Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat,"

Transkriptio

1 PUOLUSTUSMINISTERI JYRI HÄKÄMIES 1 (7) FÖRSVARSMINISTER JYRI HÄKÄMIES Pelastusalan varautumisseminaari/ritarihuone Puhe Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, Talouskriisi on tällä hetkellä maailman laajuisesti keskeisin turvallisuusuhka. Sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle. Tiettyjä merkkejä aallonpohjan ohittamisesta on saatu, mutta varsinaisen kriisin loppua kukaan ei osaa ennustaa. Suomi tulee viennistä riippuvaisena maan joka tapauksessa jälkijunassa. Viive voisi olla kahden vuoden luokkaa verrattuna kotimarkkinoista riippuviin maihin. Miten talouskriisi sitten vaikuttaa esimerkiksi varautumiseen? Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia (YETT) määrittää ne uhkat, joihin eri viranomaisten tulee varautua. Jokainen viranomainen vastaa oman alansa varautumisesta. Muut viranomaiset valmistautuvat tukemaan vastuuviranomaista. Tällä viranomaisyhteistyöllä on Suomessa pitkät perinteet. Muut maat vasta harjoittelevat tätä mm. kriisinhallinnan saralla. Viranomaisyhteistyön tehostaminen on hyvä esimerkki yhteiskunnan kokonaisresurssien hyödyntämisestä eri tarkoituksiin. Vältetään suorituskykyjen päällekkäisyyttä. Yhden viranomaisen omalla vastuualueellaan tarvitsemaa suorituskykyä voi käyttää toinen viranomainen. Esimerkkejä on lukuisia. Nokian vesikriisissä käytettiin joustavasti puolustusvoimien vedenjakelukalustoa ja henkilöstöä. Olisi tarpeetonta hankkia jokaiseen kuntaan vastaavaa kalustoa. Kaikki perustuu riskikartoitukseen. Todennäköisyys ja seurannaisvaikutukset on punnittava yhdessä. Sotilaallisen kriisin todennäköisyys on ehkä pieni, mutta seurannaisvaikutukset ovat suuret. EDA

2 2 (7) Toisaalta tulvien todennäköisyys on suuri, mutta seurannaisvaikutukset suhteellisen pienet. Molemmissa esimerkeissä on useilla eri viranomaisilla joko vastuu rooli tai tukeva tehtävä uusitussa laissa puolustusvoimista täsmennettiin puolustusvoimien tehtävät. On itsestään selvyys, että puolustusvoimat keskittyy päätehtäväänsä, sotilaallisen voimankäytön ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan. Järjestyksessä toinen tehtävä on muiden viranomaisten tukeminen. Tehtävät eivät ole ristiriidassa keskenään. Puolustusvoimien resursseja valmistaudutaan käyttämään myös muissa kuin sotilaallisissa uhkissa. Lainsäädäntö mahdollistaa puolustusvoimien virka-avun poliisille ja antaa velvoitteen osallistua pelastuspalveluun pelastusviranomaisten pyynnöstä. Muiden viranomaisten tukeminen vaatii yleensä virkaapupyynnön poliisin kautta. Lainsäädäntöä olisi jatkossa kehitettävä siihen suuntaan, että myös muiden viranomaisten, esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisten, olisi mahdollista pyytää virka-apua suoraan ilman välikäsiä. Huolimatta lainsäädännöllisestä puutteesta, on puolustushallinto kehittänyt valmiuksiaan tukea muuta yhteiskuntaa. O kartoitettu kaikki ne suorituskyvyt, joita voitaisiin kuvitella käytettävän eri kriiseissä. Lista pitää sisällään tietotaitoa, henkilöstöä ja materiaalia. Nyt on käynnissä ns. mainostusvaihe, jossa muille viranomaisille markkinoidaan näitä suorituskykyjä. Samalla kerrotaan järjestelmä, jolla suorituskykyjä on mahdollista saada käyttöön. Puolustusvoimat ei sinällään hanki sellaista materiaalia, joka yksinomaan soveltuu muiden viranomaisten tukemiseen. Hankittavalla materiaalilla on ensisijaisesti sotilaallinen käyttötarkoitus. Tämän lisäksi materiaalia

