M 19/4241/-78/2/1 fif oo Oc T~7IC / 1"_ 62 F ~3 Kiihtelysvaara Kortevåara Lauri Pekkarinen 197822 SELOSTUS KIIHTELYSVAARAN KORTEVAARAN ALUEELLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1973-1976
TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologinen tutkiuslaitos oli aloittanut kesällä 1972 alitutkiukset Kiihtelysvaaran Hyypiän alueella lähinnä etadiabaaseihin liittyvien kupariineralisaatioiden selvittäiseksi. Seuraavina kesinä tutkiusaluetta laajennettiin luoteeseen niin, että lähellä Kiihtelysvaaran kirkonkylää tiedossa oleva ns. Kortevaaran etadiabaasijuoni ypäristöineen tuli yös tutkiusten kohteeksi ( juonen sijainti näkyy Nykäsen laatiasta kallioperäkartasta 4241, 1 :1 ). Kesien 1973 ja 1974 aikana oli ainitulta alueelta löytynyt lisäksi kuparipitoisia kvartsiittilohkareita. Myös uutaassa kvartsiittipaljastuassa oli havaittu hiean kuparikiisua. Tästä syystä alueella suoritettiin detaljitutkiuksia. SUORITETUT TUTKIMUKSET Kiihtelysvaaran Kortevaaran alueella orientoiva lohkare-etsintä ja paljastuien kartoitus aloitettiin jo kesällä 1972, utta laajeissa puitteissa kuitenkin vasta seuraavana kesänä ( liite 1 ). Kesinä 1975 ja 1976 geologi L. Pekkarinen suoritti vielä täydennyskartoitusta laajean alueellisen tutkiuksen yhteydessä. Lohkare-etsintöihin ja paljastuien kartoitukseen on osallistunut useita lohkare-etsijöitä ja kesäharjoittelijoita. Geofysikaaliset ittaukset ( slingra- ja agneettiset ittaukset ) aloitettiin Kortevaaran ypäristössä v. 1973 ja niitä jatkettiin v. 1974. Mitattu alue käsittää lähinnä prekarjalaisen pohjan ja karjalaisten liuskeiden kontaktivyöhykkeen ( liite 1 ). Myöhein ( v. 1975 ) on tehty harvalinjainen painovoiaittaus. Kesällä 1973 löydettyjen kuparipitoisten kvartsiittilohkareiden takia ( liite 2 ; esi. L 8/HK-73 sisältää 2, % Cu ) tehtiin keväällä 1974 geokeiallista näytteenottoa cobra-kalustolla. Kaikkiaan otettiin 825 näytettä nuerot 545126 ja 1181424 ).
Kesän 1974 kartoituksissa löydettiin lisää kuparikiisua sisältäviä paljastuia. Lisätiedon saaiseksi tehtiin niiden läheisyyteen noin 5 pitkä t utkiuskaivanto ( liite 4 ). Kaivannosta otettiin cobrakalustolla 14 jauhenäytettä analysointia varten ( nuerot 211-314 ). Vuonna 1974 kairattiin avokalliosta tavattujen kiisuvihjeiden, geofysikaalisten ja geokeallisten indikaatioiden takia ( liitteet 2-4 ) kvartsiittikerroksiin viisi reikää ( R318, 319, 32, 321 ja 323 ; yht. 667,3 ) sekä yksi reikä Kortevaaran etadiabaasijuoneen ( R322 ; 191, ). Malitutkiustan yleisjohdosta ovat vastanneet FT Lauri Hyvärinen ja FT Anssi Lonka. GEOLOGISET