Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745)
Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoitus: selvittää asukkaiden mielipiteitä kuntapalvelujen toteuttamisesta. Osa yhdistymisen arviointia. Kyselyaineisto kerättiin loka-marraskuussa 2017 Satunnaisotoksen koko: 2 100 Lahden alue: otos 1 500, Nastolan alue: otos 600 Vastausprosentti: 35,5 (745 vastaajaa) Lahden alue: 529 vastaajaa, Nastolan alue: 203 vastaajaa v. 2015: Lahti 477, Nastola 269 Vastaajista oli 61 % naisia ja 39 % miehiä Vastauskato oli suurinta alle 40-vuotiaiden miesten ja alle 22 vuotiaiden naisten kohdalla. Yliedustusta puolestaan oli yli 65-vuotiaissa miehissä ja yli 55-vuotiaissa naisissa. Lahti osallistunut vastaavaan kyselyyn 2007, 2008, 2012 ja 2015, Nastola 2011 ja 2015 2
Kokonaisarvosana asuinkunnan palveluista Lahdessa kokonaisarvosanojen keskiarvo oli 7,06 Vanhan Lahden alueella yleisarvosanaksi annettiin 7,1 ja vanhan Nastolan alueella 6,76. *) Lahden tulos on laskettu painottamalla alueiden tuloksia niiden väestöosuuksilla. keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 3
Laaja asuinkuntaindeksi Indeksin perusteella Lahdessa kokonaistyytyväisyys on laskenut vuodesta 2015 sekä vanhan Lahden että vanhan Nastolan alueilla. Kokonaistyytyväisyys oli alhaisempaa kuin vertailukaupungeissa yleensä. Indeksiä laskettaessa asioita on painotettu seuraavasti: Sairaalapalvelut, painoarvo 3 Hammaslääkäripalvelut, 3 Lasten päivähoito, 3 Terveyskeskuksen lääkäripalvelut, 5 Peruskoulu, 5 Kaikki muut, painoarvo 1. *) Lahden tulos on laskettu painottamalla alueiden tuloksia niiden väestöosuuksilla. keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 4
Palveluindeksit Palveluryhmäkohtaisissa indekseissä mukana olevien asioiden painoarvo on yksi Parhaan arvosanan saivat pelastuspalvelut (4,20), kulttuuri- ja sivistyspalvelut (3,90) sekä turvallisuus (3,76). Eniten kehitettävää koettiin olevan demokratiassa ja vaikuttamisessa (2,38), sosiaalipalveluissa (2,83) sekä tiedottamisessa ja neuvonnassa (3,16). *) Lahden tulos on laskettu painottamalla alueiden tuloksia niiden väestöosuuksilla. 5
Parhaimmat ja heikoimmat palvelut 0 2 4 6 Juomaveden laatu Kirjastopalvelut Pelastustoiminta Luonto- ja retkeilyreitit Konsertit ja musiikkiesitykset Kuntoradat ja ulkoilureitit Vanhusten asumis- ja laitoshoitopalvelut Kuntalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto Vanhusten kotihoito Kunnan talousasioiden hoito 2,46 2,45 2,45 2,36 2,17 4,62 4,30 4,20 4,17 4,12 4,12 keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 6
Suurimmat muutokset 1. Kunnan talousasioiden hoito 2. Kunnan yhteistyö naapurikuntien kanssa 3. Vammaispalvelut 4. Kansalaisopistot 5. Vanhusten asumis- ja laitoshoitopalvelut 6. Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto 7. Torit ja torikauppa Kunnan talousasioiden hoito Kunnan yhteistyö naapurikuntien kanssa Vammaispalvelut Kansalaisopistot Vanhusten asumis- ja laitoshoitopalvelut Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto Torit ja torikauppa keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 7
Palveluja.. tulisi parantaa Katujen ja teiden hoito (29 % vastaajista) Kunnan terveyskeskuksen lääkäripalvelut (29 %) Kunnan talousasioiden hoito (25 %) panostusta voidaan vähentää tai toimintaa tehostaa Museot ja taidenäyttelyt (24 %) Teatteri, tanssi ja muu esittävä taide (21 %) Konsertit ja musiikkiesitykset (17 %) keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 8
Suurimmat erot suhteessa vertailukaupunkeihin Arvosana: Arvosana: vertailukaupungit Lahti Ero: Lahtivertailukaupungit Pientalotontin saanti 3,43 2,71 +0,72 Vuokra-asunnon saanti 3,45 2,78 +0,67 Vesistöjen puhtaus 3,70 3,35 +0,35 Ilman laatu 4,00 3,71 +0,29 Juomaveden laatu 4,62 4,36 +0,26 Kunnan talousasioiden hoito 2,17 2,99-0,82 Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto 2,45 3,15-0,70 Kunnan hammaslääkäripalvelut 2,64 3,16-0,52 Katujen ja teiden hoito 2,78 3,28-0,50 Kunnan yhteistyö naapurikuntien kanssa 2,75 3,21-0,46 Vertailukaupungit: Espoo ja Turku v. 2017 tulokset; Helsinki, Oulu ja Vantaa v. 2016 tulokset 9
Suurimmat erot vanhojen Lahden ja Nastolan alueiden vastausten välillä Arvosana: Arvosana: Ero Lahden alue Nastolan alue Lahti-Nastola Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto 2,61 1,31 1,30 Teatteri, tanssi ja muu esittävä taide 4,10 3,09 1,01 Konsertit ja musiikkiesitykset 4,23 3,31 0,92 Nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilat 3,54 2,71 0,83 Aikuisten ammatillinen koulutus 3,62 2,84 0,78 Kunnan hammaslääkäripalvelut 2,49 3,77-1,28 Kunnan terveyskeskuksen lääkäripalvelut 2,92 3,36-0,44 Vuokra-asunnon saanti 3,40 3,83-0,44 Uimahallit 3,68 4,11-0,43 Pientalotontin saanti 3,39 3,75-0,36 10
Millä tavalla lähidemokratiaa tulisi edistää avointen ovien päiviä *) Lahden tulos on laskettu painottamalla alueiden tuloksia niiden väestöosuuksilla. keskiviikko, 21. helmikuuta 2018 11