3 3 (7) voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen. Esimerkkeinä vaikka helikopterit, lääkintämateriaali, majoitusvälineet jne.., lista on pitkä. Arvoisat kuulijat, Talvisodan syttymisestä on näinä päivinä kulunut 70-vuotta. Suomi joutui sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Samalla yhteiskunnan eri sektoreiden varautuminen pahimman varalle testattiin. Siviilipuolella varautuminen koski erityisesti väestönsuojelua ja kansanhuollon eri sektoreita. Energiahuollon osalta saatiin konkreettinen esimerkki haavoittuvuudesta. Bensiiniä Suomeen tuova englantilaistankkeri sai käskyn palata takaisin Englantiin lasti mukanaan. Suomella ei ollut omaa jalostamokapasiteettia tai varmuusvarastoja polttoaineiden osalta. Nyt tilanne on onneksi toinen. Talvisodan ajankohtaisuus antaa hyvän esimerkin kansallisen varautumisen merkityksestä. Ennen talvisotaa yhtäältä luotimme Kansainliiton kaikkivoipaisuuteen rauhan takaajana ja toisaalta siihen että materiaalia voidaan ostaa kriisin sattuessa. Molemmat oletukset olivat vääriä. Saimme kouriintuntuvaa opetusta viime sodistamme. Huoltovarmuus käsitettiin pitkälle sotien jälkeen kansallisena kysymyksenä. varastoitiin viljaa, polttonesteitä ja lääkkeitä. valmistauduttiin tuottamaan tiettyjä hyödykkeitä ja sotamateriaalia kotimaassa. Huoltovarmuus on edelleen myös tätä, mutta nykyisin se on käsitettävä paljon laajemmin. Globalisaatio on johtanut siihen, että emme ole puhuneet itsenäisestä puolustuksesta pitkiin aikoihin. Kansallinen puolustus nojaa vahvasti kansainväliseen yhteistyöhön. Jatkossa riippuvuus kasvaa entisestään. Yritysten omistuspohja vaihtelee ja monessa perinteisesti kotimaiseksi

4 4 (7) mielletyssä yrityksessä omistus on hajautunut ja pääosin ulkomaisessa omistuksessa. Valtio on tunnistanut globalisaation haasteet. On määritetty strategiset yritykset, joissa Suomen valtiolla on oltava kaikissa tilanteissa määräysvalta. Näitä ovat mm. Fortum, Neste Oil, Itella ja Finnair. Strategisilla yrityksillä on siis ratkaiseva merkitys Suomen huoltovarmuudelle ja kansallisien intressien turvaamiselle. Strategisten yritysten lisäksi on niitä yrityksiä, joissa valtiolla on merkittävä omistus. Valtion omistuksen hoitamiseksi perustettiin runsas vuosi sitten Solidium. Ensimmäistä kertaa valtiolla on mahdollisuus joustavasti hoitaa omistustaan. Ei ainoastaan myydä, vaan tarvittaessa myös ostaa. Viime aikoina on käyty keskustelua tietoverkkojen turvallisuudesta ja omistajuudesta huoltovarmuuden näkökulmasta. Asia ei ole uusi. Talouskriisin alkaessa islantilaisomistajilta tuli markkinoille suuri määrä Elisan osakkeita. Oli vaarana, että kansallisesti tärkeän teleoperaattorin omistus olisi mennyt ei toivottaviin käsiin. Tässä tilanteessa valtio katsoi, että kansallinen etu vaatii kaupan olevien osakkeiden lunastamista suomalaiseen omistukseen. Ostajan ei aina tarvitse olla valtio. Suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt ovat hyvä esimerkki siitä, miten suomalaista omistajuutta voidaan turvata. Viranomaisten toimintaedellytykset on turvattava myös kriisitilanteissa. Pitäen tätä lähtökohtana käynnistettiin tänä vuonna turvallisuusverkon rakentaminen. Turvallisuusverkko (TUVE) takaa tulevaisuudessa kaikkien keskeisten viranomaisten yhteydet varmentamalla itsenäisesti nyt käytössä olevat yhteydet. Hankkeeseen on kaikkiaan budjetoitu 197 M. Samalla turvallisuusverkko yhtenäistää eri viranomaisten tällä hetkellä