YLEISPIIRTEET JA TUTKIMUSTULOKSET Geologinen yleiskuva on esitetty karttaliitteessä ( liite 5 ). Kortevaaran alueen kallioperälle on olennaista kaksijakoisuus : prekarjalainen pohja idässä ja sen päälle diskordantisti kerrostuneet karjalaiset etasedientit ja etavulkaniitit lännessä. Pohjan kiviä luonnehtivat plutoniset grano-kvartsidioriittiset kivet. Pohjan päälle kerrostuneet.karjalaiset uodostuat käsittävät pohjalta laskien pohja-arkooseja, arkosiitteja, alean jatulikvartsiitin, etavulkaniittipatjan, yleän jatulikvartsiitin sekä niiden päälle kerrostuneen kalevaisen kongloeraatin, kvartsiitin ja stauroliittipitoisen kiilleliuskeen. Alean kvartsiittiuodostuan päällä todettiin oreenissa anoaalisia kuparipitoisuuksia Kortevaaran etadiabaasijuonen kuallakin puolella (vrt. liitteet 3 ja 6 ). :Näiden anoalioiden sekä paljastuissa ja tutkiuskaivannossa tavattujen kiisuuntuien ( liite 4 ) ittasuhteiden selvittäiseksi alean kvartsiittiuodostuan alaosan kerrokset lävistettiin kairaaalla. Läheltä arkosiitin kontaktia paikannettiin kvartsiittikerroksissa parin-kolenkyenen etrin levyinen, tosin hyvin hajanainen, kiisuuntunut vyöhyke. Tässä vyöhykkeessä kuparin keskipitoisuus jää tosin aaaiseksi (,1 -,2 Cu ), utta nousee puolen etrin tai etrin osueilla puoleen
prosenttiin tai jopa ylikin. Voiakkaiin kiisuuntuneet osat eivät kuitenkaan ole yhtenäisiä. Tää johtunee siitä, että runsaiin.kuparikiisua esiintyy kvartsiitin ruhjerakosissa ja huokoisissa, kerroksissa. Kuparikiisua sisältävän vyöhykkeen ulkopuolella esiintyy harvakseltaan pyriittikiteitä. Kiisujen esiintyistapa on sellainen, että niiden aines lienee peräisin Kortevaaran etadiabaasijuonesta ja sen apofyyseistä. Kartoituksessa tehtyjen havaintojen sekä kairaustulosten perusteella uut Kortevaaran etadiabaasijuonen ypäristön paljastuista tavatut kiisuuntuat katsottiin niin vaatiattoiksi ettei syväkairausta katsottu niiden osalta tarpeelliseksi. Syväkairauksella 1ävistettiin Kortevaaran etadiabaasijuonen länsipää agneettisen anoalian ( liite 2 ) ja oreenin Cu-anoalian ( liite 3 ) tähden. Todettiin, että juonen keskiosaan liittyy heikkoa kuparikiisu- ja pyriittipirotetta. Kuparin pitoisuudet ovat. kuitenkin hyvin heikkoja ( yleensä.5 -.1 ), joskin pitoisuus lyhyellä analyysivälillä nousee.3 % :iin. Magneettinen anoalia johtuu agnetiittipirotteesta. On huoattava, että alueen vulkaniititkin sisältävät pieniä ääriä kuparikiisua. Tää selittänee alueen länsiosassa todetut oreenin Cu-aoaliat ( liite 3 ). Yhteenvetona voidaan todeta, että geologisen tutkiuslaitoksen vv. 1973976 suorittaissa Kiihtelysvaaran Kortevaaran alueen alitutkiuksissa ei tavattu viitteitä ekonoisista kiisuuntuista, vaan tavattiin ainoastaan vähäisiä kiisupitoisia vyöhykkeitä tai pesäkkeitä. Tästä syystä jatkotutkiukset ko. alueella katsottiin tarpeettoiksi. Kuopiossa 197822 Geologi Lauri Pekkarinen
