Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella. Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella. Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo"

Transkriptio

1 Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo

2 VN.FI 5

3 Tiedolla johtaminen Tiedolla johtaminen mahdollistaa sen, että erilaiset näkökulmat, vaihtoehdot ja riittävä informaatio otetaan johtamisessa ja päätöksenteossa huomioon. Tiedolla johtaminen edellyttää, että kootaan johtamisen ja päätöksenteon tueksi tilannetta tai ilmiötä kuvaavat faktat VN.FI 6

4 Tilannekuva Tilannekuvalla tarkoitetaan eri tilanteissa ja eri yhteyksissä eri asioita. Yhteistä kaikille tulkinnoille on se, että tilannekuva on päätöksenteon tuki. Tilannekuva antaa siis mahdollisuuden oikeaaikaiselle ja hyvälle päätöksenteolle. Yksi tilannekuvan määritelmä: Koottu kuvaus vallitsevista olosuhteista, käsillä olevan tilanteen synnyttäneistä tapahtumista, tilannetta koskevista taustatiedoista ja tilanteen kehittymistä koskevista arvioista ja eri toimijoiden toimintavalmiuksista Sanastokeskus TSK ry + SPEK Kokonaisturvallisuuden sanasto VN.FI 7

5 VN.FI 8

6 Valtion johtaminen ja Suomen kokonaisturvallisuus - Kuinka valtion johtamisessa varaudutaan kriiseihin Toimintaympäristön seuranta ja analysointi Strateginen suunnittelu Turvallisuuden tutkimus Yhteistoiminnan konseptien harjoittelu ja kehittäminen Kriisijohtamisen harjoittelu VN.FI 9

7 Vesa Häkkinen (UM) / Twitter IS

8 Laki valtioneuvoston tilannekeskuksesta 1 Valtioneuvoston tilannekeskuksen tehtävät Valtioneuvoston kansliassa on valtioneuvoston tilannekeskus. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston päätöksenteon ja toiminnan tueksi valtioneuvoston tilannekeskuksen tehtävänä on: 1) koota ja analysoida tietoa turvallisuustilanteesta ja sellaisista häiriöistä ja niiden uhkista, jotka vaarantavat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja; 2) hoitaa ja koordinoida 1 kohdassa tarkoitettuihin tilanteisiin liittyvistä vallitsevista olosuhteista, tilanteen synnyttäneistä tapahtumista, tilannetta koskevista taustatiedoista ja tilanteen kehittymistä koskevista arvioista sekä eri toimijoiden toimintavalmiuksista laadittavan kuvauksen (tilannekuva) ylläpitämiseen, kokoamiseen, yhteensovittamiseen ja välittämiseen liittyviä poikkihallinnollisia tehtäviä; ) jakaa 1 kohdassa tarkoitettua yhteen sovitettua tietoa tasavallan presidentille, valtioneuvostolle ja muille viranomaisille. VN.FI 11

9 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot VNTIKE 1. Johtaminen Luo pohjan muiden toimintojen turvaamiselle. Johtamiskyky on kyettävä turvaamaan kaikissa tilanteissa ja kaikilla toimintatasoilla. Tehokas häiriötilanteiden hallinta edellyttää tiivistä yhteistyötä johtamisen, tilannekuvan ja viestinnän välillä. 2. Kansainvälinen ja EU-toiminta Kansainvälisen yhteistyön mahdollistaminen ja osallistuminen kriisien ennaltaehkäisyyn on kiinteä osa yhteiskunnan muiden elintärkeiden toimintojen turvaamista. EU-turvallisuusyhteistyö on kiinteä osa hallinnonalojen turvallisuussuunnittelua. 3. Puolustuskyky Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus turvataan ylläpitämällä ja kehittämällä turvallisuusympäristöön suhteutettua puolustuskykyä. Suomen puolustuskyvyn kehittämisen ja ylläpidon ensisijaisena päämääränä on muodostaa ennaltaehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käytölle Suomea vastaan ja sotilaallisella voimankäytöllä uhkaamiselle. Tarvittaessa Suomeen kohdistuvat sotilaalliset uhat torjutaan sotilaallisia voimakeinoja käyttäen. 4. Sisäinen turvallisuus Sisäisen turvallisuuden ylläpitämisellä ennaltaehkäistään ja torjutaan Suomeen ja sen väestöön kohdistuvia rikoksia, onnettomuuksia ja ympäristövahinkoja tai muita vastaavia häiriöitä ja uhkia sekä hallitaan niiden seuraukset. Tiivis yhteistyö muiden kansallisten ja kansainvälisten viranomaisten, Euroopan unionin ja muiden toimijoiden välillä kaikilla hallinnon tasoilla tukee tätä työtä. 5. Talous, infrastruktuuri ja huoltovarmuus Talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden turvaamisella järjestetään elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi tarvittava rahoitus ja muut resurssit. Elintärkeille toiminnoille välttämättömät kotimainen ja kansainvälinen infrastruktuuri, organisaatiot, rakenteet ja prosessit turvataan. 6. Väestön toimintakyky ja palvelut Väestön toimintakyky ja hyvinvointi turvataan ylläpitämällä keskeiset peruspalvelut. Niillä edistetään väestön itsenäistä selviytymistä kaikissa tilanteissa. 7. Henkinen kriisinkestävyys Henkisellä kriisinkestävyydellä tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan sekä kansakunnan kykyä kestää kriisitilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta. Hyvä henkinen kriisinkestävyys edistää kriiseistä toipumista. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS)