5 5 (7) eriävät tietoverkkoratkaisut. yhtenäisellä ratkaisulle parannetaan viranomaisten yhteistoimintakykyä normaali- ja kriisiaikana. Hyvät kuulijat, Kullakin viranomaisella on suomalaisessa lainsäädännössä selkeä, perusteltu tehtävä. Viranomaisten välinen yhteistoiminta on suomalainen vientituote, jota ihastellaan kansainvälisessä turvallisuustoimijoiden verkostoissa. Meidän on vaalittava jatkuvasti kansainvälistyvässä toiminnassamme tätä pienen kansakunnan yhteistoimintasuhteiden perinnettä. Puolustushallinnon näkökulmasta myös sisäisen turvallisuuden toimijoiden, mukaan lukien pelastustoimen, rooli on myös sotilaallisen voiman käytön tilanteissa ratkaisevan tärkeä. Eduskunnan käsittelyssä turvallisuus- ja puolustuspuolustuspoliittisen selonteon jatkokehittämisessä kiinnitettiin huomiota myös muiden turvallisuuden hallinnonalojen ohjaukseen ja voimavarojen tarkasteluun. Varautuminen ja väestönsuojelu ovat kansallisen turvallisuuden kokonaisuudessa keskeisiä kehitettäviä toimialoja. Pelastustoimi huolehtii yhteiskunnassa merkittävästä laajan turvallisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen elementistä. Arjen turvallisuuden keskeisenä toimijana on pelastustoimi. Yhteiskunnan kokonaisvarautumisen kannalta olisi toivottavaa, että turvallisuuden eri hallinnonalat tekisivät toimintaympäristöanalyysiään sekä pitkän aikavälin kehitystyötä nykyistäkin tiiviimmässä yhteistyössä. Näin saataisiin paras hyöty eri toimialojen kehittämiselle ja laajan turvallisuuden näkökulmasta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on tuonut tärkeän osansa kansalliseen keskusteluun. Järjestö on tuonut useissa eri yhteyksissä esille yhteiskunnan varautumisen kokonaisjärjestelmästä huolehtimisen.

6 6 (7) Teknistyvä ja alati kallistuva puolustusmateriaali on puolustukselle iso haaste. Mittakaavassa muilla hallinnonaloilla on edessään vastaavat haasteet. Kansakunnan kriisinsietokyvyn ja kansalaisten turvallisuuden kannalta, on pelastustoimen materiaalisten valmiuksien ylläpitämistä ja kehittämistä pidettävä yhtä lailla tärkeänä. Arvoisat seminaarin osanottajat, Suomalainen kansalaisyhteiskunta on aina nojannut merkittävällä tavalla kansalaisten omaehtoiseen ja vapaaehtoiseen toimintaan. Näin on asia erityisesti myös turvallisuuden eri alueilla. Kolmas sektori on saanut voimansa maanpuolustustahdosta. Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus sai oman lakiin perustuvan ohjauksensa ja sen kautta julkisoikeudellisen yhteisön aseman. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja sen edeltäjäjärjestöt ovat olleet merkittäviä yhteiskunnallisen varautumisen ja väestönsuojelun toimijoita jo reilun sadan vuoden ajan. Perinteet ulottuvat aina 171 vuoden päähän Turun VPKn perustamiseen vuonna Yhteiskunnan varautumisessa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö jäsenineen on tehnyt ja tekee merkittävää yhteiskunnallista turvallisuustyötä. Tehtävinä korostuvat kansalaisten ja yhteisöjen omatoimisen varautumisen tietojen ja taitojen kehittäminen arjen turvallisuudesta aina laajimpiin poikkeusoloihin. Suomalaisessa yhteiskunnassa vapaaehtoiset toteuttavat tarvittaessa pelastustoimessa merkittävää tehtävää. Harvaan asuttujen alueiden olosuhteet sekä suuronnettomuuksien, ympäristötuhojen ja poikkeusolojen erityistilanteet ovat vaatimuksiltaan sellaisia, että joustavasti käyttöön otettavia reservejä ehdottomasti tarvitaan. Vapaaehtoisuus on arvokas voimavara. Sitä on myös puolustushallinnon näkökulmasta vaalittava.

7 7 (7) Toivotan menestystä tärkeässä työssänne suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden puolesta. Kiitän puolustushallinnon puolesta lämpimästi teitä kaikkia yhteistyöstä varautumisen yhteisellä saralla.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Muuttuva maailma luo uusia toimintamahdollisuuksia Pelastusalan naisverkosto 14.11.2015 Tampere Sirpa Suomalainen Aluejohtaja Tulevaisuus pelastustoiminnan kannalta?

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 8.3.2017 HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ Maan puolustuksen ja turvallisuuden kannalta keskeisissä puolustushankinnoissa voidaan

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Sisällysluettelo 1 Viestinnän strateginen rooli 2 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA 1 Sisällysluettelo Viestinnän strateginen rooli...1 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot...1

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Eduskunta, Puolustusvaliokunta 10.5.2017 Olli Isotalo, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry, hallituksen puheenjohtaja Keskeistä 1. Puolustusteollisuutta

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - TIIVISTYS 1 Euroopan Komission lähtökohta: Teollinen yhteistyö (IP) vääristää vapaita markkinoita. Laki julkisista

Lisätiedot

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot

Lisätiedot

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

Puolustusministeriön strateginen suunnitelma

Puolustusministeriön strateginen suunnitelma Puolustusministeriön strateginen suunnitelma 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Arvot... 2 Strateginen visio... 3 Skenaariot... 4 Strategia... 7 Puolustuskyvyn kehittäminen... 8 Puolustuskyvyn käyttö...