LIITTEET Liite 1. Osa yleiskatsauskartasta Kiihtelusvaara 1 :1 Liite 2. Paljastuakartta, porareikien sijainti ja tärkeiät alilohkareet, 1 :4 Liite 3. Pedogeokeiallinen kartta ( Cu ) ; Kiihtelysvaara, Kortevaara ( M 35/4241 4 B 24, 25 ; D.4 ),1 :4 Liite 4. Tutkiuskaivanto M 1 ( M51/4241 4/-75/1 ), Kiihtelysvaara, Kortevaara, 1 :2 Liite 5. Kivilajikartta, Kiihtelysvaara, Kortevaara, 1 :4 Liite 6. Kiihtelysvaaran Kortevaaran alueen pedogeokeial- listen näytteiden Cu-pitoisuudet, histograi Seuraavana lueteltavat, liitteisiin kuuluvat geologiset ja geokeialliset kartat, syväkairauksen kivilajiraportit ja pystyleikkaukset sekä geofysikaaliset kartat säilytetään tutkiuslaitoksen arkistossa. Geologiset ja geokeialliset kartat M 11.1/4241 4/-75/1, paljastua- ja porareikien sijaintikartta (1 :4 ) M 11.1/4241 4/-75/2, kivilajikartta Kortevaara ( 1 :4 ) M 51/4241 4/-75/1, Kortevaara, Tutkiuskaivanto M 1, jauhenäytetutkiukset ( 1 :2 ) M 35/4241 4 B 24,25 ; D 4, Kortevaara pedogeoke. kartta Cu ( 1 :4 ) Syväkairaus M 19/52/4241/-74/318-323, syväkair. kivilajiraportit M 52/4241/-74 /318-323, syväkair. pystyleikkauksia ( 1 :1 ) Geofysikaaliset kartat Magneettiset kartat M 22/4241 4 B24,25 ; D 4,5 ; 1 :4 M 22/4241 4 B ; 1 :1
Slingra- kartat - iag. kopon. M 24.116/4241 4 B 24,25 D 4,5 ( 36 Hz ) 1 :4 M 24.31/4241 4 B 24,25 ( 14 Hz ) 3 1 :4 M 24.116/4241 4 B 3 1 :1 - reaalikopon. M 24.126/4241 4 B 24,25 D 4,5 ( 36 Hz ) 1 :4 M 24.32/4241 4 B 24.25 ( 14 Hz ) 3 1 :4 M 24.126/4241 4 8 1 :1 : Gravietriset kartat M 21.1/4241 4 B 24,25 ; D 4,5 1 :4 M 21.1/4241 4 B 1 :1
Liite 6. Kiihtelysvaaran Kortevaaran alueen pedogeokeiallisten näytteiden Cu-pitoisuuksien jakautuinen esitettynä histograina ( 1 näytettä ) IV 1)4r4 1'hJNTS TllT4L CF'LL S17.l- Io MEAN. IoM.I MF.DI4I* (2.1, STANDARD nfviatiuij. 12l t o4 MAXIMUM FRFOUFNCY- 16 MAXIMUM FREn11FNCIES 4T! 5 + ------------------------------------------------------------------------ of MAXIMUM 2 4 6 1 1 1 l 1 1 1 + 4 + + + + + -I*#* -I****** ********************** *s ******* too 15 + -!*** 2 +' *** -I =1 -t ****+ *s ** 25 + -! 3 + -! 35 + 4 + -f 45 + 5 + -I -I 55 + -t 6I + -I -l fr4 + -I -I*.5 7(1 +