10 VN.FI 13 Yhteiskunnan turvallisuustilannekuvan kokoaminen STM STUK THL Sairaalat IPCR ERCC CECIS INTCEN SITCEN AVI:t ELY-keskukset VNTIKE AVOIMET LÄHTEET Kv-yhteydet PLM PV PVOPKE TIEDL SM Supo Poliisi Raja Pelastus CMC HÄKE Migri UM Edustustot LVM KTK TRAFI VIVI FMI MMM Evira VM Tulli Valtiokonttori OKM OM OTKES TEM HVK Fingrid YM SYKE

11 Yli 20 seurantakohdetta Prioriteettina yhteiskunnan elintärkeät toiminnot (YTS) Jatkuva valvonta ja seuranta Valmius hälyttää viranomaiset, valtioneuvosto ja ministeriturva Raportointi ja ennakointi Itsenäinen tiedonkeruu (OSINT) ja viranomaistiedon yhdistäminen

12 VNTIKE kokoaa, analysoi, jakaa Kokonaisturvallisuus Laaja-alaisuus. Vaikutuksen ja merkityksen arviointi Suomelle. Poikkihallinnollisuus Eri hallinnonalojen tietojen ja tietotarpeiden yhdistäminen. Valtionjohdon palveleminen Strateginen taso. Olennaisen kiteyttäminen päätöksentekijälle.

13 Operatiivinen johto, tiedonkulku, yhteistoiminta, viestintä VIESTINNÄN KESKEINEN ROOLI Saa informaatiota, osallistuu käsittelyyn VN.FI 16

14 Tilannekuva ja tilanneymmärrys on perustus koko rakennelmalle Analyysi Muutokset Ennakointi Ennaltaehkäisy Reaktiivisesta => proaktiiviseen VN.FI 17

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG

Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG Järjestöt viranomaisten kumppanina. Velvollisuus ja mahdollisuus kummallekkin! Pelastusylitarkastaja TOM TALLBERG 19.1.2018 23.1.2018 1 MIKÄ MEITÄ OHJAA? 23.1.2018 2 Mikä se YTS on? Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen

Lisätiedot

Turvallisuuskomitean toiminta 2015

Turvallisuuskomitean toiminta 2015 Turvallisuuskomitean toiminta 2015 HaV 1.3.2016 Yleissihteeri Tatu Mikkola Turvallisuuskomitea tehtävät ja kokoonpano Pysyvä asiantuntija VIJOHT Mantila VNK PÄÄLL Kaukanen RVL Poliisiylijohtaja Kolehmainen

Lisätiedot

Opetustoimen varautuminen

Opetustoimen varautuminen Opetustoimen varautuminen ml. varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja kirjastotoimi STM:n Valmiusseminaari 15.-16.5.2017 Haikon kartano Tiina Mäkitalo 16.5.2017 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot YTS,

Lisätiedot

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 4.12.2018 Maakuntien kriisiviestintäseminaari Varautumisen alueellinen koordinaatiotehtävä maakunnille Yhteensovittamiselle

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19

Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19 Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19 6.6.2019 Pääsihteeri Vesa Valtonen @ValtonenVesa 1 Esityksen asiat 1. Kokonaisturvallisuus - suomalaisen varautumisen malli

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi 14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta

