ja satamatoimintoja. Tarvittaessa kauppaaluksia kootaan saattueiksi, joita suojataan meri- ja ilmapuolustuksen yksiköillä. Merivalvonta ja -tiedustelu sekä miinantorjunta palvelevat myös meriliikenteen turvaamista. Luotsaus, väylästön ylläpito sekä varaväylien ja odotusalueiden valmistelu ovat tärkeitä kriisiajan meriliikenteelle. Ilmatyynyalus mahdollistaa hyvin liikkumisen Suomen karikkoisella rannikolla. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 17 17

ILMAPUOLUSTUS ILMATILAN LOUKKAUKSET ESTETÄÄN TARVITTAESSA VOIMAKEINOIN Ilmavoimat vastaa maamme ilmatilan jatkuvasta valvonnasta. Sodan aikana ilmavoimien päätehtävä on hävittäjätorjunta. Ilmatorjunnalla suojataan valtakunnallisesti ja sotilaallisesti tärkeimmät kohteet. Ilmapuolustuksen keskeisin tehtävä on rauhan aikana maamme ilmatilan valvonta ja vartiointi sekä siihen liittyen ilmatilan loukkausten estäminen tarvittaessa voimakeinoja käyttäen. Ensisijainen vastuu näistä toimenpiteistä on ilmavoimilla. Lisäksi ilmavoimat osallistuu sekä siviili- että sotilaslentoliikenteen johtamiseen ja valtakunnalliseen pelastuspalvelutoimintaan. Ilmavalvonnan ja siihen sisältyvien toimenpiteiden suuntaamista varten muodostetaan lennostojen pääjohtokeskuksissa tutkahavaintojen perusteella ympärivuorokautinen, tosiaikainen ilmatilannekuva. Pääjohtokeskukset vaihtavat vastuualueidensa tilannekuvat automaattisesti keskenään. Hävittäjätorjunta ja ilmatorjunta muodostavat toisiaan täydentävät asejärjestelmät. Tosiaikainen ilmatilannekuva ympäri vuorokauden Rauhanajan vaatimuksia vastaava yleiskuva ilmatilasta saadaan kaukovalvontatutkilla. Näiden alakatveita seurataan Suomessa suunnitelluilla ja valmistetuilla keskivalvontatutkilla. Tutkien ominaisuuksista johtuen jää edelleen mittausalueiden väliin aukkoja, joi- Varusmiehenä aloitettu sotilaslentäjäkoulutus huipentuu monen vuoden jälkeen hävittäjän ohjaimissa. 18

den paikkaamiseksi käytetään liikkuvia lähivalvontatutkia. Tutkamaalit tunnistetaan yhteistoiminnassa siviili- ja sotilasilmailuviranomaisten kesken. Mikäli jotakin ilmatilassamme lentävää tai sitä uhkaavasti lähestyvää maalia ei saada tunnistetuksi lentosuunnitelmatietoja vertaamalla, vastuussa oleva pääjohtokeskus käskyttää tunnistuskoneen ilmaan. Aseistettu tunnistuskone määrittää havaitun maalin kansallisuuden ja yksilötiedot sekä ohjaa ilmatilaamme eksyneet vieraat ilma-alukset pois alueeltamme tai pakottaa ne laskuun tilanteen niin vaatiessa. Tunnistuslentopäivystykseen käytetään ilmavoimien omien lentotukikohtien lisäksi säännöllisesti myös siviililentoasemia. Tarvittaessa voidaan tutkailmavalvontaa tehostaa käskemällä lepovuorossa olevat tutkat mittaamaan ja liittämällä lennonvarmistustutkat ja ilmatorjunnan tutkat valvontajärjestelmään. Koulutettuja reserviläisiä tarvitaan tehostamaan pääjohtokeskusten toimintaa ja saattamaan tutka-asemat ympärivuorokautiseen valvontaan kykeneviksi. Tutkavalvontaa täydennetään kutsumalla palvelukseen aisti-ilmavalvontayksiköitä. Ilmapuolustuksen siirtyminen sodanajan valmiuteen tapahtuu muutamassa vuorokaudessa. Hyvän perustan antaa jo rauhan aikana ylläpidettävä jatkuva korkea toimintavalmius. Väestönsuojelun hälytys- ja tiedotuspalvelu voidaan tarvittaessa käynnistää nopeasti ilmapuolustuksen johtokeskustiloihin sijoitettuja, toimintavalmiina olevia pää- ja varahälytyskeskuksia käyttäen. Todennäköisin aseellinen uhka kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa kohdistuu maahamme ilmoitse. Ilmapuolustuksen on tällöin kyettävä estämään ilmatilamme hyväksikäyttö. Ilmatilamme hyväksikäyttö estetään Mahdollinen ulkopuolinen päätös ilmatilamme hyväksikäytöstä tai lentokenttiemme haltuunotosta perustuu asiantuntija-arvioihin puolustuksemme suorituskyvystä ja puolustustahdosta. Mikäli kykyymme estää alueemme hyväksikäyttö uskotaan, riski joutua mukaan kriisiin tai sotaan laskee. Ilmavalvontamme suorituskyky, lentokalustomme ja ilmatorjuntamme laatu, lukumäärä ja käyttö sekä henkilöstön koulutustaso ovat tästä syystä jatkuvan ulkopuolisen seurannan kohteina jo rauhan aikana. Ilmatilan valvontaa voidaan yrittää häiritä myös elektronisen sodankäynnin keinoin. Häirintäyritykset on siksi kyet- 19