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Karttalehti 4241 4... B........................ Kiihtelysvaara Kunta Kortevaara Essi ntya Aika arraskuu 1974........... M19/52/ 4241 /-74/R 318 Koordinaatit X _ 6929 r 253 y = -.5.4.,.7..7 Suunta 6............................ Geologi._.._L.J Pekkarinen Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kattevuudet 2.6 aata 27,7 84.5 kvartsiitti, vaalea ; paikoitellen pu- 1 27,4 nertavia pilkkuja ja raitoja ; hienoa 2 26,9 Cuk-pirotetta välillä 3 26,5 12.9-75.15 (Cuk-rikkaiat ker- 4 25,8 rokspt- ovat- haraht- avia). Hieet : 5 24,6 75 istä alkaen on yksittäisiä?4.1 oh Ku88 6 23,9 Sk-rakeita (jopa 1 c :n läpiittaisia ph Ku89 7 23,4 8 22,6 85.4 kvartsiitti, breksiarakenteinen, 35,3 oh 19642 9 21,2 tuia läiskiä 1 19,9 12.5 arkosiitti, haraa, vahvasti serisiit- tiutuneet.8 oh 1964111 19,1 (ls) cross bedding-rakennetta 12 18,4 19.85 oh 1964C 16 laat- ikkoa kiviä 13644--73/11/3174
a GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen analyysi ~ PekkBrine zx Tee~~uö I^.~~.-~ -. Liittyy: M 1174 /R 318 Ed!n työ A~Vaa29 - --~. -_. A nuqvsnteku ä. M_. ~~............. 1 Ra no 1 4J Syvyysväli Anal. pituus CirIn ~ 2W 2 22 9C-2~.9 2-2,33 5 25-9-29-9Q 211 4- =4 4w6-41.6 = -~ 2815 411.6-42.6 1 1 2 M? 43.6-44.6 1 =18 44.6-46.6.n 46.6-48.6,1 48.6-5.6 P 2821 5-6-52.6 2 Ovo? 2823 53.6-54.6 1,25-2824 54.6-55.6 1 2825 55.6~56.9 1~3-1!9-28 1 57.9-52.9. 2 2= 59.9c-61.9 azi1-283 63.9C-65.9 2831 65.9C-67.9c 2 oi 2312-52o9C=59-._K- 2,2 -n. K ä unn ä oo
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Karttalehti 4 241 Kiihtelysvaara Kunta Es iintya Aika arraskuu 1974 M19/52/ 4241 /-74/R 319 Koordinaatit x _ 6929 1 227 y = -5.1.4. ;.6.6.4 Suunta 6 Geologi._L.J..... Pekkarinen........................................................ Syvyys Kivitajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 16.3C aata n ~,9 111.5C kvartsiitti, vaalea ; 32 :stä 1 alkaen toistuvat 2-15 c 2 3,8 1 leveät, pienipalkoiset ( 1 c)kv-kgl- 3 3, välikerrokset,4-1, :n välein ;vä-suuntaerkit : 4 29,6 lillä 56-111 heikkoa Cuk- 5 29,1 pirotetta (ks. analyysit) sekä 78,7/erkkaus 6 28,3 yksittäisiä Sk-kuutioita ; kr=155-7 SW 7 27,8 36,9 :n kohdalla 5 c leveä r= 18 45E 8 27,1 kv-juoni 11,5/erkkaus 9 26,3 117.3C kvartsiitti, breksiarakenteinen ja ruhjeinen, runsaasti kr=16-5 SW 1 25,5 ls=15-65 E 11 24,9o serisiittiä 11,9/erkkauE12 24,9 15.2C arkosiitti, haraa, vahvasti serisiitt -.; kr=1 S6-65 Sw 1 ~n 94,ti (ls) paikoin näkyy cross bedding- r= 15-35 E 14 23,9 rakennetta. 15 22,8 yksittäisiä Sk-kuutioita 18 laatikkoa kiviä kr= kerroksellisuus ; ls= liuskeisuus r= rakoilu 13649-73/11/3174 Cvvr,4nirnnLcon,.n.,l -- ; IS71 V :; r