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Varautumisen kehittyminen Jatkuvuussuunnittelu Valmiussuunnittelu Väestönsuojelu Käsitteistä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Valtiovarainministeriö, 18.5.2016, VM/853/00.05.00/2016. Puolustusvoimat, 20.5.2016, AM9733. Puolustusministeriö,

Lisätiedot

Työpajaohjeistus (3/3)

Työpajaohjeistus (3/3) Työpajaohjeistus (3/3) Kysymykset: 1.Miten Suomessa kehitetään: luonnononnettomuusriskien vähentämistä? luonnononnettomuuksiin varautumista? 2.Miten Suomessa toimintaohjelmatyö tulisi organisoida, jotta

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö Puolustusvoimat Huoltovarmuuskeskus Riihimäki (TIVA:t )

Liikenne- ja viestintäministeriö Puolustusvoimat Huoltovarmuuskeskus Riihimäki (TIVA:t ) Liikenne- ja viestintäministeriö Puolustusvoimat Huoltovarmuuskeskus Riihimäki 30.8. 2.9.2005 (TIVA:t 31.8. 1.9.2005) valmiuspäällikkö Veli-Pekka Kuparinen Tampere 11.10.2005 TESTATTAVAT ASIAT OMIEN TOIMINTAMAHDOL-

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin 25.3.2009. Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 30.3.2009

Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin 25.3.2009. Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 30.3.2009 30.3.2009 Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 25.3.2009 VARAUTUMISEN LÄHTÖKOHDAT Kirkon perustehtävän toteuttamien kaikissa olosuhteissa Varmistetaan valmiussuunnitelmissa.

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö Suomessa

Teollinen yhteistyö Suomessa Teollinen yhteistyö Suomessa 20.3.2 Kaupallinen neuvos Työ- ja elinkeinoministeriö Teollinen yhteistyö? Vastakaupat? Offset? Industrial Participation, IP Teollisen yhteistyön tavoitteena on sotilaallisen

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta 9.9.2016 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström HE 72/2016 vp: laki kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta;

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS Maakuntauudistuksen johtoryhmä 21.12.2017 Valmiuspäällikkö Tapani Rossi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus MAAKUNTALAKILUONNOS HE 15/2017,

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen Elintarvikehuoltosektorin poolit Alkutuotanto pooli Kauppa- ja jakelupooli Elintarviketeollisuuspooli KOVAtoimikunta 14 aluetta Toimikunta

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista?

Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista? Metsäalan strategiset valinnat: varmistelua vai riskeihin varautumista? Jakob Donner-Amnell Metsäalan tulevaisuusfoorumi Globalisaatiokehityksen tempoilevuus suuri Yritykset ja julkinen valta panostavat

Lisätiedot

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Tausta Muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia, ampumaaselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia.

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN?

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Sähköriippuvuuden riskit

Sähköriippuvuuden riskit 1 Sähköriippuvuuden riskit Käyttövarmuuspäivä Fingrid Oyj, 26.11.2009 Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi Tampereen teknillinen yliopisto Sähköenergiatekniikka 25.11.2009 Mikä ihme energiassa, sähkössä

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Haastattelut tehtiin 26.9. 12.10.2014. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Haastattelut tehtiin 26.9. 12.10.2014. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. 1 SAATTEEKSI Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksessa on selvitetty kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Mukana oli myös kysymyksiä

Lisätiedot

Puolustusministeri Jussi Niinistö: Varuskuntaverkosto säilytettävä ja kiinteistöjen omistus arvioitava uudelleen

Puolustusministeri Jussi Niinistö: Varuskuntaverkosto säilytettävä ja kiinteistöjen omistus arvioitava uudelleen PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN SIDOSRYHMÄLEHTI Joulukuu 2018 Puolustusministeri Jussi Niinistö: Varuskuntaverkosto säilytettävä ja kiinteistöjen omistus arvioitava uudelleen

Lisätiedot

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen

Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen Matinen seminaari 16.11.2017 Teemu TALLBERG, professori TAHTO-projekti http://www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ tahto-tutkimusprojekti Kansalta kysyttyä MTS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto osana häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumista

Sosiaali- ja terveydenhuolto osana häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumista Sosiaali- ja terveydenhuolto osana häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumista Väestönsuojelun neuvottelupäivä 2013 Neuvotteleva virkamies Merja Rapeli 30.4.2013 Varautumisen lähtökohdat Lähtökohtana

Lisätiedot

TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA

TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA VERSIO 1.0F 15.5.2009 TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA Versio: 1.0F Julkaistu: 15.5.2009 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Toiminnan jatkuvuuden hallintaa koskevat suositukset... 3 3.1 Johtaminen...

