(toukokuu 2018) Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos (2018)
Maakunnan suunnittelujärjestelmä Kevät 2018 HH/Kainuun liitto
Maakuntakaavoitus Kevät 2018 Kainuun liitto / HH
Maakuntakaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen maakuntakaava on koko Kainuun alueiden käytön suunnittelua ohjaava yleispiirteinen suunnitelma. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita kuten taajama-alueita, liikenneväyliä, virkistys- ja matkailualueita sekä luonnonsuojelualueita. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa kuntien yleis- ja asemakaavoja. Myös viranomaisten tulee ottaa maakuntakaava huomioon niiden alueidenkäyttöä koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Maakuntakaava esitetään kartalla. Kaavaan kuuluvat kaavamerkinnät ja - määräykset sekä liitteenä mm. kaavan sisältöä, ratkaisuja ja vaikutuksia kuvaavat tiedot. Maakuntavaltuusto päättää maakuntakaavan laatimisesta, tarkistamisesta ja hyväksymisestä. Kevät /2018 Kainuun liitto / SSc
Maakuntakaavatilanne Voimassa olevat maakuntakaavat Vireillä oleva vaihemaakuntakaava: Kainuun maakuntakaava 2020 tarkistaminen käynnistyi 1.6.2015 Kevät 2018
Kainuun maakuntakaavan tarkistamisen aikataulu MAAKUNTAKAAVA ALOITUS MKH ja MKV OAS nähtävillä Viranomaisneuvottelut Lähtökohdat ja tavoitteet nähtävillä LUONNOS Luonnoksen valmistelu MKH Luonnos nähtävillä MKV MKH EHDOTUS Laadinta MKH Lausunnot Viranomaisneuvottelut MKV MKH Ehdotus nähtävillä HYVÄKSYMINEN MKH MKV:n hyväksyminen VAIKUTUSTEN ARVOINTI JA ERILLISSELVITYKSET SEURANTA JA TOTEUTTAMINEN Palautteenantomahdollisuus osallisilla 2015 2016 2017 2018 2019 Kevät 2018 Hannu Heikkinen /Kainuun liitto
Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Tarkistukseen liittyen on laadittu maakuntakaavan seurantaraportti 2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksytty 13.6.2016 sekä tarkistettu 27.3.2017 ja 23.4.2018 Lähtökohdat ja -tavoitteet raportti hyväksytty 24.10.2016 Käyty sidosryhmäneuvotteluja mm. kuntien, Metsähallituksen, ELY-keskuksen, museoviranomaisten, puolustusvoimien ja elinkeinotoimijoiden kanssa. Prosessin aikana on saatu aloitteita kaavaratkaisuun mm: Sotkamo Silver esitys Taivalhopean merkitsemisestä kaavaan Otamäki Mine Oy esitys Otamäen kaivoksen toiminnan maa-alueet kaavaan Paliskuntain yhdistyksen esitys poronhoito päämaankäyttömuodoksi Suomen luonnonsuojeluliiton ry suojelu- ja ennallistamisaloite (45 aluetta) Vuolijoen aluelautakunnan aloite Honkamäen ampumaradan merkitsemisestä kaavaan Lentua-Seura ry ja Jonkerin kyläseuran aloite Jonkerijärven merkitsemisestä luonnonrauha-alueeksi Suomussalmen urheiluampujien esitys että Haverisen ampumarataa ei merkitä kaavaan Kesä 2018
Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Valmistelun aikana laaditut selvitykset mm: Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa (2017) Uutta tietoa Kainuun soista. Kainuun suoselvitys -projektin tulosraportti sekä Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun suo-ohjelma sekä Kainuun turvetuotannon esiselvitys Kainuun energiaselvitys (2014) Kainuun matkailun maankäyttöstrategian esiselvitys (2015) Kainuun uhanalaisimmat lajit (2017) Ekologiset yhteydet, luontomatkailu ja hiljaiset alueet Kainuun aluekehityksessä ja maakuntakaavoituksessa. ELMA-hankkeen loppuraportti Kainuun Etu Oy: Kainuun POSKI II, Kiviaineisselvitys Kaivostoiminta Elinkeinotoimijoiden laatimat selvitykset Biotalous - Elinkeinotoimijoiden laatimat selvitykset Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia, Kainuun liikennejärjestelmäsuunnitelmatyö sekä Valtatien 22 kehittäminen välillä Oulu-Kajaani, Esiselvitys Kainuun kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet, Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi 2011 2013 Kainuun seudullisesti merkittävät ampumaradat (2013) sekä Kainuun seudullisesti ja maakunnallisesti merkittävien ampumaratojen kehittämisselvitys (2017) Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet (2018) Kainuun sotahistoria maakuntakaavoituksessa (kesken 2018) Kevät 2018
Kaavaluonnos teemakartoilla Keskeisin muutos lyhyesti Kevät 2018