N di GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen analyysi Teettäjä L. J. Pekkarinen............................................. 7a4 no/ Syvyysväli Anal. pituus Cu 2869 56.- 58. 2.. 287 58.- 6. 2..3 2871 6.- 62. 2.. 2872 62.- 64. 2..1 2873 64.- 66. 2..1 2874 66.- 68. 2.. 2875 68.- 7. 2..1 2876 7.- 72. 2..3 2877 72.- 74. 2..2 2878 74.- 76. 2..3 2879 76.- 78. 2.. 288 78.- 8. 2..1 2881 8.- 82. 2..2 2882 82.- 83. 1..6 2883 83.- 84. 1..4 2884 84.- 86. 2..2 2885 86.- 88. 2..1 2886 88.- 9. 2..1 2887 9.- 92. 2..3 2888 92.- 94. 2..1 2889 94.- 95. 1..1 289 95.- 96. 1..24 2891 96.- 97. 1..17 2892 97.- 98. 1..3 2893 98.. 2..2 2894 1.1. 1..2 2895 11.2. 1..1 2896 12.3. 1..6 2897 13.5. 2..2 47/75 15.7. 2..11 48 9. 2..2 49 11. 2..1 Liittyy : M 19/52/ 4241 / 74 /R 319 Esiintyä. Kortevaara Analyysin tekijä M..V L 41 (O +.+ L R7 ]C 792-71 Käännä n
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-74/R 32 Karttalehti 4.2.4..1.....4...B Kunta....K.i.ihte.lysvaara Esiintyä Kortevaara Aika o.u.l.ukuu....1.9.7.4 Koordinaatit x =.6.9.29. r..3.34............. Y. 5.1. 4.,.64.~ _ Suunta 6.. Geologi >å i?..kkc.r..n.e.n Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 5.8 aata 6,25 /erkkaus OM 33, 87.7 kvartsiitti, vaalea ; paikoitellen 5 33,4 punertavia raitoja ja pilkkuja ; 1v225.- 65 15 32,9 cross bedding-rakennetta välillä jls- 335-65/245 25 32,3 5-55 ; Cuk-pirotetta ja hius- 14./erkkaus 35 31,7 raknja välei11ä 14 5-15 kr 345-7/255 45 31,4 2,8-49,8 j 6,2-78,2 r :1 29-45/2 55 3.9 (ks. analyysiluettelo) ; 78 :stä ' 2 35-85/26 65 rn 31,4 alkaen esiintyy harvassa Sk-ra- 38,45 /erkkaus 75 31,4 keita (suuriat 1 c) ls. 335-6/245 85 31.9 94.4 kvartsiitti,vaalea breksiarekenteinen 23-6 95 31,5 tuia ja punertavia läiskiä ; 335-6/245 1 3,1 2-5 c leveitä huokoisia kerrok- 15 28, sia 53. /erkk. 112 27, 113.75 arkosiitti, vaal. haraa, vahvasti se kr. 345-6/255 risiittiutunut ; cross-bedding raken- hiusrakoja 34 45/7 netta ; loppupäässä karkeapia virransuunta vektori osia, joissa fragentit voivat X 17 kalt. 45 olla jopa 1 c läpiitaten ; (arvioitu paleo- joitakin Sk-rakeita,virran suunta 1 ) Hieet : 72.5 oh Ku 9 91.45 oh Ku 91 M 93.5 oh 19562 15 laatikkoa kiviä 94.3 oh 19561 12.6 oh 19559 98.65 oh 1956 M kr= kerroksellisuus, ls= liuskeisuus _ v = venyä, r= rakoilu 13649-731I 1 /l17a
w rn GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksew analyysi Teettäjå L. J.... Pekkarinen.... Ra no / 75 Syvyysväii Anal. pituus Cu % 15 14.55..5.5 16 2.8-21.8 1..1 17-22.8 1..2 18-24.8 2..1 19-26.8 2..1 2-28.8 2..1 21-3.8 2..1 22-32.8 2..1 23-34.8 2..1 24-35.8 1..4 25-36.8 1..9 26-37.8 1..14 27-38.8 1..5 28-39.8 1..15 29-4.8 1..16 3-41.8 1..26 31-42.8 1..15 32-44.8 2..4 33-46.8 2..11 34-48.8 2..17 35-49.8 1..4 36 6.2-61.2 1..1 37-62.2 1..5. 38-63.2 1 1..17 39-65.2 2..4 4-67.2 2..23 41-69.2 2..2 42-71.2 2..1 43-73.2 2..8 44-75.2 2..9 45-76.2 1..8 46-78.2 2..1 Liittyy : M 19/52/ 4241 /74 /R 32 Kortevaara - Eslintyä _." """"_""."""""."""."..""."..... "_ Analyysin tekijä MT 792-71 Käännä n
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 / -74/R 321 Karttalehti....4241 4 B Kunta.... Kiihtelysvaara....................................................... Kortevaara Es i i ntya Aika j. ouiukuu..._1974 Koordinaatit x = --6.9.29~.3..~ y = -5.4. r. 6.-4 Suunta 6 Geologi L.J. Pekkarinen.................................................. Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 11.8C aata n 44, 55.7C kvartsiitti, vaalea ; 22.3 :stä 1 42,2 lähtien 2-3 c leveitä välik. Hieet : 25 41 pienipalloista kv-kongl (ax. 23,45 oh 19618 5 39 koko 2 c) 1-1 5 c : n välein ; 56,8 oh 19623 75 38 välillä 51.5-52.2 heikkoa 68.5 oh 19617 1 37 Cuk-pir. 125, 36 61.5 kvartsiitti, breksiarakenteinen, 15 34 ruhjeista (56.8 - vihertävä urskale) 14.C kvartsiitti, ikäänkuin paistu- nut p,,naraitainen ; ohuita kv-kgl-välikerroksia (punertavia) ; välillä 8.5-117.65 jå 127.2 :stä lähtien Cuk-pirotetta,(parh. pitoi- suudet punert.tai haraht. kv-kgl- välikerrosten yhteydessä, ks. analyysit) 14.55 kvartsiitti, breksiarakenteinen. runs. Cuk-pirotetta ' 16. arkosiitti, haraa, vahvasti serisiit- tiutunut. (ls) 137,3 :iin saakka heikkoa Cuk-pirotetta ja Sk-rakeita ; välillä 13,8-131,1 kv- juoni 2 laatikkoa kiviä 13649-7 3/11/3174
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen Teettäjä... analyysi.i,. -J. Pekkarinen ------------ L!!t ty : M19/62/ 4241 /74 /~ 321 ~ Kortevaara Esiin työ GB& Analyysin tekijä ---~- ---- SYVYYSVMI Anal. 75 Cu 7 65 51. 5-, 5? 5 I-GO.3 66 8. 5 8-1. 5 1..3 67 65.6 1. 18 68 82.65 1.. 1 69 84.65 2.. 1 7 86.65 2..3 ~ i, 89-25- 89.75.56 1.2 72-91.75 2..2 73-93. 75 2..8 74-95. 75 2..9 75-97.75 2.. 76-99.75 2.. 77 3. 1 3.35.1 78 4. 1 1. ; 2 79 5. 1 1..85 8 7. 1 2..4 81 8. 1 1. A.2 82 9. 1 1. OC.4 83 1. 1 1. oc. 9 84 11. 1 1. Oq. 12 85 12. 1 11.. 16 86 13. 1 1..2 87 14.1 1..8 88 15.65 IW.6 89 16.65 1.c. 12 go 17.65 1. A.1 91 127. 2 2 9. 2 2. OC.1 921-31.2 2. OC.4 93 32.2 1. OC.31 94 33.2 1. OC.4 95 35.2 2. OC.3 96 37.2 2. oc. 2 113/75 86.65-89.25. 6C.2 -n. Käännä