Lisätiedot

Turvallisuuskomitean puheenvuoro

Turvallisuuskomitean puheenvuoro Turvallisuuskomitean puheenvuoro V Kansallinen turvallisuustutkimuksen seminaari 20.10.2015 Turvallisuuskomitean sihteeristö Yleissihteeri Tatu Mikkola Kokonaisturvallisuus Public Private Partnerships

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi. Turvallisuuskomitean sihteeristö

Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi. Turvallisuuskomitean sihteeristö Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi Pentti Olin Turvallisuuskomitean sihteeristö Esittäjänä Kimmo Rousku 1 Turvallisuuskomitea tehtävät

Lisätiedot

Yhteinen varautuminen alueella

Yhteinen varautuminen alueella Yhteinen varautuminen alueella Maakuntahallitus 23.11.2018 Jarkko Jäntti Varautumisen valmistelija Uusi tehtävä HE 15/2017vp 142 Alueellisen varautumisen yhteensovittaminen Maakunnan on huolehdittava seuraavista

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Suomen kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpano-ohjelma Jari Pajunen Turvallisuuskomitean sihteeristö

Suomen kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpano-ohjelma Jari Pajunen Turvallisuuskomitean sihteeristö Suomen kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpano-ohjelma Jari Pajunen Turvallisuuskomitean sihteeristö 7.2.2014 1 Taloussanomat/It-viikko uutisoi 17.1.2014 "Jääkaappi osallistui roskapostin lähettämiseen

Lisätiedot

Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007. Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta.

Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007. Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta. Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007 Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta. TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT 2003 Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita

Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita Valmiuspäällikkö, hallitusneuvos Juho-Antti Jantunen Sivistystoimen johdon varautumis- ja valmiuspäivä 9.11.2017 Oulu Esityksen rakenne: Sivistystoimen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuus ja hybridivaikuttaminen. Erikoistutkija Juha-Antero Puistola

Kokonaisturvallisuus ja hybridivaikuttaminen. Erikoistutkija Juha-Antero Puistola Kokonaisturvallisuus ja hybridivaikuttaminen Erikoistutkija Juha-Antero Puistola 1 Mikä ihmeen Turvallisuuskomitea? 2 Turvallisuuskomitea tehtävät ja kokoonpano Pysyvä asiantuntija VIJOHT Anttikoski VNK

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt. Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt. Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Kansalaisyhteiskunta ja kokonaisturvallisuus - Omatoiminen varautuminen ja järjestöt Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Valtakunnallinen pelastus-

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos 10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos Kuntien valmiussuunnittelun ja toiminnan tukeminen Etelä-Savon valmius ja turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu Esittelymateriaali Esityksen sisältö Viitta-työkalun tausta Miten työkalu on syntynyt? Viitta-työkalun tavoitteet ja hyödyt Itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Strategiaprosessi ja keskeiset tutkimusteemat

Strategiaprosessi ja keskeiset tutkimusteemat Strategiaprosessi ja keskeiset tutkimusteemat Turvallisuustutkimuksen kansallisen strategian esittelytilaisuus 30.1.2009 Mikko Syrjänen Gaia Consulting Oy Esityksen sisältö Strategian lähtökohdat Mitä

Lisätiedot

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 53 31.1.2019 30.1.2019 Martti Soudunsaari Prosessisuunnittelija / maakuntauudistuksen valmistelu

Lisätiedot

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Ville Mensala esikuntapäällikkö Sisältö Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmä. Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Poikkeusolojen riskianalyysi

Poikkeusolojen riskianalyysi Poikkeusolojen riskianalyysi Vesa-Pekka Tervo riskienhallintapäällikkö Väestönsuojelun neuvottelupäivät, Käpylä, 25.4.2013 KUP:n organisaatio Pelastusjohtaja Apulaispelastusjohtaja Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen. Kriisijohtamismalli ja tilannekuva pandemian puhjetessa

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen. Kriisijohtamismalli ja tilannekuva pandemian puhjetessa Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen Kriisijohtamismalli ja tilannekuva pandemian puhjetessa TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT 2003, YETT 2006 Nor m aaliolot Häir iöt ilant eet Poikkeusolot

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25.1.2018, Järvenpää Erityisasiantuntija Lauri Holmström Esityksen sisältö Sisäisen turvallisuuden strategia Ennakointi

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Arjen turvallisuus kylissä. Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011

Arjen turvallisuus kylissä. Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011 Arjen turvallisuus kylissä Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011 Kylä auttaa ja välittää kriisissä hanke 2009-2011 Hallinnoi Suomen Kylätoiminta

