Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS Joutsan kunnanhallitus 23.09.2013 198 Joutsan kunnan Leivonmäen taajamassa sijaitsevien kiinteistöjen siirtymistä kotimaisella polttoaineella toimivaksi on valmisteltu ja hankkeelle on varattu rahoitus (180 000 ) vuoden 2013 talousarviossa. Joutsan kunta kilpailutti lämmönhankinnan keväällä 2013. Lämmöntoimittajia haettiin tuolloin mm. Joutsanseutu-lehdessä olleella ilmoituksella. Kilpailutuksen suoritti Benet Oy, joka toimi konsulttina myös neuvotteluissa ja sopimuksen laadinnassa. Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Myyjä toimittaa kunnan kiinteistöihin lämpöä, joka kehitetään myyjän lämmöntuotantolaitoksissa (lämpökonteissä). Myyjä ylläpitää ja kehittää luotettavaa ja pääosin paikallisiin polttoaineisiin perustuvaa lämmöntuotantoa Leivonmäellä. Kunta liittää nyt tarjouskilpailun kohteena olleet omat ja vuokratalojen kiinteistöt lämpöön heti, kun se sopimuksen mukaisesti on mahdollista ja pyrkii jatkossakin käyttämään Myyjän toimittamaa lämpöä Leivonmäen kiinteistöissään. Tarvittavat siirtoputket voidaan sijoittaa kunnan maalle. Kunta osoittaa sopivat alueet lämpökonttien sijoittamista varten, sijoituspaikoista tehdään erillinen vuokrasopimus. Energiamaksu vuodelle 2013 toimitetusta lämpöenergiasta on 60 euroa/mwh, johon lisätään kulloinkin voimassa olevan lain mukaisesti arvonlisävero. Liittymismaksu määräytyy liitettyjen kiinteistöjen mukaan seuraavasti: - Liittymismaksu on 250 /kw liittymän sopimustehosta, kun liittymisteho on 51-500 kw, kunnan vastatessa liittymislinjojen kustannuksista. Kunkin kiinteistön osalta liittymismaksu maksetaan, kun pysyvä kaukolämmön toimitusvalmius on saavutettu. Kotimaiselle polttoaineelle siirtyy seuraavat kiinteistöt: - Kurkiauran koulu - Huuponhovi
- Paloasemarivitalo Esityslistan liitteenä on sopimusluonnos. Sopimusluonnosta on muutettu siten, että siitä jää liittymismaksut pois ja vastaava kustannus peritään perusmaksussa. Uusittu luonnos on toimitettu kokouksen osanottajille. Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen lämpöhuoltoa koskevan uusitun sopimuksen. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Sopimusluonnos on pöytäkirjan liitteenä nro 2. Taneli Rasmus oli kokouksessa paikalla esittelemässä asiaa. Tekninen lautakunta 17.11.2016 76 Aiemmin päätetyllä tavalla Joutsan kunnan ja perustettavan yhtiön lu kuun vuonna 2013 sovittu Leivonmäen taajaman läm mön toi mi tusso pi mus on sittemmin siirtynyt nykyiselle toiminnanharjoittajalle eli Läm pö kol mik ko Oy:lle. Tekninen osasto on käynyt neuvotteluja Lämpökolmikko Oy:n kanssa sopimuksen uudistamisesta kuluvan vuoden aikana. Sopimuksen uu dis ta mi ses sa on tavoiteltu kunnalle edullisempaa ko ko nais energian hintaa ja sitä, että kunnan rakentamat verkostot luovutettaisiin tu le vai suu des sa yhtiölle. Lämpökolmikko Oy:n uusi hakelämpölaitos on valmistunut ja lämmön tuo tan to voidaan aloittaa sitä mukaa, kun kiinteistöjä liitetään ver kos toon. Yhtiön tavoitteena on laajentaa kaukolämpötoimintaa Leivonmäellä. Jat kos sa verkoston rakentaminen ja sen kustannukset kuuluvat yhtiöl le ja se perii asiakkailtaan liittymismaksuja, joilla katetaan ver koston rakentamisen ja ylläpidon kustannuksia. Uuden puitesopimusluonnoksen mukaan verkostoon liitettyjen kunnan rakennusten yhteenlasketun tilaustehon ollessa 742 kw, ar von lisä ve ro ton perusmaksu on 2597 /kuukausi ja liittymisputkiston kustan nuk sis ta vastaa Myyjä (perusmaksu 3,50 /kw/kk). Alkuperäisen so pi muk sen mukainen perusmaksu oli 5,49 /kw/kk.
Tästä sopimuksesta johtuen kunta ei maksa liittymismaksuja ny kyisis tä sopimuskiinteistöistä. Energian hinta on 60 euroa/mwh (alv 0%). Hinta on sidottu Tilastokeskuksen hakkeen hintaindeksiin. Verkoston luovutuksesta on tarkoitus sopia ennen tämän so pi muksen voimaantuloa. Uusi sopimus on alkuperäiseen sopimukseen verrat tu na kunnalle 17 719 /vuosi (alv 0%) edullisempi. Uusi sopimusluonnos on esityslistan liitteenä. (Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä p. 0400 646 848) Teknisen johtajan ehdotus: Lautakunta hyväksyy uuden lämmöntoimitussopimuksen Joutsan kun nan ja Lämpökolmikko Oy:n välille. Teknisen johtajan uusi ehdotus: Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Teknisen johtajan uusi ehdotus hyväksyttiin. Tekninen lautakunta 15.12.2016 82 Lämpökolmikko Oy:n tarjous kunnan rakentamasta lämpöverkostosta esitellään kokouksessa. (Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) Teknisen johtajan ehdotus: Annetaan kokouksessa. Teknisen johtajan uusi ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kunnahallitukselle uuden lämmöntoimitussopimuksen hyväksymistä Joutsan kunnan ja Lämpökolmikko Oy:n välille. Asiasta käydyn keskustelun aikana Teuvo Tuominen esitti Terhi Toivosen kannattamana, että sopimusta ei hyväksytä ja asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Puheenjohtaja totesi, että asiasta on suoritettava äänestys. Hän
esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen, jossa ne jotka kannattavat teknisen johtajan esitystä äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Teuvo Tuomisen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 Jaa-ääntä ja 2 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että teknisen johtajan esitys on tullut teknisen lautakunnan päätökseksi asiassa. Sopimus on pöytäkirjan liitteenä 1. Äänestysluettelo on esityslistan liitteenä 2. Joutsan kunnanhallitus 09.01.2017 4 Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen asiassa. Kunnanhallitus päätti, että asia jätetään pöydälle. Joutsan kunnanhallitus 09.01.2017 4 Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen asiassa. Kunnanhallitus päätti, että asia jätetään pöydälle. Joutsan kunnanhallitus 20.02.2017 42 Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan lämmöntoimitussopimuksen.
Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Sopmus on pöytäkirjan liitteenä nro 1.