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Kartta lehti 42.41 4 B................................ Kunta Ki.ihtei.ysvaar.a Esiintyä Ko_rtevaa K.ra Alika taikuu 1975 M19/52/4241 / -75/R 322 Koordinaatit x b..2.9 5.3- y = -5.1.4.,.3.Q. Suunta 36 Geologi L.J. Pekkarinen Syvyys Kivitajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 9. aata 19,45 /erkk. 4,5o 112.7 etadiabaasia,alkupäässä elko voi- r =29-45 /2 5 4,1 akkaasti liuskettunutta ; 15, 4,5 25 4,2 paikoitellen heikkoa Sk- ja 35 4,1 Cuk-pirotetta(runsaiin välillä 37, /erkkau3 45 39,7 3,8-41, ) ; is =35-65 /26) 55 39,7 joitakin kapeita kv-juonia ; 65 39,5 välit 1-11 ja 24-25 ruhjeisia 42.45 /erkkau3 75 38,9 116.5 etadiabaasi, hienorakeinen is :355 65 /265 85,, 38,5 ofiittinen 95 38,5 12.7 etadiabaasi, liuskettunut ; 73,4 /erkkau ;15 38,3, välillä 116,5-118,2 ruhje ls -= 29-5 /2 115 38, 125.35 etadiabaasi, hienorakeinen 125 37,9 3ieet : 12.45 oh 1963)135 37,3 16. etadiabaasi, keskikarkea ; Fe- 31. oh 1963~145 36,4 rakeita ja hienoa Sk-pirotetta ; " ph 155 36,Oo ohuita karbonaattijuonia 91.3 /erkkau3165 35,5 178.3 etadiabaasi, liuskettunut ; Sk-pir. ruhjel.285-5p/15 3175 35,3 18.9 etadiabaasi, hienorakeinen ; 185 34,9 liuskettunut kontaktiuunnos. 82.3 oh 19638 f ohuita kvartsijuonia 127,15 oh 19637 rn 187.7 kvartsiitti, breksioitunut ; syntynyt 139, oh 19635 etadiabaasijuonen tunkeutuessa kvartsiittikerrosten läpi ; ohuita kvartsjuonia 191. kvartsiitti (ls) 25 laatikkoa kiviä 13649-73/11/3174 k= kerroksellisuus, ls= liuskeisuus,
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen analyysi Pekkarinen Teettåjä Ra no /75 Syvyysväli Anal. pituus Cu% 215 3.8-32.8 2,8 216 32.8-35. 2 2 5 217 35-nn-37.nn 2, n,n1 218 37.-38. 1,,11 21g 3R-n-39.n 1 n n 31 22 39.-4. 1,,11 221 4n.-41. 1, n,4 Liittyy : M 19/5214241 1?5 /R 322 Esiintyä.... ortevaara Analyysin MV tekijä OS C N.c cc 461 L cd 792-71 Käännä f
. GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 / -75/R 323 Kartta lehti 4-2-4.1....4...B Koordinaatit x = _-6.929 1-6.--- - Kunta K.i.h.el.yS.va.a y 5.1.4.,-7.5. Esiintya Kortevaara Aika tai-helikuu 1975 Suunta 6 Geologi L. J. Pekkarinen Syvyys Kivilaj,seloste Huoautuksia Kaltevuudet 19.15 aata 36,2 75.5 kvartsiitti, vaalea 5 36,8 44 :stä lähtien 15 34,7,5 :n välein punertavia 25 33,7 5-15 c leveitä karkeapia 35 33,3 välikerroksia,(näissä usein Hieet : 45 32,6 Sk-kuutioita, satunnaisesti 116.6 ohku92 5r) 31, 3 hyvin heikko Cuk-pir.) ; 119.1 ohku93 65 3,7 välillä 73. - 73,5 Fek-pesäk- 75 3,4 keitä ja hiukan Cuk-pir. 85 3, 8.1 kvartsiitti, breksiarakenteinen 95 29,2 läiskikäs ; Sk-rakeita 15 28,7 123.3 arkosiitti, haraa vahvasti 115 28, (ls) serisiittiutunut ; kivessä esiintyy paitsi kvartsipalloja yös kivipalloja (läpiitta 1,5 c) 14 laatikkoa kiviä 1-4rAQ7 1 1111.