ILMAPUOLUSTUS tävä tunnistamaan ja väistämään niin vakuuttavasti, ettei häirinnällä voida saavuttaa haluttua vaikutusta. Parhaan mahdollisen ennaltaehkäisevän vaikutuksen aikaansaamiseksi on koko ilmapuolustus saatettava täyteen toimintavalmiuteen jo silloin, kun ensimmäiset merkit kriisin syntymisestä havaitaan. Maatamme vastaan mahdollisesti kohdistuvien ilmahyökkäysten suuntautumiseen ja tehoon voidaan vaikuttaa parhaiten ilmapuolustuksen asejärjestelmillä: torjuntahävittäjillä ja ilmatorjunta-aseilla. Vaikutusta voidaan pienentää myös joukkojen hälytyksin, hajauttamalla toimintaa laajemmalle, harhauttamalla sekä linnoittamalla ja naamioimalla kohteita. Ilmavoimien päätehtävä on hävittäjätorjunta Hyökkääjä pyrkii estämään liikekannallepanon, joukkojen perustamisen ja keskittämisen sekä lamauttamaan ilmapuolustuksemme ja johtamisjärjestelmämme. Puolustukseen ryhmitetyt joukot ja reservit yritetään eristää toisistaan ja niiden huoltokuljetuksia vaikeutetaan liikenneyhteyksiä tuhoamalla. Hävittäjätorjunnan ensisijaisia maaleja ovat maa- ja merivoimien taistelun kannalta vaarallisimmat taisteluyksiköt kuten pommi- ja rynnäkkökoneet. Hävittäjäkonein suojataan myös valtakunnallisesti tärkeitä kohteita kuten pääkaupunki seutua. Jos omaa hävittäjätorjuntaa ei olisi, hyökkääjä voisi keskittää koko ilmavoimansa lentokaluston ja johtamisjärjestelmän maavoimiensa tukemiseen ja puolustuksemme lamauttamiseen. Lentokoneita käytetään myös lentotiedusteluun, laskuvarjopudotuksiin, erikoisoperaatioihin ja erilaisiin tukitehtäviin. Taistelualueella esiintyy yhä enemmän helikoptereita. Hyökkääjä kykenee pääsääntöisesti toimimaan kaikkina vuorokauden aikoina sekä kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa. Hävittäjäkoneiden ja niiden ohjaajien lukumäärää ei voida enää nykyaikana lisätä sotatoimien alettua. Tästä syystä Suomi on hankkinut monipuolisen ilmatorjuntaohjusaseistuksen 20 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002

on sodan ajan tarpeiden mukaista suorituskykyä ylläpidettävä jo rauhan aikana. Vain näin menetellen voidaan ilmapuolustuksen osalta saavuttaa haluttu sotaa ennalta ehkäisevä vaikutus. Tukikohdat ovat perustana ilmavoimien valmiusyhtymien - lennostojen - torjuntahävittäjien tulenkäytölle. Tukikohtien rakenteet, niiden materiaali ja koulutetut joukot mahdollistavat torjuntahävittäjäkaluston tukeutumisen eri olosuhteissa ja uhkamalleissa. Kaikkien osatekijöiden on oltava oikeassa tasapainossa toisiinsa nähden, jotta tavoiteltava kokonaissuorituskyky saavutetaan. Hävittäjätorjunnan suorituskykyyn oleellisesti vaikuttavien tukikohtien tulee olla keskeisimmiltä osiltaan valmiiksi rakennettuja ja tukikohtajoukkojen materiaalin käytettävissä jo ennen mahdollisten sotatoimien alkamista. Ilmatorjunnan päätehtävä on kohteiden suojaaminen Ilmatorjunnalla suojataan valtakunnallisesti tärkeitä kohteita, valtakunnan puolustamisen kannalta tärkeitä kaikkien puolustushaarojen joukkoja, niiden perustamista ja taistelua sekä tuotetaan hyökkääjälle tappioita. Suuri osa ilmatorjunnasta on organisoitu maa-, meri- ja ilmavoimien joukkoihin. Esimerkiksi jääkäri- ja panssariprikaateissa on sekä ohjus- että ammusaseista muodostetut ilmatorjuntapatteristot. Ilmatorjunnalla on käytössään ajanmukaisia taisteluvälineitä kuten alueilmatorjuntaohjus 96 BUK-M1, joka kykenee toimimaan matalalla ja keskikorkeuksissa lentäviä maaleja vastaan kaikkina vuorokauden aikoina myös pimeällä ja huonossa säässä. Toinen esimerkki ajanmukaisesta kalustosta on kohdeilmatorjuntaohjusjärjestelmä 90 (Crotale NG). Ilmatorjunnan tulta johtavat ajanmukaiset tutkilla varustetut ilmatorjunnan johtoportaat, jotka on integroitu ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmään. 21 SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 2002 21