Lisätiedot

Viestintäviraston turvallisuustoimiala. Tietoturva nyt! -seminaari 8.5.2013 Kirsi Karlamaa

Viestintäviraston turvallisuustoimiala. Tietoturva nyt! -seminaari 8.5.2013 Kirsi Karlamaa Viestintäviraston turvallisuustoimiala Tietoturva nyt! -seminaari 8.5.2013 Kirsi Karlamaa 1 Viestintäviraston organisaatio 1.1.2013 Pääjohtaja Asta Sihvonen-Punkka Tv-maksut Viestintä Hanna Tamminen Hallinto

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS- STRATEGIA

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS- STRATEGIA YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS- STRATEGIA Sisällys YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA... 0 1. Johdanto... 2 2. Kokonaisturvallisuus - varautumisen yhteistoimintamalli... 3 2.1. Kokonaisturvallisuuden ohjaus...

Lisätiedot

SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila

SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila 4.10.2016 kunnanjohtaja Harri Anttila 1 Teemoja Luottamus turvallisuuden

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuuden ajankohtaiset

Kokonaisturvallisuuden ajankohtaiset Kokonaisturvallisuuden ajankohtaiset STM:n varautumisseminaari 24.5.2019 Pääsihteeri Vesa Valtonen @ValtonenVesa 24.5.2019 1 Esityksen asiat Kokonaisturvallisuus mikä ja miksi? Turvallisuuskomitean ajankohtaiset

Lisätiedot

Hyvät Suomen Pelastusalan keskusjärjestön edustajat, kunnioitettavat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö

Hyvät Suomen Pelastusalan keskusjärjestön edustajat, kunnioitettavat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Juhlapuhe Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Varautumisseminaari 20.12.2012 Suomi ja turvallisuusympäristön muutokset Hyvät Suomen Pelastusalan keskusjärjestön edustajat,

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian uudistaminen. Pääsihteeri Vesa Valtonen

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian uudistaminen. Pääsihteeri Vesa Valtonen Yhteiskunnan turvallisuusstrategian uudistaminen Pääsihteeri Vesa Valtnen 23.11.2016 www.turvallisuuskmitea.fi 1 Kknaismaanpulustuksesta kknaisturvallisuuteen www.turvallisuuskmitea.fi 2003 2006 2010 YTS2010

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1-Q2 1 Verkkolaskujen

Lisätiedot

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Rehtori Kimmo Himberg, Poliisiammattikorkeakoulu Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 52 Luosto 1.2.2018 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon

Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon Ari Evwaraye Sisäministeriö 28.11.2017 29.11.2017 1 29.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Projektijohtaja Kimmo Himberg 15.05.2017 Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja

Lisätiedot

Kooste riskienhallinnan valmistelusta

Kooste riskienhallinnan valmistelusta Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri

Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien

Lisätiedot

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA chemical (kemiallinen), b iological (biologinen), radiological (säteily), nuclear (ydin) j a explosives( räjähteet) MIKKELI 10.9.2013

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö 9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 1.3.2018 1 Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous 7.12.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 3. Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpano 4. Alueellinen ja

Lisätiedot

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA (valtioneuvosto) SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMA (sisäministeriö) Aluehallintoviraston kokonaisturvallisuusstrategia (L-S AVI) Keski-Suomen

Lisätiedot

TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä

TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä TORI-siirtojen tilannekatsaus TORI-hankkeen ohjausryhmä 2.9.2015 Siirtojen kokonaistilanne 1.6.2015 Työntekijät Yht n.1000 Sopimukset M Yht n. 250 M 250 50 132 618 37 163 Siirretty TORI Siirrettävä TORI

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA 29.10.2018 Lasse Ilkka Erityisasiantuntija Hyvinvointi ja palvelut Valmiusyksikkö SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston puheenvuoro Aira A. Uusimäki aluehallintoylilääkäri

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston puheenvuoro Aira A. Uusimäki aluehallintoylilääkäri Pohjois-Suomen aluehallintoviraston puheenvuoro Aira A. Uusimäki aluehallintoylilääkäri Valtakunnalliset opiskeluterveyspäivät 14.-15.11.2011, Aira A. Uusimäki Aluehallintovirasto (6) Henkilöstöä n. 1350

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Kansallinen riskiarvio. Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio

Kansallinen riskiarvio. Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio Kansallinen riskiarvio Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio 1 Kansallinen riskiarvio Kansallinen riskiarvio laaditaan Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseen N:o 1313/2013/EU unionin pelastuspalvelumekanismista

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks,

Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks, Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks, 29.1.2019 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset. Valmiusmestari Vesa Lehtinen LAHTI

Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset. Valmiusmestari Vesa Lehtinen LAHTI Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset Valmiusmestari Vesa Lehtinen 04.12.2017 LAHTI MITÄ VARAUTUMINEN ON?? Mikä meitä uhkaa? Varautuminen Toiminta, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA LUONNOS

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA LUONNOS YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA LUONNOS 20.9.2017 Sisällys YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA... 0 1. Johdanto... 2 2. Kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli... 3 2.1. Kokonaisturvallisuuden ohjaus...

Lisätiedot

Verkkolaskutilastot 2016

Verkkolaskutilastot 2016 Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Lapin maakunta ja soteuudistuksen viestintäryhmälle 12.10.2017 1 12.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi

Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kieku-info Hankekatsaus Seija Friman. Tilaisuus, Esittäjä

Kieku-info Hankekatsaus Seija Friman. Tilaisuus, Esittäjä Kieku-info 25.8.2015 Hankekatsaus Seija Friman Tilaisuus, Esittäjä Vaiheen 2, tarkistuspiste 2 Käsiteltiin Kiekun strategisessa ohjausryhmässä pe 21.8. Ohjausryhmä puolsi käyttöönottoerän 6 aloittamista

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

Valtion aluehallinto 2010

Valtion aluehallinto 2010 Valtion aluehallinto 2010 Valtion uuteen aluehallintoon 1.1.2010 Aluehallinnon ohjaus TEM SM VM ELY AVI Elinkeino Liikenne Ympäristö Pelastus Peruspalv:t Ymp.luvat Työslu Tossavainen - Haranne 30.10.2010

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI. Pertti Woitsch 6.10.2015

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI. Pertti Woitsch 6.10.2015 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI Pertti Woitsch 6.10.2015 1 Pertti Woitsch Security and Defense Industry Executive Senior Advisor, Geowise Oy Chairman, Surma Ltd. Director (non-exec), Temet Oy

Lisätiedot

Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa

Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa Hankkeen tulokset, opit ja knopit Janne Leskinen, projektisuunnittelija Pärjätään yhdessä hanke Esityksen 3 pääviestiä: 1) Sote-järjestöjen toiminta

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausunto kokonaisturvallisuuden ja varautumisen sanastoluonnoksesta

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausunto kokonaisturvallisuuden ja varautumisen sanastoluonnoksesta Lausunto LSSAVI/2784/05.09.00/2014 Länsi- ja Sisä- Suomi 28.5.2014 Sanastokeskus Riina Kosunen Karim Peltonen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Lausuntopyyntönne 30.4.2014 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Suomen tulli. Rajat ylittävän rikollisuuden torjunta. 29.8.2014 Tulli

Suomen tulli. Rajat ylittävän rikollisuuden torjunta. 29.8.2014 Tulli Suomen tulli Rajat ylittävän rikollisuuden torjunta Tullin organisaatio Tullitoimipaikat 2014 Tullissa työskenteli vuoden 2013 lopussa 2 319 henkilöä. Naisten osuus oli 46 % ja miesten 54 %. Tullin toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen

Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen 2012 Erik Dannbäck erik.dannback@tulli.fi Tullivalvontapäällikkö Valvontaosasto Tullivalvonta ja tekniikka 2 Esityksen sisältö Missio Valvonnan ydintehtävät

Lisätiedot

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Turvalliseen huomiseen SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Veli-Pekka Nurmi Valtuuston puheenjohtaja, dosentti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri

Lisätiedot

TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA

TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA VERSIO 1.0F 15.5.2009 TOIMINNAN JATKUVUUDEN HALLINTA Versio: 1.0F Julkaistu: 15.5.2009 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Toiminnan jatkuvuuden hallintaa koskevat suositukset... 3 3.1 Johtaminen...

Lisätiedot

1. Perusvalmius on valmiustila, jossa toimitaan normaaliaikana.

1. Perusvalmius on valmiustila, jossa toimitaan normaaliaikana. ROVANIEMEN KAUPUNGIN POIKKEUSOLOJEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginhallituksessa 27.3.2013 130 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.5.2013 78 1 SOVELTAMINEN Tätä johtosääntöä sovelletaan Rovaniemen kaupungissa

Lisätiedot