Kehittämisperiaatemerkinnät Taajama- ja kyläverkosto Kaksi uutta kylää Uusi käytävä
Ampumaradat Ulkoilureitit Poistuvia Säilyviä Uusia Uusi merkintä x2
Moottorikelkkailureitit Arvokkaat geologiset muodostumat Uusi merkintä x2 Poistuvia Säilyviä Uusia
Suojelualueet Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet Uusia alueita Merkintä muutoksia Poistuvia Säilyviä Uusia
Muinaisjäännökset Arvokkaat maisemat Merkintä muutos Uusi merkintä x1 Maakunnalliset kaavaluon noksessa
Arvokkaat kulttuurihistorialliset kohteet Poistuva Säilyviä Uusia Poistuvia Säilyviä Uusia
Sotahistoria Kaivostoiminta Uusia Merkintä muutoksia Uusi merkintä
Maa-ainesten otto Turvetuotanto Uusi merkintä Uusi merkintä x3
Porotalous Uusi merkintä Tarkistus
Matkailun kannalta merkittävät luonnonrauha-alueet Tie- ja rataliikenne Uusia+ Merkintä muutoksia Uusi merkintä
T-kem ja matkailu Energiahuolto Uusia+ Merkintä muutoksia Uusia+ Merkintä muutoksia
Virkistys Poistuva Säilyviä Uusia
Yleismääräykset Maakuntakaavassa on annettu muinaismuistokohteita koskeva yleinen suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja muussa alueidenkäyttöä koskevassa suunnittelussa tulee tarkistaa ajantasainen tieto kiinteistä muinaisjäännöksistä Museoviraston ylläpitämästä muinaisjäännösrekisteristä ja arvioida yhteistyössä museoviranomaisten kanssa mahdollisten aluetta/ kohdetta koskevien selvitysten tai tutkimusten tarve. Liito-oravan esiintymispaikkoja koskeva yleinen suunnittelumääräys: Liito-oravien esiintymisalueiden yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja metsien käsittelyssä tulee turvata liito-oraville tärkeiden pesäpuiden ja niitä suojaavien puiden sekä liikkumisen kannalta riittävän puuston säilyminen. Maakuntakaavan toteuttamisessa ja yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon luontoarvot ja erityisesti LSL 49 1 mom. mukaisesti luontodirektiivin liitteen IV (a) laji (liito-orava), jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen ei saa tapahtua ilman LSL 49 :n 3 mom. mukaista menettelyä.
Rantojen käyttöä koskeva yleinen suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon luonnon- ja maisema-arvot, vesihuollon järjestäminen sekä maanomistajien välinen tasapuolisuus. Rantarakentaminen tulee mitoittaa siten, että suunnittelussa turvataan riittävä vapaan rantaviivan määrä, viihtyisyys sekä yleisen virkistyskäytön tarpeet ja vesille pääsyn mahdollisuudet. Ranta-alueita tulee kehittää viihtyisinä asumisen ja virkistyksen alueina huomioon ottaen vapaa-ajan, osa-aika- tai pysyvän asumisen tarpeet. Alueiden suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota sähköisten palvelujen saatavuuteen, olemassa olevaan infrastruktuuriin sekä ympärivuotisen käytön edellytyksiin. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon yleisen virkistyskäytön tarpeet ja vesille pääsyn mahdollisuudet, luonnon- ja maisemaarvot sekä vesi- ja energiahuollon järjestäminen.
Vähittäiskaupan suuryksiköitä koskeva yleismääräys: Merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön tai myymäläkeskittymän koon alaraja keskustatoimintojen alueen ulkopuolella: Päivittäistavarakauppa: Kajaanin taajamatoimintojen alueella 4000 k-m2 Taajamatoimintojen alueella 3000 k-m2 4000 k-m2 Muualla Kainuussa 2000 k-m2 4000 k-m2 Tilaa vaativa erikoistavarakauppa: Kajaanin taajamatoimintojen alueella 10000 k-m2 Kuhmon, Paltamon, Sotkamon ja Suomussalmen taajamatoimintojen alueilla 5000 k-m2 Muualla Kainuussa 3000 k-m2 4000 k-m2 Muu erikoistavarakauppa: Kajaanin taajamatoimintojen alueella 5000 k-m2 Muualla Kainuussa 3000 k-m2 4000 k-m2 Taajamatoimintojen alueella tarkoitetaan Kainuun maakuntakaava 2020:n 2030:n taajamatoimintojen alueita (A -aluevarausmerkintä ja A -kohdemerkintä).
Kokonaan kumoutuvat merkinnät ja määräykset
Lisätietoa maakuntakaavoituksesta: Suunnittelujohtaja Hannu Heikkinen Kainuun liitto Alueidenkäyttö -yksikkö Kauppakatu 1 (maakuntakaava-asiat 3 krs.) 87100 Kajaani Puh. 044 710 0864 Fax. 08-6155 4260 hannu.heikkinen@kainuu.fi www.kainuunliitto.fi Kevät 2018 Hannu Heikkinen /Kainuun liitto