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE2016 21.10.2015 Kotimaisen puolustusteollisuuden tila syksyllä 2015 Puolustusteollisuuden PKT-yritykset ovat ahdingossa. PUTU-lain voimaantulon jälkeen suurissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt. Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt. Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Valtakunnallinen pelastus-

Lisätiedot

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta

Lisätiedot

Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG

Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG 19.1.2018 23.1.2018 1 MIKÄ MEITÄ OHJAA? 23.1.2018 2 Mikä se YTS on? Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016

Lisätiedot

KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti. Aki Pihlaja Projektipäällikkö

KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti. Aki Pihlaja Projektipäällikkö KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti Aki Pihlaja Projektipäällikkö KUJA2-projekti pähkinänkuoressa Omistaja: Suomen Kuntaliitto ry Rahoittaja: Huoltovarmuuskeskus Toteutus: 4/2017-3/2019

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. 1 (12) Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön 25-vuotisjuhla 20.10.2015 Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. Kiitän kutsusta Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Turvalliseen huomiseen SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Veli-Pekka Nurmi Valtuuston puheenjohtaja, dosentti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Lisätiedot

2. Kuntien valmiussuunnitelmien lainsäädännöllinen perusta? 3. Mitä tarkoitetaan huoltovarmuudella ja miten sitä toteutetaan?

2. Kuntien valmiussuunnitelmien lainsäädännöllinen perusta? 3. Mitä tarkoitetaan huoltovarmuudella ja miten sitä toteutetaan? Kriisi- ja valmiuslainsäädäntö Valinnainen kurssi 22.4.2015 1. Valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottomekanismi? 2. Kuntien valmiussuunnitelmien lainsäädännöllinen perusta? 3. Mitä tarkoitetaan huoltovarmuudella

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS?

VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS? Turvalliseen huomiseen VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS? Kimmo Kohvakka Toimitusjohtaja VARAUTUMISSEMINAARI Ritarihuone 4.12.2008 ESITYKSEN RAKENNE 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖMUUTOKSISTA 2. UHKIEN ARVIOINTI JA RISKIANALYYSI

Lisätiedot

Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen. Arto Nokkala 21.3.2012

Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen. Arto Nokkala 21.3.2012 Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen Arto Nokkala 21.3.2012 Aineksia suomalaisen asevelvollisuuden tulevaisuuteen Asevelvollisuus ja muutoksen mahdollisuus: kolme näkökulmaa 1: Suomalaisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Sisäministeriön pelastusosaston lausunto puolustusvaliokunnalle puolustusselonteosta

Sisäministeriön pelastusosaston lausunto puolustusvaliokunnalle puolustusselonteosta Lausunto 1 (6) Eduskunta Puolustusvaliokunta VNS 3/2017 vp Valtioneuvoston puolustusselonteko Sisäministeriön pelastusosaston lausunto puolustusvaliokunnalle puolustusselonteosta Eduskunnan puolustusvaliokunta

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat Kunnioitettu opettajani, professori Seppo Hölötä piti virkaanastujaisesitelmänsä aiheesta Yliopisto menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Näissä avaussanoissani

Lisätiedot

Sähköturvallisuuden kolmas ulottuvuus

Sähköturvallisuuden kolmas ulottuvuus EK Yritysturvallisuus Juhlaseminaari 12.-13.12.2007 13.12.2007 Sähköturvallisuuden kolmas ulottuvuus Toimitusjohtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Tampereen Sähkölaitos Tammerkosken Energia Oy TJ, Dos. Veli-Pekka

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Teija Mankkinen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Sähköposti: teija.mankkinen@spek.fi Puhelin: 040-161 7787 Toiminnan

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa on kaikessa toiminnassa mukana oleva tekijä. Turvallisuus on samalla myös vaade jonka vaarantuminen aiheuttaa rajoituksia. Perusteet:

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta 11.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry IA:n edustama teollisuus Suomessa

Lisätiedot

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos 10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos Kuntien valmiussuunnittelun ja toiminnan tukeminen Etelä-Savon valmius ja turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot